lauantai 29. kesäkuuta 2019

Ei mitään tekemistä

Ollaan taas oltu pari päivää maalla. Otsikko "ei mitään tekemistä" ei pidä täällä yhtään paikkaansa - niin kuin taisin jo viimeksi mainitakin. Silti tuntuu, ettei saa mitään aikaiseksi. Siirtelee vain tavaroita paikasta toiseen.

Oikeasti veimme tänäänkin kaatopaikalle kaksi jätesäkillistä sekajätettä sekä muuta jätettä. Veranta, joka meidän on tarkoitus tyhjentää ainakin sen verran, että siellä voi edes joskus istuskella, eikä olisi ihan pelkkänä varastona, on ihan täynnä kaikenlaista tavaraa: tuo menee sinne, tuo menee tuonne...
Osa niistäkin on kaatopaikalle menevää, mutta niitä ei otettu mukaan, kun ensi viikolla tulee tuohon muutaman sadan metrin päähän auto joka kerää kaiken pienraudan, myrkylliset jätteet, pienet kodinkoneet/sähkölaitteet ja ne kaikki saa viedä sinne ilmaiseksi. Toki hyödynnämme palvelut, kun ne melkein ovelle tuodaan.
Vastaava olisi ollut kaupungissakin melkein kotiovella, mutta sinä päivänä oli jotain muuta tekemistä ja se meni meiltä ohi.

Eilen tiskasin kahvikuppeja. Tiskasin. Tiskasin. Tiskasin. Toisaalta tuntui, että kahvikupit ja tiskiharja tulee jo korvistakin ja varmasti nään niistä painajaisia, mutta toisaalta niiden tiskaaminen olikin ihan kivaa. Nyt vain pitäisi keksiä, mitä niille kahvikupeille tekisi... Niin paljoa kahvikuppeja me ei tarvita ja kun kaupunkikodistakin löytyy vielä lisää kahvikuppeja. Huh huh.


Tässä on osa kupeista joita olen pessyt. Nuo, jotka on toisena oikealta, ajattelimme pitää, ihan vain siksi, kun ovat niin erikoisen mallisen. Kauniita ovat kaikki ja ansaitsisivat toki paikkansa, mutta kun tilaa on kovin vähän.
Tässä siis mallikappaleet; kuvattu Poikaa varten, josko hän olisi halunnut jotain näistä.

Kehäkukkakärryjämme olen katsellut huolestuneena. Ovat kyllä kasvaneet - näyttivät minusta jo enemmänkin pinaateilta 😉, mutta eilen kun lähdimme kylään AM:n yli 90-vuotiaan tädin luo, huomasin, että hei, onhan siellä nuppu!
Ja tänään kun tulimme sieltä kaatopaikkakeikalta, niin katselin istutuksia tarkemmin: nuppuja on enemmänkin! Jes, ehkä se sittenkin onnistuu 👍

Ai niin, piti selvittää, mihin kuuluu kirjojen kannet...


torstai 27. kesäkuuta 2019

Myyntisirkkusten seikkailut Suomen suvessa 2019 - osa 3

Perjantaiaamuna 7.6. heräsimme auringonpaisteeseen, tietenkin. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja linnut lauloivat - niin kuin kesäaamuna kuuluukin.

Meillä ei varsinaisesti ollut kiirettä mihinkään eikä oikeastaan mitään aikatauluakaan, olimme vain sopineet tapaavamme herrasmiesystävämme Hyvinkään ABC:llä puolilta päivin. Helppo homma. Ja aikaakin oli, vaikka meidän piti tehdä vielä pari mutkaa, mutta niiden tekemiseen ei menisi kauaa.
Eihän meiltä koskaan 😉

