tiistai 4. kesäkuuta 2019

Näin lakkaat vitkastelemasta

Te kenelle tulee Valitut Palat, olette jo varmaan lukeneet kyseisen artikkelin uusimmasta lehdestä.
Lehden kannessa lukee siis "Näin lakkaat vitkastelemasta". Selvästikin minulle osoitettu artikkeli. Sivulla 80. Etsin kyseisen artikkelin:

"Lue tämä NYT äläkä myöhemmin"  Olen aloittanut sen lukemisen ainakin kolme kertaa, enkä vieläkään ole päässyt loppuun asti.
On, kyllä minulla on paljonkin huonoja tapoja. Päälle puhuminen, toisen keskeyttäminen, laiskottelu jne.
Yksi erittäin huono tapa on asioiden viime tippaan jättäminen. "Kyllä sen vielä ehtii, onhan tässä aikaa" 
Onneksi asian, josta tuossa artikkelissa puhuttiin, hoidan aina heti: laskujen maksun. Niiden kanssa en vitkastele.
Mutta sitten muuten... Krhm. Hyvä esimerkki on tältä päivältä. Ylpeänä esittelin teille toissapäivänä, miten olin kasannut sohvalle mukaan pakattavia tavaroita, melkein kaikki oli jo siinä pinossa. Mitä siitä nyt puutuikaan; parit kengät ja lääkkeet ja jotain sellaista. Ja farkut. Tai siis housut, en maininnut erikseen, että ne on farkut.
Mutta kyse oli siis farkuista. Olin saanut ne Äitirakkaalta varmaan kaksi kuukautta sitten. Ja kun nyt satun olemaan tällainen pe..jalkainen, niin nehän olivat noin 15 cm liian pitkät. Silloin kun ystävä haki sen mun hupparin tuunattavaksi, pyysin apua niiden lahkeiden kanssa. Että kääntäisi ne oikean mittaiseksi, kyllä minä ne sitten itse lyhentäisin, osaanhan mä nyt sen verran ompelukonetta käyttää.

Niin. Osaan kyllä. Mutta kun on ollut tässä kaikenlaista.

Onneksi on keksitty sellainen tumpelon apuväline kuin palttausnauha. Ja silitysrauta. Ja sakset. Ja aikaakin vielä ainakin 24 tuntia. En yhtään tiedä milloin Äitirakas tulee huomenna hakemaan, mutta otin siis ne farkut käsittelyyn TÄNÄÄN. Leikkasin noin puolet siitä ylimääräisestä pituudesta pois - varmuuden vuoksi vain sen verran, että voi vielä korjata, jos menee pieleen 😂😂 - ja kiinnitin käänteen palttausnauhalla.  Hyvin jäi vielä aikaa. Ehtis vaikka vielä pestä koneellisen pyykkiä.

Tai itse asiassa; aamupäiväksi sovittiinkin yhden imurin toimittaminen, joten jätän sen pyykinpesun väliin.

Mutta powerbankia lukuunottamatta kaikki on pakattu 👍👌🌞 Eväätkin:



En muuten tiedä, kumpi on pahempi tapa: asioiden viime tippaan jättäminen - ne tulee kuitenkin hoidettua - vai se, että reissusta kotiin tultua matkakassien/-laukkujen purkaminen saattaa kestää joskus kolmekin viikkoa....


Jottei tää päivitys jäis ihan kuvitta, niin laitan tähän ilahduttavan kuvan K-marketista, joka on matka varrella, kun mennään maalle:


 Nämä on tehnyt Tuohimestari Erkki Pekkarinen

sunnuntai 2. kesäkuuta 2019

Rajana taivas...

... maa kiertää yhä radallaan.
Rajana taivas, 
kun kuljen uuteen maailmaan.
Rajana taivas, 
mä kuljen uuteen seikkailuun. 


Hiukan muokkasin juuri äsken kuulemani Einin esittämää laulua "Rajana taivas" - jotenkin vain tuntui sopivan tuo nimi tähän tunnelmaan. 
Toisaalta vähän haikea olo, toisaalta vatsassa on jo perhosia ja pää täynnä ajatuksia: mitä vielä pitää muistaa, onkohan ne vielä tallessa, onko kukaan muistanut tehdä sen ja tuon. Tänään on sunnuntai, ei kyllä kehtaisi häiritä, mutta nyt on pakko, kun on enää niin vähän aikaa... 

AM lähti perjantaina maalle sen jälkeen kun oli käyty maanmittauslaitoksella jättämässä lainhuudatushakemus ja oli käyttänyt minut kaupassa. Onpa muuten omituista olla yksin kotona, pitkästä pitkästä aikaa. Ennen oli aina Poika kotona, kun AM oli pidempään poissa (Lapin reissuilla) ja viime vuosina se on vienyt mut Äidille hoitoon, jos on lähtenyt johonkin 😅 Nyt jätti yksin kotiin. 

Eilen pesin pyykkiä, siivoilin työhuoneen yhtä hyllyä eli mietin mitä luulen vielä tarvitsevani ja mitä annan pois ja mikä on selvästi roskiin menevää. Kyllä se kai vähän tyhjeni. 
Sitten jumituin tähän koneelle, kun löysin cd:n, josta löytyi kuvia mm. Siskorakkaan ylioppilasjuhlista. Voi miten pölyinen se olikaan - niin kovasti vuoti silmät vettä niitä kuvia katsellessa 💖 Rakkaimmat, Poika ja Sisko, samassa kuvassa, nuorina, koko elämä edessä - niin kuin toki heillä vieläkin. Sisko ystävineen.. Vieläkin taitaa olla sitä pölyä ilmassa... 😉

Tänään olen saanut aikaiseksi tämän


Tästä puuttuu vielä.. vaatteista ainakin parit housut, sukat ja alusvaatteet, parit kengät, aurinkolasit, kännykän laturi, lääkkeet. Toiveena olisi saada mahtumaan nämä YHTEEN reppuun/rinkkaan - joka ei ole kovin suuri. 

AM-parka on tehnyt melkoista työtä maalla. Hänellä on hirveä työ tyhjentää kolme kaappia - ei kovin isoa, mutta ihan riittävän kokoista, astioista ja kuiva-aineista, siis ruokatarvikkeista. Siirtää kaapit pois paikaltaan - ne ovat olleet päällekkäin. Siirtää jääkaappi paikaltaan. 
Kaikki on tehtävä tänään, koska ei ole tietoa, milloin Talkkarilla on aikaa kuljettaa kaappi uuteen kotiin ja auttaa AM:ää nostamaan se paikalleen. 
Tämä kaikki olisi hoidettu yhdessä, ilman sitä SIM-kortti hässäkkää..

Mutta eipä tuokaan maailmaa kaada; menneellä viikolla saatiin kuitenkin monesta paikasta niin hyvää asiakaspalvelua, että tuo murhe muuttui loppujen lopuksi aika pieneksi.
Siksi kiitokset hyvästä asiakaspalvelusta menneellä viikolla kuuluu:
* Päijät-Hämeen Osuuspankille kahteen kertaan
* Keskustan lähiklinikan ystävälliselle, huumorintajuiselle ja ripeälle mieslääkärille
* OP-vakuutukselle, kahteen kertaan
* Maanmittauslaitoksen puhelinpalvelulle ja asiakaspalvelulle
* Kausalaan BrodeeShopin Paulille (kuin myös Sinikalle)
* Jyskin asiakaspalvelulle
* Ja huonosta alusta huolimatta myös Elisan asiakaspalvelulle, asiakaspalvelupisteelle ja tekniselle asiakaspalvelulle.
* omalle lääkärilleni keskussairaalassa
* oman kirjaston henkilökunnalle

Kaikille annettiin kiitos myös ihan henkilökohtaisestikin - osa oli jotenkin äärettömän hämmästyneitä siitä, että saivat positiivista palautetta ja kiitosta työstään. Onko se tänä päivänä erityistä ja tavatonta? Olen ollut niin monta vuotta poissa työelämästä, etten tiedä sitä asiakaspalvelijan näkökulmasta.
Asiakkaana olen opetellut kiittämään saamastani palvelusta ja jopa pyytämään anteeksikin, jos olen käyttäytynyt epäkohteliaasti. Vika tai virhe ei ole asiakaspalvelijan, vaan yleensä järjestelmässä tai jossain muualla. 

lauantai 1. kesäkuuta 2019

Myyntisirkkusten seikkailut Suomen suvessa 2019 - osa 1

Myyntisirkkusten seikkailut Suomen suvessa 2019 on oikeastaan jo alkaneet, tarkalleen ottaen jo viime vuoden puolella, kun ruvettiin tekemään suunnitelmia ja tilauslistoja, mitä otettaisiin myytäväksi.
Siitä se sitten jatkui aina vaan tarkentuen ja tarkentuen, suunnitelmien moneen kertaan muuttuessa ja monen puhelinsoiton "mä ihan vaan äkkiä kysyn" muuttuessa kolmen tunnin puhelinpalaveriksi 😋

Apukuskin perhetilanteen äkisti häränpyllyä heittäessä joutui  Kuljettaja-Sirkkunen astumaan remmiin ja hoitamaan enemmän asioita kuin oli tarkoitus - ei ehkä mennyt hommat ihan niin  tasan kuin oli alunperin tarkoitus, mutta onneksi joustoa riittää kummallakin. Very flexible.

