Hurja huhtikuu

Kelpaakohan tämä Repolaisen huhtikuun hurjastelu haasteeseen - hoksasin tämän vasta nyt kun mietin kehtaanko tätä teille kirjoittaakaan. Mutta kun tämän Mursullekin kerroin, niin miksen teille. 

Kävin tänään Tokmannilla ja yksi tavaroista oli sen verran iso, etten nostanut sitä hihnalle. 
Kassalla oli nuorehko mieshenkilö ja kun hän oli "piipannut" kaikki ostokseni, ojensin hänelle Klubi -korttini:
- Tässä on tämä mun puhelinnumeroni, voit sitten tässä viikonloppuna soitella.
*vastauksena virnistys*
- Sieltä voi kyllä vastata puolisokin, semmoinen iso mies, jolla on pitkä parta.
*toinen virnistys*
- Mutta se on kyllä ihan kiltti, poikakin on sanonut, että "se on ihan kiltti, se on mun iskä"
*naurua*

Auts. Oliko tämä hurjastelua vai häirintää? 
Kertokaapa, jos sosiaalisessa mediassa alkaa melskaus, kuinka vanha kalkkuna yritti iskeä nuorta miestä 😉😉😄😄 En yrittänyt iskeä, yritin vain piristää työpäiväänsä. En vain muistanut sääntöjä. 

Mutta se siitä.

Stanstalle lupasin kertoa mitä meidän kauppakassiin tipahti kauppareissulla. 

Vast ikäänhän kerroin Pöllönkulman kahvinjuontitavoista.

En muistanut kertoa, että kun meillä juodaan kahvi maidolla, niin joskus maidon sijasta herkutellaan tällä Vanilla soija -juomalla. 

Siis kahvissa. 

On hyvää, oikeasti. 

En muuten pidä soijajuomista enkä kaurajuomista, mutta soijajuoma menee kahvissa (no menee kaurajuomakin, jos ei muuta ole) ja ruokakerman korvaa kauravalmisteet. 

Mutta kahviin jos käyttää soijajuomaa, sen pitää olla vaniljaa. Piste. 

Ja kun ollaan kahvissa, niin kahvin kera pitää viikonloppuna jotain mutusteltavaa. 
Se on meidän "ikuisuusherkku". Voisi melkein sanoa, että mitään niin hyvää ei kaupan pulla-, keksi- eikä kakkuhyllyiltä saa kuin tämä. Riippuu tietysti valmistajasta kuinka hyvää tästä saa, mutta sitä vanhaa kunnon kaakkua en ole nähnyt aikoihin:

Suklaahippukakku. Näitä pitäisi oikeastaan olla kummallekin omansa. Ja ei, vaikka tässä lukee suklaa, tätä ei lasketa suklaan syömiseksi. 

Ja viimeisenä tämä - tämä on varmaan Stanstan herkkua 😉😉😍.  Emme vielä tiedä minkä makuista tämä on, mutta koska joulun aikaan syömämme Piparkakkuriisipuuro oli hyvää, ei tämä voi ainakaan kauhean pahaa olla:

Mutta onko parempaa lämpimänä vai kylmänä 🤔 Luulen, että sekä että. Että. Sekä. 
Herkkuja herkun perään siis. Ensin juustosämpylä sienisalaatilla ja päälle puuroa. 

Ai niin, tämän herkun meinasin unohtaa, tätä maistettiin muutama päivä sitten:

Kyllä, suolakurkkulientä ja limeä. Suolakurkkuliemi lukee tuolla ihan purkin alareunassa.
Palautusjuoma.

Rehellisesti sanottuna eipä maistunut juuri miltään. Ei suolakurkkuliemeltä eikä limeltä. 
Ilmeisesti lime hävitti suolakurkkuliemen maun ja suolakurkkuliemi hävitti limen maun.

Ei se pahaakaan ollut, mutta eipä tarvitse enempää ostaa, kiitos vain, maistaminen riitti.

Suolakurkkujen kannat ja joskus lientäkin - meillä ostetaan irtokurkkuja - käytetään ruuanlaitossa, mutta ei sentään juoda. Tai en minä ole ihan varma Mursusta. 🙄🙄

(Poika tekee itse suolakurkut Mummin = A-nopin ohjeella ❤️)

Olisiko Pöllönkulman ruokaosio tässä? 

Kerron teille pari muuta juttua tässä ensin ja sitten näytän ristipistotyön edistymisen.

Terhi kertoi tarinoissaan ompelukoneen korjauksesta ja tekoälystä. 

Ompelukone: 
Piti kääntää Mursun farkkuhaalareiden lahkeet ja oletin pääseväni helpolla käyttämällä paltenauhaa ja silitysrautaa. Silitysrauta ok, paltenauha ikivanhaa eli ei tarttunut mihinkään. Päätin, että nyt ne lahkeet käännetään ja kaivoin ompelukoneen esille. (Meillä hirsitalossa elää jotain lukkeja/hämiksiä ja sen takia meille ilmestyy seittejä sinne tänne.. Kukaan ei ollut pitkään aikaan katsonut tv:n alla olevan kaapin taakse, nurkkaan. Siellä olevista seiteistä olisi varmaan voinut kehrätä lankaa.... Tämä tässä näin välissä, koska ne oli otettava sieltä pois ennen mitään muuta)

Mikä on ompelukoneessa viheliäisintä? Langan pujottaminen neulan silmään! Ja viidestä langanpujottajasta KAIKKI olivat jossain muualla kuin siellä, mihin olin ne laittanut. 
Kaikki oli lopulta paikallaan ja viimeiset 10 cm.... alalanka niin rutussa ja kurtussa kuin vaan olla ja voi! EN purkanut. Leikkasin sievästi ylimääräiset lenksut ja lenkit ja rutut ja kurtut langasta pois, kokeilin, että ommel kestää ja annoin olla. Oikea ompelijatar. 🧵🪡

Tekoäly:
Ärsyttää teleoperaattorin mainos, joka lupaa kaupan päälle 12 kk w-olt -palvelun. Yritin ChatBotilta kysyä, että mites, me joilla w-oltista ei ole mitään iloa. Ei ymmärtänyt kysymystä vaikka yritin monella tavalla. Sitten kertoi, että voin jutella ihmisasiakaspalvelijan kanssa, kirjautumalla ko. operaattorin sivuille. 
Kysyin, että miten kirjaudun sinne, kun en ole asiakas. Botti antoi kahteen kertaan samat ohjeet, mutta ei, ei osannut vastata kysymykseen. Kirjoitin, että turhaa homma. Botti oli pahoillaan, kun ei voinut auttaa.
Siinä vaiheessa minun kävi jo sääliksi Botti-parkaa ja totesin "Parhaasi teit, kiitos" johon Botti vastasi minulle "Kiitos ystävällisistä sanoistasi"  - siinä vaiheessa jo hymyilytti, vaikka aluksi kiukutti.

Puskissalle kiitos: kadoksissa olleista koruista 2/3 on löytynyt! Ja se rakkain eli äidiltä saamani koru oli siellä missä sanoitkin sen olevan: piilon vieressä 😊 On paikka, jota todella voi sanoa piiloksi, ja koru/korut; riipus ja korvakorut olivat siellä. 
Toinen koru, Athene noctua eli Minervanpöllö - se vain oli. Puhuin korun antaneen ystävän kanssa puhelimessa ja oltiin lopettelemassa, kun katselin, krhm, lipaston päällä olevia puteleita ja "mikäs ketju tuo on" ja kas, siellähän se oli, kateissa ollut pöllö! 
Vielä kun Puskissa löytäisit sen yhden pöllön, olisin iloinen. Se on hopeinen, lentävä pöllö 😉

Ja nyt, nyt viikon "työ". Ohjehan on siis neliosainen ja puolet sain valmiiksi viikko sitten. Kehystä jouduin siirtämään, että päästiin uudelle sivulle, mutta tässä kuva viikon etenemisestä: 

Katselin eilen illalla netistä millä hinnalla ihmiset myyvät ristipistotöitä; kehystettyjä tai kehystämättömiä. 
En tiedä olivatko ne myyjien itsensä tekemiä tai esim. kuolinpesien tms. tavaraa, mutta, kuten niin monien muidenkin käsitöiden kohdalla, ei töitä paljon - todellakaan - arvosteta 😢😢

Tiedän, että jos minä lähtisin tätä työtä myymään, en voisi laskea hintaa materiaalit + tuntipalkka sen mukaan kuinka kauan olen tätä tehnyt, mutta kyllä minä omaa työtäni vähän enemmän arvostan, kuin millä hinnalla töitä netissä oli myynnissä. Tulin surulliseksi. 

Ilolla jatkan työtä kuitenkin; haluan teidän näkevän mitä tästä tulee. 
Mihin tämä sitten lopulta päätyy, sen näkee sitten, kun tämä on valmis 😄

Mitä ihmettä se höpöttää?

 Aamupäivällä paistoi taas aurinko niin ihanasti ettei tosikaan. Keväisesti. Vaikka se paistaa jo aika korkealta, se paistaa kuitenkin niin, että se häikäisee meitä molempia, tehdään tässä nyt sitten mitä tahansa. 
Ulkona ei vielä(kään), siis pihalla, ole mitään tekemistä, lunta on edelleen sen verran.

Istuskelin tässä omalla koneellani, tekemässä jotain kamalan tärkeätä ja Mursu meni ovelle "raittiiseen ilmaan". Yhtäkkiä kuulin kun se höpötti jotain ja astui ovesta ulos portaille. Ihmettelin mitä se höpöttää; linnuilleko puhuu vai naapurin Kapu-kissalle, vai mikä siellä oikein on. 
Olin juuri nousemassa ylös ja menossa katsomaan, että onkohan se seonnut 😜, kun se huikkasi, että tule nyt sinäkin tänne moikkaamaan. 
Ja kun pääsin portaille, meidän pihalla seisoo tuttu pariskunta, joista miehen kanssa melkein 20 vuotta järjestin vuosittain melontatapahtumaa! Tapahtuma tulee kesällä tänne meidän satamaan ja..ja... Jos kaikki menee hyvin eikä mitään ihmeellistä tapahdu tässä kolmen kuukauden aikana, niin minulle on varattu kaksikosta paikka ja pääsen melomaan 2,5 tunnin matkan aamulla edellisestä vaihtopaikasta tänne kotiin ❤️

Tänään tehtiin pitkästä aikaa kukkakaali-parsakaali-porkkana -paistosta/pizzaa.

Sekaan neljä kananmunaa (olisi voinut olla useampikin), kinkkukuutioita ja pussillinen juustoraastetta. Puoli tuntia uunissa ja ai että oli hyvää.