Aamupalan jälkeen otimme kantoon Kuljettaja-Sirkkusen tavarat ja suunnistimme auton luo. Huh, molemmat kajakit olivat vielä tallella. Minua näetsen vähän jännitti, autoa kun ei saanut ihan "ikkunan alle", että kuinkahan niiden kanssa käy. Kuljettaja-Sirkkunen oli luottavainen: ei niille mitään tapahdu, kyllä ne siellä yön säilyy.
Kun viimeisetkin tavarat oli pakattu autoon niin, ettei ne tipahda heti ovea avatessa, oli ensimmäisenä kohteena Sipoo ja siellä melontatarvikeliike Bear&Water. Edellisenä päivänä olimme jo pakanneet iison kasan heiltä tullutta tavaraa, mutta meillehän ei mikään riitä, vaan kävimme hakemassa lisää.
Aikaa kului kuitenkin vähän enemmän kuin ajattelimme ja kun teimme lähtöä, juuri uuden kajakin ostanut nuoripari kysyi meiltä neuvoa, onko kajakki kiinnitetty katolle oikein, heillä kun on pitkä matka edessä. Luotettavan ammattilaisen näköisiä ilmeisesti 😇 No, onneksi liikkeen omistaja tuli auttamaan heitä, niin kajakki varmasti oli oikein ja kunnolla kiinnitetty.

Meidän matkamme jatkui.. Kohteena toinen melontatarvikeliike, Welhonpesä Klaukkalassa, mutta jos luulet, että matka Sipoosta Klaukkalaan on suora ja selkeä, niin ehei, ei ollenkaan. Ei ainakaan meille 😂

Meillä oli sovittu matkan varrelle treffit - älkää kysykö sen tarkemmin, minä en niitä Ison Kirkonkylän paikkoja tunne - moottoritien varren huoltoasemalle. Alku näytti hyvältä. Kunnes huonona navigaattorin lukijana Apukuski varovaisesti kysyy
"Olisikohan meidän pitänyt mennä tuosta tuonne?"  No OLISI. (Ei, Kuljettaja-Sirkkunen ei suuttunut, ei korottanut ääntään, totesi vain. Etsimme paikan, missä pääsimme pois moottoritieltä ja takaisinpäin. Ja pääsimme sinne huoltoasemallekin... Ainoa ongelma vain oli se, että olimme väärällä puolella tietä 😵
- No nyt me oltais täällä, mutta..
- Joo, mä näen teidät, pysykää siinä, älkää liikkuko, mä tulen sinne.
- Okei.
Ja me teimme työtä käskettyä. Sovittu asia tuli hoidettua ja saimme ohjeet, mistä meidän tulee ajaa, että pääsemme takaisin moottoritielle siihen suuntaan, johon olimme alunperinkin olleet menossa.
Juu juu, kyllä me nyt pärjätään.

- Hei olisko meidän pitänyt mennä tosta?
- En mä tiedä, voi olla. Kyllä varmaankin.
- No voi... Mihin me nyt mennään?
- Oota vähän, tää laskee uutta reittiä. Nää tietyöt on niin viheliäisiä!
- No niin, nyt me ollaan tässä, me ois voitu ajaa suoraan tänne, niin E:n ei olis tarvinut tulla tapaamaan meitä mihinkään...  No, ei se mitään, kohta me päästään moottoritielle.
- Ootko varma? No joo, me ollaan nyt ajettu tän kyltin ohi kolme kertaa, muutaman kilometrin päästä pitää kääntyä, sitten ei oo enää pitkä matka niin ollaan perillä 👍

Jossain välissä taisi soida puhelinkin ja meidän herrasmiesystävät soitteli ja kyseli sijaintia. Tuota... jatkakaa te vaan matkaa, ei me kyllä ehditä mitenkään kahdeksitoista Hyvinkäälle. Meillä on ollut vähän mutkia matkassa.

Lopulta päästiin onnellisesti perille Welhonpesään ja hakemaan lisää tavaraa. Tai siis meidänhän piti hakea sieltä vain beachflag, yksi heidän lippunsa. Mutta otettiin vähän lisää tavaraa samalla. Se kävi kyllä tosi ripeästi, ei siinä mitään.

