Tirauttaisinko pienet itkut vai nauraisinko vain?

Hetken mietinnän jälkeen tulin siihen tulokseen, että nauran. Itku ei kuitenkaan tilannetta paranna, ei vaikka kuinka vollottaisin, kollottaisin, poraisin ja itkua tuhertaisin, silmäni ja nenäni vain punaisiksi saisin. 
Mutta kun otan Kiukun kaveriksi pippurisen Sisun, alkaa kuin alkaakin lopulta naurattaa ja siltä harmaaltakin pilveltä löytyy sen kirkas reuna. 

Vähän itkin oikeasti äitienpäivän alla, kun ajattelin reipasta, isoksi kasvanutta tädin pikku-Prinsessaa. Lapsille sattuu kaikenlaista, milloin mitäkin, ja kun täältä tuhansien kilometrien päästä ei voi mitään tehdä, eikä nää eikä voi olla vierellä ja joutuu odottamaan viestejä siitä missä mennään, on ihan hoopo olo. Kun sitten selvisi, että että hätää ei ole ja Futari-Prinsessa lähti aamulla reippaana kouluun, kyydistäkin kieltäytyen, pidin itselleni puhuttelun kyyneleet silmissä: "Sinä vanha Pöllö, katsohan peiliin: vikiset ja väniset, kitiset ja käriset - otahan mallia Prinsessasta. Muista miten hän jo puolivuotiaana aamuisin "luki ohjeet" miten toimia ja toimi sen mukaan." 
Mun sankarit: Futari-Prinsessa ja Haitutkija 💖💖

Ja tietenkin mun omat Etanataiteilija ja Siskorakas 💕

Reilu kaksi kuukautta sitten kerroin, miten sialuun sattui, kun (S)Eniilistä piti korjata ohjaustehostin. Onhan se Mursun toki mukavampi tuollaista isoa autoa tuossa pihassa paikalleen pyöräyttää, kun tehosteet on kunnossa. Silloin esitin toiveen, ettei korjaamon poikia tarvitsis pariin vuoteen nähdä...

Sitten (S)Eniili ilmoitti, että soo-soo, jarruja pitäisi korjata. No, sitä se sanoi katsastusmieskin, että viimeistään seuraavaan katsastukseen (kahden vuoden päästä...) ne ON korjattava. Eihän siinä sitten mitään. Luuri nöyrästi käteen ja kysymään, että koskas olis aikaa ja kuinkahan tolla tohtii ajella. Aika löytyi ja lupa ajeluun tuli; ei ne nyt vielä NIIIN kuluneet ole, etteikö jarrutella voi, ihan turvallisia kilometrejä ja jarrutuksia, ei hätää. 

Viime viikolla meni sitten J:llä melkein koko keskiviikko, kun kaikkien pyörien jarrut korjattiin. Ja taas sattui sialuun. 

MUTTA. 

Poika tuli lyhyelle visiitille äitienpäivänä ja kun maanantaina käytiin asioilla, (S)Eniili risteykseen hidastaessa yhtäkkiä otti ja sammui! Mitä... No kyllä se lähti käyntiin, mutta kuulosti traktorilta. Tiisselit tietysti kuulostaa aina vähän traktoreilta, mutta nyt nakutti vähän enempi. Ja kun olin luvannut, että viedään Poika kotiin ja oltiin jo ehditty kerätä läjäpäin tavaraakin mukaan 😟

Ei muuta kuin seuraavana päivänä sitten ennen matkaan lähtöä korjaamolle kysymään, että mikä tässä voi olla vikana ja voiko tällä ajaa reilu parin sadan kilometrin lenkkiä. Krhm.... Öljyt oli kadonneet - kukaan vaan ei oikein keksinyt mihin ne on kadonneet. Mutta pieni öljyn lisäys auttoi ja matka jatkui. 

(Poika toki oli varautunut jatkamaan matkaansa junalla)

Vaan taas mennään korjaamolle. Pikku-pikku moottoripesu ja jonkun osan vaihto ja ja ja sitten uudet öljyt ja sitten pitäisi toimia. Ja taas sattuu sialuun. 😓😓

Mutta ei sille minkään voi, mieluummin maksan ja tiedän, että ajan turvallisella autolla enkä jää tien päälle tiedossa olevien vikojen takia.

Valintojen maailma: 
- asun maalla - ei julkista liikennettä - omistettava auto - autossa on kuluvia osia - kuluvat osat on korjattava/vaihdettava - korjaaminen maksaa. 
Korvaukseksi kaikesta tuosta saan tällä hetkellä nauttia kevään vihreästä ja vehreästä luonnosta, pihalla ees taas suihkivista linnuista, lintujen sirkutuksesta, lurituksesta. Sateen kohinasta ja käen kukunnasta kohinan keskellä. Tuomen kukkien jälkeen syreeneistä, hevoskastanjasta, alppiruusustani, juhannusruusustani. Kun naapuri lämmittää saunaa.

Tänään kävi taas pääskyset katselemassa asuntoa katon lappeen alta. Ei tainnut löytyä mieleistä, kun lähtivät saman tien. En välttämättä vuokraisikaan heille siitä asuntoa, sillä on tarkoitus tänä kesänä saada pöytä ja penkit viimein paikalleen. Linnunkakkaa en niihin halua. 

Muutakin olen tehnyt kuin nauttinut keväästä, tulevasta kesästä. Kävin jäätelöautolla. 🍨

Ja olen tehnyt valmiiksi kaksi ristipistotyötä

Laatikkoon hukkui avain vanhaan Dodgeen,

avaimen uuden Porschen voi laittaa kaappiin

jemmaan, säilöön, piiloon, talteen.