Lopulta kaikki tilauslistat oli valmiina, osa tuotteista jo tilattukin ja osa jo toimitettukin sekä painatettu meidän Norppa -logolla. Ja ensimmäiset myynnitkin on jo tehty! Samalla on opeteltu uuden maksupäätteen käyttöä, joka todella helpotta Myyntisirkkusten työtä. Kunhan vaan toimii siellä metsän keskellä. No, miksei toimisi, kun vanhakin toimi.

Edellisen Isolla Kirkolla käynnin yhteyteen järjestimme käynnin yhden meidän tavaran toimittajan luona - ja mikäpä siellä myyntitiskin päällä vahtia piti:


Nii-in, mikäpä muukaan kuin pöllö... Kysyin luvan kuvaamiseen ja tänne laittamiseen.

Paikka jossa kävimme on Sipoossa oleva Melojan  tavaratalo Bear & Water.





Muita meidän yhteistyökumppaneitamme tänä vuonna on Welhonpesä Oy, Fjällräven Oy ja Feelmax.


Ensi viikon perjantaina ollaan lähtöpaikalla Kihniössä ja odotellaan tapahtuman osanottajia, toivotaan aurinkoa ja lämmintä keliä.


Suomi Meloon netttisivut löytyy osoitteesta www.suomimeloo.fi - sieltä löytyy tämän vuoden reitti ja kaiken muun ohella Myyntisirkkusten pysähdysten paikat.

Facebookista meidät löytää Suomi Meloo ry ja instagramissakin ollaan, suomimeloo.

Tästä se kesä taas alkaa 🌞🌞🌞🌞🌞🌞🌞









torstai 30. toukokuuta 2019

Ilmaa piisaa....

Enollani on tapana sanoa, että ilmaa piisaa. Hän ei juurikaan katselee säätiedotuksia, vaan katsoo aamulla ikkunasta ulos todetakseen millainen ilma on ja toteaa, että ilmaa piisaa. Ja kyllähän sitä piisaa.

Meillä sen kanssa on kyllä ollut viime aikoina vähän niin ja näin. Tänä iltana taas lakkasi olemasta, syystä tai toisesta.
Muutama vuosi sitten meille tehtiin ikkunaremontti ja sen yhteydessä kiellettiin laittamasta MITÄÄN kiinni ikkunanpokiin. Ei edes lämpö-/pakkasmittaria saa laittaa. Niinpä ostimme tuommoisen langattoman mittarin Toinen pää on parvekkeella, pöydän reunan alla. Tämä vastaanotin kai suuttui siitä, kun siirsimme sen, siis vastaanottimen, paikkaa.
Vastaanottimen siirtämiseen taas oli syynä se, kun teimme Yö -yhtyeen Rakkaus on lumivalkoinen cd-levystä meille uuden kellon kirjahyllyyn, jotta näemme ajan myös molemmilta sohvilta.
Selityshän se on tuokin.

Tänään ei hommat oikein menneet putkeen. Aamu näytti hyvältä, vaikka ihan aamusta satoikin vettä ihan kaatamalla. Pojalta tuli aikaisin (meille aikaisin) viesti, että on taas kotimaan kamaralla lyhyen reissun jälkeen ja silloin satoi vettä. Noin 20 minuuttia sen jälkeen tuli viesti puhelinoperaattorilta viesti "Harmi, kun liittymäsi siirtyy meiltä pois. Jne..." Kello oli 7.30. Olisi ehtinyt viestittää asiasta myöhemminkin.
Vajaan tunnin päästä kirjasto lähetti viestin, että varaamani kirja on saapunut.
Vieläkään en suostunut nousemaan ylös, koska puhelin hälyyttäisi lääkkeistä 45 minuutin kuluttua...

Mutta vähän ennen puhelimen hälyytystä AM nousi ylös. Olimme siis maalla ja siellä joudumme toistaiseksi nukkumaan eri huoneissa: minä nukun olohuoneessa ja AM makuuhuoneessa. Ihan käypä järjestely.  Kaikenlaisen puuhailun jälkeen - moni asia ehti siinäkin jo muuttua, AM teki päätöksen.



Päätöksen lopputulema oli tämä. Ilman rollaattoria.
Kävimme ostamassa sen läheisestä toimintakeskuksesta joka järjestää kuntouttavaa työtoimintaa erilaisille asiakasryhmille.

Se kotiutuu maalle joskus ensi viikolla. Tänään ja huomenna olisi ollut tarkoitus tehdä sille tilaa ja olisi ollut paljon muutakin hommaa, mutta sitten tuli mutkia matkaan ja AM joutuu nyt sitten hoitamaan asioita yksin. Harmittaa todella.
Onneksi AM ei ole yksin kädetön tuollaisissa hommissa, mutta olisin halunnut olla mukana järjestämässä asioita. Ja astioita.


Kävi nimittäin niin, että... Meidän matkapuhelinliittymät, siis minun, AM:n ja Pojan on olleet syystä minun nimissä.
Tässä taannoin nappisilmäinen Onni sait ylipuhuttua vaihtamaan operaattoria ja kahden liittymän vaihto oli tänään, minun ja AM:n. Parikymmentä minuuttia ennen muutosta tuli tekstiviesti, että kohta vanha liittymä lakkaa toimimasta ja voi laittaa uuden kortin puhelimeen jne.  No näin teimme. Minun puhelin toimi kuin junan vessa - nehän yleensä toimii hyvin. Ainakin mitä olen kuullut. Eli siis toimi. Kaikki numerot oli tallessa, kaikki tekstiviestit oli tallessa, kaikki whatsapp viestit oli tallessa, kaikki valokuvat oli tallessa. Loistavaa.

AM:n puhelin sanoo: aseta sim-kortti. Insert sim-card. Ei  toimi. Soitin ensin Onnille, joka neuvoi soittamaan asiakaspalveluun josta neuvottiin kokeilemaan toisella puhelimella - no olisihan se pitänyt ymmärtää itsekin... Mehän kokeiltiin. Ei toiminut AM:n sim-kortti minun puhelimessa, mutta minun kortti toimi AM:n puhelimessa. Viallinen kortti siis. Voi kilinkellit 😈 Uusi soitto asiakaspalveluun. Missä on lähin asiakaspalvelupiste. Kaupungissa! Mrrr..... Ei muuta kuin tavarat kasaan ja kämppä siistiksi. Ei ole mitään järkeä ajaa 100 km kun huomenna tai perjantaiaamuna pitäisi kuitenkin taas tulla kaupunkiin. Eli olemme sitten huomisen pyhän kaupungissa. Voi vihne!
Soitin uudestaan asiakaspalveluun ja kerroin, että vika ON kortissa ja että haluan kyllä jotain hyvitystä asiasta. Lupasi jättää soittopyynnön tekniseen asiakaspalveluun, joka hoitaa asian. Saimme lopulta uuden kortin palvelupisteestä ja teknisestä asiakaspalvelusta soitettiin ja luvattiin hyvitystä. Eli muuten loppu hyvin kaikki hyvin, paitsi että työt jäi tekemättä ja olemme "turhaan" täällä kaupungissa, kun olisimme voineet tehdä maalla vaikka mitä. Harmittaa. Harmittaa.

AM varmaan lähtee takaisin maalle joko perjantaina tai viimeistään lauantaina ja sitten meille tuleekin kahden viikon "pakkoero" - lähden reissuun jo keskiviikkona ja tulen kotiin vasta seuraavan viikon lauantaina tai sunnuntaina.

Sillä aikaa katselen puhelimesta kotikaupungin nähtävyyksiä:



Toinen on kaupunkimme vesitorni, jonka huipulla on tilausravintola. Alkuperäiseltä nimeltään se on Metelinmäen vesitorni. (Ja itse asiassa minäkin olen hetken aikaa asunut tuolla Metelinmäellä, mutta en noin korkealla kuin tuo vesitorni on).

Toisesta en tahtonut hakemallakaan löytää tarkempia tietoja, mutta se on Liisa Ruusuvaaran Kukkatervehdys. Se on oli vuosia kaupunginsairaalan päärakennuksen edessä ja nyt kun sairaalaa on remontoitu, myös teosta käsittääkseni jonkin verran restauroitiin ja se palautettiin sairaalan, nykyisen pääterveysaseman, kulmalle.

