perjantai 31. elokuuta 2018

Minimalismipeli - treenausta

Tänään on elokuun viimeinen päivä. Siis 31.8. Huomenna pitäisi sitten ottaa se yksi tavara ja siirtää se "johonkin" - johonkin putkeen joka johtaa pois meiltä.

Jotta meiltä ei tavara vaan missään nimessä loppuisi, niin varmistimme asian tänään kaupassa käydessämme ja ostimme lisää tarpeellista tavaraa. Yhtään tällaistahan meillä ei ennestään löydy...
Kuvaa ei nyt tähän hätään ole, mutta tein tämän päivityksen ihan vain siksi, että saatte siellä ruudun toisella puolella taas hihitellä Pöllölle edes vähän.

Ostimme
- yhden vispilän (meillä on niitä ennestään ainakin...öö... 4. Yksi tai kaksi joutaa roskikseen)
- yhden kulhon keittoa, puuroa yms varten (niitä meillä on ainakin 9, joista kiertoon lähtee 2 + sen lisäksi matalat lautaset. Sitten jossain vaiheessa)
- neljä matalaa lautasta (meillä on 6 matalaa lautasta + 1 saman sarjan vielä isompi lautanen)

Tällä menolla meillä ei kyllä ole 465 (vai mikä se luku olikaan) tavaraa vähemmän kuun lopussa 😂😂
Mutta jos olisi vähemmän niitä tarpeettomia tavaroita...

Perjantai-iltaa!

Kusti - vai pitääkö nykyään sanoa ihan vaan posti?

Siis kusti on tämän kesän aikana polkenut Pöllön pesään vaikka kuinka moneen kertaan. Harmi kyllä kaikista en ole muistanut kertoa enkä kuvia laittaa ja osittain se johtuu tästä näiden digivermeiden vaihtamisesta - en vieläkään oikein osaa kaikkia hienouksia näistä käyttää.

Mutta kaikista olen ilahtunut yhtä paljon, osa paketeista on saanut purskahtamaan iloiseen nauruun, osa on kertakaikkisen hellyttäviä ja osa on aiheuttanut hiukan päänvaivaakin; mikä ihme ja kumma tämä oikein on 😊😍

Postikorteille on oma paikkansa, mutta nämä kortit eivät ole sinne päätyneet:


Possu lähetti taannoin kirjan, Huuku Huuhkaja .
"Olipa kerran oksa ja oksalla veijari,
jonka nimi oli Huuku.
Huuku oli tyytyväinen pieni pöllö.
Se piti koulunkäynnistä..... - ja vaikka mistä, mutta yhdestä asiasta Huuku ei pitänyt, nimittäin:
Nukkumaanmenoajasta.
sillä jos olet pöllö,
sinun pitää valvoa tosi, tosi myöhään.
Niin se vain on.
Jos haluat viisaaksi pöllöksi, sinun täytyy valvoa myöhään, isä Huuhkaja sanoi."

Sitä varten Pöllökin usein niin myöhään valvoo, vaikka viime aikoina AM onkin nimitellyt "rapusilmäksi", kun ei tahdo enää juuri iltakymmentä pidemmälle silmät auki pysyä - muuta kuin väkisin. Että Huukua taidan muistuttaa....

Pöllökortin lähetti Repu. toivotellen yhteisiä vuosia Pöllölään edelleenkin. Lämmin kiitos siitä Repu.

Kettu -kortti tuli Vuokatista Sinisen Sohvan Emännältä ja Isännältä, samoin tuo ihana Yrttikylpy -kortti! Lämpimät kiitokset niistä Siniselle Sohvalle!

Kävin eilen lenkillä ja oli ajatuksena, että olisin kerännyt noita koivun, pihlajan ja vadelman lehtiä ja tehnyt niistä itselleni ja AM:lle jalkakylvyn, mutta oli niin paljon asiaa höpöteltävänä ja muuten metsää katseltavana, että lehtien kerääminen unohtui kokonaan. Jospa niitä vielä maanantaina löytyisi - ei niitä varmaan kaikkia ole syyskuu vielä vienyt? Silloin lähdetään seuraavan kerran lenkille.

Paljon postia on kesän aikana tullut - kiitos vielä kerran kaikille; tarkoituksella en ole teitä täältä blogista unohtanut, vaan kortit ovat jo tuolla tallessa 💗💗



torstai 30. elokuuta 2018

Kuukausi vaihtuu - uusia haasteita?

Repu tuolla blogissaa muistutteli, että olin haastanut teidät maailmalla jo vuosia pyörineeseen "minimalismi" -peliin. Itse olin jo onnellisesti unohtanut koko haasteen, mutta onneksi on Repu... Yksi ystäväni on tämän pian loppuvan elokuun ajan tyhjentänyt kaappejaan ja millä tuloksella.... Niinpä niin.  Laitteli sitten kuukauden ajan päivittäin kuvia Instagramiin ja minkäs minä menin sieltä bongaamaan?
Raukka siinä ihan yksinäisenä jonkun tavarapinon päällä kökötti, niin olihan se pakko kysyä, mitä sille oli tapahtunut. Ei kuule vielä mitään siinä vaiheessa. Nyt se on sitten matkalla meille, meillä kun sattui olemaan juuri sen kokoinen kolo. Ainakin loppukuusta on. Jossain 😉😂

Mutta itse peli, se on ehkä teille tuttu, mutta kerron kuitenkin mikä on jutun juoni. Eli yksinkertaisuudessaan tarkoitus on vähentää kodista sitä itselle tarpeetonta tavaraa.

Sitten niitä meidän "sääntöjä", joita nyt voidaan yhdessä pohtia ja pähkäillä ja tarvittaessa matkan varrellakin muuttaa, ei siis ole kiveen hakattuja Pöllön määräämiä sääntöjä. Se on ainoa Pöllön asettama ehdoton sääntö.

