29 heinäkuuta 2018

Myyntisirkkusten seikkailut Suomen suvessa 2018, osa 10

Tiistai - melajuhlapäivä! Tai ilta. Tai.. No tiistai kuitenkin.

Rauhallinen herätys "luksusmökissä" -  joissain paikoissa on jännittävää herätä, kun ei koskaan tiedä, ketä ollaan saatu yövieraiksi 😊 Meidän omassa porukassa kun ei ole muita naisia kuin me Myyntisirkkuset eikä Turvaryhmässäkään ollut kun kolme nuorta naista, niin yövieraat oli yleensä miesvieraita 😋
Melajuhla-aamu oli yksi niitä viikon rauhallisia aamuja: melojat lähtivät viiden tunnin melontasafarille jo aamukahdeksalta ja palaisivat samaan paikkaan iltapäivällä yhden aikaan. Meillä olisi siis hyvää aikaa pistää kauppa pystyyn maissa olijoiden iloksi ja viettää aurinkoista kesäpäivää.

Siispä teimme aamutoimet rauhassa; normaalin kaurapuuron ja vesi kielellä katselimme kun Turvapäällikkö kaiveli heidän ruokakätköistään toinen toistaan herkullisempia aamupalatarpeita. Nieleskellen taisimme lakonisesti todeta, että kyllähän mekin jos.... Turvapäällikkö on yhdeltä ammatiltaan kokki ja alkoi siinä valmistaa aamupalaa omalle porukalleen "Kyllä tästä teillekin riittää, jos vain maistuu?" Ai että maistuuko? No mitäpä luulette, maistuiko nämä herkulliset voileivät teen kanssa pussipuuron lisäksi?
Kuva: Kuljettaja-Sirkkunen



Näyttää kuvassa ehkä vaatimattomilta, mutta maku kuulkaa oli jotain ihan muuta!
Näillä sitä sitten jaksettiinkin taas iltaan asti.

Me saatiin tällä kertaa aamiaisen jälkeen jättää aamiaisen jäljet muiden siivottaviksi, siivottiin vain oma makuuhuoneemme ja tavarat taas PakuPojan kyytiin ja kaupan pystytykseen.

Matkaa venesatamaan, jossa vietimme koko päivän, ei ollut kuin ehkä kilometrin verran (olen edelleen huono arvioimaan etäisyyksiä).


Mutta mihin ihmeeseen me taas se kauppa pystytettäis.... Rinnettä koko nurmikko.. Ja telttoja ja autoja täynnä... Tuonne ei saa ajaa...
Tossa ois kyllä hyvä paikka 😏😏 - mutta jos tähän tulee joku tankkaamaan? Ei kun tää on vaan veneilijöille, ei tähän tule autoja.  No sitten. Mutta mahtuukohan tää PakuPoika tohon alle... Hei, täällähän on miehiä! Apuaa... Ja niin oli Myyntisirkkusilla auringonkeltainen kauppa pian pystyssä 😄

Kuva: Kuljettaja-Sirkkunen
 Ai mitäkö on nuo siniset kassit tuolla kaiken keltaisen keskellä? Taitaa olla meidän yöpymistarvikkeita, siis makuupussia ja sen sellaista, varakenkiä ja mitä nyt muuta tarvitaan.
Tuo kajakki tuossa edessä ei ollut myynnissä, se vain sattui sopivasti kuvaan, sävy sävyyn 😊
Ja se veneilijöiden tankkauspiste on ihan tuolla PakuPojan takana.

Aurinko paistoi taas koko päivän - en voi sanoa, että pilvettömältä taivaalta, kun tuo yllä oleva kuva paljastaa, että poutapilviä vaelsi taivaalla.

Kesken myyntihommien piti käydä tekemässä muita hommia, tuosta noin vaan yhtäkkiä... Tultiin kysymään, kumpi tulisi tarkistamaan illalla jaettavat diplomit ja ennen kuin ehdin edes ymmärtää kysymystä, kuului jo vastaus "Pöllö tulee".  Jaaha. No, en kieltäytynyt, pääsin hetkeksi sisälle varjoon. Sitten piti vielä askarrella sekki/lahjakortti iltaa varten - mutta mitäpä ei Myyntisirkkusilta löytyisi: kartonkia ja tusseja myös 👍
Vaan sitten oli hävinnyt Kuljettaja-Sirkkujen enkä minä huomannut sitä ollenkaan - se selvisi mulle vasta juhannuksena, kun juhlittiin syntymäpäiviäni! Pahuksen kelmit.....

Kuva: Kuljettaja-Sirkkunen
Melojat saapuivat melontasafariltaan noin yhden aikaan iltapäivällä ja paikalla alkoi taas entistä hurjempi sutina: vesiltä tulevat maihin, kaluston huoltoa ja seuraavalle etapille lähtevien valmistaminen matkaan.

Tunti kuluu nopeasti ja kun melojat on saatu vesille, ranta tyhjenee nopeasti teltoista, asuntoautoista ja -vaunuista. Ei mennyt kuin hetki, kun rannassa ei ollut kuin PakuPoika ja me ja pari auttavaa kättä.





Oravista olisi löytynyt paljon muitakin eläimiä, sisältä ravintolasta mm. puusta veistetty metso (jos oikein muistan...), mutta nämä (Pöllöä muistuttavat) norpat köllöttelivät pihalla.


Kun apukäsien kanssa oli tavarat taas saatu pakattua... ja kerätty rannalta kaikki sinne unohtuneet beachflagit, suuntasimme mekin PakuPojan nokan kohti Rantasalmea. Edessä oli matkaa vähän reilu sata kilometriä ja kohteena Hotel Spa Järvisydän, jonne melojien oli määrä saapua klo 17.30.

Järvisydämeen tapahtuma pysähtyi yhdeksi yöksi kokonaan, jatkaakseen matkaa vasta aamulla.

On siis Melajuhlan aika  😃

Mitäs sitä sitten jois?

Nyt alkaa tökkiä vesi ja jäätee ja mehut - mitähän sitä sitten joisi? Kahvista tulee hiki. Jossain neuvottiin juomaan kuumaa teetä, mutta rehellisesti sanottuna, se ei kyllä houkuttele 😂
(Join sittenkin mukillisen kahvia, sillä ulkona oli mukava tuuli ja parvekkeella ihanan vilpoista! Nyt on taas hiki...)

Poika laittoi eilen ikävän viestin: Tyttö -kissa, 15-vuotias vanha rouva oli saatettu viimeiselle matkalleen. Siitä huolimatta, etten ollut koskaan Tyttöä tavannut, kostui silmäkulmat. Tiedän miten tärkeä kissa oli Pojalle, vaikka se olikin tyttöystävän kissa ja "vain" sijoituksessa Pojalla.
Poika on hyvin eläinrakas ihminen - ja siitä syystä ei nuorena voinut jäädä työhön löytöeläintalolle. Löytöeläinten kurjat kohtalot olivat hänelle liian rankkoja.

