29 syyskuuta 2018

Loppuvuoden haasteet 2018 - päivä 15

Nyt ollaan jo pahasti myöhässä tässä minimalismipelissä - oman laiskuuteni lisäksi syytän Riesaa. Tavaraa poistettavaksi riittäisi kyllä, mutta samalla kun rupeaa tekemään sitä tyhjennystä, rupeaa järjestämään jäljelle jääneitä tavaroita ja kas, taas meni pari tuntia niin, että hujahti.

Tässä päivänä muutamana kuitenkin otin ja sukelsin kaappiin, josta löytyy meidän pipot ja lapaset yms. Sieltä löytyi mm. kaikki ne lapaset, jotka oli koko viime talven hukassa. Ihan nätisti siellä, mihin olin ne varmaan edelliskeväänä laittanutkin, mutta enpä vaan viime talvena löytänyt.
Kaikenlaista itselle tarpeetonta löytyi kuitenkin.


1. Tämmöiset kämmekkäät, ehkä enemmäkin lastenkokoa, n. 9-12 -vuotiaalle. Mahtuu kyllä aikuisellekin.
Nämä olen saanut pöllökämmekkäinä, mutta minusta nämä muistuttavat enemmän kissoja. Voin olla väärässäkin.
Pistetään ne nyt kuitenkin kiertoon.





2. -7.
Erilaisia putkihuiveja. Joko käyttämättömiä tai pyykistä tulleita, puhtaita siis kaikki.
Oranssi ja vihreä ovat Suomen Ladun putkihuiveja, vaaleansininen TeleFinlandin, jossa lukee "Mitä sinulle kuuluu?" tms. Musta on Keuruun -kaupungilta, ja punainen on ihan vain, no, siinä ei lue mitään 😊 Sitten on vielä tuo nonamen, punainen väri ei ole ihan noin punainen vaan tummempi, ehkä enemmän...tummanviininpunainen tai jotain.
Ja älkää huoliko; putkihuiveja jää mulle vielä ihan riittävästi, varmaan toinen mokoma tuonne omiksi tarpeiksi.





8.-9.  Kaksi mustaa lippistä. Toinen vähän perinteisempi ja toinen tuommoinen baskerimallinen (Halti)  Perinteinen on kokoa 58 cm, säädettävä ja toinen kokoa M



10.-11.  Kaksi rottinkikoria, joihin mahtuu esim. 800 g foliovuoka, vaikkapa kaupan valmiit joululaatikot.



ja 12. tämmöinen kori johon mahtuu...hmm... onko se nyt sitten se 600 g:n margariinirasia. Se neliskanttinen kuitenkin, se isompi. Tiedättehän te.








13.
Vaatteitakin löytyi vielä näköjään. Lidlistä joskus ostetut pyöräilysortsit, Crivit -merkkiset (siitä tiedän, että ovat Lidlistä). Takana on tasku, ilmeisestikin tarkoitettu avaimille. En varmaankaan ole käyttänyt näitä koskaan.  Koko varmaankin L tai XL. Lycraa tai jotain semmoista.


Kuvaamatta on jäänyt

14.
R-kioskin muka-termos kahvimuki. Siis ihan vain yhden tavallisen kahvin vetävä kahvimuki, päältä metallia, R-kioskin logolla ja ehkä se hetken kauemmin pitää kahvin kuumempana kuin tavallinen posliinimuki.

15.
Yhdet trikoot heitin roskiin, kun alkoivat jo hajota jalkaan. 😂😂


Noin, nyt ollaan taas ajan tasalla tavaroiden poistamisessa, mutta vähän on tullut kyllä tavaraa takaisin päinkin... Niiden trikoiden tilalle piti ostaa yhdet housut, yksi uusi pöllö löytyi ja AM osti mulle sukat.
Sukista ja pöllöstä toisessa päivityksessä - nämä tässä.

Riesa ei tiedä, antaisko olla rauhassa vai tekiskö kiusaa, joten palaan Riikka -sukkien ja pienten lapasten pariin.

Ai niin, jos teillä on hyviä vinkkejä hartianlämmitin -ohjeisiin, niin kiitos, mielelläni vastaanotan! 💖


EDIT: Siis ei ajan tasalla tavaroiden poistamisessa, vaan päivittämisessä. Voi huokaus tätä mun ajatuksen juoksua 😂



















27 syyskuuta 2018

Isoäidin neliöstä on moneksi




Tällä kertaa isoäidin neliöistä tuli töppöset. No eihän sekään nyt sinänsä mitään uutta ole, onhan noita töppösohjeita varmaan netti täynnänsä.

Mutta kun. No tiedättehän te sen, että Pöllölle sattuu ja tapahtuu. Yllättävän pitkään on minusta ollutkin suht rauhallista. Sitä metsäretkeä lukuunottamatta, mutta sillehän ei voinut mitään, Riesa elää omaa elämäänsä.

Joskus kesällä esittelin teille tietokonepöytäni, joka on osoittautunut perin näppäräksi. Sen ainoa vika on ollut sama kuin sen edeltäjänkin, sen taittopatjajakkarasysteemin. Se tahtoo kerätä kaikenlaista tavaraa, vaikka kuinka pistän hanttiin.

Siinä oli, siis OLI, pyörät. Yksi pyörä irtosi ja sitten kävi ilmi, että pyörät on laitettu siihen itse jälkikäteen. Selvä. Ostetaan uudet pyörät. AM lähti suorittamaan tehtävää. Vaan eipä löytynyt sopivia. Edellisetkin kun oli jo kiilattu paikalleen parilla rullalla maalarinteippiä..

AM osti jalkoihin muovitulpat. Ihan ok, pöydän varsinainen tarkoitushan olikin, että on paikka johon saan laskea tämän läppärin käsistäni kun en enää käytä tätä. Lattia ei ole hyvä vaihtoehto, eikä muutakaan paikkaa ollut. Mutta olihan tota pöytää kiva liikuttaa - niistä tulpista vaan lähti ilkeä ääni. Jo kuluneesta lattiasta enää niin väliä.