Nämä ei ole niitä nähtävyyksiä, mistä meidän kotikylämme tunnetaan - siksi ne teille esittelinkin 😉

maanantai 27. toukokuuta 2019

Sain korvapuustin

Kerroin teille viime päivityksessä, että nuori mies, 13-vuotias, kysyi tykkäisikö Pöllö vielä korvapuusteista. Olin saanut niitä jo talvella ja voi miten hyviä ne olivatkaan!
Perjantai-iltana käteeni tuotiin puhelin ja kyseinen nuori mies kysyi, monta korvapuustia haluaisin - hän oli niitä juuri leipomassa! Arkana kysyin, että olenko kauhean ahne, jos pyydän niitä kahdeksan, että voisin tuoda niitä kotiinkin, AM:llekin. Sain vastaukseksi, etten suinkaan.

Aikataulu oli lauantaiaamuna vähän tiukka, kun minun piti olla klo 12 Järvenpäässä ja korvapuustit tulivat n. tunnin matkan päästä. Mutta niin vain aamulla kello 10 soi ovikello ja ovesta tuli tämä ihana nuori mies tuoksuvien korvapuustien kera halattavaksi 💖💖 Sydämeni on vieläkin ihan sykkyrällään.  En edes ehtinyt ottaa niistä kuvia, kun ne olivat jo kadonneet parempiin suihin - eikä muuten olleet mitään ihan pieniä puusteja!

Ystävä ja nuori mies lähtivät saattamaan mut Ison kirkon rautatieasemalle josta hyppäsin junaan ja sillä kohti Järvenpään Lentävää Lapasta. Tarkoitus oli tavata Susanna Maalta - ja heiltä sainkin kyydin asemalta Lentävään Lapaseen. Siellä vierähti muutama  tunti. Jos et ole koskaan siellä pistäytynyt, niin kannattaa poiketa. Paksun lompakon kanssa, jos langoista tykkäät....

Järvenpäästä ei meille pääse julkisilla muuta kuin mutkan kautta, mutta sainkin kyydin melkein kotiin, AM tuli lähes naapuriin vastaan.

Äitienpäivää vietettiin meillä melkein perinteisesti: Poika soitti ja käytiin Äitirakkaan luona. Sinne vietiin joku kukka, mutta sen nimi on jo unohdettu.....

Äidin pihalla oli taas kaikenlaista "elämää" :

Aiemmin uuteen kotiin viety tonttuvaari oli saanut käteensä vaellussauvan - metsästä oli löytynyt sopiva sauva siihen tarkoitukseen.












Pienellä terassilla on jo aiemmin on ollut risuista tehty pöllö, samanlainen kuin meillä oli, sekä siili.



 Nyt pöllö ja siili olivat saaneet kaverikseen koiran.




Äidillä ja Tunturiruipelolla käy silloin tällöin yökylässä naapurin ihana Nalle-koira, mutta nyt olivat hankkineet ihan omankin koiran.

Kovin hiljainen oli tämä koira - hyvin kasvatettu, ihan tuossa paikallaan vain nappisilmillään meitä katseli.



Tämä alla oleva kuvakin piti teille näyttää jo aikaisemmin. Kerroin tapaamisesta "Ristipisto-ystäväni" kanssa, istuimme taas muutaman tunnin kahvilassa käsitöitä tehden. Kun olimme lähdössä kahvilasta huomasin tämän taulun seinällä ja pakkohan siitä oli kuva ottaa, kun se oli just kuin meille Myyntisirkkusille maalattu:



Taulun on maalannut Kati Mikola ja jos oikein osasin lukea, niin hänen maalauksiaan on tänä kesänä näytteillä myös Iittalassa, Naivistit Iittalassa -näyttelyssä. 


sunnuntai 19. toukokuuta 2019

Pöllö on taas kaupungissa



Possu Munkille jo kommentissa kerroinkin, että ollaan oltu maalla "etsimässä" uutta pesäpuuta, riidelty pesäpuusta varisten, harakoiden, tikkojen (palokärkien), kivitaskujen, taivaanvuohien kyyhkyjen ja ties minkä lintujen kanssa.

Torstaina myöhään illalla maaseudulla ajellessa nähtiin valkohäntäpeuroja, supi ja ilmeisestikin lehtokurppa. Kurkia ja töyhtöhyyppiä on nähty myös. Jäniksiä ja rusakoita.
Ja KOTILOITA. Niiden kanssa ei eletä sovussa lainkaan. Mutta suolasta ne ei tykkää, joten päätimme suolata ne, ja AM päätti tehdä niistä talveksi naposteltavia pop cornien sijaan... No ei vainenkaan. Keräillään niitä purkkiin ja laitettiin yhdestä suolasalkkarista rapsuteltua, kuivunutta, suolaa perään. Siitä ne ei tykänneet.

Eli olemme hitaasti mutta varmasti siivonneet pientä taloa maalla ja... ehkä meistä vielä tulee maalaisia 😄 Pitäkää meille peukkuja.  Tulevalla viikolla ollaan kaupungissa ja hoidetaan asioita täällä.

Ostin kyllä nettitikun, jotta olisin päässyt katsomaan mitä teille kuuluu ja kertomaan omia kuulumisiani, mutta A-nopin kone on niiiin vanha, ettei käyttöjärjestelmä suostunut tunnistamaan koko nettitikkua. Täytyy viedä sinne toinen kone.

Jossain aikaisemmassa päivityksessä kerroin meidän kokeilleen viherpeukalon taitojamme ja kylväneen kehäkukkia. Niiden muutaman päivän aikana kun olimme poissa, ne olivat itäneet ja jopa jonkin verran kasvaneetkin, varsinkin ne, joiden päälle suodatinkangas oli humpsahtanut suojaksi.  Mutta emme olleet ottaneet huomioon, mihin kohtaan laitoimme maitokärryt...

Sadepäivinä katolta valunut vesi teki istutukseemme tuommoisen kivan ojan 😂

Aurinko paistaa tuohon heti noustuaan ja aina puoleen päiävään asti. Niinpä käänsimme kärryn toisin päin, jotta toisenkin puolen pienen pienet taimet saisi lisää valoa ja lämpöä.
Mutta pitipä olla tarkkana, että saatiin oja oikealle kohdalle, ettei sateen tullessa ole tuplaojaa 😉

Piti ottaa kotiin lähtiessä - tai oikeastaan eilen siellä uudelleen käydessä - uusi kuva, jossa on jo paljon paljon vihreämpää, mutta unohdin. Kyllä niistä vielä hyvä tulee. Ehkä. Tuo oja meitä nauratti.

Päivät maalla täyttyivät pitkälti tavaroiden läpikäymisestä ja miettimisestä mikä menee suoraan roskikseen, mikä menee mihinkin varastoon, minkä voisi Poika haluta muistoksi mummista. Paljon on tavaraa, jolla ei ole käyttöä missään.

Hauska sattuma, jossa taas tuli todettua, että "toisen roska on toisen aarre", sattui kun olimme viemässä tarpeettomia lasipurkkeja lasinkeräykseen. Joukossa oli lasinen koristepullo, josta totesimme, että se joutaa sinne myös. Samaan aikaan ekorinki -pisteellä oli eräs nainen jättämässä kartonkeja, tervehdin häntä, kuten maalla kuuluu. Hän vilkaisi ja näki pullon juuri ennen kuin olin pudottamassa sitä säiliöön: "onpa hieno pullo, voisinko saada sen?"  No tottakai, jos me emme sitä tarvitse ja se oli kierrätykseen menossa, ja joku sen halusi, niin toki sen hänelle annoimme.
Pieni asia, mutta molemmille tuli hyvä mieli. 😊

****

Edellisessä päivityksessä kerroin lähteväni muutamaksi päiväksi reissuun. Reissu tuli tehtyä, Aurinko paistoi ja vettä satoi. Reissu onnistui hienosti ja vieläkin sydän käpertyy sykkyrälle 💗

AM kilttinä kuskasi mut junalle keskiviikkoaamuna, jatkaen itse matkaa maalle. Junamatka meni hyvin, ainoa miinuspuoli oli se, ettei junassa ollut minkäänlaisia kuulutuksia eikä mistään nähnyt mille asemalle milloinkin ollaan tulossa. Ja kun en junan liikkuessa viitsinyt enää lähteä etsimään vapaata ikkunapaikkaa, tuijottelin vain kelloa (totta puhuakseni ystävä piti seuraa whatsappilla koko matkan) ja päättelin siitä milloin olen perillä. Kysyin kyllä vieressä istuvalta nuorelta mieheltä, missä ollaan menossa ja hän lupasi kertoa, kun ollaan tulossa mun asemalle. Ystävällistä.
Pääsin perille ja Täti oli asemalla vastassa - ihanaa kun hän pitää musta huolta, se on kyllä ollut muutaman kerran tarpeenkin.

