keskiviikko 28. helmikuuta 2018

Pöllö pistää hetkeksi siivet suppuun

Pöllö lennähti maailmanparannusreissulle isolle kirkolle ja pistää hetkeksi siivet suppuun.

Pesä on siivottu ja AM jätetty pesän vahdiksi - saattaa murista jos sinne asiattomia pyrkii...

Jos sinä satut eksymään isolle kirkolle ja vielä sattumalta GoExpo -messuille, piipahda Welhonpesässä - Pöllö pöllöilee lauantaina siellä 😛

Pöllönpesään Pöllö palaa taas ensi viikolla!

Voikaa hyvin ystävät kalliit ❤

sunnuntai 25. helmikuuta 2018

Ikioma häpeäpilkkuni - vai sittenkin wabi-sabi?

Tunnustan, kähvelsin päivityksen aiheen (taas) jonkun muun blogista, Repun blogista, niin kuin olen tainnut tehdä muutaman kerran aiemminkin. Oli vaan jotenkin niin, noh.. voisiko sano ajankohtainen aihe. Ainakin siltä osin, että aiheesta puhuttiin viime viikolla meidän Novellikoukussa.

Repu siis kertoi katsovansa usein tv:stä ohjelmaa "Remppa vai muutto" ja ihailevansa, miten hienoiksi ne kämpät niissä ohjelmiksi muuttuu. Ja ohjelmia muutamia kymmeniä kertoja katsoneensa kertoi.. Noh.. Jatkavansa tv:n katselua 😉

Repun blogikirjoituksesta kuitenkin tuli mieleeni meidän viimeviikkoinen Novellikoukku, jossa yhden novellin aiheena oli hyggeily, kotoilu, oleminen - mitä kaikkea tuo hyggeily tarkoittaakaan. Se kirvoitti keskustelun kuinka kiva olisikaan, kun kotona olisi AINA siistiä. Tavarat paikallaan eikä pölyä eikä villakoiria tai hiekkaa koskaan missään. Sehän olisi helppoa, kun mekin olemme jo kaikki sen ikäisiä, ettei ole lapsia; asumme joko kahden puolison kanssa tai yksin.
Mutta voi miten helpotti kuulla, että muidenkin kotona on läpikäytäviä paperikasoja, laatikollisia läpikäytäviä tai järjestettäviä tavaroita, siivottavia kaappeja. Keittiötkään ei ole kaikilla niin siistejä kuin olen kuvitellut (meillä yleensä, huom. yleensä!) keittiön pöytä on siisti, johtuen siitä, että sitä käytetään niin harvoin.., mutta tiskipöytä ei välttämättä sitten niinkään.. 😉

Kodin Kuvalehdestä (netistä) löysin viime viikolla sanaparin wabi-sabi. Se on japania ja tarkoittaa aitoutta ja epätäydellisyyden ja sekasotkun sietämistä.
"Wabi-sabin mukaan kauneus kannattaa etsiä ja löytää sieltä, missä sitä ei yleensä ole tottunut näkemään. Wabi-sabi-kodin kuuluu näyttää siltä, että siellä asutaan ja ihmiset viihtyvät siellä. Eli siltä kuin kenties teilläkin. Aamukiireessä petaamatta jääneet sängyt, mainospinot eteisen pöydällä ja puhdas pyykki, joka ei koskaan löydä tietä kaappiin, ovat nyt trenditietoisuuden – eivät sotkun – merkki."

Olen varmaan ennenkin pelästyttänyt - tai ilahduttanut - teitä tällaisella kuvalla, mutta Repun kirjoitus sai ottamaan taas kerran uuden kuvan.  Tässä minun "wabi-sabini" - jonka järjestän kyllä säännöllisin väliajoin ja joka on  tässä kunnossa nopeammin kun ehdin sukan vartta neuloa!  
Tuo muka-tyhjä tila on varattu läppärilleni, jota näin käyttäessä pidän sylissä, muutoin se viettää aikaa vieressäni tuossa sohvalla, mutta torkkujen aikaan sillä pitää olla oma paikka 😃  (Sohvapöytä on AM:n käytössä toisen sohvan edessä)
Tuo takana näkyvä kori on muuten kukkuroillaan lankaa.. Seiskaveikkaa ja Nallea. Kori saattaa näyttää pieneltä, mutta se on aika iso, kyllä sinne lankaa mahtuu.

Kuvahaaste, kuva 2, sunnuntai 25.2.2018

Repun kuvahaasteen toinen sunnuntai.  Yritin saada kuvan osumaan edes suunnilleen samaan kohtaan kuin viikko sitten. Maisema ei taida olla juurikaan muuttunut, eikä tuo hiljalleen alas leijaileva lumikaan taida näkyä kuvassa. Ihan niin kirkkaasti ei aurinko paista tänään kuin se paistoi viime sunnuntaina, mutta kyllä se tuolla pilven takana on - keli on siis kirkas, tuosta leijailevasta pumpulilumesta huolimatta.

Ja paistaahan aurinko sentään vähäsen.. Emme ole mitenkään erityisiä urheiluihmisiä kumpikaan AM:n kanssa, mutta tässä joutessamme olemme olympialaisia katsoneet/kuunnelleet. Kohta alkaa päättäjäiset ja mikä onkaan - kaikesta huolimatta - hienompaa kuin päättää kisat Maamme-lauluun!

Myönnän, etten siihen uskonut, en luottanut Iivon kuntoon ja voimiin niin paljoa, että olisin uskonut hänen voittavan. Onneksi heräsin ajoissa, jotta näin maalintulon ja sain syödä sanani aamiaiseksi 😃

Tämä kuva siis olkoon Iivolle - ja tuleville paralympialaisille:


lauantai 24. helmikuuta 2018

Pöksyt ois nyt valmiit ja Hämärinkäinen luettu

Nyt ois pöksyt valmiit! Niistä ei tullut ihan sellaiset kuin alunperin ajattelin - ohjeen mukaiset toki, mutta kun tein ne paksummasta langasta kuin ohjeessa neuvottiin, ei lanka riittänytkään ja niistä tuli isommat kuin piti, niistä tulikin sitten kaksi väriset. Vaan eipä tuo haittaa.
Kyllä niille varmastikin käyttäjä jostakin löytyy, luulen mä. Lanka on Dropsin Merino Extra Fine, merinovillaa siis, ihanan pehmeää. Puikot olivat 3 mm. Piti laittaa - arvaatte varmaan - pöllönapit, mutta kun hän kenelle pöksyjä alunperin ajattelin, onkin kovin pieni eikä pöksyt taida hälle mennäkään, niin laitoin tuollaiset tavalliset napit.