Huopatalloja löytyi siivouskaapista vaikka kuinka ja paljon, mutta kun kaikista oli liima kuivunut. Tyhmää. Sen jälkeen naapurisohvalta vilkaistiin merkitsevästi. "Onhan sulla lankaa..."
Jaa niin, että minäkö? Tekisin tuolle töppöset? Tai jotain? "Nii-in".  No joo, miksei, eihän siinä nyt kauan mene..
Siispä hommiin... Ei kun, hetkinen. Voi kissanvillat ja koiran häntäkarvat!  😖

Tän juomapullon PITI olla TIIVIS!!!! Tää sohvan istuintyyny on MÄRKÄ. Siis MÄRKÄ! Ja selkänojakin vähän. Ja ei kun taas mielikuvitus töihin. Selkänojan päällikangas lähti pois helposti, mutta istuintyynyn päällikangas...ehei.. tätä me ei oteta pois, koska me ei saada sitä takaisin. Itku ja hammastenkiristys.
Mutta periksi ei anneta, ei ikinä! Me pistettiin pyyhe sinne päällikankaan ja sisustyynyn väliin imemään sitä vettä ja sitten se koko hässäkkä tuohon kattotuulettimen alle kuivumaan 👍
Ja parin tunnin päästä se oli jo melkein kuiva! Nyt kun se saa olla tuossa ihan rauhassa, kun ei siinä kukaan istu, niin se loppukin kosteus häviää.

Ja ne töppösetkin on valmiit ja paikallaan. Alakerran naapuri tykkää. Ja minä. Nyt se liikkuu taas, hiljaa hiljaa hiipien.





26 syyskuuta 2018

Myyntisirkkusten seikkailut Suomen suvessa 2018, osa 12

Melajuhlan jälkeisenä aamuna melojat lähtivät reippaina yön levättyään (krhm...) Rantasalmen sataman suuntaan - auringon paisteessa tietenkin!

Myös Myyntisirkkuset suuntasivat PakuPojan keulan samaan suuntaan, löysivät sieltä mukavan paikan ja aloittivat taas tavaroiden purkamisen autosta ulos. Löytyipä sieltä melkoinen läjä beachflagejakin; sellaisiakin jotka eivät ihan oikeasti olisi sinne kuuluneet...   Niitä siinä sitten ApuPöllö yritti kiltin Johtomelojan avuksi saada kasaan, mutta siitä tuli vähän sanomista ja suoraan sanottuna ApuPöllöllä paloi pinna.. Auts.. Pöllön pinna on nykyään vähän turhan lyhyt, sanoisin. Mutta nyt hillitsin itseni aika kiitettävästi, jätin tavarat siihen hämmentyneiden miesten katseiden alle ja lähdin kantapäät pölisten pois paikalta.
Onneksi paikalla on aina Äitirakas - mihin sitä Pöllö joutuisi ilman häntä. Vähän aikaa puhisin siellä itsekseni ja Äidille ja sitten palasin takaisin. Ja pyysin anteeksi. Ja tapojensa mukaan, kumpikin paikalla olleista miehistä "ei ollut huomannut mitään" 😍

Ja...syykin tähän pieneen sanaharkkaan, ApuPöllön höyhenteen pörhentelyyn selvisi... Edellisenä päivänä, kun oltiin sieltä Oravista kerätty niitä beachflageja mukaamme, olimme ottaneet mukaan yhden ylimääräisen, meille kuulumattoman "jalan", ja ilmeisesti myös yhden varren pätkänkin, koska niitä tuntui olevan liikaa...  ApuPöllö kun tietää aina kaiken, niin ei voinut antaa periksi niiden kasaamisessa sitten aamulla...

Melojia odotellessa oli mahdollisuus SUP-lautaa, joka sitten päätöstilaisuudessa arvottiin kokeilijoiden kesken. Viikon aikana kokeilijoita aika paljon, kun kelit oli niin hyvät ja aikaa vaihtopaikoilla oli runsaasti.

Rantasalmen sataman kupeesta Myyntisirkkuset siirtyi PakuPojan pakattuaan Ketveleen kanavalle:


Siellä oli taas pitkä odotusaika ja hyvä tilaisuus sekä myynnille että suppilaudan kokeiluun. Paikalla kävi paikallislehti sekä kunnan edustajia. Muutenkin koko viikolla hyvin näkyvyyttä niin paikallisessa mediassa että ihan valtakunnan mediassa - kuten huomasitte jakamistani linkeistäni. (Hallituksen jäsenenä siitä täytyy olla tosi tyytyväinen!)

Ketveleellä oli hyvin järjestetty ruokailu ja minutkin suorastaan komennettiin syömään - hus nyt siitä syömään! Ruokana oli jauhelihakeittoa kaikkinen särpimineen ja siinä keittolautasen kanssa miettiessäni miten tästä eteenpäin, oli vieressä yhtäkkiä auttavat kädet: "Tulin auttamaan sen keittolautasen kanssa, meillä on tuolla hyvä paikka valmiina, tule perässä" 💕 Ja siellä oli levitettynä retkipatja rannalle, meidän Myyntisirkkusten oma aurinko siellä istuskelemassa. Ihanaa, kun auttavia käsiä ilmestyy milloin mistäkin ja milloin mihinkin asiaan. (Ja minä vaan kiukuttelen... 😢) Keitto oli tietenkin hyvää, niin kuin kaikilla vaihtopaikoilla aina - ruoka on hyvää aina ulkona, luonnossa. 
Olisikohan kesäkeittokin? En usko...

Tästä kuvasta on vähän vaikea hahmottaa ja selittää missä kohtaa, mutta tuolla kun näkyy noita metalliputkia, niin yhden putken päähän oli talitintti tehnyt pesän ja sillä oli poikaset siellä! Kova piipitys kävi siellä ja ihmiset tietenkin olisivat halunneet niitä nähdä. Lopulta siihen tuli lappu, jossa luki, että putken sisällä on tintin pesä, älkää menkö lähelle vaan antakaa olla rauhassa.

