25 toukokuuta 2016

Kotimaan pöllöilyä

Lähetin tässä taannoin ystävälle sukat, itse tekemäni, tietysti. En ole vielä laittanut niistä kuvaa teille, kun olen kerrankin ottanut kuvat kameralla, ulkona, mutta, yllätys yllätys: enpä löydä mistään piuhaa, millä siirtää kuvat kamerasta koneelle. Ai ei ollut yllätys? Nooh...ehkäpä ei 

Ehkä ei ollut yllätys sekään, että sukkien mukana oli lähtenyt vahingossa kummitytön isoveljen valokuva! Ystävä tietenkin ihmetteli, mikä kuva sukkien mukan oikein on ja MIKSI. Asia kyllä selvisi ja kuvan palauttamisesta sovittiinkin.

Tänään sain kuitenkin postia: luukusta tipahti pöllökortti jonka takapuolelle tuo kuva oli tiukasti nurinpäin teipattuna, ettei tipu matkalle. Näin helppoa on matkustaminen nykyään 

Kuva ei tee oikeutta kortille, sillä kortti on kolmiulotteinen, tosi hieno!


21 toukokuuta 2016

SNY:n huhtikuun paketti - lankakerällinen ranskanpastilleja? SIIS TOUKOKUUN TIETENKIN!

Ihana, kekseliäs SNY:ni oli kyllä laittanut huhtikuun (LUE: TOUKOKUUN) paketin postiin ajoissa, postin pakettikortti tuli postissa muistaakseni torstaina, mutta kun oltiin juuri ehditty tulla kaupungista kotiin, ei me laiskajaakot viitsitty enää lähteä uudestaan liikkeelle.
Perjantaina pidettiin säästö- eli kotipäivä ☺ eikä liikuttu kotipesästä mihinkään, vaikka pakettikortti tuossa eteisen kaapin päällä polttelikin.

Mutta tänään, lauantaina, pääsin vihdoin postiin ja sain paketin. Ja arvatkaapa vaan, maltoinko odottaa kotiin asti, että saan sen avattua? Ehei, väärin meni: en malttanut  Ihan pakko oli etsiä autosta jotain terävää millä avata teipit - onneksi autossa on sieniveitset odottamassa syksyä 

Ja mitä ihanaa paketista löytyikään! Ihan ensimmäisenä kun sain laatikkoa vähän auki ja kurkattua sisälle...silmiini osui monta tokkaa kirjontalankaa! Ja mitä värejä! Niin ihania kirkkaita värejä. Lankojen kanssa samaan "pakkaan" oli laitettu SNY:n neulomat auringonkeltaiset kämmekkäät - ja just sopivat! Ja tosiaan, vaikka niistä kovasti ilahduinkin ja ne on kauniit ja sopivat, niin toivotaan, ettei niitä tänä vuonna ainakaan juhannuksena tarvita - eikä koko kesänä 

Mutta sitten! Sitten kyllä oli loksahtaa leuka sijoiltaan. Mitä ihmettä se SNY on puuhannut? Ja miten hän on tässä puuhassaan oikein onnistunut? On kyllä saanut olla TOSI kärsivällinen, ei olisi minusta tuohon hommaan, ei tosiaankaan. RANSKANPASTILLEJA lankerässä? Millä ihmeellä hän on ne siihen saanut? En ymmärrä.... Kunnes sitten katsoin tarkemmin - perin mystistä lankaa! En ole ikinä tuommoista lankaa nähnyt missään - enkä kyllä sen puoleen kenelläkään mitään tuommoisesta langasta mitään tehtyäkään. Viimeisenä, vaan ei suinkaan vähäisimpänä, paketissa oli vielä Wendy Merinoa.


Tässä paketti kutakuinkin sellaisena kuin se oli ennenkuin olin purkanut sen  


Ja tässä paketti kaikkine sisältöineen - eikö olekin ihan kuin ranskanpastilleja tuolla lankakerässä? 







Ja kämmekkäät on just sopivat! Jokaiseen kolmeen kuvaan tuli eri sävyn keltainen, mikähän noista olisi lähinnä oikeaa... katsotaanpa... ehkä tuo ensimmäisessä kuvassa oleva ☺ 
Ja tuo ranskanpastillilanka on Katia Woody Bits -nimistä, jos joku jo nyt innostui siitä. Ohjeessa ei ollut sanaakaan suomea, joten mulla menee hetki, ennen kuin sisäistänyt tuon ohjeen 
Paketti on kuitenkin kaiken kaikkiaan aivan ihana - kiitos taas, SNY:ni! 