Me ollaan Tädin kanssa parivaljakko jolle sattuu ja tapahtuu. Vai johtuuko se siitä, kun mulle sattuu ja tapahtuu, niin muut saavat siitä siinä samalla osansa? Hmmm.....
Joka tapauksessa meidän piti päästä junaradan toiselle puolelle, joten ensin portaat ylös, radan yli ja portaat alas. Porraskäytävän ovi ei aukea. Mitäs mitäs.. Tästä on rikottu oven kahva! Siinä piti olla sellainen koko oven levyinen kahva, jota työntämällä ovi aukeaa, mutta me ei sitä hoksattu. Yritettiin vain kaikin keinoin avata ovea. Ei aukea. Sitten tuli meidän taaksemme vanhempi pariskunta ja samalla kun Täti vielä yritti työntää ovea auki, mies työnsi oven auki toisesta reunasta... Krhm... Me olimme saranapuolella!!! MUTTA: oven vika oli siinä, että kun se kahva oli rikottu, niin siitä oli jäljellä pieni pätkä siellä saranapuolella ja siitä piti työntää samalla, kun työnsi ovea auki sieltä toisesta reunasta.

Täti oli vastikään muuttanut ja kävelimme lyhyen matkan hänen luokseen, tein osittaisen tupatarkastuksen odotellessamme Myyntisirkkus-Ystävääni, joka tuli noutamaan mut luokseen. Muutaman tunnin sitten istuimme kolmeen naiseen Tädillä ja voitte vain kuvitella, millainen mekkala siellä oli, kun kaikki kolme yrittivät parantaa maailmaa yhteen ääneen! Tai älkää kuvitelko, se käy korviin....

Sieltä sitten siirryimme Myyntisirkkus-Ystävälleni, jossa viivyin lauantaiaamuun asti.
Torstaina tehtiin fiksu päätös ja lähdettiin Kirsikkapuistoon. Aurinko paistoi ja oli todella lämmintä ja kaunista. Olen joskus vuosia sitten ollut siellä Hanami -juhlassa (jota siellä vietetään tänään), mutta en harmi kyllä muista siitä mitään. Nyt kukat olivat upeimmillaan, olihan ollut niin pitkään aurinkoisia ja lämpimiä päiviä.


Olimme puistossa keskellä päivää, joten siellä oli jonkun verran lounastuntiaan viettäviä.
Lisäksi muutamia ylioppilaskuvia siellä otettiin - otettiinko sitten kutsuja varten vaiko jo kiitoskortteja varten.
Yhdellä tytöllä oli todella kaunis, yksinkertainen aivan kirkkaanpunainen mekko. Ja tyttökin oli kaunis - kuvista tuli varmasti upeista noita kirsikkapuita vasten.
Voi kun olisin parempi kuvaaja!











Ruokaa alkoi vaatia meidän vatsamme, joten lähdimme pikkuhiljaa palailemaan takaisinpäin, mutta vielä löytyi ihailtavaa matkan varrelta - vaikka meillä olikin silloin jo koivunlehdet isompia kuin Isolla kirkolla, oli siellä muuta nähtävää:



Näitä ihania orvokkeja kasvoi aivan valtavina mattoina kävelytien varressa. Olisin voinut istua tämänkin "maton" viereen ja vain katsella näitä.

Pysähdyimme yhtä aikaa erään toisen naisen kanssa kuvaamaan näitä orvokkeja ja nauroimme, kun kumpikin puhelimen kanssa yritti saada pylly pystyssä kävelytiellä päin kuvaa mahdollisimman läheltä (zoomi ei riittänyt) 😂



Tämän upean kelon kuvasin ihan Äitirakasta varten. Meillä on paljonkin yhteistä, mutta kaksi asiaa ainakin on: me löydämme kauneutta vanhoista keloista ja kivistä.


Ja Siskorakkaalle lähetin kuvan leikkipuistosta:


Yllättävän monta tuntia me tuohon reissuun saatiin kulumaan. Kun oltiin syöty, taidettiin tehdä vähän Myyntisirkkusten hommia ja sitten katseltiin parin päivän takainen Pitääkö Olla Huolissaan.

Ystäväni oli yhteydessä 13-vuotiaaseen pojanpoikaansa, joka selvitti meille bussiaikatauluja seuraavalle päivälle ja mulle juna-aikatauluja ja reittejä lauantaille. Ja sitten ihan yllättäen kysyi "Tykkäisköhän se Pöllö vielä korvapuusteista?"
No arvatkaa - nyökyttelin niin, että meinas pää irrota. Hän lupasi miettiä, että jos vaikka....

Jätän teidän miettimään,  kuinka kävi....


PS. Olen kyllä lukenut teidän kaikkien kommentit edellisiin päivityksiin, vaikken olekaan vastannut - puhelimella on niiin kökkö kirjoittaa nettiin mitään, mulla menee herne nenään sen kanssa.
Koetan saada sinne maalle sen nettitikun toimimaan, josko toi vanha koneen retale toimis siellä, se ei ole ihan niin aataminaikainen...


Edit: Olisi varmaan joskus syytä esikatsella näitä tekstejään, niin säästyisi tällaisilta hassuilta ja hulluilta kömmähdyksiltä niin kuin nyt. En kyllä enää korjaa sitä, kun tuo kuva nyt sattuu tekstiin sopimaan 😂😎
Se, että sama kuva kelosta on kahteen kertaan on täysi vahinko ja huomasin vasta, kun menin tarkistamaan, että onko minun orvokkikuva kuinka samanlainen kuin Repun upea orvokkikuva - ettei kukaan luule minun käyttävän muiden kuvia ominani.
Olin siis siirtänyt kelo -kuvan tänne ja yritin siirtää sen paikalle, kun humps - se katosi!  En sitä sen kummemin etsinyt, koska...noh... te tiedätte kyllä. Hain kuvan uudestaan ja kirjoitin höpinät.
Ja nyt kun siis menin itse omaa blogiani tutkailemaan niin mitäs ihmettä: sillä se kelo pönöttää ihan heti ensimmäisenä!  Mutta pönöttäköön, se nyt sattuu sopimaan tekstiin kuin nenä päähän...

tiistai 7. toukokuuta 2019

Tulin vain kertomaan

Että kaikki on hyvin.  Lähden taas muutamaksi päiväksi reissuun, joten joudutte ihan ilman mua olemaan taas 😉😏 Koettakaa pärjätä.

Olen hyvällä mielellä, mitä nyt vähän nälkä vatsassa kurnii, mutta sen aion leipäpalasella taltuttaa. 

Viime perjantaina tapasin ystävän kahvilassa käsitöiden parissa, sain häneltä ihanan ruusukimpun

Ihania ruusuja 💗
Ne toivottavat hyvää nimipäivää, ystävänpäivää, pääsiäistä, vappua, Runeberginpäivää, laskiaista ja tulevaa helluntaitakin.
Ja minä vein taas vain oman itseni..vähän kyllä nolottaa, kun muut aina muistavat minua vaikka millä ihanalla, ja minä vain.. *huoks*

Anneakaan en ole tainnut muistaa kiittää pääsiäistervehdyksestä - kiitos Anne; olet kyllä mielessäni sinäkin 💘



Viikonloppuna oltiin maalla ja vähän taas katseltiin paikkoja. Kaksi jätesäkillistä saatiin vaatteita, joille tänään etsittiin paikka, jonne viedä.  Halusimme viedä ne jonnekin, mistä ne jaetaan suoraan  tarvitseville, ei myyntiin.
Tuttavien avulla paikka löytyikin; veimme ne paikkaan josta ne jaetaan henkilöille jotka tarvitsevat mm. tuettua asumista, joilla ei ole vaatteita, astioita yms. kodin tarvikkeita, jotka ovat menettäneet kaiken. Mielestämme heilläkin on oikeus mahdollisuuteen yrittää uudestaan saada elämän syrjästä kiinni.

Maalla ollessa kävi pieni kommellus - meillehän aina sattuu ja tapahtuu, niin kuin olette varmaan jo tottuneet, vai kuinka?
Sunnuntaina lähdettiin käymään jonkun matkan päässä kirkonkylällä - tai miksi sitä nyt pitää sanoakaan - käytiin katselemassa löytyy jotain havukasveja, ostamassa tiskiharjaa ja sen semmoista.

Ja sitten mentiin S-Marketiin, kun piti ostaa leipää. Oltiin jo kassajonossa ja mietin siinä itsekseni pitääkö ottaa muovikassi kun AM sanoi samalla, että nämähän menee käsissä. Ääneen sanoin "niin joo kun sulla ei ole housuja." Edessä oleva mies käänty h-i-t-a-a-s-t-i meidä puoleen ja katsoi AM:ä sen näköisenä, että "onko tuo mies tosiaan ilman housuja??"
Ja minä tarkoitin vain sitä, että AM:llä ei ole jalassaan NIITÄ housuja, joiden taskussa on kankainen ostoskassi.
TOTTA kai sillä nyt housut oli jalassa, mutta ihan vaan sellaiset ulkoilu- tms. housut, eikä sitä ostoskassia. Mutta ei me sitä muovikassiakaan tarvittu.
Kassarouvaakin vähän hymyilytti 😂😂

Tänään tiistaina kävin aamulla verikokeessa. Hoitaja kysyi kummalta puolelta otetaan (kummasta kädestä). Sanoin, että ihan sama, kumpi vain käy. Molemmista käsivarsista joko tulee ekalla kerralla tai sitten ei. Hoitaja sanoi "no, otetaan täältä mun mielipuolelta" 😁 Oli tosi mukava hoitaja ja homma sujui nopeasti ja mukavasti. Ainoa mitä inhoan verikokeiden ottamisessa on se teippi jolla se sideharsotuppo teipataan kiinni käsivarteen. Sen irrottaminen on INHOTTAVAA.  Jaiks.

