perjantai 27. syyskuuta 2019

Hyvän mielen viikko

Kulunut viikko on ollut hyvän mielen viikko. Ei varmaan pitäisi sanoa sitä ääneen, eikä kirjoittaa mihinkään, koska luultavasti huomenna sitten tapahtuu jotain, mikä romuttaa kaiken.  Ei vaan, en usko enteisiin, en tällaisiin. Uskon vain siihen, että kannattaa laittaa hyvä kiertämään ja hyvä tulee ennen pitkää takaisin - se voi viedä aikaa ja se voi olla aika huomaamatonkin, siksi pitää olla tarkkana 😉

Ei kaikki suunnitelmat nyt ihan niin ole menneet kuin oli tarkoitus, mutta se, että on tullut mutkia matkaan, onkin ollut hyvä, koska on ollut tilaisuus ja aikaa miettiä asioita uudelleen. Ja tehdä uudet paremmat suunnitelmat. Ja vielä vähän paremmat.

Mutta ollaan me jotain tehtykin, eikä vaan istuttu ja suunniteltu. Veranta-hommeli jäi kesken, kun sen suunnitelma petti, mutta siirryimme sitten saunalle ja siivosimme ja järjestimme pukuhuoneen uudelleen. Kun Poika soitti tänään, hän kysyi "miten ihmeessä se saitte ne tavarat mahtumaan sinne" - pukuhuone on nimittäin pieni ja ahdas ja me vietiin sinne vielä lisää tavaraa 😄 Silti se tuntuu, kuin siellä olisi enemmän tilaa. Hmm.... Kieltämättä mystistä.

Eilen ajeltiin kirkonkylälle kauppaan ja kirjastoon. Kirjaston omatoimikäyttö tulee mahdolliseksi 1.10. alkaen ja kävin hoitamassa sen kuntoon osaltani. En ole koskaan käyttänyt omatoimipalveluita, sillä meidän omassa kirjastossa sitä ei ole käytössä. Pääkirjastossa toki on ja parissa muussa sivukirjastossa, mutta ei meillä.
Nyt kuitenkin ajattelin perehtyä siihen ja hankkia oikeudet kaikkiin kolmeen lähimpään kirjastoon - niihin on kaikkiin täältä meiltä yhtä pitkä matka. Voin sitten jatkossa ottaa esim. varaukset johonkin niistä ja hakea ne vaikka sunnuntaiajelulla 😋 On kuitenkin paljon lyhyempi matka käydä jossakin noista kolmesta kirjastosta kuin sieltä vanhasta tutusta kirjastosta, jossa olen käynyt yli 30 vuotta.
Ajatelkaa nyt - pitää opetella ihan uusien kirjastoiden käyttöäkin vielä tässä vanhalla iällä 😳 Onneksi sentään sama kortti käy kaikkiin kirjastoihin.

Ja talvi saa minun puolesta tulla: ostin eilen uudet talvikengät. En tiedä kestääkö ne sitten viikkoa kauempaa tosipaikan tullessa, mutta oli pakko ostaa kun oli niin halvat ja tykästyin väriin. Semmoinen tumman viininpunainen. Kelpaa maalaiselle kuitenkin.

Tänään hirvitti kun AM kiipesi katolle, onneksi tämä meidän talo ei ole kauhean korkea. Piti korjata savupiipun juurelta reikä, sieltä nimittäin tässä taannoin tuli vettä sisään, kun satoi kaatamalla ja tuli "oikeasta" suunnasta. Nyt kun on ollut pidempi jakso aurinkoisia päiviä ja katto ja piipun juuri oli varmasti kuivia, sen sai korjattua. Ja vielä on luvattu ainakin huominen päivä poutaa, niin se massa piipun juurella ehti kuivua/kovettua.
Sitten saa syysmyrskyt meidän puolesta tulla. Tai no, olisihan se toisaalta kiva, jos odottelisi vielä sen verran, että nuohooja ehtisi käydä parin viikon päästä. Ja ehdittäisiin tuoda kaupungista otsalamput tänne maalle. Kynttilät on ihan jees, mutta ei niiden valossa oikein näe lukea. Otsalampun kanssa näkee lukea ja neuloa, jos sähköt katkeaa.
Kun on puuhella millä lämmittää ja saa tehtyä ruokaa ja otsalamput, että näkee lukea ja tehdä käsitöitä, niin mikä hätä meillä täällä.

Sillä aikaa kun AM oli katolla, minä keräsin kuivuneet lipstikat pois. Harmitti, kun en kesällä saanut aikaiseksi kerätä niitä - oli muka aina kaikkea tekemistä ja menemistä ja seli seli... Piti viedä Myyntisirkkusellekin. Nyt häiritsi pitkään se ruskea puska tuossa pihalla ja tänään päätin antaa sille lähdön.
Sieltäpä olikin jo tulossa uutta, tuoretta lipstikkaa! Aika matalaa vielä, en tiedä pitäisikö tai voiko sitä poimia ja kuivata? Joka tapauksessa oli tai on hauska huomata, miten paita tuoksuu tuoreelle lipstikalle vieläkin, näin puolen yön aikaan, vaikka tästä on jo monta tuntia kun sitä puskaa raivasin.