Tarkoitus on luopua päivämäärän mukaisesta määrästä tavaroita: ensimmäisenä päivä yksi tavara, toisena päivänä kaksi tavaraa, kolmantena päivänä kolme tavaraa jne.... kuukauden viimeisenä tavaroita siis pitäisi vähentää 30. Kuukauden aikana kotoa olisi kadonnut 465 sinulle/perheellesi tarpeetonta tavaraa. 

Tavaroita voi vähentää esimerkiksi:
- heittämällä roskikseen, jos se käyttökelvoton (muistetaan lajittelu, tarvittaessa kaatopaikalle asti)
- kirpputorille menevät voi kerätä "omaan kasaan" - mutta muistetaan ne sitten myös viedä sinne kirpputorille 😉
- kierrätykseen. Lähes kaikissa kaupungeissa on kierrätyskeskuksia, jotka ottavat ehjää ja puhdasta tavaraa vastaan
- myymällä esim. tori.fi tai huuto.net

Onko vielä muita tapoja? 

Sitten kysymys, johon haluaisin teidän vastaavan. Tämä saattaa toisaalta ehkä osittain romuttaa pelin/haasteen alkuperäisen idean, mutta siihenkin ehdotan ratkaisua:

En ole varma kuuluuko se alkuperäiseen pelin henkeen, mutta tällä hetkellä ainakin ko. päivän poistettavista tavaroista on jaettu kuva Instagramissa.

Haluatteko, että niistä tavaroista, jotka ovat menossa kierrätykseen, laitetaan kuva blogiin? 
Vai laitetaanko vaan lista poistetuista tavaroista silloin kun siltä tuntuu - kerran viikossa? 

Ja sitten... Jos laitetaan kuvia ja käy niinkuin mulle kävi, että sieltä löytyykin jotain, mistä olisi iloa sulle, niin sen toimittamisesta voitaisiin sitten sopia sähköpostitse? Ja..jotta tasapaino säilyisi, niin sitten omantunnon mukaan - poistatko sitä vastaavan määrän tavaraa vai jatkatko ihan vaan päivämäärän mukaan. 
Rangaistuksia toisen "auttamisesta" ei jaeta. 

Katselin tuolla muutamia vanhoja blogeja missä tätä peliä oli kukin tavallaan pelannut; joku oli mm. poistanut kirjan välistä post it -muistilappuja, oliko se nyt 60 kpl. Noh, itse en ehkä sitä laskisi tavaran vähentämiseksi, mutta vannomatta paras, sitä ei tiedä, mihin keinoihin sitä joutuu loppukuusta turvautumaan. 
Tämmöinen. Pitkä juttu ja varmaan vähän sekavakin kaikkine "poikkeuksen poikkeuksineen", mutta jos saitte mitään tästä kiinni, niin onko kenelläkään muulla huushollissaan itselleen tarpeetonta tavaraa kuin meillä? 
Meillä sitä on ja sitä pitää vähentää. Jos onnistun hommassa tulevan syyskuun, niin voin yrittää vielä toisenkin kerran.  Eikä haittaa jos keskeyttää, jos tavarat tai into loppuu. Aina ei vaan jaksa tai huvita, se on ihan ymmärrettävää 😘

keskiviikko 29. elokuuta 2018

Myyntisirkkusten seikkailut Suomen suvessa 2018, osa 11

Sata kilometriä oli pitkä matka PakuPojallekin, niin kuin huomasitte - aikaa vierähti tovi jos toinenkin. Lopulta päädyimme mekin ensin Rantasalmen keskustaan, kävimme pankkiautomaatilla ja kaupassa - parkkipaikalla oli tutun näköisiä autoja: muutamalla oli kajakki katolla. Mihinkähän ne oli matkalla?

Me olimme saaneet ajomatkan aikana puhelun ja ohjeet, missä meidän mökkimme, tuleva yöpymispaikkamme sijaitsee. "Ajatte ensin sinne ja sitten siitä sinne ja se on sitten siinä vasemmalla ja auton voi jättää siihen". Ookei... Ohjeet on aina hyvä antaa Apukuskille, jolla on muistiongelma... Avainsanat oli kuitenkin oikealle, saunamaailma ja vasemmalla. Loput selviää sillä, kun näkee tutut autot. Niitä EI voi olla tunnistamatta.

Lopulta pääsimme perille ja yöpaikaksi olimme saaneet koko organisaatiolle turvaryhmää myöten tällaisen lukaalin:


Tänne mahduimme koko 15 hengen porukka ja vaikka Järvi-Sydämessä on tosiaan ihan oma Savolainen Saunamualima; savusauna, immeisen keittopata eli Hulju, puulämmitteiset Riihi- ja Hakosaunat sekä Höyryluola-Immen, niin myös mökissä oli oma sauna. Ja jos oikein ymmärsin, niin myös poreallas, mutta siitä en ole varma, sillä en käynyt ihan koko mökkiä (huvilaa) kiertämässä.

Me saimme apua Turvapäälliköltä, hän ajoi automme vähän lähemmäksi kuin alunperin oli tarkoitus ja saimme helposti tavarat nosteltua tuohon kuistille ja siitä sitten sisälle. Sen jälkeen hän pysäköi PakuPojan nätisti tuohon vähän alemmas.

