tiistai 30. huhtikuuta 2019

Saippuakuplia silmissä

Pöllön pitäisi mennä silmälääkäriin. Tai ainakin ensin optikolle.  Luulin, että tämä johtuu ihan vain tästä Riesasta ja kuuluu asiaan, mutta nyt menneenä viikonloppuna vai oliko se jo viime viikolla, rupesin miettimään, että onkohan asia sittenkään niin. Voisiko vika olla ihan vain silmissä.

Tässä päässä on niin paljon vikaa, että voisin kohta jo vaihtaa koko pään. Tarjouksia vastaanotetaan. Tori.fi:ssä ei ollut päitä tarjolla.

Silmissä on siis jo pitkän aikaa ollut "saippuakuplia".  Renkaita, jotka oikeastaan muistuttavat vähän niin kuin saippuakuplia, eikä niitä saa kiinni. Niiden läpi näkee kuitenkin. En ole yhdistänyt niitä mitenkään erityisesti Riesaan, koska se tuntuu muutenkin "kävelevän kantapäillä" koko ajan, siis ei mitään sen kummemmin kohtausta ennakoivaa tms.

Suomalainenhan tekee nykyään itse itselleen diagnoosin googlen kautta, enkä minä tietenkään ole poikkeus - miksi kummassa olisin 😊
Päädyin kuitenkin meidän oman sairaalan silmäpolin sivuille, ja koska oireet kaikkineen täsmäävät muutenkin: näkökentä valonvälähdykset, jotka näkyvät parhaiten pimeässä ja myös silmät kiinni - tämäkin voisi ihan hyvin liittyä Riesaan.

Mutta silmäpolin sivujen mukaan kyse voisikin olla silmän/silmien ongelmasta LASIAISIRTAUMA.

Kuulostaa pahalta. Mutta on hoidettavissa. Jos ei muu auta niin laser auttaa.  Mutta optikko siis näkee onko tarvetta silmälääkärille ja siitä eteenpäin.

Nyt ei eilen mennyt ihan putkeen, kun hain sairaslomatodistuksen TE-toimistoa ja KELAa varten. Tai en minä enää tiedä tarviiko ne niitä, mutta onpa nyt kuitenkin olemassa. Selityksen kyllä sain, mutta silti olen vähän ihmeissäni; ko. lausunnon olisi voinut lukea edellisen lausunnon. Olen ollut keskeytyksettä saikulla 6,5 vuotta ja nyt hän kirjoitti mulle lisää saikkua YHDEN kuukauden! Hämmennyin melkoisesti, kun luin saamani todistuksen. No, selitys asiaan oli, että "en tunne potilasta". Oookei.. Eipä siinä sitten mitään. Olisi varmaan voinut soittaa hoitajalle, toisen lausunnon kirjoittaneelle lääkärille (vaikka saattoihan sekin olla lomalla, samoin kuin se toinenkin hoitaja..)

Mutta TE-toimisto yllätti tällä kertaa; siellä oli virkailija, joka osasi kerrankin sanoa MITEN pitää toimia, mitä he haluavat ja mitä eivät. Helppoa kuin heinänteko. Ja uskoi sen mitä kerroin, ei tarvinut erikseen toimitella mitään papereita. Kymmenen pistettä ja papukaijamerkki hänelle siitä.

Niin ja kun nyt aiheeseen kerran kunnolla päästiin. Ei ole uniapneaa mulla. Kuorsaan kyllä kovasti ja heräilen monta kertaa yössä, mutta ei ole hengityskatkoksia tms. Ja heräilystä ja kuorsauksesta en kyllä itse tiedä mitään ennen kuin aamulla, joskus 6-7 maissa aikaisintaan herään ensimmäisen kerran niin, että ymmärrän mistään mitään.
Katsotaan koettavatko tehdä kuorsaukselle mitään; risat poistamalla voisi se ehkä vähentyä.

Mistäs sitten valittais? Ei kun kerron hyviä uutisia. A-nopilla on pitänyt nukkua sohvalla ja ne/se on toki kovempi kuin oma sänky. Oma sänky on ollut pehmeämpi siitäkin syystä, että siinä on ollut kaksi petauspatjaa. Lauantaina kun tultiin kotiin, otin oman petauspatjani pois ja jäljelle jäi vain iso, tuplaleveä petari. Eipä ole ollut selkä kipeä näinä muutamana aamuna sen jälkeen! Sänky on kovempi ja se tekee hyvää selälle!

Mitäs.. Kerronko vielä kuumista aalloista? 😂😂😂 No ei, säästän teidät siltä.

Myyntisirkkuset alkaa kuulkaa olla jo aikalailla lähtökuopissa - ihan hirveästi ei ole enää etukäteishommia ennen auton pakkaamista tekemistä.
PakuPojasta päätettiin tänä vuonna luopua; otetaan käyttöön toinen auto, joka on vielä nimeä vailla ja sen kaveriksi Myyntisirkkusille pesä mukaan, turvamiesten kera.
Mutta Myyntisirkkusten seikkailuista ihan oma päivityksensä ensi viikon jälkeen, kun on tehty ensimmäinen seikkailureissu 🚙🚇
                                             

maanantai 29. huhtikuuta 2019

Onkohan Pöllöllä viherpeukalo? Tai vihernokka?