Huomenna menemme käymään tuossa koululla. Viemme sinne lupaamani kankaat, joita on aikamoinen kassillinen - heittäkööt pois jos ei heillä ole niille käyttöä. Samoin vien heille kassillisen jämälankoja. Toki niitä voisi itsekin raitalankoina sukisssa ja lapasissa käyttää - varmaankin - mutta... lankoja on NIIN paljon, rehellisesti sanottuna liikaa (nyt te ajattelette, että voiko lankaa olla liikaa, mutta kyllä voi, kun oikein rehellisesti ajattelee), että kun niitä taas käyttää, niin niistä tulee kyllä taas raitalankoja. Lupasin AM:lle, etten osta lankaa, ennenkuin olen käyttänyt lankani loppuun - ellei sitten tule joku tilaustyö, jota varten tarvitsee ostaa lankaa jota ei varastosta löydy.
Ja osasyy toki on sekin, että säilytystilat on jatkossa niin paljon pienemmät, että on ihan oikeasti mietittävä, mitä sitä itse ostaa 😏

Sitten onkin suunnitelmat vielä avoimena, jotain pientä varmaan tehdään; ensi viikolla aloitellaan varmaan suunnitella seinän kaatoa.

Parasta tässä viikossa on ollut, kun Poika soitti tänään ja kyseli kuulumisia. Ja kysyi, miten ollaan ajateltu viettää joulua. "Varmaan pitäisi jo ruveta luomaan omiakin jouluperinteitä, mutta kyllä vielä tänä jouluna haluaisin tulla viettämään joulua teidän kanssa. Kun nyt on vähän tällainen erilainen joulu" 💗💗 Kyllä lämmitti äidin ja isän sydäntä.  Siksi pitäisi saada tämä valmiiksi.





lauantai 21. syyskuuta 2019

Kiitos kaikille hoitotyötä tekeville

Viime päivityksessä oli pelkkiä huonoja uutisia - kaikki meni pieleen, mikä vain pieleen saattoi mennä.
Tänään voin hyvillä mielin ja oikeasti kiitollisena lähettää terveisiä kaikille hoitotyötä tekeville. Olen muutenkin sitä mieltä, että "sitä saa mitä tilaa" eli kun itse olet ystävällinen, rauhallinen ja kohtelias, niin saat hyvää palvelua. Niin nytkin.

Kotisairaanhoito kävi meillä antamassa AM:lle antibioottia kahdeksan kertaa suoraan suoneen. Tänä aamuna tulehdusarvot oli jo niin alhaalla, että se voitiin lopettaa. "Jälkiruuaksi" annettiin vielä 10 päivän antibioottikuuri suun kautta. Ja ilmeisesti vielä joku jälkitarkastus tulee myöhemmin, näin ymmärsin.
Jokainen hoitaja, joka meillä kävi, oli todella mukava ja ystävällinen - oikeastaan jäi vähän ikävä, kun ei tänä iltana enää kukaan tulekaan. Aamulla oli opiskelijakin mukana; kysyivät ensin saako tulla tekemään toimenpiteet. No tottahan toki - eipä sitä muuten opi kuin tekemällä.
Sunnuntaina kuulemma vielä soittavat, että mitenkä sitä voidaan.

AM kävi tänään autohuollossa korjauttamassa sen pahuksen takajousen. Se on nyt kunnossa ja auto on katsastettu. Viime tipassa, mutta nyt sillä saa taas ajella hyvillä mielin.
Sen jälkeen käytiin hakemassa ne lääkkeet. AM:n odottaessa vuoroaan, kävin katselemassa dosettivalikoimaa. Koska apteekki oli aika tyhjä muista kuin vuoronumeroasiakkaista, hän tuli luokseni ja sanoi yhtäkkiä "onpa sulla kivat silmälasit" 😊 Tuntui mukavalta.

Nyt kun tällä viikolla oltiin kaupungissa, vaikka piti olla maalla, niin pääsinkin käymään Novellikoukussa. Mukana oli jälleen yksi uusi, nuori tyttö, joka oli neulonut ja virkannut aivan ihania nalleja ja pupuja ja niille villapaitoja.
Sain luvan ottaa niistä kuvan ja laittaa sen tänne blogiin.

Eikö ole söpöjä?

Pienen miehen housut on viittä vaille valmiit, toivottavasti ovat sopivat. Ihan muutama kerros vielä ja sitten pitäisi ommella ne kasaan. Sattui vaan ensin pikku pikku moka niiden kanssa... Ohje on Novitan nettisivuilta ja niissä neulotaan ensin toinen lahje ja sitten toinen ja sen jälkeen ne yhdistetään ja neulotaan muutama kerros, että saadaan kuminauhakuja. Noh... olin neulonut toisen lahkeen ja laittanut kohtaan x kerrosmerkin, mutta ehdin jo unohtaa mitä varten se oli juuri siinä.. Ja kun tein toista lahjetta, muistin että se olisi sitä varten, että siitä kohtaa alkaa lyhennetyt kerrokset. ja kissan villat... kun lahje oli melkein valmis, sepä olikin n. 4 cm lyhyempi kuin se toinen! 😔😕
Ja sitten muistin miksi se merkki oli siinä. Ei siis muuta kuin taas purkamaan ja neulomaan muutama kerros lisää ja sitten vasta ne lyhennetyt kerrokset. Mutta nyt ne on ehkä saman mittaiset. Kai. 
Kunhan saan ne kokonaan valmiiksi, laitan niistä kuvan nähtäväksenne. Jos kehtaan...




keskiviikko 18. syyskuuta 2019

Kun mikään ei mene niin kuin pitäisi

niin lopputuloksena on se, että istutaan kotona viittä vaille yksitoista illalla odotetaan vieraita. Mietitään, monta heitä tulee ja mihin aikaan he tulevat. "Kello 11-01 välillä". Viipyvät varmaan noin puoli tuntia.