Kuljettaja-Sirkkusella olisi ollut Norppaklubin eli vähintään 20 kertaa mukana olleiden kokous, mutta hän päätti tällä kertaa vaihtaa kokouksen lepäämiseen ja itse Melajuhlaan valmistautumiseen. Niinpä me sitten "sulkeuduimme" meille varattuun huoneeseen, lepäämään ja valmistautumaan.
Tässä vaiheessa voisi ehkä Apukuskin nimen vaihtaa ihan vaan Pöllöksi, niin kuin se muutenkin on....
Apu-Pöllö-kuski nimittäin sai oikein kuningasajatuksen: jos vähän lepäisin? Ihan vaan silleen olisin pitueltani, tälleen vatsallani pötköttelisin tässä, ja juteltaisiin? Kun muuten ollaan niin hiljaa...
Hyvä idea!
No niin, nyt tarvis varmaan nousta ylös ja mennä suihkuun. Auts auts auts, mitä pahusta?!?!? Selkään sattuu ihan hitokseen! En pääse ylös, en millään, en vaan pääse. Turvaryhmä? Pekkaniska? Voi vitsi - pakkohan tästä on päästä ylös, että pääsee syömään!. Uusi kuningasidea: peruutan.
Peruutan niin kauan, että olen polvillani lattialla ja naamallani sängyn jalkopäässä - osaatteko kuvitella asennon? No, siitä pääsin kuitenkin ylös vähimmällä kivulla ja pienellä venyttelyllä kipu hävisi ja pääsin valmistautumaan syömään lähtöön.


Kuva: Kuljettaja-Sirkkunen
Ja tässä sitten kohti itse ravintolaa, siellä oli useampia saleja. Niistä olisi kuvia tuossa vanhassa kamerassa tai koneessa tai ehkä olen esitellyt ne jo aikaisemmin, kun kävimme tuolla pari vuotta sitten viettämässä Jälkimaininkeja.
Hieno se on sisältäkin.

Ja kyllä, se olen minä tuossa kulmassa - varmaan näpyttelemässä viestiä AM:lle: kaikki kunnossa, kohta saan ruokaa. Viestitellään myöhemmin.
Näin meillä on tapana päivittäin, kun jompi kumpi on reissussa.

Hotelli-ravintola on iso, vaikka kuvasta saa ehkä sen käsityksen, että sehän on pieni, mutta ei, kyllä se on loppujen lopuksi valtavan kokoinen eikä se suinkaan ole noin modernin näköinen miltä se ulkoapäin näyttää - sisällä on iso vanha veneen keula ja vaikka mitä. Kerrassaan upea paikka!

Ruoka oli hyvää; se mitä syötiin, sitä en kyllä muista 😏😏

Ruokailun jälkeen hoidettiin vielä "viralliset" asiat pois. "Savon nöyrin yrittäjä", Markus Heiskanen, toivotti meidät tervetulleiksi Järvisydämeen ja yksi henkilökuntaan kuuluvista nuorista naisista lauloi meille kauniisti - ei tainnut montaa kuivaa silmää salista löytyä laulun loputtua. Ei ainakaan Apu-Pöllö-Kuskilla, jonka viereen Markus Heiskanen sattui tulemaan ja välillä vilkuili, kuin pyyhkielin silmäkulmiani...
Viralliseen ohjelmaan kuului diplomien jako; 10, 15 ja 30 vuotta mukana olleille jaettiin diplomit mahtavien aplodien kera. Lisäksi turvaryhmä (oransseissa paidoissa)  hoiteli ensikertalaisten muistamisen - toivottavasti saamme heidät mukaamme ensi vuonnakin ja sitä seuraavana jne....


Kuva: Kuljettaja-Sirkkunen



Kun virallinen osuus oli ohi, alkoi vapaamuotoinen illanvietto ja tanssit. Me Kuljettaja-Sirkkusen kanssa otimme siinä vaiheessa suunnan mökille - paitsi, että siinä matkalla hoidimme vähän "töitäkin": myytiin yksi mela. Eli varsinainen melajuhla 😂

Mökillä olikin omat juhlat menossa ja minäkin jäin hetkeksi siihen olohuoneeseen muiden seuraan istumaan, Kuljettaja-Sirkkusen siirtyessä jo yöpuulle.

Siellä sitten tuli puhuttua ihan asiaakin mutta myös höpötettyä 😋 ja sain tiedon meidän kahden viimeisen yön majoituksesta. Kaulaani pujotettiin avain ja sain A4 kokoisen paperin, jossa luki paikan nimi ja osoite ja lopuksi "se avain joka roikkuu sun kaulassasi" 😂😂

Ai niin ja huulipuna? Se koki sitten reissun jälkeen kovan kohtalon. Uskoin nyt, että minua ja huulipunaa ei vaan ole luotu yhteen.

Siis tarinahan sai alkunsa viime kesästä, kun automme oli niin täynnä, ettei sinne olisi mahtunut huulipunaakaan. Nyt pakkasimme auton niin, että varmistimme, että kummankin huulipuna varmasti mahtuu kyytiin.

Tiesin jo etukäteen, että huulipuna ei ehkä ole se mun juttu, mutta ajattelin kokeilla kuitenkin... Ja ostin huulipunan. Ja kokeilin sitä silloin perjantai-iltana ja siitähän saatiin hyvät naurut, niin me kuin moni muukin. Mutta itku pitkästä ilosta.

Huulipuna ja auringonpaiste = hirvittävä herpes huulessa ja se vaan paheni ja paheni mitä pidemmälle viikko kului. Sen takia meinasin jäädä melajuhlan ruokailusta pois. Se oli kamala, ylähuuli oli niin turvoksissa, että ette voi uskoakaan.
Lopulta tein, niin kuin ei saisi tehdä: puhkaisin rakkulat ja laitoin niihin desinfiointiainetta (yleensä käytän kamfertia), se auttoi päivässä. Blistexin voidemaista huulirasvaa ja jo alkoi helpottamaan. Kun lopulta pääsin kotiin sain vinkin ostaa apteekista 50 suojakertoimella olevaa huulirasvaa vastaisuuden eli loppukesän auringonpaisteita varten.

Että se siitä huulipunasta.

Puhtaiden lakanoiden välissä nukutti hyvin, valmis aamiainen maistui hyvältä ja muistoksi Järvisydämestä jäi tämä:






lauantai 25. elokuuta 2018

Mikä siinä oikein onkaan...