Tämä ihanuus ei ole heidän pihaltaan, mutta tällainen samanlainen kasvoi siellä - ja juhannuslapsi oli sananmukaisesti polvillaan sen edessä. Tai ehkä voisi sanoa tarkemmin alla....


Kuljettaja-Sirkkunen otti vielä muutamia kuvia heidän pihallaan olevasta ruusupensaasta kun minä jo olin kiipeämässä takaisin autoon.

Miten se sora sillä lailla siitä jalan alta pyörähtikään... ja kun Apukuski on notkea kuin norsunpoikanen (jotka muuten oikeasti ovat aika notkeita, vähän vain tasapaino joskus heittää), niin jälki oli sitten sen mukaista...

Kuljettaja-Sirkkunen ei tainnut ehtiä edes kuulla mitään, kun hihkaisin, liikkeen omistaja sen sijaan pyyhkäisi paikalle kuin ohjus kysymään mitä tapahtui. Ei onneksi mitään vakavaa - kyllä kai viiskymppiselläkin pitää vähän "asfaltti-ihottumaa" olla?

Tämä jäi muistoksi siellä ruusupuskan alla könyämisestä - pitäähän niitä alimmaisiakin kukkia jonkun tuoksutella. Kaikki aina vain nuuskuttelevat niitä päällimäisiä ja alimmaiset jäävät ihan unholaan 😉

Vieläkin on vähän muistoja jäljellä, vaan kyllä ne siitä ajan kanssa katoavat. Ja arpia toki mahtuu entisten joukkoon.
Mustelmista viis veisasin, niin tuli viikon aikana lisää päivittäin, jalat oli aivan täynnä mustelmia kun pääsin kotiin.

Kun sieltä ruusupuskan alta lopulta könysin autoon, päästiin matkaan niin, että päästiin ajamaan jo ihan pidempikin matka ilman mitään sen kummempia kommelluksia.

Taidettiin päästä peräti Hämeenkyröön saakka 😊






keskiviikko 26. kesäkuuta 2019

Myyntisirkkusten seikkailut Suomen suvessa 2019 - osa 2

Myyntisirkkusten seikkailut Suomen suvessa vuodelta 2019 on päättyneet ja Myyntisirkkuset ystävineen on palanneet kotipesiinsä toipumaan.  Mahdattekohan te jaksaa lukea mitä kaikkea tällä kertaa sattui ja tapahtui? Alku ainakin oli vauhdikas 😃 Tai "vauhdikas ja vauhdikas"...

Minä toimin jälleen Apukuskina ja minun matkani alkoi jo keskiviikkona 5.6. kun Äitirakas tuli hakemaan minut tavaroineni heille yöksi.
Jos joku olisi tuolla matkalla meidät pysäyttänyt ja kysynyt mihin olemme menossa ja sen jälkeen selvittänyt kuin tullimies konsanaan mukanamme olleita tavaroita, niin olisi varmasti kysynyt toisenkin kerran; oletteko ihan varmoja.
Mukana oli tietysti se rinkallinen vaatteita, ruokailuvälineet, lääkkeet, hygieniatarvikkeet. Sitten oli yksi kassi missä oli parit ylimääräiset kengät, unipussi (ei makuupussi, vaan semmoinen ohuempi), 10 kpl froteisia kylpypyyhkeitä. Juu juu, joka päivälle oma pyyhe... No ei vainenkaan, ne oli myytäväksi, olimme AM:n kanssa hakeneet ne edellisellä viikolla.
Leipäkaupassakin oltiin käyty ja ostamassa matkalta yksi silitysrautakin.
Niin ja sitten oli tietysti vielä se pieni reppu, missä oli yöpymistarvikkeet siksi yöksi, minkä vietin siellä Äitirakkaan ja Tunturiruipelon luona.
Minä mihinkään muuttamassa ollut, mutta olihan sitä tavaraa 😂