Postipoika toi taas perjantaina postia, tällä kertaa pöllökortin onnitteluineen Pöllölään Repulta. Kiitos.
Ja kiitos kaikille muillekin, joilta olen saanut tässä kesän mittaan postia - kaikki ovat ilahduttaneet yhtä paljon, mutta kaikista en ole välttämättä muistanut kiittää (kiittämätön 😕) ja kaikki ovat ihan yhtä tärkeitä 💗💗

Viime viikolla AM tutkaili tori.fi:tä ja löysi kuin löysikin mulle oman "atk-pöydän". Hän itse siis käyttää meidän sohvapöytää ja nyt kun hävitimme meidän taittopatjat, joista toinen oli tässä mun sohvan edessä mun rojuläjänä ja samalla tietokoneen säilytyspaikkana, niin mulla ei ollut oikein mitään paikkaa mihin laittaa kone, kun otan torkut. Piti aina nostaa se kauas sohvasta, etten vaan vahingossa astu sen päälle. Vaan nyt mulla on siis oma pöytä:



Tämmöinen, tarjoiluvaunu oikeastaan, mutta eikös vain olekin hieno? Siinä on pyörät, joten sitä on helppo liikuttaa paikasta toiseen. Ja käteväähän on tietysti se, että tuonne alle saan tuon käsilaukun, jonka sain Siskorakkaalta (esittelinkö sen jo? Saatiin Äidin kanssa samanlaiset, ne on ihanat!) Käsilaukku on hyvä olla aina käden ulottuvilla, koska joka paikkaan pitää nykyään kirjautua pankkitunnuksilla...
Ja tietenkin juomapullon saa tuonne alle. Ja ehkä käsityön... tai suklaalevyn... tai karkkipussin.. Ei kun porkkanakulhon, mitä mä höpötän 😋

Ja huomatkaa: olen oppinut uudella puhelimella kikkailemaan, ihan itse lisäsin kuvaan kun löysin tuon pöllön puhelimesta ja hoksasin, että kuviin voi lisätä kaikenlaisia härpäkkeitä. Ja ihan itse - tai no AM:n ihan pienellä neuvonnalla - osasin siirtää kuvia puhelimesta koneelle. Nyt vaan pitäisi ne kuvat siirtää koneelta pois jonnekin muualle, koska haluan pitää koneen mahdollisimman "tyhjänä", toimii paremmin. 

Syksyä odotellessa. Ai miksikö? Jotta itse reipastuisi ja jotta tämä blogimaailmakin vähän vilkastuisi, täällä on niin hiljaista, tai siis tuntuu siltä, kun itsekin on kuin jossain hyytelössä. Ehkä se vaan johtuukin siitä, kun viihdymme enemmän tässä kotona, ja tulee vilkuiltua tuota Feedlyä useammin ja luettua blogit melkein heti kun ne sinne ilmestyvät. Kommentointi vain jää, kun ei pää toimi - samoin kuin tämä oman blogin päivitys. 

Ensi viikolla muuten taitaa olla jo ensimmäinen Novellikoukku! 











23 heinäkuuta 2018

Nyt kyllä tekis mieli jäätelöä..

AM:n vika. Meni mainitsemaan sanan jäätelö. Jäätelöpäänsärky. Puhuttiin liian kylmästä juotavasta ja sen aiheuttamasta jäätelöpäänsärystä. Ja nyt sitten tekee mieli JÄÄTELÖÄ. Nih. Onko nyt hyvä mieli. Meillä ei nimittäin ole jäätelöä enkä varmasti lähde sitä kaupasta hakemaan, vaikka kauppa onkin ihan lähellä ja auki.

Istun ihan vaan tässä sohvalla ja yritän saada aivot toimimaan. Luulen, että ne ovat sulaneet. Muuttuneet yhdeksi möykyksi. Olen yrittänyt saada teille lukemista Myyntisirkkusten seikkailuista, mutta eipä oikein kulje ajatus niidenkään osalta.

Tänään on muuten mulla ja Riesalla taas merkkipäivä. Kumma juttu, miten sekin aina vähän "jännittää" ja nyt näillä helteillä vielä enemmän. Mutta kai me selvitään tästäkin.

Lauantaina olin Hausjärven Haminankylässä katselemassa Mommilanjärven Souteluita. Kovin on sekin tapahtuma kutistunut siitä, kun olen siellä ensimmäisen kerran ollut vuosia sitten - varmaan yli kymmenen vuotta sitten. Ensimmäisinä vuosina ensin aina melottiin Lappilasta Teuronjokea pitkin Mommilanjärvelle ja sitten oltiin loppupäivä järjestyksenvalvojina tapahtumassa.

Nyt katselin kun melojat, olisiko ollut kahdeksan henkeä, lähtivät kohti Ansiojärveä - en tiedä missä saakka kävivät - ja sitten vietin aikaa tapahtuma-alueella soutuja katsellen ja tietenkin syöden sen perinteisen letun. Onneksi hoksasin ja ehdin syödä sen silloin....

Hausjärven lukion bändi esiintyi siellä ja minähän olin tietenkin aivan myyty 😍

Kuva nuorten luvalla!

Keli oli ihan hyvä niin kauan kun minä siellä olin; puolipilvistä, ei liian kuuma vaan juuri sopiva kun ei aurinko porottanut. Äitirakkaan kanssa meinattiin kastua; vesisade ⛆⛆  alkoi siinä vaiheessa kun mietittiin lähdetäänkö pois vai syömään letut eli noin kahden maissa .... Palattiin vielä lettutelttaan, mutta mä unohdin syödä sen letun - ajatelkaa, mikä moka!

Olin juuri ostanut kirpputorilta lihamyllyn, laitoin sen pöydälle ja totesin pöydän päässä istuville nuorille pojille, että jos he eivät ole kunnolla, teen heistä jauhelihaa.. Katsoivat sen näköisenä, että tuo nainen ei taida olla ihan terve... No eihän ne kyllä ihan väärässäkään olleet. Reppanat eivät uskaltaneet istua siinä pitkään, vaan pakenivat sateeseen. Taisin olla vähän liian julma?
Se on tämä helle, mikä oikeasti sekoittaa ihmisen pään, toden totta.... 🌞🌞🌞





18 heinäkuuta 2018

Naatti....

- juurikasvin maanpäällinen osa.
- roolihahmo Pikku Kakkosen ohjelmassa Lilli ja kukkaisystävät
- Veikko, suomalainen yleisurheilija
- Arvo, suomalainen kuvataiteilija

Naatti alkaa olla myös Pöllö. Ja moni muukin, vaikka monen on sitä myöntää.
Naattikaa nyt kun kesä ja lämmintä. Niin nautitaankin. Kesästä ja lämmöstä. Eihän niissä ole mitään vikaa.

Onneksi kaikkialla ollaan lomalla, ei tarvitse sen kummemmin hoidella asioita, eikä yrittää olla terävänä (enpä sitä olisi muutenkaan..) eikä välttämättä käydä missään muualla kuin kaupassa silloin tällöin.


17.7.1987 Oikeusneuvosmies Riikka Koljonen kysyi ensin AM:ltä ja sitten neiti Pöllöltä, että tahdommeko me rakastaa, niin myötä- kuin vastamäessäkin. Kumpikin tahtoi.
Tai jotenkin niin se meni 😍 Neitinä olin kun maistraatin ovesta sisään mentiin ja rouva, kun ulos tultiin.
Ja siitä tuli eilen kuluneeksi 31 vuotta.
Varmistin AM:ltä, että onhan tämä sopimus voimassa toistaiseksi, ettei kyseessä ole mikään määräaikainen sopimus - nykyään kun ei enää mistään voi olla varma. Hän vastasi, että sopimus ON toistaiseksi voimassa oleva. Ei siis hätää.


Näistä kumpikaan ei ole alkuperäinen sormus - krhm...ne eivät enää mahdu, ja AM:lle piti muista syistä aikanaan hankkia tuollainen leveämpi kihlasormus. Vanhat sormukset on kyllä tallessa.
Hääpäivän kunniaksi nautimme tästä kauniista kesästä ja... auton ilmastoinnista 😋 Kävimme jäätelöllä.

