Pöllönkulman Joulukalenteri: 23. joulukuuta

 23. joulukuuta

Joulupukin rauhoitellessa Vilhelmiä, alkoi Vilhelmin tarmokkuuskin vähitellen hävitä ja hän piiloutui Pietarin ja Uolevin selkien taakse, kurkistellen sieltä, mahtoiko Joulupukki olla hänelle vihainen moisesta röyhkeydestä. 

Mutta ei sentään, ja olihan hänellä ystävänsä tukena, Pietari oli kuullut mitä Joulumuori oli hänelle sanonut.

Joulupukki soitti Korvatunturille Joulumuorille, niin kuin oli käsketty ja mitä kauemmin puhelu kesti, sitä punaisemmiksi Joulupukin korvat muuttuivat. 

- Kyllä, kyllä minä ymmärrän minkälaista huolta minä olen sinulle Muori-kulta aiheuttanut ja minä lupaan, etten enää koskaan lähde sillä tavalla. Mutta sitä minä en ymmärrä, miten sinä et sitä kirjettä heti löytänyt, kun minä sen siihen pöydälle jätin. Ei kai se Itestää voi piiloutua? Itestää! Ja kyllä, Kaikista Salaisin Kirja on ollut koko ajan minun mukanani, ei ole kukaan sitä vienyt. 

Puhelun jälkeen Joulupukki kävi siistimässä partansa kuten Vilhelmi oli käskenyt - muutenhan pukki olikin puhdas ja siisti kun oli koko viikon levännyt Aaretin Vanhan Myllyn koskessa. 

- Mitäs te nyt sitten meinaatte? Minun täytyy tunnustaa, että siellä Vanhalla Myllyllä Aaretin hoivissa oli niin leppoisat oltavat, että minulta hävisi ajantaju kokonaan, enkä ymmärtänyt lainkaan, että minunhan pitäisi jo olla Korvatunturilla. Sitä se Joulumuori minun korvaani äsken papatti.
Millä ihmeellä minä huomenaamuksi sinne ehdin, että pääsen ajoissa liikkeelle? 

- Äläs huoli Joulupukki, kyllä me sinut sinne ajoissa saamme. Pyysimme Petteriltä apua ja Petteri lähetti meille muutaman nopeimmista poroistaan avuksi. Kun nyt heti lähdemme, niin ehdimme ajoissa, vastasi Pietari Joulupukin kysymykseen.

- Ketäs sieltä tuli? Vaikka ei sillä niin väliä, nopeita poroja ovat kaikki.

- Sieltä tuli ainakin Pyry, Kipinä ja Ailu. Eiköhän me niiden kyydillä päästä perille, vastasi Pietari.

- Me? kuului kysyvästi yhdestä suusta