Ja Hämärinkäisen luin eilen illalla itselleni iltasaduksi.

Kirjasta kerron tarkemmin Pöllö lukee ja kuuntee -blogissa, mutta jos et halua "juonipaljastuksia" vaan lukea kirjan ihan itse, niin sitten ei kannata käydä siellä 😉

Kirjan luettuani jäin miettimään sitä, että meidän ihmisten pitäisi ihan oikeasti olla tarkeampia ja tarkkailla, milloin Hämärinkäiset, tähtiset, yöntekijät ja kuunkierittäjät aloittavat iltaisin työnsä. Milloin Hämärinkäisen hämäränhuntua ruvetaan levittämään metsän - ja kaupunkienkin - ylle, jotta se moninkertaistuu ja niistä muodostuu meille riippumattoja, jossa voimme levätä.
Meidän pitäisi osata rauhoittua iltaisin hyvissä ajoin ja jättäää työasiat ja muut murheet taka-alalle. Keskittyä vain perheeseen ja mukaviin asioihin: lukemiseen, käsitöihin, puhumiseen (puolison, lasten, ystävän, äidin, isän, siskon, tädin - kuka nyt kohdalle sattuukaan 😉) tai ihan vain hiljaa istumiseen ja ikkunasta ulos katselemiseen.

torstai 22. helmikuuta 2018

Kävin kirjastossa

Kävin tänään kirjastossa. Oli varmaan muuten hirvittävän suuri yllätys, onhan tänään jo torstai ja viikko aika lopuillaan, enkä vielä ollut käynyt.

Meillä oli Novellikoukku, joka meni kyllä tällä kertaa aika pitkälti höpöttelyksi ja nauramiseksi, mutta se teki kyllä hyvää, oikein hyvää. Meitä oli paikalla kahdeksan naista - jostain pitäisi saada miehiäkin. Pelkääköhän miehet meitä? Vai pitäisikö meidän vaan ruveta keräilemään niitä tuosta matkan varrelta, ottaa käsikynkkään, hymyillä nätisti ja sanoa, että tulepa mukaan pariksi tunniksi, me ollaan iltapäiväkahviseuraa vailla?
Asiaa täytyy pohtia. Voi kun tuolle Novellikoukulle olisi enemmän aikaa, kirjastolla siis, mullahan kyllä olisi.

Jossain novellissa, harmi kyllä en enää muista mikä se oli, mainittiin HÄMÄRINKÄINEN. Ja siitähän on kirjoitettu ihan oma kirjansa..Joka tietysti piti etsiä, sieltä lastenosastolta. Ja lainata..

Kirjan nimi on siis HÄMÄRINKÄINEN, sen on kirjoittanut Mila Teräs (kotikaupungin tyttö, krhm) ja kuvittanut Karoliina Pertamo.
En ole vielä lukenut kirjaa, mutta siitä kerrotaan näin:
"Hämärinkäinen on pieni olento, joka kutoo kangaspuillaan hämärää. Työ on tärkeää, sillä hämärän tullen yöntekijät, tähtiset ja kuunkierittäjät pääsevät toimiinsa. Kukkakauppias Keikander ei kuitenkaan pidä pimeän tulosta, sillä silloin hänen kukkaväkensä ei ehdi valmistaa tarpeeksi nopeasti kukan terälehtiä. 
Mutta mitä tapahtuisi, jos Hämärinkäinen ei ei voisikaan tehdä työtään?"

Luen kirjan ennen kuin käyn nukkumaan ja kerron huomenna, miten Hämärinkäisen kankaankudonnan kävi, mitä tapahtui yöntekijöille, tähtisille ja kuunkierittäjille ja kukkaväelle.


Kuunneltua ja luettua

http://hpollolukee.blogspot.fi/

Pöllö on saanut käsitöiden teon ohella kuunneltua vähän kotimaista mukavaa hömppää, semmoista... Muistatteko vanhan tutun Perjantai -lehden? Semmoinen siitä tuli mieleen, tuosta  

Kirsi Pehkosen Sydämenasioita Jylhäsalmella.  Semmoinen "hyvänmielen kirja", näin voisi sanoa.

Kirjaston lukupiirissä sen sijaan luettiin taas toisenlainen kirja, toisaalta vähän vakavampaa mutta toisaalta myös hyvää mieltä tuottavaa. 

Eowyn Iveyn Lumilapsi. Kirja, jota ei olisi malttanut laskea käsistään. 

Laskemista ja uuden opettelua

AM nosti jo muutama viikko sitten kaikki mun lankani yläkaapista lattialle. Tarkoitukseni on ollut merkitä ne kaikki excel -taulukkoon ja samalla laskea paljonko lankaa mulla oikein on. Ja siitähän sitä sitten näkee, mitä niissä laatikoissa oikein on.
Eilen illalla sitten tartuin härkää sarvista, eli niitä laatikoita kyljistä ja tyhjensin ne lattialle ja rupesin hommiin. Mulla onnekseni oli jo pohja olemassa; olin joskus monta, monta vuotta sitten tehnyt saman homman - silloin lankoja oli jotain 12 kg.
Nyt en osaa vielä sanoa paljonko niitä on, sillä taulukosta puuttuu kaikki Nalle- ja 7 veljestä langat, jotka on eri paikassa. Ne on tuossa "käden ulottuvilla" - ne kun on mulla ne yleisimmät käytössä olevat langat.  Ja sitten on tietysti ne jämälangat joita ei ole punnittu, ne on vielä mietinnässä, että viitsinkö niitä punnitakaan. Tällä hetkellä tuloksena on n. 10 kg.

Se on vähän. Aika vähän. Eräällä ystävälläni neulekerhosta oli vuoden vaihteessa lankoja liki 40 kiloa! Huh. Olen kyllä auttanut häntä niiden hävittämisessä: ostin taannoin yhden 150 gramman kerän seiskaveikkaa. Lisänä se on rikka rokassa, vai miten se sanonta menee.