Toisaalta on vähän vaikeaa sanoa, onko hiljaista silloin kun odotetaan melojia rantautuviksi vai onko suurin sutina silloin kun on vaihto: kun edelliset melojat tulevat vesiltä ja uudet tekevät lähtöä. Se vähän riippuu vaihtopaikasta. Ja kelistä. Ja toki meistä itsestämmekin. Joskus kun on oikein meitä kiinnostava paikka, saatamme hyvinkin pistää kaupan kiinni jos näyttää hiljaiselta ja mennä katsomaan lähtöä. Meidät kun tunnistaa väkijoukosta ja kaikki tietää, että meitä voi ja saa tulla koputtamaan olkapäälle, että hei, tarvitsisin ehdottomasti tälle pätkälle sitä ja sitä tai voisitko laittaa mulle sivuun semmoisen ja semmoisen, tulen hakemaan sen sitten kun seuraavaksi osutaan kohdakkain, missäs te olette seuraavaksi. Meillä ei nipoteta eikä pidetä sitä omaa napaa ihan kaikkein tärkeimpänä 😊 (vaatimattomasti...)

Ketveleen kanavalle loppui meidän keskiviikkopäivämme ja sieltä lähdimme yöpaikkaamme Lahtelan tilalle, Savonlinnaan. Taas yksi aivan mahtavia paikkoja. Yöpaikkaan oli tulossa muitakin, mutta olimme tällä kertaa ensimmäisenä paikalla ja ensin hiukan hämmennyksissämme: paikka jomme ajoimme, oli suurehko maatila, josta löysimme ensin isännän ja sitten tilan emännän, joka otti allensa mönkijän ja pyysi seuraamaan. Tuntui että emäntä ajoi hurjaa vauhtia ja muutamassa risteyksessä tuli tunne, että osaammekohan me pois täältä. "No kai me osataan...". Lopulta päädyimme Saimaan rannalle, pieneen hurmaavaan mökkiin! Ulkowc ja sauna. Mökissä oli tupa, keittiö ja kaksi makuuhuonetta (jos nyt oikein muistan) ja me tietenkin valtasimme oitis toisen makuuhuoneen.




Tänne mökkiin olisimme voineet jäädä vaikka koko loppukesäksi - niin hiljaista ja rauhallista tuolla oli. Olisimme varmasti viihtyneet tuolla kaksinkin aivan hyvin, juttua olisi riittänyt ihan tarpeeksi, mutta luulen, että olisimme pärjänneet myös ne hetket, kun olisimme malttaneet - jos olisimme - olla hiljaa.

    Mustikanvarpuja tuvan pöydällä. Toistaalta tuo PakuPoika vähän pilaa näkymää, mutta toisaalta - se on niin oleellinen osaa miedän elämään tuon viikon ajan, että ei sitä voi jättää huomioimatta.

                                                                                                                        

"𝅘𝅥𝅱𝅘𝅥𝅱Rannalla Saimaan näin mietiskelen
Katsellen kauaksi seljille sen 
Laineiden laulu on rauhoittavaa
Kun päivä päättyy ja yö tulla saa𝅘𝅥𝅱𝅘𝅥𝅱"





Tuon saaren takana kulkee Saimaan syväväylä ja siellä kulkee mm. rahtilaivoja. Ja risteilyaluksia. Sieltä pääsee kuulemaa ihan Ameriikkaan asti.

Mökin rannasta ei ihan kauhean pitkä matka tuohon saareen ollut, sen olisi voinut vaikka meloa tai soutaa, tai oikein hyvä  uimari varmaan vaikka uidakin.
Minäkin mietin, että mitäs jos ensin uisin tuonne saareen ja sitten liftaisin johon Ameriikkaan menevään risteilyalukseen.
Mutta Kuljettaja-Sirkkunen sai ylipuhuttua, ettei kannata. Että joku voisi vielä vaikka ikävöidä, vaikka olisin minä postikortteja lähetellyt. Ja tätä blogia päivitellyt joskus. Kun olisin ehtinyt.

Mutta oli siellä kiva olla, siellä Lahtelassa. Meillä oli mukavaa. Ensin oltiin ihan kahdestaan. Sitten sinne tuli muuta väkeä. Osa jäi ulos nukkumaan, telttoihin ja riippu-semmoisiin kyllähän te tiedätte. Tai autoon. Osa tuli sisään. Hyvä ystävä tuli viinipullon kanssa sisään istumaan ja juttelemaan ja Kuljettaja-Sirkkusen uupuessa, me jatkoimme "tehtävän" parantamista kahden viinipullollisen ja karamellipussillisen verran. Kyllä punkku ja aakkospussi sopii ihan hyvin yhteen. 😉

Joskus yöllä oli mökkiin tullut lisää turvaryhmäläisiä ja yksi heistä oli majoittunut tupaan. Ei siinä mitään, ei hän ainakaan minua häirinnyt, päinvastoin. Ei saanut enää aamusta nukuttua sen jälkeen kun me noustiin ylös ja oli pakko käydä veskissä ja sen sellaista: ulko-ovi nimittäin narisi niin pahan pahanpäiväisesti, että ei siinä natinassa nukkunut kukaan. En olisi nukkunut edes minä vaikka nukunkin melkein missä metelissä tahansa...







25 syyskuuta 2018

Metsäretki Lepakkolaavulle

Maanantaina reippailtiin. S ja minä ja Riesa. Pieni valkoinen Siiri-koira ja toistakymmentä muuta reipasta retkeilijää.

Olen tainnut ennenkin sanoa, että asuinpaikkamme on loistava. Monestakin syystä. Kovalla sateella ei tarvitse pelätä vedenpaisumusta, koska asumme mäen päällä: kaikki vesi valuu täältä alas. Yksi vika tässä on. Tänne ei pääse mistään suunnasta ilman, että pitää kiivetä mäki ylös.  Eikä täältä pääse myöskään alas, ilman että pitää laskeutua se mäki alas. Eikä ne mäet ole mitään ihan pieniä.
Helpoimmalla pääsee, kun tulee tuolta Riihimäen, Tampereen suunnasta, sieltä päin on vähän tasaisempaa.

