Ilmoitusasiaa, raportti uupuu

Ensin ilmoitusasia:

Mursun kesäloman ensimmäinen osa alkaa huomenna. 
Tarkoittaa sitä, että menen Äidin hoiviin viikoksi. Sisko on tullut Suomeen eilen, viettää viikonlopun ystäviensä kanssa Tuskassa ja tulee sitten myöskin Äidin ja Tunturiruipelon luo. 
Ilkimys ilman lapsia 😭

Koska asioilla on tapana muuttua, niin Pojan vierailu meillä muuttui tapaamiseen Mummolassa huomenna. 

Mursun kesäloman toinen osa alkaa näillä näkymin 8. tai 9. heinäkuuta, käyn siis vain kotona hakemassa lisää troppeja. Periaatteessa voisin jatkaa matkaa Täti Tomeran luo suoraan Äidin luota, mutta tulen kuitenkin käymään kotona. 

Raportti-jaarittelua:

Raporttia ei tule tällä kertaa. Joskus kannattaisi tauon jälkeen lukea ohjeet uudelleen. Paviljongin kohdalla katsoin - vaikken vieläkään osaa kirjoittaa paviljonkia, siitä tulee aina palvinjonki. 

Käsillä olevan työn kanssa kävi siis niin, että joudun purkamaan siitä osan. Luulin pääseväni helpolla ja purkavani vain  \ -pistot väärin tehdystä väristä, joka onneksi on hahmon jalkojen ympärillä. Vaan ei onnistunut niin, joudun purkamaan ko. alueen kokonaan. Onneksi lankaa riittää ja se on sitten helppo ja ehkä nopeakin pistellä uudelleen. Toivon niin. 
Nyt vaan tympii sen verran, ettei pistely huvita eikä pariin viikkoon luultavasti tule pisteltyä muutenkaan. 
Tilanne olisi ollut paaaaljon pidemmällä kuin viimeksi esittelemäni kuva, mutta oikeastaan olen edelleen samassa jamassa - vähän pidemmällä ehkä.

Jussin päivänä ajelimme minun Mummolassani. Olimme matkalla kauppaan kun Täti Tomera soitteli onnitteluja ja samalla pyysi ostamaan (=tilaamaan) Enolle talkkunajauhoja. Tilamyymälä josta ennen niitä ostimme, ei enää pidä kahvila-myymälää auki kuin silloin tällöin - ja kun en ole facessa, en tiedä niistä etukäteen. Lupasin tilata.
Vaan tulipa siinä Liiteriin ajellessa, että olisiko sitä talkkunaa saanut siitä lähiruokamyymälästä jonka naapurista juuri lähdimme 🤔Mahdollisesti, koska myyvät ko. tilan tuotteita. Ja ei kun takaisin. Mursu kilttinä lähti katsomaan ja tuli kahden paketin kanssa takaisin! 
Ja kun nätisti kysyin ja oli nätti ilma ja synttärit niin lähdettiin viemäänkin ne saman tien. Nähtiinpä samalla mitä kaikkea on muutamassa vuodessa ehtinyt tapahtua. 

Siellä sen tunsi, miten vanhenee: melkein metri metriltä hiekkatietä ajaessa ikää tuli lisää (olen syntynyt illalla). Ihan ensimmäisenä ikää lisää toi se, että talo, jossa Äiti sisaruksineen on ihan pienenä asunut, oli poissa 😢 Vain osa tiilimuurista oli enää pystyssä.
Tie on mutkainen ja mäkinen, mutta miten tuntuikaan, että mäet olivat kuluneet matalammiksi? Oliko joku käynyt höyläämässä niitä mäkiä? 
Suuret kivet, varsinkin se, joka ei ennen edes näkynyt autotielle ja jolle enot aina meidät lapset nostivat, se oli kutistunut! Jopa minä, tämmöinen persjalkainen, olisin melkein voinut astua sen yli.

Sen ison kiven paikkeilta lähti ennen polku, jota pitkin pääsi Mummolan pihaan. Nyt metsää oli kaadettu niin, ettei polkua enää ollut - eikä muitakaan polkuja. 

Ymmärrän, että metsää pitää kaataa. Sekin metsä, se ei ollut Mummolan maita, oli vanhaa jo silloin kun minä olin pieni tyttö, ja se oli synkkä kuin mikä. 
Sitä näkymää katsellessa vain tuntui, kun osa lapsuuttakin olisi kaadettu - vaikka muistot ovatkin tallessa. Jos ei minun kovalevyllä, jonkun muun kovalevyllä ❤️

Uutta saunaa odottaessa on pukuhuone rakennettu valmiiksi. Pohjaa varten tuodusta sorakasasta oli löytynyt tämä kivi ❤️

Soitin aamupäivällä Kelaan. Ovat tainneet viime aikoina taas saada vähemmän ystävällisiä puheluita, asiakaspalvelija oli niin hämmästynyt, kun kiitin neuvoista ja avusta ja toivotin hyvää viikonloppua. 
Soitin tekemäni hakemuksen tilaa ja varmistin tarvitsenko sittenkin lääkärinlausunnon. Kyllä tarvitsen. Sanoin, etten sitä varmaan kovin pian näin kesäaikaan saa, mitäs tehdään, kun se määräaika muutenkin meni jo. Luulin, ettei tarvita (itse asiassa ohjeissa luki ettei tarvita..). Kannastakaan ei ole apua, kun en ole tämän vuoden puolella käynyt lääkärissä. "Tehdään sitten uusi hakemus"
Selvä juttu, eihän tämä nyt tämän hankalampaa ollut 👍
Sitten jätin soittopyynnön meidän terveyskeskukseen (ennen meidän terveyskeskukseen sai soittaa suoraan, mutta nyt on muiden hyvinvointialueen kuntien kanssa yhteinen numero "paina - paina - paina...) Kesti MELKEIN VIISI MINUUTTIA kun hoitaja soitti.  Suunnilleen yhtä kauan, kuin minulla meni soittopyynnön jättämisessä 😄
Sain lääkäriajan, oikeastaan sinne minne sen halusinkin. Kun ei ole kiire. Sitten hoitaja soitti takaisin ja pahoitteli: ylilääkäri oli sanonut, että "ei-kiireellisiä" lääkärinlausuntoja ei kirjoiteta heinäkuussa, kun on loma-aika. Ymmärrän eikä minun lääkärinlausuntoni ole kiireellinen. 
Hoitaja sanoi laittavansa tiedon ylös ja he soittavat heti kun elokuun lääkäriajat avataan ja saan ajan sinne. 
Jo vain se sopii minulle. Tiedän, että saan lääkärilausunnon nopeasti - vahingosta viisastuneena otan sen paperilla mukaani saman tien 😉
Jotta kauhian huonoa palvelua sain. Tiedä mihin tästä valittais 🤔🤔

K-Supermarketin sisäänkäynnin tolppien maalarille ehdotin, että hän maalaisi vieressä olevan postilaatikon samalla. Harmaaksi. Josko se toimisi ja posti rupeaisi kulkemaan nopeammin. Nauroi kyllä ehdotukselle, ei varsinaisesti tyrmännyt sitä, mutta ei kuitenkaan uskaltanut ryhtyä moiseen tehtävään. 
Oli kyllä samaa mieltä, että sitä kannattaisi ehkä kokeilla. 

Ai niin, kysymykset! Meinasin unohtaa kokonaan! 

1.Kuka ohjasi elokuvat Bensaa suonissa, Loma ja Jäniksen vuosi?
Risto Jarva
- kaikki Loma -elokuvan nähneet muistavat varmaan Antti Litjan uimahousut 😂
- Pate Mustajärveen tykästyneenä tykkään myös tästä:

2. Mikä tv-sarja kuvasi lontoolaisen Bellamyn perheen ja palvelusväen elämää 1900-luvun alkupuolella?
Kahden kerroksen väkeä

3. Mitä makeista Mennään bussilla -sarjan rahastajaa näytellyt Bob Grant mainosti Suomen televisiossa?
Lontoon raetta
- odotan ja odotan, milloin tämä sarja tulisi uusintana. Kun kaikkia muitakin sarjoja uusitaan kymmeniä kertoja

4. Mikä pankki syntyi kun KOP ja SYP yhdistyivät?
Merita

5. Mikä oli Helsingin suuntanumero ennen lokakuuta 1996, jolloin vanhoista verkkoryhmistä luovuttiin?
90
- monen arvaama 09 tuli siis käyttöön 12.10.1996, kun 74 vanhaa, numerolla 9 alkanut suuntanumeroa korvattiin 13 nollalla alkavalla telealueen suuntanumerolla. 
Joku siitä mainitsikin, että vanha lankaverkon suuntanumero on vielä käytössä, vaikka onkin matkapuhelinliittymä. Näin on myös Äidillä ja Tunturiruipelolla.

Ja näin on esim. hammasteknikolla jolle Mursu sai ajan. Erikoinen tapaus: Mursu löysi numeron netistä ja yritti soittaa, ihan vain naputtelemalla numeron puhelimellaan. Puhelu ei yhdistynyt mihinkään. Mitään muuta numeroa ei yritykseen ollut.
Etsin yrityksen kännykällä netistä ja valitsin sieltä "soita" - hälytti normaalisti, annoin puhelimen Mursulle ja numerosta vastattiin kuten pitikin. 

Ei, en jätä teitä ilman kysymyksiä, teen ihan erillisen kysymyspäivityksen vielä myöhemmin illalla - nyt on täytettävä vatsa, dosetti ja reissukassi 😄

Pärjäilkää - luen reissussa blogejanne ja koetan kommentoidakin, mikäli en ole heittänyt puhelinta junan tai ratikan ikkunasta lepikkoon! 

Viikkoraportti ja Repolaisen haaste: Toukokuun toimintaa

Koko viime viikko oli jonkin laista menoa ja melskettä, kun vain muistaisi mitä kaikkea sitä oikein tekikään. 

Maanantaina varmaankin katselin kaunista maisemaa ikkunasta - ja pistelin ristipistoja, luulen ma. Muuta ei tule mieleen. 

Tiistaina Mursu sai tarpeekseen vanhasta puhelimestaan joten lähdimme kaupunkiin: hän kävi ostamassa itselleen uuden puhelimen ja minä itselleni uudet farkut. Koska inhoan vaatteiden ostamista ja erityisesti sovittamista ehkä enemmän kuin mitään muuta, otin kuvan entisten farkkujen nimi- & kokolapusta ja näytin kuvan myyjälle: "Löytyykö teiltä vielä näitä, haluaisin tällaiset". Vastaukseksi sain, että jo vain löytyy, kuuluu heidän perusmallistoon eli on aina saatavilla. Kahta eri sinisen sävyä ja mustia. 
Leveämpi- ja kapeampilahkeisia. Tulimme siihen tulokseen, että malli on leveämpilahkeinen. Tällä kertaa vain mustana. Ei ongelmaa, mustat kelpaa hyvin. 
Jos olisin kuvannut farkuista toisen lapun, olisi mallin valinta/vahvistus ollut varmempi, eikä olisi tarvinnut sopia palautuksesta tai vaihdosta. Mutta kaikki sujui just hyvin. 

Ja kiitos Puskissalle vinkistä; samana tiistaina sain pakettini jossa oli sortsihame. Ei ihan sellainen kuin ajattelin, mutta Mursun mielestä kiva: takaa sortsit, edestä hame.

Ilta meni sen puhelimen kanssa. Hymyilin. Mursu hymyilee aina kun muut manaa ja manaa kaikkien tietotekniikkaan liittyvien vekottimien kanssa. Nyt minä hymyilin. Ja neuvoin auliisti ja kiltisti sen minkä osasin. 
Vain yksi asia ei onnistunut.