No, ettei lanka loppuisi, ostin tänään kaksi kerää lisää lankaa 😏
Mutta kun ei ollut sopivaa lankaa tarkoitukseen. Yksi meidän neulekerholaisista nimittäin heitti haasteen meille muille: hän sai viime syksynä yhden toisen pöllöfanin oppimaan virkkamaan isoäidin neliöitä ja afrikankukkia, vaikka tämä väitti ettei opi virkkaamaan. Nyt hän siis haastoi meidät muutkin opettelemaan jotain uutta. Hän lupasi opettaa ja jos hän ei itse osaa, opetellaan yhdessä. Minä yllytyshulluna tartuin ensimmäisenä haasteeseen: haluan oppia neulomaan kirjoneuletta nurjalta puolelta, niin että langajuoksut saadaan lyhyemmiksi ja siistimmiksi.

Osaako teistä joku sen tavan?

Ensi tiistaina olisi tarkoitus aloittaa, tehdään kirjoneulelapaset ja sitä ennen pitäisi tehdä varret valmiiksi. Katsotaan kuinka käy, vähän jännittää :D

Niitä keskeneräisiä neuleita, wippejä (niitähän ne oli?), olen saanut valmiiksi, itse asiassa jo viikonloppuna, mutta olen kuvannut vain yhdet.
Lapasiin riitti peukaloihin lanka sittenkin, ei tarvinut soveltaa. Lapasista tuli tällaiset minun versioni lovikka -lapasista:




sunnuntai 18. helmikuuta 2018

Kuvahaaste Repulta

Repu heitti blogissaan kuvahaasteen: hän haastoi meitä ottamaan kuvan ikkunastamme joka sunnuntai heinäkuun toiseen päivään asti eli yhteensä 20 kuvaa.

Haasteethan on kivoja ja niihin aina innoissani lähden mukaan - niin tietysti tähänkin. Toisaalta tätä ajatellen, me asutaan vähän tylsässä kohtaa. Ei tylsässä paikassa, mutta kun meidän ikkunoista näkyy muiden talojen päädyt ja vaan yks tai kaks puuta. Nytkin, tästä suoraan olohuoneen ikkunasta, näkyy vastapäisen talon pääty ja männyn runko. Muutama kuusi. Ja kaihtimet. Ja tänään aurinkokin. Näin:



TÄSSÄ ALLA on se oikea haastekuva. Otettu tuolta parvekkeelta vasemmalle. Siellä maisema tulee muuttumaan heinäkuuhun mennessä:


MUOKS:         Kuva 18.2.2018 klo 14.18
Arvasinhan mä, että jotain unohtuu....

perjantai 16. helmikuuta 2018

UFOja - onko niitä?

Tai paremminkin, kuinka paljon niitä on?

Susannan ehdotuksesta ja vinkistä tästä tulee nyt ihan UFO -päivitys. Su'elle ja muille asiaan vihkiytymättömille tiedoksi, että nyt ei puhuta avaruusjuttuja eikä lentävistä lautasista - ei niistä keittiöissä lentävistäkään. Vaan käsityöihmisten UFOista - unfinished objects. (Näin erittäin vapaasti käännettynä valmistumattomia käsitöitä, käsitöitä jotka ei valmistu koskaan)

Niitä on lähes kaikilla käsityöihmisillä.  Nämä nyt esittelemäni käsityöt eivät ole ihan määritelmän täyttämiä UFOja, sillä näiden on tarkoitus valmistua. Ja jopa ihan nyt kohtuullisella aikataululla. Tuosta yhdestä työstä en nyt ole ihan varma. Siitä ei paljon puuttuisi, mutta toisaalta.. TE saatte nyt antaa tuomionne siitä, kannattaako sitä sittenkään tehdä valmiiksi vai purkaa se ja yrittää uudestaan.

Susannalle siis jo kerroin, mitä keskeneräisiä töitä mulla on, ja sitten jouduin vielä tunnustamaan, että nooh, ehkä listasta saattaa puuttua pari juttua 😉😉 Yhden niistä puuttuvista sain kaivettua ja kuvattuakin, mutta pari jäi tuonne laatikkoon vielä - onpahan jotain toiseenkin päivitykseen. Niin ja ne ristipistotyöt lisäksi 😅😅

Tämmöiset sukat on tulossa Nalle-langasta. Nämä on semmoiset sukat, joita olen tehnyt mm. kirjaston Novellikoukussa: ihan perussukat joiden tekemisessä ei juurikaan tarvitse muuta kuin antaa puikkojen heilua. Puikkoina näissä on Zingin 2,5 mm puikot, joten minun mielestä edistyy tooosi hitaasti 😊  Kuvakulma on taas vähän hassu; näyttää että teräosa on lyhyt ja leveä, mutta kyllä se on ihan sopusuhtainen, omasta mielestäni ainakin. Koko on varmaankin semmoinen... 37-38.
Olen näitä tänään väkertänyt kirjaa kuunnellen ja Sohvaperunoita katsellen, ehkä ne tänään vielä valmistuu.



Näistä seeprasukista tulee kaverit tiikerisukille 😊  Näissä on lanka 7 veljestä - kerän vyöte on käännetty ympäri siksi, että aloitin sukat jossain reissussa ja katsoin vyötteestä silmukkamäärät ja kantapään silmukat - tosin jouduin kotona purkamaan kantapään ja tekemään sen uudestaan 😊  Näitä tein viimeksi neulekerhossa, se on oikeastaan vähän sellainen paikka, ettei sielläkään oikein pysty mihinkään kovin monimutkaiseen keskittymään. Olenhan kertonut, millaiset on desibelit, kun 20 naista kokoontuu yhteen ja kaikkien on saatava kertoa kuulumisensa yhtä aikaa...  Näistäkin tulee sellaiset naisten jalan kokoiset sukat, suunnilleen. 




Seuraavaksi on nämä valkoiset Hile -langasta neulotut lapaset. Nämä on oma versioni lovikka -lapasista ja näistä puuttuu peukalot, kun lanka loppui kesken. Luulen, ettei tuo lankamytty joka tuolla yläreunassa näkyy, riitä molempiin peukaloihin.
Teen peukalot jostain muusta valkoisesta langasta, varmaan Isoveljestä tms. Langassa on siis ihan pienen pientä hilettä.
Lapaset tein siksi, kun niiden pinkkien bemarikynsikkäiden ja sormikkaiden toimitusaika on ollut niin pitkä. Ajattelin antaa nämä lapaset "kaupan" päälle 😊  Nämä varmaan valmistuu viikonlopun aikana, joten näette valmiit lapaset aika pian. 
Ai niin, peukalo näihin on tehty intialaisena peukalona - olen tykästynyt siihen, kuten olen varmaan aiemminkin kertonut, ja käytän sitä nykyään lähes aina. 