Mursu oli taas tyytyväinen, kun sai minut syömään kasviksia ja vieläpä hyvällä ruokahalulla. 

Tämän kauniin ystävänpäivälahjan kuukauden takaa olen unohtanut näyttää teille. Sain sen yllätyksenä 
Sinisen sohvan Emännältä.

Ihmiseksi, joka on ja edelleenkin kerää pöllöjä, omistan käsittämättömän paljon kirjanmerkkejä. Ja ihailen niistä jokaista ❤️
On vaikea valita kirjaan sopiva kirjanmerkki ja jos sopivaa kirjanmerkkiä ei löydy, päädyn yleensä kirjastosta nappaamaani kirjanmerkkiin. 

Kirjanmerkkejä on kyllä hyvä olla useita. En luultavastikaan ole ainoa, jolla on saman aikaisesti kesken useita kirjoja, enhän?
Tosin äsken sain loppuun ainoan kesken olevan kirjan, koska Celiassa kesken olleen kirjan laina-aika päättyi. 

Hups, taas päädyin höpöttämään kirjoista, vaikka olin (itselleni) luvannut, että kirjajutut saa pysyä kirjablogeissa. En vaan voi tälle, mitään, tällainen olen, kun en voi enää meloa enkä nyt oikein muutakaan tehdä. 
Paitsi yhdet sukat pitäisi aloittaa, kun ei noista yksistä tunnu tulevan mitään. Jätän ne hautumaan. 

Kampaajalla oli kiirettä. Sain ajan vasta pitkälle huhtikuun alkuun. Ei voi mitään, kyllähän tämä tässä mukana roikkuu, en jaksa tästä kauheasti murehtia. 

Viikko vaan vierähti

 Yritin äsken etsiä sitä, mutta meillä ei ole kovin monia paikkoja mihin se olisi voinut vierähtää. Sohvan alla on tavaraa ja melkein kaikkien muidenkin huonekalujen alla, siis niiden joilla on jalat. Luulen, muuten että ne joilla on jalat, ottavat todellakin kohta jalat alleen, sillä niitä jalkoja järsii äärettömän vihaiset, harmaat villakoirat. 

Ei sitä viikkoa löytynyt, joitain rippeitä vain. 

Te muut varmaan olette tehneet pannukakkua loppuviikosta tai viikonloppuna? Ei välttämättä sillä minun laittamalla ohjeella, mutta moni teistä mietti pannarin tekemistä. Minäkin. En tehnyt. 

Mursu lähti kauppaan ja pyysin ostamaan pikakaurahiutaleita. Lupasin itselleni ruveta syömään kaurapuuroa aamuisin. Ja keittää sen ITSE. 

Ensimmäinen annos eilen aamulla. Muistin ottaa kuvan vasta, kun olin lisännyt sokeria ja maitoa. Suolaa oli liian vähän. Mutta oli se ihan hyvää.
Tänään onnistui jo paremmin 😄 Unohdin vain hakea raparperit ja keittää raparperikeittoa joten söin tänäänkin maidon kanssa. Ei siinä mitään vikaa ole, mutta kun ne raparperitkin pitäisi syödä pois, kun ne kerran ovat kasvaneet. 

Kaurapuurosta meille Mursun kanssa muistui mieleen vanha muisto Pojasta. Siinä on mies on joka on kohta 37 vuotta syönyt kaurapuuroa joka aamu (minkä ikäisenä lapsille nyt puuroa sai ruveta antamaan). Olisiko Poika ollut 4-5 -vuotias, kun ajateltiin, että kyllä iso poika nyt jo jaksaa, kun saa aamupalaksi teetä ja voileipää. "Aamupalan" syötyään Poika jäi pöytään istumaan, katsoi kummissaan ja kysyi "Missä mun puuro on?" Eipä auttanut kuin keittää kaurapuuroa, että lapsi lähti käyntiin. 

Riesa -blogin puolella kerroin ei-niin-kivasta yllätyksestä apteekissa. Minun käytössäni olevat riesa -lääkkeet ovat tähän asti kaikki olleet täysin korvattavia. Lääkkeiden hintalautakunta on se, joka vahvistaa lääkkeiden korvattavuuden. Menin hakemaan tilaamiani/varaamiani lääkkeitä reilu viikko sitten. Kolme eri lääkettä ja tiesin mitä niiden olisi pitänyt maksaa, vaan - tadaa! Yksi lääke ei olekaan enää korvattava 😠 Onneksi se ei ollut lääkkeistä kallein, sillä ko. lääkkeelle ei ole korvaavaa lääkettä. Ja toivottavasti lääkevalmistaja tai joku muu hakee lääkkeelle korvattavuuden uudelleen. Ei auta kuin odottaa kuinka käy. 

Tuossa Ruotsi-ottelun tiimellyksessä päätin tiskata puurokattilan ja kahvimukit. Ja... Kuka ihme meillä piilottelee tiskejä sinne ja tänne ja tuonne ja... Minä vaan kysyn. Ei niitä oikeasti ole piilotettu, yksi kippo on vain tuossa ja toinen on tässä ja kolmas tuolla ja neljäs täällä. 
(Ja nyt ne jalat pois pöydältä..) 

Kun oikeasti ei ole tällä viikolla tapahtunut mitään erityistä, laitan tähän loppuun yhden kuvan. Sartsa esitteli blogissaan ihania käsitöitään mökiltä, mm. ihanaa opastekylttiään. Pohti siinä samalla, että mahtaako kotona wc:n ovessa lukea huussi, kun mökillä lukee wc..

Meillä on vessan ovessa tällainen kyltti:

Toimivia vatsoja kaikille 🧻🧻

PS. Pistin raparperikiisselin tai jotain sellaista tulemaan. Katsotaan mitä tulee. Ja kenen luo.

Vieläkö maapallo on radallaan?

Bingosta puuttuu enää yksi ruksi, sitten olisin kuin olisinkin hoitanut homman kotiin. Hih..vähän taas sääntöjä joustaen, mutta kuitenkin. 

Ajamisen jälkeen jäi vielä tehtäväksi MAALATA ja KOKATA. Maalaaminen näin talviaikaan on vähän hankalaa, kaikki ne maalit joilla maalaisin ovat joko ulkovajassa tai työhuoneella. Eikä talon seinää voi talvella maalata. 
Yksi vaihtoehto on tietysti meikkaaminen. Jos oikein muistan, Vaarini käytti meikkaamisesta sanaa maalaaminen. "Kylläpä on maalattu nainen" 😉 Harkitsen asiaa.

Eli ruksi tuli kohtaan KOKATA. Tälläkin kertaa Mursun avustuksella, koska olen vähän lyhyt toisesta päästä - yläpäästä. Onneksi olen riittävän pitkä alapäästä, jalkani ylettyvän lattialle (ja maahan) asti. Joustaminen säännöissä tulee tässä kohtaa: en tehnyt ruoka-ruokaa vaan LEIVOIN. 

Leivoin sämpylöitä ensimmäisen kerran varmaan 15 vuoteen. Ohrajauho-vehnäjauhosämpylöitä. 

Joo, ne näyttää vähän perunoilta, mutta uskokaa pois, ne on hyviä ja niitä ei tehty enempää kuin nuo. Niitä on vielä kaksi, huomiselle aamupalalle. Mursun mielestä ne on parhaita. 💕

Kävi katsokaas niin, että pääsi leipä loppumaan aamupalalla. 
- Pitää varmaan lähteä kauppaan, ei ole leipää, sanoi Mursu.
- Jos leivon huomisaamuksi sämpylöitä, onhan meillä pakastimessa se puolikas hiiva. Jäi siitä kun tehtiin pizzaa.
- Niin no..
- Vai onkohan meillä sitä kuivahiivaa vielä?
- On sitä. Ainakin kaks pakettia.
- Onko se kuinka vanhaa - vanheneeko hiiva?
- Onhan tää päiväys mennyt, mutta kyllä tää varmaan toimii (sanoo Mursu, joka on ollut hiivatehtaalla töissä vuonna leivinhiiva ja oluthiiva)
Ja niin me sitten otettiin muut tarveaineet esiin ja tehtiin taikina ja sämpylöitä ja todettiin, että vaikkei ole leivinlautaa, niin itse tehdyt sämpylät on parempia kuin kaupan sämpylät ja meillä ruvetaan leipomaan! 
Ja kaikesta huolimatta maapallo on radallaan, uskotteko? 

Mutta.

Kuka muu muka? 
Olin JUST tallettanut kuvia työpöydän kansioon ja poistin sitten gmailissa ladattuja tiedostoja (en osaa selittää sen tarkemmin) ja tsädäm! Sinne hävis se bingokin vaikka se oli ihan itsekseen työpöydällä! Eikä löytynyt mistään, ei niin mistään.  
Mutta hah - muahan ei nujerreta noin vaan. Kävin hakemassa Repolaiselta uuden tyhjän pohjan ja laittelin uudet ruksit. Ei mulla sentään NIIIIIN huono muisti ole, etten olis muistanut mitä vielä puuttuu. No se yksi. 

Auringonkukkia ja kurjenpolvia viljapelloilla

Sanoinhan, ettei elämä niin kurjaa ole. Hikistä se eilen meinasi olla, mutta mitäpä tuosta.  Ai niin, hyvä kun muistutitte... 

Pyykit haettiin torstaina ja laitoin saman tien lakanat ja tyynyliinat paikalleen sohvapöytäkirstuun. Jonka myös järjestin. Siis sisältä. Se kun sisältää muutakin tavaraa, kuten esim. meidän perheen vanhat todistukset. Mietin tässä, että kuinka kauan niitä oikeastaan tarvitsee säilyttää 🤔 Meidän kenenkään peruskoulutodistuksilla ei ole enää mitään tarvetta, minun ja Mursun todistuksilla ainakaan, enkä usko että Poikakaan työnhaussa enää todistustaan tarvitsee. Luulen, että Repolaisen tekemä kortti riittää 😉😋 - sitten kun saan sen antaa. 
Kirstussa on pari kourallista seetripuu -sydämiä ja kostutin ne uudestaan. Osa ehti kuivua ja heittelin niitä sinne lakanoiden sekaan - osan vein verannalle hyllyyn kuivumaan - kiitos kun muistutitte, että ne on siellä, täytyy muistaa hakea ne sieltä pois ja tiputella tuonne kirstuun. Arkkuun. Kumpi se nyt on. 

Kurkunleikkaajien talkoot oli jo eilen. Mursu lähti hakemaan Poikaa kaupungista ja minä jäin kotiin SIIVOAMAAN! Tiskasin ja pyyhin pölyt. Lakaisin lattiat ja matot putsasin Matto-Mikolla. On meillä imurikin, mutta jostain syystä lattiaharja ja Matto-Mikko on osoittautuneet parhaiksi siivousvälineiksi. 

