Joulu joulu tullut on

 Joulu saapui Poikien hahmossa: kuten kerroin, Poika kävi viime viikolla, tuli Mummolan kautta, jotta saatiin syödä yhdessä joulupuuroa.

Perinne monen vuoden takaa, joka sekään ei ole säästynyt "sattuu ja tapahtuu" -menolta. 

Olin ostanut kirpparilta pienen, ihanan talvisen mökin, johon sai valot. Palasimme joulupuurolta ja sytyttelin kotona kaikki kyntteliköt ja joulukuusen valot (onneksi kuusessa ei ollut niitä papan isopapan äidille antamia sähkökynttilöitä!) ja viimeisenä sen mökin. Riks raks poks pam. Kaikki valot sammuivat. Sulake!  
Eihän siinä mitään, sulakkeita oli kyllä ja sehän on helppo vaihtaa. Vai onko? Ei! Ei ole, jos "äidin pikkunikkari" on rakentanut keittiöön - tarpeellisen toki - lisäkaapin ja jättänyt sähkökaapin sen kaapin sisään. Ja hyllyt niin, että saadakseen sähkökaapin auki, on otettava pois ylimmäinen hylly, tietenkin. Ja jotta sen saa pois, on tyhjennettävä sen alapuolinen hylly. 🫣🫣 
Eihän siinä ollut vaihtoehtoja, jos halusi saada valot jouluksi. 
Kaikesta löytyy tietenkin aina hyviäkin puolia: tulipa käytyä läpi kahden hyllyn tavarat ja heitettyä pois vanhentuneet jauhot (onhan kolme vuotta vanhat sämpyläjauhot, avattu paketti, vanhoja, onhan?) Sulake saatiin vaihdettua, hyllyt paikalleen, tavarat järjestettyä, turhat tavarat roskiin - kierrätyksestä ei silloin ollut tietoakaan - itselle muistiin: ÄLÄ OSTA KIRPPARILTA MITÄÄN SÄHKÖLAITTEITA. 

Toinen perinne on Joulupoika, Varapoika. Häntä odotin yhtä paljon kuin omaa Poikaa. He olivat parhaat ystävät ala-asteelta siihen asti kunnes opiskelut ja maailma heidät erottivat. 
Nykyään taitavat vaihtaa kuulumisensa meidän kauttamme - tuntuu, että ovat edelleen tärkeitä toisilleen, mutta elämänsä vain ovat niin erilaisia. 

Joulupoika. Hän oli 12- tai 13-vuotias kun hän toi ensimmäisen joulutähden minulle. Kun lähikaupassa joulukukat olivat tarjouksessa jouluaattona. Joulutähti oli suloisen pieni, vaaksan korkuinen. "Suloinen kuin ystävykset ♥️"
Siitä lähtien hän on tuonut joka vuosi, koronavuosia lukuun ottamatta, minulle joulutähden. Vaikka kuinka valmistan joulua ja joulu tulee totta kai oman Pojan mukana, sen viimeisen silauksen tuo Joulupoika. Niin nytkin. Ei haitannut, vaikka ei oltu imuroitu, vaikka ruuanlaitto oli kesken.. 

Pöydällä on joulutähti, aamupäivällä soi puhelin, joulurauha on julistettu, Äidille ja Tunturiruipelolle on toivotettu hyvää Joulua ja Siskorakas soitti meille hyvänjouluntoivotuksen.

Maassa rauha ja ihmisillä hyvä tahto. Onhan niin?

Hyvää Joulua Ystäväni!

Mitäs nyt tehdään?

Asiat tärkeysjärjestyksessä. Nythän ei siis ole enää kuin yksi kokonainen kuukausi jouluun eli joulu on jo ihan nurkan takana. Siksi Terhi ne joulukalenteritkin on olleet kaupoissa jo jonkun tovin ja paljon muutakin, olen huomannut. Mutta se on nyt kuulkaa sivuseikka.

Nyt on huono tilanne. On vaarana, että koko joulu PERUUNTUU! Nii-in. Kyllä. Pidempään Pöllönkulman elämää seuranneet - ja sitä ennen kaupunkieloa - tietävät, että Pöllön joulu alkaa vasta, kun Joulupoika tuo joulutähden. (Korona-aika kaikkineen oli synkkää ja ikävää; ei ollut Poikaa, ei Joulupoikaa, ei mitään. Ruokaa vaan.)

Ja nyt: Huiskula Oy:n kasvihuoneessa paloi toissapäivänä (11.10.) ja MITTAVA MÄÄRÄ JOULUTÄHTIÄ on menetetty. Mistä nyt Joulupoika saa joulutähden? Ja ei, mikään muu kukka ei käy, 23 vuoden (-koronavuodet = 20 vuotta) perinnettä ei voi katkaista. Ei käy meille kummallekaan. Pääasia tietenkin, että tulee itse. Elän toivossa. 