Ja tästä sitten pitäisi virkkaamalla saada aikaiseksi huivi 😊  Yhden tällaisen huivinhan jo näppäränä naisena 😉😉 Äitirakkaalle tein, vuosi sittenkö se oli. Kyllä se kuvakin täältä blogista jostain löytyy. Yksi tuollainen kerä tuossa jo on virkattuna, ja tuon toisen meinasin siihen vielä upottaa, tai ainakin puolet siitä. Tuossakin langassa on hilettä ja itse tykkään tuosta langasta. Huivin loppusijoituspaikkaa en vielä tiedä, itse kun en varsinainen huivi-ihminen ole.
Ihan vaan kaulaliinoja kylläkin. 

 Sitten on toinen virkkaustyö. Tämä on yksi niistä, mitä en Susannalle tunnustanut 😉😉 Olin unohtanut tämän, tällä kun ei ole mikään kiire. Omaan käyttöön. Tästä tulee sipulipussi. 


Ja sitten on tämä. Tämä mitä kerroin tekeväni, kun bongasin tämän Susannan blogista: Pitäisikö tämä purkaa? Kerroin jo aiemmin, että tulevan vauvan pitäisi olla melkoisen pullea 😊
Mittasin kyllä alkuvaiheessa tuon rinnanympäryksen ja se kyllä täsmäsi siihen koko mitä olin tekemässäkin, mutta silti tuo näyttää minusta isolta - isoimpaankin 80 cm:n kokoon...
Tuosta työn alla olevasta lahkeesta puuttuu toki vielä n. puolet + resori ja sitten puuttuu olkaimet.
Mutta pitäisikö tuo kuitenkin purkaa, ottaa nroa pienemmät puikot ja tehdä uudestaan? 

Tuommoisia. Kaivelen ne loput jonain päivänä niiden ristipistotöiden kanssa ja kuvailen lisää 😊 

Ja sitten niitä pöllöjäkin vielä lisää 😊 😊 




torstai 15. helmikuuta 2018

Sitä mäkihyppyä, nii-in...

Arkeilija sanoi, ettei hyppää lauantaina, vaikka lehdessä niin "määrättiin" 😉😉 - tarkempi tarkastelu kyllä sitten osoittikin, että se olikin onneksi neljä vuotta vanha juttu.

Mutta; tämäkin saattaa taas olla juttu joka on toisille tuttu, olen ehkä kertonut tämän aikaisemminkin, mutta luulen, että on ainakin jokunen, jotka eivät ole tätä lukeneet:

Minustapa piti tulla mäkihyppääjä! Oltiin kahdeksannella luokalla kun luokkakaverin kanssa päätettiin, että nyt, nyt me lähdetään kokeilemaan ja meistä tulee mäkihyppääjiä - pois tieltä mummot ja männynkävyt 😃
Suksia ja hyppypukua äiti ei suostunut ihan heti ostamaan, sovittiin, että lainaan ne hiihtoseuralta, mutta oman kypärän äiti osti 😃
Mutta mutta... ensimmäisiin harjoituksiin jäi minun mäkihyppääjän ura, muisto siitä kyllä kulkee mukana elämäni loppuun asti:
Me aloittelijat saatiin ihan ensimmäisenä mennä kokeilemaan ihan lumesta tehtyä hyppyriä ja sekin näytti sieltä ylhäältä katsottuna ihan hurjalta...
Sieltä sitten alas tultiin... jäistä ja kuoppaista alastulorinnettä kuin peffamäkeä. TASAN YHDEN kerran 😃😃. Enempää ei nimittäin häntäluu kestänyt. 😨😨 

Ja kun sitä häntäluuta on sen jälkeen pari muutakin kertaa kolhittu, niin kyllä joka ilta muistan tuon suuren unelman päästä Olympialaisiin edustamaan Suomea ensimmäisinä naismäkihyppääjinä...
Onneksi sinne on nyttemmin päässyt oman kaupungin tyttö meidän puolestamme ❤❤

...ja onneksi on noita pehmusteita nykyään omasta takaa sen verran, että pulkkamäessä voi edes kerran talvessa laskea, paitsi tänä vuonna, kun Mäkimestarimme on loukkaantunut ja päätimme antaa hänen viettää sairaslomaansa rauhassa 😃



keskiviikko 14. helmikuuta 2018

Hyvää ystävänpäivää - tänäänkin


"On suuri ilo, että on joku,
jonka voi löytää heti, kun tarve tulee,
mutta kuitenkin niin kaukana,
että pelkää menettävänsä hänet,
ellei vaali tätä yhteyttä."


Hyvää Ystävänpäivää teille kaikille! 


tiistai 13. helmikuuta 2018

Kotitonttu ja Riesa-asiaa

Riesa on ollut siivosti viime aikoina (koputan puuta), mutta tänään maanantaina (12.2.) oli kansainvälinen epilepsipäivä ja usealla paikkakunnalla vietettiin sen kunniaksi Kaverikahveja. Joiltakin paikkakunnilta niitä pääsi seuraamaan netin kautta.

Meidän alueen yhdistyksellä oli tapahtuma keskustan kauppakeskuksessa ja minun tarkoitus käydä ihan vain katsomassa, millaista meininkiä siellä on, samalla kun kävin optikolla korjauttamassa silmälasejani. Vaan kuinkas kävikään: siellähän sitten olinkin koko päivän pysäyttelemässä ihmisiä ja kiinnostuneille kertomassa epilepsiasta ja varsinkin ensiavusta - miten tulee toimia kun omalle kohdalle osuu epilepsia kohtauksen saanut henkilö. 

Paljon oli ihmisiä, joilla tietoa jo olikin, mutta oli ihmisiä joilla tietoa ei ollut ja mielellään sitä vastaanottivat. Surulliseksi tekivät ne ihmiset jotka kävelivät sen kummemmin kuuntelematta ohi ja sanoivat vaan ohimennessään "en tarvitse" - eivät varmasti edes kuulleet mistä oli kysymys. 

Erittäin iloiseksi puolestaan teki nuori poika, joka osasi kertoa ensiapuohjeet kuin apteekin hyllyltä 😊❤ Hän oli "läksynsä" lukenut ja varmasti osaa auttaa kohtauksen saanutta. Hänen kohtaamisestaan jäi hyvä mieli. Samoin nuoresta tytöstä joka tuntui olevan aidosti kiinnostunut; hän työskenteli päiväkodissa jossa yhdellä lapsista oli poissaolokohtauksia silloin tällöin. 