EDIT: Oli kyllä ihan pakko tulla korjaamaan tätä tekstiä, kun Emo uskalsi oikaista, että nythän on jo toukokuu :D  Kiitos <3  Hyvä kun joku on tarkkana ja kartalla :).

14 toukokuuta 2016

Pöllöjä - ihan oikeita tällä kertaa, käykääpä kurkkaamassa, ennen kuin ne lentää pois :)

Nyt vasta hoksasin; aina vaan laitan kuvia ihanista pöllökorteista ja saamistani pöllökoristeista (vielä puuttuu tuliaiset, niistä tulee vielä kuva kyllä, kunhan tässä tulee "pimeää"), mutta tässä linkki ihan oikeiden pöllönpoikasten pesään.

Tänään ei sinne enää oikein näe, kun on niin hämärää ulkona ja pesäpöntössä niin pimeää, mutta huomenna, kun on valoisaa, niin pesään näkee paremmin.

EDIT:
Pöllöt on jo lentäneet pesästään ja kamera sammutettu. Ehkäpä ensi keväänä pääsemme katsomaan uusia poikasia - toivotaan niin :D

http://pontu.eenet.ee/player/kakk.html

Olen seurannut myös kalasääsken ja merikotkan pesintää, sekä tietenkin norppaa wwf:n sivuilla.

EDIT:
Pullervoksi nimetty norppakin on jo lähtenyt omille teilleen ja norppalive on ohi tältä vuodelta; siihen asti EI VERKKOJA NORPPAVESILLE -eihän?
Ensi keväänä ehkä pääsemme taas seuraamaan uutta pikkukuuttia, vaikka toivottavasti kaikista kuuteista huolen pitävät omat emot.

http://wwf.fi/elainlajit/saimaannorppa/#norppalive

Vanha tuttu pöllö se edelleen on

Ihan vaan varmuuden vuoksi kirjoitan tämän päivityksen:

Vaihdoin allekirjoituksen, kommentoin jatkossa nimellä HPöllö, mutta minä se oon, edelleenkin :D Vanha tuttu pöllö, pöllöine juttuineni.

Ja jotta jotain luettavaa on tähänkin kirjoitukseen, niin - tämä on erityisesti Osakaiselle: älä murehdi sitä puutarhapalstaasi:

"Puutarhan hoito on rentouttavaa. Se on myös hyvin jännittävää.
Kun keväällä kylvää kehäkukkia penkkiin, syksyllä voi sitten poimia koiranputkia maljakkoon."

Näin kirjoitti Otso Karhu ystävälleen Karvoselle, ollessaan kesälomalla tätinsä Amalia Karhun luona ja heidän hoitaessaa Amalia-tädin puutarhaa.

Jukka Parkkisen Karhukirjeet on ihan parasta kuunneltavaa esim. käsitöitä tehdessä, ostin juuri itselleni AdLibriksestä kaksi puuttuvaa mp3:na, kun en niitä mistään muualta saanut. Nyt mulla on koko sarja *taputtaa iloisena karvaisia käsiä*

Nyt nukkumaan.


"Selvä pyy, sanoi renki varista" - hauskaa viikonloppua kaikille!



09 toukokuuta 2016

SNY:ni muisti ihanalla kortilla ja sukkaohjeilla

Olin juuri saanut sievän peppuni (ja pah ) nostettua sohvalta viedäkseni aamukahvimukini ja jugurttipurkin keittiöön ja pedatakseni sängyn, kun kuulin postipojan taas ähräävän oven takana. "Mitähän jännää meille tänään tulee, kun siellä noin ährätään"  Meillä nimittäin on ilmeisestikin pienemmät postiluukut kuin uudemmissa taloissa ja aiheutamme postipojille harmaita hiuksia.  No, kyllä se posti sieltä kynnykselle tipahti kuitenkin, ettei tarvinnut tukka pystyssä ovelle mennä - olisi vielä säikähtänyt, raukka, olkoon sitten poika tai tyttö 

Postipaketti? Tai kirje, tai miksikä tuota sanoisi. Ja ihan ensin ajattelin, että meidän SNY-Emo on lähettänyt postia, ennen kuin tajusin ja käsialasta tunnistin, että eihän se ole, kuin mun oma SNY:ni. Ja siihen jäi mun sängyn petaaminen. Kyllä se tuolla vielä hetken pärjää. Pedatkoon AM jos häiritsee. (Hah, unen näätte, sitä ei häiritse, saapi olla vaikka koko päivän petaamatta, johan sitä kohta mennään nukkumaan, on hänen mottonsa - turhaa hommaa siis)

