Hyvä päivä ostaa Roosa -nauha

 

Tänään oli hyvä päivä ostaa uusi Roosa -nauha viimevuotisen rinnalle. 

Kiitos Toni & Sipe; me uskomme valoihin pimeyksien reunoilla.

Laiskiainen; olet ollut mielessäni (toki muutenkin) keskiviikosta asti kun seisoimme kotitalosi hoodeilla liikennevaloissa, miettimässä missä voisin jäädä pois kyydistä ja kipaista kuvauksiin - malli mikä malli 😉
Vastaus tuli jo tänään enkä kaupan kassalla miettinyt sekuntiakaan ostanko Roosa -nauhan vai en, niin kiitollinen olen suomalaiselle terveydenhuollolle. Kaikki hyvin tällä erää.

Sinulle Laiskiainen lähetän lämpimiä ajatuksia, halauksen ja hyvän viikonlopun toivotuksen 🧡🧡

PS. Älkää jättäkö ilmaista tilaisuutta seulonnassa käymiseen käyttämättä - olemme onnekkaita, kun se meille tarjotaan.
Mahdetaanko missään muualla tällaista tarjota?

Arjen paljastuksia - haaste Repolaisen blogista

Pitkästä aikaa päätin tarttua haasteeseen; otin ja nappasin Repolaisen blogista Arjen paljastuksia -haasteen. 
Kannattaa varata aikaa, kärsivällisyyttä, vähän syötävää ja juotavaa mukaan, kysymyksiä olikin enemmän kuin aluksi luulin. Voi olla hyvä varautua vaikka nokosilla välissä 😉

Arjen paljastuksia - Milloin?

VAIHDAT LAKANAT
En mitenkään säännöllisesti, muutaman viikon välein. Tyynyliinat vaihdan "siinä välissä" eli yhdellä lakananvaihtovälillä käytetään ainakin parit tyynyliinat 😊

VAIHDAT PYYHKEET
Käsipyyhkeet viikottain, Mursu ottaa itselleen puhtaan kylpypyyhkeen silloin kun siltä tuntee. Itse käytän kylpytakkia, jonka pesaisen... No, tarpeen mukaan. Yksi kylpypyyhe on hiustenkuivausta varten, se ei juurikaan puhtaiden hiusten kuivaamisessa likaannu, joten... 

PESET PEITOT JA TYYNYT
Meidän tyynyjä ei voi pestä, mutta niiden irtopäälliset pesen pari-kolme kertaa vuodessa, ainakin Mursun tyynystä. Peittojakaan ei välttämättä tule pestyä vuosittain, kun kesällä nukutaan pelkällä pussilakanalla ja maalla voi talvella pestä peitot pakkaslumella ja sen jälkeen jättää ne pakkaseen.

PESET HIUKSET
Hmm... kerran viikossa tai sitten toisenkin, jos oikein ahistaa niiden likaisuus. Kun ne tuntuu naapurin sanoin siltä, että "rouva on kammannut hiuksensa porsaankyljyksellä" 😋 

FÖÖNAAT HIUKSET
Silloin kun oon lähdössä johonkin kauppaa tärkeämpään paikkaan. Muutoin mennään ihan sillä mihin ne kuivuu. Aamulla käytän kampaamiseen vettä suihkepullosta ja viispiikkistä - lyhyissä hiuksissa on puolensa 👍
Talvella taas kauppareissuilla föönaamisen korvaa pipo

KÄYT SUIHKUSSA
Kerran viikossa - käsitöitä tehdessä ei kauheesti hikoile... Meillä on perinteinen ämpäri-vati systeemillä toimiva sauna - jossa tosin käytämme retkisuihkua, joka on kätevä! Suunnitelmissa on saunaremontti jonka yhteydessä asentaa kuumavesivaraaja ja suihku. Ensi kesänä sitten. Nyt on hyvä näin.

VAIHDAT HAMMASHARJAN
Kun se rupeaa muistuttamaan auton alle jäänyttä piikkisikaa 😢

SHEIVAAT
Sääret pari kertaa kesässä. Onkohan niin, että kun on iän mukanaan tuomaa näön huonontumista, niin on iän mukanaan tuomaa säärikarvojen vähenemistäkin 😜

PUHDISTAT HIUKSET HARJASTA
Mun harjassa on enemmänkin pölyä eli se täytyy pestä parin viikon välein. Lyhyistä hiuksista huolimatta käytän sitä ns. takkuharjaa. 

KÄYT PUNTARILLA
Pari kertaa vuodessa. Vaatteet kyllä kertoo missä mennään. Valitettavasti esim. farkut, joita pidän nykyään harvoin, ahistaa senkin kerran kun vedän ne jalkaani.  Yllätyksekseni ne ahdistikin vähemmän kuin luulin, eli meni jalkaan lähes suit sait, vaan kun olivat iän ikuisen vanhat niin, hups.... Pakuun kiivetessä, yksi kulunut kohta sanoi riiips - ja se niistä farkuista. Ihmisen olisi siis ostettava vaatteita useammin 😂

TEET RASKAUSTESTIN
En oo koskaan tehnyt itse, kaupungin laboratorio hoiti asian mun puolesta. Nykyään ei enää tarvitse..

VAIHDAT SUKAT
Krhm.... Jos mä sanon, että kerran viikossa 😂 tai kahdessa... Kun siis kotonahan mulla on aina villasukat, ne mitkä nyt sattuu jalkaan osumaan, niitä kun on sängynvieressä ja sohvanvieressä ja joka puolella. Mutta sitten kun lähdetään kauppaan, mä laitan sukat, siis kylmällä kelillä. Niin eihän ne sukat oo jalassa kun tunnin-pari. Ja näin kesällä ei crocseissa oo sukkia ollenkaan.  Ja talvellakin, jos mennään vaan tohon kyläkauppaan, niin mulla on villasukat ja Reiskat 🙈

PESET RINTSIKAT
Silloin kun muutenkin pyykkiä. Tai jos tarvin jotkut tietyt rintsikat vaikka seuraavana päivänä, niin pesen ne tietty käsin heti. 

PESET PYYKKIÄ
Silloin kun tarvii eli sitten kun vaatelipastot alkaa olla tyhjentyä..

IMUROIT
Harvoin. Keskilattialta silloin kun on tulossa vieraita. Silloin kun villakoirat rupee murisemaan ja järsimään nilkkoja, Mursu ottaa imurin ja hyökkää niiden kimppuun sohvien ja sängyn alle ja nurkkiin. 

SIIVOAT
Siivoamiseen kuuluu varmaan paikkojen järjestely ja pölyjen pyyhkimen? Paikkoja järjestelen tyyliin koko ajan, mutta ei se näy missään. Kaikki on aina väärässä paikassa ja jos joku paikka onkin siisti, se on sitä korkeintaan kolme päivää. Pölyt pyyhin siinä vaiheessa, kun kirjahyllyyn jää sormenjäljet. 

LUUTTUAT LATTIAT
Lattioiden luuttuaminen ei kuulu tapoihin. Meillä on niin vähän paljasta lattiaa, syynä se, että  kun on mattoja, on talvella lämpöisempää. Mutta silloin tällöin pesaisen kahvilla pienen läntin lattiaa tuosta keittiön ja olohuoneen väliltä, kun tuon kahvit tänne olohuoneen puolelle. Mäntylattian pesu maitokahvilla on trendikästä. Tai itse asiassa se on vaniljasoijajuomakahvia 😜

PESET IKKUNAT
En pese, olen vain assistenttina. a) olen liian lyhyt b) lopetin ikkunoiden pesun siihen, kun olin  pessyt ikkunat ensimmäisessä yhteisessä kodissamme ja sain Mursulta kotiin tultuaan kommentiksi "ai, sä oot hankkinut meille sälekaihtimet"

KÄYT MATTOPYYKILLÄ
Lapsena mummulan rannassa mummun kanssa pestiin mattoja, sitten meni monta monta vuotta etten käynyt mattopyykillä. Nyt tänne maalle muutettuamme on taas omalla pihalla pesty mattoja.  

PESET VESSAN
Tarpeen mukaan ja aina kun on tulossa vieraita. Meillä siitä huolehtii kumpikin. 

PUHDISTAT LIESITUULETTIMEN
Pari kertaa vuodessa.. Seuraava puhdistus on varmaan uuden hankinta.

PUHDISTAT LATTIAKAIVON
Nykyisessä veskissä riittää lattiakaivon kastelu parin viikon välein, kun peseytyminen tapahtuu saunassa (ulkosauna). Kaupungissa asuessa puhdistin vähintään kerran kuussa, vaikkei se mikään miellyttävä tehtävä ollutkaan. Yläkerran asukas ei ollut puhdistanut omaansa varmaan koskaan ja se aiheutti vesivahingon meille ja vielä kahteen alempaankin kerrokseen. Kuvien perusteella näytti kuin siellä kaivossa olisi ollut joku kuollut elukka - YÄK! 

PUHDISTAT PÄÄKOPPASI
Teen sitä eri tavoin; kolmen tunnin puheluilla eri ihmisten kanssa, maailmanparannusmatkoilla, kirjoittamalla - kyllä pääkoppaa tulee puhdistettua melko lailla viikottain tai ainakin parin viikon välein.

TARKASTAT KUIVAKAAPIN SISÄLLÖN
Kyllä se kaiken varalta kerran vuodessa tulee käytyä läpi, vaikka ei meillä juuri mikään vanhene. Mutta on siellä jotain niitä, joista päiväys on jo mennyt, "no kyllä nää voi vielä käyttää", mutta joita ei sitten vieläkään tule käytettyä. Kun niitä tarpeeks kauan siellä kaapissa hautoo, niin jossain välissä ne heittää pois.  

SIIVOAT JÄÄKAAPIN 
Jääkaapissa on sama juttu; ei siellä mikään juuri pääse vanhenemaan. Ehkä jotkut maustetahnat tai sellaiset. Siivota sitä ei sen kummemmin tarvitse, kun ei se sotkeennu. 

KÄYT KAUPASSA
Joka toinen tai kolmas päivä. Vähän riippuu, mitä muita asioita meillä noihin lähimpiin keskuksiin on. Joskus jään kyllä kotiinkin, kun Mursu lähtee kauppaan, mua ei onneksi tarvita aina mukana.

LEIVOT
Suunnilleen kerran vuodessa.

TEET RUOKAA
En oikeastaan koskaan. Pari keittiönpolttoyritystä on tuonut mulle ruuanlaittokiellon, joten ainoat mitä saan tehdä, on pizzan lämmitys uunissa ja mikron käyttö. Raparperikiisseliä saan keittää...  Mursu hoitaa meillä kokkauksen. 

TILAAT RUOKAA
Voisin sanoa, että joka päivä: Mursu-service toimittaa. Oikeasti asutaan sen verran syrjässä, että tänne ei toimita foodorat ei woltit ei kotipizzat eikä muut.
Meillä on kyllä oma pizzeria kylällä, mutta heillä ei oo kotiinkuljetusta. Sinne voi soittaa tilauksen etukäteen ja käydä itse noutamassa sen - meiltä ei onneksi ole sinne pitkä matka, voisi melkein vaikka juosten kipaista hakemassa.  

SYÖT HERKKUJA
Vaikka joka päivä, jos vaan on tarjolla. Yritän hillitä niiden ostamista ja syömistä, mutta liha on heikko. Välillä onnistun paremmin ja tosi usein huonommin.  

SYÖT IRTOKARKKEJA
Irttareita syön aika harvoin, muutaman kerran vuodessa. Kunpa pääsisin yhtä hyvin eroon muistakin karkeista ja suklaasta.  