Keskiviikkona piti soittaa pankkiin ja sitten ajaa lähimpään konttoriin joka on avoinna. Se EI tietenkään ollut siellä, jonne olimme muutenkin menossa, vaan oman kunnan taajamassa. Henkilökortti oli liian vanha. Siis liian aikaisin otettu. Ehkä noin kuukausi liian aikaisin. Mikään ei siis auttanut. Armand-seiväshyppääjän näköinen nuori mies korjasi asian konttorissa niks-naks nips-naps. Nopeasti. Minä juttelin sillä aikaa odotustilassa iäkkäämmän rouvan kanssa. Hän oli kova puhumaan mutta ei malttanut kuunnella 😊

Yksi tehtävä suoritettu, toinen edessä. Ihan kiva kun on palveluyrityksiä jotka hoitavat asioita meidän puolestamme ja me voimme tehdä muita asioita sillä aikaa tai sen sijaan, mutta nyt kyllä ees taas ajelu harmitti. Ja ihan vain sen takia kun loistavat (pankki)sovellukset ei toimi niin kuin niiden olettaisi toimivan. 

Loppupäivän ja torstain käytin pistelyyn. 
Olisiko ollut perjantaina aamupäivällä kun selviteltiin mikä tuosta oikein tulee ja eilen illalla varmistin sen Pojalta, olimme oikeassa. 

Koska lauantaiaamuna lähdin reissuun, niin pistelyt ja kaikki loppui perjantai-iltaan. Tässä viime viikon aikaansaannos:

Tehdessä tuntuu, ettei se etene mihinkään, mutta näin kun sitä vertaa edellisen viikon kuvaan, niin onhan siinä jotain edistystä. 

Ihan hirveästi tästä ei enää puutu, tämän kun saan täytettyä, siirrän kehyksen viimeiseen (oletettavasti) osioon ja ohjetta kun katselen, se näyttäisi suht nopeasti pisteltävä. 

Olin viikonloppuna tapaamassa neuleystäviä ja Poikaa ja Miniää.

Mursu oli ihana ja vei minut junalle vaikka oli jo viikolla ajanut kilometrin toisensa perään - ja lupasi tulla hakemaan seuraavana päivänä kotiinkin. 

Ensimmäinen tapaaminen oli jo heti juna-asemalla: nuori tyttö, jolta varmstin, onko vieressä oleva juna SE juna. 
Oli se, mutta ovet olivat vielä lukossa. Jäin höpöttelemään hänen kanssaan, kerroin mm. siitä kuin parikymmentä vuotta sitten pidättelin samaa reittiä kulkevaa junaa, kun Siskorakas juoksi viimeisiä kymmeniä metrejä junalle. Hyvin onnistui. 
(Seuraava tavoite on pidetellä lentokonetta).
Ihana tyttö oli hän; pyysin anteeksi kun sillä tavalla jäin hänelle höpöttämään, mutta hän vain nauroi ja sanoi, että oli mukava kun joku joku jutteli.🥰

Riihimäellä oli edessä "Pöllön pikajuoksu": vaihtoaika 6 min ja radalta 4 radalle 7 (tai ehkä toisin päin, mutta numerot oli kuitenkin nuo). Ehdin hyvin, sain hengityksenkin tasaantumaan ja taas varmistin nuorelta neidolta, että olenhan oikeassa paikassa. Hän puolestaan varmisti minulta, että mihin vaunuun olen menossa, että olen suunnilleen oikeassa paikassa laituria 🥰

Pääsin junaan, löysin vaununi ja...etsin paikkaani... Ja apuun saapui Tonttu 🥰 Hänen kanssaan meillä treffit olikin ja tiesin, että olimme samassa vaunussa, mutta törttönä kävelin ohitseen. Hän pelasti minut ja löysi paikkani nopeasti; ja siinä samalla mukavan vieruskaverin 😄
En osaa arvioida vieressäni istuneen miehen ikää, minua nuorempi kuitenkin. Minä, ujo, arka ja hiljainen juttelin hänen kanssaan koko matkaan Tampereelle asti: kirjoista (hän lähetti Pojalle terveisiä), Suomen kunnista, harrastuksista, mikä on Suomen kaunein lehtipuu, käytetäänkö saunassa vastaa, vihtaa (vai vistaa 😆). Matka meni nopeasti mukavan juttuseuran kanssa. 

Tontun kanssa lähdettiin yhdessä eksymään = etsimään muita treffikumppaneita, mutta meidät tultiin pelastamaan hyvissä ajoin, emmekä ehtineen eksyä, ennen kuin lopulta tänne kauniiseen lintuhäkkiin:

Täältä Poika tuli minut hakemaan ja saattoi hotellille, jossa otin ruokaperäset ennen seuraavaa ateriaa - olin luvannut viedä Pojan ja Miniän illalla syömään. Kävimme nepalilaisessa ravintolassa ja ai että oli hyvää ruokaa! Olin vain vieläkin niin täynnä päivällä syömästäni salaatista, etten jaksanut syödä annostani loppuun, oikein harmitti. 

Hirvittävä helle, kengät hankasi ja oudokseltaan sellainenkin käveleminen - ei edes pitkiä matkoja, vaan varovaisia juurikin kenkien takia, ja jalat ovat vieläkin ihan sikakipeät!  
Poika ja Miniä saattelivat takaisin hotellille ja lähtivät etsimään rakkolaastareita, onneksi sairaalan kioskilta löytyi! 
Nukuin vaatimattomat 10 tunnin unet ja Pojan kanssa syödyn aamiaisen jälkeen lähdettiin Hakametsän halliin Antikvaarisille kirjamessuille. Voi kun olisi enemmän tilaa = kirjastohuone ja enemmän rahaa. Oli niiiiiiin paljon ostettavia kirjoja. Ostin vain...kolme kirjaa, yhden jokaiselle. Itselleni Tonttu -kirjan. 

Niin ja Ötökkätutkijalle ostin kirjan. Kaikki lähti siitä kun kirjan tekijän - laitan kuvan seuraavaan päivitykseen - pöydällä oli huuhkaja. Sitä tietysti himoitsin. Jäin suustani kiinni. Puhuimme linnuista. Kysyin häneltä tietääkö hän mikä on paarmalintu. Mietti tovin ja vastasi.. kirjosieppo. Kysyin myös mikä on raunioruntti. Sitäkin mietti tovin, mutta tiesi senkin, kivitasku.

Jalat oli ihan puhki poikki särki rikki ja päätin lähteä kotiin. Poika saattoi minut rautatieasemalle, haki Mursu sieniä Aasia-marketista ja pisti junaan. 

Ne kengät. Ne mitkä piti olla hyvät ja mitkä on olleetkin hyvät. Eivät vaan olleet vielä tottuneet tällaisiin pitkän matkan reissuihin. Piti laittaa niistä kuva jo aikaisemmin. Tällaiset Sievin kengät. Vetoketjutkin toimi jo, aluksi jumittivat, mutta nyt toimii ihan normaalisti.

Vielä viimeiset kiusaukset 😄 Kotiin päin tullessa oli myös vaihto Riihimäellä, vaihtoaikaa huimat 9 minuuttia. Muuten ihan ok, mutta kun jalat.... No, ehdin kuin ehdinkin vaan kun on joku lähijuna, niin portaat on julmetun korkeat. Ja Eniilin kanssa olen oppinut siihen, että nousen oikea jalka "edellä". Nyt oikea jalka oli se huonompi jalka 🫣

Kanssani samaan aikaan oli junaan nousemassa kaksi naista, tai toinen oli jo ehtinyt nousta junaan ja kuuli kun jupisin "ja sitten pitäisi vielä päästä tänne junaankin"

Hän ojensi kätensä ja auttoi minua nousemaan ne korkeat portaat vaunuun 🥰 Teki mieleni halata häntä, niin kiitollinen olin avusta. Puuskutin kuin höyryveturi, kun vihdoin pääsin istumaan. 

Mutta täällä olen taas, teidän riesananne. Riesa pysyi poissa koko reissun vaikka ainakin Mursua ja Poikaa kai vähän jännitti kuinka pärjään kun matkustan yksin. 

Minulla oli kuitenkin joukko Ystäviä pitämässä huolta ja tarvittaessa soittamassa Pojalle, että tulee hakemaan pois häiriköimästä 😜

Oletteko te vielä hereillä?

PS. Ostin messuilta korttipakan "Muistatko?" 324 kysymystä arjen historiasta.

Muistatko sinä?

1. Minkä nimistä mehujuomajauhetta myytiin 1970-luvulla Kiviset ja Soraset hahmoilla kuvitetuissa pusseissa?

2. Kuka ajoi tekoälyllä varustettua KITT-autoa?

3. Minkä niminen makeinen oli pakattu oranssiin kääreeseen, jonka kuvituksen mustapartainen merirosvo?

4. Kenen ystäviä ovat pingviini Pingo, pelikaani Pelle sekä piippua polttava Kalle-mursu?

Lähdetään nyt vaikka siitä

 Vaikka siitä, että jostain kumman syystä mieli on ollut maassa, vaikka asiat on olleet hyvin, paremminkin kuin hyvin. 

Siispä olen istunut (onko yllätys?) tuolissani ja pistellyt ristipistoja, sitä joka jäi viime syksynä kesken ja kuunnellut, mainoksen uhrina, Storytelistä, Lukupiirin kirjan, kun lukemisesta ei tuntunut tulevan mitään. 

Tästä lähdettiin.
Ohje on taiteltu neljään osaan ja ensimmäisen osan tein viime (ja ehkä edellisenä 🤔) kesänä. Jos tänä kesänä saisi edes tämän toisen neljänneksen valmiiksi. Loppuviikosta saatte uuden kuvan, missä mennään. 

Ehkä suurin syy alakuloisuuteen oli se, että tiesin saavani kutsun juhliin - tiesin siitä jo viime kesänä. Sain kutsun suullisena jo viime sunnuntaina ja toiveen saapua paikalle. Sain ihan virallisenkin kutsun sähköpostiini ja sen jälkeen mietin pääni puhki miten sinne pääsisin. Viimeiset 40 km - kiitos maamme julkisen liikenteen, olisi kaivannut polkupyörän tai jotain. Pirskales. 
Olin jo ajatellut, etten pakota Mursua lähtemään sinne, mitä hän siellä ja majoitustakin oli kuulemma enää hintsusti vapaana. Vaan kas: löysin kuin löysinkin vapaan huoneen ja sain Mursun lähtemään pitkälle reissulle. "Kaupan kautta, kaupan kautta..." hän saa levätä kunnon sängyssä tv:n ääressä tai mitä haluaakaan tehdä. 

Mieliala koheni eilen päivän mittaan, kun asia järjestyi ja Mursukin hyväksyi asian 😜🌞
Kiltti ja ihana on hän ❤️ Entisessä elämässä olisin ottanut auton ja ajellut sinne itsekseni. 

Mielialaa kohensi vielä se hyvä palvelu jota sain, kun soitin huonevaraukseni perään, tarkistaakseni, että niin ymmärsinhän oikein, että mistä minä minä sen huoneen varasin - että olen varmasti samalla puolella järveä kun kaikki muutkin 😄. KUKA MUU MUKA? No kaikki oli ok. Vähän ajan päästä tuli sähköposti, jossa puheluun vastannut henkilö pahoitteli, kun ei huomannut samalla kysyä varaanko illallisen, huonekaverin nimeä ja onko allergioita yms - huoneeseen tuodaan aamiainen korissa!  
Jälleen kerran siis sain hyvää palvelua 🤗

Tuo siis vinkumisesta voittoon. 