Kunnes on aika taas lähteä jatkamaan matkaa.

- athenenoctua 280523

Tämä avainkaappi jatkaa nyt valmiina matkaansa Pojan ja Miniän luo.

Kaikki mulle tänne heti nyt: 

täältä tullaan elämä!

Silmin kirkkain 

kolmen seuraan liittyi neljäs.

Maailma, olen valmis oppimaan,

kaiken mitä näytät, 

kaiken tahdon tietää, 

kaiken tahdon tutkia.

Koko pienestä sydämestään 

on pieni mies rakastanut kaikkia

läheisiään, enemmän kuin voit

käsittää 💖   - athenenoctua 290523

Tämän syntymätaulun olen aloittanut Ötökkä-/Haitutkijalle silloin kun hän syntyi, mutta se(kin) jäi kesken. 

Tänään kipaistiin pikapikaa kaupungissa hakemassa uusia teriä MUN trimmeriin, että pääsen toivottavasti huomenna taas ruohon kimppuun (saappaat jalkaan!) ja siinä kauppakeskuksen ovensuussa oli valokuvausliike. PASSIKUVAT! Onko tukka hyvin, näkyyks kello? Kello ei näkynyt kun ei sitä ollut ja tukka nyt oli se mikä oli. Huppari pois, silmälasit pois... Vitsailtiin kuvaajan kanssa, että kai sitä kohta pitää olla passikuvassa nakusillaan, kun kaikki pitää ottaa pois. 

Kuvat tuli otettua ja voi hyvänen aika sentään. Joku vanha haahka niissä kuvissa oli, en tiedä millaisella kameralla se ne kuvat oikein otti. Mursu väittää, että minä niissä kuvissa oon. Valehtelee. 
Jonkun aikaa meni, mutta lopulta sain poliisilaitokselta koodin ko. kuvista ja kysyin Mursulta voidaanko käydä katsomassa onko siellä kauhea jono, oisinko voinut käydä tekemässä hakemuksen saman tien, kun joudun sinne kuitenkin menemään. Kysyin neuvonnasta mikä tilanne; yhdeksän ihmistä ennen mua - juu ei kiitos, en jää jonottamaan. 

Tulin kotiin, tein hakemuksen netissä, maksoin ja varasin ajan poliisilaitokselle sormenjälkiä ja allekirjoitusnäytettä varten. 

Ja ennen kuin joku muistuttaa, että niin, netissä passihakemuksen tekemällä passi on halvempi niin: jos oisin saanut hoidettua asian nyt tolla samalla käynnillä, se ois maksanut 50 €. Netin kautta kun tein hakemuksen, se maksaa 44 €, MUTTA joudumme ajamaan uudelleen kaupunkiin, matkaa yhteensä n. 100 km. Eli tuo kuuden euron säästö ei nyt sinänsä oo kummoinenkaan. Ja ajan sain vasta heinäkuulle, melkein kahden kuukauden päähän. 
Kiirehän mulla ei, sillä taulun lähden viemään saajalleen vasta syssymmällä. 

Tämmöstä. Blogimaailma taitaa olla vähän hiljainen tai sitten mun maailma on hiljainen, kun käytän tietokonetta harvakseltaan ja nk. älypuhelin ei taida olla kovin älykäs. Tai sitten sieltä huhtikuulta jäi itelle joku kammo tätä tietokonetta kohtaan, kun aina tuli huono olo kun katteli ruutua. 

Nyt on taas asiat kuta kuinkin hyvällä tolalla. Torstaina on verikokeita ja perjantaina soittelee hoitaja, katellaan mitä se sanoo. "Koputan puuta" - nyt oon kuitenkin pysynyt pystyssä kaikin tavoin, ei keinuta eikä heiluta. 

Nyt jatkan noiden pienten pöksyjen neulomista; sain toiveen/pyynnön, että tekemäni villatakin seuraksi saisi vielä pöksytkin, joten nyt kun nuo työn alle ottamani ristipistot sain valmiiksi, otin poikkeuksellisesti puikot kesälomalta ja pöksyt puikoille. Niiden tekemiseen ei kauaa aikaa kulu 😊

Kuukausi on kulunut

Yritin kirjoitella teille ja kertoa, että WWF:n luontoliven kalasääksellä on kolme munaa! Hautomista olen katsellut osoitteessa https://wwf.fi/luontolive/saaksi/

Löysin WWF:n sivuilta, kenetpä muunkaan kuin LAPINPÖLLÖN pesässään. Sinnekin on saatu lupa seurantakameralle - ja loppu onkin sitä Pöllönkulman asukille historiaa eli sitäkin on tullut seurattua. Vielä tänään ei ollut poikasia, mutta kohta puoleen pitäisi olla 😍   https://wwf.fi/luontolive/lapinpollo/

Kirjoittelu on jäänyt, kun aina kun yritän kirjoittaa, niin päässä alkaa heittää. Ei ole tietokoneen käyttö enää mun juttu. Pakolliset hommat on toki hoidettava, mutta muuta en juurikaan enää tällä tee - noita lintujakin katselen puhelimella. 

Riesasta olen - koputan puuta - taas päässyt kutakuinkin eroon, kun lääkeannos nostettiin takaisin viimeisimpään. Kumartelu, kurkottelu ja rasitus ei tee hyvää; ne saattaa laukaista kohtauksen tai lievää huimausta, mutta siihen verrattuna kun vielä talvella juuri ja juuri saattoi pystyssä kävellä portailta autolle, vajaa parisenkymmentä metriä, ilman tukea, niin nyt uskaltaa jo käyttää trimmeriä ja ajaa nurmikon.