Pysähdyimme tankkaamaan Mäntsälän Shellille ja siellä kummankin suu loksahti auki: kun saimme auton pysäytettyä mittarin eteen ja AM pääsi autosta ulos, viereen singahti salamana hymyilevä nuori mies, joka kysyi, haluaisiko AM, että hän tankkaisi auton.  No tottahan toki!
Sitten hän kysyi voisiko tarkistaa pissapojan ja öljyt samalla ja pestä tuulilasin ja takalasin. Niitä ei tällä kertaa tarvittu, pelkkä tankkaus riitti.
Hän kysyi tietenkin bensiinilaadun ja millä summalla tankataan, kirjoitti tiedot paperilapulle ja antoi lapun AM:lle, joka lähti kassalle.  Nuori mies tankkasi auton, AM maksoi ja kassalla oli kysytty haluaako AM maksaa vapaaehtoisen palvelumaksun tälle nuorelle miehelle tankkauksesta. Siis nimenomaan vapaaehtoisen. Tottakai! Maksu oli huimat 1 euron, joten sen kyllä maksoi ilomielin siitä, että joku ystävällisesti ja iloisin mielin palveli sinua.
Nuori mies odotteli seuraavaa asiakasta AM tullessa ulos, joten AM kävi ihan kädestä pitäen kiittämässä häntä hyvästä palvelusta. Ja kun lähdimme pihasta, tämä nuori mies heilautti vielä kättään läksiäiksi.
Tuosta jäi niin hyvä mieli koko päiväksi - tai oikeastaan vielä täksikin päiväksi, että siksi halusin kertoa sen teille 😊😊

Ja tuommoiset pienet hyvän mielen tuottajat saavat uskomaan hyvään, siihenkin, että kaikki vielä päättyy ennen pitkää parhain päin....

13 heinäkuuta 2018

Myyntisirkkusten seikkailut Suomen suvessa 2018, osa 9

Koloveden Kirkkorantaan selvisin siis varakuskin turvin hyvin, kaikki tavaratkin pysyi kyydissä, vaikka PakuPoju siitä oven aukiolemisesta meitä varoitteli.
Viisaat miehet sen selvitti mikä varoittelun aiheutti; kovin on tarkkoja nuo nykyiset autot, voi voi.

Meillä oli taas monta tuntia aikaa viettää näissä maisemissa, sillä aikaa melojat, Kuljettaja-Sirkkunen mukaan lukien meloi Koloveden kansallispuiston vesillä.




Harmi kun ei tullut paikallisilta kysyttyä, kuka on veistänyt nämä suloiset norpat/hylkeet (kumpia ne nyt sitten olikaan 😊)


Maisematkin tuossa kohdin oli upeat. Vastapäisellä rannalla oli myös melkoinen majavanpesä, mutta kun tämä Pöllö ei vieläkään ole reenannut noiden kummankaan kameransa käyttöä niin puhelimen zoomi ei kovin kummoinen ole...





Voi kun saisin tämän kuvan tunnelman paremmin välitettyä teille - etenkin teille, jotka pidätte ukkosesta, jos teissä sellaisia on?

Voitte varmasti kuvitella, että kovin leveä tuo virta ei ollut ja me siis olimme virran toisella puolella.

"Tälläkin" puolella oli kalliota, molemmin puolin sitä siis oli, ja kun ukkonen alkoi varoitella tulostaan, pistin apukäsien kanssa kaupan ripeästi kiinni  - enkä hetkeäkään liian aikaisin! Kun viimeiset laatikot oli autossa ja ovet kiinni, taivas aukesi ja näin tämän upeimman näytöksen!

Osa pelkäsi, mutta minä nautin! Nautin salamoista ja nautin siitä jyrinästä, joka tuntui kaikuvan rannalta toiselle ja juuri kun edellinen jyrinä loppui, alkoi uusi. Olisin toivonut ukkosen kestävän kauemminkin - toki hiukan pelkäsin vesillä olijoiden puolesta, mutta tiesin heidän olevan turvassa: johtomeloja yhdessä Turvaryhmän kanssa piti huolen siitä, että melojat olivat turvassa koko matkan. Eivätkä he olleet enää kaukana - sellaisen matkan päässä vain, että ehtivät kastua, mutta täytyyhän Suomi Meloossa ainakin kerran kastua 😉😉

Kun Kuljettaja-Sirkkunen oli saatu taas kuivalle maalle, kuiviin vaatteisiin, tällaisella hässäkkällä "tuoreet" tai kuivat vaatteet vaihtaneet melojat saaneet saatu matkaan, niin MyyntiSirkkuset lähti etsimään taas paikkaa mihin päänsä yöksi kallistaa.




Yöpaikkamme oli tällä kertaa Oravi ja siellä suht iso mökki, johon mahtui myös vapaavuorolla olevat Turvaryhmäläiset sekä ne joiden vuoro loppui yöllä - siis vaihtui. Luksusta, varsinkin juuri Turvalle, oli sauna sekä kuivauskaapit jossa saivat kuivatella vaatteitaan. 

Ja MyyntiSirkkusille oli oikein SuperLuksusta seuraava aamu! 😍

12 heinäkuuta 2018

Toimii se, sittenkin!

Kaikkea sitä pitääkin. Ihmisen kikkailla. Onneksi on AM. Ja Poika.

Kun just ja just olet oppinut vastaamaan puhelimeesi, niin sitten pitää ostaa se pahuksen tulostin, kun vanha sanoo työsopimuksen irti.
Tänään, just ennen kauppaan lähtöä tuli viesti, että nyt sen uuden tulostimen saa hakea. No mehän mentiin hakemaan. Kaikki laitteethan on nykyään kauhean helppoja ottaa käyttöön, eikö olekin?

Tai ainakin ne on helppo tuoda kotiin. Paitsi jos tapaa naapurin rouvan alaovella. Ja AM naapurin nuoren miehen pihalla. Helposti vierähtää puoli tuntia, ennen kuin kauppakassi ja muut ostokset on kotona. Niin kuin tänään. Onneksi ei ollut pakastinta.

Joskus illansuussa avasin pahvilaatikon. Sain ihan itse tulostimen sieltä laatikosta ulos ja paikalleen. Johdonkin laitteeseen kiinni ja toisen pään pistorasiaan. Tähän asti kaikki hyvin.
Kannen ja lasin välistä piti ottaa suojapehmuste pois. Sekin onnistui. Se kotelo mihin laitetaan paperit, oli teipattu kiinni, senkin sain auki.

Tuossa on virtanappi, painanpa sitä. Aa, käyttöohje! Värikasetit. Nää pitää varmaan laittaa paikalleen?  No, laitetaan. Tää menee tähän.. helppoa. Mutta miksei tää mene paikalleen... pirhana.... ei vaan mene... Tuollakin on muuten joku pahvi, se pitää varmaan ottaa pois.
Mutta ei sillä ole mitään tekemistä tän värin kanssa. Voi...
Ai hei.... tota ei pidäkään laittaaa kiinni, ennen kuin tää mustakin kasetti on paikallaan: sitten kun nää molemmat on paikallaan, sitten laitetaan nää "kannet" kiinni. No ni. Nyt toimi.

TÄH? Tää näyttö on ihan pimeä = valkoinen. Tässä ei lue enää mitään. Voi vitsi, hajoitinko mä tän heti alkuunsa?? Ei ole todellista 😓😓 Eikä tää sammukaan. Otanko mä johon irti pistorasiasta.
(En puhu AM:lle mitään... kyllä se siitä...)
Hei, se heräs henkiin! No niin, sitten jatketaan. Kieli. Suomi. Nyt me ymmärretään toisiamme. Tee sitä. Tee tätä. Joo joo.