Tämän sunnuntain olen TAAS jumittanut tuolissani. Nyt on syy. Kuvan siitä laitan varmaan ylihuomenna. Neuloin Futari-Prinsessan kämmekkäitä. Ne ovat peukaloita ja päättelyitä vaille valmiit. 
Mulla on mustaa lankaa kerä ja toinen ja aika monta ja minä en nää. Voi sanonko mitä. On minulla kyllä suunnitelma, joka ei tarvitse lisäyksiä, ehkä muutaman kavennuksen ja sitten päättelyn. Luulen, että se on nopea tehdä. Toivon, että tämän jälkeen ei enää ikinä tarvitse neuloa mitään mustasta. 

Mursun lappuhaalarit piti lyhentää tänään, mutta jäi tekemättä. Huomenna? Samalla voisin leikata ja ommella vohvelikankaan pyyhkeiksi ja sitten jonain talvisena päivänä kirjoa ne. 

Jossain kommentissa kehuin tässä yhtenä päivänä, kuinka meillä tänne muutettaessa oli leivinpaperia, foliota ja elmukelmua vaikka kuinka ja paljon, ei ole tarvinnut viiteen vuoteen mitään niistä ostaa, kun kaupungistakin tuotiin omat rullat.
Tänään ei ruuanlaitto oikein kiinnostanut, mutta pakastimessapa oli kaksi pakastinpizzaa - pelastuimme nälkäkuolemalta. Paitsi että. Leivinpaperia oli rullassa tasan 15 senttiä! Paista siinä nyt sitten joku pizza ja vielä toinenkin. 
Ei muuta kuin kipin kapin takaisin pakastimeen ja uuni pois päältä. Ja Mursu puuronkeittoon, onneksi oli maitoa. 

Nyt menen syömään pari näkkäriä ja sitten lukemaan. Jos pysyn hereillä. Nukun, jos polvea ei särje. 

Aa, sanonpa ensin yhden asian.

Ystävä, joka täyttää muutaman kuukauden päästä 70, muistuttaa lähes joka puhelussa, kun olen NIIIIIN NUORI. No niin kai olen, kun en ole VIELÄ täyttänyt 60, parisen vuotta vielä menee. Olen mielestäni kuitenkin aikuinen, POIKAKIN on muutamaa vuotta vaille 40. 
Mutta olen niiiiin nuori.
Se tuntuu yhtä ilkeältä, kun aikanaan se, kun minulle sanottiin "sä et varmaan muista, mutta" - siis oletuksena oli aina, että en muista, vaikka monesti muistinkin. Oli ja on asioita joita en muista, syynä Riesa, mutta oletus ottaa päähän.
Ajattelin seuraavalla kerralla sanoa asiasta; pyytää, että voitko lopettaa tuon, se tuntuu ilkeältä - mietipä, miltä tuntuu jos sinulle sanotaan, että "ai niin, kun sä olet jo niin vanha"

Minulla on äitini ikäisiä ystäviä, jotka eivät koskaan ole pitäneet minua "niiiin nuorina" vaan tasavertaisina.

Pöllönkulman joulu

Pöllönkulman joulu on ollut rauhallinen ja se saapui lauantaina, kun Joulupoika toi perinteisen joulukukan 

Vähän vauhtia se kyllä ensin pisti Mursuun kuin myös Pöllöönkin, sillä piti tehdä lumityöt, että pääsee pihaan - ja pihasta pois, sillä Joulupojan perhe ei olisi kovin ilahtunut jos olisi ilmoittanut jäävänsä meille joulunviettoon..

Muutama tunti meni meillä mukavasti kolmen joulun kuulumisia vaihtaessa - kyllä niitä riittikin! 

Joulupojan kaartaessa kotia kohti alkoi meillä jouluruokien valmistelu: Mursu siivutti lohen, valmisti munasalaatin (en edes kysynyt mitä siinä on, keitettyjä kananmunia, majoneesia ja jotain sipulia.. ja jotain muutakin 😊), sienisalaattia ja vielä vähän ruokaisampaa salaattia. Niillä on pärjätty loistavasti! Lohta piti siivuttaa toinenkin file ja ruokasalaattia tehdä toinen satsi, mutta nyt on kaikki syöty ja vatsat pinkeinä - enää ei muuta tarvita. 

Puheluita soiteltiin Pojan kanssa, hän on viettänyt joulua anoppilassa ja tulee meille huomenna, Äidin kanssa ja Siskon kanssa. 
Ystävät kävivät eilen kylässä ja vähän komiikkaakin kaikessa tässä meidän "neljän surullisen hahmon" seurueessa oli. Ystäväpariskunnan Rouva oli ollut kilpirauhasleikkauksessa juuri silloin kun me lähdimme Siskon luo ja hänellä oli leikkauksen jäljiltä vielä ääni kovin hiljainen: yksi ei kuule ja yhdeltä ei lähde ääntä 🤦‍♀️ Onneksi meillä on puolisot, jotka toimivat meille tulkkeina 😄

Vaan jostain syystä Pöllö kuorsaa - kyllä vain - kuorsaa kuin oikohöylä ja aamuisin on kurkku karheana ja katsos vain; tänä aamuna ei lähtenyt sitten ääntä minultakaan! Ei ole kurkku kipeä, ei ole kuumetta eikä yskää, ei vain lähde ääntä. Tai no kovin matala ja käheä ääni. 