SYÖT JÄTSKIÄ
Ainakin silloin kun jätskiauto käy tuossa postilaatikolla - tai jos mä en ehdi sinne, niin se pysähtyy meidän pihatien suussa, sitä minä sanon palveluksi!
Ja silloin syön jätskiä kun käyn Äitirakkaan ja Tunturiruipelon luona yökylässä; siellä saa aina iltapalaksi jätskiä 🍨

KÄYT LÄPI VAATEKAAPIT/VAATEHUONEEN
Viimeksi silloin kun muutettiin kaupungista tänne maalle. Nykyään heitän/pistän vaatteita pois sitä mukaa kun ne on käytetty loppuun. 

OSTAT UUSIA VAATTEITA
Uusia vaatteita ostan nykyään vain kun tarvitsen. Muuttoa tehdessä neljä vuotta sitten huomasin, että mulla on niin paljon vaatteita, että en tarvitse moneen vuoteen uusia vaatteita, korkeintaan sukkia ja alusvaatteita. 

PESET AUTON
 Meidän (S)Eniilin pesun hoitaa nykyään sade. Se on niin iso auto, että ainakaan minä en ylety sitä pesemään 😂 Ehkä painepesurilla jossain vaiheessa voidaan vähän sitä huuhtaista 

VAIHDAT RENKAAT
Samasta syystä, eli auton koosta johtuen, autohuollon pojat vaihtaa (S)Eniilin renkaat, ne kun saa nosturilla auton ylös. Mutta oon mä sujuvasti auttanut kun vanhaan autoon vaihdettiin kesärenkaat; osaan käyttää tunkkia eli osaan katsoa mihin kohtaan se laitetaan, ja osaan katsoa miten päin mikäkin rengas laitetaan.  

SIIVOAT LÄÄKEKAAPIN
Oisko kerran 1,5 vuodessa 🤔 Meillä on Mursun kanssa molemmilla sellaiset lääkearsenaalit ja kun niitä välillä fiksaillaan, niin jää harmi kyllä käyttämättömiä lääkkeitä, jotka pitää palauttaa apteekkiin. Kun niitä sitten keräilee palautettavaks, niin samalla tulee käytyä lääkekaappikin läpi, jos siellä on jotain vanhaks menneitä särkylääkkeitä tms. 

TARKASTAT PALOVAROITTIMINEN
Kerran vuodessa, 11.2. Siitä tuli tapa kun kaupungissa kävi useampana vuonna em. päivänä partiolaiset tarkistamassa palovaroittimet. Ja siitä tuon päivän aikoihin yleensä muistutellaan monta kertaa, niin ei se pääse unohtumaan.

KÄYT KIRJASTOSSA
Ihan muutama päivä sitten hain neljä kirjaa, jotka olin varannut. Ihan niin usein ei enää tule käytyä kuin kaupungissa asuessa kuin 300 m:n matka on kasvanut 30 km:iin. Enemmän tulee kuunneltua äänikirjoja.
Onneksi kirjastoilla on nykyään nettisivut ja varausmahdollisuus, niin voi varata/tilata kirjat etukäteen. 

KÄYT MUSEOSSA
Eipä juuri tule käytyä, kun ei ole kaveria kenen kanssa käydä. Viime käynnistä on pitkä aika.

KÄYT TEATTERISSA
Sama juttu kuin museoiden kanssa. Kesäteattereissa vuoden parin välein. Menneenä kesänä piti mennä, mutta tuli sitten muuta "ohjelmaa" sen tilalle.

KÄYT LEFFASSA
Katson leffoja kotona omalla sohvalla. Voi ottaa torkut välillä. 
Olen viimeksi käynyt leffassa kahden nuoren herrasmiehen kutsumana katsomassa Risto Räppääjää - varmaankin noin 13 vuotta sitten... 

KÄYT RAVINTOLASSA
Jos joku tarjoaa 😄

KÄYT METSÄSSÄ
Saisko sinne asfaltoidut polut? Ei vaan. Kävisin niiiiin mielelläni, mutta huonolla tasapainolla varustettuna mun metsäretket on koko lailla tehty. Viimeinen metsäretkeni muutamien vuosien takaa muistetaan "sammaleiden tutkimusretkenä".. Muutaman kerran humpsahdin polvilleni - kompastuin heinään!- ja hillittömän naurukohtauksen vuoksi en meinannut päästä ylös. Onneksi ystävät auttaa aina. Samat ystävät nätisti näyttivät kartasta vaivihkaa reitin "jos sä meet tosta nyt tonne ja käännyt sitten vasemmalle, niin meidän mökki on tossa, tää mäki on aika jyrkkä" eli vink vink, menisit sä mökille, niin me jatketaan 😂😂
Näin me tehtiin ja ratkaisu oli ihan hyvä, olen kiitollinen ystäville

HUOLEHDIT KUNNOSTASI 
Hyvin syöminen ja nukkuminen on myös kunnosta huolehtimista, eikö olekin? 

SOITAT ISÄLLE/ÄIDILLE
Äidille soitan vähintään kerran viikossa.
Isälle juttelen silloin tällöin mielessäni.

SOITAT ANOPILLE
Anopillekaan ei voi soittaa, mutta hänelle istutetun kukkapenkin luona käyn välillä kertomassa kuulumisia. 

SOITAT LAPSELLE
Viikottain? No ainakin joka toinen viikko. Yritän antaa olla rauhassa...

SOITAT INSTRUMENTTIA
No kun en osaa. Haluaisin osata soittaa saxofonia 🎷

KUUNTELET MUSIIKKIA
Usein silloin kun päivitän blogia. Tällä hetkellä YouTubesta soi Samu Haber.
Joskus myös kun oon yksin kotona, kuuntelen musiikkia kovalla, vaikka oikeesti en tykkää metelistä. 

NÄET VANHEMPIASI
Joskus käydään Äidin luona useammin, joskus on parinkin kuukauden väli. 

NÄET LAPSIASI
Parin-kolmen kuukauden välein. Riippuu vähän siitä mitä Poika tekee, millainen tilanne opiskeluissa on menossa. 

VALEHTELET
No joskus voin pienen valkoisen valheen laskea, mutta ennemminkin niin, että jätän kertomatta asioita joita ei suoraan kysytä. 

KOMENNAT PUOLISOASI
En komenna, vaan pyydän.

ITKET
Itken aika herkästi; niin ilosta kuin surustakin.
Viimeisimmät itkut olen itkenyt enon muistotilaisuudessa, kuunnellessani vanhaa kotimaista iskelmää ja muistellessani miten pikkutyttönä sain kuunnella toisen enon kanssa lauantai-iltaisin iskelmiä c-kaseteilta enon valmistautuessa "kylille lähtöön" 🧡 
Hassua kyllä, iloiset muistot lapsuudesta toivat kyyneleet silmiin - ehkä onnesta, että olen saanut elää ne?

OLET ERIMIELTÄ PUOLISOSI KANSSA
Hmm... tää on paha 😄 Silloin kun muistellaan jotain vanhoja asioita. Muistelut päättyy monesti hyväntahtoiseen lausahdukseen "nii-in, kummalla meistä se muistiongelma on" 

RIITELET IHMISSUHTEESSASI
Onko mököttäminen riitelemistä? Jos on, niin silloin kun mua ei kuunnella tai asioita ei tehdä mun mielen mukaan. 
Jos ei oo, niin en riitele, olen oikeasti unohtanut riitelyn jalon taidon. Ja mitenkä sen voi unohtaa? Riesan kanssa elämää opetellessa ei ollut tarmoa eikä voimia riitelyyn, enkä oikeasti osannut huutaa - ja huutaminenhan on osa kunnon riitaa. Kun tuon kaiken muutaman vuoden aikana unohdin, jäljelle jäi vain mökötys ja kiukuttelu.

PYYDÄT ANTEEKSI
Jos tunnen aiheuttaneeni toiselle pahan mielen, sanonut rumasti.
Jos olen jättänyt tekemättä jotain minkä lupasin tehdä.

SANOT PUOLISOLLESI, ETTÄ RAKASTAT TÄTÄ
Joka päivä. 

SANOT LÄHEISILLESI, ETTÄ RAKASTAT HEITÄ
Yritän muistaa sanoa mahdollisimman usein, kerran viikossa ainakin. 

Lähtöselvitys - check

 Pellot ovat täynnä kurkia, joutsenia, hanhia - selvästikin tekemässä lähtöselvitystä. Pitkät lennot kohti lämpöä on edessä; Espanjaan, Marokkoon (toivottavasti tietävät, että siellä ei taida nyt oikein turvallista kurkienkaan olla 😔), Egyptiin. Kuka minnekin. 

Joutsenet lähtevät etsimään vettä joka pysyy sulana läpi talven, täällä vesi on jo tummunut ja ennen pitkää se väsyy jään alle. 
Vielä on aikaa, vesilinnut keinuvat aalloilla, luulen niiden nauttivan aallokosta ja sumuisista aamuista ja aurinkoisista syyspäivistä.

Mutta auraan asettumista on jo harjoiteltu, samoin kuin lentoon lähtöä - kurkiaurat ja joutsenten liito on aina vain yhtä upeaa katsottavaa, niin syksyisin kun niille heittää hyvästejä ja toivottaa hyvää ja turvallista matkaa kuin keväisin, kun toivottaa ne tervetulleiksi takaisin kotiin. 

Meillä on ollut aurinkoisia ja lämpimiä päiviä. Pari päivää sitten kävelin postilaatikolle ja huomasin meidän tiensuussa ruostesiiven toukan, joka tapansa mukaan eteni määrätietoiselta marssilta näyttävällä etenemistyylillään meille päin. Jos joku naapuri olisi sattunut juuri silloin kävelemään ohitseni, olisi hän jälleen kerran pyöritellyt päätään miettien, onkohan rouvalla kaikki sukkapuikot tallessa... Jäin nimittäin hetkeksi juttelemaan toukalle; toivotin tervetulleeksi, sanoin että meidän tontille mahtuu kyllä ja meillä on ihan turvallista - kunhan ei siihen tielle jää. 
Muutaman askeleen päässä oli toinen ruostesiiven toukka menossa tien yli. Ystävällisesti (tai niin ainakin luulen...) ohjasin senkin kohti meidän tonttia, sanoin ettei niin pienten toukkien kannata taivastella maantiellä, varsinkaan keskellä päivää, kun siinä vielä kulkee tällä hetkellä sora-autoa, hakerekkaa, maitoautoa ja olipa vielä koulubussikin tulossa niihin aikoihin. 
Ja kun tulin takaisin postilaatikolta, oli kumpikin toukka kadonneet heinikon sekaan. 
Eilen puolestaan yksi toukka "toukkelehti" meidän portaiden alle. Jäin siinä sitten miettimään, että onkohan niitä jo kuinka paljon siellä 🤔 

Viime lauantaina käytiin hakemassa meille kaksi uutta tuolia ja hävitettiin yksi sohva. Samalla tavattiin Poikakin. (Ja jos olisi tiedetty tästä reissusta, olisi toimitettu paketti Siniselle Sohvalle henk.koht., mutta olin jo ehtinyt laittaa sen postiin ennen kuin tuolikaupoista oli tietoa.)
Ja kuten meillä on tapana; viikon kuumin päivä, niin meillä ruvetaan ruumiilliseen työhön eli rymsteeraamaan huushollia, kun päästiin kotiin. Sohva ulos ja sitten pohtimaan miten järjestetään tuolit ja sohvapöytänä toimiva liinavaatearkku, joka ei ole ihan kevyt. 
Järjestys saatiin ja nyt on hyvä.
Maanantaina autoon sohvan kaveriksi muuta roskaa ja kaatopaikalle - nyt on hyvä mieli kun on nurkissa pyörineet roskat viety pois. 