Muistatteko te Matto-Mikon? Äänetön "imuri" 1960-70 -luvulta? Meillä tuli siitä kerran puhetta ja ping! Halusimme sellaisen. Tori.fi:stä niitä löytyi, niitä alkuperäisiä, mutta kaikissa oli joku vika, jos ei muuta niin turhan korkea hinta käytetystä tuotteesta. 
Vaan niitäpä tehdään ihan uusiakin eikä ole edes kalliita. Ja niin Mursu meni ja tilasi meille sellaisen.

Eipä ole johtoja tiellä kun puhdistat mattoja ja ihan yhtä puhtaaksi lähtee matot kuin imurillakin. 

Ja myös paljaat lattiat voi Matto-Mikolla puhdistaa, kun vain säätää tuosta valkoisesta säätimestä harjojen korkeuden oikeaksi. 

Mutta niin. Hiki tuli tuossa hommassa - ihan niin kuin siivouksessa aina. 

Sitten oli vielä pyyhkeiden; astia-, käsi- ja kylpypyyhkeiden kaappiin laittaminen. Ja tästäpä päästäänkin sitten lähestulkoon ELÄMÄÄ SUUREMPAAN KYSYMYKSEEN: 😄😄
Miten teillä viikataan/laskostetaan liinavaatteet?
Kävi nimittäin niin, että mankeloidut astia- ja käsipyyhkeet jouduin viikkaamaan uudelleen.
Pussilakanat meillä on taiteltu pitkittäin ensin kerran ja sitten toisen kerran. Äiti on opettanut lakanoiden vetämisen ("lakanan veto" on kuulemma pohjoiseurooppalainen tapa ja termi puuttuu muista kielistä) kaikkine nikseineen, mutta nyt kun käytän ne pesulassa, en ole tarkistanut, onko niihin tehnyt se käännös, tiedättehän te sen? Pesulasta tullessa ne on laskostettu, mutta ennen kirstuun laittamista rullaan ne tiukalle rullalle. 
Lakanat ovat muotoon ommeltuja ja ne on pesulassa laskostettu hyvin, samoin kuin tyynyliinat, saavat siis mennä sellaisenaan. 

Mutta pyyhkeet. Astia- ja käsipyyhkeet. Ne piti laskostaa uudelleen. Ne oli laskostettu ennen pituussuuntaan ja sitten toisin päin. Ei. Ei sovi meille. 🤭 Piti laskostaa kaikki uudelleen, ensin poikittain ja sitten pituussunnassa. Saitteko tolkun? Johtuu tietenkin meidän kaapista ja siitä miten pyyhkeet asettuvat kaappiin. On helpompi ottaa pyyhe kaapista kun ei tarvi "laskea" montako taitosta otan, että saan siitä yhden pyyhkeen, ettei tule vahingossa kahta. Kun otan kiinni yhdestä taitoksesta, saan yhden pyyhkeen jne. 
TÄMÄ ON SIIS ELÄMÄÄ SUUREMPI KYSYMYS - EIKÖ VAIN OLEKIN? 
AINAKIN NÄIN LAUANTAI-ILTANA, KUN NÄKÖ ALKAA OLLA JO VÄHÄN NIIN JA NÄIN....

Ja mitenkäkö otsikko taas liittyy meidän lakanoihin ja pyyhkeisiin?

Ne oli ne Pojan kurkut. Kuutisen kilo kurkkua. Onneksi oli Mursu kysynyt taannoin anopiltaan mandoliinia, josko semmoinen löytyisi ja jos ei sitä heillä tarvittaisi (siis Äidillä ja Tunturiruipelolla), niin antaisiko sen meille. Antoi. Sillä oli helppo siivuttaa kurkut. Minä autoin sen verran, että tillin riivin valmiiksi. Ja huuhtelin purkit. Mursu ja Poika sitten purkittivat kurkut ja tekivät liemen.

Tänään vietiin Poika kotiin. Matkalla, aika lähellä meitä, on useampia viljapeltoja ja useammalla pellolla oli paljon kurkia. Siis kurjenpolvia. 
Jo torstaina Mursun kanssa mietittiin, että olivat varmaan kokoontuneet synkronoimaan navigaattoreitaan ja valitsemaan matkanjohtajiaan.

Muutamalla pellolla oli ihania pieniä keltaisia aurinkoja, siis auringonkukkia.
Ja karvalehmiäkin oli yhdellä pellolla. Ei sentään viljapellolla. 

Joutseniakin nähtiin muutamia.

Yksi juttua vielä. 
Pysähdyttiin yhdellä huoltoasemalla, missä oli samassa ostoskeskus tms. Käytiin pojan kanssa siellä. Siellä oli yhden kaupan edessä pieni kirjahylly, jossa mm. lasten- ja nuortenkirjoja myytävänä. Vähän harmittaa kun en sitten tajunnutkaan ostaa sitä kirjaa...
Siellä oli yksi kirja joka mulla oli joskus lapsena: Saaressa kasvaa omenapuu, kirjoittaja Brita-Lisa Joutsen. Ei olisi maksanut kuin euron! 

Tässähän tätä höpötystä taas olikin. Jatketaan joku toinen päivä 

💖

Ajatukset jumittaa

Ajatukset jumittaa. Niska jumittaa. Polvea särkee. Vasemman käden lihakset - ihan kuin olisin TEHNYT jotain. VALI VALI VALI. 

Pesulasta ei laitettu viestiä, vaikka luvattiin; pyykit piti olla valmiina tänään 🤔
VieläKÄÄN en saanut haluaamaani vahvuutta närästyslääkkeeseen, mutta ei lääkäri kyllä halunnut nähdäkään. 
Ei saada Mursun kanssa vielä korona-rokotetta; ohjeet on taas ristiriitaisia. Toisen ohjeen mukaan meidän pitäisi saada, toisen ohjeen mukaan ei.  VALI VALI VALI.

Tein eilen illalla tilauksen Suomalaisesta kirjakaupasta. Tilasin kynän. Sellaisen jonka jäljen voi pyyhkiä pois - ei lyijykynä vaan.. no kuulakynän. Ja siihen varasäiliöitä. Tänään tuli vahvistus, että tilaus on pakattu. Ja kappas pöllöä Pöllöä: kynä on 0,7 mm ja varasäiliöt 0,5 mm 🤦‍♀️🤦‍♀️
Jotain plussaakin sentään on; tadaa jemmasta löytyi kuivunut vanha 0,5 mm:n kynä. Kun JOSSAIN on olemassa aiemmin ostetut säiliöt, mutta kukaan ei kerro missä. VALI VALI VALI. 

Mistäs vielä valittaisin? Äh, en taida jaksaa enää. 

Tässä on ne kirjat jotka käytiin viime viikolla antikvariaatin lokerosta hakemassa; ne jotka kirjaston velhot löysivät 1,5 päivässä onnettoman hatarilla tiedoilla. 
Mursu on nyt iltaisin lukenut ykkösosaa. 
Kirjastosta ei ole nyt lainassa yhtään kirjaa, mutta lukeminen ei lopu. Varattuna on muistaakseni viisi kirjaa ja ehkä innokkaimmin odotan Cristal Snown uutta Penni Pähkinäsydän -kirjaa 🧡 Penni Pähkinäsydän ja Pitsikartanon kummitus. 

Viikonloppuna on tiedossa kurkkutalkoot. Poika soitti Mursulle ja ilmoitti tulevansa lauantaina meille tekemään itselleen suola(herkku)kurkkuja talveksi. Mummin ohjeella. Meille siksi, kun kaikki purkit ovat meillä. 

Tässä kai ne tärkeimmät. 
Ei elämä niin kurjaa ole, aurinko paistaa, perhosia ja sisiliskojakin on vielä pihalla vaikka kuinka (ja murkkuja OLI, ei oo enää). 
Hih, vajaassa multapussissa kasvoi koivuntaimi 😂

Huh hellettä - ihanaa viileyttä!

 En käännä veistä haavassa teillä, keitä helteet ahdistaa, koska minuakin ne ahdistaa ja siksi en ole ulkona vaikka "kyllä pitäisi nyt olla ulkona kun on niin hienot ilmat. Saisi D-vitamiiniakin".
Oletteko muuten tulleet ajatelleeksi, että ei sitä D-vitamiinia saa, vaikka olisi kuinka kuumaa ja aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta? Auringosta saatavan D-vitamiininhan pitäisi imeytyä ihon läpi - eikö vain? Mutta auringolta pitää suojautua mahdollisimman suurella kertoimella olevalla aurinkovoiteella? Tai vaatteilla ja hatulla? Eli se siitä D-vitamiinista. 
Että pilleripurkin oikean ravinnon kanssa. 

Mutta se siitä, ei pitänyt pitää mitään vitamiiniluentoa - eiköhän niitä ole jokainen saanut elämässään ihan tarpeeksi. 

Naattikaa! 

Käytiin tänään naapurikirkonkylällä. Piti hetki miettiä, että miksi me sinne oikein lähdettiin, mutta syynä oli Lidl. Ruuanlaitto ei oikein innosta ja siksi käytiin ostamassa sellaista helppoa ja nopeaa valmista ja puolivalmista. Ja vähän suolaistakin. 
Ja pullaa. 
Ystävät naapurista ovat "valittaneet" kun ei me muka olla koskaan kotona. Nii-in. Mistä ne tietää, kun ne käy itse joka päivä ainakin kylällä tai tuolla kirkonkylällä. 😛 
Tänään laitoin viestin, että otetaan paku ja lähdetään käymään kylillä, ostanko pullaa, tuutteko TÄNÄÄN kahville. Tulivat. 

Sitten käytiin apteekissa. Ihan apteekkiasioissa. Mutta myös antamassa ihan henkilökohtaista palautetta. 
Maanantaina soiteltiin Mursun kanssa peräkkäin sinne terveyskeskukseen; Mursu tarvi uuden särkylääkkeen olkapäitä varten, kun vanhan valmistus on lopetettu. Ei voi taas kuin ihmetellä meidän sote-palveluja.. sillä aikaa kun kävin siellä hoitajalla näyttämässä tätä kättä, Mursu oli saanut reseptin uudelle lääkkeelle. 