Vingun vähän lisää. Tai mikä nyt vinkumiseksi katsotaan. Totean vain, että olen ärsyyntynyt ihmisiin, jotka lupaavat hoitaa jonkun asian: "Hyvä ajatus, tehdään vain. Joo, minä hoidan" - ja sen jälkeen heistä ei kuulu halaistua sanaa. 
Tällä kertaa päätin, että en kysele perään, vaan kysyin ainoastaan Siskorakkaalta, että hoidetaanko asia sitten kahdestaan - hänen vastauksensa oli kyllä ja tiedän, että se hoituu kyllä. Tai siis. Minähän sen hoidan ja sitten kurmootan Siskorakasta, jos ei hoida osuuttaan 😜

Lauantaina käytiin ajelulla, kun oli hieno keli eikä olla vielä nähty töyhtöhyyppiä. Joutsenia kyllä ja kotiin tullessa kurkiparin soidintanssi. Upean näköistä! 
Mutta ei töyhtöhyyppiä. Ei ensimmäistäkään.
Tulimme siihen tulokseen, että KAIKKI alueen töyhtöhyypät olivat katsoneet, että haa, auto on poistunut pihasta ja kokoontuneet meidän pihalle. 
Ja kaikki kyläläiset ja ohikulkijat olivat maantien poskessa, kun pihalla nauraa räkätti satojen töyhtöhyyppien congaletka, sen jälkeen ne tanssivat letkajenkkaa ja lopuksi Macarenaa ja Lambadaa.
Ja heti kun meidän auton ääni kuului (töyhtiksillä on tarkka kuulo....), ne katosivat kuin töyhtöhyypät taivaalle eikä me nähty vieläkään yhtään. 

Meillä oli muuten yhtenä päivänä keskustelu siitä, miten töyhtöhyypät saavat töyhtönsä oikeaan asentoon. 
Mursu on sitä mieltä, että ne sukivat ne "töyhtösulat" päätä pitkin niskaan asti ja sieltä ne sitten ponnahtavat pystyyn - töyhdöstä luultavasti kuuluu sellainen bojojoing -ääni, niin kuin jousesta, tiedättehän?
Minä taas olen sitä mieltä, että ne sukivat sen pystyyn vanhalla kunnon Brylcreemillä, ihan niin kuin Elviskin aikanaan otsakiehkuransa. 

Tällaisia keväisiä tarinoita maanantaiaamun ratoksi! 

Mukavaa keväistä viikkoa kaikille 🌞❤️🌞❤️

"Palauta minut kauppaan ja hanki uusi"

Lainasin otsikon Puskissan päivityksen elokuvasta jonka hän oli käynyt katsomassa: The Salt Path. Katsoin elokuvan trailerin ja siinä mies, joka sairastui ja tunsi selkeästi itsensä taakaksi, sanoi vaimolleen nuo sanat, itseään siis tarkoittaen. 

Minä halusin tänään sanoa noin Mursulle. Istuin pitkään autossa kyyneleitä pidätellen. Kivusta ja kivusta. Ja tunsin lisäksi Mursunkin kivun. 

Lähdimme aamukahvin jälkeen kohti kaupunkia ja sieltä sitten Äidille ja Tunturiruipelolle. Eilisen urakan (ei kyllä liittyneet siihen) jälkeen otimme mukaan pahvit ja muovit. Olenko muuten kertonut, että muovien lajittelu ärsyttää? Ja itse asiassa koko roskien lajittelu, siitä myöhemmin, kun nyt tuli mieleen. 

Pysähdyimme jättämään roskat Rinkipisteelle: Mursu tyhjentämään kartongit ja minä menin viemään muovipussia. Kun on lyhyt niin on ja pitää viedä pussi jättimäisen astian sivusta... Ja tsädäm!! Siinä olin kahden roska-astian välissä pötkölläni! Löin leukani, hampaat iski alahuuleen, säikähdin että silmälasit sai osumaa, mutta ei onneksi. 
Polviin - jotka ovat olleet kipeät jo pitkään - sattuivat, enkä tietenkään päässyt ylös. Yritin ja yritin.  
KUKA MUU MUKA?
Ihana vanha rouva huuteli "odottakaa, minä tulen auttamaan" 💕 - voi, ei hän oli minua ylös saanut. 
Mursu huikkasi hänelle kiitokset ja että hän kyllä auttaa. Joutui oikeasti nostamaan, sillä toinen jalka oli allani niin, etten saanut sillä mitään tukea. Nolotti, hävetti, suututti, itketti. 

Polvet ovat kolhuilla ja niska kipeä. Päätä särki menomatkan, mutta se helpotti lopulta. 

Kun sanoin nuo otsikon sanat Mursulle, hän sanoi, että vie minut pihalle ja tuuppaa siellä nurin ja käskee nousemaan itse ylös 😉 Samanlaista "koulutusta" kuin 25 vuotta sitten, kun oikean jalan varpaat eivät aivokasvainleikkauksen jälkeen ruvenneet toimimaan. Lääkärin mukaan "rele oli vialla". 
Mursu kyllästyi silloinkin marinaani ja toi silloin eteeni sanomalehtiä ja neuvoi treenaamaan niillä. Ja muutaman viikon kuluttua sain varpaillani sanomalehden sivun lattialta!

Mursulla on selvästi jonkinlaisia terapeutin kykyjä 😄😄

Että sellaista. Perustetaanko Kompuroijien Kerho? 

Reissuraportti viivästyy vielä vähän; kirjoittaminen on jo aloitettu, mutta tulin kertomaan viimeisimmät kuulumiset ensin. 

Eilen sulatettiin verannan pakastin, iso pakastin. Siinä meni koko päivä. Johtuen siitä kuka-muistaa-koska jääneestä ovesta, joka aiheutti paksun jään pakastimeen. Kuuma vesi olisi tietysti nopeuttanut sulamista, mutta mikäs kiire meillä. 

Siinä odotellessa sain tehtyä valmiiksi lapaset langasta, jonka sain Olifantilta. 
Olifantilla oli blogissaan joulukalenteri, johon oli tarinaan piilotettu Eppujen laulujen sanoja sekä monenlaisia levyjen kansia. Molempia oli hauska etsiä - kanssakilpailijoissa olikin useampia Eppujen entisiä koulutovereita, naapureita ja nykyisiäkin samalla paikkakunnalla asuvia. Ihan vähän kyllä vain käy kateeksi 😉
Kaikille kanssakilpailijoille suuret onnittelut!

Minä sain palkinnoksi kerän Hohde -lankaa ja
Jussi Valtosen kirjan He eivät tiedä mitä tekevät. 

Tältä lapaset näyttävät pimeässä:

Melkein koko kerän sain lapasiin menemään, ohjeen löysin Novitan sivuilta. 

Niin ne taas meni

 Joulunpyhät. Kulutetaan välipäiviä. Vaikka ei kai sellaisia virallisesti ole olemassa. Meillä on aina puhuttu joulun välipäivistä, näistä joulun ja uuden vuoden välisistä päivistä. 

Lorun mukaan joulun "paha Nuutti poies viepi" eli vasta Nuutin päivän kieppeillä purettiin meilläkin joulu pois, mutta nykyään rupean keräilemään joulukoristeita talteen jo heti Uuden vuoden päivänä tai seuraavana päivänä. Kynttilöitä polttelen vielä pari kuukautta. 

Jouluun on vielä tänään 362 yötä. Että nyt jos aloittaa valmistelut, niin ehtii tehdä kaiken ihan oikeasti rauhassa.

Kiitos vielä kaikille teille jotka jaksoitte joulukiireidenne tai -kiireettömyytenne keskellä kirjoittaa Joulukalenteria. Ja lukea Pöllönkulman Joulukalenteria. Joulukalenterit on hauskoja, ihania, kaikenlaiset joulukalenterit.

Mauri Kunnaksen palapelijoulukalenterin tein valmiiksi...joulupäivänä?

   

Ja Niina Laitisen yhteisneulonta Joulukalenterisukat 

Ne ovat myös valmiit, päätelty ja prässättykin. 

Mistelit ovat edelleen osittain sekaisin. 
Pistin purkuun ja päätin aloittaa uudestaan. 

Kyllä ne vielä valmistuu, ennen ensi joulua, onhan näitä joulunaluspäiviä. 

Mursu täytti eilen 60 eikä myönnä tuntevansa itseään yhtään vanhemmaksi kuin edellisenäkään päivänä. 
Parikin ystävää potee jo nyt hillitöntä ikäkriisiä, kun tuo sama luku tulee meillä kolmella täyteen 1,5 vuoden päästä. Itse en edes ajattele ikääni ellei joku sitä kysy ja silloinkin väitän itseäni vuoden nuoremmaksi - Mursu joutuu aina oikaisemaan asian. 

Ai niin.
Tapaninpäivänä pimeän tultua, Mursun ollessa torkuilla, kuului ulko-ovelta varovainen koputus. eihän tontut kai enää siihen aikaan liiku? Huikkasin ovelle mennessäni, että joku tulee, että Mursukin nousisi ylös. Laitoin valot ja avasin oven varovasti..
Oven takana oli.. Joulupoika! Ja hänen avovaimonsa. 
He kävivät tuomassa Mursulle syntymäpäivälahjan 💞  Eivät tulleet sisälle, mutta me olimme ihan kuin puulla päähän lyötyjä, kun lähtivät. Mi-mi-mitä? Kaikenlaisia ne lapset 😉🥰

Elvis ja Vilma

Ensin paljon muuta. Viikko meni rattoisasti ja yllättävän nopeasti. Mursua tietysti oli ikävä ja teitä. 
Toiveikkaana olin ottanut tabletin mukaani, mutta sillä mitään tehnyt, ei edes sitä vertaa kuin puhelimella. 

Mutta kaikenlaista sitä ehtii viikon aikana tapahtumaan - ja jo ennen kuin pääsee kunnolla matkaankaan. Tällä kertaa otin ystäväni Oscarin mukaan, ihan vain sen takia, kun tiesin etukäteen, että minua taas riepotellaan siellä ja täällä.

En ollut sen kauempana kuin Isolla Kirkolla ja pahoittelen siellä asuvat ystävät, etten tälläkään kertaa ottanut teihin yhteyttä, mutta "seli-seli": a) edellisestä käynnistä oli pitkä aika, b) tiesin teillä muilla olevan kullakin yhtä ja toista tekemistä ja menoa ja c) Riesa oli viime ajat pitänyt sitä omaa elämäänsä enkä halunnut minua ja sitä teidän riesaksi. 
Aiheesta, että pidän Täti Tomeran kotia tukikohtana ja tapaan teitä ystäviä, oli puhetta ja hän ei ollut lainkaan sitä vastaan. Tomera ja menevä ja tekevä kun on, niin keksii kyllä tekemistä siksi aikaa. Nooou problem siis, tulevaisuus on siis turvattu. 
Ja olitte kyllä kaikki mielessäni 🤗🤗

Matka Isolle Kirkolle alkoi käynnillä kirjastossa. Varauksiahan oli melkoinen läjä ja ensimmäisen nouto tuli sopivasti niin, että kirjan saattoi noutaa menomatkalla, ettei se palaudu. Miten tulikin etiäinen, että kävin kirjaston nettisivuilla: seuraava kirja on matkalla noutopaikkaan. Damn. 
Asioilla on tapana kuitenkin selvitä kysymällä, niin nytkin: jos kirjasta ei ole varausta, voidaan sitä minun varausta ehkä pidentää päivällä tai parilla. 😊

Minun tuurilla onnistuin sisäistämään itseni siihen lyheen junaan ovesta, josta vaunun varsinaisille istumapaikoille piti nousta portaita pitkin - loistavaa! Reppu, kassi ja Oscar. (Niin, Oscar on siis rollaattori, jonka sain käyttööni korona-aikaan kun selviteltiin huimaukseni syytä ja pystyssä pysymiseni oli niin ja näin. "Onni on pieni koti -seinä on aina lähellä 😄". En ole luopunut Oscarista, sillä sen kanssa on turvallista liikkua, kun Riesa elvistelee) 
Jäin siis siihen junan eteiseen, vai mikä se on, jossa oli jo yhden lastenrattaat ja polkupyörä. Hyvin mahduin, ja oli siinä kova penkkikin. Pehmusteet on omasta takaa, ei hätää. 