Että kun reippaana (tai ainakin oletat olevasi reipas) aloitat asioita, niin kuin nyt esimerkiksi tänään "oman paremman elämän a.k.a painonpudottamisen" suunnittelun ja tämän huushollin järjestämisen, niin sitten tulee pari pientä asiaa, jotka latistavat koko homman. Voi perjantai tiistai maanantai ja kaikki muutkin päivät siihen mukaan.

Rappukäytävästä on kuulunut jo monen viikon ajan käsittämätöntä meteliä, mutta emme ole saaneet metelijöitsijöitä kiinni kuin kerran. Ja sekin oli naapurin sisko. Nyt tänään kuulosti siltä, että naapuriasuntoon ollaan menossa oven läpi ja silloin paloi Pöllön siipien kärjet ja pahasti, niin kiltti kuin olenkin. Vai olenkohan sittenkään, asiaa pitää varmaan miettiä....

Ehdin ovelle ennen AM:ä ja annoin tulla keuhkojen täydeltä. "No kun kaveri tuolla vaan nukkuu..."
No anna nukkua, ei siitä ovesta läpi tarvi mennä!  AM ei ole mikään pieni mies ja tämä kaveri oli aika pieni, hän lähti luikkimaan rappuja karkuun "no mä sitt lähden tästä.."
Pihalla oli pari hänen kaveriaan ja kuulin ikkunasta kun hän jurputti jotain, kuinka naapurit tuli huutamaan tms. Niin korkealla oli vielä kiukku, että huusin ikkunasta peräänsä, että rapussa ei sellasta meteliä tarvitse pitää. Jotain huutelivat ja haistattelivat sieltä takaisin.

AM lähti vähän ajan päästä katsomaan a-noppia ja taas se kaveri oli tuossa oven takana. Kuului pyytävän anteeksi, mutta sitten oli alkanut selitykset miksi sinne pitää päästä.. No sitä varten on huolto ja päivystys, että tulevat avamaan oven tai jopa ihan hätäkeskus, jos kaverilla sisällä on hätä.

Olisin voinut antaa asian anteeksi jos olisi ollut ensi kerta, mutta kun sitä ovien paiskomista ja muuta on kestänyt jo viikkoja.
No katsellaan, tarvitseeko soittaa poliisia, ennen kuin AM tulee kotiin.

Vaan ei jäänyt tämän päivän hauskuus tuohon. Nyt saatte nauraa - ihan luvalla, sillä nyt jo naurattaa muakin, vaikkei ensin naurattanutkaan. Tämä ei nimittäin ole ensimmäinen kerta....

Laitoin pesukoneen päälle ja meillä ei ole pesukoneen poistoletkulle mitään kiinteää paikkaa, vaan se laitetaan aina koneen päällä ollessa lavuaariin ja kun kone on pois päältä, se on telineessä seinällä.

Olin lajitellut pyykit pyykkikorista kylpyhuoneen lattialle ja jättänyt ne siihen odottamaan, että mitkä pesen ja mitkä laitan takaisin koriin odottamaan seuraavaa kertaa.
Sen letkun unohdin laittaa sinne lavuaariin - ja kuinkas kävikään: kone ehti tässä toisen episodin aikana tyhjentää sisuksensa pariin kertaan ja KAIKKI pyykit ovat nyt märkinä kylpyhuoneen lattialla 😂😂😂

Meillä siis todellakin on PYYKKIPÄIVÄ tänään.
Ja tässä mä istun, vaikka mun piti olla reipas ja raivata tätä huushollia. Ja tiskata. Tsot tsot tsot.

Viikkaisinko pyykit vai tiskaisinko? Vai tekisinkö molemmat? 

perjantai 24. elokuuta 2018

Riikka -sukat

Susannan innostamana kaivelin lankakoria ja puikkokoteloa sekä etsin Ravelryn salasanat.
Sitkeydellä ja sinnikkyydellä löysin Susannan vinkkaamat Riikka -sukat ja meneillään olevan Riikka-KAL:n (siinä sitä aikaa menikin, ennen kuin tajusin mistä oikein oli kyse, mutta avautuihan sekin idea lopulta 😂)

Käsityökärpänen on ollut hukassa, kesälomalla kai, koko pitkän kesän, enkä ole saanut kerta kaikkiaan mitään aikaiseksi koko kesänä. Väkisinhän ei mitään pidä tehdäkään, silloin ei saa aikaiseksi kuin sutta ja sekundaa, joten olen suosiolla antanut käsitöiden olla, välillä yrittänyt, mutta kun ei niin ei.
Nyt yritän sitä kärpästä löytää, jospa se ilmojen viiletessä lennähtäisi tänne sisälle lämpöiseen.

Langaksi valikoitui jo jonkun aikaa korissa marinoitunut kirjava Schachenmayr Regian Cotton Color,  72 % puuvilla, 18 % polyamidia ja 10 % polyesteria. Puikkosuositus langalle on 2-3 mm, minä valitsin puikoiksi 2,25 mm Zingit.
Lanka on sen verran kirjavaa, että kuvio ei ainakaan vielä näin ennen viimeistelyä näy kunnolla, mutta lupasin Susannalle kuvan jo tässä alkuvaiheessa, että näkyisi vähän minkä värinen lanka oikein on.
Valo vähän vääristää taas värejä, kun en sitten päivällä malttanutkaan laskea neuletta käsistäni, ennen kuin sain nuo kaikki kuviot tehtyä - ja sitten kun olin kuvaa ottamassa, oli jo sen verran hämärää, että otin kuvan sisällä. Mutta ehkä tuosta jotain kuvaa ainakin kirjavuudesta saa?

Ohjeessa oli, että varteen tulee kuviota viisi mallikertaa ja niin tuossa on, mutta jotenkin tuo näyttää minusta kovin lyhyeltä tuo varsi? Tosin tuohon kuvaan sitä on nyt vähän levitetty, että kuvio näkyisi paremmin, kyllä se varmaan on ihan oikean mittainen kun vertaan sitä tuohon ohjeen kuvaan.