Sitten tuli AM. Sitten meinas tulla sanomista. Kun piti tietokoneisiin asentaa sitä ja tätä ja tota. Mutta kun se tulostinkin piti yhdistää reitittimeen. Ja se oli mulla kesken. Hmph, Se onnistui, Tulostin ja reititin löysivät toisensa ja tulostin teki kaikki testitulokset ja -skannaukset.
Mutta sitten tuli IIISO ongelma.
Tietokoneet ei löytäneet koko tulostinta. Molemmilla peukalo keskellä kämmentä. Eikä ollut mitään asennus-cd:tä, kun kaikki piti etsiä netistä *huokaus*   ex-atk-tuki asuu monen tunnin junamatkan päässä, etäyhteys ei vörki näissä tapauksissä.

Mulla meni hermo jo aikaa sitten ja luovutin. AM jaksoi selvittää asiaa kauemmin ja tadaa: sai tulostimen toimimaan omalla koneellaan. Työvoitto.
Sitten aloitettiin sama homma mun koneella. Ja kas vain: niin vain se toimii tässäkin. Siis langattomana, kun se oli se tarkoitus molemmilla.
Seuraavaksi opettelemme skannauksen, mutta se ei liene vaiketa - ainoastaan selvittää se, mihin ihmeeseen tämä kone ne skannatut kuvat piilottaa 😝😝 Että tämmöinen torstai meillä tällä kertaa...

09 heinäkuuta 2018

Siniselle Sohvalle kiitokset postista!

Postiluukusta tipahti tänään postia Sinisen Sohvan Emännältä ja Isännältä!
Ihania ruokaohjeita, jotain täytyy vielä tänä kesänä kokeilla!

Ja kortti, Punkalaitumen kotiseutumuseo - voi miten pehmeältä nurmikko kuvassa näyttääkään, voin suorastaan tuntea sen pehmeyden varpaiden alla!

Nyt en saa kuvaa kummastakaan, kun en osaa vielä kunnolla kuvata enkä siirtää kuvia koneelle tuolla uudella puhelimella...

Mutta voin kertoa, että paikka siinä kortissa on juuri sellainen, että jos minä ja Äitirakas sinne pääsisimme, niin meitä ihan hevin sieltä pois saisi - saattaisimme muuttaa sinne asumaan :)

Myyntisirkkusten seikkailut Suomen suvessa 2018, osa 8

Marjaana kommentoi tuolla edelliseen osaan, miten Suomen kesässsä (ja kesäyössä) on todellakin tunnelmaa. Siinä hän on aivan oikeassa ja poikkeuksellisesti aloitankin tämän Myynti-Sirkkusten uuden jakson vastakommentilla 😊
Meillä kummallakin Myynti-Sirkkusella (eli Kotkat taitaisikin olla jo oikeampi nimitys...?) on Suomi Meloo -vuosia takana jo monia ja Suomea on nähty suunnasta jos toisesta ja juuri tuo on varmaan parhainta aikaa kesästä, yölaulajineen ja sateineen kaikkineen. On nähty pieniä satamia ja uimarantoja, ja pienten kyläyhdistysten, Marttojen, Nuorisoseurojen - vaikka kenen järjestämiä vaihtopaikkapalveluita. Joskus myöhään illalla ei saatavilla ole kuin grillimakkaraa ja pillimehua, mutta sekin lämmittää: ajatus, että joku on nähnyt vaivaa MEIDÄN vuoksemme. Tai viime kesältä se uskomaton raparperipiirakka ja kahvi, keskellä metsää, kun vettä ei näkynyt missään -oli se joki siinä lähellä, mutta sitä vaan ei näkynyt siihen kohtaan 😊
Itsellä on jäänyt ensimmäisiltä vuosilta mieleen ehkä paras aamiainen ikinä: se oli katettu pellolle jonkinlaisen katoksen tms. alle, aurinko oli noussut tunti-pari sitten ja silmät vielä unesta sikkarallaan kiersin aamiaispöytää. Niin mahtavaa aamupalaa puuroineen, muroineen, jugurtteineen, tuoreine leipineen, piirakoineen, leikkeleineen... en ole syönyt missään hotellissakaan!

Vaihtopaikkoja on siis pienissä satamissa, uimarannoilla, tanssipaikoillakin on käyty, tänä kesänäkin.
Jotain, mitä ei vaan voi sanoin kuvata, on niissä pienissä maatilamatkailupaikoissa, joissa ihmiset antavat kotinsa, pihapiirinsä käyttöömme. Saatavilla on ruokaa ja/tai kahvia, sauna, joskus jopa ohjelmaa.
Me olemme yleensä ne viimeiset paikalta lähtijät emmekä oikein tiedä, miten moisesta vieraanvaraisuudesta kiittäisimme - pelkät sanat tuntuvat josku riittämättömiltä.

No niin - se semmoisesta yleisestä höpinästä, lisää tunnelmointia saatte lukea vielä monen osan verran 😋😉😋

*******************************

 Levälahden pitkän ja helteisen päivän jälkeen suuntasimme PakuPojan keulan kohti Kermaa ja Wirran Wietävää. Edellisen päivityksen viimeinen kuva oli matkan varrelta - aika huikea näkymä mäen päältä, tuli hetkeksi tunne kuin kuin olisi ollut matkalla kohti tuntureita. Hiekkatie kapeni ja kapeni ja PakuPoikaa vähän hermostutti - siinä kun oli pysäköintitutka, niin se oli välillä vähän herkkänä 😍 
Pääsimme kuitenkin opasteiden ansiosta perille ja mikä meitä odottikaan: lähestulkoon linna! Aivan mielettömän upea punainen hirsitalo, josta saimme pienen huoneen yöksi. Yhdessä emännän kanssa katselimme jo illalla valmiiksi paikan, mihin voisimme seuraavaksi päiväksi kauppamme pystyttää. 
He olivat koko päivän valmistautuneet seuraavaa päivää varten: valmistaneet ruokaa ja leiponeet, järjestäneet parkkitilaa.


Tämmöinen John Deere oli parkkeerattu pihalle, oli varmaan ollut pihahommissa mukana koko päivän 😉


Ja pihalla kasvoi suuren suuria ruohosipulin kukkia - vai mitähän nuo lienee...






 

Päivällä syödystä lohikeitosta oli jo kulunut tovi jos toinenkin, eikä matkalle osunut semmoista paikkaa josta olisimme evästä ostaneet, joten varovasti kysyin, olisiko mahdollista saada iltapalaksi pari voileipää ja vaikka kupilliset teetä... Hetken päästä oveemme koputettiin ja kehotettiin tulemaan tuvan puolelle. Tämmöinen pöytä meitä odotti siellä: 


Kiiteltyämme iltapalasta emäntä kysyi, että ei kai meitä häiritse, kun hän siinä kolmen aikaan käy herättelemässä poikaa töihin lähtöön siitä meidän seinän takaa. No ihan varmasti ei häiritse, me ei varmaan kuulla yhtään mitään ennen kellon soittoa, vaikka talon ympäriltä purkaisi 😊

Ennen nukkumaan menoa käytiin vielä vähän katselemassa pihapiiriä ja kurkistamassa tyyntä veden pintaa.. Laiturilla vahtia piti tällainen iso Nalle -karhu: 

Kuva: Kuljettaja-Sirkkunen


Miettii varmaankin, voisiko tuon kuusen takana luimistelevan olennon pistellä poskeensa vai mahtaako olla kuinka sitkasta ja kuivakkaa.... 

Vai miettineekö jo seuraavaa päivää....