Paitsi että kaikille ei trimmeriä pitäisi antaa.... Nilkassa on kolme verta vuotavaa naarmua, siis ei nyt enää, nyt ne on teipattu. No, syynä on se että trimmerissä luultavasti oli väärä.. öh.. terä? leikkuri?.. joka lähti irti, kun osui pieneen koivun taimeen, ja siinä irti lentäessään sipaisi nilkkaani. 

Ja mitä tästä opimme? Opimme sen, että trimmerin kanssa jalassa pitää olla a) pitkälahkeiset housut tai b) kumisaappaat. 

Ei siis caprit ja crocsit. Oppia ikä kaikki. 

Ihana ystävä tarjoutui tulemaan meille pihatöihin ja oli hommissa koko lauantaipäivän. Kitki yhden umpeen kasvaneen kukkapenkin, katkoi pieniä koivun- ja lepän taimia, leikattiin yhdessä juhannusruususta kuivat oksat ja kielloista huolimatta kiipesi vanhan kivikasan päälle, jossa kasvaa vanha, vanha ruusupensas (ehkä kurtturuusu, joka pitääkin hävittääkin) ja leikkasi sen pois. Leikkaamallahan se ei häviä, mutta onpahan ainakin tämän kesän sieltä pois, ja kasvaa siistimpänä. 

Mursun kanssa nikkaroitiin "porras" työhuoneelle. Semmoinen... no vähän niin kuin varasysteemi. Mutta hieno siitä tuli. 

Ja Poikakin kävi pitkästä aikaa. Tuli äitienpäivänä, niin kuin lupasi. Olin itse Äitirakkaan luona muutaman pävän ja Poika tuli suoraan sinne. Mursu haki meidät sieltä.

Siinä kai tärkeimmät. 

Auton jarrut pitää korjata ja passi pitää uusia, että pääsee Siskorakkaan ja muksujen luo, mutta siihen on aikaa. 

Kuulontutkimukseen pitänee varata aika. Iän mukanaan tuoma kuulon alenema ei kai ole pahentunut, mutta tämä viheliäinen tinnitus - tähän pitäisi keksiä joku apu, ennen kuin pää räjähtää. Joku keino ON oltava. 

Päätti jäädä asumaan

Jos ilmoittamatta on pitkään poissa, niin minusta vuokrasopimuksen voi katsoa puretuksi, varsinkin jos ei edes maksa vuokraa. Vuokranantajalla on kuitenkin ollut koko ajan kuluja ja vuoden vaihteessa varsinkin on aina ylimääräisiä kuluja. 
Sitten ensin lähetetään joku viesti, että voisin tulla, muttei tuukaan. Vaan tulee sitten kuitenkin, ihan yllättäen, onneksi ei kuitenkaan keskeyttänyt mitään sen tärkeämpää, sillä kertaa. Mutta ei minusta mistään vuokrasopimuksesta puhuttu. Aika selvin sanoin annoin ymmärtää, että tää oli ihan tällain kertaluontoinen vierailu, olet ihan yhtä tervetullut vieras kuin se yks entinen naapuri, jolle tuli huudettua rappukäytävässä kurkku suorana.
Mutta ei, tää vuokralainen tuli takaisin ja rupes kai huonetta valkkaamaan. Heti seuraavana päivänä uudestaan. Mursu hääti sen ulos. Sitkeä pi...lainen, tuli taas seuraavana päivänä kattelemaan huonetta. Lähdöt sai. Sitten ymmärsi pysyä kolme päivää poissa, mutta viestejä laitteli niinäkin päivinä, että jos sittenkin vois tulla, jos kuitenkin tulisin. Voi viheliäinen, kun sitä ei saanut edes mitenkään laitettua estoon, pahuksen häirikköä. 
Ja sitten taas! Kahtena päivänä peräkkäin roikku oven kahvassa ja änkes väkisin sisälle. Mursulle oli viimenen pisara se, kun se joutu MINUN kanssa vääntämään vedenkeittimen lasisesta kannusta. Että tarvinko minä sitä just sillä hetkellä vai voisinko mennä hetkeksi sohvalle istumaaan ILMAN sitä. Oltiin kuulemma vähän eri mieltä siitä. Minä en oikein muista siitä mitään. Muistan vaan sen, kun laitoin tiskirievun kuivumaan ja sanoin, että tää on nyt tässä, mä pidän tästä tiskialtaan reunasta hetken kiinni, etten kaadu. 