Katsoin apteekki.fi:stä onko sitä lähimmässä apteekissa - no ei. Naapurikirkonkylästä löytyis. Ihan sama kumpaan suuntaan ajetaan, mutta soitetaan silti ensin.. Ystävällinen farmaseutti kysyi, että ko. lääkkeelle on korvaava lääke, eikö teille tarjottu sitä. No kun ei me käyty siellä... 
Saattehan te toki tännekin tulla, mutta odottakaas nyt, hän kattoo, jos sitä oli siellä - joo on.
Me ei nyt sitten silloin maanantaina käyty siellä vaan käännyttiin ympäri ja päästiin vähän vähemmillä kilometreillä.
Tänään sitten käytiin ihan henk.koht. antamassa palautetta puheluun vastanneelle farmaseutille. Oli ensin vähän hämmentynyt, mutta otti kiitokset vastaan. 
Sattui vielä olemaan kaima, ja totesi silmää iskien, että tällaisia me Pöllöt ollaan, mukavia ja avuliaita 🙃

Yhden kuvan laitan teille tähän kun en ole näitä muistanut teille näyttää, enkä kertoa tarinaa näiden takaa. Enhän siis oikeasti olisi näitä tarvinut, mutta...
Ennen kuin menimme Mursun kanssa naimisiin, asuimme n. 8 kk lapsuudenkodissani, joka oli jäänyt isälleni "kesämökiksi" vanhempieni erottua. Se oli oma aikansa se - eräänlainen koetus, mutta kun siitä selvittiin, niin ei ollut tarvetta kauaa miettiä vastausta kysymykseen "Tahdotko sinä.." 
Pari viikkoa häiden jälkeen muutimme kaupunkiin kaksioon ja omien tavaroidemme joukkoon olin pakannut vähän "ylimääräistä" 🙄

Näitä ei muuttolaatikossa ollut kaksi, mutta kaikki nämä vuodet ne ovat kulkeneet matkassa - ja nyt löysin näitä lisää sieltä samalta kirppikseltä, josta ostimme sen pesukoneen/-pallon.

Onpahan näillä hyvä sekoitella talvella sitä mehua, jota keittelin ja joka aiheutti sen palovamman, jonka kanssa olen tässä kärvistellyt lauantaista asti.

Nyt se tuntuu alkavan oikeasti parantuvan, tämän kirjoittaminen sujuu jo paremmin, kun ei haittaa käden nojaaminen tähän koneeseen. 

Tuollaisen satsin mehua siitä lauantain toheloinnista sain aikaiseksi. 
Sunnuntain keittelin lisää, mutta onneksi ilman vammoja. 

Pysynee flunssapöpöt pois! 

Kirjaston kirjat on nyt luettu, joten...
kaapin päällä on Mursun ojentama kirja, jonka
ajattelin lukaista ennen seuraavaa kirjastokäyntiä - siellä odottaa jo uusi kirja, siitä tuli ilmoitus eilen. 

Pöllön kirjailoittelua löytyy osoitteesta
https://kirjojeniloja.blogspot.com/

sinne pääsee suoraan tuosta oikeasta reunastakin
klikkaamaalla 
Pöllö kirjojen maailmassa. 

Aattelin vaan jos joku on kiinnostunut mitä olen lueskellut. En ole mikä kirja-arvostelija, kunhan sielläkin höpöttelen.

Joulu joulu tulla saa

Mä olen valmistautunut olen joulun odotukseen: ostin tänään joulukalenterin. Näin ajoissa en joulukalenterin kanssa ole ollut koskaan, mutta kun se nyt melkein niin kuin itsestään tipahti ostoskärryyn, niin olihan se ostettava. 

Teekausi on muutenkin alkanut - ihan jo senkin takia, että meillä on niin paljon teetä, että mä voisin vaikka ottaa teekylpyjä, jos olis kylpyamme. 

Eri teelaatuihin ja japanilaiseen (yllätys yllätys) teeseremoniaan perehtynyt Poika ei tahdo koskea pitkällä tikullakaan meidän "ylivuotisiin" teepusseihin/teelehtiin vaan käy lähes joka kerta ostamassa kaupasta uuden paketin Earl Greytä, joka on ainoa, jonka hyväksyy ns. tavisteestä 🙂

Kynttiläkausi alkoi eilen. Meillä ei hirveästi polteta sisällä kynttilöitä - johtuen jälleen tästä kompaktista kodista 😉 Eli teoriassa ainoa paikka missä kynttilöitä voi sisällä polttaa on sohvapöytä mun vieressä, mutta kynttilän tunnelmavalo menee hukkaan, kun vieressä loimottaa valo lukemista/käsitöitä varten. Mursu ei kynttilöistä perusta, vaan pyytää sammuttamaan sen, kun siirryn sänkyyn lukemaan. 

Eilen oli turvauduttava kynttilän valoon, sillä sähköt katkesivat illalla - ja just kun oltais kerrankin katottu telkasta YHDESSÄ jotain iltayhdeksän jälkeen, sieltä harvoin tulee mitään enää siihen aikaan. Puoltoista tuntia kuunneltiin radiota ja tunnelmoitiin kynttilän valossa! 

Radiotakaan en ole kuunnellut kotioloissa sen jälkeen kun olin viimeisen kerran yksin kaupunkiasunnossa pari vuotta sitten. Äidillä ja Tunturiruipelolla on aina radio auki, mutta meillä ei koskaan, vaikka semmoinenkin perinnöksi jäi. 

Mä olen hiukan huolissani itsestäni. En oikein tiedä miten asiaintilaan pitäisi suhtautua. Mun kasvisintoleranssini osoittaa jonkinlaista paranemisen merkkejä. Tai ainakaan se ei ole enää niin pahana. 

 

Kukkakaalipizzapohjan ohjeesta mukailtu paistos. Ja ihan älyttömän hyvää. 

En tiedä mitä tehdä. Ensimmäisen version kanssa kävi niin, että kun Mursu teki sitä pienemmän annoksen itselleen, joutui syömään mun itselleni tekemään ruokaa, koska söin puolet siitä sen kukkakaalipaistoksesta. 

Nyt teki valmiiksi koko pellillisen, jotta siitä riitti molemmille. 

Mutta on tää hiukkasen huolestuttavaa. 

Kuten myös se, että en ole syönyt suklaata ainakaan kolmeen viikkoon! Enkä muitakaan karkkeja. Mustikkapiirakan söin kun käytiin Äitillä ja palan kääretorttua. Olen siis jättänyt mässytyksen. Sillä on ikäviä sivuvaikutuksia: mun ulkoiluhousut ei pysy jalassa ilman henkseleitä! 

Tiedättekö mikä ärsyttävää? 

Se, että olet nähnyt kirjaston sivuilta tiedon varaamastasi kirjasta "matkalla noutopaikkaan". Toiveikkaana odotat, että kun kerran olet käymässä kaupassa ja muutenkin hiippailet siinä kirjaston ympäristössä, saisit viestin, että kirjan voi noutaa. Ei tule viestiä, joten lähdet kotiin. Ja kun olet päässyt kotiin 30 km:n päähän, noin 10 minuuttia kotiin pääsyn jälkeen saat viestin, että kirjan voi noutaa! 

Ja koska olet kiltti ja ystävällinen ihminen (tai ainakin kuvittelet olevasi), se harmittaa senkin takia, kun kirja on erittäin suosittu ja haluttu; itsekin aloitin jonottamisen jostain sijalta 165. Jos olisin saanut kirjan tänään, olisin ehkä ehtinyt lukea sen maanantaihin mennessä. Mut kun ei niin ei. 

Alastalon salissa on edennyt ensimmäisen osan loppumetreille; enää 2 tuntia kuunneltavaa jäljellä. Ja sitten toinen 18 tunnin puristus perään. Kyllä se siitä. 
Mursu nimitti mua sadistiksi, kun sanoin, että ajattelin ostaa kirjan (jos löydän siitä jostain vähän vanhemman painoksen) Pojalle valmistujaislahjaksi keväällä. Väitti, ettei Poika arvostaisi lahjaa. Olen eri mieltä. 
Kokeillaan kumpi saa kirjansa nopeammin luettua; hän Alastalonsa vai minä sen englanninkielisen kirjan joka on odottanut lukemista neljä? vuotta.  

 

Viisi puuta nurin

Pu-tum. Siltä se kuulosti. Onneksi se myrsky ei sitten loppujen lopuksi tullutkaan kovin pahana tänne meille, sen verran tuuli, että tänäkin kesänä heitti meidän portailta ruohomaton pihalle. Niin käy joka kesä, rupesimme jo epäilemään sitäkin, että sillä on vaan halu lähteä kylille, muttei sitten kuitenkaan uskalla lähteä kotipihaa kauemmas. 

Vettä satoi vähän aikaa, mutta ei jaksanut kovin kauaa sitäkään. 

Mutta metsuri tuli keskiviikkoaamuna sovitusti ja ryhtyi hommiin. Ruusupuskani sai kyytiä 😥 Se on se, missä on semmoiset tummat lehdet ja ihanat pienet vaaleanpunaiset kukat. Se jota katselen aamuisin kun valmistan meille kahvit. Täytyy mennä katsomaan, voiko sitä enää pelastaa. 

Hevoskastanjakin sai vähän kyytiä, mutta se ei haittaa. Se oli iso ja vanha ja uusia taimia on pitkin takapihaa. 

Neljä puuta vuorollaan kaatui, ihan silleen rauhallisesti ja meni pätkiksi, sur-rur-rur. Sitten kuului se kamala mäjähdys. Ja hiljaisuus. Menin katsomaan keittiön ikkunasta. Outo näkymä, kun naapurin talon pääty näkyy niin selvästi, ja naapurin pihaankin näkyy nyt paremmin. Ja se puu. Siinä se pötkötti. Meidän tontilla, mutta ihan rajalla. Juuri sen näköisesti, että jos myrsky olisi sen kaatanut, niin sekä me, että naapuri oltaisiin saatu sydänkohtaus. Niin lähellä naapurin talon päätyä sen latva loppujen lopuksi kuitenkin näytti olevan. 
Ja se oli kuulemma sieltä tyvestä jo suht lahokin, vaikka latvapuolesta vielä terve. Nyt se on nurin ja pätkinä, nyt voi nukkua yöt rauhassa vaikka tulisi vähän kovempikin tuuli. 

Yhdestä kuusesta metsuri kysyi, kumman puolella rajaa se on; olisi kuulemma parempi sekin jossain välissä kaataa pois. Jäi niin yksin siihen seisoskelemaan, että tuuli sen voi kaataa. 