Siinä kai tärkeimmät kuulumiset. 

Riesahoitajasta ei ole vieläkään kuulunut mitään, joten kärvistelen ja kärvistelen. Blääh. 
Eikä parsiminenkaan ole nyt edistynyt. 

Se nyt vaan on niin

Että kalenterin mukaan on syksy ja siihen on nyt mukauduttava. Kylätie on taas hiljentynyt, kyläkaupallakin on aika hiljaista. 
Vanhan polvia kolottaa ja... Joo joo, syksy on.

Eilen ja tänään paistoi ihanasti aurinko, eikä tuntunut syksyltä laisinkaan. Ainoa mistä sen tänään huomasi, oli se, että piha peittyi varjoihin aikaisemmin kuin kaksi viikkoa sitten ja vielä viime viikollakin. Vihreää on vielä joka kaikkialla minkä ikkunasta näkee. 
Sen verran keltaisia koivunlehtiä on maassa, että kantarellit voivat yrittää piiloutua, mutta tarkkasilmäiseltä Mursulta eivät kantarellit karkuun pääse. Pidemmän reitin kautta tehty kauppareissu tuotti ison muutaman herkkutatin ja puoli pussillista kantarelleja: 

Viimeksi kerroin, että sukkapuikot on palanneet kesälomalta. Sekin on yksi syksyn merkki. Yksi pari sukkia on nyt parsittu ja viisi pari kummittelee tuossa edelleenkin. Vajaa viisi, olen aloittanut kolmannen parsimuksen. Mutta koska en siis ole tyytyväinen ensimmäiseen parsimukseeni, tein hyvitykseksi melkoisen pelottavasta eikä ehkä välttämättä kovinkaan kestävästäkään jäljestä ihan uudet sukat. Samalla valepalmikkokuviolla. 
Jostain ihme syystä käsiala on normaalia tiukempaa, mutta uskon, että sukille löytyy käyttäjä - ja itse asiassa hän kenen sukista nyt on muutenkin kyse, hänellä on aika pieni ja kapea jalka. Tämmöistä jälkeä sain aikaiseksi

Varteen pitää tehdä vielä pieni korjaus, löysin siitäkin pienen villa(sukka)koiran hampaan jäljet 😉

Olin ajatellut, että saan käytettyä sukkiin kaksi, jostain kumman syystä, kerittyä keltaista seiskaveikka -kerää. Ja että tuohon parsimukseen oli mennyt jäljellä oleva nöttönen tuota pinkkiä. No ei. Piti ottaa pieni pätkä keltaista uudesta kerästä. Ei hätää, eihän se mitään haittaa. Mutta kappas. Sitten kun sukat oli valmiit ja olin aloittamassa uuden sukan parsintaa, niin mitä löysinkään! Voi vihneitten vihne. Kaksi nöttöstä lisää keltaista ja lisää pinkkiä, vähän isompia keriä. Ja pinkki sopii vain yhteen parsittavaan sukkapariin. (Mitä, höpötänkö taas liikaa? Minäkö?) Parsittavia riittää, joten otin puikoille toiset sukat, ihan perussukat tällä kertaa. 

Taidan tykätä raidoista 😏 Tuo ruskea on myös seiskaveikkaa, sitä joka sisältää 30% lyoceollia (tencel). Ympäristöystävällisempi valinta, mutta... No, jokainen tekee omat valintansa. Minä ostin tuon yhden kerän, en osta toista. 
Olen omistanut yhden t-paidan joka sisälsi lyocellia ja valitettavasti se ei kestänyt yhtäkään pesua 😟

Sukista sen sijaan tuli mieleeni. Tein inventaarion sukkalaatikossani ja sen lopputulemana laatikkoon jäi muutamat nailonsukat ja puoli laatikollista paksumpia sukkia = talvisukkia, sellaisia tennissukan tapaisia. Käyttääkö kukaan enää ihan perinteisiä tennissukkia? Hävitin kaikki varrettomat sukat, koska ne ei pysy jalassa. Osa oli uusia jotka sai uuden kodin ja loput vaan hävis. Oli siis mentävä sukkaostoksille: 

Ja kun kyse on Pöllöstä, ei ne tietenkään ole mitään tavallisia mustia ja valkoisia 😛 Sattui olemaan tarjouksessa, niin ostin ihan nipun kerralla. Ja yhdet sukat rikoin jo heti noita lappuja irrottaessa, mutta euron sukat, kyllä niitä sen euron edestä voi käyttää vaikka varressa pieni reikä onkin. Kuka muu muka? 

Yks juttu vielä, ennen kuin päästän teidät taas rauhaan. Kesällä kerran - kerran kesällä. Ei kun se oli jo keväällä, ennen kuin puikot pääsi lomalle. Joskus kuitenkin. Neuloin lapaset Huopasesta ja annoin ne Ystävälle pesukoneessa huovutettavaksi (ei, ei meillä pyykkiä pyykkilaudalla pestä, meillä vain ei ole ihan sellaista "normiautomaattipesukonetta", muuten hyvä kone kylläkin 😁). Ystävä toi eilen lapaset takaisin. Pieni ropleemi vain: hän itse ei käytä lapasia, neuloo vain sukkia. Hän oletti mulla olevan pienemmät kädet kuin itsellään, joten lapaset on aavistuksen naftit mulle. Nyt mietin, antaisinko lapaset eteenpäin vai saisinko ne venymään jos kastelen ne? 

Jos kastelen, pitääkö ne kastella kylmässä, lämpimässä vai kuumassa vedessä? 
Tästä on nimittäin vuosia kun olen viimeksi tehnyt Huopasesta yhtään mitään.  Tällaiset niistä kuitenkin tuli, väri on aivan ihana. 

Että tällaista. 

Elämä nyt vaan ON tällaista. Elämää. Siihen kuuluu kaikenlaista. Eilen tuntui siltä, että koko kesä oli ihan pa... ja syksy jatkaa samaa linjaa. 

Mutta kun katson taaksepäin, on paljon hyviä päiviä, on paljon iloa ja naurua kaiken ikävän ja huolen keskellä. Tänään tuntuu siltä, että syksystäkin tulee varmasti hyvä - uskon vahvasti siihen, että jokainen meistä saa niin paljon kuin jaksaa kantaa. Me tehdään syksystä hyvä, ei anneta elämän rusentaa vaan olla toistemme tukena, turvana ja ilona niin paljon kuin tarvitaan 💗

Riesa on riesa, mutta uskon, että siitä saadaan ainakin jonkinlainen niskaote, kunhan hoitaja soittaa ja antaa "virallisesti" lääkärin ohjeet - olen ne jo kannasta nähnyt ja tiedän mitä on tulossa. Yritetään ainakin. 

🍄🍄🍄🍄🍄

Voisikohan sienen alla asua?

Jos lakin alle sammalikkoon

voisi laittaa räsymaton kirjavan

ja taivaansiniseksi katon maalata

- saisiko sienestä kodin silloin

keijuille, maahisille, menninkäisille?

Vai ottaisinko kimpaleen kullankeltaista voita

sipulin kanssa hetken itkisin.

Ne kantarellien kera pannulle panisin

ja herkun pyöräyttäisin. 

-070923 athenenoctua-

 

Ristipistot on nyt pistelty

 Ja viikko olisi vielä aikaa tehdä jälkipistot ja niiden kanssa sitten menneekin hermot ja herne nenään. Mutta sitten se työ olis valmis. Olis mäyrä ja siili ja kettu ja perhoset ja pöllö ja mitä kaikkea siinä olikaan paikallaan. 
Syksyyn otin pienen varaslähdön ja kaivoin sukkapuikot esiin. Ystävän antama kassillinen parsittavia sukkia pääsi yhtenä iltana työn alle. Minä EN osaa parsia, mutta olen päättänyt opetella nyt kun on materiaalia millä harjoitella. Mursu osaa, mutta tällä kertaa on ikävä, eikä luvannut opettaa: "etsi sieltä juutuupista ohjeet ja opettele". Ikävä Mursu. Mutta ei siinä mitään, minä etsin. Ensimmäiseen en ole oikein tyytyväinen, toinen on jo parempi. 
Päätin kuitenkin, että korvaukseksi kurjasta parsimisjäljestä, teen yhdet uudet sukat. 

Ristipistoja tehdessä on ollut hyvä kuunnella sekä yleisurheilun MM-kisoja. Minä, joka en ennen ole katsonut mitään muuta kuin isän kanssa aikanaan mäkihyppyä, olen ruvennut katsomaan yleisurheilua. Ja rallia. 

Lukemattomia kirjoja -listallani on tällä hetkellä 226 riviä kirjailijaa/kirjaa. Niistä 11 on luettu/kuunneltu, eli aikamoinen urakka on edessä eikä sitä helpota yhtään se, että listaan tulee lisää kirjoja viikottain 😄😄
Juuri äsken sain kuunneltua loppuun Eva Frantzin (vanhempi konstaapeli) Anna Glad -sarjan kolmannen osan Tästä pelistä pois. Aiemmat osat ovat Sininen huvila ja Kahdeksas neito. Dekkareiksihan nämä kirjat on luokiteltu, mutta tästä kolmannesta en itse ole niinkään samaa mieltä - tykkäsin kyllä, mutta en välttämättä dekkariksi sanoisi. No, aika vähän olen dekkareita muutenkin lukenut, joten ehkä minun mielipiteeni ei ole ihan "oikea" 😉
Dekkarisarjaan kuuluvat myöskin Tuija Lehtisen Väärä vainaja ja Viesti menneisyydestä. Tykkään Tuija Lehtisen kirjoista, ovat semmoista mukavaa leppoisaa luettavaa, nuo vähän "mitäs tuolla nurkan takana oikein onkaan". Sarjan kolmas kirja on Kuollut jättää jäljen. Kirjassa häiritsee se, että siinä viitataan kovin usein kahteen aikaisempaan kirjaan. Sarjassa on kaiken kaikkiaan viisi kirjaa ja pakostikin rupesin miettimään, onko viimeinen kirja kertausta neljästä aikaisemmasta kirjasta 🤔

Antti Heikkisen Pihkatappi - Heikkisen esikoisromaani on Jussi Taskisen, noh, omaelämäkerta, sukusaaga. Välillä vähän pitkästyttävä, mutta suurimmaksi osaksi hihittelin kuunnellessani niin, että Mursu kyseli "onks kaikki okei" ja silloin tällöin otin pakkia ja kuuntelutin pätkiä Mursulla. Heikkisellä on minun mieleiseni tyyli hyppysissään. 

"Aivot narikkaan" lukemista puolestaan olen harrastanut ihan oikeilla kirjoilla, tiedättehän, niillä missä on kannet ja sivuja 😋 - ja joiden kanssa usein nukahtaa sänkyyn niin, että nenään sattuu. Kirsi Pehkosen uusin Jylhäsalmi -sarjan kirja Unelmia ja unikoita Jylhäsalmella sekä Jenny Colganin Suolaisten tuulten saari. Molemmat kirjoittavat semmoisia.... kirjoja joissa paistaa aina aurinko, on lämmintä, hyväntuulisia, kilttejä, auttavaisia ihmisiä, jos joskus joku vähän kiukuttelee tai ärhentelee niin kyllä se pian leppyy 😄

Tuommoiset kirjat on olleet tänä kesänä tarpeen, kun mieli on ollut usein maassa läheisten vuoksi. Kaikenlaista pientä ja isompaakin siellä ja täällä ja tuolla - mutta sellaistahan elämä on. 