Viestit Mursulle ja Täti Tomeralle: Olen junassa. Itse sain viestin kirjastosta "Varaamanne kirja..." Voi vihne! Viimeinen noutopäivä 14.8. enkä ollut varma, olenko vielä tänään tulossa. Vaan ei hätää - seriffi uljas tää... Soitin kirjastoon, kuten oli juuri paria tuntia aikaisemmin jutellut ja kysyin, että no onko tästä kirjasta varauksia, vai voisiko tämän noutopäiväksi siirtää perjantain. 
Ja olisiko Pöllön tuuria, jos ei kuulokojeista loppuisi paristot JUST silloin 😭😭 Pöllön korvat pois korvista, patterikotelot auki että bluetooth katkeaa ja voin puhua ns. normaalisti. KUKA MUU MUKA? Asia kuitenkin selvisi, varausaikaa pystyi jatkamaan. 

KIRJASTO ON YKKÖNEN! 

Ja sitten tietenkin turaan kuulokojeisiin uudet paristot paikalleen, että voin loppumatkan kuunnella kirjaa, ettei tarvitse kuunnella puhelimeen kaiuttimien kautta kilpaa puhuvien ihmisten puheluita. Järkyttävä kakofonia! (Väliovet olivat auki, minä jumissa siellä rattaiden, fillarin ja Oscarin takana 😂)

Tässä kohtaa kysyn: kuinka paljon nainen tarvitsee tavaraa viikon sukulaisreissulle? Varsinkin, kun tietää, että siellä on pesukone. Ei ollut mukana pyyhkeitä, lakanoita, ei hiustenlaittovälineitä - kun kaikki oli jo paikan päällä. Minä vaan kysyn.  

(Apotti, minä tiedän, että odotat Elvistä, mutta joudut odottamaan vielä 😉🥰) 

Täti Tomera on energiapakkaus ja auttaa apua tarvitsevia ❤️ Nyt avuntarvitsijoiden listalla oli Vilma ja hänen emäntänsä, joka oli loukannut itsensä. Siis Vilma tarvitsi kaveria, koska ei oikein muuten olisi päässyt lenkille. 
Vilma on 15-vuotias ikäneito, karkeakarvainen mäyräkoira. Siskonsa Helmi on joitakin kuukausia sitten juossut sateenkaarisillalle ja Vilma on jäänyt yksin, mutta on jaksanut kuitenkin olla reipas, rodulleen tyypillisiä vaivoja lukuun ottamatta. Vilma kävi joka aamu tervehtimässä minuakin - tuttavuutta tehtiin varpaiden näykkimisellä, mutta se jäi yhteen kertaan, kun sanoin, että ne on minun varpaat ja niitä EI syödä. Mutta perjantaiaamu - kaikki meni pieleen ja oli mennä ihan lopullisesti pieleen. 
Minä "siivosin" puhelinta ja olin juuri käynnistämässä sitä uudelleen kun Täti soittaa. Puhelu katkesi. Tiesin, että joku ongelma on hänellä, mutta kun en saanut vastattua, hän säikähtää, että minulla on hätä ja kesken kaiken lähtee katsomaan minua. Ei onneksi kuitenkaan niin, vaan odotti ja sain hetken päästä soitettua hänelle: Vilmalla on hätä. Kotiovella Vilmalta oli pettänyt takajalat eikä se päässyt ilman apua sisälle. Otsa oli tulikuuma. Onneksi emännän tytär oli paikalla ja eläinlääkäriinkin saatiin yhteys. Olimme kaikki todella huolissamme, mutta iltapäivällä Vilma oli taas jo oma iloinen itsensä ja kävi vielä monena aamuna minuakin katsomassa. 
Pian Vilma varmaan lähtee Helmi-siskon luo, mutta hetken vielä sai lisäaikaa emännän kanssa - hän tietää kyllä, että Vilman on aika jo lähteä muille maille. 
Mutta miten voikaan päivässä, kahdessa pieni höpsö karvakorva tehdä tuollaisen vaikutuksen, että itku tuli, vaikka on periaatteessa tuntematon. Taidan olla höperömpi kuin uskoinkaan... 🫣

Ennen tätä draamaa oli yrittänyt tavoitella meidän nuohoojaa ja hänen kanssaan sitten kaupassa soittelimme ristiin moneen kertaan, ennen kuin lopulta saimme yhteyden. Varmistin vain, että miten on nuohouksen kanssa, kun ei puuhellaa ole käytetty pariin vuoteen. Vastaus oli selvä ja yksinkertainen: kun edellisestä nuohouksesta on niin pitkä aika, on paikat (kyse on siis edelleen puuhellasta ja savupiipusta) hyvä tarkistaa, ennen kuin lähtee tulitikkuja lainaamaan. 
Chim chiminey chim chiminey chim chim cher-ee.. 🎶🎶

Kauppareissuthan on meillä aina "tapauksia", niin nytkin. Täti istutti minut penkille ja käski olla paikallaan, ei sentään onneksi hiljaa. Penkin vieressä nimittäin seisoi vanhahko herrasmies ja luulin tuupanneeni häntä Oscarilla. Joten pyysin anteeksi. Ja siitähän se sitten lähti, juttu. Ja sitä meillä riitti. Hän kertoi vaimonsa olevan ostoksilla (Citymarketissa) ja hän siinä odotteli. Heillä oli kuulemma ollut jo vuosia heille sopiva työnjako: vaimo tykkää hypistellä kaikenlaisia tavaroita ja hän puolestaan tekisi ostokset ripeästi ja lähtisi ulos. Siispä vaimo saa mennä rauhassa kauppaan ja hän jää kassojen luo odottelemaan ja katselemaan ihmisiä. Ja näemmä juttelemaankin. Työnjako on toiminut hyvin. Ovat olleet naimisissa jo 50 vuotta -kerroin meidän Mursun kanssa olevan tulossa hyvää vauhtia perässä ja että meillä on välillä vähän sama työnjako. (Tosin minäkin mielelläni vain kävelen kaupan läpi ja teen ostokset, ilman hypistelyä).
Keskustelusta jäi mukava ja iloinen mieli.

Sen jälkeen suunnistimme kahvilaan - koska olin unohtanut ostaa itselleni pillimehun ja oli jano. Kahvilassa oli oikein mukava nuori mies kassalla, mutta minä olin siinä vaiheessa puhki poikki ja janoinen joten otin vesilasini ja etsin paikan johon sain Oscarin parkkiin. Kaikki muu tuli perässä - sitten kun Täti oli saanut oman historiansa selvitettyä 😄😉 Ihanan suuri korvapuusti tuotiin pöytään saatesanojen "Täällä saa istua vaikka koko päivän" kera ja lisäyksensä vielä, että vettä saa juoda niin paljon kuin haluatte. Eli ei ostopakkoa! 

Mitä? Liian yksityiskohtainen tarina? Ei voi mitään, tämmöinen on Pöllön reissu, jolla ei sattunut YHTÄÄN MITÄÄN. Ei koskaan satu eikä tapahdu. Ei varsinkaan silloin, kun olen Täti Tomeran luona. Siellä vain sisällä sohvalla istutaan hiljaa, sukkia kudotaan ja kotimaisia elokuvia (jotka toki on viihdyttäviä) katsellaan. 

Täti on kova liikkumaan ja hän liikuttaa myös minua, siis ihan konkreettisesti. Mikä on tietysti ihan positiivista. Nyt Tädin liikuttajana oli Vilma, joten minä sain vähän laiskotellakin....
Lauantaina oli kuitenkin niin hieno ilma, että iltapäivällä lähdettiin kävelylle. 

Istuskeltiin puistossa ja katseltiin muita siellä kulkijoita. 

Oli kävelijöitä, pyöräilijöitä, juoksijoita, hölkkääjiä, pieniä ja isoja..

Ja tämä mystinen "musta aukko" - minne se oikein vie? 

Ennen kuin selvisi, mihin tuo musta aukko puiden keskellä vei, katselimme tietenkin pilviä. 

Ei pilviä paljon ollut ja niillä oli kova kiire. Tämän kultakalan ehdin kuitenkin ikuistaa - tai mikä lie piraija.

Ja sitten: "Tuolla on Elvis!" huudahti Täti. "Heilutetaanko?" Ennen kuin ehdin sanoa juuta eli jaata, hän oli jo heiluttanut ja Elvis oli tulossa meitä kohti. Ja siihen hän istui penkille meidän väliimme. 
Esitteli itsensä ja minä itseni ja sitten sitä juttua riittikin. Kunnes hän kutsui itsensä kahville Tädin terassille: "Jos käyn ostamassa meille pullaa, niin voinko tulla teidän kanssa kahville?" Ja huis vain, sinne hävisi. Tokihan Täti luvan antoi, ei siis noin vain lähtenyt ja luvannut palata. 
Sillä aikaa me lähdimme tutustumaan mustaan aukkoon - joka vei kerrostaloalueelle! Upea puisto ja upea metsikkö joka kätki taakseen kerrostalot. Elvistä odotellessamme vaihdoimme penkkiä, tapasimme muita tuttuja (ei minun) ja höpöttelimme. 

Elvis. Mursun ikäinen ja AIVAN Elviksen näköinen mies. Ei kantasuomalainen, mutta suomalainen ex-vaimo hänellä on. Tehnyt hiusmallin töitä ja Elvis -keikkoja. Mukava, ystävällinen, kohtelias, puhelias - mitä vielä? Nimmarin unohdin pyytää, nyt vasta tajusin 🫣 Enkä ottanut selfietäkään hänen kanssaan todisteeksi. Mutta kyllä, olen tavannut Elviksen!  

Jätän lopun tarinan toiseen päivitykseen, ettehän te jaksa lukeakaan. 

Riesa pysyi poissa, vaikka "jouduin" kävelemään enemmän kuin tavallisesti. Hyvä niin. Eli vanha jakso pätee edelleenkin; pari viikkoa se taas riekkui ja kiusasi ketutukseen asti ja nyt (koputan puuuta) näyttää helpottaneen = harventuneen.

Viherpeukalot Pöllö ja Mursu

 Ja taas jo tarkkoja ollaan, niin Mursulla on kyllä kokemusta viherrakentamisesta, jos oikein osaan laskea, 39 vuoden takaa. Vantaan sähkölaitoksella oli tekemässä nimenomaan viherrakentamiseen liittyviä töitä. Nurmikko, pensaat, puut, kukkaistutukset - mitä kaikkea siihen kuuluikaan. Eli Mursu on se meidän Viherpeukalo. En minä. 

Sunnuntaina Mursu otti meidän tosi tosi vanhan kottikärryn - kerroinko siitä jo? - jossa ei edes pyörä pyöri, ja porasi pohjaan reikiä. Tänään kävimme hakemassa lapsen nyrkin kokoisia kiviä ja jatkoimme samalla reissulla Tokmannille. Meidän tuurilla pihassa oli juuri Kaukokiidon auto purkamassa muutamaa rullakollista kukkia!  
Saimme siis ns. tuoreita kukkia, kun tovin katselimme ja sitten kysyimme neuvoa: mikä kukka kestäisi meidän pihalla, kun se raukka joutuu olemaan lähes koko päivän auringossa. 
Pelargonia. Aaa - joo, sen voi sitten talvettaa (piti sitten tämäkin sana tarkistaa Kielitoimiston sivuilta). Mursu kauhistui. Myyjä nyökytteli, kyllä kyllä, toki. Hänellä se vain ei onnistunut. Se-eelvä. 
Tuossa on kaunis, mikä se on? Otetaanko niitä? Otetaan vaan, mutta täytyy odottaa, että myyjä purkaa rullakon ensin. Mursu entisenä varastomiehenä olisi auttanut, mutta lähtikin hakemaan autosta ostoskoria ja myyjä ehti purkaa muovit pois. Sitten piti tietenkin laskea, että lähetyslista täsmää. Hetkinen...kaksi puuttuu 🤔🤔 Ja minä "pisimpänä" tietenkin katselin, olisiko ne ylähyllyllä 😂 No ei ollut, mutta kyllä ne löytyikin. Ja niin me sitten ostettiin ostoskorillinen kukkia, tultiin kotiin, etsittiin multasäkit ja istutettiin kukat: 

Kuusi kappaletta neilikoita. 

