"Onks kaikki okei"

Sitä kysymystä olen taas viimeisen viikon aikana saanut kuulla päivittäin, kyllästymiseen asti. Kyllästymiseen siksi, että aina en ole pystynyt vastaamaan. 
Jos en ole jo aikaisemmin sanonut, niin nyt sanon: Vihaan hellettä. 

Jos olisin vielä tämä kuvan pikkutyttö, odottaisin kesää, aurinkoa ja lämmintä, mummolaa, tätejä ja enoja, laituria josta onkia ja lähteä uimaan. 

Kävin eilen yhden tätini ja enoni kanssa heidän lapsuuskodissaan, mummulassani, ja löysimme tädin kanssa sieltä pienen kirstun, jossa oli mummun tallettamia valokuvia. Siellä oli mm. tämä kuva, meidän kotikalliolla otettu.

Tuon takana näkyvän kelon juurella olivat minun lemmikkimuurahaiseni 😊

Nappasin sieltä mukaani yhden valokuva-albumin, minun tekemäni, jossa on kuvia ja tarinoita meidän laskiaisriehoista ja syyspatikoista. Napsin sieltä muutamia kuvia ja kunhan saan ajatuksia järjestykseen, joudutte katselemaan ja lukemaan niistä.

Tänään kävin aamulla terveyskeskuksessa näyttämässä selässä olevaa luomea. Mursu kehotti. Vaaraton, seborrooinen keratoosi eli rasvaluomi. (Onko ihme, kun rasvaa on muutenkin...) Kämmenselässä oleviin mystisiin näppylöihin, jotka ei kutise, ei kirvele - ei tee mitään muuta kuin lisääntyy hitaasti mutta varmasti - sain kahden viikon aamuin-illoin vahvan kortisonikuurin. Jos ei sekään auta, sitten saan lähetteen ihotautilääkärille.

Samalla reissulla poikkesin taas kirjastossa. Ja kun päästiin kotiin, kirjastosta tuli viesti, että olisi toinenkin kirja noudettavissa. Asia järjestyi, kun Mursu päätti, että mennään käymään kaatopaikalla. Luettavaa siis riittää. Ei ole ainakaan minun vika, että paperitehtaita lopetetaan.

Se, että jos Fazer ei rakenna uutta suklaatehdasta, se voi olla minun vika. Siitä otan kyllä syyn niskoilleni. Olen ollut VIISI viikkoa ilman suklaata. Se on paljon se. Kun kyse on minusta.

Siinä taisikin sitten olla tämän päivän atk-pläjäys. 

Palataan taas. Kyllä tämä tästä - ei ole pakko mennä ulos. Jos ei taho. 

Olette tärkeitä ❤️

Ei siitä takkia tullutkaan...

 Päivi jo omassa plogissaan esitteli suloistakin suloisemman ompelukoneen, joka toi totta kai mieleeni vanhan sadun, Hiiri kissalla räätälinä. Muistattekos sen? 

Kissa meni tilamaan hiireltä takin, mutta ei siitä takkia tullutkaan... Piti tulla housut. Mutta ei siitä tullut housujakaan. Piti tulla liivit. Vaan eipä tullut liivejäkään vaan tuli...kukkaro. Mutta kun kissa tuli hakemaan kukkaroaan ei ollut kukkaroakaan, vaan rusetti. 
Jo vain sai kissa räätälistä tarpeekseen.... Sadun voi käydä lukemassa täältä Hiiri kissalla räätälinä. 

Mutta Päivin suloinen ompelukone toi muistutti, että onhan meilläkin - tai tarkkaan ottaen Mursulla - pieni ompelukone. Aiemmin hänellä oli kolme ompelukonetta; oli oikein iso ompelukone nahkatöitä varten, mutta sen hän myi kun muutimme tänne. Nyt on jäljellä kaksi, toinen on semmoinen kaapissa oleva ja sitten tämä pieni: 

Harmi kyllä tämä ei toimi, kokeiltu on, mutta ommella tällä ei voi. 

Ehkä tämän voisi korjauttaa tai jopa korjata itsekin, mutta toisaalta, tämä menee koristeena ihan näinkin. Meillä kun ei ole tällä käyttäjiä.

Meille tämän arvoa lisää se, että tämä on suomaista tuotantoa:

Oy Tikkakoski Ab:n Pikku-Tikka 

Ihan tarkkoja tietoja en Pikku-Tikoista löytänyt, mutta jos oikein keräämiäni tietoja osasin kasata, niitä valmistettiin valamalla, aikavälillä (noin) 1946-1964.