Oli niin upeita kevätpäiviä kuluneella viikolla, että pakattiin AM:n kanssa tavaramme ja itsemme Gunnarin kyytiin ja ajettiin maalle, jatkamaan pihan siivoamista ja miettimään mistä sitä aloittaisi. Paljon olisi tekemistä, A-nopin tavaroiden läpikäymistä.

Mennessä pysähdyttiin tietenkin ruokakaupassa ja..ja.. yhdessä semmoisessa TOOOSI pahassa kaupassa. Siellä on mm. paljon pöllöjä, kaikenlaisia. Ja kaikkea muuta. Ihan kaikkea. Me oikeasti mentiin sinne ajatuksena ostaa joku amppelikukka, siis tekokukka, verenpisara tms., mutta ei sillä ollut. Mutta löytyi kaksi pyöreää palloa.  Kaksi muovista puksipuuta. Kuulostaa varmaan vähän hullulta; muovikukka, mutta oikeasti, kun ne laitettiin paikalleen, portaiden kummallekin puolelle amppeleihin, ne ovat aika kivat.
Niihin voi vaikka talveksi valot jos haluaa (ei välttämättä meidän juttu, mutta ei sitä koskaan tiedä, vannomatta paras) tai sitten voi vaikka tökkiä kukkia koristeeksi 😊
Muuten keskiviikkoilta taisi mennä vain kävellessä ja suunnitellessa, tonttuja löytyi muutama ja niille me luvattiin uusi koti Äitirakkaan luota:

 

Torstaiaamuna raivattiin vähän saunalle menevää polkua, kun joku pensas, ei aavistustakaan mikä, kasvaa niin kauheaa vauhtia, että on joka kevät raivattava siitä polun reunalta, kasvaa kivetyksestä huolimatta polulle. Reippailua heti aamusta ennen aamupalaa.

Ei me hirveästi saada aikaan.. en tahdo hätyytellä AM:ä enkä painostaa, tehdään asioita hänen tahdillaan. Pikkuhiljaa.
On ihana istuskella mökin (pienen talon) portailla, nauttia tulevasta kesästä, kuunnella lintujen laulua. Muistella menneitä ja suunnitella tulevaa...
Illan suussa otin yhden ruusupuskan käsittelyyn, yritti siihen alppiruusujen kylkeen sekin kasvaa. Helle, kumartelu ja yletön (mikä?) työnteko aiheutti sen, että piti pyytää tukea AM:ltä. Muistan kun sanoin, että on taas kumma maku suussa. Seuraavaksi havahduin siihen kun istuin sisällä sohvalla ja ihmettelin missä oikein olen ja missä pitäisi olla. Riesa 😓😢. Parin tunnin unet ja sitten alkoi taas maailma olla mallillaan.

Istuskeltiin taas portailla ja ruodittiin Riesaa. Vaan se unohtui kun Robert tuli tervehtimään. Pieni suloinen koira, joka myöskin on sairas. Vielä ihan nuori, mutta tarkka ruokavalio ja mitä kaikkea. Siinä me Robertin kanssa yhdessä istuttiin, kaksi "reppanaa" - ja päätettiin, että kyllä me pärjätään, meitä ei pienet tuulet kaada 💪 Huutia tuommoisille riesoille. Nih. Maalla on mukavaa, kun ohikulkijat poikkeavat pihalle juttelemaan noin vaan, kun vain annat merkin, että sopii tulla. Robertinkin isännän kanssa tuli todettua, että maailma on pieni: ovat olleet AM:n kanssa samassa koulussa aikanaan 😁

Perjantai-aamuna ajeltiin aamupalan jälkeen kirkonkylälle ostamaan multaa. Oli ajatus, kun löydettiin kukan siemeniä. Ja maitokärryt. Ja kuitukangasta.

Näihin toivottavasti kasvaa pian tarhakehäkukkia. Vai olikohan ne niitä? No jotain kehäkukkia kuitenkin.

AM  on kuitenkin joskus nuorena miehenä ollut töissä yrityksessä joka teki viherrakennusprojekteja, joten sillä on jonkinlainen ajatus hommasta, minulla kun ei ole mitään.
Tiedän vain, että tarvitaan multaa ja siemeniä. Ja vettä ja lämpöä.

Ja vähän kyllä tuuriakin, vai mitä?


Tuon homman jälkeen istuttiin taas portailla ja kehuttiin itseämme. Tai siis toinen toisiamme. Tietenkin.
Ja katselin taas niitä alppiruusuja. Ja niiden vieressä retkottavia herttavuorenkilpiä. Ja niiden alta pilkottavia leppäkerttuja. Niitä näkyi kolme. Poika sanoi, että niitä pitäisi olla enemmänkin.
"Nyt etsin ne loputkin leppikset"  Ja löytyihän niitä. Ja samalla sai kyytiä ne herttavuorenkilvet.
En voi sietää niitä. En. Vaan. Voi.