Eli melkoisen hiljainen on ollut tämä Tapaninpäivä meillä. 
Kuumaa, kylmää, hunajaa.... Ja sairaalasta mukaan saamani puhalluspullonkin otin käyttöön, selkeästi tuntuu sekin auttavan. 

Mukava, leppoisa ja rentouttava Joulu on kuitenkin ollut - juuri sellainen kuin toivoin ja odotin. 

Meinasin ihan säikähtää

Ajattelin, että ainakin yhden päivityksen vielä tälle vuosikymmenelle kirjoitan, kun muuten on täällä Pöllönkolossa ollut hiljaista.
Tai siis Pöllönkolossa ei niinkään, mutta täällä blogissa.

Ja niin, olemme nyt siis virallisesti muuttaneet Pöllönpesästä Pöllönkoloon.
Ei vain yhtenä lauantai-iltana ollut mitään tekemistä, niin päätettiin tehdä virallinen muuttoilmoitus. Hups. Kaikkea sitä sattuu.
Nyt on jo kunnanjohtajakin toivottanut meidät tervetulleiksi kuntaan ja luvannut tarjota kahvitkin.


Tällainen oli puolilta päivin näkymä ulko-ovelta.

Meillä satoi lunta n. 1,5 viikkoa sitten oikein kunnolla; märkää ja paljon. Näytti oikein kauniilta ja jouluiselta. Ja katkaisi meiltäkin sähköt reiluksi kahdeksi tunniksi 😁
No, meitä se ei sinänsä haitannut: meillä on puuhella jolla lämmittää ja tehdä ruokaa tarvittaessa, kynttilät valaisee ja entiset reippaat retkeilijät oli jo ennakoineet mahdollisen tilanteen ja tuoneet otsalamput Pöllönkoloon!
Nälkä tietenkin iski välittömästi kun Elenia ilmoitti, ettei tiedä katkoksen pituutta ja kahvihammastakin alkoi kolottaa: "Kahvia ei ole juotu sitten aamukahvin ja nyt on kello sentään jo iltakahdeksan.." 😂

Seuraavana päivänä tehtiin lumitöitä - ja sitä seuraavana satoi vettä! Hyvästi lumet ja valkoinen joulu ja kiitos urheilusta!

Mutta lisää lunta saatiin juuri ennen joulua ja nyt näyttää tuolta. Pakkasta on vajaa 10 astetta ja nyt itse asiassa aurinko paistaa sisään sellaisesta kulmasta, että se häikäisee 😎
Harmi, että en saanut vangittua kuvaan valoa ja aurinkoa ihan sellaisena kuin ne näin.
Tuo musta "möykky" tuossa oikealla on aarteeni: vanha alppiruusu, joka on ollut tällä tontilla kymmeniä vuosia.

Pöllön "pesä" sen sijaan on tässä:

Nyt se on tietenkin saanut ylleen jouluasun, tavallisesti tässä on samanlainen tavispöllöpeitto. Näin entisenä kaupunkilaisena on vielä totuttelemista tähän vähän viileämpään asumiseen: kerrostaloasunnon 23 asteesta n.20 asteeseen on vähän niin kuin vaihdevuodet. Välillä on vilu, välillä hiki 😉

Tässä pesässä, niin kuin koko Pöllönkolossa, on vielä paljon tekemistä, mutta on tässä koko talvi aikaa...  Vaikka luulen kyllä, että kevät tulee nopeammin kuin arvaammekaan!
Ja kaupungissa on vielä NIIN paljon tekemistä.

Joulu oli erilainen kuin ennen, niin hyvällä tavalla kuin surullisellakin tavalla.
Joulupoika kävi ennen joulua tuomassa joulutähden - kuten aina. Samalla suolapurkin uuteen kotiin 😄
Ja aatonaattona Poika haettiin junalta mummolaan joulupuurolle. 

Joulupuuron jälkeen oli aika ajella kotiin. Täällä vietimme joulun kolmestaan, ilman mitään sen kummempia krumeluuja.
Meillä ei näin talviaikaan ole vierashuonetta, kun teltassa on vähän vilakka nukkua, siksi Pojan piti valita, kumman vieressä nukkuu 😉 Valitsi isän. Toisena iltana totesi, että äiti taitaa sittenkin kuorsata hiljempaa - tai ainakin hän on jo tottunut siihen, kun nukkui silloin Englannissa äitin ja mummon kanssa samassa huoneessa. Me kuulemma "tapeltiin" öisin 😂
Noh, eihän se Poika-parka kunnolla saanut nukuttua; minä hiippailin aamuisin ottamaan lääkkeet ja
olohuoneen sohvalle nukkumaan. Sai sitten Poikakin nukkua edes muutaman tunnin ihan rauhassa...

