07 joulukuuta 2023

Kyllä elämälle kai hymyilläkin voi

 Koska eilen tuli katseltua sitä, mitä melkoinen määrä muitakin suomalaisia eli Linnan juhlia, niin jäi joulukalenteri avaamatta. Avasin eilisen luukun tänään ja kappas, minkä kuvan olivat eilisen teepussin pieneen laatikkoon laittaneet, naurattamaan rupesi.


Pari päivää tässä on mennyt sukkapuikkojen kanssa. Reppanainen blogissaan mainitsi Niina Laitisen Joulukalenterisukat ja kun en ole pitkään aikaan osallistunut minkäänlaisiin yhteisneulontoihin, niin nappasin kiinni. Koska olin jäljessä jo valmiiksi, niin olen nyt koettanut saada kalenteria kiinni, ihan hyvällä menestyksellä: molemmat sukanvarret ovat tätä päivää vaille ajan tasalla. 

Lueskelin tuossa omia kirjoitelmia, mitä täällä Pöllönkulmalla on tänä vuonna tapahtunut. Pääsin toukokuulle asti kun rupesi naurattamaan - vaikkei asia nyt varsinaisesti mikään naurunasia olekaan. 
1) Toukokuussa pohdiskelin, että pitäisi varata aika kuulontutkimukseen; iän mukanaan tuoma kuulonalenema ei liene pahentunut, mutta tinnitus on aiheuttanut räjähdysvaaran. (Aiheuttaa edelleen...) Kun lääkäri kertoi mulla pari vuotta sitten olevan "iän mukanaan tuomaa kuulonalenemaa" se kuulosti samalta kuin "rouva, te olette VANHA!"
2) Reissussa ollessani Mursun nimellä oli tullut Kuurojen liitosta perinteiset postikortit tilisiirtoineen
Yhteenvetona: Mulla on kortisonikuuri, jossa lääkepurkkiin on kirjoitettu sairaudeksi "kuulonalenema" - siitä olivat Mursu ja farmaseutti apteekissa puhuneet, että "no kaikkea sitä" - enkä mä vieläkään kuule oikein mitään. 
Korvatipat kirveli aamulla ja nyt illalla. Onneksi huomenna on viimeinen päivä, kai niitä vielä huomenna uskaltaa laittaa. 
Ja: siitä huolimatta, että mä en kuule, tinnitus jatkuu! Korvissa kohisee edelleen ja se, jos mikä on sieltä. 
Mutta onhan noi sattumat yhdessä siltikin aika koomisia. 

Tunnustan: en ole maanantain jälkeen liikkunut kotoa mihinkään 🤕 Toisaalta siksi, että olen ajatellut kehitteleväni uutta vastustuskykyä täällä oman kodin seinien sisällä. Toisaalta siksi, että maanantain kaupassa käynti oli kauhukokemus, kun siellä tehtiin muutoksia juomaosastoon ja kaikki oli sekaisin ja ahdasta ja... 
Jos huomenna, Riesa kaipaa lisää troppia taas vaihteeks. 

Äh, nää jutut tuntuu nyt itsestäkin ihan älyttömiltä, päästän teidät piinasta 😂

Ei kun sitä mun piti vielä kirjoittaa; laskeskelin tänään ja Mursullekin sanoin, että seuraavan kerran on tällain "kunnon" sairaalareissu edessä sitten 2034. Kun kerran aloitin, niin näitä on tullut tehtyä 11 vuoden välein.
Eka oli keväällä 2001 kun leikattiin Tampereella meningeoma, kavereiden kesken "Parsa". Siis hyvänlaatuinen aivokasvain, pahassa paikassa vain. Onneksi oli hyvä kirurgi 🧡
Seuraava reissu oli sitten tapaaminen Riesan kanssa 2012  ja nyt sitten tämä. Tällä matikalla siis voin kai varata paikan keväälle 2034 🤔 (Kevät, kesä, syksy, kevät...) 


05 joulukuuta 2023

Miksi Pöllö oikein valitti?