Leppäkerttuja löytyi seitsemän. Ja yksi kuoriainen. Ilmeisesti coloradokuoriainen.

Nämä on Poika maalannut joskus Mummin kanssa vanhalla mökillä, näillä on ikää yli 20 vuotta.
Huuhtelen näitä vähän, samoin siivoan sen kiven niiden alppiruusujen vieressä ja laitan nämä leppikset takaisin paikalleen.

Ja ne pahuksen vuorenkilvet saavat luvan pysyä poissa. Silläkin uhalla, että Riesa taas uhkailee. Niin kuin nytkin 😠. AM joutui hoitamaan homman loppuun - tuli huono olo, menin portaille istumaan ja hetkeksi katosi taas kuulo kokonaan. Näin ja ymmärsin kyllä kaiken, näin että AM puhui jotain ja sain kai sanottua itse, etten kuule mitään, mutten kuullut edes omaa ääntäni.
On kai taas tyydyttävä toisenlaisiin hommiin. Huoks.

Mutta onko jollakulla keinoa, millä niistä vuorenkilvistä pääsisi kokonaan eroon? Neuvoja vastaanotetaan.

Kirjoittaminen tuntuu jotenkin tahmealta tänään, kankealta. Joten lopetan teidän kiusaamisenne tältä erää tähän.

Sopivasti aurinkoa ja sadetta alkavaan viikkoon - Myynti-Sirkkuset toivois vähän vettä....

tiistai 23. huhtikuuta 2019

Nyt alkaa mullakin palaa kohta päreet

Aamulla herättyäni ihmettelin, että mitäs täällä oikein tehdään, jotain poraamisen tai vastaavan ääntä kuuluu jostain. Ja kun remonteista pitäisi nykyään ilmoittaa naapureille. Ei ole ilmoitettu. 
Poraamisen ääniä kuului pitkin päivää tasaisesti silloin tällöin, välillä kovempaa ja välillä hiljempaa. 
No saahan sitä porata, ei se nyt maailmanloppu ole, en minä sitä.

Tuli iltapäivä ja olin taas hoidellut asialliset asiat. Pyysin AM:ä mukaan pyöräkellariin, että käytäisiin kokeilemassa mikä meidän noin kolmestakymmenestä epämääräisestä avaimesta sopii siellä olevaan pyörääni, jonka olin luvannut myydä naapurin rouvan sisarelle. Tai no hyvä on, tarkemmin ottaen kolmesta avaimesta. 

(Mutta meillä ON varmasti ainakin 50 avainta kaiken kaikkiaan joille pitäisi löytää lukko.. Osa on meidän omia, osa on A-nopin jäljiltä). 

Otetiin avaimet ja lähdettiin kohti pyörävarastoa. Kas, ilmoitustaululle on tullut joku uusi ilmoitus, mitähän siinä sanotaan. Varmaan pihatalkoot? Liian pitkä sana, vaikka P:llä alkaakin.. Samalla kun avasin ovea, sain tavattua p..ut..t..ki...v..uo.. - ovi aukesi ja kellarikäytävällä oli edessäni ämpäri ja sen yläpuolella katto auki! Lapussa luki siis PUTKIVUOTO! 
Voi manauksen manaus! 

No se polkupyörän avain selvisi, AM lähti käymään kaupassa, minä takaisin kotiin ja matkalla luin sen ilmoituksen: meidän rapun jossain asunnossa on PUTKIVUOTO ja vesikatkosta ilmoitetaan myöhemmin jne jne.
Nyt alkaa ihan tosissaan mulla otsasuoni pullistumaan! Tämä on jo ainakin kolmas kerta suht lyhyen ajan sisään. Ja olisiko nämä olleet vältettävissä, jos putkiremontti olisi tehty jo silloin vuosia sitten kun sitä ensimmäisen kerran puhuttiin ja kun rahaakin olisi ollut...  Ei varmaankaan... 

Mutta ei tämä päivä ole silti pilalla, mitä yhdestä putkivuodosta. Ammattimiehet korjaa sen. Ja toivottavasti se huomattiin ajoissa. 

Meillä piti majaa 12 muumimukia. Neljä niistä matkasi Pojan luokse, neljä lensi eilen Siskorakkaan ja pikku marakattien matkassa muille maille.
Kotiin jäi vielä neljä joista Hemuli sai tänään uuden kodin tori.fi:n kautta.
Kotia etsii vielä Mörkö, Tuu-tikki sekä Tiuhti ja Viuhti.  Kyllä niillekin varmaan koti löytyy. 
 
Nämä voisi muuten laskea jatkoksi siihen kesken jääneesen mimimalismi -haasteeseeni.  Täytyypä palata kirjanpito-osastolle 😉😊

Huomenna taas uudet kujeet, joista seuraavalla kerralla - melontakauden lähestyessä toivoisin vähän vesisadetta. Ja luontokin sitä alkaa jo kaivata, on ollut ainakin meillä jo niin pitkään kuivaa ja lämmintäkin, että vesi tekisi ihan hyvää. 


lauantai 20. huhtikuuta 2019

Mullapa onkin lihaksia!