Ja.. itseänikin täytyy ihan vähän kehua... Yhdeltä kiireisen oloiselta mieheltä kysyin, onko epilepsia tuttu sairaus. Sain vastaukseksi "I don't speak finnish" Auts, mitäs nyt... No ei muuta kuin onneton englannin kielen taito käyttöön.. ja niin vain saimme selvitettyä hänen kanssaan ja vieläpä suht sujuvasti *vähän ylpeä* kohtauksen saaneen ensiapu. 

**
Ne silmälasit sitten. Piti käydä optikolla kun toinen linssi oli pientä vaille, ettei se pudonnut. Menin meidän luotto-optikolle ja niinpä: linssin ja kehyksen välissä on kuulemma ohut silikoninauha, joka pakkasessa kuivuu ja haurastuu. Näin oli käynyt. Hän vaihtoi nauhan molempiin linsseihin viidessä minuutissa ja nyt on taas lasit kuin uudet! Loisto optikko meillä ❤

Ja sitten siitä Kotitontusta:
Meillä asuu Kotitonttu, nimeltään Pietari. Emme ole häntä koskaan nähneet, mutta melkein joka ilta hän ilmoittaa olemassa olostaan. Hän asuu keittiössä, mutta kuljeskelee myös muualla kodissamme, yleensä iltaisin. Tarkistaa paikkoja. Sen tietää siitä, kun keittiöstä kuuluu kolinaa tms. Yhtenä iltana kuului tuosta mun selän takaa, meidän makuutilan puolelta semmoinen ääni kuin olisi imukuppi irronnut jostain. Emme ole saaneet selville mikä se oli.
Joskus hän käy tuolla työhuoneessa ja luulen, että silloin kun siellä pitäisi siivota, siitä hän ilmoittaa pudottamalla yhden tuohon oveen teippaamani postikortin. 
Meidän käytyämme nukkumaan, hän käy vielä tarkistamassa, että meidän tietokoneet ja televisio ja digiboxi on varmasti sammutettu. 
Pietari on hyvin kiltti ja ystävällinen, ei ollenkaan pahantahtoinen. Muistuttaa vaan aina välillä kotihommista 😏😏

Susanna; haalareista taitaa tulla vähän isommat kuin mitä oli aikomus, mutta tarvitaanhan niitä isompaakin kokoa 😊 Kai niillekin joku käyttäjä löytyy. 

maanantai 12. helmikuuta 2018

Vanhoja muistoja - vanhoja kuvia

Osa teistä nämä kuvat ja tarinan varmasti muistaakin, mutta kun nyt osui eteeni tuolta muistitikulta, etsiessäni meidän suvun perinteisen laskiaisriehan kuvia vuosien varrelta, niin laitanpa ne tähän...

Niitä etsimiäni kuvia en nyt löytänyt - enkä tänään uusia saanut: meidän laskiaisrieha peruttiin tältä vuodelta ikävän tapaturman vuoksi - päätettiin, että katsotaan, josko kesällä löytyisi yhteinen hetki, jolloin voisimme tavata.

Niin. Olisin osallistunut sillä kuvalla Possu Munkin haasteeseen. Ehdotin AM:lle, että tekisin tuohon pihalle sen lumienkelin, naapureiden iloksi ja ihmetykseksi. AM kysyi, pääsenkö itse ylös. Jouduin vastaamaan, että en varmaankaan, tarvitsisin varmaan apua. Sanoi, että sitten ei kannata. Höh. Kumma tyyppi.
No. Ajattelin sitten vähän "huijata". Olisin kyllä paljastanut, että kuvat eivät ole tämän vuotisia, mutta jossain siis on kuvia lumienkeleistä. Ne on tehty entisen mummolan rantaan, sinne missä eno nyt  asuu. Mutta en löytänyt niitä nyt tähän hätään, enkä - anteeksi vain - jaksa käydä läpi kaikkia muistitikkuja. Jonkun pitäisi järjestellä ne kuvat niistä.

Mutta löysin nämä kuvat, jotka ovat olleet mielessäni. Ne katosivat sieltä Vuodatuksen puolelta silloin reilu viisi vuotta sitten.

Kyse on siis lapasista. Nämä surkeat lapaset olivat olleet jo muutaman päivän meidän rapun edessä, vesisateessa, eikä kukaan ollut ottanut niitä mukaansa. Minun kävi niitä sääliksi ja eräänä päivänä otin ne mukaani.

Olihan ne aika surkean näköiset, vai mitä?


Pesin ne helläsi käsin, käytin vähän huuhteluainettakin. annoin niiden kuivua. Olisi pitänyt varmaan vielä höyryttääkin ne, mutta eipä tullut silloin mieleen. Mutta tein niihin tuommoiset "koristeet" 😝
Tuo vihreä on lisko ja valkoinen on mustekala (jos et tunnistanut 😊)

Kun olin saanut tuunattua lapaset, vein ne tuonne meidän alakerran ilmoitustaululle viestilapun kera. Pari päivää ne siellä olivat ja sitten niille oli löytynyt uusi koti.
Nuo lisko ja mustekala olivat sen verran löyhästi kiinni, että ne oli helppo irrottaa, jos ei omistaja niistä tykännyt.
Mitähän lapasille tänään kuuluuu?




lauantai 10. helmikuuta 2018

Uusi pipo Hubertukselle

Ei, AM:n nimi ei ole Hubertus. Ja pipokin on oikeasti AM:lle. Edellisen, moneen kertaan tehdyn ja puretun, tehdyn ja puretun puuvillaisen kesäpipon jälkeen tein AM:lle talvipipon, AM:n ostamasta langasta.


Ihan peruspipon, 2 oikein 2 nurin joustinneuletta, nopea tehdä. Lankana Novitan 7 veljestä Pohjola, värinä Levi. Väri ei näy tuossa kuvassa kunnolla, mutta on siis vihreän sävyinen; alkaa vaaleasta tummuen päälakea kohti:





Tässä näkyy värin vaihtuminen, värin sävy on väärä kun valo tuli taas väärästä suunnasta eikä puhelimella pystynyt muokkaamaan kuvaa riittävästi.