Nyt lakkaan kiusaamasta teitä ja painun taas lukemaan yhtä oikeata kirjaa, kunnes se kolahtaa nenään. 

Vielä on kesää jäljellä......

Pöllö ompelee

Kun kerran on ompelukone, niin kyllähän sillä pitää ommella. Etenkin kun on ommeltavaa.
Mursun housut piti korjata. Kaksi tyynyä tai siis tyynyn päällistä olisi pitänyt ommella, että joskus olisi voinut yrittää vetoketjun ompelukin niihin.
Ja lopuksi olisin vielä päärmännyt (onko se oikea termi?) vohvelikankaan, jos vain olisin löytänyt sen, että olisin voinut tehdä siitä meille uusia astia- tai käsipyyhkeitä (meillä kun ei niitä olekaan..). Olisin koristellut ne, niin kuin koulussa alaluokilla koristeltiin ruokaliina, muistatteko? 

Me tehtiin koulussa itsellemme ruokaliinat vohvelikankaasta, me kun syötiin luokissa. Pulpetti piti suojata sillä ruokaliinalla. Ruokaliina on hukkunut, mutta koska tykkäsin sen tekemisestä, niin - jos nyt oikein muistan - Äitirakas osti kotiin ison palan vohvelikangasta jonka koristelin. Sellaisen kylpypyyhkeen kokoisen. Kai sitä pyyhkeenä käytinkin. Nyt olen vuosia käyttänyt sitä "pehmusteena" ompelukoneen alla, sen kerran kun ompelen. Olenhan varmaan joskus kehunut itseäni, että olen reilu 30 vuotta sitten ihan OIKEASTI ommellut Pojalle vaatteita. Sittemmin vain korjannut. 

Oli hieno ompelukonekin. Toyota. Ihan oikea sukukalleus. Se on alunperin ollut tätini ompelukone; hän on aina ollut kova ompelemaan. Hän ompeli lähes kaikki vaatteet itselleen ja kolmelle serkkutytölleni. Ostettuaan uuden ompelukoneen, hän antoi Toyotan Mummulle. Toyota surrutteli edelleen sutjakasti ja kun Mummu nukkui pois yli 26 vuotta sitten, minä sain Toyotan. Ja sillä ompelin vaikka mitä. 
Kun A-noppi nukkui pois neljä vuotta sitten, olin kahden ompelukoneen loukussa. Kysyin sukulaisilta, olisiko jollain tarvetta ompelukoneelle, ja kas: tätini tyttärentytär oli kiinnostunut ompelemisesta ja niin Toyota palasi lähes juurilleen. Pappa lupasi puhdistaa ja huoltaa ompelukoneen ja siellä se nyt käy ja surraa kuin melkein uusi kone ainakin - melkein 50 vuotta vanha kone! 

Ja mullakin on ompelukone. Oikein hyvä kone. Ompelin sillä joskus keväällä ne verhotkin, muistatteko? Ne jotka on vähän vinot - mutta sehän ei ole ompelukoneen vika. Olen ommellut muutakin. Opettelin puolaamisen ja kaikkea. 
Koko kesä on mennyt "pitäis" ja "pitäis". Tänään otin itseäni niskasta kiinni, kun alkoi toi ristipisto vähän tökkiä. Ja noi tyynynpäälliset huutelee tossa printterin päällä, että ne pitäis ommella ja ne Mursun housutkin..

Ensimmäinen puolaus meni, sanonko mitä? Sen laitan lankarullan syyksi. Meillä kymmeniä semmoisia pienen pienen pieniä lankarullia - en tiedä mistä A-noppi oli ne saanut, mutta en tietenkään niitä poiskaan heittänyt. Ajattelin, että kaksi semmoista riittää niiden housujen korjaamiseen: toisen rullan puolaan alalangaksi ja toinen riittää ylälangaksi. 
Tai no. Ei se sen lankarullan vika ollut. Minun vika. 
En ollut laittanut lankaa oikein, kun rupesin puolaamaan. Se piti kiepauttaa - no kyllähän te ompelijat tiedätte. Minä luulin osaavani, enkä osannutkaan, eikä se lanka mennyt puolalle vaan osittain sen "tapin" ympärille. No se siitä lankarullasta. Ei tullut iso vahinko. 
Sitten ymmärsin käyttöohjeen kuvan oikein ja yritin uudestaan. Alkoi hyvin ja sitten NAPS. Puolaus loppui. Ei suostunut jatkumaan. Ei millään. Mursukin tuli tutkimaan. Ja todettiin, että siinä on vika, siinä puolaussysteemissä. Huokaus. 

Hetken puolaa tutkittuani tulin siihen tulokseen, että siinä on lankaa sen verran, että saan housut korjattua - JES! Ei tarvitse turvautua käsin ompeluun. Homma hoitui, housut on nyt ehjät. 

Ja jos ei vielä tähän mennessä ole ketään hymyilyttänyt, niin luulen, että nyt hymyilyttää. 
Siis olen ommellut. OIKEITA vaatteita. 
Ajattelin tänään, että sitä lankaa on vielä sen verran, että voin ommella edes toisen tyynyn päällisen, että voin huuhtoa siitä kirjontamerkinnät pois. 
Ja siinä sitten kun asettelen sitä kangasta siihen paininjalan alle ja katselen sitä levyä, jossa on viivoja ja numeroita, niin tajuan mitä varten ne viivat ja numerot siinä levyssä on 🤦‍♀️🤦‍♀️🙈🙈
Tai siis, että niillä on joku käyttökin, jotain virkaa niillä on. 
Voi hyvänen aika. 

No, mä olinkin kyllä koulussa käsitöissä aika huono. 

Niin ja joo. Se lanka loppui. Tyynyliinat on kesken, vohvelikangas etsimättä. Mietinnässä on, kannattaako ompelukone viedä huoltoon, kun on ystäviä joilla on ompelukone ja jotka auttaa ja onhan meidän kirjastossakin ompelukone, jota voi lainata. Ja eiköhän Äitirakaskin auta tarvittaessa 💗

Kuka muu muka?

 

Somea vai ei somea

Olin pitkään poissa sosiaalisesta mediasta kokonaan, tarkoittaa mun kohdalla facebookia ja instagramia. Onhan tämä blogikin sosiaalinen media, jotenkin en vain osaa sitä sellaiseksi mieltää, pidän tätä enemmän päiväkirjana, vain julkisena sellaisena. 

Instagramiin palasin silloin kun Poika lähti sinne vaihtoon, siis noin vuosi sitten, jotta voisin seurata elämäänsä siellä. Omia päivityksiä sinne rupesin tekemään vasta myöhemmin.
Tein myös toisen tilin tässä muutama viikko sitten, kirja-/lukutilin. Sen poistin eilen illalla. Jotenkin koin sen turhaksi. Voin jatkaa samojen lukijoiden tilejä "vanhalla" tililläni.
Facebookiin palasin joskus.. kai viime syksynä. Enimmäkseen siksi, kun tuntuu, että kaikki kylän ja kunnan ym. tapahtumat ja muut tiedotetaan siellä.
Mitään muuta siellä ei oikein tuntunut tapahtuvankaan. Kaikissa ryhmissä oli sama meno kuin ennenkin: riitely joka ikisestä asiasta.

Voin tarvittaessa riidellä Mursun kanssa tai vaikkapa tällä hetkellä oikean jalan isovarpaan kanssa, joka on ihan pahuksen kipeä a) kengän hangattua siihen rakon (kuka hölmö pitää kenkiä ilman sukkia 🙄) b) kynsi kasvaa molemmilta sivuilta ihon sisään. 
Pyysin jo Mursua ottamaan esiin hohtimet ja vetämään koko kynnen irti - se ei voi sattua enempää kuin mitä varpaaseen sattuu nyt 😥

Eilen oli lämmin päivä. Tapojemme mukaisesti ryhdyimme töihin ULKONA. Reippaasti raahasimme takapihalta kaadettujen puiden oksia ja risuja peräkärryyn, kaksi kärryllistä, ja vietiin ne kaatopaikalle. 
Aurinkoisena, lämpimänä päivänä on hyvä tehdä sellaisia töitä, missä varmasti tulee hiki..... 
No, tänään oltiin vähän fiksumpia ja jätettiin ulkohommat tekemättä, tai oikeastaan kaikki hommat tekemättä. Käytiin naapuri kirkonkylässä suuuuuressa varastomyymälässä katsomassa mitä siellä on ja siellähän oli, kaikkea. Vaikka mitä. Mursulle uudet henkselit.  Esimerkiksi.

Tuon puu-urakan lisäksi meillä olis hirvittävä jättipalsamiurakka 🤦‍♀️🤦‍♀️ Se kai on jo myöhäistä, ne on jo siementäneet sen mitä on siementäneet, on ryhdyttävä puuhaan heti keväällä ja koetettava päästä niistä eroon ensi keväänä. 
Ne innostui silloin kun kaadettiin ne kaksi isoa koivua ja niiden jäljiltä maa rikkoontui - siemenet oli olleet siellä syvällä maassa, kovan maanpinnan alla eikä kasvaneet, mutta kun traktori möyhi maata niin, sieltä ne sitten pääsi kasvamaan. Tekisi mieleni kirota.

Ja uusia raparpereita pitäisi istuttaa. Tein alkukesästä virheen, hölmö ja ahne kun olin. Meillä oli kolme raparperia, aika pieniä. Kahdesta otin KAIKKI varret ja hups heijaa, sinnehän ne sitten hävis koko raparperit. Ei ole enää kuin yksi pieni kitukasvuinen. On kai vähän ravinneköyhää maata kun ei kasva, joten hankitaan uudet raparperit ja ehkä siirretään se yksi vanhakin uuteen paikkaan. 

Ristipistotyö etenee: pöllö istuu jo oksalla. Viimeinen neljännes työstä on menossa - viimeistely tietenkin sitten vielä. Elokuuta on vielä kaksi viikkoa jäljellä ja olen asettanut tavoitteeksi saada pistelyn valmiiksi kuun loppuun. Sitten voisi kaivella puikot kesälomalta ja ruveta kuluttamaan lankavarastoa.
Tai ihan ensimmäiseksi opettelen parsimaan - harjoitusaineistoa riittää. 

 Kesän ensimmäinen ja ainoa heinäsirkka, jonka olen nähnyt. 

Viisi puuta nurin

Pu-tum. Siltä se kuulosti. Onneksi se myrsky ei sitten loppujen lopuksi tullutkaan kovin pahana tänne meille, sen verran tuuli, että tänäkin kesänä heitti meidän portailta ruohomaton pihalle. Niin käy joka kesä, rupesimme jo epäilemään sitäkin, että sillä on vaan halu lähteä kylille, muttei sitten kuitenkaan uskalla lähteä kotipihaa kauemmas. 

Vettä satoi vähän aikaa, mutta ei jaksanut kovin kauaa sitäkään. 

Mutta metsuri tuli keskiviikkoaamuna sovitusti ja ryhtyi hommiin. Ruusupuskani sai kyytiä 😥 Se on se, missä on semmoiset tummat lehdet ja ihanat pienet vaaleanpunaiset kukat. Se jota katselen aamuisin kun valmistan meille kahvit. Täytyy mennä katsomaan, voiko sitä enää pelastaa. 