Kaikesta huolimatta - siis kuorsaamisesta - saatiin AM:n kanssa Tapanina pannukakkuja

Joulun odotus oli jännittävää - kuin lapsella! Joulunkalenterin luukut paljastivat toinen toisensa jälkeen mitä jännittävimpiä paketteja. Ja jouluaaton paketti oli kaiken huippu! Se sai ja saa vieläkin jonkinlaista taikapölyä silmiin, jota on pyyhittävä silmäkulmista: lahjakortti geelikynsille!
Kiitos ihana Susanna maalta joulukalenterista - kuin myös koko joulukalenterivaihtoporukka!

Kiitos myös kaikille joulukorteista joita sain - omat kortit jäi lähettämättä tänäkin vuonna, toivottavasti ajatukset kuitenkin tuli perille 💗

Ja kiitos Repulle: paketti tuli perille 😄

Tuohon Repulta saamaani pakettiin liittyen esitänkin kysymyksen - toiveen - pyynnön: kaikilta meiltä neulojilta jää päätellessä langanpätkiä, tai lähes kaikilta ainakin. Te joilla ei ole niille langanpätkille mitään käyttöä, niin meidän osoitteeseen saa niitä lähettää - niin kauan kunnes kerron, että nyt riittää 😄 Kaikenlaisille ja kaikenmittaisille pätkille on käyttöä.
Mitä, se selviää joskus myöhemmin, ihan varmasti.

Ai niin, mitäkö meinasin säikähtää? No kun bloggeri oli muuttunut. Olen vissiin itse viimeksi täällä käydessäni tätä päivittänyt tai jotain ja tuo näyttö mistä pääsee tekemään uuden päivityksen, olikin ihan uuden näköinen.

Kaiken varalta, jos loppuvuosi menee taas kaikenlaista tuhratessa, niin toivotan kaikille

HYVÄÄ UUTTA VUOTTA  2020! 

Loppuelämän ensimmäinen päivä

Tänään oli siis  dramaattisesti sanottuna "Loppuelämäni ensimmäinen päivä". 
Eikä ollenkaan hassumpi päivä, ihan mukavasti tämä loppuelämä alkoi.

Eilen oli siis työsuhteen viimeinen päivä ja taakse jäi 24 vuotta, 7 kuukautta, 3 viikkoa ja 5 päivää saman työnantajan palveluksessa. Vielä jännitän, mahtaako lopputili eli maksamattomat lomarahat tulla kuten kuuluu eli maanantaina, kuun viimeisenä päivänä. Mulla on paha aavistus, ettei tule tai että asiassa on jotain muuta ongelmaa.

Tänään kuitenkin sain paketin Siskorakkaalta; ihanan joulukoristeen, todella suloisen, sekä suklaata meille molemmille AM:n kanssa. Olin juuri kaupassa pysynyt lujana ja jättänyt suklaat sinne vaikka kuinka teki mieli 😂 Onneksi ihana sisko pelasti pahalta suklaanpuutteelta. Ja kahvia, jota ei olla vielä maistettu - vaikuttaa ihanalta  sekin!



Joulu sujui meillä vanhojen perinteiden mukaisesti, pienellä jännityksellä ja kommelluksilla höystettynä. Mitäpä se olisi Pöllön joulu ilman semmoisia...

Aatonaattona odoteltiin perinteiseen tapaan Poikaa koti-kotiin ja siinä iltapäivällä AM yritti soitella Äidilleen. Ei vastausta. Uusi yritys. Valitsemaanne numeroon ei saada yhteyttä. Yritettiin monta kertaa, molemmat. Ei vastausta. Voi itku ja kurjuus. Laitettiin viestikin. Yritin etsiä netistä tietoa, onko alueella vikaa. Ei löytynyt tietoa. AM tuli suihkusta ja yritettiin taas soittaa. Sitten ruvettiin jo tekemään suunnitelmaa B - suunnitelma A kun oli mennä hakemaan Poika junalta, sieltä Äitirakkaan luo joulupuurolle ja sitten kotiin aloittelemaan joulunviettoa.
AM katsoi uudestaan netista verkkoviat: nyt oli tullut tieto, että ko. alueella on vikaa ja samaan aikaan tuli A-nopilta viesti, ettei hän voi soittaa kuin hätäpuheluita. Helpotuksen huokaus. Voimme unohtaa suunnitelman B.

Poika laittoi viestin, että juna on myöhässä n. 20 min., mutta olimme jo lähteneet. Katsoimme täältä mäen päältä upeaa täysikuuta, se oli aivan valtavan kokoinen. Koska meillä oli aikaa ajelimme radiomastojen juurelle katsomaan saisiko siitä kuvaa... No sai siitä jonkinlaisen, mutta kun kädet paleli ja oli huono kuvaaja ja kädet tärisi ja ja ja... Mutta sain kuvaan kuun ja meidän kaupungintalon tornin:

Ja muutaman luistelijankin 😊



Kun päästiin perille Äitirakkaan ja Tunturiruipelon luo, oli kuin olisi saavuttu satumaahan. Kynttilälyhtyjä siellä täällä, pieni joulukuusi pihalla ja tämä (kuvan julkaisemiseen ei ole kysytty lupaa...)
Lieneekö tämä Joulupukin reki?