Nyt otin puikoille sen Sanni Koivumäen Mtoto Overalls haalarin jonka Susanna esitteli omassa blogissaan - Susanna sanoi sen valmistuvan nopeasti ja jos näin on, niin saan sen hyvissä ajoin valmiiksi ja lähetettyä etiäpäin. Sitten kun se on perillä, laitan siitä kuvan 😊 Malttamattomimmat voivat käydä kylässä Susannalla...

Ja nyt siis takaisin haalarin kimppuun ja katsomaan ja kuuntelemaan Kaisan hiihtoa.

Leppoisaa lauantaita!

torstai 8. helmikuuta 2018

Uusi blogi - ihan vaan kun siltä tuntui :D

Ihmisillä on kaikenlaisia harrastuksia ja kun joistakin harrastuksista on joutunut luopumaan, niin pitää (ja on pitänyt) keksiä uusia tilalle 😊😊
Ja yksi harrastushan voi olla vaikka uusien blogien perustaminen...

No joo. Siis. Juu.

Perustin kyllä oikeasti uuden blogin, nimeltään Pöllö lukee ja kuuntelee.

Siirsin sinne kaiken sisällön sivulta vanhalta "Luettua ja kuunneltua" - ne ovat nyt kaikkia omina päivityksinään. Tarkoitus on nyt siis jatkossa tehdä jokaisesta luetusta tai kuunnellusta kirjasta oma päivityksensä, jolloin sitä on helpompi kommentoida ja siitä on helpompi vaihtaa ajatuksia.

Blogin osoite on http://hpollolukee.blogspot.fi/ - osoite ja linkki sinne löytyy tuolta "Pöllö lukee ja kuuntelee" -sivulta.

Voisko sen nyt selvemmin (= vaikeammin) sanoa?

Ja koetan muistaa tännekin huikata, kun olen sinne jostain kirjasta päivityksen kirjoittanut, niin voipi käydä kurkkaamassa, jos haluaapi.

Mutta edelleenkään en ole mikään kirja-arvostelija enkä sinne päinkään, kunhan vain kirjoittelen ylös mitä olen lukenut ja vähän jotain ajatuksia, jos jotain tulee mieleen.
Mutta olisi ihan kiva lukea teidänkin ajatuksia, jos olette samoja kirjoja lukeneet 😊

Kävin tänään vieraissa

Kyllä, kävin tänään vieraissa, ja tunnustan sen näin ihan avoimesti. Äitirakaskin sai sen tietää ihan tuoreltaan, kun soitin hänelle ja pyysin kyydin kotiin 😊😊

Ja jos totta puhutaan, niin kyllä tuo AM:nkin tiesi, että lähden vieraisiin. Kun sen sille reilusti sanoin. Meillä on sellainen avoin suhde, niin kuin olen teille kertonut.
Justhan vähän aikaa sitten kerroin teille, että olin reissussa viiden miehen kanssa AM:n jäädessä kotiin.

Nyt kyllä kyse oli kirjastosta. Nii-in, taas.
Ensin kävin aamulla tuossa omassa kirjastossa, hakemassa sinne tilaamani Eeva Saraston kirjan Eeva kulkee polkujaan. Kirjan tarina kertoo päähenkilön elämästä, epilepsiatuntemuksista ja rakkaudesta. Tapahtumat sijoittuvat jatkosodan aikaiseen ja sodan päättymisen aikaan Helsinkiin ja Länsi-Uudellemaalle.
Sarasto itse sairasti oletettavasti epilepsiaa. Kirja on julkaistu vuonna 1946, kirjailijan ollessa 34-vuotias.
Siihen aikaan epilepsia tunnettiin nimellä kaatumatauti.
Kerron teille kirjasta lisää, kunhan olen sen lukenut.

Kirjaa hakiessa kävi ilmi harmillinen tapaus. Eilen oli Meidän kirjaston Lukupiiri, eli olin siellä eilenkin. Palautin mennessäni kaksi kirjaa, toisessa oli palautuspäivää tänään. Olisin jatkanut sen laina-aikaa, mutta siihen oli varaus. No, voinen kuunnella sen loppuun Celiasta. Toisen olin lukenut.
Kotoa lähtiessä kävi vielä niin, että otin vahingossa ensin väärän kirjan, mutta onneksi huomasin ajoissa.
Tällä kertaa jätin kirjat tiskille, juurin sen takia, kun siitä toisesta oli se varaus. Normaalisti käytän palautusautomaattia.
Tänään kun kävin hakemassa tuon kirjan, EH kysyi, jatketaan muiden kirjojen laina-aikaa samalla. Katsoin hämmästyneenä: ei siellä pitäisi olla kuin yksi kirja.
- Kyllä täällä on kaksi, Daddy Cool ja Takapenkki.
- Ei, palautin sen Takapenkin eilen, samalla kuin Sinisen huvilan.
Ja sitten ruvettiin ihmettelemään ja etsimään. Mutta kirjaa ei löytynyt 😞😞
Voi kurjuuksien kurjuus. Onneksi ystäväni näki, että palautin sen kirjan, on jokin todiste siitä. Ja ehkä tiskillä ollut MO muistaa, että palautin kaksi kirjaa - jos se on vaikka mennyt sen varatun Sinisen huvilan mukaan. Tai jotain.

Huomenna varmaan tulee se toinen varaamani kirja, David B:n Epileptikko, sarjakuvakirja. Se on ollut tarkoitus lainata jo aikasemmin, mutta en vain ole saanut aikaiseksi. Nyt nuo molemmat kirjat oli meidän liiton lehdessä ja bongasin ne sieltä.

Niin se vieraissa käynti 😊😊 Meidän omassa kirjastossa on kerran kuukaudessa Novellikoukku. Mutta pääkirjastossa se onkin nimellä Kirjavat rivit. Osui taas vahingossa silmiin ja kirja- ja käsityöystävää ei juurikaan tarvinnut houkutella, kun sain hänet kaverikseni sinne 😊
Miehensä meidät sinne ystävällisesti vei ja satuimme lähtemään sieltä niin sopivasti, että Äitirakkaan kielikurssi loppui juuri ja sainkin hänet puhelimella kiinni: saimme kyydin kotiinkin päin 😊

Voi että on mukava kuunella, kun joku toinen lukee, ja lukee vielä ihan livenä! On ihan kiva kuunnella kirjoja tuolta Celiastakin kuulokkeilla, kun AM katsoo jotain mikä ei mua kiinnosta, ja neuloa samalla, mutta kyllä "livelukeminen" lyö sen laudalta!