Vanha kunnon Posti yllätti. Lähetin paketin; maksoin itse kotona netissä ja tulostin itse liput ja laput, siis osoitelipukkeen. Ei kestänyt kuin kaksi päivää kun oli jo perillä noutopaikassa 😮
Mutta toimi se kyllä tuttuun tapaansakin. Mursu oli taas tehnyt tilauksen Virosta. Edellinenhän tuli suht ripeästi, kävi kyllä ottamassa vauhtia lajittelukeskuksesta, että saatiin R-kioskin automaatista kioskin kassalle... 
No, nyt pakettia ei näkynyt ei kuulunut. Ei tullut postilaatikkoon - johon se olisi mahtunutkin, mutta ei tullut sinne R-kioskiinkaan, ei automaattiin eikä kioskiin. Ei ollut seurantakoodia, kun tuli Virosta, niin ei voinut kysellä sen kummemmin peräänkään. Mutta yllätys yllätys! Eilenkö se oli, kun toimittajalta oli tullut sähköpostia, että lähetys on palautunut heille ja he palauttavat rahat Mursun tilille. Pahoittelujen kera, tietenkin. 

Ei vaan ymmärrä.

Kelan kanssa meni sutjakasti. Kerroin teille, että Kelalta saamani etuus oli päättymässä ja tein hakemuksen jatkosta. Liitteeksi piti saada se lääkärintodistus, jota en saanutkaan siltä omalta neurologilta, vaan piti varata aika terveyskeskuksesta. Ei hätää, sain ajan ja kirjoitin hakemuksen liitteeksi infon, että juu juu, lääkärintodistus tulee kun kerkiää. 
Kävin tohtorilla, nuorella mukavalla miehellä, juttelin hänen kanssaan tunnin, hän naputteli todistusta siinä samalla, luetutti sen ja kysyi haluanko sen itselleni vai lähettävätkö he sen sieltä suoraan. No mitäpä minä sillä, laittakaa menemään. 
Toisaalta, olisi ehkä pitänyt ottaa, olisin voinut kotona skannata sen ja laittaa vielä samana päivänä, mutta..... Odottelin ja odottelin, mutta ei näkynyt Kelan sivuilla mitään. Tuli sitten sen päivän aamu, jonka Kela oli antanut takarajaksi, eikä vieläkään näkynyt mitään. Voihan lupiinin kukka.... Ei muuta kuin soittamaan - numerosta vastasi nuorelta mieheltä kuulostava virkailija. Minä kerroin mikä oli murheena ja hän vielä tarkisti; ei näy lääkärintodistusta. "Laitetaan lisää aikaa ensi viikon perjantaihin, kyllä se sieltä varmaan tulee". No tulee se, minä menen sen huomenna hakemaan sieltä terveyskeskuksesta ja skannaan sen ite...
Hätähousuna kävin kuitenkin vielä iltapäivänä katsomassa OmaKelasta, että jos sittenkin.... että jos olikin vaan niin, että se oli tullut sen päivän postissa ja skannattu vasta iltapäivällä. Ja niinhän siinä oli käynyt. Ja "hidas Kela" oli käsitellyt hakemuksen niin, että sain päätöksen myönteisen "ylihuomenna".

Sitä minä vaan ihmettelen, että se on taas määräaikainen - miten ihmeessä ne kuvittelee, että tässä nyt joku ihmeparantuminen tapahtuminen tapahtuisi. Mutta, eipä tuo haittaa, ehkä muistan taas kolmen vuoden päästä. Ehkä en. 

Tänään tehtiin valkosipulikurkkuja. 

Aikaisemmin tehtiin tavallisia suolakurkkuja - kun ensin löydettiin avomaan kurkkuja. Ei nimittäin ollut ihan helppo juttu silloin, noin kuukausi sitten. 

Nyt ajettiin ensin suoraan sinne mistä kurkkuja viimeksikin lopulta löydettiin, mutta eihän niitä sitten sielläkään ollut! Voi pyhä sylvi sentään, miten hankalaa oli yksien kurkkujen ostaminen 😄 Mutta kun ei annettu periksi, niin nyt on monta purkkia kurkkuja. 

Mursu kävi tänään trimmeröimässä pihaa ja löysi sieltä tämmöisen kaverin: 

Matarakiitäjän toukka

Mansikkaa ja valkoapilan kukkaa....

Kuulumisia Pöllönkulmalta, ettei kaikki unohdu. 
Vanhaan tapaan nuppi on sekaisin kuin heinälato, ei ollut helteistä Pöllön kaveriksi tänäkään kesänä. Kiitän ja kumarran siis, kun ilmat viileni ja luonto sai kaipaamaansa vettä. Nyt kyllä sekä minä että luonto olemme jo sitä mieltä, että vesi alkaa riittää; sitä voisi ruveta vähän säännöstelemään. Isolle Kirkolle varmaan riittää juomavettä tuosta kaivosta ilman noita julmia sateitakin, ei se vesi ihan hevillä lopulla. 

En ole unohtanut teitä, luen kuulumisianne vaikken juurikaan kommentoi. Tämä Iso-Levo liikkuu paikasta toiseen, pois tieltä. En ole viime päivityksen jälkeen avannut tätä kuin kaksi kertaa: täytin Kelan hakemuksen ja sitten parin päivän päästä kirjoitin heille viestin, että voitteko ootella kuukauden verran, ei pysty ei kykene, lääkärintodistus pitää hankkia toiselta lääkäriltä. 
Ärsyttävää muuten, kun mikään ei ole muuttunut, mutta kun etuus päättyy (miksi se ylipäätään on määräaikainen, ei ymmärrä), niin pitää toimittaa uusi lääkärintodistus. Ei riitä, että omalääkäri kirjoittaa Kantaan, että juu juu, on sillä vikaa päässä vieläkin - ja sitten kirjoittais Kelalle viestin, että kattokaa sieltä. 

Niin no, eksyin kai aiheesta, tai ainakin venähti vähän.. Pikku-Levo toimii musiikin- ja kirjojen kuuntelussa. Ja jotain luenkin sieltä joskus, kun se on vähän isompi kun älytön älypuhelin. Muuten käytän puhelinta. Kaiken tärkeän voi hoitaa puhelimella. Ja ei-tärkeänkin. 

Pääasiassa olen istunut tässä sohvalla ja tehnyt käsitöitä. Käsin töitä. Kuunnellen musiikkia, kirjoja, televisiota. Juhannuksena tietenkin Noita Nokineniä 😊 
Mursun kanssa järjesteltiin TAAS kerran verantaa. Se alkaa varmaan jo kuulostaa vitsiltä. Mutta.. no.. kun.. niin.. Siis kun se on paikka johon siirretään tavaraa odottamaan loppusijoitusta. Jossain on esim. säilytettävä kassillista Lidlin (ei mainos) tyhjiä pulloja sen aikaa, kunnes ajetaan johonkin mihin ne voi palauttaa. Siellä on myös kassi, johon kerätään tavaraa, mikä menee kierrätykseen. Eilen juuri vietiin yksi kassillinen tavaraa kierrätykseen, ja olivat kovin iloisia siitä. Nyt piti ottaa uusi kassi mihin niitä tavaroita voi kerätä. 
Siellä on myös kaksi pienehköä seinäkaappia, jotka otettiin pois astiahyllyn tieltä. Kaapeille on jo suunniteltu paikka, mutta ne joutuvat odottamaan verannalla pari viikkoa, että pääsevät paikalleen. Kaikelle on siis paikkansa. Ja aikansa. 

Aiemmin neulotulle pienelle villatakille pyydettiin neulomaan kaveriksi villahousut. Ja nyt viileiden kelien aikaan niille varmaan oli käyttöäkin. 
Ristipistojemmasta löysin reilumman kokoisen käsipyyhkeen, johon pistelin koristeeksi kaloja ja vesikasveja. Pyyhkeen taittelin talteen aiemmin esittelemääni avainkaappiin ja annoin Pojalle ja Miniälle. Kaikki ovat siis jo käytössä, luulen ma.

Viimeisenä kuvasarjassa on ihana Pöllö -kuumavesipullo, entisen Kalleni kaveriksi ensi talvea odottamassa. Mursu sen löysi ja osti. Tuossa ne nyt odottaa puuhellan kulmalla talvea 💗      

Kuvan asettelu ei suostu yhteistyöhön, katselkaa siis tästä 😄

Otsikon mukaisesti; eilen oli mansikoiden pakastuspäivä. Kauppareissulla pysähdyttiin mansikkatilalle tarkoituksenamme mansikoiden ostaminen. Hinta tuntui kertakaikkisen suolaiselta, eikä tarjollakaan ollut kuin yksi, pieni 2,5 kg laatikko. Supattelin Mursulle ein, mennään tarkistamaan oman kylän tilanne. Ostettiin vain pieni rasia "maistelumansikoita" ja hyvä niin. Onneksi ei tuhlattu rahojamme siihen pieneen laatikkoon, sillä mansikat olivat aivan mauttomia. Vetisiä ja mauttomia. Hukkaan olisi rahat menneet, parempia jääkuutioita saadaan oman kaivon vedestä tekemällä. 
Ajettiin oman kylän tilalle, saatiin maistiaiset ja todettiin, että hyviä ovat. Iso, 5 kg:n laatikko ei ollut paljonkaan kalliimpi kuin ne mauttomat mansikat ja vielä kun oltiin nuukia ja tyrkyllä oli, ostettiin edellispäivänä poimittuja mansikoita, saatiin ne vielä edullisemmin. Oikein makoisia mansikoita ja olisiko koko laatikosta se tavanomaiset 3-4 mansikkaa mennyt haaskuuseen. Ainahan niitä muutama on. 

Nyt on talven mansikat pakastimessa
ja kiitoksena perkaustyöstä sain vielä
"mansikkamaitoa" - nam. Lainausmerkeissä
siksi, kun se ei ollut maitoa, vain vanilja-
soijajuomaa, jota meillä käytetään kahvin
kanssa. 

Päälle ripoteltiin vähän Karppisokeria, hellä kopistus ja ravistus, kannet paikalleen ja pakastimeen. 

Kesäkuu oli meillä vähän surullinen kuukausi, rakkaan ihmisen yllättävä poismeno ja toisen rakkaan ihmisen sairastuminen. Niiden myötä huoli muista rakkaista lähellä ja kaukana.

Ja ihan kuin noissa huolissa ei olisi ollut riittävästi, Riesa on ollut, ei nyt ihan jokapäiväinen, niin vähintäänkin 3-4 kertaa viikossa kyläilevä vieras. 

Tällä viikolla Riesa on kyläillyt jo kolme kertaa, koputellut useammin ja viikkoa on vielä jäljellä...

Vähennettyä lääkitystä palautettiin takaisin ja nyt sitten kuunnellaan palautuuko huimaus. Onneksi neurologini on asiansa osaava - vaikkei meillä ihan silloin alkujaan vuosia sitten oikein synkannutkaan 😉 - ja kuunteleva, ja oli hoitajalle sanonut, että lomalta palattuaan katsoo mun labra- ja vastaanottoajat uusiksi, ettei tarvitse odottaa sinne loppuvuoteen saakka. 