Torstaiaamuna 6.6. noustiin hyvissä ajoin kauniiseen auringonpaisteeseen, syötiin aamupuurot, kammattiin naamat, hampaat ja tukat ja lähdettiin ajelemaan kohti Lohjaa jossa perinteisesti oli edessä Myyntisirkkusten auton pakkaaminen.
Tällä kertaa emme tehneet perinteistä ylimääräistä kierrosta oikeaan osoitteeseen suunnistaessamme, vaan osasimme perille - bingo! - kerralla. Olisimme ottaneet Kuljettaja-Sirkkusen kyytiimme bussipysäkiltä, hän kun tuli bussilla Isolta Kirkolta, mutta aikataulumme eivät sittenkään mätsänneet niin hyvin kuin luulimme; me olimme perillä aikaisemmin kuin olimme ajatelleet.

Perillä odotti taas tuttu näky: pahvilaatikoita, pahvilaatikoita, pahvilaatikoita... Miten niitä voikin olla niin paljon? Ja kun tänä vuonna pakettiautomme oli aikaisempaa pienempi - mahtuisiko ne kaikki tavarat sinne? No plussaa oli se, että meidän ei tarvitsisi kuljettaa omia tavaroitamme samassa autossa, sillä tällä kertaa jakaisimme asuntoauton kahden herrasmiehen kanssa. Meillä olisi koti koko ajan siellä missä mekin: olisimme kuin etanat, tosi reippaat etanat. Pitäisikö muuttaa nimetkin Myyntietanoiksi?

Pelkällä kahvinjuonnilla ei homma kuitenkaan etenisi, joten ei kun töihin: Äitirakas sai taas työn jossa hän on oikeasti ihan paras. Toisaalta varmastikin epäkiitollisin homma, sillä heti kun laatikot ensimmäisen kerran avataan, tuntuu että koko työ oli turhaa. Eli hänelle annettiin taas työksi t-paitojen viikkaus. N. 100 kpl t-paitoja ja siihen päälle muutama kymmenen fleece-takkia.
Sillä välin me Kuljettaja-Sirkkusen kanssa käytiin läpi ja purettiin muita pahvilaatikoita, tarkistettiin lähetysluettelot.
Välillä tarkistettiin meidän uuden maksujärjestelmää ja varastosysteemiä - kaikkea sitä pitää Sirkkustenkin vanhoilla päivillään opetella...

Päivä oli TODELLA KUUMA. Hiki valui ihan suoranaan ja vaikka kuinka joi vettä, ei se tuntunut missään - paitsi siinä, että hiki valui.

Välillä käytiin syömässä ja pidettiin toki kahvitaukoakin.


Äitirakas lähetettiin kotiin kun paidat ja takit oli viikattu - hänellä oli vielä omakin auto pakattavana Tunturiruipelon kanssa.

Kummasti ne pahvilaatikot taas saatiin tyhjennettyä ja tavarat siirrettyä meidän tuttuakin tutumpiin muovilaatikoihin; osa tavaroista jäi pahvilaatikoihin kuten aina, mutta kaikki laatikot saatiin kuitenkin mahtumaan autoon.
Ja minäkin muistin ottaa omat tavarani - ettei tarvinut odottaa niitä lauantaihin ja Kihniöön asti 😉

Ja kun Myyntisirkkusten auto oli pakattu, katollaan kaksi kajakkia, joista toinen arvottaisiin viikon päästä perjantaina Salon torilla, otettiin suunta Isolle Kirkolle ja Kuljettaja-Sirkkuselle yöksi.

Vähän pientä ilta(yö)palaa ja kaaduttiin väsyneinä petiin, jotta jaksetaan aamulla nousta ylös. Tosin meillä ei olisi mikään kiire, matkaan menisi n. 3-4 tuntia ja perillä tarvitsisi olla vasta joskus...hmm...olikohan se n. viiden aikaan iltapäivälllä.


 

Tältä näytti meidän automme tänä vuonna. Katolla arvottava kajakki ja sen takana ehkä toinen kajakki, ellei se sattunut juuri kuvanotto hetkellä olla vesillä - kuva kun on otettu jostain matkan varrelta.