Joulupuuron syötyämme ja joulukahvit juotuamme ajelimme täysikuun loisteessa kotiin, teimme vielä pari hommaa, ennen kuin rauhoituimme joulun viettoon.
Lahjatkin jaoimme jo aatonaattona (vaikka meitä tuhmiksi nimitettiinkin 😋😋) ja ihanan, ison, pehmeän pöllön lisäksi saimme AM:n kanssa yhteiseksi laatikollisen erilaisia herkkuja, enempi semmoisia itämaisia.
Ja minä sain tämän joulukalenterin, jota olin itse viime tipassa etsinyt, mutta meidän kylältä sitä ei enää löytynyt ja netistä se ei olisi enää ajoissa ehtinyt. No, ajoissa ja ajoissa - ehtipä tuo hyvin vielä joulunakin 😂 Saatiin pojan kanssa avata monta luukkua joulunpyhinä.

 Ja koska ihastuin tähän kalenteriin niin kovin, niin Poika oli kotiin päästyään käynyt ostamassa vielä toisen samanlaisen ja jonkun toisenkin 👍

Jouluviikolla Poika soitti ja kysyi, voinko tehdä hänelle villasukat. No tokihan äiti lapselle sukat tekee. Milloin pitäisi olla valmiit? No jos saisi mukaan kun lähden kotiin. No tuota... kun mulla on tässä yhdet sukat kesken ja nämä pitäisi tehdä aatoksi valmiiksi, mutta yritän ehtiä, kyllä ne pitäisi valmistua.
Kun toiset sukat oli valmiit, kysyin kelpaako tämmöiset harmaat missä on varressa punaiset raidat. Semmoinen varsi nimittäin oli jo valmiina. Kelpasi. No sittenhän ne oli jo melkein tehty... 😋😉 (Varsia oli siis yksi). No äkkiäkös yhdet sukat tekee kun ei ole sen kummempaa tekemistä ja Poika lähti vasta Tapaninpäivän jälkeen.

Siniset sukat oli A-nopille ja harmaat sukat Pojalle. Ja yläkulmassa on meidän vanha koristeemme, Ninja-tonttu.

Joulupoika kävi tietenkin aattona - eihän joulu olisi ollut mitään ilman Joulupoikaa 💗
Sen jälkeen lähdettiin A-nopille ja puolessa välissä huomasin, että voi kissan viikset..... ne sukat jäi sinne kotiin!!! Ja kun oli sovittu ettei sen kummempia lahjoja osteta ja anneta, niin meilläpä ei ollut sitten yhtään mitään vietävää. Ai että otti päähän!
Onneksi Poika siinä matkalla kysyi, että poiketaanko tänä vuonna tullessa hautausmaalla - no joo, mutta pitää hakea kynttilä. Niinpä kävimme kyläkaupasta hakemassa kynttilän ja hakemassa pienen lahjan viemisiksi.
Tunnustin kyllä, että on ne sukatkin siellä kotona, mutta kun ne unohtui.... AM tuo ne sitten kun tulee seuraavan kerran käymään. Mutta kyllä harmitti!

Mutta tosiaan, mitäpä olisi Pöllön joulu, jos ei jotain kommelluksia sattuisi!

Kun lopulta palasimme kotiin niin kotona myös pysyimme seuraavat kaksi ja puoli päivää 😂 Söimme, luimme, katsoimme elokuvia, torkuimme, juttelimme, emme tehneet mitään vaan olimme vain. Nautimme toisistamme. Muistelimme vanhoja juttuja.

Nyt ootellaan uutta vuotta - ollaan AM:n kahden eikä tehdä mitään sen ihmeempää, ollaan vaan.

"Tahvanus on tallirenki..."

"Tahvanus on tallirenki
iski silmänsä itähän,
katsoi pä’in luotehesen,
katsoi kaiken ilman rannan;
näki tähen taivahalla,
pilkun pilvien lomassa."

(Viimeinen säe Kantelettaresta, katkelma Neitsyt Maarian virrestä. Kirjoitus on valmistunut 10/2001)

Tänään on päivä siis jo kukon askeleen pidempi kuin..kuin mikä? Tai kysymys kai kuuluu, että milloin, ja vastaushan on silloin, että talvipäivän tasauksena. Mutta kuinka pitkä se kukon askel oikein on? Ja kun on olemassa erilaisia ja eri kokoisia kukkoja? Mutta kai se sitten on pidempi, uskotaan niin. Kevättä kohti kuitenkin mennään, kovaa vauhtia. Huis vaan, ja kohta on laskiainen ja sitten ei menekään pitkään kun on vappu ja sitten taas.. Nii-in, Myyntisirkkuset lähtee maailmalle. Näin laskee Pöllö vuoden kulkua 😏😏

Mutta jos vielä pysyttäis joulussa, kun kerran tänään on vastassa Tahvanan päivä, eikä tänäänkään tarvitse tehdä mitään.
Kiltti oli Pöllö ollut vuoden mittaan, kiitos Joulupukille ja apulaisilleen. Kaikki lahjat ansaitsisivat tulla esitellyiksi, mutta kaksi näytän teille. Toisen siksi, että tästä sarjasta mulla on jokaista väriä yksi keräilykappale kaapissa. Mustavalkoista on yksi käytössä ja punaista on kaksi. Miksikö kaksi? Siihen on syynsä: jos toinen näistä rähmäkäpälistä putoaa, niin toinen punainen jää vielä käyttöön. Ja se yksi on silti keräilykappaleena. (Ja kun se punainen on lempivärini..)