Hevoskastanjakin sai vähän kyytiä, mutta se ei haittaa. Se oli iso ja vanha ja uusia taimia on pitkin takapihaa. 

Neljä puuta vuorollaan kaatui, ihan silleen rauhallisesti ja meni pätkiksi, sur-rur-rur. Sitten kuului se kamala mäjähdys. Ja hiljaisuus. Menin katsomaan keittiön ikkunasta. Outo näkymä, kun naapurin talon pääty näkyy niin selvästi, ja naapurin pihaankin näkyy nyt paremmin. Ja se puu. Siinä se pötkötti. Meidän tontilla, mutta ihan rajalla. Juuri sen näköisesti, että jos myrsky olisi sen kaatanut, niin sekä me, että naapuri oltaisiin saatu sydänkohtaus. Niin lähellä naapurin talon päätyä sen latva loppujen lopuksi kuitenkin näytti olevan. 
Ja se oli kuulemma sieltä tyvestä jo suht lahokin, vaikka latvapuolesta vielä terve. Nyt se on nurin ja pätkinä, nyt voi nukkua yöt rauhassa vaikka tulisi vähän kovempikin tuuli. 

Yhdestä kuusesta metsuri kysyi, kumman puolella rajaa se on; olisi kuulemma parempi sekin jossain välissä kaataa pois. Jäi niin yksin siihen seisoskelemaan, että tuuli sen voi kaataa. 

Vanha kunnon Posti yllätti. Lähetin paketin; maksoin itse kotona netissä ja tulostin itse liput ja laput, siis osoitelipukkeen. Ei kestänyt kuin kaksi päivää kun oli jo perillä noutopaikassa 😮
Mutta toimi se kyllä tuttuun tapaansakin. Mursu oli taas tehnyt tilauksen Virosta. Edellinenhän tuli suht ripeästi, kävi kyllä ottamassa vauhtia lajittelukeskuksesta, että saatiin R-kioskin automaatista kioskin kassalle... 
No, nyt pakettia ei näkynyt ei kuulunut. Ei tullut postilaatikkoon - johon se olisi mahtunutkin, mutta ei tullut sinne R-kioskiinkaan, ei automaattiin eikä kioskiin. Ei ollut seurantakoodia, kun tuli Virosta, niin ei voinut kysellä sen kummemmin peräänkään. Mutta yllätys yllätys! Eilenkö se oli, kun toimittajalta oli tullut sähköpostia, että lähetys on palautunut heille ja he palauttavat rahat Mursun tilille. Pahoittelujen kera, tietenkin. 

Ei vaan ymmärrä.

Kelan kanssa meni sutjakasti. Kerroin teille, että Kelalta saamani etuus oli päättymässä ja tein hakemuksen jatkosta. Liitteeksi piti saada se lääkärintodistus, jota en saanutkaan siltä omalta neurologilta, vaan piti varata aika terveyskeskuksesta. Ei hätää, sain ajan ja kirjoitin hakemuksen liitteeksi infon, että juu juu, lääkärintodistus tulee kun kerkiää. 
Kävin tohtorilla, nuorella mukavalla miehellä, juttelin hänen kanssaan tunnin, hän naputteli todistusta siinä samalla, luetutti sen ja kysyi haluanko sen itselleni vai lähettävätkö he sen sieltä suoraan. No mitäpä minä sillä, laittakaa menemään. 
Toisaalta, olisi ehkä pitänyt ottaa, olisin voinut kotona skannata sen ja laittaa vielä samana päivänä, mutta..... Odottelin ja odottelin, mutta ei näkynyt Kelan sivuilla mitään. Tuli sitten sen päivän aamu, jonka Kela oli antanut takarajaksi, eikä vieläkään näkynyt mitään. Voihan lupiinin kukka.... Ei muuta kuin soittamaan - numerosta vastasi nuorelta mieheltä kuulostava virkailija. Minä kerroin mikä oli murheena ja hän vielä tarkisti; ei näy lääkärintodistusta. "Laitetaan lisää aikaa ensi viikon perjantaihin, kyllä se sieltä varmaan tulee". No tulee se, minä menen sen huomenna hakemaan sieltä terveyskeskuksesta ja skannaan sen ite...
Hätähousuna kävin kuitenkin vielä iltapäivänä katsomassa OmaKelasta, että jos sittenkin.... että jos olikin vaan niin, että se oli tullut sen päivän postissa ja skannattu vasta iltapäivällä. Ja niinhän siinä oli käynyt. Ja "hidas Kela" oli käsitellyt hakemuksen niin, että sain päätöksen myönteisen "ylihuomenna".

Sitä minä vaan ihmettelen, että se on taas määräaikainen - miten ihmeessä ne kuvittelee, että tässä nyt joku ihmeparantuminen tapahtuminen tapahtuisi. Mutta, eipä tuo haittaa, ehkä muistan taas kolmen vuoden päästä. Ehkä en. 

Tänään tehtiin valkosipulikurkkuja. 

Aikaisemmin tehtiin tavallisia suolakurkkuja - kun ensin löydettiin avomaan kurkkuja. Ei nimittäin ollut ihan helppo juttu silloin, noin kuukausi sitten. 

Nyt ajettiin ensin suoraan sinne mistä kurkkuja viimeksikin lopulta löydettiin, mutta eihän niitä sitten sielläkään ollut! Voi pyhä sylvi sentään, miten hankalaa oli yksien kurkkujen ostaminen 😄 Mutta kun ei annettu periksi, niin nyt on monta purkkia kurkkuja. 

Mursu kävi tänään trimmeröimässä pihaa ja löysi sieltä tämmöisen kaverin: 

Matarakiitäjän toukka

Tyyntä myrskyn edellä

Sitä todellakin näyttää olevan. Metsässä ei liikahda lehtikään, ulkona tuskaisan kuumaa ja kosteaa vaikka on jo ilta ja kello yhdeksän, kun kirjoittamisen aloitan. 

Päivällä oli hurjia tuulen puuskia; oven pielessä oleva amppeli heilui niin, että pelkäsin sen välillä olevan vaakatasossa. 

Meidän puolella, meidän ja naapurin rajan tuntumassa on puita jotka pitää kaataa ja metsuria on odoteltu koko kesä. Niin kuin viimeksi kerroin, meidän kunnassa on "tullaan sitten kun..." No, kun oli käynyt katsomassa, sanoi että tulee heinäkuussa. Kuu vaihtui, Mursu kysyi, että mites on. Tulen maanantaina - siis tänään. Aamulla tuli viesti, että tulen iltapäivällä.

Selvähän se, me ehdittiin käydä kaupassa, hakemassa kassillinen lääkkeitä ja kassillinen ruokaa.

Odoteltiin.... Mursu seurasi säätiedotteita, mitä ikkunasta tuulenpuuskia ja kelloa. Mikä mahtaa olla iltapäivän määritelmä 🤔 Ja sitten tulee viesti; en tule tänään. Tulen keskiviikkona aamusta. 

Voitte kuvitella mustanpuhuvat pilvet meidän kummankin pään päällä. 

Vaan minkäs teet. Kello oli jo niin paljon, että toistakaan metsuria ei enää siihen hätään mistään saanut, joten voi vaan vastata, että tervetuloa, jos puut vielä silloin ovat pystyssä. 

Minun olisi tehnyt mieli lisätä siihen, että toivottavasti naapurilla on terassi ja keittiö ja meillä makuuhuone....

Viime viikolla olin muutaman päivän Äitirakkaan ja Tunturiruipelon luona. Keiteltiin kolme ämpärillistä punaherukkamehua. Tai siis.. minä en tehnyt hommasta mitään muuta kuin kiehautin valmiiseen mehuun vähän sokeria ja sitten mehun jäähdyttyä pullotin sen pakastepulloihin - kaikki muu tehtiin puolestani. Marjatkin kerättiin mulle valmiiksi.

Olen niin kiitollinen siitä, etten tiedä miten oikein olla 💗
Omat marjapensaat kun meillä meni siinä, kun meille vedettiin uudet sähkökaapelit, eikä uusi pensaita ole vielä saatu hankittua. Ehkäpä tänä syksynä.
Ainakin raparperia pitää löytää jostain, sillä kolmesta raparperista kaksi katosi kokonaan siinä, kun kävin sieltä kiisselitarpeet hakemassa. Hups vaan, johonkin katosivat. Eivät ole nousseet takaisin. Ja kolmas kasvaa niin kituliaasti, että sen juuri ja juuri tunnistaa raparperiksi. 

Olin poissa kotoa sillä tavalla, että tulin takaisin torstai-iltana. Viikonlopun otimme rauhallisesti, emme liikkuneet mihinkään. Otin viimeinkin käsiini urakan, jonka hoitamista olen suunnitellut ainakin vuoden, mutta kun se on niin... "raskasta".. Ja pah! 

Kaivoin esille kaikki mapit ja kirjekuoret ja muut mitä nyt vain löysin, missä meillä oli erilaisia papereita. Vanhoja verotuspäätöksiä, -todistuksia, laskuja, kaikenlaista mitä ei enää tarvita. 

Otin viereen muovilaatikon, niitä sellaisia joita saa (ei maksettu mainos) Tokmannilta monesti kolme kympillä tai jotain. Laatikon TÄYTYTTYÄ katsoin, että se vetää 32 litraa! Siihen menee ehkä vielä n. 3-4 cm:n pino paperia, jos jostain lisää löytyy. Nuo ovat siis tuhottavia papereita, jotka on vietävä jäteasemalle, ei voi viedä paperinkeräykseen. 

Ja silti säilytettävää paperia jäi.. 

Säilytettävät paperit taltioin mappeihin ja mapit vanhaan arkkuun, joka toimittaa sohvapöydän virkaa ja jossa säilytetään liinavaatteet. Sieltä löytyi myös kaksi projektipussukan virkaa tekevää pientä kangaskassia. Toisessa oli muutama lankakerä ja yhdet sukkapuikot, jotka ratkaisivat mysteerin, mihin ovat kadonneet 3 mm:n Zingin sukkapuikot - ja jonka vuoksi jouduin ostamaan uudet puikot. Mutta eihän neulojalla ole koskaan liikaa puikkoja. 

Toinen yllätys minkä löysin, on lanka- ja ohjepakkaus Pöllösukille. Harmi vain, kun en kuollaksenikaan muista, keneltä teistä olen sen saanut 😒🤷‍♀️ Kuka tunnustaa? Sen otan puikoille heti ensimmäisten joukossa. 

Mulla on pussillinen sukkia; kuusi paria, joista on kaikista kantapäät rikki ja lupasin ne korjata. Ne on jonossa ensimmäisenä, kun otan langat, puikot ja neulat esiin kesälomalta. 

Juttu taitaa olla taas melkoisen sekavaa, mutta tällaistahan tää mun elämä on. 

Riesa -blogiin pääsee tuosta sivusta, ken haluaa. Minä siellä huseeraan ja Riesastani kerron, vaikka olenkin siellä eri nimellä 😊

Höpötystä lauantai-iltana kotona

Kylällä oli tänään päivällä melkoiset pirskeet. Olisi kyllä sopinut meillekin, noin niin kuin "osallistujien" puolesta, sillä pääosassa pirskeissä oli vanhat traktorit. Niitä ajeli aamupäivällä tuosta meidänkin ohi varmaan parisenkymmentä, ellei enemmänkin, vesisateesta huolimatta. Ja sosiaalisesta mediasta löysin ainakin yhden videon niistä - tosin suurimman huomion ja ilon tuotti pieni poika, joka oli lähes lentoon lähdössä traktoreita katsellessaan 😍

Kesä on ollut taas melkoinen. Suomen kesä, ihmisen eloa. Ei kai sitten kuitenkaan loppujen lopuksi sen kummempaa, kun tarkemmin ajattelee. 