Mutta positiivista tilanteessa on se, että EI huimaa. Eikä ole näköhäiriöitä. Näen selvästi ja horisontti on suorassa. 
Mutta tähän vetäisisin hirvittävät itkupotkuraivarit, jos ne auttais. Vaan kun ei auta. (Joudun ehkä kohta lopettamaan....)
Soitin eilen, siis torstaiaamuna, Riesa -hoitajalle. Takaisinsoittopalvelu toimi kuten pitikin, hän kuunteli murheeni ja sitten mietittiin. Näissä tilanteissa "ongelma" on aina se, että apua ei saa sormia napsauttamalla, kun vastaus pitää kysyä lääkäriltä - jolla on potilas. Varsinainen Riesa -hoitajakin oli varattu. Sovittiin kuitenkin, että hän vie tietoni hoitajalle/lääkärille ja soittaa uudelleen heti kun saa vastauksia. Mikäs hätä mulla kotona, kun Mursu on mun kanssa ja nyt tiesin olevani taas hyvissä käsissä. 
Ei mennyt kauaa kun hän soitti takaisin: lääkärillä päivystys, perjantaina toisella osastolla (mulle käy aina niin..) eikä Riesa -hoitajakaan vielä ollut ehtinyt perehtyä asiaan. Palataan...
Vaan tänä aamuna soitti uudemmasti. Oli konsultoinut toista lääkäriä, lääkäri oli ottanut minun puheet kuuleviin korviinsa ja nyt sitten nostetaan lääkeannosta takaisin kun sitä kuun alusta vähän pudotettiin. 
Riesa siis yritti jäädä asumaan, sitkeästi. Kiukkuinen se on ollut vielä tänään ja on vielä muutaman päivän edelleenkin, mutta luotan siihen, että se saa taas tarpeekseen ja tilanne tasaantuu. Ja HAH! Mulla on vielä aseita takataskussa sitä vastaan, mä en ihan näin helpolla anna periksi - vaikka joka ikinen kohtaus Pöllöä myyrän lailla nakertaakin. 
Pystyttekö kuvittelemaan, millaista on, kun iloisesti heilutatte ystävälle hei heit, kiipeätte autoon ja sen jälkeen pimenee - heräätte jossain kohtaa ihan tuttua maisemaa, mutta ette heti tajua missä olette, miksi, mihin olette menossa ja miksi, mikä päivä on, miksi olette siellä missä olette? Olen kirjoittanut näistä monta kertaa, mutta - nämä vaan on itsellekin joka kerta yhtä mystisiä asioita ja vaikka noille kohtauksille ei voi mitään, ne tulee kun tulee, sen jälkeen tuntuu, että pitäisi pyytää anteeksi, kun taas aiheutti vaivaa ja harmia. 

Mutta ei elämä pelkkää Riesaa ole ollut. 

Pääsiäissunnuntaina kävin Äitirakkaan kanssa meidän kylän Nuorisoseuran talolla Teatterissa. Kylän Nuorisoseura esitti Väinö Weckströmin ohjaaman näytelmän Muistilääke. Olimme oikein ensi-illassa, sali oli ääriään myöten täynnä ja näytelmä oli mitä mainioin! 

Viktor ja Hugo ovat palanneet pellolleen tuohon meidän lähelle - muut kurjet, joutsenet, hyypät, hanhet ja muut ovat tulleet jo aiemmin mutta ne olivat saapuneet vasta eilen tai tänään. 

Tänään korjattiin yksi vanhalta mökiltä tuotu hylly, jotta saatiin se tuohon eteiseen lisätilaksi. Kun järjestelin siihen tavaroita, otin yhden laatikon, johon oli vähän niin kuin heitelty tavaroita pois käsistä, päällimmäisenä siinä oli Mursun maastohousut, joita hän ei enää pidä. Siksi sinne laatikkoon ei ole tullut katsottua. Noh. Sieltähän löytyi. 
CD-levy, jota tässä parisen kuukautta sitten etsimme. Pienet kiikarit, joiden katoamista kerran ihmettelin - tiesin, että meillä on niitä kahdet. Lintukirja, jonka olinpaikkaa juuri tänään autossa  mietimme: "se on varmaan täällä penkin alla olevassa laatikossa".
Ja ne surullisen kuuluisat NASTAKENGÄT, joiden katoamisesta olen syyttänyt äitiäni, poikaani, parasta ystävääni... kaikkia muita paitsi itseäni. Nythän ne ovat ehdottoman tarpeelliset, kun liukkaat kelit rupeavat vaanimaan - koskaan ei voi tietää milloin liukas keli yllättää. 

Metsuri on tilattu kaatamaan muutama puu meidän ja naapurin rajamailta, meidän puolelta. Ei kevätmyrskyt kaada puita meidän eikä naapurin talon päälle. Toivottavasti ehtii tulla ennen myrskyä.

Ja Poika laittoi äsken viestin, että on ajatellut tulla äitienpäivän aikoihin käymään <3

Niin ja kylän kuululla terassilla tänään kahvilla käydessä ja pizzaa odotellessa sain uuden ystävän! 

Otsikossa en kehtaa kiroilla

Vaikka kovin mieleni tekisikin kirota, niin ei siitä juuri mitään hyötyä olisi. Antaa siis olla. Mutta vingun ja vikisen silti, vaikka olihan tämä odotettavissa. Arvasitte varmaan jo: Riesa pistäytyi kylässä. 
Oikeastaan sunnuntaina jo vähän vihjaili, että olisi tulossa käymään, mutta kieltäydyin, en antanut lupaa, koska oli muuta tekemistä. Mutta tänään se ei sitten enää kuunnellut puhetta - enkä kyllä sitten minäkään sen puoleen. Viimeiset sanat mitkä muistan, oli kun Mursu kysyi "onko meillä kaikki kunnossa?" ja muistan vastanneeni "ei taida olla".  Sitten ihmettelinkin seuraavaksi hetken aikaa missä oikein ollaan ja mikähän päivä mahtaa olla, mutta kyllä ne siitä selvisivät, kun vähän aikaa mietin.
Vaan mitä tuosta, kävi kun kävi. Katsellaan mitä se meinaa jatkossa ja mietitään sitten kesäkuussa hoitajan/lääkärin kanssa, pitääkö lisätä jonkun lääkkeen annostusta takaisin entiselleen. Ei siinä sen kummempaa. 

Päivä oli kuitenkin mukava. Lähdettiin aamupäivällä kaupunkiin, vaihdattamaan (S)Eniiliin kesärenkaat ja minä kävin sillä aikaa treffeillä. Treffeillä luovutin kevään viimeiset neuleet pian syntyvälle Ötökkä-/haitutkijan kaimalle. 