Aamulla oli tarkoitus syödä aamupala rauhassa ja valmistautua tulevaan päivään, mutta tulikin "äkkilähtö" edelliselle vaihtopaikalle - onneksi se oli ihan lähellä eikä meille oltu vielä ehditty aamupalaa tehdä - eikä huonettakaan tarvinut siihen hätään siivota: otettiin vain PakuPoika ja liikkeelle kohti Vihovuonteen kanavaa. 
Siellä oli väkeä reilusti, suurin osa vastikään heränneitä ja silmät sikkaralla etsivät aamupalaa. Eipä meistä oikeastaan siellä muuta iloa ollut kuin väkeä viihdyttämään: sana yhtä sekaisin kuin pääkin.
Toivotin huomenta tytöille - ja sitten huomasin, että olihan joukossa mieskin... Nauruksihan se meni vaikka anteeksi pyysin, mutta koko loppuviikko se muistettiin. 
Niin ja kyllähän me kylän roskakuskin mieleen varmaan jäätiin, kun oltiin vissiin vähän niin kuin roskapönttöjen edessä. Mutta hän oli reilu ja lupasi tulla parin tunnin päästä uudestaan, kun sanottiin, että kyllä me kohta tästä lähdetään koko revohka. 

PakuPojan nokka käännettiin taas takaisin kohti Wirran Wietävää - nyt ei enää pelottanutkaan niin paljon kuin edellisenä iltana, kun oli tuttu tie. Perillä oli jo paljon väkeä, vanhoja tuttuja, mutta meidän paikka oli vapaana, niin kuin oli sovittu. Siihen me aurinkoon kauppamme avasimme, tutusti PakuPojan kylkeen. Siitä kyljestä meidät on aina helppo löytää. 

Ja hieno oli meilläkin maisema, ei voi valittaa, komea pihasauna tuossa virran varrella: 




Meidän porukkaa varten oli talon väri erityisesti rakentanut nuo penkitkin; kysyivät illalla, että onkohan ne hyvät.

Voi, meidän väki istuu ihan nurmikolla, kaikki kelpaa 💗







Vähän talon isäntä ihmetteli, että miten ihmeessä tämmöinen määrä autoja mahtuikaan niin pieneen tilaan; heidän tekemälleen parkkipaikalle (tie päättyi heidän kohdalleen) ja tien viereen niin, että sieltä vielä pääsi poiskin: asuntoautoja, asuntovaunuja, autoja kanoottitrailereiden kanssa. Noh - harjoitus tekee mestarin ja sopu sijaa antaa - tarvittaessa trailerit irrotetaan ja siirretään ihan hartiavoimin paikasta toiseen - tuossa porukassa yhteistyö on voimaa 💪💪

Täällä tehtiin taas nopea päätös ja pistettiin Kuljettaja-Sirkkunen johtokajakkiin ja hänelle sijainen siirtämään PakuPoju seuraavaan paikkaan.
Kaikki meni hienosti - taas herrasmies auttamaan peruuttamisessa ja pienen töyssyn ylittämisessä ja ei kun matkaan hopea....Vaan mikäs nyt? PakuPojun tietokoneen näyttö ilmoittaa - me kaksi naista hyvällä englanninkielellä tulkitsimme - että matkustajan puoleinen ovi on auki. Siispä suljemme sen. 
Ei auttanut. Turvavyökin on kiinni. No mikä nyt on.. Sivuovi on kiinni, takaovet on kiinni. No, käydään laittamassa ne uudestaan kiinni. Tsädäm. NYT  on varmasti kaikki ovet kiinni, löin ne niin kovaa, että ei voinut jäädä auki. Ei, ei kelpaa. Höh. Kokeilen vielä kerran tuota sivuovea. PAM! Varmasti on kiinni, se on ihan sileäkin. toi sivu. Mutta se herjaa edelleen. No, ei voi mitään, joku sitä nyt vaivaa, mutta ei me ymmärretä. Kyllä ne perässä tulevat kerää meidän tavarat....

Lopulta päästiin perille, Koloveden kansallispuisto, tai siis Kolovesi ja Kirkkoranta oli meidän osoitteemme. Kysyttiin viisailta miehiltä, mikä Pojua vaivaa, mistä kiikastaa. No, hän oli tällä kertaa niin herkkänä, että kun yksi pahvilaatikko oli ehkä 1-2 cm liian ulkona, auton sisäpuolella kuitenkin, niin sepä ei ollutkaan tarpeeksi sisällä. Oli jonkun minkä-lie edessä ja siitä halusi meille ilmoittaa. Ei vaan ymmärretty. 

Mutta sitten! Nyt kuulkaa seuraaakin tämän osan viimeinen, mutta varmaankin jännittävin juttu! Tästä kuulimme vasta myöhemmin.... Ja sitä se Nalle siellä laiturilla varmaan edellisenä iltana pohdiskeli....

Juuri vähää ennen kuin melojat olivat lähteneet matkaan tuolta Wirran Wietävästä, oli virran poikki uinut KARHUEMO PENNUT SELÄSSÄÄN!  🐻🐻🐻

Isännän vähän matkan päässä asunut sukulaisrouva oli soittanut asiasta, mutta isäntä ei siitä ollut sen kummemmin "huudellut", ettei väki rupea panikoimaan tai vastaavasti rynnimään perään. 

Koloveden ukkoskuurosta sitten seuraaavassa osassa!  




07 heinäkuuta 2018

Myyntisirkkusten seikkailut Suomen suvessa 2018, osa 7

Vehmersalmelta PakuPoika lähti kuljettamaan meitä kohti yökyläämme Leppävirtaa. Miten ihana olikaan kesäilta maaseudulla - toisaalta jossain syvällä sydämessä vähän nolotti kulkea sillä isolla autolla siellä maaseudun rauhassa. Mutta miten kaunis onkaan Suomen luonto ja kesä - olkoon kuinka kliseistä tahansa, siitä ei vaan pääse mihinkään.

Leppävirran keskustan läpi ajaessamme näimme paikallisen leipomon ja saimme loistavan ajatuksen, suorastaan siis kuningasajatuksen! Heti aamulla kun lähdemme liikkeelle, poikkeamme hakemassa leipomosta tuoreet sämpylät tai jotain... Kunnes joku Pikku-Järki (sellainenkin meillä oli mukana, uskokaa tai älkää, se vain oli yleensä niin hyvin pakattu, ettei pääsis hukkumaan...) huomautti, että krhm... Huomenna on sunnuntai! Leipomo on mitä luultavimmin kiinni.
Niin nopeasti menee päivät sekaisin - tuolla eletään vain vaihtopaikkojen numerosta toiseen - viikonpäivillä ei oikeastaan ole mitään merkitystä.

Perille päästiin samoja mutkia kuin viime kesänä (mutkainen tie ja monta risteystä), tällä kertaa pihassa ei ollut ylimääräisiä esteitä joten pysäköinti sujui ilman ylimääräisiä kommervenkkejä.
Tavarat ripeästi sisään ja, näin jälkikäteen ajatellen aika koomista, huomaamatta muodostui meidän iltarutiinit: maksupääte latautumaan - kaikkein tärkein tehtävä ja jokaisessa yöpaikassa ensimmäisenä etsittiin pistorasia!
Kuljettaja-Sirkkunen valmisti meille syötävää ja sillä aikaa minä laskin päivän kassan.
Sitä ennen oli ehkä valmistettu nukkumapaikat, riippuen siitä missä yövyttiin.  Täällä yöpaikassa piti myöskin etsiä taas se katkaisija mistä saatiin vedet päälle - mutta mehän oltiin jo lähes ammattilaisia tässä hommassa 😇😊

Talonväki oli ikävästi piilottanut vedenkeittimen keittiön vieressä olevan kodinhoitohuoneen pöydälle, aika kurjaa minusta - joten keitimme vettä Kuljettaja-Sirkkusen matkavedenkeittimellä, että saimme iltateetä ja Kuopiolaisilta päivällä saadut muikkukääryleet:

Kuva: Kuljettaja-Sirkkunen

Näiden jälkeen ei paljon enää juttua riittänyt, vaan Nukkumatti huuteli kumpaakin sen verran kovalla äänellä, että päätettiin antaa periksi ja jatkaa hommia aamulla.