Värejä näille Pikku-Tikoille löysin tämän sinisen lisäksi (sammalen)vihreän ja punaisen. 

Koneen korkeus on 16 cm, leveys 17,5 cm. 
Jalustan halk. 6,8 cm ja 9 cm. 

Ja ei kun ompelemaan 🧵🪡

Toivoin vettä

Viime päivityksessä toivoin vettä. Sen jälkeen tuli mieleen eräs muukin vesiaihe, josta olisin ja haluaisin kirjoittaa. Äidille, Tunturiruipelolle ja minulle tärkeä vesiaihe. Mutta kirjoitan ensin muusta, en siksi, että se olisi vähemmän tärkeä, vaan siksi, että... KUKA MUU MUKA?

Niin. Toivoin vettä. Olin jo ottanut sakset ja napsinut (uhka)rohkeasti alppiruusustani kuivia oksia ja kuivia nuppuja ja sitten vasta kyselin Sartsalta, miten alppiruusua tulisi hoidella. Kun minä en muka löytänyt kunnon ohjeita kuuklesta - ja hän löysi heti. Ei sen pitäisi pahaa tykätä. Sartsa myös vinkkasi muutaman puutarhabloggaajan, joilta voisin kysyä neuvoa, kiitos hänelle siitä. Nyt ainakin näyttää siltä, että nuput olisivat aukeamassa. 

Eilen illalla ajattelin, että ei nämä helteet tästä miksikään muutu, ei tule sadetta. Sadetutkan näyttämä sade "kuivui" ennen kuin ehti tänne meille - siis edellisenä iltana ja silloin lauantaina kun meitä varoiteltiin siitä kaameasta sateesta. Päätin siis ottaa letkun kauniiseen käteen ja mennä kastelemaan sekä Ruusuni että Mummin kukat. Hipsuttelin talon taakse avaamaan hanan ja otin letkun käteen ja mietin millaisella sumulla vettä Ruusulle laskisin ja millä voimalla. 
Sitten rupesin kuulostelemaan ja miettimään, että hetkinen... ihan näin tumpelo en voi olla minäkään: vesiletku pistooleineen kädessä ja paidan selkämys kastuu! Meni ehkä 10 sekuntia ennen kuin oikeasti tajusin, että MEILLÄ SATOI VETTÄ 💧💧💧💧
Kun tulin sisälle, Mursu hihittelen kertoi katselleensa, että yllättävän reippaasti sitä vaimokin liikkuu kun on tarvis... Pah. Mutta: KUKA MUU MUKA? Kastelee sateella ulkokukkia? 🤦‍♀️

Kävin tänään taas kirjastossa; eilen varaamani kirja oli noudettavissa jo tänään. Nyt täytyy kai ruveta jo lukemaankin. Heti tämän päivityksen jälkeen.
Viime viikolla kotimatkalla kävin hakemassa kirjastosta kaksi isoa ja painavaa kirjaa. Naapurikylän historiaa. Toisen kirjan on kirjoittanut entinen opettajani ja ta-daa: kirjasta löytyy minunkin kuvani 😍. Ensimmäistä osaa en ihan välttämättä olisi tarvinnut, sillä se on ajalta Jääkaudelta 1800-luvulle, toinen sitten 1800-luvulta jonnekin 2000-luvulle. Siitä jälkimmäisestä löytyy jo minullekin tuttuja asioita. 

Tänään hakemani kirja on japanilaisen kirjailijan Yoko Ogawan kirja Muistipoliisi. Hän on kirjoittanut yli 40 kirjaa ja VAIN kaksi on suomennettu. Tuo ja Professori ja taloudenhoitaja. Hänen kirjojensa kääntämisessä olisi Pojalle töitä toviksi jos toiseksikin.... 📖

Ai niin. Riesakin kävi sunnuntaina. Tein käsityötä kuulokkeet korvilla, kuuntelin musiikkia kun korvissa kohisi kuten nykyään lähes koko ajan. Jossain vaiheessa musiikki alkoi kuulostaa omituiselta, en saanut sanoista enää kunnolla selvää ja tajusin, että kaikki ei ole kohdallaan. Otin kuulokkeet pois, mutta en enää saanutkaan sanottua Mursulle, että kohtaus on tulossa - se oli jo. Onneksi sain herätettyä huomionsa, kun taputin kädellä reiteeni, enhän tietenkään uskaltanut nousta ylös tuolista. Puhekyky, kuulo, näkö, äly, siis kaikki katosi eli poissaolokohtaus, n. 2-4 minuuttia. Ja siihen päälle 1,5 tunnin palautumisunet. 
Minä, Riesa ja helle = ei hyvä yhdistelmä. Juotua tulee, mutta syömisen kanssa on niin ja näin eikä se ole hyvästä. 