Tai ainakin mä luulen niin. Ennen pystyin nostamaan tämän läppärini yhdellä kädellä syliini, nyt tarvitsen siihen kaksi kättä. Koska käsivarsissa on olevinaan lihaksia, jotka väpäjävät niin, että pelkään pudottavani tämän kallisarvoisen vekottimeni.

En ole lukenut ihmisen anatomiaa sitten peruskoulun ja siitähän on aikaa jokunen tovi, mutta luulen, että ihmiseen ei kuuluisi sattua, kun se haukottelee. Oletteko samaa mieltä? Joten luultavasti myös jossain kylkiluitten lähettyvillä on olemassa lihaksia.
Reidet ja pohkeet kiljuu sohvalta noustessa joltisenkin apua ja kysyy, onko IHAN pakko, vai pystyisinkö vielä hetken elämään ilman teemukiani, juustosiivuani, vessassa käyntiä tai jotain muuta.

Tai olisiko sen fillarin myynnin voinut hoitaa vaikka huomenna siinä samalla kun käy sanomassa heippa Siskorakkaalle ja murusille. Tai ainakin käyttää hissiä. Oliko pakko kävellä ne kaksi kerrosta, eli 32 kpl portaita alas. Ylös ne tuli paljon sutjakkaammin.

Ei, en ole käynyt kuntosalilla, en sellaisella perinteisellä. Kävin tällaisella toisenlaisella.

Tällä kuntosalilla oltiin eilen. Täältä löytyi kaikenlaisia kauniita kukkia, niitäkin mitä kyselin Sinisen Sohvan emännältä, kun en itse muistanut mitä ne oikein ovat. Oma viherpeukaloni on pahasti keskellä kämmentä, ja peukalot ovat vielä vaihtaneet paikkaakin. 

Tämmöisiä kahdenlaisia - vai onkohan nämä samanlaisia, valo vain osuu erilailla näihin kukkiin 😕😕  No kauniita ne on kumminkin, vai mitä?                                                          Kun välillä pidettiin taukoa ja istuttiin portailla, tuli maantietä pitkin pieni valkoinen koira emäntänsä kanssa. Robert -nimeltään. Robert oli kovin innokas tekemään tuttavuutta ja katseli nappisilmillään niin vetoavasti, että olihan se kylään kutsuttava. Siinä se vähän aikaa pyöri ja haisteli ja asettui sitten minun jalkoihin rapsutettavaksi - aina kun puhelultani unohdin rapsuttaa, niin jo tökkäsi kuonolla "sulla on hommia" 😂                  

Sitten oli tietenkin vielä sinivuokkoja, niitä oli pitkin pihaa, siellä täällä. 

Illalla tuli kyllä uni hyvin, ei paljon tarvinut nukkumattia huudella eikä odotella. Minun nyt ei muutenkaan, mutta eilen ei varsinkaan. Hyvä, että pääsin sänkyyn oikein päin. 

Tänään jatkettiin hommia ja jostain tuli mieleen tämmöinen vinkki, ajatus. Alkoi nimittäin se kottikärryjen ees taas kuljettaminen tylsistyttämään kumpaakin. Ja noita kevytpeitteitä löytyi varastosta yksi ja toinenkin: 

Tuohon saatiin mahtumaan ainakin viisi kottikärryllistä lehtiä kerralla ja kahdestaan se oli helppo kuskata kompoistatavaksi. Etupihan haravointi kävi tänä aamuna nopeasti.  AM ehti saada rakot peukalonhankoihin, mutta minä säästyin niiltä. Kipeät ne vähän on, mutta ei rakkoja, onneksi. 
Mutta nyt on isommat hommat hoidettu, pihalla ja voidaan keskittyä muihin juttuihin. Ja odottaa kun piha alkaa vihertää, miettiä ostettaisiinko muutama tuija näkösuojaksi maantieltä pihaan ja rappusille - ja päinvastoin, vai mitä tehtäisiin. Paljon on töitä edessä.... Onneksi on kevät ja pitkä kesä edessä 😊😍😋

Yksi kuva vielä, tämä on jäänyt täysin esittelemättä teille kaiken muiden asioiden alle. Siskorakas ja muruset toivat ihan huipputuliaisia, mutta tämä on niistä ihan ehdottomasti paras (heidän itsensä jälkeen) 

                                                             HEDWIG     💗💗


                            

perjantai 19. huhtikuuta 2019

No on siihen vielä melkein kymppitonni

Mutta kun se nyt tuli mieleen, niin kirjoitan siitä nyt kuitenkin. Toivottavasti muistan sen itse sitten kun se on ajankohtaista. Muistuttakaan mua sitten, jooko?