Toinen on Drops Designin vauvan peitto ja toinen Drops Designin vauvan jakku satulaolkapäillä. 

En ole juurikaan jakkuja/takkeja/puseroita tehnyt, saati sitten satulaolkapäillä ja hiukan sitä pohdin, että noinkohan osaan. Vaan sepä olikin helppo, niin kuin koko jakku. Ja vastaanottaja oli tyytyväinen, toivottavasti myös lahjan saaja. 

Minä sain kiitokseksi ihanan kukkakimpun - kassiin kun sujahti mukaan vielä kaksi paria villasukkia "kun mun kaikki villasukat on kuluneet puhki; oisko sulla valmiina yhtään villasukkia".

Nyt tiedän, mitä syksyn tullen teen, kun kylämme alkaa hiljentyä ja laskeutua taas hiljaiseen "omaan oloonsa". 

Sitä ennen vietämme ihanan kesän kaikkien mökkiläisten ja muiden kesävieraiden kanssa: töyhtöhyypät ovat tulleet eli kesä on täällä! 
Lunta on vielä vähän siellä täällä, mutta hyypät, kurjet ja joutsenet sekä hanhet ovat saapuneet. Toki monet muutkin linnut - sellainen sirkutus käy aamusta iltaan, ettei tosikaan. Harakatkin etsivät pesäpuuta, katselin tänään iltasella ikkunasta tästä sohvaltani niiden lentelyä, kun Riesa vei voimat itseltä sen kummempiin aktiviteetteihin. 

Yhden keskeneräisen ristipistotyönkin sain pääsiäisen aikaan valmiiksi. Siskon arkistoista löytyi vanha kuva, jonka olin lähettänyt hänelle samasta työstä keskeneräisenä...heinäkuussa 2005! Niiiiin noloa! No, tässä se nyt kuitenkin on. En oikein tiedä mitä tällä tekisin, tyttö kaipaisi kotia. Hän, kenelle sen alunperin ajattelin tehdä, ei välttämättä sitä halua. Enää.

Ja se lankapaasto...

Hullua on helppo yllyttää ja minut on edelleenkin helppo saada mukaan melkein mihin vaan. Sana "ei" ei vaan kuulu sanavarastooni, vaikka sitä lukemaan opetellessa Äitirakkaan kanssa kovin jankattiinkin. Tosin ei sen merkitystä, sanaa ihan vain sanana, mutta se on toinen tarina se. 

Kyse oli siis lankapaastosta. Varsinainen lanka. Sitä kului yhden vauvanpeiton ja vauvan villatakin verran, n. 300 g. Huima määrä.

Samalla määrällä lankamäärä lisääntyi, kieroudella tietenkin. Tokmannilla oli langat tarjouksessa ja - oikeasti auton jarruvian takia en päässyt siellä käymään - ystävä auttoi hädässä ja haki ne ihanimmat värit ja toi kylään tullessaan eikä huolinut maksua. Vaihtokauppa. 

En siis ostanut lankaa paaston aikana, koska lankaa on ja on ja on ja on. Ja on vieläkin. 

Suklaan ja karkin syönnistäkin taisin pitää paastoa. No sen kyllä arvaatte mitä siinä kävi. Hui hai ja suklaata on syöty kaksin käsin. Varsinkin kun ruohomunat tuli kauppoihin. 

Synttäreitä on juhlittu, maailmaa parannettu viikon verran ja vieraatkin toi tavoistaan poiketen kahvileiväksi suolaisen sijaan makeat pääsiäismunkit. 

Että se siitä paastosta 😂😂

Mutta jos kerään irtopisteitä: kävin läpi kaikki ristipistotyöni, niin kuin jo aikaisemmin kerroin. Sain niistä kassillisen "poisheitettäviä", jotka vein kierrätyskeskukseen! Ottivat vastaan ilomielin, mieluummin sinne kuin roskikseen. 
Itse olen tehnyt keskeneräisiä töitä valmiiksi, jotta voin aloittaa taas uusia.
Ehtiikö perjantain hommat (vaikka olikin pyhä) vielä paaston piiriin? Ostettiin semmoinen huteran-tukeva hylly tuonne verannalle, koottiin se ja laitettiin sinne kaikki työkalut, siis ne IIIISOT ja pienet sähkötyökalut. Kauheesti omakotitalossa tarvii työkaluja, mä luulin, että saha ja vasara ja kirves riittää 😉😉

Samalla käytiin kenkäarkku läpi; käyttämättömät kengät kierrätykseen, ne joita ei enää käytetäkään kaatopaikalle ja vaihdettiin talvikengät kesäkenkiin. 

Kun ei se paasto nyt mennyt ihan suunnitelmien mukaan, niin pari keskeneräistä ristipistotyötä kuitenkin sain tehtyä valmiiksi.  

Muistakaa lukea!

Kenelle tämä pieni pupu mahtaa kuljettaa 
kirjeen seuraavaksi? 

Pöllö kun on pöllö, niin meinasi käydä hassusti. Unohdin hankkia syntymäpäiväkortin Äitirakkaalle. Sormet ristiin ja "anomus" Repolaiselle: olisiko hänellä VALMIINA jotain sopivaa korttia, semmoista.. semmoista.. vähän niin kuin satumetsän kaltaista korttia. Ja ihana Repolainen: hänen salaisesta kätköstään löytyi juuri sopiva kortti, johon hän pikaisesti vielä lisäsi Onnea -tekstin sisäpuolelle, vei postiin ja kortti ehti ajoissa Pöllönkulmalle. On juuri kuin Äidin satumetsä 💖💖

Ei olisi paremmin nappiin voinut osua tämä kortti. Kiitos Repolainen! 