Mutta tämän halusin juuri tämän värisenä ja tämän sain Pojan pyynnöstä Joulupukilta:

Aattona kävi perinteisesti Joulupoika, varapoika, kun ei se oma nyt sitten ollutkaan meidän kanssa. Olipa muuten jännä, kun ensimmäisen kerran näiden vuosien aikana hän halasi (kesällä siellä häissä halasi), niin olipa kasvanut pitkäksi! Vai olenko minä jo ruvennut lyhentymään?
Mukanaan hällä oli se vanha tuttu joulutähti, lisäksi purkki sinappia - kotona on kuulemma ollut pari kuukautta sinappitehdas (hmmnmm.. AM epäili, olisiko se ollut vihje toisenlaisesta "sinappitehtaasta" 👶😉😉) ja sitten sain tällaisen:

Äitirakkaankin kautta Joulupukki oli lähettänyt pöllöjä, paidan muodossa, mutta sitä en ole vielä raaskinut ottaa käyttöön 😊
Ja kaikenlaisia muita pöllöjähän tänne on lennellyt vaikka kuinka ja paljon! Ja tonttuja 😊

Kaikki muut ihmiset varmaan valvoivat jouluaattona pitkään, mutta minä menin nukkumaan jo ennen yhtätoista! Ei vaan kertakaikkiaan pysynyt silmät enää auki. Eikä siihen aikaa illasta kannattanut ottaa nokosia 😊 Päätin siis mennä nukkumaan. Ja nukuinkin sitten kunnolla, melkein 12 tuntia....

Mutta kun oli kunnolla nukkunut, niin jaksoipa eilen sitten ottaa päiväunet 😏 Noh. päikkäreiden ottamiseen oli taka-ajatus: Poika lähti sinne reissuun, pitkä lentomatka hällä edessä, lento lähti vasta viiden jälkeen iltapäivällä ja olisi perillä vasta kolmen aikaan aamuyöstä - olisihan se valvottava, jotta kuulisi, että on päässyt perille. Ensimmäiseen kohteeseen, sieltä sitten vaihtoi lentokenttää ja jatkoi vielä lentoa niin, että oli perillä kohteessa tänä aamuna puoli yhdentoista aikaan. Äiti on äiti aina, vaikka voissa paistaisi 😏. Toki isätkin ovat huolissaan, en sitä vähättele, mutta taitavat luottaa asioiden sujumiseen toisella tavalla kuin äidit  😊

Tein toki muutakin kuin murehdin matkan sujumista ja seurasin lentoa flightradarista:
oli jo pitkään harmittanut kun yhdet villasukat on venyneet käytössä niin pahasti, ettei ne enää oikein tahdo pysyä jalassa. Pesun jäljiltä tunnin verran ja taas ne on samanlaiset. Vaan keksinpä keinon 🌟

Kaivelin esille langanjämiä, tuntui olevan vähän ohuempia kuin alkuperäinen lanka, suht ohuet puikot, poimin sukan varren suusta silmukat ja neuloin suunnilleen samanmittaisen "lisävarren" sukkaan 😊😊 Nyt kun se on vähän tiukempi kun vanha varsi ja sen taittaa vanhan varren päälle, pysyy sukat hyvin jalassa.
Uudet varret on vähän kirjavia, kun langanjämät ei riittäneetkään molempiin sukkiin - tein sitten useammista langoista. Mutta ajattelin, että eipä haittaa, kun sukat on kirjavat jo muutenkin. Vaan tosi tyytyväinen olen. Kun en olisi halunnut muuten hyviä sukkia heittää poiskaan vaan sen takia, ettei ne pysy jalassa.
Tämmöiset niistä tuli:

Voiko häistä selvitä kuivin silmin?

Ei. Ei voi. En minä ainakaan. "Pelkään" jo etukäteen niitä päiviä, kun Poika ja Siskorakas joskus menevät vihille. Jos menevät. Toivottavasti menevät. Niistä päivistä ei kyyneliä tule puuttumaan.

Tänään oli kaunis - ja kuuma! - heinäkuun alun päivä ja meidät oli kutsuttu häihin. Ei tullut mielenkään kieltäytyä kutsusta, olisi saanut olla tosi hyvä syy, että olisimme jättäneet ne väliin. 