Eli siis olen katsellut tuota laskuria ja sen lukema lähestyy uhkaavasti huikeaa tasalukua. Mun mielestä se on ihan mieletön luku, 100 000! SATA TUHATTA!
Siis juu, siihen on vielä matkaa se melkein 10 000 klikkausta, mutta tuohon nykyiseenkin lukemaan on  tultu ihan suit sait sukkelaan siitä mitä katsoin viimeksi ihan ajatuksella, niin... no en tiiä.
Vai laskeeko se mun omatkin käynnit täällä? Esim. jos huomaan kirjoitusvirheen ja käyn korjaamassa sen, niin onko se taas uusi käynti? 
No kohtahan se taas nähdään, kello on puoli yö ja viimeinen lääke on otettu, on taas pää sekaisin, joten kirjoitusvirheitä voi hyvinkin olla....  Koitan nyt kuitenkin pysytellä pois, etten itse sitä laskurin lukemaa kauheasti vääristelis.

Mutta pti täss muutakin kuin höpötellä. Että kun en ole hirveästi mitään arvontoja ja muita sellaisia järjestellyt, niin ajattelin, että oliskos nyt sitten mun vuoro järjestää semmoinen? Semmoin perinteinen: että se ken osuu piipahtamaan täällä lähimpänä sitä 100 000 lukemaa, niin saapi jonkun palkinnon?

Saa esittää toiveenkin palkinnosta, mutta se ei ole ihan varmaa, toteutetaanko toive 😂😂  Saatan palkita jollain ihan muullakin.
Eli muista blogeista tutulla tavalla, sen verran vain poiketen, että sinne VIIMEISIMPÄÄN PÄIVITYKSEEN lukema joka on mielestään lähinnä sitä 100 000:tta ja katsotaan sitten kuka on se joka osui lähimmäs.
Tai siis mielellään sinne viimeisimpään päivitykseen, mutta kunhan nyt johonkin käytte sen laittamassa, kyllä ne viestit mulle tulee 😍.

Kyselen osoitetta sitten, kun tiedän voittajan, jos ei osoitetta ole jo ennestään tiedossa.
Ja ei, en osallistu itse tähän kisaan, vaikka sitä lukemaa jollain keinoin onnistuisin lisäämäänkin. En minä oikein tiedä miten se toimii tai miten sen saisi olemaan omalta osaltaan toimimatta.

Yhdet villasukat piti tehdä tässä Ballerina-Rakennusmestarille, kun se meinasi viedä mun sukat. Ne kuluneet, nyppyynteet ja jo vähän hiutuneet. Onneksi lankaa vielä on myynnissä.
Ihanaa kun sukat on mieluisat: tyttö pisti sukat jalkaan heti. Epäilin ettei ne mahdu tennareihin, mutta tuli esittelemään nenän eteen: "Kyllä tämä sopii" - eikä ottanut sukkia pois jalasta kuin siksi aikaa kun kävi saunassa mummon kanssa 😍😍





keskiviikko 17. huhtikuuta 2019

Poliisi on paras!

Onhan se tiedossa, että poliisi on ystävä, ja etenkin lasten ystävä, ja eritoten Kuopion poliisit Pauli ja Jaakko on mun niiiin suosikkeja, harmi vain heitä ei enää telkkarissa näy.

Mutta nyt sai myös meidän kylän poliisit lisäpisteitä, ihan tuplana 💖

Oltiin Äitirakkaan, Siskorakkaan ja pienten kanssa ostoksilla ja sitten mentiin lounaalle. Pikkumies on ihastunut suomalaiseen poliisiautoon (siihen vanhaan malliin) niin, että se on jo ihan kulunut ja kolhiintunut ja siniset vilkutkin on jo kadonneet.
Istuttiin jo pöydässä kun näin ruokajonoon tulevan kaksi poliisia. Ja mitäpä ei täti tekisi lasten vuoksi 😂 Keräsi kaiken rohkeutensa ja itseluottamuksensa (tässä iässä sitä ei paljon tarvi enää keräillä, minkäänlaista itsesuojeluvaistoa ei enää ole...) ja meni varovasti pyytämään anteeksi, että häiritsee poliisisetiä lounastauollaan.
Kerroin, että pieni siskonpoikani ihailee poliiseja yli kaiken, olisiko mitenkään mahdollista, että hän tulisi näyttämään hihassaan olevaa poliisin merkkiä ihailijalleen. Ja tokihan hän lupasi! Molemmat poliisit tulivat tervehtimään lapsia ja mitä vielä löytyikään virkapuvun taskusta molemmille: poliisiheijastimet! Leveät hymyt, sädehtivät silmät ja  "Minä tykkään poliisi" saivat he kiitokseksi.
Poliisi on ystävä 👮💗

Ihanaa kun aurinko on paistanut taas useamman päivän ja on muistuttanut siitä, että jonkun pitäisi pestä ikkunat. Onneksi olen tällainen alamittainen - tai niin kuin serkkuni sanoi lapsena, alikehittynyt, niin sekin homma on ulkoistettu AM:lle 😉
Todellisuudessa syynä ulkoistamiseen on se, että kun ensimmäistä kertaa yhteisessä kodissamme olin pessyt ikkunat hänen ollessaan töissä ja esittelin kätteni jälkiä, kommentti oli "Ai, mä luulin, että sä olet ostanut meille kaihtimet"


Postiluukusta tipahti pääsiäistoivotus Susannalta minullekin - KIITOS Susanna!