On se vielä täällä

Vaikka onkin vanha ja raihnainen 😉 Kylmää kahvia on juonut mukitolkulla, kun sanovat, että kylmä kahvi kaunistaa, mutta kyllä se vain on totuus, ettei vatsa kestä niin paljon kuin sitä tässä iässä tarvis..

Mutta Pöllö on siis vielä täällä, hu-huu 😊 Puolentoista viikon some-tauko (melkein täydellinen) venyikin aiottua pidemmäksi. Kun en omista tablettia ja puhelimella niin facebookin kuin tämän blogimaailmankin käyttö on aika onnetonta Suomi Meloo -reissun aikana. Sen aikana elää eräänlaisessa kuplassa - en lue uutisia, en katso tv:tä missään, en kuuntele radiota, en lue lehtiä. Ja silti maapallo kulkee radallaan, on ainakin tähän asti kulkenut. Niin tänäkin vuonna.
Mitään sellaista ei tapahtunut, mitä olisi ollut ihan pakko tietää 😉😊

Kun saavuin reissusta lopulta sunnuntaina kotiin - puolentoista viikon resuamisen jälkeen - ehdin olla kotona vain sen aikaa, että ehdin purkaa reissurepun ja pestä pari koneellista pyykkiä, kun AM sanoi, että pakkaahan tavarasi, lähdetään maalle..
Ja niinpä me oltiin illalla puoli yhdeksän maissa kakkoskodissa - eikä haitannut yhtään!

Olimme pari päivää, sitten tulimme yhdeksi yöksi kaupunkiin, kun piti hoitaa vähän asioita, sitten palasimme taas juhannukseksi maalle takaisin.
Helteiset päivät meni taas tavaroiden ihmettelyssä: tämä meillä on kaupungissa ja Pojallakin on tällainen, emme siis tarvitse - laatikkoon "hyväntekeväisyys" tai roskikseen.

Läppäri oli kyllä mukana ja nettitikku toimii, mutta jotenkin siellä maalla ei vain tule käytettyä nettiä samalla tavalla kuin täällä kaupungissa. Päivän kun touhuaa vuoroin sisällä ja ulkona, niin on illalla niin puhki, että sitä vain on. Jos ei tv:stä tule mitään katseltavaa, sitä istuu portailla ja katselee ympärilleen ja nauttii kesästä ja lintujen laulusta. Ja siitä, että unelma on vihdoin toteutumassa.
(Pahus, meni roskia silmiin...)

Sillä aikaa kun poistan roskia silmistä, voitte katsella kuvia...



Tämä upea alppiruusu kukki sillä aikaa kun olin reissussa, Poika otti kuvan ja lähetti sen ilokseni. Tuon pensaan takana oikealla puolella on pieni sinnikäs VALKOINEN alppiruusu kasvamassa; toivottavasti se pitää pintansa ja jaksaa levitä sieltä ennen pitkää isommaksi. Ainakin niin isoksi, että uskaltaisi kokeilla sen siirtämistä. Mitähän alppiruusu tykkää siirtämisestä, tiedättekö?


Ja nämä ihanat punaiset unikot kukkivat täyttä päätä kun tulin kotiin, mutta nopeasti siitä katosivat eli viimeisiä vetelivät, juuri ja juuri ehdin ne nähdä.

Pahamaineisia lupiinejakin siellä takana pilkottaa ja kyllähän niitä aika paljon olikin.. Kyllä me lopulta taivuttiin ja "kaadettiin" ne, ennen kuin alkoivat siementämään.
Melkoinen homma niiden hävittämisessä tulee olemaan, enkä kyllä haluaisikaan hävittää, minusta ne ovat kauniita.

Ja juhannuslapsen oma kukka, sekin meiltä löytyy. Se edellinen, syntymäpäivä- ja tupaantuliaislahjaksi saatu kun on siellä mökillä ja sinnehän se varmaan jää - joku joskus toivottavasti sitten aikanaan pitää siitä huolen.