Kyse oli Joulupojasta. Jo matka kirkkoon oli minulle tunteikas, kun ajattelin, että kohta... Olimme kirkolla hyvissä ajoin ja odottelimme pihalla muita vieraita saapuviksi. Emme tunteneet ketään, sulhasen veljetkin olivat jo niin aikuistuneet, ettemme tunnistaneet heitä.

Sitten tuli sulhasen vanhemmat: "Täällähän on tuttuja! Varavanhemmat, niin kuin meidän xx on aina sanonut" 💕 

Siinä se oli. Ensimmäinen hetki kun jouduin nieleskelemään. Varavanhemmat! 

No kirkossa olo oli tietysti sitä mitä oli... En vain pitänyt papista. Vihkijänä oli naispappi - mulla ei ole mitään naispappeja vastaan, miten voisikaan olla, kun en itse edes kuulu kirkkoon, mutta tällä papilla oli jotenkin "kolkko" ääni. Isoon kirkkoon olisi tarvittu vähän pehmeämpi ääninen pappi.  Mutta kauniisti hän puhui, siitä ei päästä mihinkään ja taas piti silmänurkkia kuivailla. En ollut ainoa...

Juhlapaikalle kun päästiin ja lopulta päästiin onnittelemaan tuoretta avioparia, oli tuoreen aviomiehen ensimmäinen kommentti "No miten ne vanhemmat täällä näin häntäpäässä tulee?" 😊😊 

Voih, ette tiedä miten sydämeni taas pusertui kasaan - minullahan onkin siis kaksi poikaa! 

Ja miten hänen silmistään näki, että hän oli iloinen siitä, että pääsimme paikalle, Pojan ja Tyttöystävän kanssa.

Niin ja morsian - morsianhan oli tietenkin yhtä kaunis tämä pilvetön kesäpäivä, jona saivat häitään viettää! 

Harmi kyllä, jouduimme lähtemään pois, heti hääkakun leikkaamisen ja kakun ja kahvin jälkeen, mutta saimmepa olla todistamassa tätä tärkeää päivää.

Tullessa totesin Pojalle, että no, onhan sulle sittenkin se isoveli, vaikka ollaan aina luultu ettei sitä ole. Näillä miehillä - ei kai pian 3-kymppisiä voi enää pojiksi sanoa, vai voiko? - on ikäeroa vain 15 päivää. Ovat tunteneet ekaluokasta asti. 

Koska meillä on joulu...

Ja nythän te siellä ajattelette, että no nyt on Pöllö pöllähtänyt ihan sekaisin, pudonnut pesästään (kolmannesta kerroksesta asfaltille) ja kolauttanut päänsä.
No melkein. Kyllä on niin puulla päähän lyöty olo vieläkin, ettei tokene Pöllö tästä ihan heti.

Vasta oli pääsiäinen ja vapustakin selvittiin; itse asiassa eilen oli se Vapunpäivä ja eilen tuli Pöllö kotiin.

Nii-in. Olin reissussa. Siellä maailmanparannusreissussa. Tädin luona Isolla Kirkolla. Olin ajatellut mennä junalla, mutta AM oli niin huolehtivainen, että bensarahaa vastaan (ja pöh, yhteisiähän meidän rahat on..) lupasi "kotiinkuljetuksen" eli vei sinne tädin ovelle asti eikä edes jättänyt siihen yksin odottamaan - vaikka sanoin, että pärjään tässä kyllä, käyn odottaessani kaupasta ostamassa uuden hammasharjan sen...krhm...tiivisteen puhdistukseen käytetyn tilalle. Ja hammastahnaa. Ei, hän odotti mun kanssa siinä pihalla parikymmentä minuuttia. Mutta ei se mitään. Meillä oli ihan hauskaa. AM ei mahtunut autosta ulos, kun ei ollut tilaa - autot oli pysäköity niin tiiviisti. Mutta minä mahduin seisomaan siinä välissä PÖLLÖmatkalaukkuni kanssa.

Ensiksi nähtiin yksi setä. Setällä oli varmaan vähän vilu, sillä hänellä oli kunnolla päällä. Ihan KARVALAKKIA MYÖTEN. No olihan siellä varjon puolella vähän viileetä.
Vähän ajan päästä nähtiin pieni poika. Hän oli varmaan katsonut kalenterista, että nyt on KEVÄT. Melkein kesä. Poika oli n. 5-6 vuotias. Lyhyt-hihainen t-paita ja sortsit.  Mun tuli kyllä vilu.

Se oli siis perjantai. Lauantaina Täti lähti Kainalomadon kanssa Tanssigaalaan ja minä menin siksi aikaan "hoitoon" Ystävän ja Pojanpojan luo. Meillä oli ihan hulvattoman hauskaa. Saattopalvelu toimi mennen tullen rautatieasemalle, enhän minä siellä Isolla Kirkolla osaa kulkea. Ystävä sai Tädiltä tiukat ohjeet: Yöksi en saa jäädä, kotiin pitää lähettää 😄 Ja ennen lähtöä pitää huolehtia, että olen käynyt pissalla ja ja ja ... Ja sitten alkoi se hillittön räntä- ja lumisade! Luistonestoa olisi pitänyt olla, kun kotiin läksin, niin liukasta oli. Ja märkää! Mutta pääsin perille. En kotiin, vaan Tädille. Tyhjää ja pimeää oli, Täti oli vielä reissussa, vaikka aika myöhään minäkin sinne kömmin.