Olin eilen ensin päivällä kaupungissa ja kun istuin bussissa keskittyneenä vastaamaan ystävän viestiin, kuulin yhtäkkiä edessäni istuvan vanhan rouvan tokaisun "Jestas sentään, mistäs tuo vesi tulee!" Ja kun katsoin ikkunasta, bussin vasemmalla puolella satoi kaatamalla! Oikealle puolelle se ei ollut vielä ehtinyt. Kotiin ei ollut enää pitkä matka ja vähän harmittelin sitä sadetta; olisi nyt odottanut vielä viitisen minuuttia, niin olisin päässyt kuivana kotiin. Ja kas - kun oma pysäkki tuli, niin kaatosade oli muuttunut enää muutamaksi pisaraksi. Jos olisin jatkanut vielä seuraavalle pysäkille ja kiertänyt naapurin pihan poikki kotiin, niin olisin välttynyt niiltäkin pisaroilta 😂

Oli ollut puhetta, että lähdetään metsäretkelle, mutta lähtöhetken aikaan näytti sateiselta.. Mennäänkö käymään vaan kirjastossa? S otti kuitenkin varoilta eväät mukaan, jos sitten kuitenkin. Eikä se sitten satanutkaan. Kirja ja sadevaatteet repussa jatkettiin matkaa - alamäkeen. Auts, auts. Se kyllä tuntui jaloissa, kun lopulta päästiin kokoontumispaikalle, alkoi reidet täristä.

Retken veti nuori mies, joka teki samalla jonkinlaista näyttökoetta, opiskeli... retki- ja eräoppaaksi (meniköhän se oikein?) ja hänellä oli vanhempi mies "varjona" mukana, seuraamassa miten homma hoituu. Hoitui se, oikein mallikkaasti. Varoitin etukäteen, että on yksi tämmöinen rääpäle - ei kokonsa puolesta, mutta muuten - mukana.

Ihan ensimmäisenä oli kiivettävä lyhyt, mutta sitäkin jyrkempi mäki ylös. Kiirehän meillä ei ollut ja minä pidin pienen kuvaustauonkin, kun löysin taas yhden menninkäisten majan:




Kun me viimeisetkin päästiin mäen päälle ja pysähdyttiin huilaamaan ja kuuntelemaan mitä retkenvetäjällä oli sanottavaa, päätin istahtaa kaatuneelle, jo lahoamassa olevalle puunrungolle - mitä oli juuri lähtiessä sanottu jokamiehen oikeuksista? Ei riehuta, ei katkota puita jne ja minä melkein rusikoin sen puuparan kokonaan hengiltä. Pikkuhiljaa alkoi vetäjän puhe kaikota ja kaikota ja just ehdin sanoa S (olin ollut sanovinani taas muutakin, mutten sitten kuitenkaan, kuulemma). RIESA! Ihan kuin olisin manannut sitä siellä lähtiessä! No eihän siinä mitään, paitsi että oli kuulemma taas ollut kauheat menohalut ja S oli joutunut hillitsemään, etten lähde liikkeelle, ennen kuin olen toennut. Voi Riesa minkä mulle teit. Vaan ei siinä mitään, siksipä olen avustajan anonut ja saanut ja hän on mulle enemmän kuin tarpeellinen 💗

Lopulta päästiin kuitenkin taas liikkeelle ja ihmeteltiin metsää ja sen monimuotoisuutta ja mitä kaikkea siellä näkeekään - ja miten eri tavalla kun katsoo eri kulmasta. Osa porukasta kävi vielä tekemässä pienen mutkan, mutta me nähtiin S:n kanssa jo kota ja tuli ja oikaistiin suoraan sinne paistamaan makkaraa. Hieno kota, Steiner -koululaisten rakentama.





Tuota kattoa ollaan joskus lenkillä katseltu, mutta ei olla tohdittu mennä tarkemmin tutustumaan. Tuosta kun ei ole pitkä matka asutusalueellekaan, on ajateltu, että jos se onkin jonkun piharakennus 😊




Muiden tultua paikalle alkoi kahvinkeitto - nokipannukahvit, vaikkei pannut kyllä olleet ollenkaan niin nokisia kuin meidän latuyhdistyksen iso pannu.... Teetäkin oli tarjolla ja mehua mukana olleelle pienelle reippaallee miehelle.

Ja ensimmäisen kerran elämässäni näin TIKKUPULLAN paistamista. Ja sain myös maistaa = syödä, ei sitä enää ihan pelkäksi maistamiseksi voinut sanoa, tikkupullaa. Oli se hyvää. Varsinkin kun ei ole pitkään aikaan syönyt pullaa.





Joku oli tuonut metsään myös tällaisen valtavankokoisen puun tyviosan. Se oli kuulemma sinne tuotu, joku kävi siihen tarkemmin tutustumassa ja sanoi, että kyllä se on erikseen sinne tuotu.  Tämä oli siis siinä laavun lähellä. Näin valoisaa oli vielä kun mentiin laavulle, mutta hyvin pian alkoi hämärtää ja ilta pimentyä.






Illan pimetessä nuotiolla olisi istunut kauemminkin, mutta muutkin alkoivat pikkuhiljaa tehdä lähtöä. Muut jäivät vielä viettämään lyhyen rentoutumishetken, mutta me lähdimme pois, sillä pääsimme laavulta oikopolkua pitkin suoraan valaistulle lenkkipolulle joka toi meidät kotinurkille - ilman ala- ja ylämäkiä.
AM olisi toki tullut hakemaan meidät mäen alta, ei olisi tarvinut enää kiivetä mäkeä ylös, mutta kun vanhan retkeilijänä olin unohtanut kotiin kaikki retkeilijän tarvikkeeni:
- kuksan
- makkaratikun
- talouspaperin
- otsalampun
- taukotakin

Oli siis parempi kiittää seurasta ja hipsiä suorinta tietä kotiin.