Mutta tämmöistä: 





Kantapäätä olen aloitellut, siinäkin sitä ohjetta olen vähän miettinyt, mutta tehnyt niin kuin käsketään: "Neulo 2 silmukkaa oikein.." Siis neulotaanko myös ensimmäinen silmukka vai nostetaanko se neulomatta niinkuin yleensä ensimmäinen silmukka tavataan nostaa?


torstai 23. elokuuta 2018

Mä olen taas kotona

Olin koko viime viikon resuamassa, ensin täällä lähempänä kotikunnaita ja sitten isolla kirkolla. Kerron siitä toisessa postauksessa, nyt on vaan saatava vähän jupista, ihan vaan jupisemisen ilosta. Jos ei muuten.

Ottaa päähän joka kerta, kun näen sähköpostini. Ykkösasia mikä sähköpostissa on se, että ihmiset eivät vastaa sähköposteihin. On viestejä joihin ei tarvitsekaan vastata, mutta sitten on viestejä, joihin voisi vastata edes vaikkapa "ok, hoidetaan" tai "ok, palataan asiaan" tms.  Siis vain kuitata, että viesti on mennyt perille.

Vaan nyt eniten sähköpostini nähdessä ottaa päähän se, että vuoden lopussa päättyvään työsuhteeseeni liittyvän asian hoitaminen on kestänyt jo kuukauden! Kyse niinkin tärkeästä asiasta, kuin työsuhteen päättyessä maksettavat, minulle kuuluvat lomakorvaukset, jotka on jääneet maksamatta ja jota varten tarvitsen verokortin.
Sain jo yhden laskelman, mutta kun kysyin "mikä tämä miinusrivi on", sitä ei osattu minulle selittää, vaan sain myöhemmin selityksen sähköpostitse. Kyseenalaistin vastauksen ja laskelman, koska vastauksessa luki "Itse irtisanoutuessasi..."  MITÄH???
Vastasin, etten ole irtisanoutunut itse ja pyysin uuden selvityksen ja laskelman, ja sen tekemiseen on nyt mennyt se KUUKAUSI!!!!
Nyt on kulunut jo 1,5 viikkoa siitäkin kun olen ollut yhteydessä esimieheen joka lupasi hoitaa asian kuntoon ja vieläkään ei ole kuulunut mitään.
Eihän siinä mitään, mutta kun ei ole kyse vain ko. rahojen veroprosentista vaan kaikki vaikuttaa kaikkeen.
No, ensi viikolla otan yhteyttä työsuojeluvaltuutettuun, jos ei mitään ala kuulua.

Eilen tuli lasku liiton jäsenmaksuista, joita en ole maksanut sen jälkeen kun lakkasivat maksamasta päivärahaa, kun päivät loppuivat. No kas. Olen kyllä ilmoittanut heille, että olen sairaslomalla ja osatk-eläkkeellä, eli en saa palkkaa josta jäsenmaksuja maksaa. Hups. Jostain syystä tietoa ei löytynyt mistään. 
Alkoi jo tuntua, että noinkin pieni asia on se viimeinen pisara tässä meressä. Asia onneksi selvisi parilla puhelinsoitolla, mutta kun ei vaan jaksaisi soitella ja selvitellä yhtään asiaa, jonka pitäisi olla jo hoidossa.

Plääh!

No. Ei elämä ole näin kurjaa ja nämäkin asiat selviää. Viime viikko oli hieno viikko ja kaikkea kivaa on tiedossa, ikävistä asioista huolimatta.

Tulossa on mm. matka Pojan luo, sain ystävältä tarjouksen hotellihuoneesta, jota hän ei voikaan käyttää ja minä pääsen nyt nauttimaan ihan yksin King Size -vuoteesta ja vuorokaudesta Pojan kanssa! 

Koetan pian saada aikaiseksi päivityksen mukavista asioista ja jatkoa Myyntisirkkusten seikkailulle!


tiistai 14. elokuuta 2018

Kärpäsenmäen mummo

Olen kertonut teille joskus aikaisemmin Kaija-mummosta, meidän mäellä liikennettä ohjaavasta mummosta. Hän on tehnyt sitä jo vuosia ja syitä siihen, miksi hän sitä tekee, kulkee kaupungissamme kymmeniä. Nyt hän on antanut haastattelun ja kertonut mistä oikein onkaan kysymys.

Ihana Kaija-mummo, hän opastaa meidätkin kotiin, ilman häntä varmasti eksyisimme ja huoli on suuri ja todellinen, jos häntä ei moneen päivään näy.

https://www.ess.fi/uutiset/paijathame/art2405919


Liikennettä paimentava Kärpäsenmäen mummo kertoo vihdoin, mistä kaikki alkoi - katso video

sunnuntai 12. elokuuta 2018

Teuronjokimelonta, jo 18. kerran

Eilen lauantaina melottiin 18. Teuronjokimelonta, ja totta kai aurinkoisessa säässä - aurinko paistoi koko päivän pilvettömältä taivaalta, mutta lämpötila ei kuinka noussut ihan mahdottomiin lukemiin, kuin muutamia vuosia sitten, silloin kun minäkin vielä meloin ja olin ihan tosissani hommissa mukana.

Nythän pyörin vain jaloissa, tai niin mulle viime vuonna nätisti sanottiin; "aina tarvitaan seurustelu-upseereita" 😍 Voi kyllä olla, muutaman mieleen jäin enemmänkin komentelijana, kun vähän komentelin, mutta jonkun on sitäkin tehtävä..

Tässä yksi satsi Welhonpesästä haettua kalustoa - toinen samanlainen satsi oli vielä matkalla. Ja kolmas kärryllinen otettiin mukaan meidän yhdistyksen omaa kalustoa.



Muutama kajakki siinä vain on... ja tässä on vain yksiköitä, kaksikoitakin piti ottaa mukaan.

Alemapana olevassa kuvassa väki odottelee jo malttamattomana liikkeelle pääsyä, viimeisiä melojia vielä autetaan vesille.