Laiskiainen kertoi blogissaan parvekkeeltaan löytyneestä pulun pesästä. Tarinassa on ja ei ole niin onnellinen loppu - toivottavasti loppu ihan viimeiseksi sitten on onnellinen. Kommentissa kerroin minun ja Mursun kohtaamisen linnun, tai lintujen, kanssa. Olimme ajelemassa tuonne naapurikirkonkylään, hiekkateitä pitkin. Yhtäkkiä auton keulan edestä maasta lennähti pikkulintu tien sivuun. Mursu tarkkaavaisena kuskina sanoi, että lintu oli ollut tiellä maanneen, ilmeisesti autoon törmänneen ja kuolleen linnun vierellä ja katsellut sitä pää kallellaan, ikään kuin jäähyväisiä sille jättämässä 💔

Kovin paljon on tänä kesänä meinannut lintuja törmätä meidän korkeaan pakettiautoon, viime hetkellä ovat nostaneet lentokorkeutta ja ehtineet väistää, joskus on kuulunut siiven kärjen kopsahdus. 

Suomi Meloo oli ihan omalla paikallaan, lähti Mikkelistä kaksi viikkoa ennen juhannusta ja päättyi Kouvolaan viikkoa ennen juhannusta. Hieno keli oli heillä, ja hieno reissu. Yhtenä hienona päivänä ajeltiin Mursun kanssa Luumäelle, tarkoituksena käydä moikkaamassa tuttuja. Oltiin hyvissä ajoin liikkeellä ja pyörähdettiin Luumäen kirkolla - eikä ihan turhaan! Huiman upea paikka; ken siellä asuu, ole ylpeä kotipaikastasi ja ken siellä suunnalla liikut, poikkea ihmeessä.

Minun "seuraajani" asuu siellä Luumäellä ja Kuljettaja-Sirkkusen kanssa olivat asettuneet hänen kotiinsa pitämään kunnon taukoa - sinne minäkin sitten pyyhkäisin. Mursu jätti minut ovelle ja käänsi (S)Eniilin nokan kylille. Meillä riitti juttua ja melkein yllätysvieraitakin - Mursu varoitti vieraista ja hyvä niin, sillä Nukkumatti oli kaatanut yhden ystävistä ja oli parempi ettei vieraat tulleet normaalitavalla 😄 Oli kuitenkin ihana heitä nähdä. 

Mutta seuraavasta ystävästä en sitten niinkään perustanut. Nyt taas naurattaa kun muistelen tilannetta. Olimme siis terassilla kahvilla ja pullalautasella oli Jaffa-keksejä, joita en ollut vielä ehtinyt syödä. Talon emäntä otti lautasen ja lähti hakemaan lisää pullaa ja siinä vaiheessa multa meni kuulo ja puhekyky, jonka Kuljettaja-Sirkkunen huomasi. Itse muistan vielä sen, että katselin sitä lautasta ja ajattelin "voi vitsi, nyt mä en saanut noita keksejä..." Ja seuraavaksi sitten Mursu seisoikin vieressäni ja totesi, että meidän taitaa olla aika lähteä kotiin 😂 

Yhden tärkeimmistä tutuista näin vielä ennen lähtöä, mutta tyngäksi se vierailu jäi ja se vähän harmittaa - Riesa tulee aina huonoon aikaan, mutta minkäs teet. 

Ihanista kupeista kuitenkin juotiin kahvit ja teet. Nämä kupit/mukit ja lautaset ovat uniikkeja ja näiden kuvien julkaisemiseen olen saanut luvan. 

Jaaha, asettelu ei taas oikein onnistu. Tumpelo mikä tumpelo. Ihailkaa kuitenkin. Arvatkaa mikä oli mun lautanen? 

Jätän viimeiseksi jutun joka toivottavasti tuo teillekin hymyn huulille, mutta sitä ennen kerron vielä miten toimii Suomen Posti. Eipä taas naurattanut. 

Mursu teki tilauksen. Tavara tuli Virosta. Sen kulku kesti KAKSI vuorokautta Virosta Helsinkiin, tilaushetkestä. En ole ihan varma mihin satamaan se Helsingissä tulee, mutta n. 200 km:n matkaan sillä paketilla meni täällä Suomessa KUUSI päivää! 

Kaikkein koomisinta tilanteessa ehkä on se, että Postin seurantapalvelu kertoi pari päivää sitten, että pakettia ei voi toimittaa automaattiin R-kioskissa xx, koska se on täynnä, joten se toimitetaan toimipaikkaan R-kioski xyz. Konkreettisesti nämä ovat samassa paikassa ja google mapsin mukaan, postinumerolla katsoen, niiden välillä on matkaa 9 m. 

Todellisuudessa paketti palautettiin lähimpään lajittelukeskukseen n. 70 km päähän, jossa se lajiteltiin uudelleen, palautettiin R-kioskiin xyz. Tähän meni se kaksi päivää. 

En tiedä onko viime viikolla lähettämäni kirje mennyt perille, en ole saanut siitä mitään tietoa. Oletin saavani siitä jonkinlaisen kuittauksen, että se on tavoittanut vastaanottajan, mutta ehkä hän on unohtanut. 

Kerron seuraavassa postauksessa mitä siellä oli ja mitä muuta olen turannut täällä sohvan nurkassa. 

Tässä päivänä muutamana mentiin Mursun kanssa kauppaan ja kaupassa ensimmäisenä on tietysti vasemmalla, keskellä käytävää, hevi-osasto ja oikealla puolella einekset. Meitä vastassa oli pieni poika, n. 4-vuotias, isä tutki einesosastoa. Poika pysäytti meidät, tapitti nappisilmillään suoraan silmiin 

- Haluatteko kuulla hyvän jutun?

- No kerropa.

- Kun tulee keskiyö ja kello kaksitoista lyö, 

  kummitukset makkaraa ne syö!

Ihan sanatarkasti en juttua enää muista, mutta jotenkin noin se meni; makkaraa syövistä kummituksista siinä joka tapauksessa puhuttiin. Eikä voinut olla nauramatta, vielä kotimatkalla ja kotonakin juttu nauratti 😄

Tarha-alpi ja sormustinkukka kukkii pensashanhikin yrittäessä pitää pintansa - kuuli kai kun Mursu keväällä uhkasi leikata sen alas muiden pensaiden kanssa. 

Piip piip piip piip piip.....

                                      

-Täytys vissiin tehä ruokaa, sanoi Mursu päivällä. 
-No onhan meillä ne bataattiranskalaiset ja sipulirenkaat. Ja kalapuikkoja, laitetaan niitä.
-Mutta se jauhelihakin täytys tehä, mikähän siinä on päiväys... Mikä päivä tänään on?
-Tammikuun toinen.
-No joo, täss on päiväys neljäs päivä. Otetaan torkut.

Pöllönkulman olohuoneesta kuuluu pian tuhinaa molemmilta sohvilta, kunnes tunnin päästä Pöllö herää ja ihmettelee onttoa kohtaa vatsassaan. 

-Nyt kyllä vois tehdä sitä ruokaa, tuumaa Pöllö ja suuntaa keittiöön. Ottaa pellit pois uunista, laittaa uunin lämpenemään, leivinpaperin toiselle pellille ja kaataa ranskalaiset pellille. 
Yrittää kysellä mielipidettä lisukkeista tai niiden määrästä Mursulta, mutta saa vastaukseksi, että tee nyt sitä ruokaa, kysynkö mä sulta haluatko syödä sitä tai tätä kun teen ruokaa. No Pöllö jatkaa. (Se on Mursu kun Pöllönkulmalla tekee ruuan, Pöllö vain syö kiltisti, kyselemättä)

Uuni on tarpeeksi lämmin. Jokin kumma käry sieltä kyllä tulee, mutta Pöllö tietää varmaksi, että siellä EI ole mitään mikä palaisi, siellä on vain ritilä. Avaa luukun, jotta voi laittaa pellin uuniin. 
Puffff... Uunista pöllähtää jotain käryä ja vähän savua. Ja sitten se alkaa: piip piip piip piip piip piip.... Ja tietenkään Mursu ei JUST silloin oo ihan siinä käden ulottuvilla. Niin kuin ei tämäkään. Ole Pöllön ulottuvilla, että voisi ottaa pariston pois. Voi itku ja hammasten kiristys ja ... no, ei se Mursu mitään sanonut, mutta lähes neljänkymmenen vuoden jälkeen voin sanoa, että olihan se kai vähän kiukkuinen. 

                                                    

Ja ei, ei ollut meidän uusi hella ja uuni. Se oli se vanha. Uunissa ei muuten ole edes valoa, raukkaparka. Ai se kärykö? Nooh. Sehän taas. Uskokaa pois.

Siis tätähän voi kysyä vaikka Ötökkätutkijalta ja Isosiskolta: Pöllö ON mestarileipoja! Maku on tärkein, ulkonäkö on toissijainen seikka. Mursukin sanoi, että se oli hyvää. 
Ja mitenkäkö tämä nyt liittyy taas mihinkään. No liittyy hyvinkin. Ennen joulua päätin leipoa KAKUN. Kyllä. Kakun. Kakun leipominenhan on helppoa. Aloitanko ihan alusta? 

Päätin siis vuosien jälkeen leipoa kakun. Valitsin tiikerikakun. Tarkistin, että on ainekset ja sitten niitä oli jo tuplatenkin, eli voin varmaan uudella uunilla leipoa uuden kakun... Löysin taikinakulhon "kateissa" olleen kannenkin, sen sellaisen missä on reikä keskellä, että on helppo vatkata ilman sotkua. Kyllä te tiedätte. (Se on minulle tarpeen, sillä silloin kun olen hankkinut sähkövatkaimen, olen onnistunut saamaan toisen käden sormet niiden lankavatkainten väliin ja vatkaimen käyntiin. Se teki vähän kipeää. Ihan vain näin välikevennyksenä..)
Taikinan valmistus sujui oikein hyvin, en pudottanut mitään; en jauhopurkkia, en kananmunia, kananmunat oli tuoreita jne. Kaakaota oli vähän pöydällä ja paidalla, mutta ainahan nyt jollain tavalla pitää näkyä, että on leiponut. 
Kun taikina oli valmis ja olin nostamassa vatkainta pois taikinakulhosta - kansi oli jo aikaa sitten poistettu: virhe - olin taas unohtanut, että ENNEN KUIN NOSTAT VATKAIMEN KULHOSTA, IRROTA PISTOKE PISTORASIASTA! Vatkain napsahti käyntiin ja ennen kuin sain sen pois päältä, lankavatkaimissa ollutta taikinaa oli seinillä, tiskipöydällä, lattialla, paidalla.... No, olipa vähemmän nuoltavaa. 
Seuraava huomio: korppujauhot puuttuu. Eikä ole mannaryynejäkään. No. Laitetaan reilusti rasvaa - spray -sellaista, eihän ongelma ole kummoinen. Irtopohjavuoka. Taikina vuokaan, niin ja se kaakao osaan taikinasta, että saadaan ne tiikerin raidat. Vuoka kuumaan uuniin, uunista nousee herkullinen tuoksu, kakku paistuu valmiiksi ja kaikki muu sujuu oikein hyvin, paitsi että se irtopohja eli päällinen ei lähtenyt irti. Siihen löytyi neuvot Käsistään käteviltä - tosin kuorrutus jäi lopulta tekemättä, Ötökkätutkija ja Isosisko ei olleet kovin tarkkoja ulkonäöstä. 
Mursu kehui kakkua, koska se ei ollut liian makea ja lasten mielestä se oli TOSI hyvä. Ötökkätutkijaa kiinnosti eritoten, miten se oli tehty. "Do you really made this by yourself?" 