"Varjolle" annoin palautetta, että hyvin meni, hienosti hoidettu homma 👍

Kotiin tultua sohvan alle torkkumaan ja odottamaan nukkumaan menoa; perinteinen "herätä mut sitten kun pitää mennä nukkumaan".

Aamulla tai oikeastaan koko yön särki päätä, mutta kyllä se päivän mittaan helpotti ja viimeistään siinä vaiheessa kun pääsi pitkästä käsityökerhoon kirjastoon! Liki kaksikymmentä ystävää joita ei ollut tavannut moneen viikkoon - ja arvatkaa vaan millainen meteli siitä naislaumasta lähtee! En kyllä yhtään ihmettele, ettei sinne yksikään mies uskalla nenäänsä pistää.

Huivini sai kiitosta ja ihailua ja ohjetta etsittiin Ravelrysta kimpassa - ainakin pari mietti jo lankaa siihen!

Näitä jälkiä ollaan ihmetelty jo muutaman kerran matkalla kirjastoon ja takaisin. Mistä ne tulevat ja minne ne vievät? Kenen ne ovat?




Eli Repun haaste Loppuvuoden Luontoretket, sinne on nyt 2 retki. Vielä on aikaa saada ne loputkin kasaan...

Niin, ja sen laavun nimi tosiaan on Lepakkolaavu 😊😊








23 syyskuuta 2018

Loppuvuoden haasteet 2018 - päivä 14

Mun pitäisi kirjoittaa monta monta päivitystä peräkkäin aamuin illoin, mutta mä en ole varma jaksatteko te näitä lukea? Tai sitten yhdistää aina pari päivää samaan päivitykseen.

Haukkasinkohan mä itse liian ison palan tässä hommassa? Siis en varsinaisessa hävityshommassa, tavaraa riittää, mutta näissä päivityksessä. No, kuten Repu sanoi, ken leikkiin ryhtyy se leikin kestäköön - ja te läksitte mun mukaan, joten... ei voi mitään 😊😊

Nyt ollaan menossa 14. päivässä ja täältä pesee. Luetteloon ensin pari, jotka lähti suoraan roskikseen tai löytöeläintalolle - eli joita en edes yritä tarjota mihinkään kierrätykseen.

1. neuletakki, josta osa saumoista oli ratkenneet (käytin sitä talvella toppatakin alla silloin kun takkia ei tarvinut riisua..)  Toinen ehjä jäi vielä käyttöön. Miksihän niitäkin oli kaksi? ("Ota kaksi, maksa yksi"?)

2. yksi pieneen tilaan pakattava reppu roskiin. Muuten hyvä, mutta kun oli sisältä ihan tahmaisen tuntuinen, eikä tahmaisuus lähtenyt millään pois. Reppuja ja kasseja riittää (ja kaupoista saa lisää...) joten luovuin siitä.

..sitten..

3.  matkalakana; lakana-tyynyliina-peitto, silkkiä, menee pieneen tilaan:  EDIT: Tälle löytyi uusi koti.



On vähän ryppyinen tuossa levitettynä, kun on ollut huonosti pakattuna, mutta pakkasin sen nyt paremmin, viikkasin nätisti tuonne pakkauspussiin.
Tyyny on tuolla rekvisiittana.
Ihan kätevä retkellä, mutta kun minä oon semmoinen vilukissa, niin tarvitsen joko kunnon makuupussin (vaikken niistä tykkääkään..) tai sitten sen Finlaysonin tuota vastaavan Unipussin. Voihan toki tuonkin päälle ottaa vaikka
naapurilta peiton lämmittämään....


4. ja 5. Jean M. Untinen-Auel: Luolien Suojatit - Näitä löytyi hyllystä kaksin kappalein, joten toinen joutaa kiertoon.
Ja  Eleanor Herman: Kuningattarien rakastajat.  (Tämä ei ollut ihan se kirja mitä hyllystämme etsin; Täällä Pohjantähden alla...)





















Sitten palataan askartelutarvikkeisiin

6. Leimasimia/leimasinvärejä (ihan satavarma en ole onko nuo värit kuinka käyttökelpoisia, kyllä ne minusta kuitenkin oli ihan toimivia. Tuo huulipunan näköinen väri on tarkoitettu noille kullanvärisille pienille laatoille.)



7. Kukkasia - itse saapi käyttää mielikuvitusta millaisia kukkia tekee ja kartonkista tai kankaasta näppärä leikkaa lisää kukkia ja lopuille niitelle varmaan keksii jotain muuta käyttöä..



8. Korttipohjia. Noille "pitkille" korttipohjille saapi kirjekuoret mukaan. Kutakin mallia on 1-2 kpl/malli.

 

9. Lisää korttipohjia. Tuo vaaleanvihreän alta pilkistävä kellertävä on semmoista "pehmeää" kartonkia/paperia, niitä on muutama. Noita ihan peruskortteja on 10 kpl/väri, muita on 1-2 kpl/malli.



10. Kirjaimia, vaikkapa rannekorun tekemiseen, pieniä jalkoja ja käsiä, sydämiä, leppäkerttuja, perhosia, arpakuutioita (näitä on yhden yatzy -pelin verran) ja muutama strassi tms.
EDIT: Kirjaimille löytyi uusi koti.

 

11. Joulukorttikoristeluun kuusia ja lumihiutaleita ja enkeleitä ja bonuksena mitä lie... varmaan jalokivennäisiä 😉


  

12. Tähti ja lumiukkoja joulukortteihin - ja voi siellä joulukortissa yksi hiirikin olla... Nallesta voi tehdä vaikka kaulakorun.