Tarkoitus oli, että retken vetäjä, yhdistyksemme puheenjohtaja, jolla on ikää vain vaatimattomat 80 vuotta, olisi pitänyt lähtöpuheen ja antanut vähän ohjeita matkan varrelle ja melontaan muutenkin; melojista iso osa oli tapahtumassa ensimmäistä kertaa. VAAN sittenpä tulikin ilmoitus, että ennen ensimmäistä maihin nousupaikkaa on kaatunut puu poikittain joen yli - eipä paljon ollut vaihtoehtoja: se oli lähdettävä sahaamaan poikki, että siitä pääsee ohi, muuten olisi voinut olla useampikin märkä meloja matkaa tekemässä 😕




Kaikki melojat saatiin kuitenkin lopulta matkaan turvamelojat mukanaan - osallistujia oli 53 ja turvamelojia oli 9 eli melojia oli vesillä kaiken kaikkiaan 62 henkeä.
Ensimmäinen nousupaikka oli Pellavaloukku - koski jota ei voi laskea vaan on ohitettava maitse. Se vie jonkin verran aikaa, kun on kuljettava nätisti jonossa. Omien melontavuosieni aikana olen tullut huomanneeksi, että melojille tulee jostain aika nopeasti yhdeksi ominaispiirteeksi rauhallisuus, kyky suomalaisille epätyypilliseen small talkiiin ja jonottamiseen. Ja vieläpä oman vuoron luovuttaminen jonossa; sellaistahan ei missään nimessä tapahdu esim. kaupoissa, vaikka sulla olisi vain yksi maitopurkki ja toisella asiakkaalla kärryllinen tavaraa 😀😂

Hankalan Pellavaloukku on Tampellan entinen pellavankäsittelylaitos, kulttuurihistoriallisesti arvokas. Tampellan Pellavatehdas rakensi pellavankäsittelylaitoksen 1888, teollinen toiminta siellä lakkasi 1955. (http://www.hankalanpellavaloukku.fi)


Puhelimella otetut kuvat eivät ole kovin laadukkaita, kun jouduin ottamaan ne aika kaukaa - etten "konkkakoipisena" putoa jokeen tai rähmäkäpälänä pudota puhelinta sinne.

Siltaa pitkiin pääsee joen toiselle puolelle, josta melojat ohittivat kosken.








Hyvin epäselvä kuva vielä sieltä Pellavaloukulta, takaisin veteen menosta. Toisaalta hyvä kun on epäselvä, niin ei (toivottavasti) ketään tunnista kuvista..


Tässä melojat ovat sitten tulossa oikealle taukopaikalle, joukon ensimmäiset. Tuo punapipoinen tuossa joen penkan reunassa mela pystyssä (naamat peruslukemille Marjaana ja Puskissa, mä näen kyllä.... 😋😉) on retken vetäjä, Isäpuoleni, Tunturiruipelo.  Tuolla perässä on sitten tulossa väkeä enemmän ja vähemmän.....














Ja tältä se joenpenkka sitten näytti - tästä puuttuu ainakin vielä parisenkymmentä, ellei enemmänkin - kajakkia. Mutta väriä riittää!
Hyvälle mielelle tästä värikirjosta kuitenkin tuli, kun aurinko paistoi kirkkaasti ja värit hohtivat!

Kaikkein parasta tuolla ehkä oli se, että joukossa oli mukana pieni tyttö, kutakuinkin saman ikäinen kuin meidän oma Pikku-Prinsessa 💕 Yritin häntä vähän haastatella, mutta taisi ujostuttaa... Kivaa kuulemma kuitenkin oli, koskenlaskukin Hyväneulan koskessa oli kivaa, eikä pelottanut yhtään ja mikä parasta: hän lupasi tulla ensi kesänä uudestaan! Ihania nuo pienet tytöt!



Ja tähän tämä melontaretki sitten päättyi: Myllykylään, jossa on nimensä mukaisesti ollut aikanaan mylly (useampi mylly? Tästä en valitettavasti löytänyt tarkempaa tietoa ja koska en ole paikkakuntalainen, niin tämä on aina ollut mulla vähän epäselvä juttu...)

Täällä joka tapauksessa on laavu, joka on kaikkien käytössä ja siellä on aina tämän tapahtuman päättyessä tarjolla osallistumismaksuun kuuluva ruokailu.

Ja kun vatsat on saatu täyteen, niin bussi kuljettaa lähtöpaikalle, jotta kukin pääsee kotiin lepäämään ja odottaamaan ensi vuotta - osallistujien autot kun on siellä lähtöpaikan parkkipaikalla.

Järjestäjät turvaryhmän avustamana vielä pakkaavat kaluston trailereihin ja liivit  ja aukkopeitot
autoihin palautusta varten - siinäkin on oma hommansa... Minusta kun ei siinä juuri apua ole, tuli AM hakemaan omansa pois. Tultiin kotiin ja minä otin taas parin tunnin päikkärit.

Viimeisenä, vaan ei ehkä niinkään vähäisimpänä - eikä tarkoituksena edellisten (omasta mielestetä) mukavien kuvien tuottaman hyvän mielen kadottamiseksi yksi kuva...

Näinkö me kohtelemme meidän yhteistä, arvo kkainta omaisuuttamme - luontoa:
Tämä löytyi juuri ennen lähtöä joesta, ihan rannasta, siitäkin huolimatta, että sitä jokea yritetään siivota ja pitää siistinä ja sieltä kerätä kaikki mahdollinen roska pois.
Tämä näky tekee minut äärettömän vihaiseksi, kiukkuiseksi - ja surulliseksi 😢😢

torstai 9. elokuuta 2018

Urheilua - televisiossa

Meillä on katsottu viime aikoina aika paljon urheilua, ottaen huomioon, että minäkin oon viime aikoina ollut aika laiska liikkuja, niin olen yllättävän kiinnostuneena katsellut erityisesti yleisurheilua. Se jalkapallo ei niinkään kiinnostanut, mutta piti siinäkin sitä loppuottelua vähän jänskätä. Sen verran että seurasin ottelun etenemistä netistä ja sitten ne viimeiset minuutit meilläkin katsottiin ihan tv:stä. Mutta nehän on jo menneen kesän helteitä.