Tänään oli muitakin asioita. Oli myös taloyhtiön pihatalkoot. Tavalliseen tapaan ilmoituksessa luki, että talkoot alkavat klo 16.00. Saa aloittaa aiemminkin, sillä TEKEMISTÄ RIITTÄÄ. Tulimme kotiin n. klo 14 ja piha oli melko lailla siivottu. Kello oli melko lailla 16 kun olimme saaneet ruuan valmiiksi ja kaiken muun kotona järjestykseen, AM katsoi parvekkeelta ja totesi, että kaikki on valmista, talkoot on ohi. Olivat jopa päättäneet, että makkaranpaistoa ei tänä keväänä tarvita.
Että sitä vain ihmettelen itsekseni, että miten ne, jotka ovat töissä ja pääsevät töistä klo 15-16, ehtivät pihatalkoisiin?

Vaan mitäpä siitä. Kässäkerhossa oli taas kivaa. Ja kaupan parkkipaikalla. Vilkaisin vieressä olevaan autoon ja sitten piti oikein katsomalla katsoa. Näinköhän nyt oikein. Mutta kyllä näin. Tästä ei voinut kuin tulla hyvälle tuulelle. Ja tästä juteltiin Äitirakkaan ja Siskorakkaan kanssa Whatsappissa pitkään 😍😋




tiistai 30. huhtikuuta 2019

Saippuakuplia silmissä

Pöllön pitäisi mennä silmälääkäriin. Tai ainakin ensin optikolle.  Luulin, että tämä johtuu ihan vain tästä Riesasta ja kuuluu asiaan, mutta nyt menneenä viikonloppuna vai oliko se jo viime viikolla, rupesin miettimään, että onkohan asia sittenkään niin. Voisiko vika olla ihan vain silmissä.

Tässä päässä on niin paljon vikaa, että voisin kohta jo vaihtaa koko pään. Tarjouksia vastaanotetaan. Tori.fi:ssä ei ollut päitä tarjolla.

Silmissä on siis jo pitkän aikaa ollut "saippuakuplia".  Renkaita, jotka oikeastaan muistuttavat vähän niin kuin saippuakuplia, eikä niitä saa kiinni. Niiden läpi näkee kuitenkin. En ole yhdistänyt niitä mitenkään erityisesti Riesaan, koska se tuntuu muutenkin "kävelevän kantapäillä" koko ajan, siis ei mitään sen kummemmin kohtausta ennakoivaa tms.

Suomalainenhan tekee nykyään itse itselleen diagnoosin googlen kautta, enkä minä tietenkään ole poikkeus - miksi kummassa olisin 😊
Päädyin kuitenkin meidän oman sairaalan silmäpolin sivuille, ja koska oireet kaikkineen täsmäävät muutenkin: näkökentä valonvälähdykset, jotka näkyvät parhaiten pimeässä ja myös silmät kiinni - tämäkin voisi ihan hyvin liittyä Riesaan.

Mutta silmäpolin sivujen mukaan kyse voisikin olla silmän/silmien ongelmasta LASIAISIRTAUMA.

Kuulostaa pahalta. Mutta on hoidettavissa. Jos ei muu auta niin laser auttaa.  Mutta optikko siis näkee onko tarvetta silmälääkärille ja siitä eteenpäin.

Nyt ei eilen mennyt ihan putkeen, kun hain sairaslomatodistuksen TE-toimistoa ja KELAa varten. Tai en minä enää tiedä tarviiko ne niitä, mutta onpa nyt kuitenkin olemassa. Selityksen kyllä sain, mutta silti olen vähän ihmeissäni; ko. lausunnon olisi voinut lukea edellisen lausunnon. Olen ollut keskeytyksettä saikulla 6,5 vuotta ja nyt hän kirjoitti mulle lisää saikkua YHDEN kuukauden! Hämmennyin melkoisesti, kun luin saamani todistuksen. No, selitys asiaan oli, että "en tunne potilasta". Oookei.. Eipä siinä sitten mitään. Olisi varmaan voinut soittaa hoitajalle, toisen lausunnon kirjoittaneelle lääkärille (vaikka saattoihan sekin olla lomalla, samoin kuin se toinenkin hoitaja..)

Mutta TE-toimisto yllätti tällä kertaa; siellä oli virkailija, joka osasi kerrankin sanoa MITEN pitää toimia, mitä he haluavat ja mitä eivät. Helppoa kuin heinänteko. Ja uskoi sen mitä kerroin, ei tarvinut erikseen toimitella mitään papereita. Kymmenen pistettä ja papukaijamerkki hänelle siitä.

Niin ja kun nyt aiheeseen kerran kunnolla päästiin. Ei ole uniapneaa mulla. Kuorsaan kyllä kovasti ja heräilen monta kertaa yössä, mutta ei ole hengityskatkoksia tms. Ja heräilystä ja kuorsauksesta en kyllä itse tiedä mitään ennen kuin aamulla, joskus 6-7 maissa aikaisintaan herään ensimmäisen kerran niin, että ymmärrän mistään mitään.
Katsotaan koettavatko tehdä kuorsaukselle mitään; risat poistamalla voisi se ehkä vähentyä.

Mistäs sitten valittais? Ei kun kerron hyviä uutisia. A-nopilla on pitänyt nukkua sohvalla ja ne/se on toki kovempi kuin oma sänky. Oma sänky on ollut pehmeämpi siitäkin syystä, että siinä on ollut kaksi petauspatjaa. Lauantaina kun tultiin kotiin, otin oman petauspatjani pois ja jäljelle jäi vain iso, tuplaleveä petari. Eipä ole ollut selkä kipeä näinä muutamana aamuna sen jälkeen! Sänky on kovempi ja se tekee hyvää selälle!

Mitäs.. Kerronko vielä kuumista aalloista? 😂😂😂 No ei, säästän teidät siltä.

Myyntisirkkuset alkaa kuulkaa olla jo aikalailla lähtökuopissa - ihan hirveästi ei ole enää etukäteishommia ennen auton pakkaamista tekemistä.
PakuPojasta päätettiin tänä vuonna luopua; otetaan käyttöön toinen auto, joka on vielä nimeä vailla ja sen kaveriksi Myyntisirkkusille pesä mukaan, turvamiesten kera.
Mutta Myyntisirkkusten seikkailuista ihan oma päivityksensä ensi viikon jälkeen, kun on tehty ensimmäinen seikkailureissu 🚙🚇
                                             

maanantai 29. huhtikuuta 2019

Onkohan Pöllöllä viherpeukalo? Tai vihernokka?

Oli niin upeita kevätpäiviä kuluneella viikolla, että pakattiin AM:n kanssa tavaramme ja itsemme Gunnarin kyytiin ja ajettiin maalle, jatkamaan pihan siivoamista ja miettimään mistä sitä aloittaisi. Paljon olisi tekemistä, A-nopin tavaroiden läpikäymistä.

Mennessä pysähdyttiin tietenkin ruokakaupassa ja..ja.. yhdessä semmoisessa TOOOSI pahassa kaupassa. Siellä on mm. paljon pöllöjä, kaikenlaisia. Ja kaikkea muuta. Ihan kaikkea. Me oikeasti mentiin sinne ajatuksena ostaa joku amppelikukka, siis tekokukka, verenpisara tms., mutta ei sillä ollut. Mutta löytyi kaksi pyöreää palloa.  Kaksi muovista puksipuuta. Kuulostaa varmaan vähän hullulta; muovikukka, mutta oikeasti, kun ne laitettiin paikalleen, portaiden kummallekin puolelle amppeleihin, ne ovat aika kivat.
Niihin voi vaikka talveksi valot jos haluaa (ei välttämättä meidän juttu, mutta ei sitä koskaan tiedä, vannomatta paras) tai sitten voi vaikka tökkiä kukkia koristeeksi 😊
Muuten keskiviikkoilta taisi mennä vain kävellessä ja suunnitellessa, tonttuja löytyi muutama ja niille me luvattiin uusi koti Äitirakkaan luota:

 

Torstaiaamuna raivattiin vähän saunalle menevää polkua, kun joku pensas, ei aavistustakaan mikä, kasvaa niin kauheaa vauhtia, että on joka kevät raivattava siitä polun reunalta, kasvaa kivetyksestä huolimatta polulle. Reippailua heti aamusta ennen aamupalaa.