Kaikki lähti menemään pieleen perjantaina. AM lähti aamulla käyttämään autoa huollossa ja tarkoitus oli käyttää se samalla katsastuksessa. Auto nostettiin ylös ja samalla kun renkaat nousivat ilmaan - naps!
- O-ou, tuo ei kuulostanut hyvältä!
- No, mikäs se oli?
- Kuskin puoleinen takajousi (mikä lie) taitaa olla poikki. Katsotaas... Jep.. Poikkihan se. Ei mene katsastuksesta läpi.
- No voi... Eihän siinä sitten mitään. Korjataan.
- Pitää tilata uusi osa. Korjataan viikon päästä ja katsastetaan sitten. Niin ja jarrupalat pitää vaihtaa kanssa.
- No niin tietysti. Vaihdetaan sitten. Tulen viikon päästä...

AM:n puhelin soi - Pöllö soittaa tylsistyneenä:
- Rakennatteko te sen auton kokonaan uudestaan?
- Ei, oon jo tulossa. Mutta suunnitelmat muuttui. Ei me voida viedä niitä hyllyjä  tänään maalle.
- Miksei?
- Kuskin puolen takajousi on poikki. Pitää tulla viikon päästä takaisin, niin pojat korjaa.

Että sillain. Meidän siis piti viedän pino täyspuisia hyllyjä maalle, jotta saamme siellä asioita hoidettua, mutta se jäi tekemättä. Ja moni muukin asia jäi sitten tekemättä. Mutta pääasia, että pääsimme pois kaupungista.
Voisimme vaikka jatkaa saunan pukuhuoneen siivoamista, jos ei muuta. No, saatiin vietyä roskia Rinki -pisteeseen, vähän siivottua pihaa..
Ja minä aloittelin neulomaan pienen miehen pöksyjä.

Sunnuntai -aamuna AM heräsi huonoon oloon. Kuumetta. Paras levätä, emme siis tee mitään sen kummempaa, ollaan vaan. Katsellaan telkkaria, minä neuloin ja luin ja torkuin. Ja suunnittelin miten asioita tekisi. Kyllä se kuume levolla ohi menee...
Maanantaina kuumetta oli vielä enemmän. Kyläkauppias sanoi, että kylällä on liikkeellä harvinaisen ärhäkkä flunssa - olisiko AM saanut sen. Mistä ihmeestä..? Kunnon vaimona yritin auttaa, mutta minkäs kuumeelle teet?
Tiistaiaamuna olo oli vain pahentunut ja niinpä sitten pistettiin kamppeet kasaan ja hypättiin autoon ja ajettiin taas kerran 60 kilometriä kaupunkiin, AM kävi suihkussa ja sitten kohti päivystystä.
Siellä meni sellaiset nelisen tuntia; oli pissanäytettä, verikoetta, pari lääkäriä, antibioottia suoraan suoneen ja "me otettais sut mielellään tänne osastolle".
No sehän ei oikein käynyt, kun minä olin änkenyt seuraksi ja oli lähdetty omalla autolla: sekä auto että Pöllö oli saatava kotiin.
Siispä vaihtoehtona oli tämä yöllinen vieras, joka kävi jo heti kello 23, ei onneksi sen takia tarvitse valvoa - voin mennä nukkumaan heti kun tämä on valmis.
Seuraavat kaksi päivää kotisairaanhoito käy kolme kertaa vuorokaudessa antamassa antibioottia.

Että ihan ei nyt ole mennyt putkeen Pöllön elämä tällä erää.

************

Niin ja sekin vielä, että Pöllön entinen avustaja, josta sittemmin on tullut ystävä, soitti maanantaiaamuna itkien "Onko sulla hetki aikaa, pitäisi saada puhua jonkun kanssa". Toki Pöllön korvat on käytössä, mutta enpä osannut arvata mitä kuulen 😢 Ystävän äiti oli kuollut aamuyöllä - ja välimatkaa on monta sataa kilometriä.
Ja toisen ystävän veljeltä leikattiin samana päivänä kurkkusyöpä; veli ei mitä todennäköisimmin puhu enää ikinä mitään. .

Tuolla sairaalassa odottaessa tuli taas mieleen, että eikö tämä koskaan lopu...


torstai 12. syyskuuta 2019

Myyntisirkkusten seikkailut Suomen suvessa 2019 - osa 7

Ehei, ei ole Myyntisirkkuset jääneet matkan varrelle, hidasta vain oli matkan teko menneenä kesänä 😊

Edellisessä jaksossa oltiin päästy hyvin matkaan ja Käenkosken lavan ja Alaskylän kautta ajeltiin yöksi Toivolansaareen. Siellä oli meidän Myyntisirkkusten auto ja koti somasti vierekkäin ja meidän herrasmiesystävät meitä odottamassa.





Tämä tapahtuma ehti jo mennä ennen kuin sain tämän kuvan tänne, mutta Satakunnan kansansoutukin on perinteinen tapahtuma, tänä vuonna tuli sillekin tapahtumalle täyteen jo 30 vuotta.
Satakunnan Kansansoutu on leppoisa 109 km extreme retkitapahtuma soutaen ja meloen Sastamalasta Poriin Kokemäenjokea pitkin.
 - Tämä näin pienenä mainospätkänä tähän väliin, ensi vuonna taas, niin kuin mekin 😊