Siitä vesiaiheesta lisää. 

Tammikuussa 15 vuotta sitten Tunturiruipelo, Äiti, minä ja muutama ystävämme päätimme perustaa Latuyhdistyksen Äidin ja Tunturiruipelon kotipaikkakunnalle, siellä kun ei sellaista ollut. "Päälajina" melonta, mutta totta kai paljon muutakin tehtäisiin - ja tehtiin. Tunturiruipelo raivasi Enoni apunaan, mutta silti pitkälti yksin n. 40 km pitkän joen melontakuntoon, jolla järjestettiin toistakymmentä kertaa päivän kestävä melontatapahtuma. (Oma osuuteni tapahtumassa loppui Riesan iskiessä).
Nyt on tullut se hetki, kun Tunturiruipelon ja Äidin rahkeet ja voimat joen melontakunnossa ylläpitämiseen eivät enää riitä eikä seuraajia löydy. 
Perustamamme Latuyhdistys on siis tullut tiensä päähän. On tehnyt sen mitä ehti ja pystyi. Monia tarinoita meidän seikkailuista ja tapahtumista olen kertonut näilläkin sivuilla. 
Vesi jatkaa virtaamistaan, melojat jatkavat melomistaan - löytävät uusia uomia mikäli nimikkojokemme kasvaa umpeen. Toivomme toki, että suunnitellut projektit löytävät tekijöitä. 
Haikeutta. Mutta näin on nyt parempi. 
Kiitos kun jaksoit lukea tämän vuodatuksen 🧡🧡

Unohdin taas otsikon... Kaikesta huolimatta olen kai kuitenkin kiitollinen, monestakin asiasta

Olen kiitollinen siitä, että:

minun täytyy siivota juhlien jälkeen,

sillä se merkitsee sitä, että minulla on ystäviä.

vaatteet tuntuvat tiukoilta,

sillä silloin tiedän, että minulla on ruokaa.

lumet on luotava ja ikkunat pestävä,

koska siitä tiedän, että minulla on koti.

parkkipaikka on kamalan kaukana,

sehän tarkoittaa sitä, että minulla on auto.

ja olen kiitollinen myös: 

Korkeasta sähkölaskusta,

sillä silloin minulla on lämmin ja valoa.

Naisesta kirkossa takanani,

joka laulaa nuotin vierestä, silloinhan kuuloni toimii.

Pyykkivuoresta pöydällä,

silloinhan minulla on vaatteita, joita pitää.

Väsymyksestä ja kipeistä lihaksistani päivän lopussa;

olen voinut työskennellä kovasti.

Soivasta herätyskellosta aamulla - minä elän.

-Nalle Puh-

Tänään ei ollut ihan niin hyvä päivä kuin toivoin, siksi itselleni ja teille myös tuo Nalle Puhin muistutus siitä, että on paljon asioita, mistä ja miksi olla kiitollinen. 

Katselen tässä samalla tuota etuoikealle lattialle ilmestynyttä "rojuläjää" - se oli tarkoitus siivota pois, mutta sepä jäikin siihen, kun istahdin kahvia juomaan ja olin järjestänyt tavaroista puolet paikoilleen.
Mulle käy aina niin 😂 "Laitanpa nyt nuo tuosta tuonne paikalleen ja järjestän nuo tuosta. Ensin täytyy vaan ottaa noi pois edestä, ja nuo ja nuo.... Ja sitten "nuo" jää käsistä siihen mihin ne siirsin ja... No, siinä ne nyt on 😂😂 Ehtii ne siivota pois huomennakin..

Eläkepäätös tuli tänään: hylätty. 

Ei tälläkään kertaa. Mutta ehkä seuraavalla kerralla. Periksi en anna. Vieläkään. Ikinä. 

Kela käyntikin oli aika... No, asia tuli hoidettua, ei siinä mitään, mutta suoraan sanottuna, Kelan lomakkeet ovat jokseenkin epäselviä ja ei-niin-loogisia. 

Pahaa pelkään, että sekin käynti oli turha. Mutta toivotaan parasta, kuitenkin. 