Ei me hirveästi saada aikaan.. en tahdo hätyytellä AM:ä enkä painostaa, tehdään asioita hänen tahdillaan. Pikkuhiljaa.
On ihana istuskella mökin (pienen talon) portailla, nauttia tulevasta kesästä, kuunnella lintujen laulua. Muistella menneitä ja suunnitella tulevaa...
Illan suussa otin yhden ruusupuskan käsittelyyn, yritti siihen alppiruusujen kylkeen sekin kasvaa. Helle, kumartelu ja yletön (mikä?) työnteko aiheutti sen, että piti pyytää tukea AM:ltä. Muistan kun sanoin, että on taas kumma maku suussa. Seuraavaksi havahduin siihen kun istuin sisällä sohvalla ja ihmettelin missä oikein olen ja missä pitäisi olla. Riesa 😓😢. Parin tunnin unet ja sitten alkoi taas maailma olla mallillaan.

Istuskeltiin taas portailla ja ruodittiin Riesaa. Vaan se unohtui kun Robert tuli tervehtimään. Pieni suloinen koira, joka myöskin on sairas. Vielä ihan nuori, mutta tarkka ruokavalio ja mitä kaikkea. Siinä me Robertin kanssa yhdessä istuttiin, kaksi "reppanaa" - ja päätettiin, että kyllä me pärjätään, meitä ei pienet tuulet kaada 💪 Huutia tuommoisille riesoille. Nih. Maalla on mukavaa, kun ohikulkijat poikkeavat pihalle juttelemaan noin vaan, kun vain annat merkin, että sopii tulla. Robertinkin isännän kanssa tuli todettua, että maailma on pieni: ovat olleet AM:n kanssa samassa koulussa aikanaan 😁

Perjantai-aamuna ajeltiin aamupalan jälkeen kirkonkylälle ostamaan multaa. Oli ajatus, kun löydettiin kukan siemeniä. Ja maitokärryt. Ja kuitukangasta.

Näihin toivottavasti kasvaa pian tarhakehäkukkia. Vai olikohan ne niitä? No jotain kehäkukkia kuitenkin.

AM  on kuitenkin joskus nuorena miehenä ollut töissä yrityksessä joka teki viherrakennusprojekteja, joten sillä on jonkinlainen ajatus hommasta, minulla kun ei ole mitään.
Tiedän vain, että tarvitaan multaa ja siemeniä. Ja vettä ja lämpöä.

Ja vähän kyllä tuuriakin, vai mitä?


Tuon homman jälkeen istuttiin taas portailla ja kehuttiin itseämme. Tai siis toinen toisiamme. Tietenkin.
Ja katselin taas niitä alppiruusuja. Ja niiden vieressä retkottavia herttavuorenkilpiä. Ja niiden alta pilkottavia leppäkerttuja. Niitä näkyi kolme. Poika sanoi, että niitä pitäisi olla enemmänkin.
"Nyt etsin ne loputkin leppikset"  Ja löytyihän niitä. Ja samalla sai kyytiä ne herttavuorenkilvet.
En voi sietää niitä. En. Vaan. Voi.

Leppäkerttuja löytyi seitsemän. Ja yksi kuoriainen. Ilmeisesti coloradokuoriainen.

Nämä on Poika maalannut joskus Mummin kanssa vanhalla mökillä, näillä on ikää yli 20 vuotta.
Huuhtelen näitä vähän, samoin siivoan sen kiven niiden alppiruusujen vieressä ja laitan nämä leppikset takaisin paikalleen.

Ja ne pahuksen vuorenkilvet saavat luvan pysyä poissa. Silläkin uhalla, että Riesa taas uhkailee. Niin kuin nytkin 😠. AM joutui hoitamaan homman loppuun - tuli huono olo, menin portaille istumaan ja hetkeksi katosi taas kuulo kokonaan. Näin ja ymmärsin kyllä kaiken, näin että AM puhui jotain ja sain kai sanottua itse, etten kuule mitään, mutten kuullut edes omaa ääntäni.
On kai taas tyydyttävä toisenlaisiin hommiin. Huoks.

Mutta onko jollakulla keinoa, millä niistä vuorenkilvistä pääsisi kokonaan eroon? Neuvoja vastaanotetaan.

Kirjoittaminen tuntuu jotenkin tahmealta tänään, kankealta. Joten lopetan teidän kiusaamisenne tältä erää tähän.

Sopivasti aurinkoa ja sadetta alkavaan viikkoon - Myynti-Sirkkuset toivois vähän vettä....

tiistai 23. huhtikuuta 2019

Nyt alkaa mullakin palaa kohta päreet

Aamulla herättyäni ihmettelin, että mitäs täällä oikein tehdään, jotain poraamisen tai vastaavan ääntä kuuluu jostain. Ja kun remonteista pitäisi nykyään ilmoittaa naapureille. Ei ole ilmoitettu. 
Poraamisen ääniä kuului pitkin päivää tasaisesti silloin tällöin, välillä kovempaa ja välillä hiljempaa. 
No saahan sitä porata, ei se nyt maailmanloppu ole, en minä sitä.

Tuli iltapäivä ja olin taas hoidellut asialliset asiat. Pyysin AM:ä mukaan pyöräkellariin, että käytäisiin kokeilemassa mikä meidän noin kolmestakymmenestä epämääräisestä avaimesta sopii siellä olevaan pyörääni, jonka olin luvannut myydä naapurin rouvan sisarelle. Tai no hyvä on, tarkemmin ottaen kolmesta avaimesta. 

(Mutta meillä ON varmasti ainakin 50 avainta kaiken kaikkiaan joille pitäisi löytää lukko.. Osa on meidän omia, osa on A-nopin jäljiltä). 

Otetiin avaimet ja lähdettiin kohti pyörävarastoa. Kas, ilmoitustaululle on tullut joku uusi ilmoitus, mitähän siinä sanotaan. Varmaan pihatalkoot? Liian pitkä sana, vaikka P:llä alkaakin.. Samalla kun avasin ovea, sain tavattua p..ut..t..ki...v..uo.. - ovi aukesi ja kellarikäytävällä oli edessäni ämpäri ja sen yläpuolella katto auki! Lapussa luki siis PUTKIVUOTO! 
Voi manauksen manaus! 

No se polkupyörän avain selvisi, AM lähti käymään kaupassa, minä takaisin kotiin ja matkalla luin sen ilmoituksen: meidän rapun jossain asunnossa on PUTKIVUOTO ja vesikatkosta ilmoitetaan myöhemmin jne jne.
Nyt alkaa ihan tosissaan mulla otsasuoni pullistumaan! Tämä on jo ainakin kolmas kerta suht lyhyen ajan sisään. Ja olisiko nämä olleet vältettävissä, jos putkiremontti olisi tehty jo silloin vuosia sitten kun sitä ensimmäisen kerran puhuttiin ja kun rahaakin olisi ollut...  Ei varmaankaan... 

Mutta ei tämä päivä ole silti pilalla, mitä yhdestä putkivuodosta. Ammattimiehet korjaa sen. Ja toivottavasti se huomattiin ajoissa. 

Meillä piti majaa 12 muumimukia. Neljä niistä matkasi Pojan luokse, neljä lensi eilen Siskorakkaan ja pikku marakattien matkassa muille maille.
Kotiin jäi vielä neljä joista Hemuli sai tänään uuden kodin tori.fi:n kautta.
Kotia etsii vielä Mörkö, Tuu-tikki sekä Tiuhti ja Viuhti.  Kyllä niillekin varmaan koti löytyy. 
 
Nämä voisi muuten laskea jatkoksi siihen kesken jääneesen mimimalismi -haasteeseeni.  Täytyypä palata kirjanpito-osastolle 😉😊

Huomenna taas uudet kujeet, joista seuraavalla kerralla - melontakauden lähestyessä toivoisin vähän vesisadetta. Ja luontokin sitä alkaa jo kaivata, on ollut ainakin meillä jo niin pitkään kuivaa ja lämmintäkin, että vesi tekisi ihan hyvää. 


lauantai 20. huhtikuuta 2019

Mullapa onkin lihaksia!

Tai ainakin mä luulen niin. Ennen pystyin nostamaan tämän läppärini yhdellä kädellä syliini, nyt tarvitsen siihen kaksi kättä. Koska käsivarsissa on olevinaan lihaksia, jotka väpäjävät niin, että pelkään pudottavani tämän kallisarvoisen vekottimeni.

En ole lukenut ihmisen anatomiaa sitten peruskoulun ja siitähän on aikaa jokunen tovi, mutta luulen, että ihmiseen ei kuuluisi sattua, kun se haukottelee. Oletteko samaa mieltä? Joten luultavasti myös jossain kylkiluitten lähettyvillä on olemassa lihaksia.
Reidet ja pohkeet kiljuu sohvalta noustessa joltisenkin apua ja kysyy, onko IHAN pakko, vai pystyisinkö vielä hetken elämään ilman teemukiani, juustosiivuani, vessassa käyntiä tai jotain muuta.