Niin kuin näkyy, aurinkoinen päivä oli iltaa kohti muuttunut vähän kosteammaksi; vesilätäköitä siellä täällä ja nurmikko oli vähän märkää. Lämmintä oli kuitenkin ja mekin jätimme kaikki mahdolliset lävet asuntoautosta auki. Neljä ihmistä pienessä tilassa, niin hikihän siellä tulee. 
Herätys oli laitettu aikaiseksi aamuksi, sillä olimme sopineet, että Kuljettaja-Sirkkunen pääsee aamusta vesille, toiselle herrasmiesystävistämme oli laitettu johtomelojavuoro ja toinenkin taisi lähteä vesille - jäisin siis taas rannalle ruikuttamaan.
Jossain vaiheessa aamuyötä heräsin ja kuulin, että ulkona sataa. Voi harmi, juuri tänä aamuna. Ja hetken päästä heräsivät kaikki muutkin: vettä tuli kuin saavista kaataen! Meille tuli Kuljettaja-Sirkkusen kanssa hirvittävä kiire saada yläpuolellamme oleva kattoluukku kiinni - hyttysverkko ei juurikaan sadetta pidä 🌂🌂
Tovi vielä unta, toivoen, että sade loppuisi lähtöhetkeen mennessä. Hetki siis vielä unta, sitten lähtijät valmistautumaan ja aamupalalle. 

Ja sitten vesille. 
Viellä ennen vesille lähtöä tarkistetaan melan kunto ja pituus, kaksissa miehin, turvaryhmän toimesta. 

Turvaryhmän kumivene on jo laiturin toisella puolella  valmiina matkaan. 

Melottavaa matkaa oli edessä 20 km ja aikaa sille oli varattu neljä tuntia - sen aikaa olisi siis minun saatava kulumaan. Ja pidettävä puotia pystyssä, mikäli sade antaisi myöten. 

Ihan yksin ei minunkaan tarvinut leiripaikalle jäädä...

                                   
Sopiva paikka kaupalle ja auton siirtäjäkin löytyi, mutta niin aikaiseen aamusta - seitsemältä! - ei vielä oikein ollut asiakkaita liikkeellä, joten ovet pysyivät kiinni. 



Pikkuhiljaa alkoi aurinko kuitenkin pilkistellä pilvien lomasta ja saatoin avata ovet ja apukäsien avustuksella nostelin muutaman laatikon ulos autosta. 

Odottavan aika on pitkä, mutta kyllä niitä melojia alkoi lopulta rantaa lähestyä...

Ja aurinkokin paistoi, vaikka tuolla taivaanrannassa vielä muutamia pilviä näkyykin. 

Kuljettaja-Sirkkunenkin saatiin rantaan hyvissä voimin, iloisena ja nauravaisena - niin kuin aina
     

Kun Kuljettaja-Sirkkuselle oli saatu kuivaa päälle ja vähän ruokaakin, suunnattiin auton nokka kohti Hämeenkyröä ja Frantsilaa. Tällä kertaa osattiin ajaa Hämeenkyrön liikenneympyrästäkin ihan ilman ylimääräisiä pyörähdyksiä 😉 ja Frantsilaan, Frantsila Kehäkukka Kahvila-ravintola ja myymälä. 
Siellä tutustuimme ensin pihapiirissä oleviin nähtävyyksiin, mm. sepän pajaan. 


Siellä oli myös ihania lasitöitä:

 



Pöllöjäkin siellä oli, mutta tällä kertaa hillitsin itseni - tosin yksi pöllö sieltä taisi löytää tiensä meille, luulen ma 😉😊


Tämän hiekkalaatikon viereen auringonpaisteeseen avasimme puotimme, keinulaudalla taitaa keinua joku meidän turvaryhmäläisistämme. Kaikkia meitä joskus vähän lapsettaa, vai mitä? 
Päivä meni niin nopeasti, että ei huomattu käydä kahvilla eikä syömässä, mutta onneksi meistä taas pidettiin hyvää huolta: "Hei ravintola menee kohta kiinni, nyt pitäis mennä syömään jos haluaa ruokaa." Ja ei kun äkkiä taas tavarat kasaan - sillä aikaa oli meille varattu annokset valmiiksi!
Vaan kuinkas kävikään kasvis-intolerantikko Apu-Kuskille 😲😲 Joutui syömään kasvisruokaa. No niin tietenkin... Mutta ihan hiljaa ja kiltisti pisteli ruuan napaansa, nälkä kun on, sitähän syö vaikka pieniä kiviä. Ja jos ei syö kiltisti laitettua ruokaa, ei saa jälkiruokaa, joka oli marjapiirakkaa. Nam. 
Hyvää ruokaa oli, mutta kyllä säikähdin ensin, hui. Kaikkeen sitä Myyntisirkkunen reissullansa joutuu. 

Päivä oli jo ollut pitkä, mutta vielä jatkettiin seuraavaan paikkaan - tosin siellä vain oltiin, katseltiin ja ihmeteltiin. 
Ajeltiin siis Siuroon. Siellä käytiin tutustumassa melontaliike Eräkettuun, Vastaanottamassa meitä oli tämmöiset, ensin hurjilta kuulostavat, mutta ihan leppoisiksi osoittautuvat kaverukset:


Jonkun aikaa siellä olimme ja odottelimme melojia, mutta kun meillä ei oikeastaan ollut siellä mitään tekemistä ja päivä tosiaan oli ollut aika pitkä ja hellekin verotti voimia, päätimme omalla porukalla lähteä ajelemaan kohti yöpaikkaa, Nokian Viinikanniemeä, jossa olisimme seuraavan päivän. 

keskiviikko 11. syyskuuta 2019

Kaikkea sitä ;)

Vielä kaksi päivää, eiköhän auto siihen mennessä ole katsastettu, kun sen heti perjantaiaamuna yhdeksältä huoltoon vie ja pojat sitten sieltä katsastukseen.

Mutta on tässä kaupungissa olemisessa ollut hyötyäkin, muutakin kuin se suuhygienistillä käynti.