Huomiseksi on luvattu sadetta ja multakin oli aika märkää valmiiksi, siksi ei ole kasteltu enempää tällä kertaa.

Lähetin kuvan Äidille ja pohdin olisiko pitänyt ostaa vielä useampi, mutta Äiti sanoi, että kyllä noiden pitäisi tuosta levitä. 

Mitä mieltä te olette? Leviääkö nuo vai pitäisikö tehdä vielä jotain, että näyttäisi nätimmältä?
Luotan kyllä Äidinkin sanaan, Äidillä on hyvä viherpeukalo ❤️

Aurinkoinen päivä ja kukat toivat toki hyvän mielen, mutta olette jo varmaan oppineet tuntemaan Pöllöä niin paljon, että lapset ovat niitä, jotka kruunaavat päivän. 
Vaikka Ötökkätutkijaa ujostutti sunnuntaina eikä hän uskaltanut tulla näytille, kun puhuin Siskon kanssa videopuhelua, näin kuitenkin varpaat ja kuulin äänen 🥰 

Tänään kotiin tullessa ajettiin levähdysalueen ohi ja kumpikin huomasi saman asian yhtä aikaa. 

Mursu ajoi ensin lähimmälle pysäkille, mutta jatkoi vielä seuraavaan risteykseen, jossa käänsi (S)Eniilin ympäri ja palattiin levähdysalueelle.

MEHUKIOSKI! MUKILLINEN MEHUA 1 euroa.

Ja katsokaa millaisen mukin minä sain 🥰

Mehukioskia piti kolme poikaa, 8-, 11- ja 13-vuotiaat. 

Nuorin pojista toimi "juomanlaskijana" eikä todellakaan pihistellyt tarjoilussa: meidän molempien mukit olivat aivan piripintaan täynnä.

Jututettiin poikia siinä mehua juodessa - mikä muuten oli kaiken lisäksi hyvää, mansikkamehua! 

Oltiin kuulemma toiset asiakkaat, puoli tuntia olivat siinä olleet.

Kun lähdimme jatkamaan matkaa kotiinpäin, vastaan tuli kaksi pyöräilijää - Repolaisten "sukua" selvästi 😉- olisi pitänyt huikata, että kohta on tauon paikka, Mehukioski edessä.  Toivottavasti malttoivat pysähtyä 🤞

Me Mursun kanssa pysähdymme aina kun vain mahdollista nuorten mehukioskeille juomaan mukilliset mehua. Sen verran pidetään aina autossa kolikoita, että voidaan pari mehulasillista maksaa ja vaikka pullatkin. 

Turhaan lapsia ja nuoria niin usein kännykän räpläämisestä ja muusta sellaisesta arvostellaan, meidän aikuistenkin pitäisi avata silmät ja nähdä mitä he tekevät - ja ennen kaikkea kannustaa ja osallistua siihen tekemiseen. 

Ei vain aina painaa kaasua ja jupista, että "onkohan tuokaan luvallista" ja "mitähän kaikkea noissakin on" jne. 

AVOIMIN MIELIN KESÄÄN JA LASTEN JA NUORTEN TEKEMISIIN MUKAAN, EIKÖS? 

Oliko joku tehnyt sen otsikkolistan valmiiksi?

Oli miten oli, täällä minä olen. Lämmintä on vielä 11 astetta ja huomisesta ei puhuta mitään. Vähän tuulee, lumet on sulaneet, ensimmäiset krookukset on nousseet ja helmililjatkin näytti jo olevan nousemassa. Katsokaa nyt näitä auringonkeltaisia krookuksia - en voi olla uskomatta, etteikö olisi kevät. Kalenterin lisäksi krookukset, kurjet, joutsenet, töyhtöhyypät, telkät, sorsat ja LAAMAT, joita meidän kauppamatkan iloksi on tullut kyllä sanovat, että nyt on kevät. 

Ja tietenkin se, että.. Niin, Pöllö kävi Isolla Kirkolla. Täti Tomeran luona. Ja sen kyllä huomasi. Näinkin voisi sanoa. Aloitetaanko A:sta? Alusta. 

Minähän en ole matkustanut junalla aikoihin, joten olin vähän epävarma: mikä raide ja onkos tämä nyt se oikea juna kun ei missään lukenut määränpäätä ja niin edelleen. Vaan ei hätää. Raiteen siis löysin ja yhden junankin. Ja nuoren pojan (tietenkin, olenhan jo ikääntyvä Pöllö 😉), jolta varmistin, onhan juna menossa Isolle Kirkolle. Kyllä on vastasi hän, avasi oven ja hyppäsi junaan. Minä kiipesin tavaroineni perässä ja etsin istuinpaikan. Jo lipun ostaminen ja oikean junan löytäminen olivat uroteko maalaispöllölle, saati sitten... Käytävän toisella puolella istui minua iäkkäämpi rouva joka katseli puhelimestaan vieraskielisiä videoita KOVALLA äänellä. Okei, olisin voinut pienentää Pöllönkorvien volumea. Päätin sietää. Vaan sitten vaunuun saapui 4-5 naista ja hetken kuluttua tuntui, että henkeä alkaa ahdistamaan. Niin voimakas oli hajuvesien/parfyymien tuoksu (miksi se muuten on hajuvesi, kun se kuitenkin tuoksuu🤔). Keräsin tavarani ja vaihdoin vaunua. 

Samalla hetkellä, kun avasin vaunun oven, oven vierestä pomppasi ylös nuori mies - se sama jonka olin tavannut jo asemalla. Hän antoi minulle paikkansa ja istui vastapäätä 🥰 Mistä hän tiesi, että istun mielelläni kasvot menosuuntaan päin? 
Ujona, hiljaisena ja arkana sanoin hänelle jotain ja siitä alkoi keskustelumme: hän kertoi opiskeluistaan, kyseli Riesasta nähtyään rannekkeeni, kertoi menevänsä koulun jälkeen armeijaan, huomasi Pöllönkorvat ja kysyi liittyvätkö ne Riesaan ja niiden vuoksi puhun niin hiljaa 😊 Ja kun olin sanonut meneväni Isolle Kirkolle, hän opasti miltä raiteelta jatkoyhteys lähtee kun pääsemme perille. Ikääntyvä Pöllö oli kuulkaa niin myyty nuoren miehen edessä - joka vielä kaiken lisäksi teititteli (siihenkin taisi selvitä syy illemmalla 😂) koko keskustelun ajan, että pelkäsin, ettei jalat enää kanna, kun pitää lähteä junasta ulos. Onneksi Täti Tomera oli vastassa...
Kohteliaita ja ystävällisiä nuoria poikia siis on vielä olemassa, vaikka kuinka paljon ❤️❤️

Täti piti oikein hyvänä, vaikka "pakottikin" lenkkeilemään joka päivä. Oikeasti se oli ihan hyvä, kun kerrankin oli joku jonka kanssa kävellä ulkona, joku johon saattoi luottaa eikä tarvinnut pelätä "mitä sitten jos". Jalat oli kyllä kipeät muutamana päivänä, vaikka vauhti ei tosiaankaan päätä huimannut. Täti kävi kunnon lenkillä sitten erikseen. 
Hyvää ruokaa ja herkkuja. Esimerkiksi kääretorttua: 

Kääretortun kanssa meinasi vaan käydä vähän huonosti. Tämä on ihan onnistunut kääretorttu, ensimmäinen... tuota... Sain luvan kertoa pikku kommelluksesta:

Kananmunat ja sokerit oli valmiina toisessa kulhossa ja toisessa kulhossa oli..hmm.. perunajauhoja, leivinjauhetta ja vehnäjauhoja. Tai piti olla. Juuri ennen kuin kananmunat ja sokeri oli tarkoitus sekoittaa jauhojen kanssa, Täti huomasi, että kaikki ei ole ihan kohdallaan...
Vehnäjauhojen sijaan hän oli laittanut kulhoon MANNARYYNEJÄ! 

No, näitähän sattuu.. kääretorttua mannaryyneistä siinä missä mannapuuroa korppujauhoista 😂

Se teitittelykö? Serkullani on 7-vuotias poika joka soitti silloin ensimmäisenä iltana mummolle (siis Tätille). 
- Kuka siellä on sun kanssa?
- Pöllö, muistatko. Se on sun isän serkku.
- En muista. (Ei voinut muistaa, oltiin nähty edellisen kerran ennen k:aa)
- Moi M, Pöllö tässä, mitä kuuluu?
- Ihan hyvää. Miksi sä näytät noin vanhalta?
- Tota.. taidan olla aika vanha.

Ja sitten ihan totaalinen repeäminen 😂😂😂

Matkakertomuksesta taitaisi tulla liian pitkän kerralla luettavaksi, joten pistän sen tästä poikki ja kerron kotiinpaluusta, sillä luulen, että Hanni on odottanut tätä kuvaa yhtä kauan kuin minä odotin tätä kirjettä. 
(Toimivassa palveluyrityksessämme ei taaskaan tuo luetun ymmärtäminen kai ollut oikein hallussa, en oikein muutenkaan osaa itselleni selittää pitkää kuljetusaikaa, kun osoite oli kuitenkin ihan oikein.) 
Eli eilen kotimatkalla postilaatikolla pysähtyessämme laatikosta löytyi odottamani musta pehmokuori. Hädin tuskin sain kengät ja takin päältäni pois, että pääsin avaamaan sen. Kuoresta löytyi nämä (siis kaksi tällaista):

(Tähdissä on korvakorukoukku) 
Tilasin alunperin, yllätys yllätys, pöllöt, mutta niiden kanssa kävi niin, että niitä pöllöjä ei enää saanutkaan, kun niihin ei saanut materiaaleja. No problem. 
Ihana Jenni  www.deafmetal.store/ ehdotti, että hän voisi tehdä nämä 💕
Päätyivätkin sitten ihan heidän mallistoon.

Aurinkoinen hyvän mielen lauantai

Tänään oli vinkeä lauantai. Aurinko paistoi aamusta alkaen pilvettömältä taivaalta, joten päätettiin lähteä ajelemaan, katselemaan kevään etenemistä maakunnassa. 

Ajeltiin kaupungin suuntaan, ei varsinaisesti kaupunkiin, vaan sieltä syrjästä huoltoaseman kautta tankaten ja uudehkon, suositun asuinalueen kautta etiäpäin. Ko. asuinalue oli aiemmin ihan vain metsää ja peltoa, silloin 40 vuotta sitten kun asuin muutaman kilometrin päässä siitä. Nyt siellä on rivitaloja, pienkerrostaloja ja omakotitaloja vieri vieressä ja lisää tulee koko ajan. 
Paikka johon minua ei saisi asumaan mistään hinnasta. Ei, vaikka meillä ei ole julkista liikennettä ja tiedän, että kauppakin lopettaa toiminnan muutaman vuoden päästä - silti en sinne muuta. 
Ennemmin kerrostaloon. 