Tai olisiko sen fillarin myynnin voinut hoitaa vaikka huomenna siinä samalla kun käy sanomassa heippa Siskorakkaalle ja murusille. Tai ainakin käyttää hissiä. Oliko pakko kävellä ne kaksi kerrosta, eli 32 kpl portaita alas. Ylös ne tuli paljon sutjakkaammin.

Ei, en ole käynyt kuntosalilla, en sellaisella perinteisellä. Kävin tällaisella toisenlaisella.

Tällä kuntosalilla oltiin eilen. Täältä löytyi kaikenlaisia kauniita kukkia, niitäkin mitä kyselin Sinisen Sohvan emännältä, kun en itse muistanut mitä ne oikein ovat. Oma viherpeukaloni on pahasti keskellä kämmentä, ja peukalot ovat vielä vaihtaneet paikkaakin. 

Tämmöisiä kahdenlaisia - vai onkohan nämä samanlaisia, valo vain osuu erilailla näihin kukkiin 😕😕  No kauniita ne on kumminkin, vai mitä?                                                          Kun välillä pidettiin taukoa ja istuttiin portailla, tuli maantietä pitkin pieni valkoinen koira emäntänsä kanssa. Robert -nimeltään. Robert oli kovin innokas tekemään tuttavuutta ja katseli nappisilmillään niin vetoavasti, että olihan se kylään kutsuttava. Siinä se vähän aikaa pyöri ja haisteli ja asettui sitten minun jalkoihin rapsutettavaksi - aina kun puhelultani unohdin rapsuttaa, niin jo tökkäsi kuonolla "sulla on hommia" 😂                  

Sitten oli tietenkin vielä sinivuokkoja, niitä oli pitkin pihaa, siellä täällä. 

Illalla tuli kyllä uni hyvin, ei paljon tarvinut nukkumattia huudella eikä odotella. Minun nyt ei muutenkaan, mutta eilen ei varsinkaan. Hyvä, että pääsin sänkyyn oikein päin. 

Tänään jatkettiin hommia ja jostain tuli mieleen tämmöinen vinkki, ajatus. Alkoi nimittäin se kottikärryjen ees taas kuljettaminen tylsistyttämään kumpaakin. Ja noita kevytpeitteitä löytyi varastosta yksi ja toinenkin: 

Tuohon saatiin mahtumaan ainakin viisi kottikärryllistä lehtiä kerralla ja kahdestaan se oli helppo kuskata kompoistatavaksi. Etupihan haravointi kävi tänä aamuna nopeasti.  AM ehti saada rakot peukalonhankoihin, mutta minä säästyin niiltä. Kipeät ne vähän on, mutta ei rakkoja, onneksi. 
Mutta nyt on isommat hommat hoidettu, pihalla ja voidaan keskittyä muihin juttuihin. Ja odottaa kun piha alkaa vihertää, miettiä ostettaisiinko muutama tuija näkösuojaksi maantieltä pihaan ja rappusille - ja päinvastoin, vai mitä tehtäisiin. Paljon on töitä edessä.... Onneksi on kevät ja pitkä kesä edessä 😊😍😋

Yksi kuva vielä, tämä on jäänyt täysin esittelemättä teille kaiken muiden asioiden alle. Siskorakas ja muruset toivat ihan huipputuliaisia, mutta tämä on niistä ihan ehdottomasti paras (heidän itsensä jälkeen) 

                                                             HEDWIG     💗💗


                            

perjantai 19. huhtikuuta 2019

No on siihen vielä melkein kymppitonni

Mutta kun se nyt tuli mieleen, niin kirjoitan siitä nyt kuitenkin. Toivottavasti muistan sen itse sitten kun se on ajankohtaista. Muistuttakaan mua sitten, jooko?

Eli siis olen katsellut tuota laskuria ja sen lukema lähestyy uhkaavasti huikeaa tasalukua. Mun mielestä se on ihan mieletön luku, 100 000! SATA TUHATTA!
Siis juu, siihen on vielä matkaa se melkein 10 000 klikkausta, mutta tuohon nykyiseenkin lukemaan on  tultu ihan suit sait sukkelaan siitä mitä katsoin viimeksi ihan ajatuksella, niin... no en tiiä.
Vai laskeeko se mun omatkin käynnit täällä? Esim. jos huomaan kirjoitusvirheen ja käyn korjaamassa sen, niin onko se taas uusi käynti? 
No kohtahan se taas nähdään, kello on puoli yö ja viimeinen lääke on otettu, on taas pää sekaisin, joten kirjoitusvirheitä voi hyvinkin olla....  Koitan nyt kuitenkin pysytellä pois, etten itse sitä laskurin lukemaa kauheasti vääristelis.

Mutta pti täss muutakin kuin höpötellä. Että kun en ole hirveästi mitään arvontoja ja muita sellaisia järjestellyt, niin ajattelin, että oliskos nyt sitten mun vuoro järjestää semmoinen? Semmoin perinteinen: että se ken osuu piipahtamaan täällä lähimpänä sitä 100 000 lukemaa, niin saapi jonkun palkinnon?

Saa esittää toiveenkin palkinnosta, mutta se ei ole ihan varmaa, toteutetaanko toive 😂😂  Saatan palkita jollain ihan muullakin.
Eli muista blogeista tutulla tavalla, sen verran vain poiketen, että sinne VIIMEISIMPÄÄN PÄIVITYKSEEN lukema joka on mielestään lähinnä sitä 100 000:tta ja katsotaan sitten kuka on se joka osui lähimmäs.
Tai siis mielellään sinne viimeisimpään päivitykseen, mutta kunhan nyt johonkin käytte sen laittamassa, kyllä ne viestit mulle tulee 😍.

Kyselen osoitetta sitten, kun tiedän voittajan, jos ei osoitetta ole jo ennestään tiedossa.
Ja ei, en osallistu itse tähän kisaan, vaikka sitä lukemaa jollain keinoin onnistuisin lisäämäänkin. En minä oikein tiedä miten se toimii tai miten sen saisi olemaan omalta osaltaan toimimatta.

Yhdet villasukat piti tehdä tässä Ballerina-Rakennusmestarille, kun se meinasi viedä mun sukat. Ne kuluneet, nyppyynteet ja jo vähän hiutuneet. Onneksi lankaa vielä on myynnissä.
Ihanaa kun sukat on mieluisat: tyttö pisti sukat jalkaan heti. Epäilin ettei ne mahdu tennareihin, mutta tuli esittelemään nenän eteen: "Kyllä tämä sopii" - eikä ottanut sukkia pois jalasta kuin siksi aikaa kun kävi saunassa mummon kanssa 😍😍





keskiviikko 17. huhtikuuta 2019

Poliisi on paras!

Onhan se tiedossa, että poliisi on ystävä, ja etenkin lasten ystävä, ja eritoten Kuopion poliisit Pauli ja Jaakko on mun niiiin suosikkeja, harmi vain heitä ei enää telkkarissa näy.

Mutta nyt sai myös meidän kylän poliisit lisäpisteitä, ihan tuplana 💖

Oltiin Äitirakkaan, Siskorakkaan ja pienten kanssa ostoksilla ja sitten mentiin lounaalle. Pikkumies on ihastunut suomalaiseen poliisiautoon (siihen vanhaan malliin) niin, että se on jo ihan kulunut ja kolhiintunut ja siniset vilkutkin on jo kadonneet.
Istuttiin jo pöydässä kun näin ruokajonoon tulevan kaksi poliisia. Ja mitäpä ei täti tekisi lasten vuoksi 😂 Keräsi kaiken rohkeutensa ja itseluottamuksensa (tässä iässä sitä ei paljon tarvi enää keräillä, minkäänlaista itsesuojeluvaistoa ei enää ole...) ja meni varovasti pyytämään anteeksi, että häiritsee poliisisetiä lounastauollaan.
Kerroin, että pieni siskonpoikani ihailee poliiseja yli kaiken, olisiko mitenkään mahdollista, että hän tulisi näyttämään hihassaan olevaa poliisin merkkiä ihailijalleen. Ja tokihan hän lupasi! Molemmat poliisit tulivat tervehtimään lapsia ja mitä vielä löytyikään virkapuvun taskusta molemmille: poliisiheijastimet! Leveät hymyt, sädehtivät silmät ja  "Minä tykkään poliisi" saivat he kiitokseksi.
Poliisi on ystävä 👮💗

Ihanaa kun aurinko on paistanut taas useamman päivän ja on muistuttanut siitä, että jonkun pitäisi pestä ikkunat. Onneksi olen tällainen alamittainen - tai niin kuin serkkuni sanoi lapsena, alikehittynyt, niin sekin homma on ulkoistettu AM:lle 😉
Todellisuudessa syynä ulkoistamiseen on se, että kun ensimmäistä kertaa yhteisessä kodissamme olin pessyt ikkunat hänen ollessaan töissä ja esittelin kätteni jälkiä, kommentti oli "Ai, mä luulin, että sä olet ostanut meille kaihtimet"


Postiluukusta tipahti pääsiäistoivotus Susannalta minullekin - KIITOS Susanna!