Valittamisen määrästä päätellen olisi voinut luulla, että jouduin istumaan kotimatkan Siskon luota Helsinkiin siivellä, mutta en sentään. Kyllä me koneeseen päästiin ihan hyvässä järjestyksessä - ja täytyy muuten mainita kun unohtui, oikein hyvin Suomea puhuvan Intiasta/Nepalista tms kotoisin olevan lentokenttävirkailijan ohjaamana.

Lentomatkakin meni hyvin, siitä jo kerroinkin, mutta sitten laskeutuessa.. Koskaan ennen ikinä missään ei ole mennyt korvat lukkoon, en edes tiennyt miltä se tuntuu, ja nyt sitten molemmat "tiks lukkoon", niin kuin lapsena leikkiessä sanottiin. 
Tuntui kuin joku olisi työntänyt tulikuuman puikon korvasta korvan ja se sattui ihan ...sti. 
Toinen korva aukesi sen verran, että pystyin keskustelemaan, toinen pysyi lukossa. Mursu oli vastassa, vietiin Äiti kotiin ja Pöllönkulmalla oltiin reilusti puolen yön jälkeen. Nopeasti matkalaukusta tuliaiset, ne etukäteen tilatut ja muut esiin ja nukkumaan.
Aamulla Pöllö olikin kuin tapettu mato 😟 Raahautui aamupalalle vaisuna, koetti kertoa kuulumisia ja pakeni takaisin peiton alle. Kurkku oli kipeä, paleli, ei kuullut. Lainasi ensin Mursun paksua vilttiä mutta kaivoi lopulta esiin oman sähköpeittonsa - kuumavesipullon jälkeen yksi parhaimpia keksintöjä! Olo paheni ja Mursu soitti lopulta terveyskeskukseen ja ajan seuraavaksi, torstai-aamuksi.

Nukkumista, juomista, särkylääkettä, nukkumista, särkylääkettä, juomista... Kuume kipusi yli 39 ja korvia särki niin ettei koskaan. Odotin vain aamua.

Jossain välissä tein koronatestin kotona - negatiivinen. Torstaiaamuna ennen terveyskeskukseen lähtöä yritin tehdä toista; viallinen testi, toinen viallinen testi. Olkoot, onhan maski ja kaulaliina. 
Terveyskeskuksen odotusaulassa torkuin puoliunessa enkä kuullut kutsuttavan, hoitaja tuli "herättämään" 😊 Tiedätte rutiinit, pääsin lopulta petiin pitkälleni odottamaan lääkäriä joka tuli aika pian, tutki korvat ja sanoi konsultoivansa keskussairaalaa. Siinä ei kovin kauaa mennyt kun tuli takaisin ja sanoi, että hopi hopi sairaalan polille, hän kirjoittaa lähetteen, se on siellä parin tunnin päästä. 
Ja niin valjastettiin (S)Eniili matkaan. Korvapolilla meni kaiken kaikkiaan pari tuntia, kunnes ilmoitin Mursulle, että voi lähteä kotiin, minä jään sairaalaan, ilmoittelen sitten. Erikoista oli, että - koko ajan ja edelleen - oikea korva kuulee puhelimessa oikein hyvin 😲

Jonkun odottelun jälkeen mut kuskattiin päivystyspolille eikä tapahtumaa jolle ei voisi "kauheudessaan" hymyilläkin: kun mua sinne pyörätuolilla kuskattiin, oli isäpuoleni, siis Tunturiruipelo, nähnyt tuloni ja vilkuttanutkin mulle! Minä taas olin hetkeä myöhemmin ollut kuulevinani hänen äänensä, mutta juuri silloin hoitaja tuli virittämään kaikki laitteet paikalleen, niin tilaisuus meni ohi. 
Äiti oli toimittanut Tunturiruipelon päivystykseen aamupäivällä! 

Minua tutkittiin ja pistettiin antibioottia suoraan suoneen, otettiin verta ja koronatestiä ja mietittiin mitä pitää tehdä. Kävin keuhkokuvassakin. 