Hetken ajettuamme kohdalle osui kauppa ja pistäydyimme eväsostoksille. Kaupanpihalla oli myös Rinki-piste ja kun mukana oli melkoinen määrä pahvia, Mursu päätti jättää pahvit sinne. 
Valtavien roska-astioiden ympärillä pyöri pari n. 6-7 vuotiasta poikaa jalkapallon kanssa. Katselin heidän touhujaan ja näin, että he menivät juttelemaan Mursun kanssa. 

Osittain jo arvasin mitä oli tapahtunut, mutta en ihan kaikkea... Siellä oli käyty keskustelu:
- Antaisitsä meille rahaa?
- Kun ei mulla ole.
- Edes viisi senttiä?
- Mulla ei ole yhtään rahaa, mutta mulla on autossa kaksi limutölkkiä, käykö ne?
- No käy!
Mursu tuli hakemaan tyhjät tölkit ja vei pojille, tyhjä imurilaatikko oli vielä maassa 🤔
- Saadaanko me tää laatikko kanssa?
- Saatte. Mitäs te teette sillä?
- Kerätään lisää tölkkejä siihen.
- Okei, no hyvä. 
Keskustelu päättyi, mutta Mursu kuuli, kun toinen pojista sanoi toiselle:
- Toi on hyvä ihminen!

❤️❤️❤️❤️

Voisin laittaa tähän vaikka miljoona miljoona miljoona sydäntä! 
Ne pojat oli sen ikäisiä, että Mursun kanssa puhuttiin, että sen ikäisiltä tuollaiset lauseet tulevat oikeasti sydämestä. 

Me jatkettiin ajelua, ajeltiin mökin ohi ja yllätys yllätys: ulko-ovi oli KIINNI. Kun lähestyttiin Kausalan ABC:tä, huomattiin, että toiselle puolelle on ilmestynyt Tokmanni - on siis jokunen tovi kun ollaan siellä suunnalla käyty! Muistui mieleen se vessapaperi joka on kai jo kolme kertaa unohtunut ostaa 🫣 Nyt mentiin ihan varta vasten sitä hakemaan sieltä ja ostin samalla itselleni mekon/tunikan - jonkun koltun kuitenkin. 
Iitin kirkonkylän kautta ajeltiin Vuolenkoskelle ja sieltä kotia kohti - maisemat oli aika lailla muuttuneet siitä kun olemme viimeksi siellä ajelleet. Puita oli kaadettu, mutta tilalle istutetut taimetkin olivat jo ehtineet kasvaa yli kaksimetrisiksi. Hups vaan. 

Aurinko meni välillä pilveen, niin auton ulkopuolella kuin sisäpuolellakin, mutta onneksi se tuli aika pian jälleen esille. Niin kuin aina. ☀️☀️

Niin siinä sitten taas kävi - 2 x BINGO

Taisin käyttäytyä HUONOSTI. Luulin olevani kiltti ja ystävällinen, mutta voi ei, taisin käyttäytyä sittenkin huonosti. Kaupassa, ihmisten ilmoilla. Iäkkäämpi täti ainakin tuntui olevan sitä mieltä. Huppista keikkaa. 

Ruokakaupassa oltiin ja kassalle oltiin menossa ja tapani mukaan vilkaisin taakseni tulevaa asiakasta. Siitä on tullut tapa siksi, että jos siinä joku jolla on vain yksi maitotölkki tai jotain, niin hänet päästetään edelle. Voin nimittäin kuvitella, että on aika turhauttavaa seistä yhden maitotölkin tai leipäpaketin kanssa odottamassa, kun edellä olevalla on kärry täynnä tavaraa ja niitä sitten järjestellään ostoshihnalle 😊

Tällä kertaa meidän taakse oli tulossa mies aikuisen poikansa kanssa, heillä oli muutama tölkki olutta ja energiajuoma. Meillä sellainen matala kärry täynnä tavaraa. 
Kehotin heitä menemään edelle, kursailivat ensin, mutta suostuivat sitten, hymyilivät ja kiittelivät. Vaan sitten: heidän taakseen olisi ollut tulossa vanhempi täti-ihminen, joka selvästi jostain otti nokkiinsa ja pyysi pyytämään toisen kassahenkilön viereiselle kassalle. Meidät ohittanut mies välitti tiedon meidän kassalle ja sen jälkeen toivotti hyvää naistenpäivää kaikille naisille ketä siinä kassojen läheisyydessä oli - ei siinä hänen ja poikansa lisäksi muita miehiä ollutkaan kuin Mursu 😄 Täti siinä vieressä jupisi, kun joutui odottamaan kassahenkilöä, yritin häntä lohduttaa, että kyllä sieltä kohta joku tulee (kaupan toiselta puolelta..) Voi voi sentään.
Pilasinkohan koko juhlapäivän häneltä olemalla kiltti miehille?

Kauppareissu tehtiin samalla kun tultiin kotiin kaupungista. Kaupunki eli CITY oli entinen kotikaupunkimme Suomen CHICAGO. 

Onhan teillä tiedossa mistä Lahti on saanut nimen Chicago?

Kauppareissun jälkeen alkoi viimeinen osuus kotimatkasta ja matkalla varmistui, että Mursu ei ollut kuullut menneellä viikolla omiaan, kun oli myöhään illalla käynyt portailla. 

Näimme ainakin kolme CYGNUS CYGNUS -pariskuntaa; yksi pariskunta lensi ja etsi vielä paikkaa itselleen, mutta kaksi oli jo löytänyt Päijänteen avoimet vedet. 

Kuvaa en niistä ehtinyt ottaa, kun tajusin liian myöhään, että niissäkin on C!

Eli BINGO, vasemmasta alakulmasta oikeaan yläkulmaan on valmis 👍

Ja hups: ystävällinen teko kaupassa eli oluet ensin BEER ja tietenkin hei BINGO - niistä tulee B!

Ylärivistä toinen BINGO! 

Nyt puuttuu enää kaksi kirjainta, mistähän minä ne vielä keksisin. Taisin keksiä jo, ainakin toisen... hih... omaa kivaa lauantai-illaksi. 

Mutta minähän olen unohtanut kertoa teille ihan tavallisia asioita menneeltä viikolta. Korvat ja bingo ja kaikki sellainen on sekoittanut ajatukset.

Varasin alkuviikosta huollon ja pesun meidän ilmalämpöpumpulle. En ollut tarpeeksi jämäkkä asiaa hoitaessani ja Mursu oli vähän "murtsina": ulkoyksiköllähän on se mehiläispesä, siis kotelo ja se oli vielä tänä aamunakin osin maahan jäätyneenä. Ja ensi viikoksi on luvassa lunta ja kylmääkin kai. Tänään oli kuitenkin niin lämmintä, että nyt se on irti. 

Me asutaan sellaisessa paikassa, että säätiedotuksen suhteen ei aina tiedä lukisiko Etelä-Suomen, Keski-Suomen vai Itäisen Suomen ennusteita. Paikkakuntakohtaisetkaan ennusteet ei aina pidä paikkaansa. Ensi viikolla pitäisi sataa taas lunta. Onneksi se huolto tulee vasta torstaina ja perjantaina sitten se sähkömies - toivottavasti lumet sulaa keskiviikkona sillä aikaa kun käydään Chicagossa. 

Tänään kävin hakemassa kahden viikon postin. Ei tule hirveästi postia nykyään: ilmoitukset äänioikeudesta, sähköyhtiön lehti ja yksi mainos. Ehkä voin hakea postia taas parin viikon päästä 😂

Oli jotain muutakin mitä piti kertomani, mutta unohdin sen lahjakkaasti.

Mukavaa lauantai-iltaa teille kaikki ihanat ystävät 💕

Hupsista - käyttäydynpä "huonosti"

 Huonosti on lainausmerkeissä siksi, että se ei ole varsinaista huonosti käyttäytymistä vaan sitä, että en osaa käyttäytyä enää oikein. 

Oli pakko tarttua tähän blogiin ihan tuoreeltaan, kun vilkaisin näin sunnuntaiaamuna TV Yhden Studio 65:tä ja siinä iäkkäät herrat keskustelevat (yritän nyt löytää korrekteja ilmaisuja, etten loukkaisi ketään. Ja pah, loukkaantukoot) mm. siitä miten heitä puhutellaan. Ja kyse on siis yli 65 vuotiaista miehistä (ehkä naisistakin, en tiedä).

Kiinnitin huomiota TEITITTELYYN. Herrat kokevat teitittelyn loukkaavana; nuoremmat tarjoavat istumapaikkaa, apua, neuvoja. 

MITÄ IHMETTÄ??

Minulle on opetettu, että vierasta ihmistä ylipäätään teititellään ennen kuin tehdään sinun kaupat. Toki tänä päivänä, kun esim. teleoperaattoreiden asiakaspalveluissa on selvästikin minua nuorempia asiakaspalvelijoita, ja monessa muussakin paikassa - sen kuulee kyllä - sinuttelen. 
Mutta: esim. verotoimistossa asiakaspalvelijoissa on useita ainakin ikäisiäni asiakasneuvojia puhelimeen vastaamassa ja minusta on kohteliasta teititellä heitä.

Ja onko tosiaan loukkaavaa kysyä toiselta henkilöltä tarvitseeko hän apua? Istumapaikan? Syitä voi olla monia ja kaikki eivät uskalla pyytää apua. 

Minä olin äärettömän iloinen syksyllä, kun minua VANHEMPI herra auttoi, ja kantoi sairaalassa tuekseni ottamani rollaattorin portaat ylös, kun mietin portaiden alla miten ihmeessä pääsen eteenpäin (pää ei toiminut, jalat ei toiminut, mikään ei toiminut). Ja kyllä, kiittäessäni TEITITTELIN häntä. 

No, kukin tavallaan. Yks loukkaantuu yhdestä ja toinen toisesta, ei vaan voi mitään.

Mutta aiheeseen liittyen, muistiini on jäänyt eräs tv-ohjelma, joku hääohjelma, jota ei kovin pitkään tullut. Ja minä en katsonut sitä kuin sen ensimmäisen jakson:

Hääväki oli jo kirkossa odottamassa ja juontaja (nuori nainen) istahti haastattelemaan, jos oikein muistan, morsiamen isoäitiä, n. 90-vuotiasta ja aloitti "Mitäs sä ajattelet..) SÅ???? 
Siinä kohtaa jos missä olisi ollut teitittely ollut paikallaan, tai ainakin SINÄ, jos oli sovittu sinuttelusta. 

Ei mulla muuta näin sunnuntaiaamuna 😂😂 Mä vaan kohta vanhenevana kauhistuin tota miesten mielensä pahoittamista. Mutta mä täytänkin vasta.. 13.. 17... 25.. aa! Mursu auttoi laskemisessa - täytän 5️⃣7️⃣.

Pitäisköhän mennä tonne "syntymäsairaalan" pihalle piknikille synttäripäivänä? 

ISO ISO kiitos Repolaiselle!

Jos joku ei vielä ole poikennut Repolaisen sivuille ihailemaan hänen tekemään kortteja ja siinä samalla tutustunut KAPUAan, niin käypä kurkistamassa. Hyvää voi tehdä monella tavalla ja tällä kertaa valitsin KAPUAn ja Repolaiset. 