Juhannusruususta on myös Myyntisirkkusilla ihan oma tarinansa.... 😉😉

Ja tähän näkymään, jota päätä kääntämällä voin portailla istumalla ihailla, en varmaan kyllästy koskaan:


Keväällä ensin täynnä valkovuokkoja, sitten kieloja ja kun tuuli tulee sopivasti tuolta suunnasta portaille päin, on tuoksu huumava.

Oikealla orvokkoja, lemmikkejä, mansikoita, valkoapilaa..... Olkoonkin, että täällä kaupungissa on enemmän tilaa, en silti kaipaa tänne.

"Mä maalaistyttö oon..." - vai miten se meni?

tiistai 4. kesäkuuta 2019

Näin lakkaat vitkastelemasta

Te kenelle tulee Valitut Palat, olette jo varmaan lukeneet kyseisen artikkelin uusimmasta lehdestä.
Lehden kannessa lukee siis "Näin lakkaat vitkastelemasta". Selvästikin minulle osoitettu artikkeli. Sivulla 80. Etsin kyseisen artikkelin:

"Lue tämä NYT äläkä myöhemmin"  Olen aloittanut sen lukemisen ainakin kolme kertaa, enkä vieläkään ole päässyt loppuun asti.
On, kyllä minulla on paljonkin huonoja tapoja. Päälle puhuminen, toisen keskeyttäminen, laiskottelu jne.
Yksi erittäin huono tapa on asioiden viime tippaan jättäminen. "Kyllä sen vielä ehtii, onhan tässä aikaa" 
Onneksi asian, josta tuossa artikkelissa puhuttiin, hoidan aina heti: laskujen maksun. Niiden kanssa en vitkastele.
Mutta sitten muuten... Krhm. Hyvä esimerkki on tältä päivältä. Ylpeänä esittelin teille toissapäivänä, miten olin kasannut sohvalle mukaan pakattavia tavaroita, melkein kaikki oli jo siinä pinossa. Mitä siitä nyt puutuikaan; parit kengät ja lääkkeet ja jotain sellaista. Ja farkut. Tai siis housut, en maininnut erikseen, että ne on farkut.
Mutta kyse oli siis farkuista. Olin saanut ne Äitirakkaalta varmaan kaksi kuukautta sitten. Ja kun nyt satun olemaan tällainen pe..jalkainen, niin nehän olivat noin 15 cm liian pitkät. Silloin kun ystävä haki sen mun hupparin tuunattavaksi, pyysin apua niiden lahkeiden kanssa. Että kääntäisi ne oikean mittaiseksi, kyllä minä ne sitten itse lyhentäisin, osaanhan mä nyt sen verran ompelukonetta käyttää.

Niin. Osaan kyllä. Mutta kun on ollut tässä kaikenlaista.

Onneksi on keksitty sellainen tumpelon apuväline kuin palttausnauha. Ja silitysrauta. Ja sakset. Ja aikaakin vielä ainakin 24 tuntia. En yhtään tiedä milloin Äitirakas tulee huomenna hakemaan, mutta otin siis ne farkut käsittelyyn TÄNÄÄN. Leikkasin noin puolet siitä ylimääräisestä pituudesta pois - varmuuden vuoksi vain sen verran, että voi vielä korjata, jos menee pieleen 😂😂 - ja kiinnitin käänteen palttausnauhalla.  Hyvin jäi vielä aikaa. Ehtis vaikka vielä pestä koneellisen pyykkiä.

Tai itse asiassa; aamupäiväksi sovittiinkin yhden imurin toimittaminen, joten jätän sen pyykinpesun väliin.

Mutta powerbankia lukuunottamatta kaikki on pakattu 👍👌🌞 Eväätkin:



En muuten tiedä, kumpi on pahempi tapa: asioiden viime tippaan jättäminen - ne tulee kuitenkin hoidettua - vai se, että reissusta kotiin tultua matkakassien/-laukkujen purkaminen saattaa kestää joskus kolmekin viikkoa....