Positiivista päivässä oli se, että kun työterveyslääkäri laittoi viime viikolla lähetteen tuonne keskussairaalaan, sieltä tuli jo tänään kutsu elokuulle!  Se toimi tosi nopeasti ja siitä olen iloinen.

Ai niin. 

Jouduin laittamaan kommentointiin ainakin toistaiseksi tarkastuksen päälle, sillä jostain syystä mun päivityksiin on tullut roskapostia 😢😢 

Muutenkin mun sähköpostiin on tullut roskapostia jota en saa merkittyä sähköpostiksi (paitsi, että taisin juuri tajuta miten se ongelma on korjattavissa).
Seurailen tota kommenttitilannetta jonkun aikaa ja jos roskapostit loppuu, niin palautan asetukset entiselleen.

Eihän tässä mitään hätää

Mutta rehellisesti sanottuna, kyllä se viesti pisti housunpuntit vähän tutisemaan.
Juuri kun muutenkin asiat elämässä tekivät mutkan ja pitää totutella uusiin asioihin. Niihin jotka ovat tietenkin ihan luonnollisia ja joihin on ollut aikaa ja pitänyt totutella jo vuosia. Mutta kun me äidit ja naiset vaan ollaan tämmöisiä. Hössöttäjiä 😊 Miehet ottaa asiat paljon lunkimmin.

Niin. Siis minähän olen ollut osakuntoutustuella tämän vuoden ja loput tuloista on tullut työttömyyskorvauksena. Äsken vaihtui kuukausi ja kuun viimeisenä päivänä saan hakea ne työttömyyskorvaukset. Menin laittamaan sen ruksin paikalleen ja painamaan lähetä -nappia.
Vaan sivullapa oli tiedote. Ihan asiaa, totta kai, vaan en tietenkään ollut tullut ajatelleeksi, että ne siellä muistuttavat siitä. Ja sanovat, että jos en tee niin kuin sanovat, niin rahan tulo loppu, sori vaan.
Voi kissan villat.
Odotanhan minäkin sitä paperia, vielä kuulkaa kuumeisemmin kun ne siellä työttömyyskassassa 😠
Eli kipeästi kaivataan molemmat sitä, että minkälaisen päätöksen ne nyt sitten tällä kertaa antavat. Joka päivä postiluukun kolahdus saa sydämen pomppimaan "mitähän postia tänään tulee".
Pirkka, Yhteishyvä, Aku Ankka, Luonto -lehti, Tieteen Kuvalehti, Valitut Palat.. Mitähän noista muuten Joulupukki noista tänä vuonna tuo?

Vaan miksikä se murehtimalla muuttuu. Se tulee sitten kun tulee. Voisin tietysti soittaa ja varmistaa, että ehtiihän se tämän vuoden puolella, kun sitä kaivataan. Mutta jos se kertoo kielteisen päätöksen jo puhelimessa? Mitä teen sitten?  No, en mieti sitä nyt, mietin aamulla ja soitan jos soitan. Perjantaina haen ensin lisää sairaslomaa ja sitten...

Sitten menen meidän lähikirjaston 70-vuotissyntymäpäiville! Kahvia ja kakkua, nam.
Niin ja ennen sitä käyn ostamassa Äitirakkaalle joululahjan.

Pipo on pientä vaille valmis: yksi lehti ja vähän fiksausta.
Sormikkaisiin kuvio.
Lapaset on aloitettu, mutta ei valitettavasti ehdi itsenäisyyspäiväksi, vaikka kuinka ahkeroisin - siihen liittyy nääs postin kulkukin 😞

Ai niin. Lääkkeiden kanssakin kikkailin. Mutta ihan lääkärin luvalla, ihan jo silloin kuukausi sitten "antoi" luvan. Kysyi aiheuttaako huimausta tuo yksi lääke. Sanoin, että ei. Nostettiin vahvuutta. Vaan kas, sepä heittää Pöllön pään sekaisin, iltaisin on kuin olis koko illan huppelissa. Ei kiva. Otin pois muiden lääkkeiden seasta ja olen tällä viikolla parina iltana ottanut vasta myöhemmin. Ja tadaa: olo on paljon parempi. "Humala" on tiessään, Pöllö pysyy tolpillaan - siis kävelee suht suoraan ja puhuukin kutakuinkin järkeviä. Kai 😝😜 Ei ihan - päivät on vielä sekaisin, mutta ne nyt on aina.

Äitirakas tuli kotiin maanantaina ja antoi ymmärtää, että matkalaukku on täynnä tuliaisia... tarttis mennä hakemaan.....

Sellaista....