Nyt katsellaan EM-kisoja, niin yleisurheilua kuin uintiakin. Nuo selostajat tuovat oman....välillä huvinsa ja välillä ärtymyksensä kisoihin. Ovat joskus aika tietämättömiä, oikeasti, eivät ole ottaneet asioista selvää, tai urheilijoiden nimien lausumisesta - se on aika ärsyttävää.
Ja vaikka onkin kiire, niin pitäisi silti miettiä mitä sanoo, kuulostaa suomalaisen korvaan aika ikävältä esim. lause "... puolalaisen Guban jälkeen..." - varsinkin kun suomen kielessä nuo g:t ja b:t ei aina ole niin sointuvia ja pehmeitä kuin pitäisi....

Äsken sen sijaan nauratti, kun haastateltiin sitä jotakin YLEn asiantuntijaa juoksija Topi Raitasen tulevasta juoksusta; "minkälainen työkalupakki Topilla on sitten mukana" - tai jotain sinne päin. Me ruvettiin AM:n kanssa pohtimaan, että kyllä se työkalupakki kannattaisi jättää sinne lähtöpaikalle, se hidastaa ikävästi juoksuvauhti, kun se siinä kädessä heiluu ja jos se on kovin painava, sitä täytyy välillä vaihtaa kädestä toiseen - sekin hidastaa vauhtia.

Taisi jäädä mitalit näistä kisoista saamatta.

Ylihuomenna on toivottavasti sopiva keli, ei kuumaa eikä märkää, että melojat pääsevät mukavasti matkaan Teuronjoelle.

keskiviikko 8. elokuuta 2018

Elämässä tapahtuu - kaikenlaista

Tämä Yks Helvetin Pöllö on kirjoittanut blogia jo reilun kahdeksan vuotta, ensin Vuodatuksen puolella ja kun siellä alkoi ongelmia samaan aikaan kun Pöllölläkin ajatus alkoi tökkimään, niin siirsin Pöllölän tänne Bloggerin puolelle. (Jos joku haluaa vanhoja lueskella, niin Vuodatuksen teksteihin pääsee vaikkapa tästä https://helvetinpollo.vuodatus.net/).
Tämä on melkein yhtä pitkä aasinsilta varsinaiseen asiaan, kuin taannoin Repovedellä romahtanut riippusilta...

Monet teistä ovat kulkeneet matkassa sieltä Vuodatuksen ajoilta asti ja osa teistä on tullut mukaan vasta hyvinkin äskettäin. Yksi lukijoista on kulkenut rinnallani syntymästäni asti ja yksi syntymästään asti 😍
Te pisimpään matkassa mukana olleet tiedätte, että minä jos kuka, kuulun niihin, joille sattuu ja tapahtuu - ja luulenpa, että te kaikki olette sen jo huomanneet.

Jostain syystä tämä sama "vaiva" on tarttunut myös armaaseen AM:eeni. Hän on hyvin rauhallinen mies, mutta aina välillä hänellekin sattuu. Ja tapahtuu. Ja mitä merkillisempiä asioita. 
Viime viikolla tapahtui.
Kerron ensin kuitenkin mitä mulle ja ystävälleni tapahtui eilen - se ei ollut ihan NIIN mukava tapaus, vaikka nauruun päättyikin. Ainekset isoon vahinkoon oli lähellä.

Olimme ystäväni kanssa viettämässä aikaa yhdessä ja hän oli tuomassa mua kotiin. Olimme tulossa isoon risteykseen, valot vaihtuivat keltaisiksi ja ystävä jarrutti pysähtyäkseen. Oikealla puolella oleva auto ajoi vähän kovempaa ja joutui jarruttamaan vähän kovempaa ja ajoi sulkuviivan yli ennen kuin pysähtyi - pysähtyi kuitenkin. MUTTA: hänen takaansa tuli vielä auto joka teki ihan ihme koukkauksen meidän kahden auton välistä ja ajoi risteyksen yli! Toiset valot olivat  varmaan jo vihreät, mutta onneksi kukaan ei vielä ollut ehtinyt risteyksen keskelle, muuten olisi pelti rytissyt ja kovaa - siinä olisi käynyt pahasti. Eikä tolpassa tietenkään ollut kameraa...
Ystäväni painoi tietenkin auton torvea, vaikka eihän se enää mitään auttanut. Vasemmalla puolella oli toinen auto, jossa oli pari nuorta kaveria joiden kanssa "keskusteltiin viittomakielellä": leviteltiin hämmentyneinä käsiämme ja muuta... Olivat selvästi yhtä ihmeissään ja kummissaan tapahtuneesta kuin me. Kun valot vaihtuivat, moikkasimme toisiamme ja "toivotimme turvallista matkaa". Siitä sentään jäi hyvä mieli.