Ja mitenkäkö tämä koko pitkä tarina, sieltä parinkymmenen vuoden takaa asti 😂 liittyi ruuanlaittoon ja palohälyttimeen? 
Olisi ollut viisasta jättää toinen uunipelleistä uuniin ritilän alle, sillä irtopohjakakkuvuoka ja sinne reilusti suihkutettu rasva ei olleet hyvä yhdistelmä 🙈🙈 Rasvaa oli valunut uunin pohjalle ja kun uuni tänään kuumennettiin, se kärysi siellä uunin pohjalla oikein urakalla! 

Uusi hella luvattiin toimittaa huomenna. Toivottavasti huono ajokeli ei viivästytä sitä, toivottavasti siinä ei ole vikaa ja toivottavasti saadaan sähkömies vaihtamaan se tuon vanhan tilalle. Pesen kyllä sitten mielelläni vanhan uunin ennen kuin luovutan vanhan hellan eteenpäin. 

Että Pöllönkulmallako rauhallista talvieloa? Kyllä vain. Ei meillä tämän kummempaa. 

Pöllöhillo

Lupasin kertoa mitä on pöllöhillo. Ei, se ei suinkaan ole pöllöistä tehtyä hilloa, siinä ei ole höyheniä eikä kovaa nokkaa. Mutta metsäisiä herkkuja siinä on - tietenkin, kun kyseessä on hillo.

Käytiin Mursun kanssa Myllypuodissa ostamassa Ystävälle...hmm... ohrasuurimoita ja kaurasuurimoita. Siinä samalla jäi matkaan pussillinen talkkunajauhoja. 

Talkkunajauhot saikin autossa aikaan melkoisen keskustelun; toinen meistä kun on lähtöisin Pohjois-Karjalasta ja toinen niin hämäläinen kuin hämäläinen olla voi - ei nyt ihan siinä myllyn ovella syntynyt, mutta ei kaukaa hae. Siinä liepeillä. 

Käytiin keskustelua talkkunan syömisestä ja miten sitä on syöty (no lusikalla tietysti...illan puujalka..). 

Mursu ei oikein muistanut koko talkkunaa, mutta meillä kyllä kesäisin syötiin talkkunavelliä: piimää, talkkunajauhoa ja vähän sokeria. Ai että se oli hyvää. 

Äitirakkaan kanssa vaan todettiin illalla, ettei enää saa sitä kunnon piimää, sitä mitä ennen oli valko-vihreässä tölkissä.

Toinen herkku mitä kesäisin syötiin oli MUSTIKKAPÖPERÖ. Eli PÖLLÖHILLO 😂

No, tuon tiedon minäkin sain wikipediasta, en ollut ennen kuullut mustikkapöperölle moista nimeä. Mutta olisiko sillä lapsuuden mustikkapöperön syömisellä jotain tekemistä tällä pöllöilyllä?

Wikipediasta löytyi talkkunasta paljon mielenkiintoista tietoa, jota Mursulle luin siinä automatkalla. 

Kuten miten sitä Savossa käytetään. Mielessä pyörähti ajatus, että soittaisinko siellä Etelä-Savossa asuvalle ystävälle ja kysyisin, on talkkuna hänelle tuttu. Hyvä, että ehdin ajatella ajatusta loppuun, kun puhelin soi ja ruudulla lukee hänen nimensä! Hämmästyin niin, etten meinannut osata vastata.

Kutakuinkin tuollainen taisi olla se talkkunajauhopaketti silloin lapsuudessa - joutsenmerkkiä yms. lukuunottamatta. Eikä taidettu kertoa terveellisen kuidun määrästäkään. Se oli talkkunaa, hyvää ja terveellistä. 

Sadonkorjuuta

Kesäkuu on vasta ihan alussa, mutta meillä on aloitettu jo sadonkorjuu. Ensimmäinen satsi on valmiina ja purkitettu ja toinen valmistumassa. Melkein silmiä kirvelee. Tuoksu on mahtava. 

Kasvikuivuri on vielä kaupungissa, joten joudumme käyttämään uunia siksi tuoksu leviää pieneen kotiin joka puolelle - ja vie enemmän aikaa.

Kuivatamme RUOHOSIPULIA. Kuivatimme eilen ja tänä aamuna ensimmäisen pellillisen, mutta kun meillä sitä kasvaa reilusti ja se kuulemma tekee useamman sadon kesässä, kävimme leikkaamassa loputkin ja laitoimme nekin uuniin kuivumaan. 

Seuraavan satsin ehkä pakastamme, mutta osa oli pakostakin kuivattava: ruohosipuli on yksi tärkeä muisto Mummista Pojalle ja muutoin kuin kuivana ei sitä hänelle oikein saa. Tyytyväiseltä vaikutti, kun AM laittoi kuvan "tämä on sulle" 😀

Riesakin pistäytyi kylässä; ei ole unohtanut minua. Just eilen sain Kuopiosta kirjeen, jossa lyhyesti ja oikaisten sanotaan, että enempää ei voi tehdä, lääkkeillä on tehty se mitä tälle voidaan tehdä ja piste. Hoitosuhde KYS:ssä päättyy, jatketaan taas täällä päässä. 
Ja ensimmäisen kerran lääkäri mainitsi huomattavasta ylipainosta. Ettäs sen tiedätte. 

Kesä on ihana. 

Piha on täynnä lemmikkejä ja kohta aukeaa kielot, joita meidän pihalla kasvaa myös ihan mahdottomasti. 

Raparperikin - tai oikeastaan kaksi - löytyi viimeinkin ja sen kasvamista odotamme. 

Metsämansikoita ja orvokkeja kasvaa siellä missä mahtuu, lemmikkien välissä. 

Voikukkien on annettu kasvaa; koetamme pelastaa pörriäisiä. 

Saukkiksen lähettämät päivänsinetkin lähtivät itämään ja ovat kuin pieniä perhosia tuossa portaan pielessä kukkalaatikossa. 

Tänä kesänä kehäkukkia kylvettiin Anopille. Hänelle tehtiin viime kesänä oma kukkapenkki, mutta jänikset ja myyrät söivät sinne istutetut kukat. Siksi kylvettiin nyt häneltä jääneitä kehäkukkia. Katsotaan kuinka niiden käy. 

Nauru pidentää ikää - eikö niin?

Yksi mun ja AM:n yhteisistä suosikkiohjelmista on Alaska: Viimeinen rintama. On mielenkiintoista seurata Kilcherin suvun elämää Alaskassa; miten jokaisella heistä on oma roolinsa vuoden kierron tehtävissä.
Olemme jonkun verran jäljessä jaksojen katsomisessa ja tänään päivällä katselimme mm. jakson jossa he vastailivat katsojien kysymyksiin. En enää muista itse kysymyksiä, mutta saimme hirvittävän naurukohtauksen - ja kirjoitin muistiin kaksi sanaa. Kysymykset varmaankin liittyivät remontointiin tai rakentamiseen yhdessä ja ruunlaittoon.

Molemmat sanat ovat jostain lähes 30 vuoden takaa. Toinen sana on naulakko. Kyllä, naulakko.
Siihen aikaan meillä oli kotona vaatehuone ja olin pyytänyt jo monta kertaa AM:ä laittamaan vaatehuoneen seinään naulakon. Sellaisen puisen. Vaan eihän se siihen seinään kiinnittynyt. Joten otin ja kiinnitin sen itse. Laitoin siihen tietenkin myös vaatteita.
Kun AM saapui töistä, iloisena ja ylpeänä esittelin työni jäljen hänelle. Ja kuinkas sitten kävikään... Naulakko oli kyllä paikallaan, mutta... ei voi sanoa, että se olisi ollut seinässä vaan SEINÄLLÄ. Ja vaatteet lattialla. Kun eihän ne mun naulat siinä kipsiseinässä pysyneet 😀 Mutta sen jälkeen se tuli sitten kiinnitetyksi aika nopeasti, löytyi proput ja kaikki...
Sille on naurettu kerta jos toinenkin.

Ruuanlaitossaa en ole ollut koskaan mitenkään erityisen hyvä. Vuosien mittaan opin kyllä tekemään ihan kelvollista arkiruokaa, AM on aina hoidellut meillä sen "paremman" ruuan. Ja on nyt ihan mun henk.koht. kokki. Ihan avioliiton alkuvuosina kuitenkin ajattelin tehdä hänelle ruokaa, kun hän tulee töistä kotiin. Nakkeja. Keitettyjä. Nakkeja. Ja minähän sitten keitin niitä nakkeja. Niin ettei niissä nakeissa ollut enää rasvan hiventäkään. Kuivia kuin metsästä kerätyt risut. Mutta urheasti söi AM vaimon keittämät nakit.
Joskus vain on tämän 30 vuoden aikana niistä muistuttanut, kun on jotain nakkiruokaa tehty... Niinkuin toissapäivänä nakkikeittoa tehdessä 😂

Ja nyt tunnustan: en osaa keittää kananmunia. Muutenkaan en enää osaa tehdä ruokaa eikä mua keittiöön päästetäkään - paistetut kananmunat on ok, koska niitä en voi jättää pannulle odottamaan vaan niitä on vahdittava koko ajan, mutta kaikki minkä voi "jätän tämän tähän hetkeksi" - ne ovat vaaraksi, sillä saatan unohtaa ne niin, että ovat palaneet pohjaan tai kiehuneet yli.

Mutta nyt oon kyllä puhas. Sanotaan, että puhtaus on puoli ruokaa ja jos aatellaan että suihkussa puhdistui ulkopuoli ja AM:n tekemä ruoka puhdisti sisäpuolen, niin eihän lopputulos voi olla muuta kuin täysin puhdas 😉😋  

Tämmöistä soopaa tänään

Pöllö -jä. Ja Pietarilla oli asiaa.