Kesä alkoi surullisissa merkeissä; Eno nukkui pois yllättäen - niin kuin rakkaat ihmiset monesti. Enon muistotilaisuus oli viime viikolla, hänen näköisensä, pieni, lähimpien ja rakkaimpien läsnäollessa. Päivä oli kaunis, aurinkoinen ja lämmin ja paikka jossa muistotilaisuus pidettiin oli yhtä kaunis. 

Futari-Prinsessa on toipunut, mutta toinen rakas ihminen sairastui ja hänestä olemme kaikki läheiset olleet koko kesän suuresti huolissamme. Toivomme hänenkin toipuvan pian. 

Mursun kanssa valittiin helteiset päivät ulkotöihin, kuten tapamme on. Siis ne päivät, kun taivaalla ei ole pilvenhattaraakaan. Nurmikon trimmeröinti on yksi niistä. Onneksi teemme sitä vain harvoin ja vain niiltä paikoilta kun on ihan pakko - meidän piha on aika lailla luonnontilassa ötököiden ja pörriäisten temmellyskenttänä. Vain kotilot ja murkut saa kyytiä. 

Seuraava projekti oli portaiden uusi kaide. Se rakennettiin hääpäivän aattona, sunnuntaina. Se oli vähän niin kuin testi, että kannattaako uutta vuotta aloittaa 😉 Nyt on 36 vuotta takana ja 37. vuosi siis ihan alkumetreillä. Kaiteen rakennus meni siis hyvin, ilman yhtään tiuskaisua tai muuta, päin vastoin. Ja siitä tuli hyvä, helteestä huolimatta. 

Ja kun kaide oli valmis ja sitä oli muutama päivä ihailtu, käsiteltiin sekä portaat että kaide...tuota...PUUNSUOJALLA, se se oli. Meinasin taas unohtaa sanan. Ja tietenkin oli helle. Hirvittävä helle. 

Onneksi on tuo Ruby (ilmalämpöpumppu) ja vangitsimme itsemme sisään viileään huoneeseen - "voi voi, emme voi lähteä mihinkään, kun portaat on juuri käsitelty, pitää odottaa, että ne kuivuu".

No, aurinkoisen, lämpöisen ilman ansiosta kuivuminen ei kestänyt juurikaan sen kauempaa kuin sen verran, että ehdimme vähän huokaista; hiki kuivui ja saattoi keittää kahvia voileipien kaveriksi. Lähdimme siis kylille ja kauppaan. 

Riesa on kiusannut koko kesän lyhyillä poissaolokohtauksilla. Välillä ne kestää ihan vain muutaman kymmenen sekuntia, siis alle minuutin ja joskus jonkun 2-4 minuuttia. Kuulen kyllä, mutten välttämättä saa selvää puheesta. Yritän puhua, joskus jopa onnistun mutta usein en saa sanottua kuin sanan parin. Yleensä myös näen koko ajan, pidempien kohtausten aikana mene hetkeksi näkökin - olen siis kokonaan poissa hetken. 

No, hoitaja-Minna soittaa noin kuukauden päästä, juttelen sitten hänen kanssaan, mitä oikein tehdään. Tai jos tämä tästä pahenee, niin soittelen hänelle aikaisemmin. 

Nuohooja tulee...no, ensi viikolla. Piti  tulla jo viime viikolla, mutta hän soitti, että oli satuttanut jalkansa, nilkasta nivelsiteet niks-naks-poikki eikä pääse tulemaan. Oli saanut vävypoikansa tuuraamaan sairasloman ajaksi, mutta kun vävy oli kertausharjoituksissa, niin piti siirtää aikoja eteenpäin. Harmittaa nuohoojan puolesta onnettomuus, kun hänellä on varauskirja täynnä - minäkin soitin varausta jo ennen juhannusta ja sain ajan silloin vasta viiden viikon päähän. 

Metsurinkin pitäisi tulla, toivottavasti ehtii ennen myrskyjä. Olen odottanut sitä jo monta viikkoa, ei vain ole kuulunut. Meidän kunnassa tuntuu olevan vähän sellainen tapa, että jos ei ole sovittu tarkkaa päivää ja aikaa, vain "no tule sitten kun ehdit", niin sitä saakin sitten odottaa. Teoriassa ei ole kiire, mutta... Olishan se kiva jos hommat saisi hoidettua 😄

Nyt on taas höpötelty kaikenlaista. Ei kun joo niin.

Repolaisten kapua -reissu alkoi tänään. Sain vielä ennen heidän lähtöään ison kirjeen, joka sisälsi mm. mulle tehdyn kortin. Ihanan - melkein kastui taas silmät.

Ja yks toinenkin juttu vielä.

Perustin Riesalle oman blogin ja jos joku haluaa lukea, niin annan kyllä sen osoitteen. Se ei ole salasanan takana, mutta tein siitä ihan omansa enkä laittanut sitä tänne erilliseksi sivuksi. 

Ja kirjoittelen kyllä tännekin Riesasta edelleen, mutta se on siis ihan vain pelkästään Riesasta, meidän alkutapaamisesta alkaen. 

Enolle

Enolle 20.7.2023 

Aamuna kesäisen kauniin päivän,

lensi ikkunalle pieni lintu.

Pyysi siivelle istumaan, mukaan lähtemään

Eno linnun siivelle nousi ja mukaan lähti,

pyysi, esitti toiveita kaksi:

vie mut luokse äidin, isän ja veljien -

 ja pidä huolta heistä ketkä tänne jää

Hyvää matkaa eno❤

Akkojen juttuja

Sartsa kertoi blogissaan käyneensä Verlassa ihailemassa ja kuvaamassa patruunan pytinkiä ohimennessään. On se kyllä komea ja kyllä minäkin, niin kuin Sartsakin, siellä voisin asua, jos joku siivoaisi ja huolehtisi paikoista. Mursukin muuttaisi sinne mielellään, siellä on niin paljon "askartelutilaa" meille molemmille, sekä sisällä että ulkona. 

Tuolla Sartsan päivityksen kommentissa lupasin kertoa tarinan Akkapatikasta, joka yhtenä vuonna suuntautui Verlan maisemiin. 

Ensin vähän taustaa Akkapatikalle - mullahan on aina tapana aloittaa aasta ja selvittää asiat hartaasti ja perinpohjaisesti. 

Äidin puolen suvun, siis lähinnä äidin, tätien, enojen, serkkujen ja heidän lasten kanssa on ollut tapana viettää laskiaisriehaa Mummolassa, yhden enon kodissa. Koska isolla porukalla on kivaa, keksittiin ruveta järjestämään Syyspatikka, milloin missäkin. 

Eihän sekään riittänyt, vaan me reippaat naisihmiset keksittiin, että siinä laskiaisriehan ja syyspatikan välissä järjestetään Akkapatikka. Keväällä, juuri siinä kesän korvalla, kun luonto on pukeutunut kauneimpaan vihreään pukuunsa. 

Akkapatikassa oli kaksi sääntöä: 

1) siellä oli vain naisia, miehiä ei mukaan huolittu. Miehistä sai kyllä puhua jos olis tarvis. 

2) se oli täysin munaton päivä eli edes eväänä ei saanut olla munaa. Jos leivän päällä olisi ollut kananmunaa, sai rangaistuksen. Niitä ei koskaan tarvittu, vaikka läheltä piti: minä olin leiponut mukaan muffinsseja ja taikinassahan oli tietenkin kananmunaa!! Mikä virhe 🙈 Mutta selvisin rangaistuksetta, koska kyseessä oli jälkiruoka, kahvin kanssa nautittava herkku. 

Verlaan tämä liittyy siten, että eräänä keväänä Akkapatikkamme suuntautui sinne. Ennen pahvitehtaaseen, tehdasmuseoon ja puuhiomoon, makasiineihin ja puoteihin tutustumista oli ohjelmassa tietenkin se varsinainen patikka luonnossa. Ja tärkein: eväiden syönti. 

Nyt en ole moneen vuoteen Verlassa käynyt enkä ihan päässyt kartalle, mutta ainakin vanha kaupparakennus varmaan on paikalla ja melkein sen vieressä oli ainakin ennen Verlan Kievari, onko se vaihtanut nimeä? No, joka tapauksessa, niiden taakse metsään suunnistimme, polkuja pitkin patikoimme ja päädyimme lopulta laakealle kalliolle, josta tapasimme seurueen nuotion ääreltä. He tekivät lähtöä, me pyysimme heitä jättämään hiilloksen meille, sammuttaisimme se kyllä lähtiessämme. Paistoimme makkarat ja söimme eväät ja pakkasimme lopulta omat tavaramme. 

Oli aika varmistaa, että hiillos on sammunut, joten yksi vesipullo olisi uhrattava. Taskumatti, olisiko ollut Leijona -pullo 🦁 Samaan aikaan kun kallistin pulloa hiillosta kohti kuului hätääntynyt ääni: "Älä hyvä tyttö hyvää ainetta maahan kaada!"  No enhän minä, vettä tämä vain, katsos. 

Kallion laelle oli saapunut paikallista väkeä, kyseessä oli ko. alueella kiertävän luontopolun avajaiset. Me kerroimme ketä olemme ja saimme kutsun liittyä joukkoon. Meitä ei tarvinut kahta kertaa pyytää - jos olette yhtään tulleet Pöllöä tuntemaan, niin voitte vain arvuutella, millaisia ovat Äitinsä ja tätinsä...

Kiersimme luontopolun, kuulimme alueen kasvustosta ja paljosta muusta. Lopulta palasimme kylälle ja mekin saimme vielä kutsun osallistua pullakahville, olisiko nykyinen kollamakasiini, jos karttaa oikein tulkitsin. Eikä siinäkään vielä ihan kaikki 😮 

Pullakahveilla järjestettiin arpajaiset ja vaikka me vähän taidettiin kursailla, kun eihän me nyt oikein oltu edes niitä "oikeita vieraita", sattumalta mukaan osuneita, niin meillekin arpalipukkeet tyrkättiin.

Ja kyllä vain: joku meidän porukasta sen pääpalkinnon, neljän hengen risteilyn voitti! Ja ihan vilpittömästi onnittelivat muut meitä.  

Ihan huippupäivä, kun tuon kaiken jälkeen vielä mentiin tutustumaan itse tehtaaseen ja katsomaan "Verlan Marian" jalanjälkiä pahvitehtaalla.  

Eikä käsityömyymälöitä tietenkään voi unohtaa.

Sellainen tarina Verlasta - ja Akkapatikasta. 

Akat ovat etsineet porukalla myös geokätköjä, olleet patikalla sen verran aikaisin keväällä, että kun tulet lämmitti laavua ja pahuksen ruma lepakko kömpi laavun nurkasta esiin ja syöksähti Pöllön vaaleaa takkia kohti, sai Pöllö jalat alleen ja tienoo varmasti kuuli, että Akat on reissussa...

Ehkäpä elvytämme Akkapatikan ensi keväänä, sellaisena kevyempänä versiona. 

Mansikkaa ja valkoapilan kukkaa....