Ja nyt loppuu tarina tällä kertaa tähän - on pistettävä töpinäksi ja ruvettava siivoushommiin, "Mursun anoppi" on tulossa käymään, mennään illalla Nuorisoseurantalolle katsomaan kylän Nuorisoseuran esittämää näytelmää, joka sopinee Pöllölle oikein hyvin. Toivottavasti sieltä löytyy jotain hyviä vinkkejä.... 

Kaikkea kummaa

Kyllähän minäkin tavaroita hukkailen, kaiken aikaa. Nytkin onnistuin hukkaamaan pienen pienen vyyhdin lankaa, semmoisen kirjontalangan. Tai luulen, että hukkasin, minusta sitä piti olla enemmän ja tarvitsisin sitä enemmän tuohon työhön, mutta sitä ei vaan löydy NYT mistään. Onneksi kirjontalankojakin riittää. 

Mutta että näin: Tilasin Ötökkätutkijalle, jonka mielenkiinnon kohteena on siis nykyään hait, pari haikirjaa. Odottelin ja odottelin, kiltisti. Eilen rupesi kaivertamaan, jossain on nyt matoja. Asiakaspalveluun ei saanut yhteyttä muuta kuin chatilla (mikä muuten on aika ärsyttävää, varsinkin jos käytössäsi on sillä hetkellä vain puhelin) ja sielläkin oli se pahuksen botti ja kaiken huipuksi se puhui ruotsia. HUOKAUS. 
Päästiin kuitenkin alkuun ja linjoille ilmestyi ystävällinen asiakaspalvelija, joka lupasi selvittää missä paketti luuraa ja laittaa sähköpostia kun asia selviää. Aamulla oli sähköpostissa viesti Tonilta ja liitteenä viesti yritykseltä, jonka piti paketti tänne periferiaan toimittaa: lähetys on harhautunut eivätkä osaa arvioida milloin se saadaan noutopisteelle. 
Missä lie hait uiskentelevat, pelkäävätkö kylmää Itämerta vai eivätkö uskalla tänne Päijänteelle laisinkaan 😲
Toni kuitenkin oli kiltti ja lupasi tilata pikaisesti uudet kirjat, jos niin haluan. Toki halusin, kun ne kerran olin jo maksanutkin, turha ruveta puljaamaan rahojen kanssa edestakaisin. 

Meidän kunnan terveyskeskuskin taas hämmästytti, vaikka tiedänkin sen toimivan melkein kuin ajatus. Ja olisihan sitä pitänyt osata odottaa, kun Mursulle juuri vuorokautta aikaisemmin kävi samoin. 
Laitoin kanta.fi:n kautta reseptin uusimispyynnön tiistai-iltana, illalla joskus 22.30 maissa. Tänä aamuna 11.15 sain tekstiviestin, että resepti on uusittu. Siinä ei kauan nokka tuhissut, kun homma oli hoidettu. Mursu teki oman pyyntönsä sunnuntai-iltana kahdeksan maissa ja sai vastauksen maanantaiaamuna kymmenen aikaan. 

Olenkohan kertonut, että lääkäristohtori tuli siihen tulokseen, että kokeillaan vähentää yhtä lääkettä vielä lisää, sen lisäksi mitä jo syksyllä vähennettiin, josko silmät ja maailma kohta pysähtyisivät. Eikä lääkäristohtori ole ollut ihan väärässä 👍 Silmät ei enää pyöri kuin ennen flipperissä, vaan näkö alkaa olla taas tarkka kuten pöllöllä pitääkin ja pallon pyöriminenkin on hidastunut - pyörii siis samaan tahtiin kuin minäkin. 
Lauantaina jätetään vielä yksi puolikas pois ja katsotaan mitä se sitten tekee - vaikutukset lääkkeiden vähentämisellähän voi aina olla huonojakin, mutta toistaiseksi pärjäillään hyvin! 

Sukkapuikot on aloittaneet kesäloman. Kaikki puikot ylipäätään. Lankakaappi suljettu kesäksi. Viimeisimmät neuleet odottavat viimeistelyä, niistä laitan kuvat kun olen sen tehnyt ja luovuttanut neuleet eteenpäin. Yllätin tällä kertaa jopa itsenikin *taputtaa olkapäälle*

Kaksi iltaa käytin siihen, että kävin läpi ristipistotöitäni. Keskeneräisiä ja aloittamattomia ja ihan vain malleja. Ja kankaita. Sain muovikassillisen kierrätyskeskukseen vietäviä ristipistopakkauksia. Tulin niiden kohdalla siihen tulokseen, että niitä ei tule tehtyä - ja niidenkin jälkeen tekemistä jäi vielä niin paljon, että monta vuotta saan pistellä, ennen kuin tekeminen loppuu. 
Päätin aloittaa keskeneräisistä ja tällaisesta "kids setistä":

Niin, pöllöhän se tietenkin. Tämän oli joku muu jo aloittanut, kun tämän sain. Tästä sain sormen päihin taas vähän... hmmm... "neulantuntua". Pohjana nimittäin oli sellainen muovipohja ja lankana villalanka, pistelty siis on 😄
Mutta mukava oli pitkästä aikaa tehdä ristipistoja, en ole ainakaan neljään vuoteen näitä tehnyt. 
Ja nälkähän tietysti kasvaa syödessä... 