Ei päivää ilman pöllöä.. 😃😃
Niin, lupasinhan teille kuvan siitä pöllöstä, joka ystävänsä kanssa niin anovana meitä katseli: "Ottakaa meidät mukaan, saammehan muuttaa teille asumaan, jooko?" En voinut vastustaa tätä ilmettä - ja koska ystävänsä olisi jäänyt hyllylle yksin, otti Äitirakas sen hoiviinsa. Olisitteko itse voineet vastustaa tätä anovaa katsetta?



Viime aikoina olen jostain syystä törmännyt siellä sun täällä sanontoihin "sehän meni kuin Strömsössä" tai "ei mennyt nyt ihan kuin Strömsössä".
Seuraavasta en oikein tiedä kumpaan ryhmään nämä kuuluu. Ehkä kuitenkin ensimmäiseen 😃😃
Meidän kaapissa oli jo tovin ollut pussillinen muffinssitaikina-aineksia, piti lisätä vain kolme kananmunaa ja sulatettua rasvaaa. Gluteeniton. Ostettu joskus jotakuta vierasta varten, mutta jäänyt tekemättä. Nyt rupesi tekemään mieli hyvää. (Hups... Hys 🙊) Päätettiin leipoa se pois. Muffinsivuokahan pitää tietenkin olla ja kun otin muffinsit uunista ne näytti tältä:

Ihan vaan sivuhuomautuksena, että en ole leiponut varmaankaan kymmeneen vuoteen. mitään.
No, näköhän ei tietenkään ole tärkeintä vaan maku 😃😃

Silikonivuoasta muffinsit irtosivat helposti - en vaan ole koskaan sitäkään käyttänyt, joten olisi se varmaan ollut ihan hyvä edes vähän voidella ja ehkä vähän vähempikin määrä taikinaa per kolonen olis riittänyt...


Nehän oli kuitenkin vain meille. Otin ne pois vuoasta ja asettelin nätisti lautaselle, oikein päin, jolloin ne näyttivät tältä - EI IHAN siltä miltä piti, mutta vähän sinne päin kuitenkin 😃😃😃😃

Nyt saa käyttää mielikuvitusta 😃😃😃😃

Pietari on tällä viikolla ollut kovin aktiivinen ja reipas. Se alkoi lauantaina.
Meillä on AM:n kanssa aamuisin tietty rutiini. Minä valmistan kahvit ja AM tekee voileivät.
Mehän siis juomme pikakahvia. Eli minä keitän vedenkeittimellä veden (vaativa tehtävä..), annostelen kahvin molempien kahvimukeihin, toiseen sokeria ja toiseen makeutusainetta.
Jos vesi ei ole vielä kiehunut, autan ehkä voileipien tekemisessä tai käyn petaamassa sängyn. Tai vaihtamassa yöpaidan päivävaatteisiin.

Voileipiä varten meillä piene tarjottimet - arvatkaa kumman  tarjottimessa on pöllöjä?

Lauantai-aamuna toimimme normaalin ruutinin mukaisesti, ainoa poikkeus oli se, että olimme vähän tavallista aikaisemmassa. AM teki kummallekin kaksi voileipää. Jokaisella voileivällä oli - IHAN VARMASTI - neljä siivua maksamakkaraa. AM lähti hakemaa olohuoneen pöydältä omaa tarjotintaan. Kahvi oli jo valmista ja minä otin oman tarjottimeni, ottaakseni siihen voileivät.

Mutta jäinkin seisomaan leikkuulaudan viereen kummastuneena tarjotin kädessäni, AM:n tullessa  keittiöön.
- No, mikset sä ota siitä leipää?
- No kun.. mitkä näistä on mulle?
- Ei sillä oo väliä, ne on kaikki samanlaisia.
- Niin ne munkin mielestä oli, mutta kun ei oo. Siksi mä en oo ottanut.
- Täh. Missä tästä on kaksi viipaletta maksamakkaraa?
- En minä tiedä. Kyllä ne äsken siinä oli.
- No kyllä mä niihin kaikkiin laitoin neljää viipaletta.
- Niin laitoit, kyllä mä näin. Mutta missä ne kaks on tosta yhdestä?
- En minä tiedä. Otitko sä ne?
- En varmasti ottanut, en kai mä tässä ihmettelis, että mitkä on mun ja mitkä sun leipiä.

Ja se tosiaankin jäi mysteeriksi mihin ne kaksi maksamakkaraviipaletta katosivat, sillä kumpikin näki varmasti, että jokaisella leivällä oli neljä viipaletta kun AM teki niitä leipiä. Ja yhtäkkiä ei ollutkaan. Niitä ei löytynyt mistään.

Yhtäkkiä ennen nukkumaan menoa tuli mieleeni, että on vain yksi ainoa mahdollisuus: PIETARI.
Hän varmaan tykkää maksamakkarasta. Siinä silmänräpäyksessä kun olimme kumpikin kääntäneet selkämme voileiville, kävi Pietari nappaamassa ne maksamakkaraviipaleet. Olisi varmaan napannut enemmänkin, muttei ehtinyt 😊😊

Joulukalenterit, ruuanlaitto, siivous, hyvät uutiset

Mistähän sitä alkaisi? Siitäkö, että hihittää täällä itsekseen; olisiko syytä jo käydä ottamassa se illan viimeinenkin lääke? Sen jälkeen en kyllä sitten takaa, etteikö kirjoituksessani olisi enemmänkin kirjoitusvirheitä ja kaikkea muutakin höpön höpöä kuin normaalisti.

Aloitan siis siitä lääkkeestä. Kerroin jo siitä yhdestä lääkkeestä. No ei se ihan nyt mene niin kuin strömsöössä..  Pitäisi mennä suoraan nukkumaan sen ottamisen jälkeen. Mutta eihän luupää mitään usko. Muuta kuin sen, että ottaa muut lääkkeet parisen tuntia aikasemmin ja sen yhden "paholaisen" vasta sitten myöhemmin. Olo on paljon parempi vielä alkuillan, mutta sitten myöhemmin alkaa mennä pää sekaisin... Noo, kaikkeen tottuu.  Mutta eihän minkään lääkkeen kanssa mikään homma toimi heti niinkuin pitää, seurailen tilannetta vielä vähän aikaa.
Ja nukkumaankin voi mennä, ei ole pakko valvoa.

Paitsi jos odottaa Repun ja Possu Munkin joulukalentereita.

Joista aasinsiltaa käyttäen päästään siihen ruuanlaittoon, josta Sus' naljaili Repun blogissa. Niin. Pöllö ON kädetön ruuanlaitossa. Vaan meni Pöllö sanomaan, että oli nukkunut onnensa ohi, tai siis laittanut ruokaa. No, se ruuan laitto tarkoitti salaatin tekoa.
Siinäpä olikin mystinen salaatti. Teimme salaatin isoon kulhoon - siihen meidän tavalliseen salaattikulhoon. AM oli käynyt kaupassa ja ostanut valmiin salaattisekoituksen, tiedättehän, sen semmoisen missä on erilaisia salaatteja pilkkottuna, mitähän siinä nyt olikaan. Se pussi oli tosi iso, täytti melkein koko kulhon ja hämmensi meidät 😲😲. No, saatiin siihen kuitenkin mahdutettua vähän kinkkusuikaleita, juustoraastetta, kurkkua ja tomaatteja sekä salaattikastiketta ja jotenkin sain sitä sekoitettuakin. Vaikeata se oli, kun kulho oli TOSI täynnä. Sitten salaatti jääkaappiin vetäytymään ja sitten niille päikkäreille.
Ja päikkäreitten jälkeen "nyt on kyllä nälkä, nyt otetaan salaattia". Ja se salaatti todellakin oli VETÄYTYNYT! 
AM usein naurahtaa, kun sanon jättäväni jonkun asian vetäytymään. Ei ehkä hymähtele enää... Kumpikaan ei tunnusta käyneensä unissaan syömässä, mutta sitä salaattia ei enää ollut kuin PUOLI KULHOLLISTA 😃😃😃
Onneksi herättiin ajoissa, ettei tarvinnut lähteä etsimään salaattia naapureilta....

Hyvät uutiset.
Sanotaanko, että uutiset on huonoja ja hyviä. Eli minähän sitten soitin sinne eläkesäätiöön ja sain kuulla, että päätös on tehty, postia tulee. No tällä viikolla, mutta eihän se tällä viikolla ehdi, kun ei tiistaina posti kulje ja huomenna - siis tänään - on pyhä. Päätös on, että EI myönnetä eläkettä. Kiitos.
MUTTA. Edelleenkin myöntävät, että olen osatyökyvytön, kuten tähänkin asti eli tilanne jatkuu entisellään ja HYVÄÄ asiassa on nyt se, että päätös on PYSYVÄ!!!
Eli tältä osin paperisota loppuu! Periksihän en anna vieläkään, ehei. Mutta se, että kun nyt on monta vuotta aina näin vuoden lopussa ollut tämä pelko, että mistä tuloja vuoden vaihteen jälkeen, minkälaisen päätöksen ne nyt tekee, niin SE ON NYT LOPPU!

Niin ja se siivous 😃 Se ei tosiaankaan ole - varsinkaan nykyään - mun vahvoja puolia. Ja kun en ymmärrä, kuka ja mistä ja miksi tänne meille kuljettaa tota tavaraa. Varsinkin kaikkea käsitöihin liittyvää. En vaan ymmärrä. Ja vaikka kuinka yritän järjestää niitä ja laittaa niitä koreihin ja sen semmoisiin, niin aina niitä vaan on levällään joka paikassa. En vaan ymmärrä. Joka pahalainen menninkäinen niitä käy meillä levittelemässä. Ihan varmasti. En tykkää. En yhtään.

Mutta tänään oli meillä syksyn toiseksi viimeinen neulekerho. Itsenäisyyspäivän kunniaksi pidettiin oikein pidennettynä, KOLME tuntia. Ja hauskaa oli. Päivällä oli kirjastossa käynyt alueen perhepäivähoitajat lasten kanssa, tekemässä oman joulunäyttelynsä. Tästä oli pakko ottaa valokuva ja sain luvan laittaa sen tänne. Tämä on minusta niin hellyttävä. Niiden "jalkapohjista" tehtyjen lumiukkojen lisäksi. Ja piparkakkujen; perinteisten piparkakkujen lisäksi oli norsu ja krokotiili ja.. vaikka mitä 😃😃😃




HYVÄÄ ITSENÄISYYSPÄIVÄÄ KAIKILLE!