Lopulta pääsin kuin pääsinkin illalla myöhään vielä kotiin tällaisen kaverin kanssa: antibioottitippa kädessä ja tarkoitus oli, että kotisairaala käy seuraavasta päivästä alkaen hoitamassa tiputuksen kolme kertaa päivässä. No ei huono ajatus, kelpaa kyllä mulla. 
Ensin vain piti tulla aamulla takaisin näyttämään korvia seuraavana aamuna.
Ajelin kotiin taksilla ja kun pääsin huterin askelin pihalle niin huis vain... katselin tähtiä kotipihalla selälläni uusi kaveri tiukasti sylissäni. Onneksi oli pehmeä pipo ja kova kallo niin ei sen kummempaa...
Mursun ja taksinkuljettajan avulla pääsin ylös ja sisälle ja kutakuinkin suoraan sänkyyn. 
Ja aamulla koko toinen käsi veressä! Olin kaiketikin nukkunut jotenkin sen kanyylin päällä ja se oli vääntynyt tai jotain ja tulos oli mikä oli... Mursu veti siteen käsivarteen, soitti taksin ja pisti Pöllön autoon ja osoitteeksi keskussairaala - siellä sitten rollaattorini kanssa suunnistin korvapolille.

Korvalääkäri katsoi korvat ja jos oikein kuulin, hän sanoi "mä suurennan näitä reikiä näissä tärykalvoissa".  Jos joku tarjoaa vaihtoehdoiksi juurihoitoa tai tärykalvojen rei'itystä, niin suosittelen juurihoitoa! Toimenpiteen lopuksi kysyinkin, että olihan tää paikka, jossa aikuisetkin saa huutaa.. 
Ja sitten kysyin, että olisiko mahdollista jäädä viikonlopuksi sairaalaan, sillä Mursu on kipeä eikä pysty huolehtimaan musta, tasapaino on mitä on ja kuume tuntuu olevan korkea. Lääkäri totesi vain, että no jo siltä tuntuu, niin eiköhän me sulle paikka löydetä. 

 Tällaisen laihan ja hiljaisen kaverin kanssa odottelin pari tuntia siellä korvapolin käytävällä paikkaa, kuumetta oli siinä vaiheessa 40 ja jotain... Ja korvakipu vieläkin melkoinen tai oikeastaan kipu oli kallossa, korvaluissa tai mitä nuo luut tuolla korvien takana on. 

Lopulta pääsin päivystysosastolle - parin huoneen päähän Tunturiruipelosta! 😊

Viikonloppu meni kovan kuumeen vuoksi jotenkin huuruissa, ja maanantaina alkoi sitten se korvapolilla ravaaminen. Silloin laitettiin korviin putket - en kyllä nauttinut siitä sen enempää kuin niiden reikien laittamisestakaan. Luulin, että korvia putkitetaan vain lapsilla, mutta näköjään ihan vielä näin kypsälläkin iällä sitä tehdään.

Joka aamu kävin korvien huuhtelussa ja kuivauksessa - joka aamu se oli vähemmän kivuliasta. Joka päivä odotin lupaa lähteä kotiin.... Keskiviikkona sain vain tiedon, että mut siirretään toiselle osastolle. 


Se oli sinänsä ihan mukava siirto, sillä tämä television katselu alkoi kyllästyttää. Ei sillä, aika monen ohjelman katselu olisi ollutkin tylsää, kun ei kuullut mitään, mutta sitten kun pääsin huoneeseen jossa televisioon oli kaukosäädin ja sain katsella viisi jouluelokuvaa putkeen, niin oli se kuitenkin mukavampaa kuin tuo pelkän television katselu...

Kahteen kertaan tehtiin kuulontutkimus eikähän tuo hyvältä näytä. Neljän viikon kuluttua menen uudestaan ja sitten ruvetaan miettimään mitä tehdään, jos ei kuulo ole palautunut. Toivon toki, mutta luotto ei ole kuitenkaan kovin korkealla - onhan kroppa ja tuntemukset omiani.
Kaiken syynä oli A-streptokokin aiheuttama välikorvan tulehdus ja nielurisatulehdus, lukee paperissa. 