Jottei tää päivitys jäis ihan kuvitta, niin laitan tähän ilahduttavan kuvan K-marketista, joka on matka varrella, kun mennään maalle:


 Nämä on tehnyt Tuohimestari Erkki Pekkarinen

sunnuntai 2. kesäkuuta 2019

Rajana taivas...

... maa kiertää yhä radallaan.
Rajana taivas, 
kun kuljen uuteen maailmaan.
Rajana taivas, 
mä kuljen uuteen seikkailuun. 


Hiukan muokkasin juuri äsken kuulemani Einin esittämää laulua "Rajana taivas" - jotenkin vain tuntui sopivan tuo nimi tähän tunnelmaan. 
Toisaalta vähän haikea olo, toisaalta vatsassa on jo perhosia ja pää täynnä ajatuksia: mitä vielä pitää muistaa, onkohan ne vielä tallessa, onko kukaan muistanut tehdä sen ja tuon. Tänään on sunnuntai, ei kyllä kehtaisi häiritä, mutta nyt on pakko, kun on enää niin vähän aikaa... 

AM lähti perjantaina maalle sen jälkeen kun oli käyty maanmittauslaitoksella jättämässä lainhuudatushakemus ja oli käyttänyt minut kaupassa. Onpa muuten omituista olla yksin kotona, pitkästä pitkästä aikaa. Ennen oli aina Poika kotona, kun AM oli pidempään poissa (Lapin reissuilla) ja viime vuosina se on vienyt mut Äidille hoitoon, jos on lähtenyt johonkin 😅 Nyt jätti yksin kotiin. 

Eilen pesin pyykkiä, siivoilin työhuoneen yhtä hyllyä eli mietin mitä luulen vielä tarvitsevani ja mitä annan pois ja mikä on selvästi roskiin menevää. Kyllä se kai vähän tyhjeni. 
Sitten jumituin tähän koneelle, kun löysin cd:n, josta löytyi kuvia mm. Siskorakkaan ylioppilasjuhlista. Voi miten pölyinen se olikaan - niin kovasti vuoti silmät vettä niitä kuvia katsellessa 💖 Rakkaimmat, Poika ja Sisko, samassa kuvassa, nuorina, koko elämä edessä - niin kuin toki heillä vieläkin. Sisko ystävineen.. Vieläkin taitaa olla sitä pölyä ilmassa... 😉

Tänään olen saanut aikaiseksi tämän


Tästä puuttuu vielä.. vaatteista ainakin parit housut, sukat ja alusvaatteet, parit kengät, aurinkolasit, kännykän laturi, lääkkeet. Toiveena olisi saada mahtumaan nämä YHTEEN reppuun/rinkkaan - joka ei ole kovin suuri. 

AM-parka on tehnyt melkoista työtä maalla. Hänellä on hirveä työ tyhjentää kolme kaappia - ei kovin isoa, mutta ihan riittävän kokoista, astioista ja kuiva-aineista, siis ruokatarvikkeista. Siirtää kaapit pois paikaltaan - ne ovat olleet päällekkäin. Siirtää jääkaappi paikaltaan. 
Kaikki on tehtävä tänään, koska ei ole tietoa, milloin Talkkarilla on aikaa kuljettaa kaappi uuteen kotiin ja auttaa AM:ää nostamaan se paikalleen. 
Tämä kaikki olisi hoidettu yhdessä, ilman sitä SIM-kortti hässäkkää..

Mutta eipä tuokaan maailmaa kaada; menneellä viikolla saatiin kuitenkin monesta paikasta niin hyvää asiakaspalvelua, että tuo murhe muuttui loppujen lopuksi aika pieneksi.
Siksi kiitokset hyvästä asiakaspalvelusta menneellä viikolla kuuluu:
* Päijät-Hämeen Osuuspankille kahteen kertaan
* Keskustan lähiklinikan ystävälliselle, huumorintajuiselle ja ripeälle mieslääkärille
* OP-vakuutukselle, kahteen kertaan
* Maanmittauslaitoksen puhelinpalvelulle ja asiakaspalvelulle
* Kausalaan BrodeeShopin Paulille (kuin myös Sinikalle)
* Jyskin asiakaspalvelulle
* Ja huonosta alusta huolimatta myös Elisan asiakaspalvelulle, asiakaspalvelupisteelle ja tekniselle asiakaspalvelulle.
* omalle lääkärilleni keskussairaalassa
* oman kirjaston henkilökunnalle