Enoni täyttää tässä keväällä vuosia ja tilasin Repolaiselta kaksi syntymäpäiväkorttia. Toinen kortti on meiltä "lapsilta" eli serkuksilta lapsineen, meitä on melkoinen kööri 😄 ja toinen kortti on hänen sisaruksiltaan. Sain kortin käsiini vasta tänään, kun olin yökylässä ja olen hiplannut niitä koko päivän:

Kortin mukana tuli myös suloistakin suloisempi saate:

Olin siis ystävällä yökylässä. Otin mukaan liinavaatepyykkikassin, kun hänen luonaan kaupungissa on helpompi pestä ja kuivattaa läjä lakanoita ja pyyhkeitä näin talvella. Matkalla kävin Tokmannilta ostamassa pyykinpesuainetta ja pyykkietikkaa. Kassalla oli minua ennen kaksi asiakasta joista toinen oli minua reilusti iäkkäämpi täti. 
- Anteeksi kun minä tässä tähän jonoa teen, kun minä käteisellä maksan.
- Ei se mitään, kyllä meille käteinenkin kelpaa, sanoi kassahenkilö.
Täti antoi ensin setelit ja laski sitten kolikot ja neuvoi vielä paljonko pitää antaa takaisin.
- Ihan oikein laskitte, kiitos, vastasi kassahenkilö ystävällisesti.
- Anteeksi kun minä tähän tämmöisen jonon..., sanoi täti.
- Ei mitään, ei kai tässä niin kiire ole, vastasi Pöllö (vaikka tiesi Mursun jo odottelevan..)

Sain sitten minäkin ostokseni maksettua, täti istui oven suussa tutkimassa kassakuittia ja jostain syystä siitä ohi mennessäni hymyilin ja huikkasin hänelle:
- Kyllä sitä pyykkiä vähemmälläkin kiireellä ehtii pesemään, tässä mikään kiire ole. Hyvää päivän jatkoa. 
Hän hymyili takaisin ja huuteli hyvät päivän jatkot.
Pääsin lopulta pihan poikki autolle ja kun olin vetämässä ovea kiinni, ovelle tuli toinen vanhempi nainen joka tokaisi:
"Se oli kyllä hyvin sanottu, että kyllä ne pyykit ehtii vähemmälläkin pestä" 😅

Rajana taivas...

... maa kiertää yhä radallaan.

Rajana taivas, 

kun kuljen uuteen maailmaan.

Rajana taivas, 

mä kuljen uuteen seikkailuun. 

Hiukan muokkasin juuri äsken kuulemani Einin esittämää laulua "Rajana taivas" - jotenkin vain tuntui sopivan tuo nimi tähän tunnelmaan. 

Toisaalta vähän haikea olo, toisaalta vatsassa on jo perhosia ja pää täynnä ajatuksia: mitä vielä pitää muistaa, onkohan ne vielä tallessa, onko kukaan muistanut tehdä sen ja tuon. Tänään on sunnuntai, ei kyllä kehtaisi häiritä, mutta nyt on pakko, kun on enää niin vähän aikaa... 

AM lähti perjantaina maalle sen jälkeen kun oli käyty maanmittauslaitoksella jättämässä lainhuudatushakemus ja oli käyttänyt minut kaupassa. Onpa muuten omituista olla yksin kotona, pitkästä pitkästä aikaa. Ennen oli aina Poika kotona, kun AM oli pidempään poissa (Lapin reissuilla) ja viime vuosina se on vienyt mut Äidille hoitoon, jos on lähtenyt johonkin 😅 Nyt jätti yksin kotiin. 

Eilen pesin pyykkiä, siivoilin työhuoneen yhtä hyllyä eli mietin mitä luulen vielä tarvitsevani ja mitä annan pois ja mikä on selvästi roskiin menevää. Kyllä se kai vähän tyhjeni. 

Sitten jumituin tähän koneelle, kun löysin cd:n, josta löytyi kuvia mm. Siskorakkaan ylioppilasjuhlista. Voi miten pölyinen se olikaan - niin kovasti vuoti silmät vettä niitä kuvia katsellessa 💖 Rakkaimmat, Poika ja Sisko, samassa kuvassa, nuorina, koko elämä edessä - niin kuin toki heillä vieläkin. Sisko ystävineen.. Vieläkin taitaa olla sitä pölyä ilmassa... 😉

Tänään olen saanut aikaiseksi tämän

Tästä puuttuu vielä.. vaatteista ainakin parit housut, sukat ja alusvaatteet, parit kengät, aurinkolasit, kännykän laturi, lääkkeet. Toiveena olisi saada mahtumaan nämä YHTEEN reppuun/rinkkaan - joka ei ole kovin suuri. 

AM-parka on tehnyt melkoista työtä maalla. Hänellä on hirveä työ tyhjentää kolme kaappia - ei kovin isoa, mutta ihan riittävän kokoista, astioista ja kuiva-aineista, siis ruokatarvikkeista. Siirtää kaapit pois paikaltaan - ne ovat olleet päällekkäin. Siirtää jääkaappi paikaltaan. 

Kaikki on tehtävä tänään, koska ei ole tietoa, milloin Talkkarilla on aikaa kuljettaa kaappi uuteen kotiin ja auttaa AM:ää nostamaan se paikalleen. 

Tämä kaikki olisi hoidettu yhdessä, ilman sitä SIM-kortti hässäkkää..

Mutta eipä tuokaan maailmaa kaada; menneellä viikolla saatiin kuitenkin monesta paikasta niin hyvää asiakaspalvelua, että tuo murhe muuttui loppujen lopuksi aika pieneksi.

Siksi kiitokset hyvästä asiakaspalvelusta menneellä viikolla kuuluu:

* Päijät-Hämeen Osuuspankille kahteen kertaan
* Keskustan lähiklinikan ystävälliselle, huumorintajuiselle ja ripeälle mieslääkärille
* OP-vakuutukselle, kahteen kertaan
* Maanmittauslaitoksen puhelinpalvelulle ja asiakaspalvelulle
* Kausalaan BrodeeShopin Paulille (kuin myös Sinikalle)
* Jyskin asiakaspalvelulle
* Ja huonosta alusta huolimatta myös Elisan asiakaspalvelulle, asiakaspalvelupisteelle ja tekniselle asiakaspalvelulle.
* omalle lääkärilleni keskussairaalassa

* oman kirjaston henkilökunnalle

Kaikille annettiin kiitos myös ihan henkilökohtaisestikin - osa oli jotenkin äärettömän hämmästyneitä siitä, että saivat positiivista palautetta ja kiitosta työstään. Onko se tänä päivänä erityistä ja tavatonta? Olen ollut niin monta vuotta poissa työelämästä, etten tiedä sitä asiakaspalvelijan näkökulmasta.
Asiakkaana olen opetellut kiittämään saamastani palvelusta ja jopa pyytämään anteeksikin, jos olen käyttäytynyt epäkohteliaasti. Vika tai virhe ei ole asiakaspalvelijan, vaan yleensä järjestelmässä tai jossain muualla. 

Tää on nyt vaikeeta

Jostain syystä tää blogin päivittäminen on nyt vaikeeta, vaikka olisi taas kivoja asioita päivitettävänä, elämä alkaa pikkuhiljaa palautua raiteilleen.
Tai oikeastaan se heittää kohta taas häränpyllyä, mutta positiivisella tavalla 😍😍

Ensin vähän jupisen. Viime viikolla, kun olin siellä unitutkimuksessa, oli sairaalassa samaan aikaan kanssani yksi kaverini. Hänellä oli ongelmia sydämen kanssa.
Minä sain sen reilun vuorokauden aikana jälleen kerran oikein hyvää ja ystävällistä palvelua; jo ensimmäinen hoitaja joka otti minut vastaan, jaksoi ja ehti kuunnella, kun kerroin, mitä meille on viimeisen parin kuukauden aikana tapahtunut.
Kaverini lähti omasta tahdostaan/pyynnöstään/halustaan/vaatimuksestaan pois sairaalasta ja valitti sitten FB:ssa, miten sairaalassa ei viitsitä eikä osata hoitaa. No vaikeatahan se on hoitaa, jos potilas ei ole paikalla 😕😣 Eikä edes pyytänyt sairaslomaa, vaan meni töihin "aika raskas päivä tulossa" -kommentilla.

Itse olen tälläkin viikolla saanut hyvää palvelua kahdelta hoitajalta ja yhdeltä lääkäriltä. Yhdeltä hoitajalta vielä niin, että kun piti hakea lääkärinlausunto, niin sihteeri oli just ehtinyt lähteä pois ja jouduin siksi häiritsemään hoitajaa kesken hänen töidensä saadaksni lausunnon. Vasta autossa tajusin, että olisin voinut hakea sen ensi viikollakin...

Ihmettelinkin viime viikolla unitutkimuksen jälkeen osastolta lähtiessäni, että mihin te oikein piilotatte aina sen ilkeän ja inhottavan ja kiukkuisen hoitohenkilökunnan silloin, kun minä tai läheiseni olemme siellä, kun me ole tavanneet heitä. Ja lehtikirjoitusten mukaan meidän sairaalamme on täynnä niitä 😉😉😂

Ikäviäkin uutisia sain toissapäivänä; en tuntenut kyseistä henkilöä, kerran vain tavannut,  mutta tuntuu pahalta kun rakkaan ystävän ex-appi, pojanpojan rakas pappa nukkui pois. Samalla tavalla kuin oman Pojan mummi juuri pari viikkoa sitten. Mutta poika varmasti selviää, hän on fiksu ja reipas nuori mies.

Sitten vähän iloisempia asioita.

Vajaan vuorokauden kuluttua laskeutuu Helsinki-Vantaalle kone, joka on lähtenyt Heathrowlta kolme tuntia aikaisemmin, mukanaan Siskorakas ja kaksi pientä ihmistä 💕 Heitä niin on odotettu ja nyt he viimein tulevat!
Viikon päästä meillä on myös Poika, toivottavasti tyttöystävänsä kanssa.
Ja kun ensi viikon lauantai koittaa, vietämme Äitirakkaan syntymäpäivää ja lähelläni on lankomiestä lukuunottamatta kaikki rakkaat ihmiset.
Pöllöä varmasti vähän majavoittaa, kun näkee kaikki rakkaat kerrankin yhdessä - majavoittaa jo pelkkä ajatuskin, hassu kun on.

Hyviä uutisia saatiin tänään; oli AM:n "vuosipäivä", vuosikontrolli siis. Kaikki hyvin, edes toinen meistä on siis terve 😉

Viime päivityksessä esittelin teille Neuroliiton sukkakampanjaan neulomani sukat.

Lankaa jäi sen verran, että jämistä neuloin ihan perussukat. Varret 3 oiken 1 nurin -joustinta ja kokeilin näihin Palasia arjesta -podcastia pitävän Riikan tapaa neuloa tuosta 3 oikein "sarjasta" ensimmäisen silmukan takareunasta. Ja kyllä, joustimesta tulee siistimpi ja napakampi.
Nyt teen toisia sukkia joissa joustin on ihan tavallainen 2o 2n ja niissäkin neulon ensimmäisen oikean silmukan takareunasta - sama juttu. Taitaa siis tulla tavaksi.
Kantapää puolestaan on - niin ikään Riikan tapaan - tehty muuten tavallisesti, mutta kantalapussa on aina kaksi (2) ensimmäistä silmukkaa neulottu oikein. Nimenomaan neulottu, ei nostettu neulomatta. Kun silmukat on neulottu oikein, on silmukoiden nostaminen kantalapun reunasta helpompaa ja reunasta tulee siisti, ilman reikiä tms.
Hyviä vinkkejä Riikalta siis. 

Kuva jäi taas korjaamatta; kantapään ja kärjen väri on ihan muuta kuin mitä se todellisuudessa on, lähempänä oikea väriä se on edellisen postauksen kuvassa tai seuraavassa kuvassa.


Tämmöiset vyötteet väkersin sukkiin mukaan - ja
vasta kuvia tänne siirtäessäni huomasin taas kirjoitusvihreenkin, mutta eipä tuo kai haittaa?

Sukkien kootkin muistin laittaa vyötteeseen.