Perjantaina tulin kotiin ja sunnuntai-iltana kahdeksalta kuulin ensimmäisen kerran seinäkellon lyövän, eli siinä mielessä jotain edistystä kai on tapahtunut. Tai sitten siihen ei vain ollut kiinnittänyt huomiota. 

Mulla on tapana pitää lupaukset, jos vain pystyn ja muistan. Lupasin selfien. Reissulta ei sellaista kunnon selfietä tullut, eikä Siskokaan tullut ottaneeksi sellaista kelvollista kuvaa. 
Käytin puhelinta perjantaiaamuna sairaalassa peilinä ja totesin, että tästä vois saada ihan kelvollisen näytettäväksi, tukkakin kammattu. Ei mun kai mikään ihan incognito tarvitse olla, koska aika moni on mut jo livenä nähnyt ja te aika paljon musta jo tiedättekin, joten olkaatten hyvät.

Kai tästä paljastuksesta saa jotain vastikkeeksi?

Kovin totinen sanoi ystävä - kuvitelkaa siihen kitarisat terveet  näyttävä nauru 😂

04 joulukuuta 2023

Pöllön vuotuinen lentomatka, osa 3

 Pysytelläänpä välillä kotona ja ripotellaan sekaan ihan vain sekalaisia kuvia sieltä täältä, mitä nyt viikon varrella tuli napsittua. 

Makararonilaatikon mainitsinkin jo aiemmin; se on ihan must Anopilta Vävylle - siis tarkemmin Äitirakkaalta koko perheelle, vain Ötökkätutkija ei sitä syö, saanut joskus reppana vatsataudin jostain ja makaronilaatikosta on jäänyt kai jonkinlainen kammo. Niitä sattuu. 

Meillä Futari-Prinsessan kanssa oli jo vuosi sitten juttuna sudokut ja niin kuin tervetulotoivotuksessa mainittiin, niin mehän tartuttiin sudokuihin. Näppärä tyttö 11-vuotiaaksi, minä välillä vasta mietin, miten lähdettäisiin liikkeelle, miten selittäisin mitä ja miten etsitään, kun tyttö oli täyttänyt osan tehtävästä. Kun totesin, että no kylläpä oot nopea ja näppärä, sain aika tyrmäävän vastauksen: "Onhan mulla paljon nuoremmat aivotkin!" 😄 Oikeassahan tuo on, onhan meidän aivoilla ikäeroa ja näitä on käytetty ja vähän ovat saaneet kolhujakin. 

Tällaisen oli Sisko ostanut itselleen ja samantapaisen Futari-Prinsessalle. Tähän jäi koukkuun ja halusin itselleni samanlaisen. Ei ollut hullumpi hankinta, sillä sairaalassa kuurona lojuessa ei ollut paljon tekemistä, tämän kanssa sai aikaa kulutettua ihan hyvin sitten kun kuume oli laskenut tarpeeksi. 


  

Tällaisen nappasin Siskon auton takakontista kuvattavaksi, Ötökkätutkijan jäljiltä oli tämä. 
Tällaisia unikoita, isoja, oli kiinnitettynä pitkin kaupunkia valotolppiin yms. ja kysyessäni mitä ne ovat, minulle kerrottiin, että edellisellä viikolla oli muistettu veteraaneja ja unikot olivat kaupunkikuvassa heidän muistokseen. 






Jaahas.. kuvien asettelu ei taas tahdo onnistua, katsotaan kuinka käy... Joka tapauksessa tässä on pari kollaasia paikasta jossa olin pyytänyt päästä käymään. Harmi kyllä, Jay Blades ei itse ollut tuona päivänä ollut paikalla, olisi ollut vasta seuraavan viikon perjantaina. Monelle lienee tuttu Aarrepaja UK, jossa entisöidään vanhoja esineitä, ja jota esitettiin meillä... viime keväänä. Kuului minun ja Mursun suosikkiohjelmiin. 
Kun kuulin, että Blades avaa liikkeen Pooleen, ei ollut epäilystäkään, haluanko mennä käymään siellä. Itse "Aarrepaja" olisi ollut sen verran kaukana (no ei minulle - ja jos olisin tiennyt, että meidän seinäkellon luukku ei enää pysy kiinni, olisin ottanut sen mukaan 😉), ettei lähdetty sinne ajelemaan. 