On ihanaa saada teiltä ystäviltä kortteja - mullakin on tuossa nippu kortteja teitä varten, en vain saa niitä kirjoitettua ja laitettua postiin...

Samalla tuli myös Maskusta muistikirja kiitokseksi sinne lähettämistäni sukista.











Nämä kaksi korttia posti toi jo aikaisemmin, Ihanat kuvat molemmissa - kiitos Siniselle Sohvalle ja Repulle!

 

Ja Repulle kiitokset tästä ihanasta muistikirjasta - tälle kirjalle keksin käyttöä saman tien 😊




tiistai 16. huhtikuuta 2019

Juhlat on juhlittu, mutta juhlat jatkuu vielä

Äitirakkaan syntymäpäiväjuhlat on juhlittu, mutta meidän juhlat jatkuu vielä. 

Silmä ei tullut mustaksi, mutta taas meinattiin ottaa pikkumiehen yhteen niin, että tällä kertaa meinasi jäädä tädillä alahuuli hampaiden väliin 😂
Siinä sitä olisikin ollut; mustan silmänhän olisi saanut peitettyä meikillä, mutta milläs peität turvonneen alahuulen? Sunnuntaina kun oli edessä vaalit; ensin äänestys omassa vaalipiirissä ja sitten Pieni ele -keräyksen lipasvahtina neljä tuntina toisessa vaalipiirissä.  Ja siinä samalla vähän oppaanakin, kun samassa paikassa oli itse asiassa kaksi eri vaalipiiriä. Kaikki eivät olleet ottaneet postin tuomaa lappusta mukaan eivätkä edes lukaisseet sitä, edes sitä vertaa, että olisivat tarkistaneet vaalipiirin numeron. Eivätkä olleet ihan varmoja kummassa kaupunginosassa asuivat.
Ei sillä, ei mekään oltu, osa meni ihan arvaamalla ja osa käännytettiin takaisin ja ohjattiin käytävän toiselle puolelle.
Auringonpaiste kuitenkin sai ihmiset hyvälle tuulelle eikä kukaan ollut kiukkuinen vaikka joutui ottamaan muutaman ylimääräisen askeleen.
Nuoret, ensi kertaa äänestämään tulevat saivat vanhan Pöllön taas vähän majavoitsemaan. Osa tuli niin reippaina ja valmiina muuttamaan ja parantamaan maan, osa vähän ujoina ja arkoina, kysymään neuvoa meiltä lipasvahdeiltakin, kun eivät olleet varmoja mihin mennä. Ja äänestettyään kävivät pudottamassa muutaman kolikon Pieni ele -keräykseen. Kyllä meidän nuorissa vain on tulevaisuus, olkoot vanhat kärtyt mitä mieltä tahansa 😘

Mutta niistä syntymäpäiväjuhlista mun piti. Piti ottaa kuvia.  Kuvia päivänsankarista vieraita vastaanottamassa, mutta myöhästyin lähes joka kerta ja valokin tuli väärästä suunnasta.
Piti ottaa kuvia kukkasista.
Ja piti ottaa kuvia lahjapöydästäkin.
Ja kahvipöydästä.
Ja piti ottaa kuvia ihan noin vain yleisesti, vieraista ja sillain.
On mulla pari kuvaa.

Ja oli tarkoitus ottaa kuva, jossa olisi ollut Siskorakas ja minä, kaikki lapsenlapset ja toinen vävyistä, siis AM. Toinen kun ei harmi kyllä päässyt paikalle.

No tässä se kuva sitten on. The kuva. Se minkä tietenkin näin ensimmäisenä sen jälkeen kun olin nähnyt ja kun olin yhdessä onniteltu Äitirakas, mummo ja anoppi.

Mikäs muukaan se siellä nurkassa kökötti. Sinne se sitten jäi, vaikka kyllähän sitä vähän suunniteltiin, että jos vaikka.... mutta ei me sitten kuitenkaan....

Juhlapaikka oli vanha työväentalo, tässä muutama tunnelmapala juhlapaikalta:

                                                                            Tämä on kuulemma Muuramen tekemä penkki, vuosilukua en muista, mutta ei kai ihan uusi 😉   


Henry Theelin orkesterin tahtiin on pidetty tanssiaiset elokuussa 1952, sisäänpääsy 3 mk.

Voin sieluni silmin nähdä, miten elokuisena kesäiltana on tytöt olleet rivissä odottamassa sitä unelmien prinssiä hakemaan tangolle.
Ja miten upeasti "Suomen Tino Rossi", Henry Theel on laulanut Satumaata, Liljankukkaa ja  Syyspihlajan alla. 💕
Kuinkahan moni rakkaustarina on tuolla lavalla saanut alkunsa?





Ihania punatulkkuja oli lennähtänyt näille oksille, joka joku oli poiminut vanhaan kahvipannuun.


Näistä kupeista ei meille kahvia tarjottu, mutta kaapin päällä ja kaapissa näitä oli aika paljon, hyvin säilyneitä.











 Tekiskö mieli? 


Pieni mies juoksi neljä tuntia salia ympäri ympäri ympäri ympäri.... Jos me aikuiset oltaisi juostu vastaava aika yhteen menoon, matkaa olisi kertynyt ehkä n. 30 kilometriä. Paitsi, että me oltaisi hyydytty ensimmäisten 300 metrin jälkeen.
Pikkumies pysähtyi vain hetkeksi syömään täytekakkua ja juomaan mehua. Ihana, rakastava Ballerina-rakennusmies Isosisko huolehti Pikkumiehestä, piti huolta, ettei veikka putoa tuolilta ja pyyhki suupielet. 💕 Ja huolehti muutenkin. 

keskiviikko 10. huhtikuuta 2019

Pehmolelujen työpäivä kirjastossa


Tänään on meidän pääkirjastossa Pehmolelujen työpäivä ja sinne on ilmottautunut 40! reipasta pehmolelua tutustumaan kirjaston työhön.

Alla olevassa kuvassa oikeassa takakulmassa oleva iso Myyrä, pieni Ti-ti -nalle sekä pieni sininen siili ovat kirjaston henkilökuntaa (ehkä myös tuo isompi nalle, en ole varma), jotka opastavat tutustumaan tulleita pehmoleluja.

Kaukaa tulleet Mr Shark ja Prairie puolestaan ovat tuossa kuvan etualalla, heidät tunnistaa esim. Mr Sharkin turkoosinsinisestä kiiltävästä väristä.
He tulivat tädin murusten mukana ja heille oli varattu harjoittelupaikka heti kun paikat avautuivat.
Hienoa minusta on se, että heille luvattiin työtodistus englannin kielellä! 
Kirjaston henkilökunta on muutenkin ollut todella joustavaa heidän kohdallaan; ei tarvittu erillisiä työlupia tms. - johtuuko se kaksoiskansalaisuudesta?

Kuten sanottu: meidän Kärpäsen kirjaston on ihan paras, mutta kyllä tämä meidän pääkirjasto tulee perässä hyvänä kakkosena 👍👍😍

Kuvan kuvausta ei ole saatavilla.


Kirjastosta löytyi myös muita tuttuja, jotka ovat siellä ihan joka päivä. Olivat hypänneet hyllyjen päälle tarkkailemaan lastenosaston menoa.

Mun ehdoton suosikki, vanha rakas tuttu, karhuherra Paddington ystävänsä kanssa:






Ja nämäkin vanhat tutut moni varmasti muistaa,
Celestenkylän kahdella jalalla kävelevä, vihreää pukua käyttävä elefanttien kuningas Babar.

Muitakin tuttuja siellä oli, ehkä kuvaan heitä tänään, kun käydään hakemassa työn raskaan raatajat kotiin 😉😊

Mitä muuta täti on lasten kanssa tehnyt? "Syönyt". Sunnuntaipäivä syötiin kanaa, kalaa, perunoita ja vaikka mitä herkkuja, niin että vatsa oli ihan pullollaan. Kaikenlaisia jälkiruokaherkkujakin saatiin. Nam nam.
Multa meinasi hävitä villasukat jalat, mutta kun oli vähän liian suuret. No mitä tekee täti? Menee maanantaina ostamaan Sateenkaari -seiskaveikkaa ja lupaa tehdä samanlaiset sukat Ballerina-Rakennusmiehelle.
Kotiin lähtiessä otin yhteen pikkumiehen kanssa - piti halata mutta silmäkulmat otti yhteen ja kummallakin teki kipeää. Onneksi ei ole silmät mustana meillä kummallakaan.


Näin lakkaat vitkastelemasta

Te kenelle tulee Valitut Palat, olette jo varmaan lukeneet kyseisen artikkelin uusimmasta lehdestä. Lehden kannessa lukee siis "Näin l...