Kaikille annettiin kiitos myös ihan henkilökohtaisestikin - osa oli jotenkin äärettömän hämmästyneitä siitä, että saivat positiivista palautetta ja kiitosta työstään. Onko se tänä päivänä erityistä ja tavatonta? Olen ollut niin monta vuotta poissa työelämästä, etten tiedä sitä asiakaspalvelijan näkökulmasta.
Asiakkaana olen opetellut kiittämään saamastani palvelusta ja jopa pyytämään anteeksikin, jos olen käyttäytynyt epäkohteliaasti. Vika tai virhe ei ole asiakaspalvelijan, vaan yleensä järjestelmässä tai jossain muualla. 

lauantai 1. kesäkuuta 2019

Myyntisirkkusten seikkailut Suomen suvessa 2019 - osa 1

Myyntisirkkusten seikkailut Suomen suvessa 2019 on oikeastaan jo alkaneet, tarkalleen ottaen jo viime vuoden puolella, kun ruvettiin tekemään suunnitelmia ja tilauslistoja, mitä otettaisiin myytäväksi.
Siitä se sitten jatkui aina vaan tarkentuen ja tarkentuen, suunnitelmien moneen kertaan muuttuessa ja monen puhelinsoiton "mä ihan vaan äkkiä kysyn" muuttuessa kolmen tunnin puhelinpalaveriksi 😋

Apukuskin perhetilanteen äkisti häränpyllyä heittäessä joutui  Kuljettaja-Sirkkunen astumaan remmiin ja hoitamaan enemmän asioita kuin oli tarkoitus - ei ehkä mennyt hommat ihan niin  tasan kuin oli alunperin tarkoitus, mutta onneksi joustoa riittää kummallakin. Very flexible.

Lopulta kaikki tilauslistat oli valmiina, osa tuotteista jo tilattukin ja osa jo toimitettukin sekä painatettu meidän Norppa -logolla. Ja ensimmäiset myynnitkin on jo tehty! Samalla on opeteltu uuden maksupäätteen käyttöä, joka todella helpotta Myyntisirkkusten työtä. Kunhan vaan toimii siellä metsän keskellä. No, miksei toimisi, kun vanhakin toimi.

Edellisen Isolla Kirkolla käynnin yhteyteen järjestimme käynnin yhden meidän tavaran toimittajan luona - ja mikäpä siellä myyntitiskin päällä vahtia piti:


Nii-in, mikäpä muukaan kuin pöllö... Kysyin luvan kuvaamiseen ja tänne laittamiseen.

Paikka jossa kävimme on Sipoossa oleva Melojan  tavaratalo Bear & Water.





Muita meidän yhteistyökumppaneitamme tänä vuonna on Welhonpesä Oy, Fjällräven Oy ja Feelmax.


Ensi viikon perjantaina ollaan lähtöpaikalla Kihniössä ja odotellaan tapahtuman osanottajia, toivotaan aurinkoa ja lämmintä keliä.


Suomi Meloon netttisivut löytyy osoitteesta www.suomimeloo.fi - sieltä löytyy tämän vuoden reitti ja kaiken muun ohella Myyntisirkkusten pysähdysten paikat.

Facebookista meidät löytää Suomi Meloo ry ja instagramissakin ollaan, suomimeloo.

Tästä se kesä taas alkaa 🌞🌞🌞🌞🌞🌞🌞









Kumman sitä kirjoittaisi ensin, pohtii Pöllö

Ihanko näitä tavallisia kuulumisia vaiko Myyntisirkkusten seikkailuista - kumpaakohan te lukisitte mieluummin 😕 Jos vaikka ihan tavallisia ...