Eilen päästiin pikkutalomme rakennuspiirustusten kanssa tapaamaan asiantuntijaa, joka varmisti meille, että olimme katsoneet oikein: yksi seinä, jota olemme suunnitelleet purettavaksi, ei ole kantava. Kun puramme seinän, saamme ison makuuhuoneen ja talo pysyy silti hyvin kasassa.
Kummallekin jää oma ovi huoneeseen - oven kahvat meillä jo onkin. Arvaatteko millainen kahva mun oveen tulee 😉
Toisesta ovesta voisi loruilla tämän "ovi auki, tääll' on hauki"

Illalla kävin kirjaston lukupiirissä, vaikka en ollutkaan lukenut enkä kuunnellut vuorossa ollutta kirjaa (Emma Puikkonen: Lupaus). Oli kuitenkin mielenkiintoista kuunnella muiden mielenpiteitä kirjasta; meitä oli tällä kertaa aika paljon ja uusiakin kasvoja oli useita.
Uusi kirja on Kimmo Ohtosen Karhu.

Kun keskustelu oli jo käyty rohkaisin taas hurjan luontoni, kerroin Caran ja SusuPetalin vetämästä Krapusta ja pyysin anteeksi suurta egoani - mutta josko saisin lukea yhden oman Krapuni 😌 Sain luvan ja luin.
Kiitos tuosta kuuluu paljolti teille - te olette kannustaneet kirjoittamaan yleensäkin ja varsinkin Krapuista saamani palaute on innoittanut kirjoittamaan ja rohkaisi tuohon lukemiseen. Jännitti kyllä niin, että meinasi happi loppua puolessa välissä 😂




Tällaisen kukkakimpun sain ystävältä, kun lähdettiin lukupiiriin - ei oltu pitkään aikaan nähty.
Paperinaruista tehty. Paperinaruista, joita kerran talvella, vai koska lie, annoin hänelle ison kassillisen. Tässä olivat kuulemma viimeiset 💗 Ahkerasti hän on kukkia niistä tehnyt - olen iloinen, että nekin menivät käyttöön, enkä sittenkään heittänyt niitä roskikseen.

Ja kuten näette, kuvaa varten ei tosiaankaan ole tällä kertaa mitenkään stailattu meidän keittiön pöytää - jostain nimittäin luin siitä, oliko  täällä meidän "blogiringissä", kuinka kuvia varten suunnilleen tehdään remonttia asunnossa ennen kuvaamista 😉 Yhtä mukia vähän siirsin, mutta muuten on keittiönpöydän rojuläjä paikallaan. Noita läjiä on meillä vähän joka paikassa. Kukahan ne järjestelis?

Tänään on kässäkerho ja kun nyt kerran täällä kaupungissa olen, niin ajattelin mennä sinnekin - siellä on eri ihmisiä kuin eilisessä lukupiirissä, on kiva nähdä ystäviä joiden kanssa on monta vuotta viettänyt iltoja sukkia neuloen ja joita ei jatkossa näekään niin usein - kaikki tilaisuudet on nyt käytettävä hyväksi.

Tarkoittaa tietenkin myös sitä, että pitäisi käyttää tämä kaupungissaoloaika hyväksi myös sillä tavalla, että ottaa edes kaapin ja tavaran; astian, vaatteen, kirjan - minkä tahansa - kerrallaan, ja miettii oikein ajatuksella, että tarvitaanko me tätä vai ei. Vaan ei, tässähän minä taas istun höpöttelemässä joutavia.




tiistai 10. syyskuuta 2019

Puhtaat hampaat...

"Puhtaat hampaat, raikas suu, hammaspeikko lannistuu"

Molemmilla sedilläni oli aikanaan hammasmukit, joiden reunassa kiersi tuo loru - en muista, että minulla olisi tuollaista mukia ollut ja olisin niin sellaisen halunnut. Toinen muki oli sininen ja toinen oli punainen.
Yhden hammasharjan muistan: se oli niiiin loppuun käytetty, että harjakset olivat kääntyneet jo ihan "nurinpäin", ei sitä enää oikein harjaksi voinut sanoa 😂
Kummallisia asioita sitä sieltä vuosikymmenten takaa tulikin tänään mieleen, vaikka juuri tässä samalla yritän miettiä meidän reissua, että mitä tehtiin minäkin päivänä, mistä teille kirjoittaisin.

Mutta mistäkö hammasasiat mieleen tulivat? Ne tulivat siitä, kun kävin tänään suuhygienistillä. Olin ihan varma, että hampaat on huonossa kunnossa ja hammaslääkärikäyntejä riittää koko loppuvuodeksi, sen verran on taas vihlonut oikealta ja vasemmalta ja ylhäältä ja alhaalta ja yhdessä hampaassa oli terävä kulma = pala puuttuu.
No kappas vaan. Hampaat onkin kunnossa. Paikattuja ovat, mutta ei ole uusia reikiä, ei sitten minkäänlaisia. Vihlominen johtuu ikenistä, joissa on jonkinlaista tulehdusta 😢
Nyt on kuitenkin hampaat puhdistettu oikein kunnolla ja fluorattukin. Ja kun kello nyt sattuu olemaan jo näin paljon (katsoin tässä välissä illan kotimaisen elokuvan, joka oli aika erikoinen, mutta ihan hyvä), niin pestykin oikein kunnolla. Olin siis reipas.
Nyt pitää vain muistaa pitää hammasharja ladattuna sekä täällä kaupungissa että maalla, sillä se on parempi apuri kuin tavallinen harja. 
Ja se palan puuttuminen. Ei se puuttunut oikeasti hampaasta, vaan se puuttui paikasta tai oli ehkä vähän huonosti paikattu. Tai jotain sellaista. Sitä vähän hiottiin eikä se enää ole terävä, ei enää kieli hakeudu sinne.