Lasten paikka on aina autossa takapenkillä ja sieltä kuvaaminen on vähän huonoa - juuri kun huomaat jotain kuvaamisen arvoista ja saat puhelimesta kameran esiin, liikenne liikahtaa eteenpäin.... 
Ja takaikkunoissa on "lapsilukot" päällä 🤭 eli piti aina pyytää Siskoa avaamaan ikkuna - tällöinkin satoi vettä ihan oikeasti joten ikkunat auki ei tullut mieleenkään ajaa. 
Ei aavistustakaan mikä kirkko - yritin etsiä Googlesta, mutta kärsivällisyys ei tällä kertaa riittänyt. Kaunis se kuitenkin on ja tuo puu sen edessä kruunaa kaiken. (Roskis olisi voinut jäädä pois, mutta kaikkea ei voi saada)

Se ihan pakollinen ruokakuva näiltä reissuilta tulee tässä. Tätä ei missata koskaan, sillä terveellinen ruoka on kaiken a ja o, ja joka reissulla on käytävä "salaatilla". Ihan vähän harmitti, kun lista oli muuttunut ja ne meidän perinteiset (hedelmä)salaatit oli jääneet listalta pois. Mutta kyllä nämäkin maistui. 


Erilaisten ostosreissujen lisäksi aika paljon aikaa vietettiin ihan kotonakin. Futari-Prinsessan kanssa katselin The Crinch -elokuvan. Itse asiassa katselin siitä kaksi eri versiota ja kun lopulta törmäsin kaupassa Crinch -pyjamaan, en voinut vastustaa kiusausta. Viime viikonlopun vietin uudessa pyjamassani 😂

Eräänä iltana Futari-Prinsessa rupesi miettimään minkä ikäisiä me kukin olemme, olemme olleet kun kukakin meistä on syntynyt ja milloin me olemme syntyneet. Siitä sitten hänelle laskutoimituksia antamaan. Moni asia hämmästytti läheisten syntymäajoissa, ikäeroissa ym. 
Kun hän laski, milloin Mummu on syntynyt, hämmästys oli hänelle aito: "Mummu on syntynyt vähän jälkeen toisen maailmansodan!" Totta; ei hän väärässä ollut, nuoret aivot taas raksuttivat, he ovat juuri koulussa käyneet läpi historiaa ja mm. toisen maailmansodan aikaa. 

Mutta Ötökkätutkija 🧡 Hän ei osaa suomea juuri lainkaan, ihan muutamia sanoja, joten se mitä minä en aina ymmärrä, Sisko tulkkaa. 
Ötökkätutkija katseli minua ja sanoi: 

"Pöllö, sinä on olet nuorin aikuinen jonka minä tunnen ja jolla on ryppyjä!"

Ja sitten hän tuli eteeni, painoi nenänsä nenääni, halasi ja sanoi "Minä rakastan sinua Ryppytyttö" 🧡🧡🧡

Voiko tuollaisesta loukkaantua? Ei todellakaan!
Me vain saimme Äidin ja Siskon kanssa hirvittävän naurukohtauksen ja arvaatte varmaan millä nimellä minua sen jälkeen kutsuttiin....

Ötökkätutkijasta ei ole kuvaa, mutta Futari-Prinsessasta on kuva, kun olimme käyneet ostoksilla hänen lempijalkapallojoukkueen
sa fanituotepisteessä 


Ötökkätutkijalle sen sijaan pitäisi neuloa sellaiset käsivarsisuojukset, joihin tulee ritarikuviot. Tai miekat. Tai jotain ritareihin liittyvää. Ja kuvien sijoittelu ei taas onnistu, olisi pitänyt puhelimella tehdä jonkinlainen kollaasi tai jotain. 
Koettakaa kestää. 

Tässäpä tätä tarinaa pääosin. 

Äiti teki vielä toisen annoksen makaronilaatikkoa - se ei kauan vuoassa jäähtynyt. Ötökkätutkija ei halunnut sanoa tiistaiaamuna heippa kouluun lähtiessään, koska ei halunnut meidän lähtevän kotiin. 