Seuraavaksi tein valmiiksi tämän keskeneräisen söpön kortin. 
Nyt on työn alla kirjanmerkki, johon ei ole edes varsinaista ohjetta tallessa, mutta kuvittelen pystyväni laskemaan pistot kuvasta - sen yhden langan olen nyt kadottanut, mutta onneksi noita kirjontalankojakin siis löytyy. Enemmän kuin lääkäri määrää. 

Säätiedotukset on luettu televisiossa, kaikki siis tietävät minkälainen keli missäkin päin maata on. Totean siis vain enoani lainaten "pääasia, että ilmaa piisaa". 
(Ihan vaan muistutuksena, että kyllä sitä lunta oli vielä tähän aikaan viime vuonnakin. Ja toissa vuonna. Ettei tää nyt niin kovin kummallista oo. Kyllä noi tosta nopsaan sulaa pois. Viikon päästä näyttää varmaan jo ihan toisenlaiselta. Ja jos ei näytä, niin mitä sitten. Kun liikkuu varovasti, niin ei ees satu.) 

 

Repolaiselle kiitokset ja terveiset

 Juhlat on juhlittu ja ihanat korttisi saivat ansaitun huomion ❤

Olisitpa ollut paikalla, tai ehkä olitkin 😉 

Meitä serkuksia olin edustamassa minä - sankari yllätettiin hyvin pienellä porukalla. Kun annoin enoa/setää/isoenoa/isosetää kuvaavan kortin ja sanoin, että tällainen sinä olet, sieltä pian 56 vuoden takaa (aivan, minä olen se vanhin ja... No ei siitä sen enempää), eno tuumasi "ja kyllä sitä höpötystä on siitä alkaen riittänytkin - mutta kukaan ei ole ollut niin kova höpöttämään kuin K***" 😂😂😂

Kommentti viittasi kortissa olleeseen tekstiin, jossa luki mm. että eno/setä on aina jaksanut kuunnella meitä lapsia ja kuuntelee meidänkin lapsia edelleen - aina löytyy aikaa lapsille.

Kiitos Repolainen ❤ - sinä todella teit pienestä juhlastamme meidän näköisen korteillasi.

Jos sialuun sattuu

On se kyllä toisaalta helposti korjattavissakin. 

Eilen sialuun sattui ihan julmetusti. Viikon levon jälkeen ahdistelimme (S)Eniiliä ja pakotimme sen liikkeelle. Sitä kauniin punaista öljyä Mursu lisäsi taas reippaasti, en kyllä tiedä mihin se öljy sieltä ohjaustehostimen putkistosta tai-mikä-lie oli hävinnyt. 
Korjaamolle päästyämme minä asensin itseni toimiston puolelle puhelimen, kuulokkeiden ja sukankutimen kanssa, krhm, tuota, suklaarasian viereen. Ei kielletty syömästä. Päinvastoin. Pahuksen miehet. (S)Eniiliä sulateltiin sen aikaa kun kaksikko J&V valmistautuivat asentamaan siihen nousukahvan apukuskin puolelle, mutta kas - pakkauksesta puuttui osa yks ja osa kaks. Ei asennettu. Rupesivat varsinaiseen korjaustyöhön. 
Kaksi ja puoli tuntia neuloin sukan vartta ja kuuntelin Roald Dahlin Oswald-enoa. 

Vaikka olenkin sitä mieltä, että jo kirjoitettuja kirjoja ei pidä eikä tarvitse kirjoittaa uudelleen; ne on kirjoitettu aikanaan ja silloin oli aika toinen kuin tänään ja piste, niin kieltämättä - Oswald-enoa kuunnellessa näinkin vanhan rouvan, jo suht paljon nähneenä, kuulleena ja kokeneena, välillä korvia kuumotti ja poskia punotti, en toisaalta viime viikkojen kohua enää ihmettele. Mutta tunnustan: myöskin hihittelin tolkuttomasti itsekseni ja mietin; millainen ihminen Roald Dahl loppujen lopuksi oikein olikaan. 
Mutta ei niitä vanhoja kirjoja hävittääkään pidä, ei missään nimessä. 

Kun (S)Eniili oli saatu kuntoon, oli maksun vuoro. Pankille kiitos, että se on edes joskus luottanut minuun niin paljon, että on myöntänyt luottokortin ja onneksi sitä ei ole käytetty. Tai jos joskus jollain Englannin reissulla on jokunen juustonpala ja erikoisempi ruokasäilyke Mursulle tullut ostettua, niin velat on maksettu heti kotiin päästyä. Polvet nimittäin notkahti, kun J ilmoitti, toki vähän pahoittelevan oloisena, laskun loppusumman. Kyyneleet (kuvaannollisesti) valuen maksoin laskun, keräsin tavarani ja söin viimeisen suklaan, kiitin kauniisti ja totesin, että oli kiva nähdä, toivottavasti ei nähdä vähään aikaan - mielellään vasta kahden vuoden kuluttua, kun (S)Eniili on katsastettava. 
Vaikka koko porukka, S&J&V ovatkin aivan loistavia ja heitä on ilo nähdä, tuo jälleennäkemisen "sivutuote" eli lasku, on ikävä asia. 

Iloisena kuitenkin liidin, niin kuin pöllöt vain liitelevät, Mursun kanssa ehjällä autolla matkaan, kohti seuraavaa rahantuhlauskohdetta.
Mursu oli löytänyt huuto.netistä seinäkellon, samanlaisen joka meidän mökiltä varastettiin vuosia sitten. Kukaan muu ei ollut kiinnostunut ko. kellosta, joten huuto napsahti Mursulle ja koska kello oli sen verran lähellä, hän sopi, että käymme hakemassa sen. 
Ja nyt meillä on seinäkello, joka lyö puolen tunnin välein. Saas nähdä miten ensi yönä nukutaan, kuinka hyvin lyönnit kuuluvat makuuhuoneeseen. 