Possu pelotteli tulevalla täysikuulla. En kyllä tykkää yhtään. Vaikka nukunkin hyvin noiden Riesa-lääkkeiden kanssa, niin täysikuu saattaa silti tehdä tepposet. En tykkää.

Tämä viikko ollaan täällä kaupungissa. Pyh. No onhan siinä toki hyviäkin puolia - saadaan täällä kaupunki-kodissa tavaroita järjestykseen ja muuten asioita hoidetaan. Sain esimerkiksi kasattua kaikki jämälankakerät ja vien ne maalla kyläkoululle. Meillä kun ei ole sinne viedä lapsia, niin kävin kysymässä, josko heille kelpaisi kankaat ja jämälangat - käsityönopettaja oli mielissään.

Ja tällä viikolla on meidän kirjastossa lukupiiri - en kyllä ole lukenut enkä kuunnellut kirjaa, mutta ei se haittaa - sekä käsityökerho. Mainasin mennä kumpaankin, tapaamaan ystäviä, kun en tiedä koska taas seuraavan kerran osuu näin hyvin kohdalle.

Perjantaina on auton huolto ja katsastus. Pitäkää peukkuja, että ei ole hirveästi korjattavaa ja että auto menee katsastuksesta sitten kerralla läpi - yleensä on mennyt, kun on ensin tehty huolto. SEN jälkeen palataan taas maalle.

Maalla ei muuten tule juurikaan tätä tietokonetta käytettyä, vaikka se mukana onkin, joten älkää pahoittako mieltänne, vaikka en aina niin nopeasti vastaakaan kommentteihinne. Luen ne kyllä puhelimella ja ilahdun jokaisesta kommentista, mutta puhelimella kirjoittaminen on vähän kökköä ja jostain syystä ei vaan tule tätä konetta käytettyä.

Nyt hyvää yötä ja mukavia syyspäiviä kaikille  💕💕

sunnuntai 8. syyskuuta 2019

Suu korvasta korvaan

Muutaman tunnin ajomatkan päästä päästiin viimein Siskorakkaan luo - hän siis haki meidän ryhmä-Rämän lentokentältä. Matka kesti tavallista pidempään tietöiden vuoksi, siltä minusta ainakin tuntui. Ja kun normaalisti on lennetty Heathrowlle ja nyt Gatwickille, tuntui että sisko ajoi ihan väärään suuntaan, kun en löytänyt yhtään tuttuja maamerkkejä.

Kun sisko lopulta peruutti pihaan, aukesi kotiovi samantien ja sieltä kurkisti neljä kirkasta silmää; pienemmällä vähän totisempi ja ujompi hymy, isommalla suu korvasta korvaan 💖 Rakennusmies-Ballerina juoksi suoraan mummon ja tädin syliin, varovasti halasi myös serkkua.

Lankomies pääsi töihin ja meillä alkoi nukkumapaikkojen jako: meille vieraille annettiin "äidin ja daddyn" makuuhuone. Hyvin mahduttiin, mutta kuumaa oli - koko viikon oli nimittäin hirvittävä helle. Pois luulo, että Englannissa sataa aina. Pyh.

Siskolla oli vielä perjantaiaamuna muutama tunti töitä ja me Pojan kanssa oltiin reippaita ja lähdettiin samalla kyydillä kaupungille, siis jo ennen puolta kahdeksaa! Aamu oli sumuinen ja näytti siltä, että voi harmi, tämmöinen harmaa päiväkö tästä nyt sitten tulikin, mutta eipä tainnut mennä kuin tunnin verran kun sumu ja harmaat aamupilvien riekaleet olivat kadonneet ja aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta.
Koska aamu(puuro)pala oli jäänyt meiltä syömättä, etsimme sopivan paikan missä syödä kunnollinen aamupala. Tällaisella satsilla aloitettiin perjantaipäivä:


Paistettua kananmunaa, tomaattia, pekonia, paahdettua leipää, jonkinlainen peruna (mikähän se nyt olikaan..), makkaraa sekä valkoisia papuja tomaattikastikkeessa.

Ja hei! Minä söin KAIKKI pavut. Ihan kiltisti söin, ihan ilman jupinoita.

Päälle juotiin tietenkin kahvia, sillä eihän suomalainen aloita aamuaan ilman kahvia, ei vaikka onkin teenjuojien paratiisissa.

Aamiainen oli mitä herkullisin ja sillä jaksoi koko päivän - vaikka kyllä puurokin oli hyvää, kun muina aamuina oli sitten se puuronsyöntikilpailu...



Tästä oli ihan pakko ottaa kuva, tämä oli aamiaispaikan ovenpielessä kun lähdettiin pois 😂

Aamiaisen jälkeen jaksoikin sitten kummasti kierrellä kaupungilla; kummankin pää pyöri kuin pöllöllä konsanaan ja yleisin sana oli "katso". Tai "onpa hieno".  Näimme ainakin White Housen ja Taj Mahalin.

Yhdessä katolisessa kirkossa poikkesimme sisällä







(No onhan se melkein suorassa, se kuva...)

Löysimme myös puiston jonka läpi kävelimme etsiessämme kirjakauppaa, tuntui ettei kirjakauppoja ole missään..