   

13. Tuntosarvia perhosille tai emit kukkasille. Tai mitä kuka nyt näistä keksiikin.



14. Ja vielä löytyi joulukorttikoristeita. Tuolla alareunassa näkyy tuommoisia hentoja rautalankahärpäkäkkeitä; ne on rusetteja ja olleet pienellä liimatipalla kiinni niissä yläpuolella olevissa "Hyvää Joulua" - viireissä. Yhdessä taitaa olla vielä kiinni vähän niin kuin mallina.

 


Että tämmöisiä tällä kertaa. Lisää pukkaa, mutta jospa kirjoittaisin jotain muuta välillä, kunhan niitä pieniä lapasia neulon välillä.


















22 syyskuuta 2018

Viisi kuukautta siinä meni

Viime kevään SNY -kierroksella parinani oli Enninkeri. Hänellä ei ole blogia, mutta instagramista hänet kyllä löytää. Enninkerin lähettämät ihanat paketit löytyy, kun valitset tunnisteista SNY 2018.

Huhtikuun paketissa sain kaksi kerää tanskalaista Cewec:in Werona Fine -lankaa,  53% villaa ja 47% akryylia. Täysin uusi tuttavuus mulle.
Mukana tuli myös huivi jonka, jota aloitin väkertämään melko lailla tasan viisi kuukautta sitten - itsekseni riidellen ja jupisten. Helppo ohje ja muuta, mutta kun ei niin ei. Ja loppuun asti sitä juputusta kesti, ihan viimeisille kerroksille asti sain itseni kanssa riidellä 😂

Mutta NYT se on valmis. Leveyttä sillä on n. 23 cm ja pituutta n. 180 cm. Lisäsin siihen myös hapsut, kun lankaa jäi vielä sen verran - ne voi ottaa poiskin, jos tuntuu ettei niitä halua.

Voíla, tässä se on:


       
                                                          

Väriä en saa nyt ihan kohdalleen, en sitten millään (vaikka puhelimessa "on niin hyvä ja blaa blaa blaa kamera ja .... olen vaan yksinkertaisesti torvelo kuvaaja ja valot ei vaan osunut kohdalleen missään päin tätä torppaa).

Meillä on muuten tänään tuollaiset pussilakanat 😉😉

Nyt ohjelmassa kahdet pienet lapaset Novitan Hohde -langasta. 


21 syyskuuta 2018

Näinkö unta keskellä päivää?

Ja vieläkin tuntuu unelta, vaikka olen hiplannut näitä monta tuntia - ja pistänyt AM:nkin kokeilemaan: "Kokeile nyt, miten pehmeät nää on - nää on ihanat!"

Postiluukku kolahti ja sieltä tipahti paksuhko kirje. Postileima... ei, en kyllä taida tuntea tuolta ketään. Lähettäjä... nyt ei kyllä raksuta....tai hetkinen...ei, eihän hän tiedä mun osoitettakaan, ei se voi olla...
Eikä kukaan ole sanonut olleensa reissussakaan. Voisiko sittenkin... Hmm...

Sakset, sakset, sakset... tänne heti mulle nyt sakset. Onneksi pienet sakset on aina tuossa vieressä ja niillä voi leikata IHAN mitä vaan, tarvittaessa vaikka rautalankaa, koska ne on semmoiset "kunhan tässä telineessä koristeensa olen" -sakset.

Kuoresta löytyi lyhyt kirje, jossa luki "Piti tehdä vähän salapoliisin hommia..."  😂 

Kirjeen kaverina kuoressa oli kaikki tämä ihanuus:


Ihanan pehmeät ranteenlämmittimet - just sopivan värisen mun takkiin, ja pöllöheijastin tietenkin.
Magneettinen kirjanmerkki ja tuo ihan pöllökoriste vaikka oveen. 

Kiitos, kiitos ihana Katsa 💕💕  Katsastellen -blogista. 

Olen taas sanaton ja valuttelen hiirille kylpyvettä.. 

Loppuvuoden haasteet 2018 - päivä 13

Nyt pitää pistää päivät järjestykseen ja tällä kertaa laitan vähän niitä askartelutarvikkeita mitä Possulle lupasin. 

Samalle päivälle laitetaan suoria pitkiä puikkoja, n. 35, niitä normaalipituisia. Yhteensä 13 paria, kaikkia ei ole pakko ottaa, vaan saapi valkata ne mitkä tarvitsee. Kuvaa niistä ei ole, mutta katsoin kyllä, että ne olisivat suoria. Enemmäkin puikkoja olisi ollut, mutta muut olivat niin vinkurallaan, etten kehdannut niitä laittaa näiden joukkoon.  Lasken nämä puikot yhdeksi tavaraksi. Muuten näistä olisi jo tullutkin se 13. päivä täyteen. 

1.
Bambupuikot 3,5 - 4,0 - 6,0 - 8,0
Harmaa metalliseos 2,0 - 3,0 -4,0 - 4,5 - 5,0 -  2*5,5 - 6,0 - 6,5 

2.
Toinen tavara on sitten säilytyspurkki noille pitkille puikoille. Kaverin askartelema, mutta kun en sillä nyt sitten enää mitään tee, niin pistän senkin kiertoon. Kaksi 
vastaavanlaista jää sukkapuikoille.
Tämmöinen purkki.

(Mä en vieläkään osaa tätä kuvahommaa täällä....)















3. 
Sitten seuraavaksi neliskanttinen pahvilaatikko. Joo, kuulostaa toosi hienolta, tiedän. Mutta. Tämän voi koristella ihan miten haluaa - itse olen yhden vastaavanlaisen maalannut akryyliväreillä ja tehnyt siitä säilytysrasian  - tällä hetkellä se on käytössä keittiössä. Koko on n. 14 cm x 14 cm.

4.
Ja tässä vastaavanlainen pyöreä pahvirasia - tällaisenkin olen maalannut ja koristellut itselleni säilytysrasiaksi.  Halkaisija n.  17 cm.


5., 6.,7. ja 8, 
Erilaisia rei'ittimiä. Tuo keltainen, josta ei oikein kunnolla tahdo saada selvää, on lumihiutale. 