Kurkku oli kipeä jo maanantaina ja sitä yritin lääkitä ibubrofeiinilla. Siitä sitten alkoikin ihan uusi tarina, jotka jatkuu edelleen. 

Heathrown kentällä aika kului yllättävän hyvin - kun ensin pääsin turvatarkastuksesta läpi. Todella pitkään katselivat taas käsimatkatavaroitani, joissa oli kaikki lääkkeeni. Mutta eivät niistä kyselleet kuitenkaan. Ja tapamme mukaan pyörimme vähän aikaan suuntaan ja toiseen ennen kuin pääsimme oikeaan paikkaan...

Koneessa taas antauduin juttusille vieraan miehen kanssa (onneksi äiti oli vieressä), kun hän jäi "jumiin" lentohenkilökunnan tarjoilukärryn vuoksi juuri meidän kohdalle. Vieressäni oli tyhjä paikka ja koska itsekin jumitin sitä kärryä ostoksilla, sanoin ko. miehelle, että istu nyt hyvä ihminen siihen siksi aikaa kun joudut odottamaan - ja niin sitten jutustelimme niitä näitä parikymmentä minuuttia. 

Ja jälkikäteen pelkäsin, etten vain tartuttanut häneen koronaa - en onneksi! 

Toivottavasti viihdyitte matkalla edes jonkun verran, muuta en voi sanoa kuin

Kuka muu muka?

                                    Siskon tuliainen 😄                               


Tarinahan jatkuu vielä kun päästään kotiin....... 



Selfie

Lupasin julkaista reissussa ottamani selfien täällä blogissa. Tässä, olkaapa hyvä 😉😍




Pöllön vuotuinen lentomatka, osa 2

 Eilisestä päivityksestä unohdin tärkeän tapaamisen: heti turvatarkastuksen jälkeen (miten muuten Hki-Vantaalla on niin älyttömän kuuma ja miten siinä turvatarkastuksessa tulee AINA hiki, vaikka olet puolialaston..) istuimme hetken penkeillä heti ensimmäisessä tilassa, missä vain mitään penkkejä oli. 
Pieni poika otti meihin katsekontaktia ja vilkuttelimme ja leikimme hetken piiloleikkiä - niin kuin nyt tällaiset tädit lasten kanssa tapaa tehdä 😅 - ja sitten poika tahtoikin tulla tapaamaan meitä, kiskoi äitiään kädestä ja halusi tulla juttelemaan meille. Hän kertoi tulevansa Espanjasta, olevansa 2-vuotias; opetti meille mitä on "kaksi" espanjaksi, "dos". Ja mikä tärkeintä: hän oli menossa tapaamaan Joulupukkia! 
Jotenkin kumman helposti nuo vieraat miehet ryhtyy juttusille meidän kanssamme...

                                       🌞🌞🌞🌞

Lapset lähtivät keskiviikkoaamuna kouluun ja Ötökkätutkija kysyi, haluaisiko jompikumpi meistä lähteä saattamaan häntä kouluun - hän on sen ikäinen, ettei saa vielä kulkea yksin koulumatkoja. Mummu lähti saattajaksi sillä kertaa, minä pääsin sitten viimeisenä päivänä vastaan. Ötökkätutkija on aika tarkka asioistaan 😉

Tarkoitus oli kirjoittaa päiväkirjaa matkan aikana, että olisin voinut oikeasti kirjoittaa teille matkakertomusta edes kutakuinkin siinä järjestyksessä, miten kylillä riekuttiin, mutta juu juu - ja on onko sillä nyt niin väliä.

Ensimmäinen päivä taisi mennä aika lailla matkasta elpyessä, olihan se jo pitkälti yli puolen yön paikallistakin aikaa, ennen kuin oltiin perillä. 
Ja kun tiedettiin, että lapset odottavat innolla, mitä matkalaukkujen kätköistä löytyy, niin taisi olla vain niin, että Sisko ja Äiti kävivät ruokakaupassa - makaronilaatikkoainekset! 