Sain neulottua sukkaakin vaikka kuuuuinka pitkälle....

tiistai 6. helmikuuta 2018

Muisteloita

Aika kultaa muistot, siihen tulokseen tultiin Laiskiaisen kanssa. Melkein ehti kullata senkin muiston, mikä tuli mieleen ja minkä ajattelin kertoa kameran akkujen latautumista odotellessa - pöllöistä on otettu kuvia, mutta akut on tyhjiä.

Pöllön pääkin on aika tyhjä, niin kuin oon kertonut, mutta onneksi siellä on kuitenkin muistoja sieltä toosi toosi kaukaa.

Ja anteeksi jos toistan itseäni - kuuluu taudin kuvaan.... 😌

En muista tarkkaan minkä ikäinen olin, mutta varmaankin siinä vähän päälle kymmenen, tai jotain siinä kymmenen vuoden korvilla. Siellä kylällä missä mummuni asui, järjestettiin siihen aikaan kesäisin kesäjuhlat; raittiusseuran talolla perinteistä runonlausuntaa, laulua yms. ja näytelmä. Pihalla tikanheittoa ja lapsillekin jotain ohjelmaa. Mitä kaikkea nyt semmoisiin kesäjuhliin kuuluikaan.
Läheisen koulun urheilukentällä järjestettiin sitten aikuisten kilpailuja.
Parhaiten mieleeni on jäänyt kananmunanheittokilpailu. Pareittain heitettiin raakaa kananmunaa toinen toisilleen, välimatkan koko ajan pidentyessä. Sitä mukaa kun pareilta meni muna rikki, pari putosi pelistä pois.
Vielä oli yksi pari jäljellä ja välimatka oli jo aika pitkä... Ja sitten...raks.. Se viimeinen muna meni rikki...
Oletteko rikkoneet mädäntynyttä kananmunaa? Jos olette, tiedätte, miten kammottavalle se haisee? Ja miten pitkälle se haju leviää? Kilpailijoilla oli jätesäkit päällä, mutta se haju oli NIIIN kammottava, että niistä ei ollut apua eikä tainnut sekään auttaa, että ko. pari voitti kisan 😂  Mädän kananmunan päälleen saanut asui lähellä ja lähti kotiin pesulle ja vaihtamaan vaatteet, mutta haju jäi silti, niin kuin pahoilla hajuilla on tapana.

Ihan varmaksi en muista, oliko ne noilla samoilla kesäjuhlilla, kun tapasin saksalaisen tytön, hänen äitinsä oli sieltä kylältä kotoisin ja olivat tulleet sinne lomailemaan. En muista yhtään, miten ajauduin hänen kanssaan tekemisiin ja puheisiin, mutta ennen kuin erosimme, olimme vaihtaneet osoitteita ja kirjoittelimme monta vuotta 😊 Muistan vielä hänen syntymäaikansakin; hänellä on syntymäpäivä viikkoa aikaisemmin kuin minulla, mutta hän on vuotta vanhempi kuin minä.

Joissain toisissa kesäjuhlissa tapasin ihan siinä koulun takana asuvan tytön, jonka kanssa ystävystyin 😊 Hänen muuttaessaan tänne meidän kylälle, tapasimme usein, mutta sitten maailma erotti meidät, enkä tiedä mitä hänelle nykyään kuuluu... MUTTA. (Nyt voi miehet taas halutessaan lopettaa lukemisen 😜😜)
Aika tarkalleen 30 vuotta sitten, kun olin tekemässä Poikaa, kätilö kysyi saako synnytyssaliin tulla opiskelijoita. No juu, eihän ne muuten opi. Yksi opiskelijatytöistä seisoi ihan vieressäni, piti kädestäni kiinni ja jutteli kaikenlaisia. Sanoi, että saan puristaa häntä kädestä, kun siltä tuntuu. Siinä sitten tosiaan juteltiin maat ja mannut ja miten ollakkaan... Hän oli tämän em. ystäväni paras ystävä kouluajoilta sieltä kotipaikkakunnalta! Niistä kouluajoista siis nyt jo aikaa...mitä tästä nyt on.. no vähän yli 30 vuotta tai jotain - laskekaa itse 😉😉 - Poika täyttää ihan just sen 30.

Tämmöisiä muistoja, niitä pöllöjä odotellessa.

Tänään oli kirjastossa lukupiiri. Koululaiset oli viime viikolla käyneet tekemässä ryhmätöitä, olen taas mykistynyt.

"Ainoastaan sydämellään näkee hyvin. 
Tärkeimpiä asioita ei näe silmillä" 




"Aika, jonka olet tuhlannut ruusullesi, tekee siitä niin tärkeän sinulle"

”Ihmiset ovat unohtaneet tämän totuuden", sanoi kettu, "mutta älä sinä unohda sitä. Sinun on vastattava aina siitä, mitä olet kesyttänyt.”

Ikuisuusprojekti on viimein valmis

Tai siis yksi niistä 😃😃  Eli joskus tuli luvattua, että teen yhdelle ystävistäni kynsikkäät, joihin tulee hänen moottoripyöränsä merkki. Kynsikkäät valmistui suht nopeasti, mutta se merkin tekeminen niihin oli todellinen ikuisuusprojekti. Ajattelin, että pääsen helpoimmalla, kun teen sen silmukoita jäljentäen. En enää edes pysynyt laskuissa mukana, kuinka moneen kertaa tein ja purin ja tein ja purin... No, nyt ne on tehty. ja sen kuvan perusteella jonka hänelle lähetin, ne kelpuutettiin, vaikka sanoin, että "ihan aikuisten oikeesti" pitää sanoa, jos ne ei ole sellaiset joista tykkää. Voin purkaa kuvion ja saa sitten pelkät pinkit kynsikkäät. Mutta katsotaan nyt, mitä sanoo kun näkee ne ihan livenä 😃😃

Tältä ne näyttää kuvassa mun kädessä:



Kaveriksi näille kynsikkäille tein ohuemmasta langasta ihan perussormikkaat, jotka voi laittaa vaikka noiden alle, pinkit nekin:



Nyt ei pitäisi sormet palella kun käpsyttelee kepsuttelee reippaasti työmatkoja 😃

Meillä on vihdoin talvi. Tosin tämä kuva ei ole ihan meiltä, vaan tuolta noin 50 km päästä


Käytiin lauantaina ajelemassa ja auton ikkunasta nappasin tämän kuvan, Siskorakkaalle lähetin.