Kuulumisia Pöllönkulmalta, ettei kaikki unohdu. 
Vanhaan tapaan nuppi on sekaisin kuin heinälato, ei ollut helteistä Pöllön kaveriksi tänäkään kesänä. Kiitän ja kumarran siis, kun ilmat viileni ja luonto sai kaipaamaansa vettä. Nyt kyllä sekä minä että luonto olemme jo sitä mieltä, että vesi alkaa riittää; sitä voisi ruveta vähän säännöstelemään. Isolle Kirkolle varmaan riittää juomavettä tuosta kaivosta ilman noita julmia sateitakin, ei se vesi ihan hevillä lopulla. 

En ole unohtanut teitä, luen kuulumisianne vaikken juurikaan kommentoi. Tämä Iso-Levo liikkuu paikasta toiseen, pois tieltä. En ole viime päivityksen jälkeen avannut tätä kuin kaksi kertaa: täytin Kelan hakemuksen ja sitten parin päivän päästä kirjoitin heille viestin, että voitteko ootella kuukauden verran, ei pysty ei kykene, lääkärintodistus pitää hankkia toiselta lääkäriltä. 
Ärsyttävää muuten, kun mikään ei ole muuttunut, mutta kun etuus päättyy (miksi se ylipäätään on määräaikainen, ei ymmärrä), niin pitää toimittaa uusi lääkärintodistus. Ei riitä, että omalääkäri kirjoittaa Kantaan, että juu juu, on sillä vikaa päässä vieläkin - ja sitten kirjoittais Kelalle viestin, että kattokaa sieltä. 

Niin no, eksyin kai aiheesta, tai ainakin venähti vähän.. Pikku-Levo toimii musiikin- ja kirjojen kuuntelussa. Ja jotain luenkin sieltä joskus, kun se on vähän isompi kun älytön älypuhelin. Muuten käytän puhelinta. Kaiken tärkeän voi hoitaa puhelimella. Ja ei-tärkeänkin. 

Pääasiassa olen istunut tässä sohvalla ja tehnyt käsitöitä. Käsin töitä. Kuunnellen musiikkia, kirjoja, televisiota. Juhannuksena tietenkin Noita Nokineniä 😊 
Mursun kanssa järjesteltiin TAAS kerran verantaa. Se alkaa varmaan jo kuulostaa vitsiltä. Mutta.. no.. kun.. niin.. Siis kun se on paikka johon siirretään tavaraa odottamaan loppusijoitusta. Jossain on esim. säilytettävä kassillista Lidlin (ei mainos) tyhjiä pulloja sen aikaa, kunnes ajetaan johonkin mihin ne voi palauttaa. Siellä on myös kassi, johon kerätään tavaraa, mikä menee kierrätykseen. Eilen juuri vietiin yksi kassillinen tavaraa kierrätykseen, ja olivat kovin iloisia siitä. Nyt piti ottaa uusi kassi mihin niitä tavaroita voi kerätä. 
Siellä on myös kaksi pienehköä seinäkaappia, jotka otettiin pois astiahyllyn tieltä. Kaapeille on jo suunniteltu paikka, mutta ne joutuvat odottamaan verannalla pari viikkoa, että pääsevät paikalleen. Kaikelle on siis paikkansa. Ja aikansa. 

Aiemmin neulotulle pienelle villatakille pyydettiin neulomaan kaveriksi villahousut. Ja nyt viileiden kelien aikaan niille varmaan oli käyttöäkin. 
Ristipistojemmasta löysin reilumman kokoisen käsipyyhkeen, johon pistelin koristeeksi kaloja ja vesikasveja. Pyyhkeen taittelin talteen aiemmin esittelemääni avainkaappiin ja annoin Pojalle ja Miniälle. Kaikki ovat siis jo käytössä, luulen ma.

Viimeisenä kuvasarjassa on ihana Pöllö -kuumavesipullo, entisen Kalleni kaveriksi ensi talvea odottamassa. Mursu sen löysi ja osti. Tuossa ne nyt odottaa puuhellan kulmalla talvea 💗      

Kuvan asettelu ei suostu yhteistyöhön, katselkaa siis tästä 😄

Otsikon mukaisesti; eilen oli mansikoiden pakastuspäivä. Kauppareissulla pysähdyttiin mansikkatilalle tarkoituksenamme mansikoiden ostaminen. Hinta tuntui kertakaikkisen suolaiselta, eikä tarjollakaan ollut kuin yksi, pieni 2,5 kg laatikko. Supattelin Mursulle ein, mennään tarkistamaan oman kylän tilanne. Ostettiin vain pieni rasia "maistelumansikoita" ja hyvä niin. Onneksi ei tuhlattu rahojamme siihen pieneen laatikkoon, sillä mansikat olivat aivan mauttomia. Vetisiä ja mauttomia. Hukkaan olisi rahat menneet, parempia jääkuutioita saadaan oman kaivon vedestä tekemällä. 
Ajettiin oman kylän tilalle, saatiin maistiaiset ja todettiin, että hyviä ovat. Iso, 5 kg:n laatikko ei ollut paljonkaan kalliimpi kuin ne mauttomat mansikat ja vielä kun oltiin nuukia ja tyrkyllä oli, ostettiin edellispäivänä poimittuja mansikoita, saatiin ne vielä edullisemmin. Oikein makoisia mansikoita ja olisiko koko laatikosta se tavanomaiset 3-4 mansikkaa mennyt haaskuuseen. Ainahan niitä muutama on. 

Nyt on talven mansikat pakastimessa
ja kiitoksena perkaustyöstä sain vielä
"mansikkamaitoa" - nam. Lainausmerkeissä
siksi, kun se ei ollut maitoa, vain vanilja-
soijajuomaa, jota meillä käytetään kahvin
kanssa. 

Päälle ripoteltiin vähän Karppisokeria, hellä kopistus ja ravistus, kannet paikalleen ja pakastimeen. 

Kesäkuu oli meillä vähän surullinen kuukausi, rakkaan ihmisen yllättävä poismeno ja toisen rakkaan ihmisen sairastuminen. Niiden myötä huoli muista rakkaista lähellä ja kaukana.

Ja ihan kuin noissa huolissa ei olisi ollut riittävästi, Riesa on ollut, ei nyt ihan jokapäiväinen, niin vähintäänkin 3-4 kertaa viikossa kyläilevä vieras. 

Tällä viikolla Riesa on kyläillyt jo kolme kertaa, koputellut useammin ja viikkoa on vielä jäljellä...

Vähennettyä lääkitystä palautettiin takaisin ja nyt sitten kuunnellaan palautuuko huimaus. Onneksi neurologini on asiansa osaava - vaikkei meillä ihan silloin alkujaan vuosia sitten oikein synkannutkaan 😉 - ja kuunteleva, ja oli hoitajalle sanonut, että lomalta palattuaan katsoo mun labra- ja vastaanottoajat uusiksi, ettei tarvitse odottaa sinne loppuvuoteen saakka. 

Laiskiainen kertoi blogissaan parvekkeeltaan löytyneestä pulun pesästä. Tarinassa on ja ei ole niin onnellinen loppu - toivottavasti loppu ihan viimeiseksi sitten on onnellinen. Kommentissa kerroin minun ja Mursun kohtaamisen linnun, tai lintujen, kanssa. Olimme ajelemassa tuonne naapurikirkonkylään, hiekkateitä pitkin. Yhtäkkiä auton keulan edestä maasta lennähti pikkulintu tien sivuun. Mursu tarkkaavaisena kuskina sanoi, että lintu oli ollut tiellä maanneen, ilmeisesti autoon törmänneen ja kuolleen linnun vierellä ja katsellut sitä pää kallellaan, ikään kuin jäähyväisiä sille jättämässä 💔

Kovin paljon on tänä kesänä meinannut lintuja törmätä meidän korkeaan pakettiautoon, viime hetkellä ovat nostaneet lentokorkeutta ja ehtineet väistää, joskus on kuulunut siiven kärjen kopsahdus. 

Suomi Meloo oli ihan omalla paikallaan, lähti Mikkelistä kaksi viikkoa ennen juhannusta ja päättyi Kouvolaan viikkoa ennen juhannusta. Hieno keli oli heillä, ja hieno reissu. Yhtenä hienona päivänä ajeltiin Mursun kanssa Luumäelle, tarkoituksena käydä moikkaamassa tuttuja. Oltiin hyvissä ajoin liikkeellä ja pyörähdettiin Luumäen kirkolla - eikä ihan turhaan! Huiman upea paikka; ken siellä asuu, ole ylpeä kotipaikastasi ja ken siellä suunnalla liikut, poikkea ihmeessä.

Minun "seuraajani" asuu siellä Luumäellä ja Kuljettaja-Sirkkusen kanssa olivat asettuneet hänen kotiinsa pitämään kunnon taukoa - sinne minäkin sitten pyyhkäisin. Mursu jätti minut ovelle ja käänsi (S)Eniilin nokan kylille. Meillä riitti juttua ja melkein yllätysvieraitakin - Mursu varoitti vieraista ja hyvä niin, sillä Nukkumatti oli kaatanut yhden ystävistä ja oli parempi ettei vieraat tulleet normaalitavalla 😄 Oli kuitenkin ihana heitä nähdä. 

Mutta seuraavasta ystävästä en sitten niinkään perustanut. Nyt taas naurattaa kun muistelen tilannetta. Olimme siis terassilla kahvilla ja pullalautasella oli Jaffa-keksejä, joita en ollut vielä ehtinyt syödä. Talon emäntä otti lautasen ja lähti hakemaan lisää pullaa ja siinä vaiheessa multa meni kuulo ja puhekyky, jonka Kuljettaja-Sirkkunen huomasi. Itse muistan vielä sen, että katselin sitä lautasta ja ajattelin "voi vitsi, nyt mä en saanut noita keksejä..." Ja seuraavaksi sitten Mursu seisoikin vieressäni ja totesi, että meidän taitaa olla aika lähteä kotiin 😂 

Yhden tärkeimmistä tutuista näin vielä ennen lähtöä, mutta tyngäksi se vierailu jäi ja se vähän harmittaa - Riesa tulee aina huonoon aikaan, mutta minkäs teet. 

Ihanista kupeista kuitenkin juotiin kahvit ja teet. Nämä kupit/mukit ja lautaset ovat uniikkeja ja näiden kuvien julkaisemiseen olen saanut luvan. 

Jaaha, asettelu ei taas oikein onnistu. Tumpelo mikä tumpelo. Ihailkaa kuitenkin. Arvatkaa mikä oli mun lautanen? 

Jätän viimeiseksi jutun joka toivottavasti tuo teillekin hymyn huulille, mutta sitä ennen kerron vielä miten toimii Suomen Posti. Eipä taas naurattanut. 

Mursu teki tilauksen. Tavara tuli Virosta. Sen kulku kesti KAKSI vuorokautta Virosta Helsinkiin, tilaushetkestä. En ole ihan varma mihin satamaan se Helsingissä tulee, mutta n. 200 km:n matkaan sillä paketilla meni täällä Suomessa KUUSI päivää! 

Kaikkein koomisinta tilanteessa ehkä on se, että Postin seurantapalvelu kertoi pari päivää sitten, että pakettia ei voi toimittaa automaattiin R-kioskissa xx, koska se on täynnä, joten se toimitetaan toimipaikkaan R-kioski xyz. Konkreettisesti nämä ovat samassa paikassa ja google mapsin mukaan, postinumerolla katsoen, niiden välillä on matkaa 9 m. 

Todellisuudessa paketti palautettiin lähimpään lajittelukeskukseen n. 70 km päähän, jossa se lajiteltiin uudelleen, palautettiin R-kioskiin xyz. Tähän meni se kaksi päivää. 