Sen lisäksi, että sukkien neulomisesta tuli hyvä mieli, niiden matkaan laittamisesta tuli hyvä mieli; sain niin hyvää asiakaspalvelua Postista.
Asiakaspalvelija kokeili, meneekö paketti/kirje postiluukusta läpi. Ei mennyt. Kysyi, onko siellä jotain särkyvää. Ei, villasukkia vain.
Saisiko hän avata paketin, ja kokeilla, jos sitä saisi vähän litteämmäksi, hän teippaa sen sitten kiinni.
No toki, jos siitä on jotain hyötyä.  Hän avasi paketin, asetteli sukat uudelleen, paineli ilman pois kuoresta ja teippasi sen takaisin kiinni. Jo vain mahtui hyvin postiluukusta.
Ja mikä oli lopputulos? Lähetys meni kirjeenä, kirjemaksulla. Jos sitä ei olisi saatu mahtumaan postiluukusta, se olisi pitänyt lähettää pakettina, jolloin se olisi ollut kalliimpaa.
Se ei tietenkään ollut kynnyskysymys, mutta hyvää asiakaspalvelua ottaa tuollainenkin huomioon asiakkaan kannalta.

Kirjoneule nurinpäin ja vähän muuta höpinää

Viime päivityksessä esittelin keväällä/kevättalvella tekemäni pöllölapaset ja kerroin myös, että tein ne kokeilemalla kirjoneuleen neulomista nurjalta puolelta. Se oli helppoa, vaikka luulin sen olevan vaikeaa ja superplussaa siinä oli se, että langanjuoksut eivät kiristä samalla tavalla kuin oikealta neulomalla.

Neulominen tapahtuu ihan samalla tavalla kuin neuloisi oikealta puolelta: työ vain käännetään nurin päin ja jatketaan neulomista. Langanjuoksuja on helpompi kontrolloida, kun neuloo nurjalta.
Tästä linkistä voi käydä katsomassa ohjetta ja neuvoa tarkemmin (sillä alkoitatko sukan teon varpaista vai varresta, ei ole merkitystä)

http://kotikuusenalla.blogspot.com/2015/10/muutama-sananen-kirjoneuleen-tekemisesta.html


Eilen olin meidän Epilepsiayhdistyksen puheenjohtajan kanssa sairaalalla... no tarkoitus oli esitellä eri yhdistysten toimintaa yms. mutta ei se nyt ollut ihan sellaista kuin odotimme.
Tilaisuuden loputtua kävimme kuitenkin "meidän" osastolla eli neurologian osastolla viemässä sinne lukemista ja samalla sitten kysäisin, mahtaisiko minua aika paljonkin hoitanut mieshoitaja - ainoa jonka nimen muistan - olla paikalla ja ehtisikö hän tulla tapaamaan. Ja kyllä vain, hän oli paikalla ja tuli tervehtimään  ja todellakin olin tehnyt silloin kuusi vuotta sitten osaston toisella puolella vaikutuksen, sillä hän muisti mut vielä - tuli ovesta, otti ja halasi 😍

Sairaalalta lähdettyä käytiin kaupungissa syömässä ja kun lopulta olin lähdössä kotiin, oli bussin lähtöön n. 10 min. Ehtisin vielä käydä hakemassa purkin kahvimaitoa... Voi ei, kaikilla kassoilla olevilla on paljon ostoksia 😔 No ei kun kysymään, voisinko etuilla yhden maitopurkkini kanssa, kun rahatkin oli jo kädessä. Ja kun nätisti pyysin, niin ystävällinen nuori nainen päästi edelleen 💗
Hänen ansiostaan ehdin juuri bussiin - muuten olisin joutunut odottamaan tihkusateessa seuraavaa bussia melkein puoli tuntia. Tai no olinhan kaupassa jo valmiina, mutta odottaminen on tylsää - varsinkin kun olin ollut koko päivän reissussa. Olin niin iloinen, että maailmassa on vielä ystävällisiä ihmisiä!

Näen nykyään paljon unia, mutta en enää herättyäni yleensä muista niitä. Johtunee noista lääkkeistä (lääkitystä muuten taas perjantaina rukattiin..) Tänä aamuna kuitenkin muistin uneni ja koska mulla oli aika työfysioterapeutille tuosta selästä, niin päätin kokeilla, pitääkö uni paikkansa... Kyse oli oli nimittäin silmälaseista 👓 Näin unta, että vakio-optikollani oli mulle silmälasikehykset 27 eurolla!
Ja koska optikko on siinä työterveyttä vastapäätä, niin päätin mennä kysymään, kuinka on, mahtaisiko siellä olla edullisia kehyksiä..
Oma optikkoni oli varattuna, mutta etsin kehyksiä toisen kanssa sillä aikaa, hän oli juuri laitellut kehyksiä tarjoushyllyyn ja sieltä itse asiassa löytyi aika vinkeät kehykset... Ja kun olen käynyt näöntarkastuksessa ja on katsottu minkälaiset linssit oikein pitää tehdä jne jne, niin voi olla, että kehysten hinnaksi ei loppujen lopuksi jää kuin se 27 euroa, ne ei nimittäin tainneet olla tarjouksessa kuin siinä 50 euron paikkeilla 😂😂

Tämmöistä tohellusta.
Nyt lähden käsityökerhoon jatkamaan simpukkahuivin virkkaamista. Kyllä sekin joskus valmistuu.

Ihmisistä huomaa, kun aurinko paistaa

Toistanko itseäni? Ainakin tuntuu siltä - siis muutenkin kuin jutuissa 😂😂 Tai siis ehkä juurikin niissä. Mutta myös otsikoissa. Ja kuvissa. Nooh, ette tekään niitä varmaan muista, joten enpä murehdi asiaa enempää. 

Mutta ihmisistä siis huomaa heti, kun aurinko paistaa ja kevät etenee. Menin eilen bussilla kaupunkiin, työterveyteen, taas vaihteeksi. Pitäisiköhän kohta kääntää postiosoite sinne? 

En aikataulua katsoessani tullut ajatelleeksi, että se lähtee päätepysäkiltä sellaiseen aikaan, että on koululla A juuri siihen aikaan, että lapset ja nuoret ehtivät siihen. Eli se tulee aika täyteen. No - sopu sijaa antaa. 

Bussiin tuli mummo kahden, varmaan ekaluokkalaisen kanssa, niin pieniä olivat vielä. Isot reput selässä ja kassit kädessä. Mummolla käsi kipsissä. Mummo tuli mun viereen istumaan ja miten siinä sitten ruvettiinkin juttelemaan - lapsista se varmaan lähti; minua kun hirvitti, että se pieni tyttö siinä vastapäätä bussin jarruttaessa putoaa penkiltä ja kopsauttaa päänsä siihen välipuomiin tai jotain. Lupasin ottaa kiinni, tai ainakin yrittää 😊
Koulun B kohdalta bussiin tuli lisää nuoria ja bussi tuli aivan täyteen. Mutta kaikki olivat hyvällä mielellä. Kaikki hymyilivät ja juttelivat iloisesti, laskivat leikkiä. Siitä tuli hyvä mieli. 

Lapset jäivät mummonsa kanssa pois aikaisemmin kuin minä - kenenkään en kuullut jupisevan tai tuhisevan, vaikka oli ahdasta, kun piti antaa tilaa pois jääville. Mummo toivotti hyvää kevään jatkoa.

Kiitos samoin 😊

Jäin bussista pois torilla ja kävelin lyhyen matkan lääkäriasemalle, ilmottauduin ja etsin oikean paikan odotukselle. Siivooja/siistijä - mikä hänen ammattinimikkeensä onkaan, tervehti iloisesti. Minä höpöttäjä höpötin jotain "Niin, munhan piti juoda tuossa matkalla.." ja palasin takaisin päin vesiautomaatille. Ja siitä sai alkunsa meidän juttelumme. Hän jäi siihen lähelle siivoamaan ja juttelimme koko ajan niitä näitä. Siitäkin tuli hyvä mieli - ventovieras ihminen, jolla oli työnsä ohella aikaa jutella vieraalle ihmiselle. En tuntenut häiritseväni häntä, koska hän työskenteli koko ajan - mutta tuntui, että hänestäkin oli kiva, kun sai jutella jonkun kanssa työn ohessa: vähän vaihtelua työpäivään. 

Lääkärinä oli mukava virolainen nainen. Hänellä oli vähän systeemit sekaisin ja sai minutkin hetkeksi sekaisin: olenko oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Saatiin me sitten itsemme järjestykseen 😊 Ennen varsinaista asiaa kerroin hänelle Riesasta ja lääkkeistäni, kaivoin esille ICE-korttini, johon on kirjattu tärkeimmät tiedot. Se oli hänelle ihan uusi ja outo juttu - oli mielissään kun kuuli siitä. Käypä sinäkin katsomassa, jos ei ole tuttu, on ihan kätevä olla lompakossa tuommoinen.
Me oltaisiin saatu lääkärin kanssa kulumaan aikaa vaikka koko loppuilta, juttua riitti ja riitti, mutta kun seuraava asiakas odotti jo käytävässä...
Sain reseptin ja kehotuksen varata uusi aika kahden viikon päähän joten hops hops palvelutiskille: saisinko uuden ajan. No sehän hoitui melko ripeästi mutta kas... melkein 10 minuuttia meni ennen kuin siitä ulos suoriuduin, kun jäin TAAS suustani kiinni 😊😊 

MINÄ OLEN ujo ja arka, hidas ja hiljainen hämäläinen. Ettekö muka usko?

Eilen aamulla kävin "palikkatesteissä". Eli tähän Riesaan ja työkykyyni liittyen neuropsykologisissa testeissä. Aikaa testeissä meni kaiken kaikkiaan 2 h 40 min ja olin niiden jälkeen kyllä ihan puhki. Luulisi, ettei pikkutehtävien tekeminen nyt niin väsyttävää ole, mutta kyllä se vaan on. Kun koko ajan pinnistelee suoriutuakseen tehtävistä jossa testataan muistia, nopeutta, näppäryyttä jne, niin se on uuvuttavaa. Ihan oikeilla palikoillakin (kuutioilla) pääsin rakentelemaan - mallin mukaan piti tehdä kuvioita. Katsotaan sitten parin viikon päästä, mitä hän sai tulokseksi kaiken sen tuhraamisen jälkeen. 

Tänään sen sijaan, auringonpaisteesta huolimatta, vedin kyllä hernettä vähän nenään. Olen saanut Kelalta hyvää palvelua ja sain nytkin, ei siinä mitään, en vaan ymmärrä sitä ihme systeemiä, en millään. Ohjeiden mukaan SAATAN EHKÄ KENTIES MAHDOLLISESTI saada sairauspäivärahaa, siis ehkä, jonkun aikaa, nyt kun työttömyyspäiväraha loppuu tämän kuun jälkeen. Soitin ja kysyin, voinko hakea sitä jo nyt, nopeuttaakseni päätöksen saamista. Noh. Katsokaas kun pitääkin olla ALLE neljä kuukautta vanha lääkärintodistus siitä, että olen työkyvytön. Heille vuoden vaihteessa toimitettu lääkärintodistus sairaslomastani tälle vuodelle ei riitä, koska se on sen yli neljä kuukautta vanha ja se, että olen osatyökyvyttömyyseläkkeellä ei riitä todistamaan Kelalle, että olen sairas/työkyvytön! Eihän siinä mitään, minä oottelen kiltisti pari viikkoa, kyllä se lääkäri sen kirjoittaa 😊😊 Sitten ootan toiset pari viikkoa ja saan toisenkin todistuksen niille. Kysyn sitten, että montako näitä tarvitaan, riittääkö nämä kaksi 😏😏 

 

Semmoiset kaksi päivää. 

Huomenna on tiedossa hiustenleikkuuta ja lauantaina 75-vuotispäivät. Josko jossain välissä nyt kohta saisin nuo sukat ja pöllölapaset valmiiksi. Mitä luulette, valmistuuko ne ennen juhannusta?