Puiston läpi virtasi "joki" joiden pienistä koskista minäkin olisin uskalta kajakilla laskea 😉
Tosin tämä oli niin kapea, ettei tässä kyllä melomaan mahtunut.
Puisto oli kyllä suuri ja siellä oli takaisin tullessa paljon väkeä; pelaamassa, leikkimässä, ottamassa aurinkoa, lukemassa, opiskelemassa, ehkä jopa etätöissä.

Ja kuuma siellä oli 🌞🌞🌞

Kävimme myös meren äärellä, satamassa. Väkeä oli sielläkin valtavasti, kuuma päivä kun oli ja koululaisilla lomaa. Ja meitä turistejakin varmaan...

Jonkinlainen Akvaario tms. siellä oli myös, mutta tulimme siihen tulokseen, että emme taida olla kohderyhmää - tarkoitettu vähän nuoremmille kuin me 😊

Eikä ollut kummastakaan meistä menemään tähän Big Wheeliin, vaikka sieltä varmasti upeat näkymät yli kaupungin olisi ollutkin. Pupu meni pöksyyn molemmilla..


Niinpä tyydyimme vain jatkamaan kaupungilla kävelyä, talojen ihailua ja niiden kirjakauppojen etsiskelyä.. Kirjastokin löydettiin, muttei poikettu sisään.

Vielä ennen kuin Siskorakas pääsi töistä, pysähdyimme keskustaan virkistäytymään ja siinä samalla Poika katseli viikon aikana erittäin tutuksi tulevasta Google Mapsista, että missä niitä kirjakauppoja oikein olisi... Ja niitä löytyi vaikka kuinka ihan siitä vierestä - ovat vain niin hyvin piilotettu.
Ehdittiin vielä käydä parissakin kirjakaupassa, ennen kuin tuli kysely, että missä ootte, nyt olis kyyti tarjolla... Mun varpaat alkoi olla jo siinä vaiheessa muusina, joten kyyti kelpasi, kiitos vain.

Google Maps ja Whatsapp - siinä vasta oiva pariskunta! Niiden käytön nuoret opettivat mullekin ja kyllä vain oli kätevää ilmoittaa missä ollaan ja mihin pitää tulla ja missä kukakin on menossa.

Poika taisi jäädä vielä vähäksi kaupungille, lupasi selviytyä omin voimin tädin luo 😉 - meidän piti mennä päästämään Lankomies töihin ja katsomaan samalla miten ovat siellä mummo ja lapset/vävy ja anoppi selviytyneet. Hyvin olivat pärjänneet, seinät oli pystyssä ja lapset ja Lankomies järjestyksessä.


tiistai 3. syyskuuta 2019

Kotonakin tapahtuu - ei vain reissussa

On varmaan ihan yleinen tapa kaikkialla, että vaikka olet jo ihan aikuinen ja haluat hammaslääkäriin - tiedät siis, että hampaassasi on reikä tai siitä puuttuu pala ja se on korjattava - sinun on ensin käytävä suuhygienistin luona? Hän sitten katsoo, että hups, tuosta hampaastahan puuttuu pala, se pitää korjata ja varaa sinulle ajan n. 1-1,5 kk:n päähän.
Jos käy huono tuuri, hammasta rupeaa särkemään ja sitten pitääkin mennä päivystävälle hammaslääkärille, joka korjaa hampaan 5 minuutissa.

No. Joka tapauksessa, olin saanut varattua ajan suuhygienistille (vuoden myöhässä, oma moka) ja se olisi ollut tämän kuun lopussa. Tänään tuli kirje ja pari aikaa sairaalaan, liittyen Riesaan ja eläkkeeseen. Toinen aika osui samalle päivälle odotetun suuhygienistin kanssa. Pahus Eikä varmuutta, ehtisinkö sinne. Toinen aika olisi siis siirrettävä. Hetki ankaraa pohdintaa ja soitto hammasterveydenhuoltoon. Jossa, niinkuin nykyään kaikkialla, on inhoamani takaisinsoittopalvelu. Tällä kertaa se toimi melko nopeasti.
- Halusit siirtää aikaasi?
- Kyllä, sain samalle päivälle ajan sairaalaan, enkä oikein tiedä ehdinkö varmasti.
- Aivan, ymmärrän. Se menisi sitten tuonne 18.11. klo xx.
- Niin pitkälle.. Eikö olisi yhtään aikaisemmin?
- Siis aikaisemmin aamusta?
- Ei kun siis niin kuin päivämäärällisesti, tuo siirtyy 1,5 kuukautta alkuperäisestä.. Tai no, eihän sille mitään voi, täytyy mennä päivystykseen sitten jos tulee jotain.
- Niin, ei tässä oikein.. Tai odotas, täällä on yksi peruutusaika, 9.9. klo xx, käviskö tämä?
*pienet aivosolut raksuttaa...*
- Kyllä se käy, totta kai.
Ja niin sain näppärästi ajan alkuperäistä kolme viikkoa aikaisemmin!

Perjantaina ennen kuin lähdettiin viemään Poikaa tyttöystävänsä luo kolahti postiluukku. Mitäs postia nyt? Yksi paperi? Huoltoyhtiö ilmoitti tulevansa tiistaina vaihtamaan kylpyhuoneen suihkuun suihkupään. Ihan hieno juttu, ei siinä mitään. Ainoa vaan, että se suihkupää on samanlainen kuin mikä meillä jo on.
Olisiko kannattanut tehdä jonkinlainen kartoitus, kuinka monella jo on tuollainen suihkupää, ettei turhaan tuhlaa rahaa niihin. Vaan mistäs minä mitään tiedän, tuli vaan mieleen 😜😉

Että tällaisia pieniä juttuja.