On ihanaa saada teiltä ystäviltä kortteja - mullakin on tuossa nippu kortteja teitä varten, en vain saa niitä kirjoitettua ja laitettua postiin...

Samalla tuli myös Maskusta muistikirja kiitokseksi sinne lähettämistäni sukista.











Nämä kaksi korttia posti toi jo aikaisemmin, Ihanat kuvat molemmissa - kiitos Siniselle Sohvalle ja Repulle!

 

Ja Repulle kiitokset tästä ihanasta muistikirjasta - tälle kirjalle keksin käyttöä saman tien 😊




tiistai 16. huhtikuuta 2019

Juhlat on juhlittu, mutta juhlat jatkuu vielä

Äitirakkaan syntymäpäiväjuhlat on juhlittu, mutta meidän juhlat jatkuu vielä. 

Silmä ei tullut mustaksi, mutta taas meinattiin ottaa pikkumiehen yhteen niin, että tällä kertaa meinasi jäädä tädillä alahuuli hampaiden väliin 😂
Siinä sitä olisikin ollut; mustan silmänhän olisi saanut peitettyä meikillä, mutta milläs peität turvonneen alahuulen? Sunnuntaina kun oli edessä vaalit; ensin äänestys omassa vaalipiirissä ja sitten Pieni ele -keräyksen lipasvahtina neljä tuntina toisessa vaalipiirissä.  Ja siinä samalla vähän oppaanakin, kun samassa paikassa oli itse asiassa kaksi eri vaalipiiriä. Kaikki eivät olleet ottaneet postin tuomaa lappusta mukaan eivätkä edes lukaisseet sitä, edes sitä vertaa, että olisivat tarkistaneet vaalipiirin numeron. Eivätkä olleet ihan varmoja kummassa kaupunginosassa asuivat.
Ei sillä, ei mekään oltu, osa meni ihan arvaamalla ja osa käännytettiin takaisin ja ohjattiin käytävän toiselle puolelle.
Auringonpaiste kuitenkin sai ihmiset hyvälle tuulelle eikä kukaan ollut kiukkuinen vaikka joutui ottamaan muutaman ylimääräisen askeleen.
Nuoret, ensi kertaa äänestämään tulevat saivat vanhan Pöllön taas vähän majavoitsemaan. Osa tuli niin reippaina ja valmiina muuttamaan ja parantamaan maan, osa vähän ujoina ja arkoina, kysymään neuvoa meiltä lipasvahdeiltakin, kun eivät olleet varmoja mihin mennä. Ja äänestettyään kävivät pudottamassa muutaman kolikon Pieni ele -keräykseen. Kyllä meidän nuorissa vain on tulevaisuus, olkoot vanhat kärtyt mitä mieltä tahansa 😘

Mutta niistä syntymäpäiväjuhlista mun piti. Piti ottaa kuvia.  Kuvia päivänsankarista vieraita vastaanottamassa, mutta myöhästyin lähes joka kerta ja valokin tuli väärästä suunnasta.
Piti ottaa kuvia kukkasista.
Ja piti ottaa kuvia lahjapöydästäkin.
Ja kahvipöydästä.
Ja piti ottaa kuvia ihan noin vain yleisesti, vieraista ja sillain.
On mulla pari kuvaa.

Ja oli tarkoitus ottaa kuva, jossa olisi ollut Siskorakas ja minä, kaikki lapsenlapset ja toinen vävyistä, siis AM. Toinen kun ei harmi kyllä päässyt paikalle.

No tässä se kuva sitten on. The kuva. Se minkä tietenkin näin ensimmäisenä sen jälkeen kun olin nähnyt ja kun olin yhdessä onniteltu Äitirakas, mummo ja anoppi.

Mikäs muukaan se siellä nurkassa kökötti. Sinne se sitten jäi, vaikka kyllähän sitä vähän suunniteltiin, että jos vaikka.... mutta ei me sitten kuitenkaan....

Juhlapaikka oli vanha työväentalo, tässä muutama tunnelmapala juhlapaikalta:

                                                                            Tämä on kuulemma Muuramen tekemä penkki, vuosilukua en muista, mutta ei kai ihan uusi 😉   


Henry Theelin orkesterin tahtiin on pidetty tanssiaiset elokuussa 1952, sisäänpääsy 3 mk.

Voin sieluni silmin nähdä, miten elokuisena kesäiltana on tytöt olleet rivissä odottamassa sitä unelmien prinssiä hakemaan tangolle.
Ja miten upeasti "Suomen Tino Rossi", Henry Theel on laulanut Satumaata, Liljankukkaa ja  Syyspihlajan alla. 💕
Kuinkahan moni rakkaustarina on tuolla lavalla saanut alkunsa?





Ihania punatulkkuja oli lennähtänyt näille oksille, joka joku oli poiminut vanhaan kahvipannuun.


Näistä kupeista ei meille kahvia tarjottu, mutta kaapin päällä ja kaapissa näitä oli aika paljon, hyvin säilyneitä.











 Tekiskö mieli? 