9., 10, 11. 12. 
Kaksi rasiaa pahvisia kirjaimia (joissa vähän bling-blingiä), valokuva-albumi (muoveissa, siis avaamaton), styroxinen krassipohja, neljä pahvikirjainta.
Ja jos ihmettelette miksi juuri nuo kirjaimet, niin noita kirjaimia on käytetty apuna, kun on kirjoitettu opasteet, joissa luki "SAIDAN TULET" Ei tarvittu muita kirjaimia, noilla kolmella kirjaimella ko. sanat pystyi kirjoittamaan aivan hyvin 😀
  

13.
Parisenkymmentä kappaletta kukkakoristeita - noillahan voi koristella melkein mitä vaan, eikös? 

    


Niistä punaisista toppahousuista koetan saada kuvan huomenna, nyt ei enää jaksa kuvata mitään, nukkumaanmenoaika. Nukkumatti heittelee unihiekkaa jo siihen malliin, että ei pysy tämän Pöllön silmät auki. 

20 syyskuuta 2018

Tiistaina oli taas kirjastopäivä - ympäristöneuvontaa ja lukupiiri

Edellisestä kirjastoreissusta olikin jo vissiin pari viikkoa, kun en viime viikolla päässyt neuletapaamiseenkaan, kun epilepsiayhdistys oli järjestänyt sairaalan epilepsiahoitajan tapaamaan meitä.
Se on harmi, kun osuu monta mielenkiintoista tapahtumaa päällekkäin.

Tällä viikolla kuitenkin oli kirjaston Lukupiiri, ja Lukupiirin tämän kertaisesta kirjasta, Elina Hirvosen Kun aika loppuu, kirjoitinkin toiseen blogiin, Pöllö lukee ja kuuntelee.  Seuraavana on John Williamsin  Butcher's Crossing.

Ennen Lukupiirin alkua, koko iltapäivän, kirjastossa oli paikalla Ympäristöneuvoja ja siellä oli mahdollisuus myös pieneen tietokilpailuun: osaatko lajitella jätteet oikein.  Oikeassa reunassa olevissa pyöreissä purkeissa oli erilaisia jätteitä ja purkit piti osata lajitella oikein värikkäisiin laatikoihin. Selviydyin tehtävästä täydellisesti - ja sain palkkioksi heijastimen 😍



Posti toi maanantaina kirjeen. En ensin muistanut, että olin jo perjantaina saanut viestin, että kirje on laitettu matkaan ja luulin, että Possu Munkki on ollut nopea ja laittanut kirjeen tulemaan, mutta kun avasin kirjeen niin - sepä olikin kummitytöltäni ja siellä oli mulle tehty rannekoru 😘 Ja tietenkin se ihana kirje. Voi noita ihania pieniä tyttöjä! 



Maanantaina saimme Äitirakkaan kanssa Prinsessa-Ballerina-Rakentajalta ääniviestin Whatsappin kautta 😀 "Minä rakastan..." 💖💖

A-noppi pääsi tiistaina kotiin, AM kävi hänet viemässä. Saa nähdä kuinka hän nyt siellä sitten pärjää. Toki siellä käy kotiapua ja lähikaupan kanssa  tehdään kotiinkuljetus sopimusta ja kaikkea sen sellaista, mutta siltikin.                                                                                                                                                                                                                                                                                                            AM on pitkään halunnut tällaista vanhaa kynttilänjalkaa ja nyt hän sen sitten sain, A-nopilta. Nyt puuttuu enää se yömyssy, se sellainen hiippalakki, tiedättehän.
Viikonlopun reissu Pojan luo meni hienosti! Perjantaiaamuna lähtiesäa aurinko paistoi ja oli hyvä mieli lähteä.  Edessä oli monta tuntia junassa istumista; ensin lyhyempi matka kotoa Tikkurilaan ja sieltä sitten suoraan Vaasaan. Molempiin juniin oli varattu paikkaliput, ikkunapaikat, mutta koska matka kotoa Tikkurilaan oli sen verran lyhyt, en pyytänyt paikallani istuvaa rouvaa vaihtamaan paikkaa, vaan jäin istumaan käytävän puolelle. Hän oli jostain Itä-Suomesta ja miten siinä sitten meillä rupesikin juttu luistamaan - ja arvatkaapa mistä me puhuttiin? No tietenkin kirjoista ja lukemisesta 😂😂

Juna pysähtyi muutaman kerran matkan aikana ja Miniäkokelas tuli samaan junaan matkan varrelta, mutta jäi junan ensimmäiseen vaunuun kun minä taas istuin viimeisessä vaunussa. Poika oli meitä kuitenkin vastassa ja koska aikaa hotelliin kirjautumiseen oli sen verran sopivasti, kävimme syömässä kiinalaisessa. Syötyämme menimme kirjautumaan hotelliin, minä ja Poika (huone kun oli varattu 2x mmmmm nimellä). Hotellihuone oli "aika vaatimaton"...



TV:tä pystyi katsomaan sekä olohuoneen puolelta että sängystä ja sauna ja poreammeha oli tietysti ihan luksusta - vaikken minä niitä käyttänytkään, mutta nuoret niitä kävivät saunassa. 
Ja tuosta wc-istuimesta vaan oli pakko ottaa kuva kun siinä oli noin kauniit koristeet 😉

Jäin hotellille ottamaan pienet torkut, en osannut junassa nukkua, vaikkei siellä meteliä ollutkaan, ja Poika ja MK lähtivät käymään Pojan asunnolla. Sen jälkeen kun he palasivat, lähdimme kaupungille. 

Vaasan vanhaa vesitornia käytetään myös kiipelytornina.


Vaasan Hovioikeus ja sen takana olevan puiston vanhoja lehmuksia. Kuvattavaa olisi ollut vaikka kuinka ja paljon, mutta sitten tuli tämä vanha "ei näe metsää puilta" -tunne, enkä enää osannutkaan ottaa kuvia. Ihailin vain kaikkea ja kuuntelin historian luentoa. Hyvin on Poika läksynsä nykyisestä kotikaupungistaan lukenut - vaikkei se opiskeluun mitenkään liitykään. 