Sunnuntainakin oli aika tylsän oloinen keli, mutta urheasti me lähdettiin liikkeelle, käytiin tervehtimässä Isotätiä. Söin kuulkaa moneen, moneen vuoteen KÖYHIÄ RITAREITA! En ihan oikeasti muista, milloin olisin niitä viimeksi syönyt, mutta Täti pikaisesti niitä paisteli kahvin kanssa.

Isotädiltä lähdettiin ratikalla keskustaan. Ratikassa sain taas muistutuksen siitä, että pitää elää NYTKU -elämää, ei sitku -elämää:
Alle 10-vuotias tuli ratikkaan isänsä (näin oletan) kanssa, ja isä oli jo vähän vappufiiliksissä. Poika istui takanani, joten en nähnyt häntä, mutta kuulin puheensa. Sillä hetkellä paistoi aurinko:
- Koska me mennään kalastamaan?
- Mmmmmmm....
- Mä haluan edes KERRAN elämässäni kalastamaan.
Jotenkin tuo topakalla äänellä lausuttu lause sai hymyn nousemaan huulille ja samalla taas muistamaan sen, että niin, asiat pitää tehdä silloin kun ne tulevat mieleen, ei sitkun.
Toivottavasti poika pääsee kalastamaan mahdollisimman pian 🐟🐟

Rautatieaseman edessä satoi tietenkin vettä, kun piti kuvata kivimiehiä naamareissaan. No, jonkinlaisen kuvat niistä sain. Hienot naamarit herroilla on. Sitten lähdettiin metrolle. En nykyään pidä liukuportaista. Ja siellä ne oli aika..pitkät? No joka tapauksessa. Kun päästiin alas, tuntui, että kuulo häviää. Sanoin siitä Tädille. Hän epäili, sen johtuvan siitä, kun olemme niin syvällä maan alla. Pyysin kuitenkin häntä pitämään mua silmällä. Onneksi metro tuli just, päästiin sisään ja - tsädäm!
Pöllö oli taas pihalla kuin pesänsäkin!
Täti sai mut kammettua penkille istumaan (omasta mielestäni istuin itse - mutta näin se pää toimii kun kohtaus on päällä!) ja samalla penkillä istui pieni tyttö, jota tietenkin säikähti. Jännä juttu, kun omasta mielestäni näin sen tytön ja ajattelin mielessäni, että toivottavasti hän ei säikähdä, ja tosiaan istuin penkin päähän itse, mutta Täti sanoi, että oli joutunut "tekemään töitä" että sai mut istumaan.
Mutta kyllä oli kuulemma AIKUISETKIN katselleet, sillä silmällä vain, että "onpa tuo kännissä..."
Täti oli ruvennut aika kovalla äänellä selittämään sille pienelle tytölle, mistä oikein on kysymys ja ettei tarvitse pelätä. Tyttö oli rauhoittunut ja lopulta jo hymyillytkin Tädille. Ihanat lapset, ymmärtävät kyllä kun heille selittää ❤❤
Mutta ei siis mennyt tämäkään Isolla Kirkolla käynti ilman Riesaa.
Pieni huilailu matkan päässä, soitto AM:lle ja käytiin syömässä ja olin taas suht kunnossa, vähän väsynyt vain.

Eilen, Vapunpäivänä oli aivan ihana ilma, aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta. Tehtiin kävelylenkki, pikainen syönti ja hopi hopi junaan ja ehdin just kotiin lähtevään junaan - vaikka piti tulla oikeasti vasta seuraavalla junalla.

Ja kotona. Kotona sitten odotti se mikä liittyy tuohon päivityksen otsikkoon - vaikka tämä pitkä, kuvaton päivitys, varmaan jo saikin teidät unohtamaan sen.
Siihen liittyi vähän ristiinmenneitä puhelinsoittoja ja sen sellaistakin, mutta ei sillä ole väliä.
Meidän "Joulupoika" oli käynyt tuomassa postia.
-"Ei se viipynyt kauan, se toi vaan tämän, en mä tiedä mikä tää on"
No eihän miehet tajuu 😉😉😉
Mä arvasin heti, mikä siellä odottaa ja samalla kun etsin kirjeveistä käteeni, rupesin jo keräilemään roskia silmiini. Ja sanoin AM:lle, että "nyt mä kyllä saan vetistellä". Se katsoi mua vähän hölmistyneen näköisenä, kun ei tajunnut vieläkään, vaikka siinä jo luki "Kutsu".
Nii-in. Meidän "Joulupoika" on menossa naimisiin ❤❤ heinäkuussa.

Just ehdin tulla kotiin rakkaiden luota ja valmistautua häihin.

Mikä mahtava kesä tulossa! ❤❤