Vävy nimittäin odotti Anopin makaronilaatikkoa, se riitti hänelle tuliaisiksi 😄

Ja kun lapset viimein tulivat koulusta alkoi matkalaukkujen purku: ruisleipää!! Ötökkätutkija ei siitä niinkään perusta, mutta Futari-Prinsessa kyllä,  söivät sitä Äitinsä kanssa lähes kilpaa.

Koska kaikkien kolmen; Futari-Prinsessan, Siskon ja Ötökkätutkijan syntymäpäivät oli kuukauden sisällä (Ötökkätutkijalla heti seuraavana päivänä kun lähdimme kotiin), annoimme kaikille Repolaisen tekemät syntymäpäiväkortit. Ei varmaan epäilystäkään kenen kortti on kenen. Vinkkinä voin kertoa, että Sisko tykkää ketuista... 

Kuvia en loistavista silmistä ehtinyt ottaa, mutta voitte uskoa, että kortit oli mieluisia - haita ja ötököitä ihmeteltiin kovin "miten nää voi olla tässä tälleen". 
Legoja, jalkapallosukkia, haipenaali, mitä kaikkea. Ystäväni lähetti Leppävaaran Palloseuran hupparin ja huivin ja terveiset juuri Futari-Prinsessan ikäisiltä tytöiltä - hän lupasi tulla Suomeen pelaamaan ja johtaa Suomen Naisten jalkapallomaajoukkueen maailmanmestaruuteen 👍💪


Mekin Mummun kanssa saimme tuliaisia perheen
kesälomareissulta, joista kuvattuna on nyt vain nämä 
Futari-Prinsessan valitsemat perhoset. Ylempi on minun perhonen ja alempi Mummun.


Ötökkätutkija oli valinnut meille astiapyyhkeet ja.... Se on jotain kiveä, johon voi kai kirjoittaa liidulla tms. Ei kovin isot palat, muuten olisi jouduttu maksamaan liikapainosta lisämaksua..

Oikeasti päivät ovat päässäni menneet jo ihan sekaisin ja 
lieneekö tuo ihme viikon riekkumisen ja viikon makoilun jälkeen, joten.. kerron vain 😄

Yhtenä päivänä Äiti vei tyttärensä kaupungille ja Siskon synttärikahveille/-teelle. Harvakseltaan ruokakuvia otan, silloin tällöin, ja nyt oli otettava ihan vain tuon sievän teekannun ja Siskon Yksisarvis- vai mikä lie Sarvipää -juoma tuo olikaan. Se ei meille ihan selvinnyt, vaikka sitä kovin monelta suunnalta katselimmekin. 

  

Dolphin Shopping Centerin käytävällä, kutakuinkin samoilla huudeilla jossa viime reissulla kuuntelin pianon soittajaa, istuskelin tällä kertaa odottelemassa Tedin penkillä. Britanniassa on - kuten moni varmaan tietää - paljon tällaisia muistopenkkejä, vähän joka puolella. Minusta näissä muistopenkeissä on jotain kaunista ja koskettavaa ja saadessani istua jonkun muistopenkillä, tunnen jotenkin liittyväni osaksi hänen päättynyttä elämäänsä. 

Shopping Centerissä oli jo joulu täydessä vauhdissa koristeineen - lähtöaamuna juuri ja juuri oli maa valkoisena koti-Suomessa. Tällaisia löytyi ostoskeskuksen käytäviltä 







Ja kyllä sieltä sisäpihalta löytyi joulukuusikin - tosin se oli vielä osissa. Näistä palasista, joista yksi jäi muiden taakse piiloon tulee kyllä melkoisen korkea kuusi. Valmiina emme tätä ehtineet nähdä. 


Ja vielä yksi jouluinen kuva; tämä pienen tontun tonttulakki oli tipahtanut toisen ostoskeskuksen pihalle, eikä turisti tietenkään voinut olla sitä kuvaamatta - teidän iloksenne! Muistakaa siis, tontut on liikkeellä, koskaan ei tiedä minkä nurkan takaa tonttulakki vilahtaa. Pieni tai vähän isompi!