Yksi uusi pöllökin kurkistelee tuolta kirjahyllystä. Ystävä oli ottanut sen talteen toisen ystävänsä äidin jäämistöstä, ettei se joutunut roskikseen. Katsotaan mistä sille sitten löytyy paikka.

Niin ja nämä oli ne yhdet sukat, mitkä löytyi keskeneräisinä, kun etsin puikkoja. Nämä olivat matkalla mukana, mutta eivät juurikaan edistyneet. Nyt sain ne valmiiksi.



Lankana Novitan 7 Veljestä Joulu.

Koko taitaa olla jotain siinä 36 paikkeilla.

Näiden jälkeen otin puikoille jämälangoista miesten lapaset Asunnottomien keräykseen, jos nyt edes yhdet saisin neulottua.

maanantai 2. syyskuuta 2019

Oon kotona taas, täällä villissä maas, missä karhut...

Niin se melkein kaksi viikkoa kului kuin siivillä. Viimeksi kun kirjoitin, oli päivätkin ihan sekaisin, onneksi ystävä palautti maanpinnalle.

Oltiin jo pitkällä perjantain puolella, kun oltiin Pojan kanssa täällä kotona ja vielä pidemmällä kun päästiin nukkumaan. Aamulla olisi varmaan nukuttanut pidempäänkin, mutta rutiini herätti yhdeksältä ja Pojan siinä samalla. Ensin tutkimaan taas mitä tämä mun koneeni on syönyt ja sitten miettimään kotiin lähtöä.
Yritti ensin saada kaikkia tavaroitaan mahtumaan omaan matkalaukkuunsa, mutta päätyi sitten kuitenkin ottamaan multa vähän isomman laukun - osa tavaroistaan kun oli jo muutenkin matkannut Englannista Suomeen siellä. Miten se äiti taas osasikaan varautua 😉 Vai johtuiko se siitä valtavasta määrästä tuliaisia, mitä me vietiin mennessämme - ruisleipä vie aika paljon tilaa. Ja ne Siskorakkaan ystävän tilaamat reilu 20 suklaalevyä 😂

Lähdin reissuun siis jo 21. päivä, ystävä tuosta naapurista oli kiltti ja vei autolla minut matkalaukkuineni ja tuliaisleipineni - ruisleipää - Äitirakkaan luo, johon Poika tuli junalla. Niinkin pieneen kylään pääsi junalla suoraan ja kun naapurin "karvalapsi" oli hoidossa, niin sillä järjestelyllä asia hoitui näppärästi.

Aamulla oli herätys jo ennen neljää ja matkaan lähdettiin vähän yli neljä, että ehdittiin ajoissa kentälle. Onneksi matkalla ei ollut mitään mutkia, vaan päästiin perille ilman ongelmia. Ainoa ongelma lähtiessä oli se, että yksi boarding pass ja matkalaukun tunnistusnauha (mikä sen oikea nimike on?) jäi automaatista tulematta - mutta sekin ongelma ratkesi tiskillä.

Koneen lähtöä odottaessa söimme aamupalan, jonka olimme tarkoituksella jättäneet syömättä, jotta olisi kentällä jotain tekemistä lähtöportin aukeamista odottamista.

Koneessa meidän paikat oli ihan viimeisellä rivillä (virhe!) ja aluksi koneeseen pääsi vain etuovesta. Ilmeisesti siinä vaiheessa kun matkatavarat oli saatu koneeseen, myös takaovi avattiin ja me pääsimme sisään nopeasti sitä kautta.
Virhe paikkojen valinnassa oli se, että heti kun oltiin lentokorkeudessa ja oli lupa avata istuinvyöt alkoi vaellus vessaan, joka oli siellä koneen takaosassa. Käsittämätöntä, että kolmen tunnin lennolla samat ihmiset kävivät niin monta kertaa vessassa. No, syitä voi tokia olla monia...

Kun lopulta pääsimme Lontooseen ja Gatwickin kentälle, pääsimme nopeasti koneesta ulos taas takakautta. Ja kukapa meitä siellä olikaan odottamassa:


"Jannehan" se siellä, tuli ihan kotoisa olo, vaikka aika kaukana kotoa oltiinkin 😊

Ja Siskorakkaankin lempikonekin bongattiin:


Musiikkia ei kuultu, kummaltakaan, mutta kyllä minäkin Freddie Mercurya olisin kuunnellut.

Me jouduimme nousemaan useammat portaat ylös, kuin jostain kellarista, enkä tiedä oliko sillä jotain tekemistä asian kanssa: kun pääsimme lopulta ylös ja kävimme puuteroimassa nenämme tuli huono olo ja ainoa ajatus päässäni oli "äkkiä ulos käytävään Pojan tai Äidin näkösälle, äkkiä ulos käytävään Pojan tai Äidin näkösälle", ja kun pääsin heidän lähelleen, ehdin sanoa, että on vähän huono olo, niin Riesa otti vallan. Koskaan aiemmin ei ole lennon yhteydessä sellaista käynyt, en ymmärrä mistä nyt moinen. No, onneksi se ei kestänyt kauaa ja päästiin jatkamaan matkaa.

Siskorakas oli tullut meitä vastaan ja bussilla parkkipaikalle auton luo ja sitten hip hop kohti kotia, että Lankomies ehti lapsenvahtihommista ajoissa töihin.

Viikko on pitkä aika, joten saatte tästäkin reissusta jatkokertomuksen ja siihen väliin sitten kaikkea muuta sälää väliin - koettakaa kestää 😂

Hyvää Itsenäisyyspäivää!

Toivotan Hyvää Itsenäisyyspäivää teille kaikille tällä vanhalla muistollani kolmen vuoden takaa, jonka löysin facebookista: ****** Olen m...