Pieni mies juoksi neljä tuntia salia ympäri ympäri ympäri ympäri.... Jos me aikuiset oltaisi juostu vastaava aika yhteen menoon, matkaa olisi kertynyt ehkä n. 30 kilometriä. Paitsi, että me oltaisi hyydytty ensimmäisten 300 metrin jälkeen.
Pikkumies pysähtyi vain hetkeksi syömään täytekakkua ja juomaan mehua. Ihana, rakastava Ballerina-rakennusmies Isosisko huolehti Pikkumiehestä, piti huolta, ettei veikka putoa tuolilta ja pyyhki suupielet. 💕 Ja huolehti muutenkin. 

keskiviikko 10. huhtikuuta 2019

Pehmolelujen työpäivä kirjastossa


Tänään on meidän pääkirjastossa Pehmolelujen työpäivä ja sinne on ilmottautunut 40! reipasta pehmolelua tutustumaan kirjaston työhön.

Alla olevassa kuvassa oikeassa takakulmassa oleva iso Myyrä, pieni Ti-ti -nalle sekä pieni sininen siili ovat kirjaston henkilökuntaa (ehkä myös tuo isompi nalle, en ole varma), jotka opastavat tutustumaan tulleita pehmoleluja.

Kaukaa tulleet Mr Shark ja Prairie puolestaan ovat tuossa kuvan etualalla, heidät tunnistaa esim. Mr Sharkin turkoosinsinisestä kiiltävästä väristä.
He tulivat tädin murusten mukana ja heille oli varattu harjoittelupaikka heti kun paikat avautuivat.
Hienoa minusta on se, että heille luvattiin työtodistus englannin kielellä! 
Kirjaston henkilökunta on muutenkin ollut todella joustavaa heidän kohdallaan; ei tarvittu erillisiä työlupia tms. - johtuuko se kaksoiskansalaisuudesta?

Kuten sanottu: meidän Kärpäsen kirjaston on ihan paras, mutta kyllä tämä meidän pääkirjasto tulee perässä hyvänä kakkosena 👍👍😍

Kuvan kuvausta ei ole saatavilla.


Kirjastosta löytyi myös muita tuttuja, jotka ovat siellä ihan joka päivä. Olivat hypänneet hyllyjen päälle tarkkailemaan lastenosaston menoa.

Mun ehdoton suosikki, vanha rakas tuttu, karhuherra Paddington ystävänsä kanssa:






Ja nämäkin vanhat tutut moni varmasti muistaa,
Celestenkylän kahdella jalalla kävelevä, vihreää pukua käyttävä elefanttien kuningas Babar.

Muitakin tuttuja siellä oli, ehkä kuvaan heitä tänään, kun käydään hakemassa työn raskaan raatajat kotiin 😉😊

Mitä muuta täti on lasten kanssa tehnyt? "Syönyt". Sunnuntaipäivä syötiin kanaa, kalaa, perunoita ja vaikka mitä herkkuja, niin että vatsa oli ihan pullollaan. Kaikenlaisia jälkiruokaherkkujakin saatiin. Nam nam.
Multa meinasi hävitä villasukat jalat, mutta kun oli vähän liian suuret. No mitä tekee täti? Menee maanantaina ostamaan Sateenkaari -seiskaveikkaa ja lupaa tehdä samanlaiset sukat Ballerina-Rakennusmiehelle.
Kotiin lähtiessä otin yhteen pikkumiehen kanssa - piti halata mutta silmäkulmat otti yhteen ja kummallakin teki kipeää. Onneksi ei ole silmät mustana meillä kummallakaan.


perjantai 5. huhtikuuta 2019

Tää on nyt vaikeeta



Jostain syystä tää blogin päivittäminen on nyt vaikeeta, vaikka olisi taas kivoja asioita päivitettävänä, elämä alkaa pikkuhiljaa palautua raiteilleen.
Tai oikeastaan se heittää kohta taas häränpyllyä, mutta positiivisella tavalla 😍😍

Ensin vähän jupisen. Viime viikolla, kun olin siellä unitutkimuksessa, oli sairaalassa samaan aikaan kanssani yksi kaverini. Hänellä oli ongelmia sydämen kanssa.
Minä sain sen reilun vuorokauden aikana jälleen kerran oikein hyvää ja ystävällistä palvelua; jo ensimmäinen hoitaja joka otti minut vastaan, jaksoi ja ehti kuunnella, kun kerroin, mitä meille on viimeisen parin kuukauden aikana tapahtunut.
Kaverini lähti omasta tahdostaan/pyynnöstään/halustaan/vaatimuksestaan pois sairaalasta ja valitti sitten FB:ssa, miten sairaalassa ei viitsitä eikä osata hoitaa. No vaikeatahan se on hoitaa, jos potilas ei ole paikalla 😕😣 Eikä edes pyytänyt sairaslomaa, vaan meni töihin "aika raskas päivä tulossa" -kommentilla.

Itse olen tälläkin viikolla saanut hyvää palvelua kahdelta hoitajalta ja yhdeltä lääkäriltä. Yhdeltä hoitajalta vielä niin, että kun piti hakea lääkärinlausunto, niin sihteeri oli just ehtinyt lähteä pois ja jouduin siksi häiritsemään hoitajaa kesken hänen töidensä saadaksni lausunnon. Vasta autossa tajusin, että olisin voinut hakea sen ensi viikollakin...

