Pöllönkulman Joulukalenteri: 9. joulukuuta

 9. joulukuuta

- Tarina on kuitenkin aloitettava alusta, että ….
- Jatka nyt kuitenkin, ennen kuin emäntä tulee laittamaan ruokaa, kehotti Pietari vilkaisten kaappikelloa

- Yksi minun kanssani samaan aikaan tulleista tontuista käyttäytyi vähän kummasti. Tai.. ei siten, miten meitä opetettiin. Joulupukin työhuone oli meiltä ehdottomasti kiellettyä aluetta, mutta hän livahti sinne vähän väliä ja muutaman kerran minä näin hänen selailevan Joulupukin papereita. Ja jos hän huomasi jonkun näkevän hänet siellä, niin keksi kaikenlaisia selityksiä.
Milloin oli muka viemässä Joulupukille kirjeitä, milloin kaakaota ja piparkakkuja, vaikka tiesi kyllä, ettei sitä kukaan uskonut: kaakaosta ja piparkakuista huolehti Joulumuori. 

Me asuimme kaikki yhdessä isossa mökissä ja yhtenä aamuna nimenhuudossa tonttu Itestää ei vastannut. Hän oli kadonnut. Emme löytäneet vaikka kuinka etsimme, ajattelimme että hän oli pahoittanut mielensä, suuttunut ihan, kun kutsuimme häntä milloin nimellä Ite tai Itte tai milloin milläkin nimelläkin.

- Voi teitä, olisihan teidän pitänyt tietää, että tontuille nimi on tärkeä asia! Hänenkin nimensä on varmaan monen sukupolven takaa.

- Kyllä me sen sitten ymmärsimme, kun ei häntä löytynyt ja Joulumuori kertoi, että Itestää on kotitonttujen sukua. 

- Mutta samalla oli kadonnut Joulupukin Kaikista Salaisin Kirja. 

- Mikä se on, kysyi Simeoni.

Vilhelmin katse pysähtyi Saunatonttuun. 

- Etkö sinä tiedä mikä on Kaikista Salaisin Kirja, kysyi Vilhelmi

- Mistä minä voisin sen tietää, en minä ole käynyt Korvatunturilla. Saunassa on 

vain vanhoja sanomalehtiä enkä minä sitä paitsi osaa kunnolla lukeakaan, tunnusti Simeoni vähän nolona.

- Noh noh, ei kaikkien tonttujen tarvitsekaan osata lukea, riittää kun tekee työnsä 

kunnolla rauhoitteli Pietari. 

- Mikäs se Kaikista Salaisin Kirja sitten oikein on? Ilmeisesti hyvin tärkeä? kysyi Uolevi