Tuossa kellertävässä rakennuksessa oli Taitoshop - arvaatte varmaan, että siellä oli kaikenlaisia ihania tavaroita. Olisi pitänyt olla säkillinen rahaa mukana kun sinne mentiin. Jo tuo talo oli ihana ja koko pihapiiri, kuva vaan jäi ottamatta. Paitsi tuo matala ovi, mikä lienee kellarin tai varaston ovi. Se oli jotenkin niin hauska pieni ovi. Jopa minä olisin joutunut kumartumaan siitä kulkiessani. 

Pari lankakauppaa Poika löysi pyynnöstäni; halusin yhdet paksummat sukkapuikot (jotain muuta kuin Novitan harmaat jotka olisin saanut Sittaristakin). Ensimmäisessä ei ollut kuin lankoja. Lankoja. Lankoja. Ihania värejä. Huokaus. 

Toinen lankakauppa oli ihan vieressä ja luulin jo, ettei siellä ole kuin niitä Novitalaisia, mutta sitten tulikin suomea ruotsalaisittain puhuva mies kysymään tarvitsenko apua. Kysyin, olisiko muita puikkoja - ja kyllähän niitä löytyi. Ennen kuin ehdin kissaa sanoa, mies oli jo kadonnut palvelemaan muita asiakkaita. Hymyilytti vähän. Valitsin bambupuikot ja siirryin kassalle. Ennen kuin sain maksaa, mies sanoi, että hän näyttää minulle jotain, ei ole pakko ostaa, mutta hän haluaa esitellä jotain. En nyt enää muista mikä lanka se oli, mutta jotain lankaa hän esitteli, puhui niin nopeasti, että ihan hengästyin  Ihan tuttu lanka se oli, luulen, että mulla on sitä lankaa tuolla marinoitumassa ja sanoinkin, että mulla on sitä lankaa kotona. "Nyt äkkiä neulomaan siitä sukat, niin voit tulla ostamaan sitä lisää" 😂😂

Siinä lankakaupasta toiseen kävellessä (välimatkaa ei varmaan ollut kuin 10 metriä), mietittiin, että mitenkähän ne pärjää, kun ovat niin lähekkäin. No, kun tultiin ulos, niin ajateltiin, että kyllä ne varmaan pärjää ihan hyvin: jälkimmäisessä oli laaja valikoima kaikkea muutakin lankojen lisäksi, puikkoja ja muita tarvikkeita - ja se hengästyttävää vauhtia puhuva, oikein mukava kylläkin, mies. 
Toisessa liikkeessä näytti olevan vain lankoja, mutta siellä oli hyvin rauhallinen tunnelma, siellä sai ihan rauhassa hiplata ja puhua sitten kun siltä tuntui. Molemmille varmasti riittää asiakkaita. 

Lankakaupan jälkeen käytiin vielä yhdessä sisustustavaraliikkeessä hiplaamassa kaikenlaisia hauskoja pieniä esineitä sekä kahvilla.

Kotimatka Vaasasta Tikkurilaan oli pitkääkin pidempi, mutta toisaalta meni nopeasti, yhtäkkiä oltiinkin Tampereella. 

Ja Tikkurilasta kotiin - sitten taas saatiinkin vaan sutinaa aikaiseksi.... Lipussa luki: Vaunu 1, yläkerta, paikka 79. Aseman taulusta katsoin, että vaunu 1 on heti veturista seuraava, joten tälläsin itse laiturille sopivaan kohtaan ja kun vähän jo väsytti, niin luottaen taulun tietoihin astuin vaunun ovesta sisään, katsomatta enää sen kummemin vaunun numeroa. Edelläni käveli isä pienen pojan kanssa, yläkertaan. Istuivat paikalleen. Ja kas, pieni poika istui mun paikalle. Hus pois, kun vaunu oli täynnä.
Ihan ystävällisesti keskustelimme, miten meille on myyty sama paikka. "Siis vaunu 1, paikka 79?"
- Ei kun tää on vaunu 4 -tulee monesta suusta! 
Voi ei, no jo mä ihmettelin kun täällä on niin paljon leluja, mutta eihän sillä nyt lyhyellä matkalla niin väliä ole... Missähän se ykkösvaunu on...
- Juna toisessa päässä.
Voi itkujen itku - onneksi juna ei ollut kauhean pitkä. Monien anteeksipyyntöjen ja hyvän matkan toivotusten kera lähdin etsimään omaa vaunuani.
Portaissa vastaan tuli nuori tyttö matkalaukun kanssa, etsien myös ykkösvaunua. Ei kuule, tää on nelosvaunu, ykkönen on kuulemma toisessa päässä. Kumpaan suuntaan? Ja tietenkin yritettiin ensin väärään suuntaan 😛😛

Siinä me sitten käveltiin KOKO junan läpi kuin köyhän talon porsaat peräkanaa: "no meneehän tää kotimatka näinkin, kävellen... mä oon kohta jo kotona" . Ja sitten kun löysin sen oman paikkani, niin siinä istui joku. Aivot ei enää pelanneet ja tietenkin ajoin hänet pois - vain 20 minuutin takia! Olisin aivan hyvin voinut istua sen aikaa hänen paikallaan käytäväpaikalla. Pyysin kyllä anteeksi turhaa vaivaa edestakaisin "pomppimisesta" ja toivotin hyvää loppumatkaa, hän puhui vähän huonoa suomea mutta onneksi ymmärsi kyllä anteeksipyyntöni. 

AM oli onneksi vastassa ja pääsin nopeasti kotiin. Semmoinen seikkailu taas tällä kertaa :)

Oli kuitenkin mukava käydä tapaamassa nuoria ja antaa AM:lle omaa aikaa kaiken tämän viime aikaisen hässäkän keskellä.