En tiedä onko viime viikolla lähettämäni kirje mennyt perille, en ole saanut siitä mitään tietoa. Oletin saavani siitä jonkinlaisen kuittauksen, että se on tavoittanut vastaanottajan, mutta ehkä hän on unohtanut. 

Kerron seuraavassa postauksessa mitä siellä oli ja mitä muuta olen turannut täällä sohvan nurkassa. 

Tässä päivänä muutamana mentiin Mursun kanssa kauppaan ja kaupassa ensimmäisenä on tietysti vasemmalla, keskellä käytävää, hevi-osasto ja oikealla puolella einekset. Meitä vastassa oli pieni poika, n. 4-vuotias, isä tutki einesosastoa. Poika pysäytti meidät, tapitti nappisilmillään suoraan silmiin 

- Haluatteko kuulla hyvän jutun?

- No kerropa.

- Kun tulee keskiyö ja kello kaksitoista lyö, 

  kummitukset makkaraa ne syö!

Ihan sanatarkasti en juttua enää muista, mutta jotenkin noin se meni; makkaraa syövistä kummituksista siinä joka tapauksessa puhuttiin. Eikä voinut olla nauramatta, vielä kotimatkalla ja kotonakin juttu nauratti 😄

Tarha-alpi ja sormustinkukka kukkii pensashanhikin yrittäessä pitää pintansa - kuuli kai kun Mursu keväällä uhkasi leikata sen alas muiden pensaiden kanssa. 

Liikaa kaikkea

 Pöllönkulma hiljenee hetkeksi.

****

Nauttikaa kesästä.

Nauttikaa toisistanne.

Pitäkää huolta toisistanne.

Muistakaa sanoa

Tykkään, välitän, rakastan, oot rakas

Muistakaa halata.

Kysykää mitä kuuluu ja kuunnelkaa.

Pitäkää huolta itsestänne.

*****

Pöllö palaa kyllä.

Olette tärkeitä ja rakkaita. 

Tirauttaisinko pienet itkut vai nauraisinko vain?

Hetken mietinnän jälkeen tulin siihen tulokseen, että nauran. Itku ei kuitenkaan tilannetta paranna, ei vaikka kuinka vollottaisin, kollottaisin, poraisin ja itkua tuhertaisin, silmäni ja nenäni vain punaisiksi saisin. 
Mutta kun otan Kiukun kaveriksi pippurisen Sisun, alkaa kuin alkaakin lopulta naurattaa ja siltä harmaaltakin pilveltä löytyy sen kirkas reuna. 

Vähän itkin oikeasti äitienpäivän alla, kun ajattelin reipasta, isoksi kasvanutta tädin pikku-Prinsessaa. Lapsille sattuu kaikenlaista, milloin mitäkin, ja kun täältä tuhansien kilometrien päästä ei voi mitään tehdä, eikä nää eikä voi olla vierellä ja joutuu odottamaan viestejä siitä missä mennään, on ihan hoopo olo. Kun sitten selvisi, että että hätää ei ole ja Futari-Prinsessa lähti aamulla reippaana kouluun, kyydistäkin kieltäytyen, pidin itselleni puhuttelun kyyneleet silmissä: "Sinä vanha Pöllö, katsohan peiliin: vikiset ja väniset, kitiset ja käriset - otahan mallia Prinsessasta. Muista miten hän jo puolivuotiaana aamuisin "luki ohjeet" miten toimia ja toimi sen mukaan." 
Mun sankarit: Futari-Prinsessa ja Haitutkija 💖💖

Ja tietenkin mun omat Etanataiteilija ja Siskorakas 💕

Reilu kaksi kuukautta sitten kerroin, miten sialuun sattui, kun (S)Eniilistä piti korjata ohjaustehostin. Onhan se Mursun toki mukavampi tuollaista isoa autoa tuossa pihassa paikalleen pyöräyttää, kun tehosteet on kunnossa. Silloin esitin toiveen, ettei korjaamon poikia tarvitsis pariin vuoteen nähdä...

Sitten (S)Eniili ilmoitti, että soo-soo, jarruja pitäisi korjata. No, sitä se sanoi katsastusmieskin, että viimeistään seuraavaan katsastukseen (kahden vuoden päästä...) ne ON korjattava. Eihän siinä sitten mitään. Luuri nöyrästi käteen ja kysymään, että koskas olis aikaa ja kuinkahan tolla tohtii ajella. Aika löytyi ja lupa ajeluun tuli; ei ne nyt vielä NIIIN kuluneet ole, etteikö jarrutella voi, ihan turvallisia kilometrejä ja jarrutuksia, ei hätää. 

Viime viikolla meni sitten J:llä melkein koko keskiviikko, kun kaikkien pyörien jarrut korjattiin. Ja taas sattui sialuun. 

MUTTA. 

Poika tuli lyhyelle visiitille äitienpäivänä ja kun maanantaina käytiin asioilla, (S)Eniili risteykseen hidastaessa yhtäkkiä otti ja sammui! Mitä... No kyllä se lähti käyntiin, mutta kuulosti traktorilta. Tiisselit tietysti kuulostaa aina vähän traktoreilta, mutta nyt nakutti vähän enempi. Ja kun olin luvannut, että viedään Poika kotiin ja oltiin jo ehditty kerätä läjäpäin tavaraakin mukaan 😟

Ei muuta kuin seuraavana päivänä sitten ennen matkaan lähtöä korjaamolle kysymään, että mikä tässä voi olla vikana ja voiko tällä ajaa reilu parin sadan kilometrin lenkkiä. Krhm.... Öljyt oli kadonneet - kukaan vaan ei oikein keksinyt mihin ne on kadonneet. Mutta pieni öljyn lisäys auttoi ja matka jatkui. 

(Poika toki oli varautunut jatkamaan matkaansa junalla)

Vaan taas mennään korjaamolle. Pikku-pikku moottoripesu ja jonkun osan vaihto ja ja ja sitten uudet öljyt ja sitten pitäisi toimia. Ja taas sattuu sialuun. 😓😓

Mutta ei sille minkään voi, mieluummin maksan ja tiedän, että ajan turvallisella autolla enkä jää tien päälle tiedossa olevien vikojen takia.

Valintojen maailma: 
- asun maalla - ei julkista liikennettä - omistettava auto - autossa on kuluvia osia - kuluvat osat on korjattava/vaihdettava - korjaaminen maksaa. 
Korvaukseksi kaikesta tuosta saan tällä hetkellä nauttia kevään vihreästä ja vehreästä luonnosta, pihalla ees taas suihkivista linnuista, lintujen sirkutuksesta, lurituksesta. Sateen kohinasta ja käen kukunnasta kohinan keskellä. Tuomen kukkien jälkeen syreeneistä, hevoskastanjasta, alppiruusustani, juhannusruusustani. Kun naapuri lämmittää saunaa.

Tänään kävi taas pääskyset katselemassa asuntoa katon lappeen alta. Ei tainnut löytyä mieleistä, kun lähtivät saman tien. En välttämättä vuokraisikaan heille siitä asuntoa, sillä on tarkoitus tänä kesänä saada pöytä ja penkit viimein paikalleen. Linnunkakkaa en niihin halua. 

Muutakin olen tehnyt kuin nauttinut keväästä, tulevasta kesästä. Kävin jäätelöautolla. 🍨

Ja olen tehnyt valmiiksi kaksi ristipistotyötä

Laatikkoon hukkui avain vanhaan Dodgeen,

avaimen uuden Porschen voi laittaa kaappiin

jemmaan, säilöön, piiloon, talteen.

Kunnes on aika taas lähteä jatkamaan matkaa.

- athenenoctua 280523

Tämä avainkaappi jatkaa nyt valmiina matkaansa Pojan ja Miniän luo.

Kaikki mulle tänne heti nyt: 

täältä tullaan elämä!

Silmin kirkkain 

kolmen seuraan liittyi neljäs.

Maailma, olen valmis oppimaan,

kaiken mitä näytät, 

kaiken tahdon tietää, 

kaiken tahdon tutkia.

Koko pienestä sydämestään 

on pieni mies rakastanut kaikkia

läheisiään, enemmän kuin voit

käsittää 💖   - athenenoctua 290523

Tämän syntymätaulun olen aloittanut Ötökkä-/Haitutkijalle silloin kun hän syntyi, mutta se(kin) jäi kesken. 

Tänään kipaistiin pikapikaa kaupungissa hakemassa uusia teriä MUN trimmeriin, että pääsen toivottavasti huomenna taas ruohon kimppuun (saappaat jalkaan!) ja siinä kauppakeskuksen ovensuussa oli valokuvausliike. PASSIKUVAT! Onko tukka hyvin, näkyyks kello? Kello ei näkynyt kun ei sitä ollut ja tukka nyt oli se mikä oli. Huppari pois, silmälasit pois... Vitsailtiin kuvaajan kanssa, että kai sitä kohta pitää olla passikuvassa nakusillaan, kun kaikki pitää ottaa pois. 

Kuvat tuli otettua ja voi hyvänen aika sentään. Joku vanha haahka niissä kuvissa oli, en tiedä millaisella kameralla se ne kuvat oikein otti. Mursu väittää, että minä niissä kuvissa oon. Valehtelee. 
Jonkun aikaa meni, mutta lopulta sain poliisilaitokselta koodin ko. kuvista ja kysyin Mursulta voidaanko käydä katsomassa onko siellä kauhea jono, oisinko voinut käydä tekemässä hakemuksen saman tien, kun joudun sinne kuitenkin menemään. Kysyin neuvonnasta mikä tilanne; yhdeksän ihmistä ennen mua - juu ei kiitos, en jää jonottamaan. 

Tulin kotiin, tein hakemuksen netissä, maksoin ja varasin ajan poliisilaitokselle sormenjälkiä ja allekirjoitusnäytettä varten. 

Ja ennen kuin joku muistuttaa, että niin, netissä passihakemuksen tekemällä passi on halvempi niin: jos oisin saanut hoidettua asian nyt tolla samalla käynnillä, se ois maksanut 50 €. Netin kautta kun tein hakemuksen, se maksaa 44 €, MUTTA joudumme ajamaan uudelleen kaupunkiin, matkaa yhteensä n. 100 km. Eli tuo kuuden euron säästö ei nyt sinänsä oo kummoinenkaan. Ja ajan sain vasta heinäkuulle, melkein kahden kuukauden päähän. 
Kiirehän mulla ei, sillä taulun lähden viemään saajalleen vasta syssymmällä. 

Tämmöstä. Blogimaailma taitaa olla vähän hiljainen tai sitten mun maailma on hiljainen, kun käytän tietokonetta harvakseltaan ja nk. älypuhelin ei taida olla kovin älykäs. Tai sitten sieltä huhtikuulta jäi itelle joku kammo tätä tietokonetta kohtaan, kun aina tuli huono olo kun katteli ruutua. 

Nyt on taas asiat kuta kuinkin hyvällä tolalla. Torstaina on verikokeita ja perjantaina soittelee hoitaja, katellaan mitä se sanoo. "Koputan puuta" - nyt oon kuitenkin pysynyt pystyssä kaikin tavoin, ei keinuta eikä heiluta. 

Nyt jatkan noiden pienten pöksyjen neulomista; sain toiveen/pyynnön, että tekemäni villatakin seuraksi saisi vielä pöksytkin, joten nyt kun nuo työn alle ottamani ristipistot sain valmiiksi, otin poikkeuksellisesti puikot kesälomalta ja pöksyt puikoille. Niiden tekemiseen ei kauaa aikaa kulu 😊