Aamu alkoi perinteisesti puurolla - tällä kertaa saatiin ihan kattilassa keitettyä LUSIKALLA syötävää puuroa 😉 - täytyy sanoa, että kyllä se voitti sen edellisaamuisen puuron ihan kuus-nolla.
Paikkojen siivous, PakuPojan pakkaus ja matkaan. Ahaa - PakuPojallakin on nälkä. Vai jano. Siispä etsimme huoltoaseman. Helppo homma. Tai niinhän sitä äkkinäinen luulisi... Mutta joskus voi pienelläkin paikkakunnalla, jossa on about kaksi huoltoasemaa, huoltoasemalle pääseminen olla vaikeaa. Jos siellä on tietöitä ja kiertoteitä ja yksisuuntaisia teitä.
Ja tuosta mittarista saa juomaa vain kortilla. Hei, tuossa voi tankata ja maksaa rahalla kassalle. On tää vaikeeta... No niin. Nyt on PakuPoika ruokittu. Mistä täältä pääsee pois? Tietysti sieltä mistä me tultiinkin. Joo...mutta toi merkki ohjaa tonne ja me tultiin tuolta? No mennään tonne... No nyt mä tiedän missä me ollaan! On noi navigaattorit vaan ihmeellisiä kapineita 😂😂 Ja niiden lisäksi kaksi naista "auton ratissa"

Suuntana oli Levälahti Tuusniemen puolella. Paikalla oli jo paljon melojien autoja, mutta aina meille Myynti-Sirkkusille joku paikka löytyy ja niin löytyi nytkin. Ja oikeastaan hyvä paikka löytyikin.
Olimme samalla paikalla koko päivän; sinne tulivat maajoukot edelliseltä vaihtopaikalta odottamaan melojia jo hyvissä ajoin, sitten melojat kävivät tekemässä parin tunnin lenkin, tulivat takaisin ja vasta illalla sitten lähtivät jatkamaan matkaa seuraavaan paikkaan.


Etelä-Tuusniemen kyläyhdistys piti meitä hyvänä koko iltapäivän. Lohikeiton jälkiruuaksi sai lähes taivaallista kääretorttua ja ihan jo sen takia oli pakko käydä syömässä lohikeittoa... toki muutenkin, ilman ruokaa ei olisi koko päivää jaksanut.
Kuva: Kuljettaja-Sirkkunen


Ihan hyvä myyntipaikka meillä oli - vesi on ihan tuossa rannassa - siis tuossa vasemmalla koivun takaa pilkottaa...
Kuva: Kuljettaja-Sirkkunen

Tässä vaiheessa taisi olla lohikeitto jo loppunut, kun soppatykki on viety pois laiturin päästä
Kuva: Kuljettaja-Sirkkunen
Tässä kuvassa meno on vielä melkoisen rauhallista, valmistautumista seuraavalle etapille lähtöä varten. Kun vesillä olevat tulevat maihin, alkaa sellainen huiske ja hulina, että Myynti-Sirkkusten on varottava, ettei jää jalkoihin 😃
Kuva: Kuljettaja-Sirkkunen
Kun melojat saatiin taas matkaan kohti seuraavaa vaihtopaikkaa, siinä iltakuuden aikaan, Sirkkuset pakkasivat taas PakuPojun, pyysivät eräältä herrasmieheltä apua Pojun kääntämisessä ja suuntasivat sen nokan kohti seuraavaa yöpaikkaa.

PakuPoikaa vähän pelotti loppumatkasta, mutta kun pääsimme perille, luulen, että se oli ihan yhtä ihastuksissaan paikasta kuin Sirkkusetkin ja kun vielä selvisi, mistä sille löytyisi seuraavaksi päiväksi paikka, niin uskon, että se oli suorastaan haltioissaan!




Jo tämä maisema matkalla yöpaikkaan sai haukkomaan henkeä.....

Pumpulipuikkoja ja vessapaperia

Saimme AM:n kanssa aikaan mielenkiintoisen keskustelun. Toki keskustelumme ovat yleensäkin mielenkiintoisia, mutta tämän kertainen keskustelu rupesi jo naurattamaan.

Kuten otsikosta voi päätellä, aiheena oli siis pumpulipuikot ja vessapaperi. Tähän voisi tietysti lisätä hammastahnan, mutta koska meillä on molemmilla on hammastahnatuubi, se ei oikeastaan liity aiheeseen.

Vessapaperin yleisin keskustelunaihe perheissä on varmaankin se, miten päin rulla laitetaan telineeseen. Meillä ei tarvitse käydä keskustelua siitä, sillä olemme samaa mieltä asiasta: rullan pitää pyöriä niin päin, että paperin pää roikkuu vapaana, ei seinää vasten.
Keskustelun aiheena oli paperin väri 😃😃
Toinen meistä haluaisi, että paperi on ihan tavallista, Serlan keltaista paperia. Ja toinen haluaa hienostella valkoisella värillä 😉 Saatte arvata kumpi haluaa kumpaa..

Ohjeiden mukaanhan korvia ei saa kuivata eikä puhdistaa pumpulipuikoilla. Hiustenkuivaajallako ne kuivataan? No, meillä joka tapauksessa käytetään pumpulipuikkoja, siitäkin huolimatta, että olemme kuulleet tuttavapiiristämme tarinan, jossa piti käydä päivystyksessä poistattamassa korvakäytävästä se pumpulituppo.
Käytämme niitä varovasti - ja kun korvat, siis korvakäytävät puhdistetaan säännöllisesti, niin ei tarvitse rassata ihan aivoihin asti.

Viimeksi kun käytin pumpulipuikkoja, manasin niitä, kun ovat niin huonoja: varsi taipuu kaksinkerroin jo melkein ajatuksesta.
AM puolestaan kehui niitä kun ovat NIIN hyviä, paljon parempi kuin edelliset. varsikin
niin tukeva 😂😂

Että näin mielenkiintoisia keskusteluita voi vielä yli kolmenkymmenen vuoden jälkeenkin käydä - kymmenen päivää ja meillä on taas merkkipäivä 💓 Sitä seuraavaa vuosipäivää en haluaisi muistaa, mutta tiedän, että se tulee mieleen väkisin.

*****
Tiedättehän, että kun yksi laite hajoaa, niin sitten hajoaa toinen ja sitten... jne jne... AM oli luvannut mulle tämän uuden läppärin jo aikaa sitten ja siihen oli säästetty rahaa. Vanha alkoi vedellä viimeisiään ja sain tämän aika lailla viime tinkaan.
Ennen SMelooseen lähtöä meille tuli se kaapeli-tv ja valokuitu, jonka takia piti hankkia uusi reititin. Siinä reititintä ostaessa katselin kaihoten puhelimia, vanha kun oli...vanha... Ja temppuili sekin ja sitä sai olla lataamassa kaksi kertaa päivässä, vaikka olin poistanut siitä kaiken mahdollisen.
Reissussa se teki viimeisen temppunsa: ei suostunut latautumaan kuin kaikkein hienoimmista pistorasioista! Jumitti kun piti soittaa tai ei katkaissut puhelua - piti katkaista virta kokonaan. Ja Aiföynistä kun ei irroteta akkua, niin ei voinut mitään!

Keskiviikkona oltiin menossa Kelaan ja vielä ennen lähtöä tulostelin ja kopioin viimeisiä papereita kun tulostin sanoi yhtäkkiä: "Irrota virtajohta ja ota yhteyttä huoltoon" Voi sanonko mä mikä! Ja ei,
ei ole herännyt siitä eloon, sitä samaa se mulle hokee vaikka olen irrotellut virtajohtoa. Voi kyynel!