Mutta se AM:n juttu. Se on paljon hauskempi 💜😂 AM kävi viime perjantaina auttamassa äitiään ja kun oli tulossa kotiinpäin, n. parikymmentä kilometriä ennen kotikaupunkia tienposkessa oli vanha - kyllä, luitte oikein, vanha - rouva peukalo pystyssä! AM ei yleensä ota liftareita kyytiin, mutta nyt, kun liftari oli vanha rouva, hän oli pysähtynyt ja kysynyt mihin rouva on menossa.
Rouva oli tulossa tänne meille matkakeskukseen, mutta kun oli jäänyt bussista ja nyt oli pelko, että jää junastakin. Hän oli 82-vuotias ja oli sanonut, ettei hän oikeastaan tiennyt, miksi oli nostanut peukalon pystyyn, mutta olipa vain nostanut ja ajatellut kokeilla saisiko kyydin 😃
Ei ollut AM:n ulkonäkö rouvaa edes säikäyttänyt (iso koko, kalju ja harmaa parta). Kova puhumaan oli tämä rouva ollut: koko matkan taukoamatta oli puhunut - tai sen aikaa oli kuulemma ollut hiljaa, kun oli kysynyt AM:lta, millainen miehen pitää olla, vastauksen oli malttanut kuunnella.
Helsinkiin oli rouva ollut menossa, kun tyttärenpoika oli saanut vauvan, heitä oli menossa katsomaan 👶😍







maanantai 6. elokuuta 2018

Pääseekö Tampeereelta muualle kuin Vaasaan

Eilen herättiin ja noustiin ylös aikaisin. Siis eilen lauantaina. Kello kuudelta käännettiin Gunnarin, meidän auton,  nokka kohti Vaasaa.  Oli piiitkä matka, mutta oikeastaan oli pitkästä aikaa kivaa tehdä matkaa yhdessä, samalla kun aurinko nousi selän takaa eikä ollut paahtavan kuuma.

Matkalla katselin pilviä, AM:hän ei niitä paljon voinut katsella kun piti ajaa. Yksikin pilvi näytti ihan pupujussilta, mutta ennen kun sain puhelimen kameran siihen moodiin, että sillä voi kuvata, oli pilvi jo muuttanut muotoaan.

 

Yhden varikkopysähdyksen ja noin viiden tunnin ajelun jälkeen olimme perillä ja näin viimein Pojan opiskelija-asunnon. Korkea kuin mikä. Korkeudeltaan sinne olisi mahtunut ihan hyvin kaksi tällaista tavallista, meidän asunnon kokoista asuntoa. Sisäpuolelta ei tullut otettua kuvaa lainkaan; talo on...hmm.... noh... pohjakerroksessa on ruokala ja talo on ihan ylös asti ja asunnot ovat siellä "reunoilla" (hyvin selitetty 😀) Alakerrassa on kuntosali ja melkoinen jytke sieltä kuuluikin.
Ihan kivan näköinen talo kuitenkin ulkoapäin:

No ei ne suostu nyt menemään vierekkäin, vaikka tekisin mitä. Pojan ikkunat ovat tämän ensimmäisen kuvan vasemmassa reunassa olevien puiden takana, toisessa kerroksessa. Tai siis nyt pitää hetki miettiä... Ikkunoita oli kaksi.. Toinen on tänne pihalle ja toinen on...sisäpihalle. Talo ON siis hyvin erikoisen mallinen, uskokaa pois 😂






Harmi kyllä, ympäristö, ihan lähikadut ovat kyllä sitten aika ankeat. Mutta eiköhän siellä vielä pari vuotta pärjää 😉

Pieni kierros tehtiin kaupungilla ennen kotiin päin lähtöä; ehkä joskus vielä otan bussin ja menen muutamaksi päiväksi Vaasaan ja tutustun kaupunkiin paremmin.



Kaupungilta löytyi kuitenkin hienoja rakennuksia ja mm. Pojan koulu:
Näitä portaita hän reippain mielin aamuisin astelee opiskelemaan.


Ja tässä talossa oli muuten vain jotain niin kaunista, että oli pakko ottaa kuva:





Ja tässä vielä Vaasan villatavaratehdas. Netin mukaan rakennuksen suunnitteli Alfred Wilhelm Stenfors. Alkuaikoina villakutomo, 1930-luvulta lähtien trikootuotteita (naisten alusvaatteita) valmistava tehdas.


Jaa niin ja taas te ihmettelette tuota otsikkoa. Sinisen Sohvan Emäntä ja Isäntä varsinkin 😂
No kun Poika hyppäsi kyytiin, päästäkseen tyttöystävän luo Tampereelle ja tokihan me hänet sinne vietiin. Ja tehtiin niin, että käytiin tyttöystävä hakemassa kyytiin ja vietiin nuoret kauppaan ja siitä sitten lähdettiin kotiin. Tarkoitus oli kiertää se keskusta, joka oli remontissa, sinne kun sitä raitiotietä rakennetaan. Nuo tietyöt ja rikkirevitty keskusta on tuttua meiltä parin kesän ajalta - toriparkin ja ns. pääkadun remontin jäljiltä.

Mutta kun me oltiin siinä risteyksessä, missä arvuuteltiin, että oikealle vai vasemalle, niin luki vain että Vaasa ja Jyväskylä. Ja keskusta. Ja sen jälkeen oli joka paikassa vaihtoehtona joko keskusta tai Vaasa ja Jyväskylä. Eihän siinä ollut enää mitään järkeä. Kun me just oltiin sieltä Vaasasta tultu. Ja kaikki tiet tuntui vievän sinne takaisin.
Ei auttanut kuin mennä ihan vaan vaiston varassa. Sitten löytyi tutun leirintäalueen kyltti - siellä on joskus Suomi Meloon aikaan oltu! Ja sitten vähän ajan päästä näkyikin jo TAYS. Tuttu rakennus, vaikka remontissa olikin. Sielläkin olin ollut yötä, vaikka siitä olikin jo 17 vuotta. Mutta olinhan käynyt siellä uudestaan ihan vaan käymäsiltään tässä vähän aikaa sitten, oliko pari vuotta sitten. Kyllä me sitten jo tiedettiin missä ollaan, eikä Vaasakaan enää houkutellut.

Sininen Sohva olisi vähän houkutellut, mutta kun oli pitkä päivä takana, niin en uskaltanut AM:lle edes ehdottaa tällä kertaa, että mitäs jos soitan ja kysyn.... 😍





Kun mikään ei mene niin kuin pitäisi

niin lopputuloksena on se, että istutaan kotona viittä vaille yksitoista illalla odotetaan vieraita. Mietitään, monta heitä tulee ja mihin a...