Ihmettelinkin viime viikolla unitutkimuksen jälkeen osastolta lähtiessäni, että mihin te oikein piilotatte aina sen ilkeän ja inhottavan ja kiukkuisen hoitohenkilökunnan silloin, kun minä tai läheiseni olemme siellä, kun me ole tavanneet heitä. Ja lehtikirjoitusten mukaan meidän sairaalamme on täynnä niitä 😉😉😂

Ikäviäkin uutisia sain toissapäivänä; en tuntenut kyseistä henkilöä, kerran vain tavannut,  mutta tuntuu pahalta kun rakkaan ystävän ex-appi, pojanpojan rakas pappa nukkui pois. Samalla tavalla kuin oman Pojan mummi juuri pari viikkoa sitten. Mutta poika varmasti selviää, hän on fiksu ja reipas nuori mies.

Sitten vähän iloisempia asioita.

Vajaan vuorokauden kuluttua laskeutuu Helsinki-Vantaalle kone, joka on lähtenyt Heathrowlta kolme tuntia aikaisemmin, mukanaan Siskorakas ja kaksi pientä ihmistä 💕 Heitä niin on odotettu ja nyt he viimein tulevat!
Viikon päästä meillä on myös Poika, toivottavasti tyttöystävänsä kanssa.
Ja kun ensi viikon lauantai koittaa, vietämme Äitirakkaan syntymäpäivää ja lähelläni on lankomiestä lukuunottamatta kaikki rakkaat ihmiset.
Pöllöä varmasti vähän majavoittaa, kun näkee kaikki rakkaat kerrankin yhdessä - majavoittaa jo pelkkä ajatuskin, hassu kun on.

Hyviä uutisia saatiin tänään; oli AM:n "vuosipäivä", vuosikontrolli siis. Kaikki hyvin, edes toinen meistä on siis terve 😉

Viime päivityksessä esittelin teille Neuroliiton sukkakampanjaan neulomani sukat.

Lankaa jäi sen verran, että jämistä neuloin ihan perussukat. Varret 3 oiken 1 nurin -joustinta ja kokeilin näihin Palasia arjesta -podcastia pitävän Riikan tapaa neuloa tuosta 3 oikein "sarjasta" ensimmäisen silmukan takareunasta. Ja kyllä, joustimesta tulee siistimpi ja napakampi.
Nyt teen toisia sukkia joissa joustin on ihan tavallainen 2o 2n ja niissäkin neulon ensimmäisen oikean silmukan takareunasta - sama juttu. Taitaa siis tulla tavaksi.
Kantapää puolestaan on - niin ikään Riikan tapaan - tehty muuten tavallisesti, mutta kantalapussa on aina kaksi (2) ensimmäistä silmukkaa neulottu oikein. Nimenomaan neulottu, ei nostettu neulomatta. Kun silmukat on neulottu oikein, on silmukoiden nostaminen kantalapun reunasta helpompaa ja reunasta tulee siisti, ilman reikiä tms.
Hyviä vinkkejä Riikalta siis. 

Kuva jäi taas korjaamatta; kantapään ja kärjen väri on ihan muuta kuin mitä se todellisuudessa on, lähempänä oikea väriä se on edellisen postauksen kuvassa tai seuraavassa kuvassa.


Tämmöiset vyötteet väkersin sukkiin mukaan - ja
vasta kuvia tänne siirtäessäni huomasin taas kirjoitusvihreenkin, mutta eipä tuo kai haittaa?

Sukkien kootkin muistin laittaa vyötteeseen.

Sen lisäksi, että sukkien neulomisesta tuli hyvä mieli, niiden matkaan laittamisesta tuli hyvä mieli; sain niin hyvää asiakaspalvelua Postista.
Asiakaspalvelija kokeili, meneekö paketti/kirje postiluukusta läpi. Ei mennyt. Kysyi, onko siellä jotain särkyvää. Ei, villasukkia vain.
Saisiko hän avata paketin, ja kokeilla, jos sitä saisi vähän litteämmäksi, hän teippaa sen sitten kiinni.
No toki, jos siitä on jotain hyötyä.  Hän avasi paketin, asetteli sukat uudelleen, paineli ilman pois kuoresta ja teippasi sen takaisin kiinni. Jo vain mahtui hyvin postiluukusta.
Ja mikä oli lopputulos? Lähetys meni kirjeenä, kirjemaksulla. Jos sitä ei olisi saatu mahtumaan postiluukusta, se olisi pitänyt lähettää pakettina, jolloin se olisi ollut kalliimpaa.
Se ei tietenkään ollut kynnyskysymys, mutta hyvää asiakaspalvelua ottaa tuollainenkin huomioon asiakkaan kannalta.






Hyvää Itsenäisyyspäivää!

Toivotan Hyvää Itsenäisyyspäivää teille kaikille tällä vanhalla muistollani kolmen vuoden takaa, jonka löysin facebookista: ****** Olen m...