Sain sentään uuden puhelimen - jota opettelen käyttämään, mutta nyt on sitten vielä mietinnässä tuo tulostin. Kun sellaistakin tarvitsisi aina välillä, jos ei muuta niin pitää skannata milloin mitäkin papereita. Taitaa tulla halvemmaksi investoida rahat joita ei ole uuteen tulostimeen, kuin yrittää korjauttaa vanhaa.

Mikähän seuraavaksi? Ai niin, parvekkeen lattialaatoista pitäisi muistaa käydä sanomassa, neljännen tai viidennen kerran. Ne kun meinaa irrota.

Mutta ei se mitään. Onneksi on kirjasto jossa on kuulkaa hieno tulostin, se ratkaisee yhden ongelman. Eihän se tota parveketta korjaa, mutta parvekkeen lattia ei näy tähän sohvalle, niin sekään ei haittaa 😋😋


04 heinäkuuta 2018

Unohdin taas otsikon... Kaikesta huolimatta olen kai kuitenkin kiitollinen, monestakin asiasta

Olen kiitollinen siitä, että:

minun täytyy siivota juhlien jälkeen,
sillä se merkitsee sitä, että minulla on ystäviä.

vaatteet tuntuvat tiukoilta,
sillä silloin tiedän, että minulla on ruokaa.

lumet on luotava ja ikkunat pestävä,
koska siitä tiedän, että minulla on koti.

parkkipaikka on kamalan kaukana,
sehän tarkoittaa sitä, että minulla on auto.

ja olen kiitollinen myös: 
Korkeasta sähkölaskusta,
sillä silloin minulla on lämmin ja valoa.

Naisesta kirkossa takanani,
joka laulaa nuotin vierestä, silloinhan kuuloni toimii.

Pyykkivuoresta pöydällä,
silloinhan minulla on vaatteita, joita pitää.

Väsymyksestä ja kipeistä lihaksistani päivän lopussa;
olen voinut työskennellä kovasti.

Soivasta herätyskellosta aamulla - minä elän.

-Nalle Puh-

Tänään ei ollut ihan niin hyvä päivä kuin toivoin, siksi itselleni ja teille myös tuo Nalle Puhin muistutus siitä, että on paljon asioita, mistä ja miksi olla kiitollinen. 
Katselen tässä samalla tuota etuoikealle lattialle ilmestynyttä "rojuläjää" - se oli tarkoitus siivota pois, mutta sepä jäikin siihen, kun istahdin kahvia juomaan ja olin järjestänyt tavaroista puolet paikoilleen.
Mulle käy aina niin 😂 "Laitanpa nyt nuo tuosta tuonne paikalleen ja järjestän nuo tuosta. Ensin täytyy vaan ottaa noi pois edestä, ja nuo ja nuo.... Ja sitten "nuo" jää käsistä siihen mihin ne siirsin ja... No, siinä ne nyt on 😂😂 Ehtii ne siivota pois huomennakin..

Eläkepäätös tuli tänään: hylätty. 
Ei tälläkään kertaa. Mutta ehkä seuraavalla kerralla. Periksi en anna. Vieläkään. Ikinä. 

Kela käyntikin oli aika... No, asia tuli hoidettua, ei siinä mitään, mutta suoraan sanottuna, Kelan lomakkeet ovat jokseenkin epäselviä ja ei-niin-loogisia. 
Pahaa pelkään, että sekin käynti oli turha. Mutta toivotaan parasta, kuitenkin. 

Positiivista päivässä oli se, että kun työterveyslääkäri laittoi viime viikolla lähetteen tuonne keskussairaalaan, sieltä tuli jo tänään kutsu elokuulle!  Se toimi tosi nopeasti ja siitä olen iloinen.

Ai niin. 
Jouduin laittamaan kommentointiin ainakin toistaiseksi tarkastuksen päälle, sillä jostain syystä mun päivityksiin on tullut roskapostia 😢😢 
Muutenkin mun sähköpostiin on tullut roskapostia jota en saa merkittyä sähköpostiksi (paitsi, että taisin juuri tajuta miten se ongelma on korjattavissa).
Seurailen tota kommenttitilannetta jonkun aikaa ja jos roskapostit loppuu, niin palautan asetukset entiselleen.





03 heinäkuuta 2018

Myyntisirkkusten seikkailut Suomen suvessa 2018, osa 6

Kun palaveri lauantaiaamuna 9. kesäkuuta oli ohi ja PakuPoika pakattu suunnattiin sen keula sisääntuloporttia kohti ja ruvettiin katselemaan paikkaa mihin Myyntisirkkuset avaisi kauppansa ensimmäisen kerran. Hmm... Hei tässähän on aivan loistava paikka! Tuossa on pari pöytää....PakuPojan saa tuohon hyvin parkkiin juuri oikein päin ja tilaa on runsaasti. Tässä, tässä sen paikka on.

Pojat hoi, täällä olis vähän hommia...
Ai nää vai? Ulos vai? Hei, nää on muuten nähty ennenkin.....
 

No joo, kauppa saatiin auki, melkoisella sutinalla, niin kuin aina: vaikka me kuinka yritetään suunnitella ja järjestää hommat niin, että me saataisiin meidän kauppa auki niin, että meille ei tulisi kiire, vaan saataisiin tehdä kaikki asiat rauhassa ja hinnastot ja kaikki olisi helposti käden ulottuvilla niin.....
- Hei, missä meidän pankkipääte on?
- Missä näiden hinnasto on?
- Onko näitä housuja xx kokoa, muistatko?
- Paljonko tää paita makso?
- Missä ne arvat on?
- Missä se ilmottautuminen on?
- T ja P, pliis laitatteko noi beachflagit paikalleen, me ei vaan enää ehditä? "räps räps räps" (huulipuna unohtui tässä kohtaa...)
*
*
- Voi kun ihana nähdä! *halaus*
- Ihanaa, tekin ootte täällä! *halaus*
- Hei, tekin ootte jo tulleet, ihanaa! *halaus*
- Sinäkin, ihanaa kun jaksoit vielä lähteä! *halaus*

Halauksia, naurua, halauksia, naurua, halauksia, hymyjä, iloisia jälleennäkemisiä!

Sitä tunnelmaa ei voi kuvailla, se kaikki täytyy itse kokea. Ja kun sitä näin jälkeen päin muistelee, niin väkisinkin vähän "majavoittaa" - kaikkeen siihen on taas niin monta viikkoa, ennen kuin sen pääsee taas kokemaan. Silmäkulmia on pakko vähän kuivata, että näkee kirjoittaa.



Kuva: Kuljettaja-Sirkkunen

Tuon kaiken sutinan ja säpinän ja halailun ja naurun kaiken keskellä on meidän pieni PakuPoikamme kaupan keskipisteenä ja siellä me teemme kauppaa.

Välillä oli pakko käydä jaloittelemassa muuten vaan ja siinä jaloitellessa törmäsin edellisiltaisiin ensimmäisiin melojatuttavuuksiin, joilla oli mukana ihan ensikertalaisia. Kysäisin heiltä, että miltäs tämä touhu oikein näyttää - hirvittääkö? Naurahtivat ja sanoivat, että ei hirvitä, päinvastoin. Hetken aikaa jutustelimme ja kuinkas ollakaan...kävi ilmi, että Äitirakas oli vähän niin kuin "syypää" siihen, että nämä nuoret naiset (tai ainakin toinen heistä) olivat innostuneet melonnasta 😅 Miten pieni onkaan maailma!

Puolilta päivin paikalle ilmestyi Turvaryhmä, joka tuli turvaamaan melojien matkaa Imatralle asti: tarvittaessa korjaamaan rikki menneitä välineitä, ottamaan väsyneitä melojia hinaukseen ja tietenkin turvamaan koskenlaskut - auttamaan mahdolliset kaatuneet takaisin kajakkiin tai rannalle vaihtamaan kuivat vaatteet. Monenmoisia tehtäviä viikon varrella Turvaryhmälle kertyi.

