En kyllä näköjään tehnyt muutakaan ja nyt harmittaa. Eilen olisi ollut oikein hyvä pakastimen sulatuspäivä (niin kuin Olifantti Fizbanin kanssa homman hoitikin) ja minä vain suunnittelin ja totesin asian ääneen. Ei tehty asialle yhtään mitään.
Olisi siellä vielä tänäänkin ollut, mutta pakkanen lauhtui, tänään on jo 10 astetta lämpöisempää kuin eilen. Ei varmaan ollut viimeiset pakastimen sulatuspäivä nuo menneet päivät.
Yritin eilen reippailla. Koska en voi kertoa tapahtumista kertomatta alusta asti niin.. Huokaus. En nyt ihan aakkosten alusta aloita, koska te jo tiedätte hyvinkin miksi en käy lenkillä, vaikka niin siitä tykkäisin.
Niinpä menin ja tilasin itselleni stepperin tai millä nimellä sitä nyt sitten kutsutaankaan. Mutta semmoisen meille sopivan. Jos olisi enemmän tilaa, säilytykseen, olisin tilannut juoksu-/ kävelymaton, mutta kun ei niin ei. Tuo vie juuri sopivasti tilaa.
Käyttöohjeissa lukee, että "älä käytä 15 min. pidempään kerralla". Sopii minulle huonokuntoiselle ERITTÄIN hyvin.
Ja kun ei ole sen erityisempää tekemistä välttämättä, voinhan käyttää sitä useamman kerran päivässä. Bingo!
Ko-kei-lin sitä toissa päivänä. Hyvä kapine. Annoin Mursulle oikeuden pitää minut ruodussa: vartti päivässä, vähintään, hopi hopi.
Niinpä siis myös eilen. Kaikki meni hyvin. Koska tasapainoni on huono, otin käyttöön aiemmin ostetun (leuanveto)tangon, josta voin tarvittaessa ottaa tukea.
Vartti meni nopeasti eikä Mursun tarvinnut edes vahtia kelloa, kun pistin puhelimesta kirjan höpöttämään ja siihen uniajastimen 15 min. (Kukaan ei ole niin fiksu kuin nainen, paitsi ehkä insinööri 😜tai toinen nainen). Vartin päästä tavarat paikalleen ja....
Viltin alle tuoliin istumaan. Ja niin hävisi taas Pöllön elämästä sellaiset 3-5 minuuttia.
Viimeinen mitä muistan, oli se kun Mursu kysyi "Onks kaikki okei?" En tiedä mitä vastasin, luultavasti en mitään tai sitten yritin taas näyttää "kyllä tää tästä" -ilmettäni. Seuraavaksi kuulin kysymyksen "Joko rupeaa kuulumaan jotain?" kun olin katselevinani televisiota tai siis ymmärtävinäni sieltä jotain.
Vartti meni nopeasti eikä Mursun tarvinnut edes vahtia kelloa, kun pistin puhelimesta kirjan höpöttämään ja siihen uniajastimen 15 min. (Kukaan ei ole niin fiksu kuin nainen, paitsi ehkä insinööri 😜tai toinen nainen). Vartin päästä tavarat paikalleen ja....
Viltin alle tuoliin istumaan. Ja niin hävisi taas Pöllön elämästä sellaiset 3-5 minuuttia.
Viimeinen mitä muistan, oli se kun Mursu kysyi "Onks kaikki okei?" En tiedä mitä vastasin, luultavasti en mitään tai sitten yritin taas näyttää "kyllä tää tästä" -ilmettäni. Seuraavaksi kuulin kysymyksen "Joko rupeaa kuulumaan jotain?" kun olin katselevinani televisiota tai siis ymmärtävinäni sieltä jotain.
Ja sitten otin sellaiset vajaan tunnin nokoset tässä nojatuolissa.
Lopputulema: ei siis joka päivä. Joka toinen päivä riittänee? Tai joka kolmas päivä?
Kunhan se ei jää sängyn alle pölyttymään.
Kunhan se ei jää sängyn alle pölyttymään.
Tänään olen taas istunut ja ihmetellyt maailmaa. Lukenut yhden kirjan loppuun, jotta pääsen Pöllön Lukupiirin vuoden ensimmäiseen kirjaan (toisen niistä) käsiksi:
Minna Canthin Ihmisenkuvia. Kirsi Kunnaksen Tiitiäisen satupuun unohdin kirjastoon.
Tervetuloa käymään Lukupiirissä - lukupakkoa ei ole. Eikä kommentointipakkoakaan.
Ja..ja.. Kun nyt kirjoihin siirryttiin, niin... Maanantaina se on ilmoitettu ilmestyväksi. Kaikkien niiden 516 sivun, joiden kimpussa Poika uurasti viime talven, kevään ja kesän.
Oman kappaleeni varasin kirjastosta jo pari viikkoa sitten 🥰😜
Siskorakkaalla ja Lankomiehellä oli eilen 9.1. 7-vuotishääpäivä.
Huomaan tekeväni niin paljon kirjoitusvirheitä, että taitaa olla paras kokeilla pysyisikö puikot vielä kädessä vähän aikaa.