Ennenkuin käännettiin auton keula kotia kohti, poikettiin kaupassa, kirkonkylässä jossa olen pienenä tyttönä käynyt useinkin. Yksi enoistani asuu siellä ja toinen enoistani muutaman kilometrin päässä. Oltiin jo lähellä kassaa kun yhtäkkiä selän takaa kuului tuttu ääni. Ei, se ei ollut kumpikaan enoistani.

Entinen alakerran naapuri!
Hänen, jonka kanssa käytiin pesemässä naapuritalon seiniä, kun pojat kävivät piirtelemässä koko talon sokkelin ympäriinsä etanan kuvia, siltä korkeudelta mille pienet poja ylettyivät 😃😃.

Meillä oli yläkerran ja alakerran naapurien kanssa eräänlainen "yya-sopimus":  ei tarvinnu aina juosta rapussa kerroksesta toiseen vaan kesäaikaan riitti kun huusi parvekkeella kuin lapset ikään "Tiina/Kirsi/Pöllö, tuu parvekkeelle" ja sitten meillä oli kori köytettynä naruun ja sillä sitten nostettiin tai laskettiin tarvittavat tavarat tarvitsevalle 😃😃 Toimi loistavasti! Yhden maitopurkin tai parin kananmunan takia ei tarvinut kenenkään lähteä kauppaan - seuraavan kerran sitten palautettiin.
Voih, niitä aikoja on kyllä toisaalta ikävä!



lauantai 3. helmikuuta 2018

En mä oikein tiedä

mistä sitä kirjoittaisi. Ajatuksia on, mutta ne on painokelvottomia. Tai. Niin. Tämä on mun blogi ja saan kirjoittaa tänne mitä haluan, mutta ihan kaikkia ajatuksia en välttämättä halua kirjoittaa.

Joo-o. Olen sitä mieltä, että työttömiä kohdellaan väärin. Mutta kukaan tärkeä ihminen ei taida lukea tätä mun blogia, joten ei maksa vaivaa kirjoittaa siitä sen enempää. Kerron sitten, jos ja kun asialla on suurempia vaikutuksia meidän elämään. Tällä hetkellä pärjätään.

Joo-o. Ottaa päähän se, että joudun "riitelemään" omista oikeuksistani, mutta niistäkin olen nyt kirjoittanut niin monta kertaa, että en enää itsekään jaksa niitä. Mikään ei ole nyt muuttunut eikä niistä kirjoittaminen nyt muuta tilannetta. Odotan seuraavaa askelta.

Mutta kerron sen, että työnantajani palkanlaskennasta soitettiin. Kun ei ole verokorttia, se pitäisi toimittaa, muuten joudumme helmikuusta alkaen perimään veroa 60%, kunnes toimitat meille verokortin. Niinpä.
Tuota kuule, kun tämä sama keskustelu käytiin vuosi sitten, mutta katsos, olen ollut sairaslomalla heinäkuusta 2012 alkaen ja palkanmaksu on loppunut joskus loka-marraskuussa 2012. Lukuunottamatta sitä yhtä kertaa, jonka te VAHINGOSSA maksoitte minulle palkkaa, kun ette olleet kirjanneet järjestelmiinne ylös, että sairaslomani on PALKATONTA.
Niin mutta jos me jotain täältä maksetaan... No kun te ette maksa mitään, ette ole maksaneet viiteen ja puoleen vuoteen, niin kuin varmaan näet? ...Niin no joo, eihän täältä, joo. No ei sitä sitten..
Onhan teillä NYT varmasti siellä tieto ylhäällä, että olen sairaslomalla tämän vuoden loppuun? Kun Kelasta otettiin yhteyttä, että mun sairaslomatodistus on toimitettu heille, miksiköhän? ....hiljaisuus, naputtelua... Juu, kyllä täällä lukee, että sairasloma, palkaton, joulukuun 2018 loppuun. 

Toiseen kysymykseen en saanut vastausta. 
Että näin. Voi olla, että sama keskustelu on käyty useamminkin, muistan vain viime vuoden, kun silloinkin hermostuin vähäsen... Peruutan siis ensimmäisiä kohtia sen verran, että tosiaan ottaa päähän ja olen väsynyt siihen, että joudun vääntämään rautalankaa tällaisista ns. itsestään selvyyksistä, jotka hoituisivat kun tarkistettaisiin niitä tietoja kauempaakin kuin sieltä edelliseltä päivältä. Jos olisi katsottu toissapäivän tietoja, olisi nähty, ettei tosiaan ole maksettu palkkaa. Ding...miksiköhän? Ding...ai tällä on tämmöinen tilanne. Ding...antaapa olla.
No ihan kiva, että huolehtivat, mutta olen kuitenkin jo 50 vee, ollut samalla työn antajalla kohta 24 vee, ja työelämässä ylipäättään kohta 30 vee... Joku ajatus tähän ikään mennessä on tullut siitä miten esim. veroasioiden kanssa tulee toimia.  Ja kyllähän se verottaja sitten oikaisee, jos meni pieleen.

En siis vaan jaksaisi tämmöisiä asioita setviä, kun yritän miettiä mitä tehdä seuraavaksi, jotta saisin tämän prosessin joskus loppuun, Että pääsisin pois sieltä työvoimatoimiston tilastoja rumentamasta.

Mutta päivän piristys oli kampaajalla käynti ❤. Korvat on taas leikattu näkyviin. Onneksi kampaajallani on vakaat kädet. Oli varmasti vaikea leikata tukkaa kun asiakas kikattaa ja heiluu ja kampaaja kikattaa ja heiluu 😊😊
Ja pihalla AM ihmettelee miten 30 m:n matkaan voi mennä NIIIIN KAUAN. Kauan? 10 min. Eihän se nyt kauan oo. Kauan on suhteellinen käsite.

Ja illan päätti, käsitöiden sijasta jutustelu FB:ssä Siskorakkaan kanssa. Kyllä tämä tästä taas, huomenna on lauantai, uusi päivä, talvi on tullut, ulkona on valoisaa, isännöitsijä on vain ensi viikon lomalla ja asiat lähtee taas etenemään.
Ei elämä niin surkeaa ole. Asioilla on tapana järjestyä. Aina.  Miten, se on sitten eri asia.





Hyvää Itsenäisyyspäivää!

Toivotan Hyvää Itsenäisyyspäivää teille kaikille tällä vanhalla muistollani kolmen vuoden takaa, jonka löysin facebookista: ****** Olen m...