Eli kaikki jäi, kun piti päästä avaamaan paketti: ensimmäisen sieltä tipahti tuo ihana pöllökortti!  Joka on vielä semmoista samettia tai miksikä sitä sanotaan, tuosta päältä. Ja sen lisäksi kirjeessä oli  taas lisää sukkaohjeita!  Kyllä on mulle tekemistä ensi talveksi kun kaikki saamani sukkaohjeet teen edes kertaalleen ☺☺
Kesä on ristipistojen (sain eilen Pojalta IHANAN ristipistotuliaisen Skotlannista!) ja ehkä taas virkkaamisen aikaa, kun olen sen taas löytänyt uudelleen, mutta kunhan syksy saa, niin kaivan taas sukkapuikot esille. Tosin ihanat langat kyllä teettää sukkia kesälläkin  Miten niin tuuliviiri?

Hu-huu

Kiitos SNY:ni - Aurinkoista viikkoa myös sinulle!

07 toukokuuta 2016

Koditon Kisulainen

Olen ottanut omakseni tämän Princess -teepusseista löytyneen viisauden:

"Viime tinka tekee ihmisestä kaikkein tuotteliaimman"

Se sopii minuun kuin...nenä päähän  AM:n harmiksi Poika on perinyt ominaisuuden minulta. Meillä on huono tapa venyttää ja venyttää asioiden hoitamista, vaikka aikaa olisi kuinka. Mutta sitten kun toimeen tartutaan, niin sitten kyllä tapahtuu, sitten ei enää mietitä eikä vitkastella.

Nyt ei kyllä auttanut tämä viime tinkakaan. Tämä Kisulainen ei nimittäin ehtinyt muiden matkaan, sinne minne piti. Minun vika, kun en käynyt ajoissa lukemassa ohjeita.

Löytyykö tälle Kisulaiselle koti - tämä on nyt ihan yksin ja koditon?

01 toukokuuta 2016

K niin kuin kettu, T niin kuin kassi - ei kun.. valmis..ei kun..äh.. Pöö niin kuin pöllö?

Miten ne aakkoset oikein meneekään? Pitää varmaan kysyä Duracell-pupulta, sillä se kyllä tietää, vaikka onkin vielä niin pieni. Tai oikeastaan jo iso tyttö. Kummin päin vaan. Mutta kuitenkin vasta vähän päälle 3,5 vuotias.

Koska kaupassa ei ollut kassia, jossa olisi ollut mummun nimen alkukirjainta, oli Duracell-pupu sanonut äidilleen, että "Mutta täällä M niin kuin mummu!"  Jep. Daddy ja täti menee kai hällä vähän sekaisin, kuulostaa niin samalta pienen korvaan, mutta joka tapauksessa minä sain Englannin tuliaisiksi  T niin kuin kassin:
 Ei kun siis kassin, jossa on T kuin Täti ;)

Aikaisemmin olin saanut postissa Duracell-pupun valitseman ristipistotyön, jonka tänään ahkeroin valmiiksi. Siihen pitää tehdä vielä hankkia kehykset ja työn taakse kuulemma laittaa mun oma nimi.

Tässä on K niin kuin Kettu. 

Ja tänään kun laitoin Whatsappilla tuon kuvan hälle, sain ääniviestin "Wau, it's wery hieno!" ❤
Opettelin siinä sitten itsekin käyttämään mikrofonia ja vastasin ääniviestillä "Kiitos.." johon sain vielä vastauksen "Ole hyvä".
On ihana kuunnella, kuinka hän urheasti opettelee suomea, vaikka ei ympärillä ole oikeastaan muita suomea puhuvia kuin äiti, päivittäin toki nettiyhteys mummun kanssa ja silloin tällöin kai joidenkin suomalaislasten kanssa.

Pöö niinkuin pöllönkin sain, mutta siitä sitten myöhemmin.

Tämmöisen kauniin Kettu -laulun löysin Youtubesta löysin. En voinut laittaa laulua Ketsuista, kun Poika jo kerran oikaisua, ettei ketsuja enää ole olemassa. Mutta tämä oli kaunis :D

https://www.youtube.com/watch?v=ou3rBbKzDEQ