Tämmöiset saatiin mekin Turvaryhmältä - lisäksi saatiin samanväriset pipot, mutta sitä ei tullut käytettyä kertaakaan, sillä kelit oli sen verran lämpimät ettei pipoa tänä vuonna tarvinut 😉

Ennen virallisia lähtöseremonioita paikalle tuli muutamia tuttuja/sukulaisia/puolisukulaisia, jotka asuvat Kuopiossa. Oli kiva nähdä heitä siellä: toiset heistä tiesivätkin millaisesta tapahtumasta on kyse, mutta toisille tapahtuma oli ihan uusi - oli hieno näyttää, että tällainen tämä on!
Mielelläni olisin näyttänyt muillekin 😉

Melojat kävivät pyörähtämässä Kuopion keskustassa, hotelli Scandicin edustalla, saivat sieltä viestin vietäväksi Imatralle sekä vähän matkaevästäkin.


Yksi meidän johtomelojista (tässä kohtaa oikeastaan voisi laittaa Marjaanalle terveisiä 😋😋) muisti meitä Rauhalahteen jääneitä Myyntisirkkusia ja toi tuliaisia meillekin. Kieltämättä vähän ensin katselimme, että mitäs ihmettä nämä oikein ovat, mutta jonkinlaisia....kalakukkosia ne olivat..  MUIKKUKÄÄRYLEITÄ, niitä ne olivat. Ja hyviä!
Illaksi säästimme ne, kun olimme juuri syöneet...krhm....minun meidän info- yms. asioista huolehtivalta pummaani pizzat.

Melojat tulivat keskustasta vielä takaisin ja meillä alkoi taas aikamoinen sutina - lauantaipäivä oli nimittäin aika viileä päivä, pitkät housut ja huppari eivät olleet yhtään liikaa sinä päivänä.

Ennen nukkumaanmenoa pistäydyimme vielä Vehmersalmella, mutta siellä oli vaihto sen verran myöhään, että melojat olivat lepäillen odottamassa sinne tulevia melojia. Yksien melontatossujen verran meistä taisi olla apua.... Ja sen yhden 10 vuoden verran sain lisää ikää:
Asia jota ei oikeastaan pysty edes selittämään, mutta paikka oli varmaan jonkinlainen kesäteatteri tai vastaava. Istuimme meidän "infomiehen" kanssa syömässä lettuja kun paikallinen kuuluttaja pyysi hänet paikalle. Varsinaisesti asiassa ei edes ollut mitään erityisen hauskaa, näin jälkikäteen ajatelleen. Samaisella ylimmällä portaalla vähän kauempana istui nuorehko mies, joka rupesi nauramaan ja hänen naurunsa sai minut nauramaan. Nauroimme varmaan 10-15 minuuttia - minä siksi kun hänen naurunsa oli niin tarttuvaa, hän - en tiedä miksi ja mille


PakuPoika Vehmersalmella retkipisteen vieressä. Täältä lähdettiin yökylään samaan paikkaan missä yövyttiin viime kesänä matkalla Kuusamoon. Olipa ihana nukkua lämpimässä ja kunnon sängyssä 💗

Kuva: Kuljettaja-Sirkkunen















02 heinäkuuta 2018

Myyntisirkkusten seikkailut Suomen suvessa 2018, osa 5

Kun PakuPoika oli saatu Rauhalahden leirintäalueen porttien sisäpuolelle, se alkoi: Kuljettaja-Sirkkunen joutui ensimmäisen "hyökkäyksen" kohteeksi 😄 Ei edes autosta ulos päässyt kun ensimmäinen halaaja oli jo vastassa. Minä jouduin vähän toppuuttelemaan:
- Nyt täytyy kuule mennä, muuten me eksytään kun meidän "navigaattori" mutkittelee jo tuolla kaukana!

Oli siis pakko jatkaa matkaa, että löysimme sinne punaiseen tupaamme, saimme avaimet ja apua auton pysäkköinnissä: olisi aamulla taas helppo lähteä PakuPojan kanssa liikkeelle ja aloittaa hommat.
Kannoimme tavarat sisälle, valmistimme yösijamme ja - oikeastaan olisimme varmaan olleet valmiit kellahtamaan petiin, mutta kello oli niin vähän, ettemme ihan niin aikaisin vielä kehdanneet... Ja kun emme olleet istuneet kuin vasta muutaman tunnin, niin istuimme ikkunan ääreen katselemaan ulos ikkunasta....

Eipä tarvinnut kauaa istuskella kun mökin editse kulkevalla kävelytiellä käveli tuttuja vimmatusti vilkuttaen - eikä siinä muu auttanut kuin singahtaa pihalle. Vanhat tutut miehet ja kaksi uutta nuorta naista; toivotimme toinen toisemme tervetulleiksi ja ikimuistoista viikkoa, jälleen kerran.
Siihen samaan syssyyn saapui lisää "omaa väkeä" - tosin melkoisella kiireellä jatkoi reppu selässä matkaansa.

Puijon Latu Kuopiosta oli kutsunut jo perjantaina paikan päälle tulevat melojat kylään ja tutustumaan Pilpan Majaan; tarjolla oli saunomista ja mahdollisuus grillata makkaraa ja mitähän kaikkea siellä olikaan. Me Myyntisirkkuset jätimme vierailun väliin, kävimme kävelyllä ja palasimme tupaamme.

Olin ostanut ennen lähtöä pitkästä aikaa ihka uuden huulipunan ja kokeilin sitä (siitä ei - onneksi - tullut otettua yhtään kuvaa....).  Arvaan, te ihmettelette siellä, että mikä ihme niissä huulipunissa oikein on, kun ne mainitaan niin usein 😉 Se selviää kyllä vielä. Todellakin...
Kokeilin sitä huulipunaa ensimmäistä kertaa - se on meikeistä yksi, jota EN todellakaan käytä ja sekin teille vielä selviää, miksi en - ja hups, kuinkas sitten kävikään!

Pienen punaisen tupamme ovi alkoi käydä niin tiuhaan, että vaikka ulkona oli hyttysiä varmaan tuhatmäärin, niin mökkiin ei illan aikana mahtunut kuin yksi hyttynen, sillä se oli niin täynnä väkeä 😂 Tuntui, että väkeä tuli ja meni, toiset jäivät pidemmäksi aikaa ja toiset vain pistäytyivät. Mutta hyvin tuntui tekevän se huulipuna tehtävänsä: ikkunan läpikin näkyi niin, että se huomattiin 😋

Lopulta oli kello jo sen verran, että oli aika hienovaraisesti ajaa miesvieraat pihalle ja vetätyä levolle - kylmä oli meidän punaisessa tuvassa vaikka patteri oli täysillä, mutta kyllä me nukuttua saatiin.

Aamulla Kuljettaja-Sirkkunen valmisti meille aamupuuron...krhm...maussa ei ollut mitään vikaa, mutta se oli enemmän semmoista veitsellä ja haarukalla syötävää 😂😂 Pääasia kuitenkin, että saatiin vatsat täyteen. Aamupalan jälkeen meille oli taas tulossa miesvieraita: pidettiin palaveri kuka mitä missä ja mihin aikaan.
Meidän homma oli aika selkeä, kunhan vaan saatiin tietoa, että mihin milloinkin päämme kallistettaisiin.

Ja palaverin jälkeen sitten pakattiin omat tavarat PakuPoikaan ja siivottiin punainen tupa - oli aika lähteä varsinaisiin hommiin ja katsomaan ketä kaikkia paikalla jo onkaan....