Myyjällä oli kotonaan paljon erilaisia upeita kelloja, seinäkelloja, kaappikelloja ja rannekelloja jotka hän oli korjannut ja entisöinyt. Katselin niitä taas silmät suurina - kellosepän työ ja taito on yksi niistä taidoista joita ihailen valtavasti.

Kaikki käsillä tekeminen on ihailtavaa, mutta kellosepän työ on siellä kärkipäässä minun listassa. 

Ötökkätutkijan mielenkiinnon kohteena on nykyään hait, kuulemma. Ja Isosiskoa kiinnostaa edelleen jalkapallo - kannattavat vain äitinsä kanssa eri joukkueita. Mitähän siitä vielä seuraa... ;) 

Tämmöistä Pöllönkulmalle. 

Pöllö lentää ensi viikoksi Isolle Kirkolle maailmanparannusreissulle, katsotaan mitä reissussa tapahtuu.... 
Toivottavasti ei mitään hurjaa, kun lääkitystä taas rukkaillaan - toivottavasti se saadaan kohdalleen. 

Kyllä se kevät tulee

Suunnittelin kirjoittavani siitä, kuinka kurjaa elämä voi(si) olla, mutta kun oikein taas mietin, niin oikeastaan asiat on ihan hyvin.

Pihassa seisova (S)Eniili rupesi tiistaina kiukuttelemaan ja aiheutti sen, että lähitaajamaan suunniteltu reissu muuttuikin kaupunkireissuksi ja kotiin tuomisiksi saatiin litra kauniin punaista öljyä ja tiukka kehotus pitää Eniili tiukasti pihassa siihen asti, kunnes käy käsky ajaa se takaisin kaupunkiin korjattavaksi. Euroja pitää varata mukaan melkoinen pussillinen, jos haluaa sen sieltä vielä poiskin. 

Mutta sellaista sattuu. Uudetkin autot menee rikki, saati sitten vähän vanhemmat. Ja onneksi vika ei ole sellainen, joka olisi tullut sillä tavalla kesken ajon tsädäm, että olisi jättänyt meidät tielle tai mikä pahempaa, aiheuttanut kolarin tai pahempaa. 

Eniili ei ainakaan viikkoon saastuta luontoa, rahaa säästyy kun ei päästä kauppoihin - ystävät käy ruokakaupassa jos tarvitsee. 

On aikaa siivota, sellaistakin mitä aina siirtää ja siirtää. 

Voin istua sohvalla vauvan peiton kanssa ja katsella televisiota tai kuunnella kirjaa. 

Tai vaan katsella ikkunasta ulos. 

Rahanmeno on se mikä harmittaa ja se, että Mursua harmittaa vielä enemmän. 

Posti oli taas muutaman päivän hakematta. Vaan eipä siitäkään mitään haittaa ollut. 

Uusi pankkikortti; toimi ihan hyvin tänään. 

Ilmoitukset äänioikeudesta. Ja uudesta äänestyspaikasta. Viimeksi, taisi olla kuntavaalit, äänestyspaikka oli tuossa kyläkoululla. Nyt siellä on ennakkoäänestys päivänä xx. Varsinainen äänestys on lähitaajamassa. Samapa tuo. Voi käydä samalla vaikka kaupassa. 

Kirjallisena hoitajan puhelimitse ilmoittama lääkemuutos. Hyvin olisi ehtinyt, kun muutokset piti aloittaa tänään.

Ja Kylätiedote: Kylän Nuorisoseura esittää huhtikuun alussa maalaiskomedian, joka sopii mulle kuin.. noh... MUISTILÄÄKE! Varasin liput ensi-iltaan Äitirakkaalle ja itselleni. Kaikenlaista muutakin siinä oli. Meillä on aika vireä kylä, näin pieneksi kyläksi, meitä on täällä näin talviaikaan vain 380 asukasta tällä postinumeroalueella. 

Repolaisen tekemä kortti tuossa hyllyssä odottaa h-hetkeä. Vielä puolitoista viikkoa ja sitten päästään juhlimaan yhtä maailman parhaista enoista/sedistä. 

Jos kaikki menee hyvin, lähden suoraan juhlista toisen enon kyydissä Isolle Kirkolle tädin luo maailmanparannusviikolle. 

Olifantti ylipuhui helposti osallistumaan paastoon. Siis kyse on lankapaastosta. Mutta kun kävin tarkistamassa, niin taisin luvata, ainakin itselleni, että jätän suklaat ja muut herkut kauppaan, paitsi nuo synttäri- ja maailmanparannusreissun herkuttelut. No, ihmismieli ON heikko. Pääsiäisherkut on jo tuotu kauppoihin ja ruohomunat siellä on tyrkyllänsä. Niin. Onko sitten helppo olla ostamatta, kun Mursukin osti. No ei. Kirjojen ostosta en luvannut kieltäytyä, kun ostan niitä niin harvoin muutenkin. Nyt tilasin Mursulle ja Äitille kirjoja lahjaksi. Äitin kirjat kyllä päätyy joskus mulle ja ehkä sen Mursun Ronnie James Dion elämäkerrankin joskus luen. Ehkä.  

Että ei tää nyt niin kauheeta oo. 

Niin ja kevätkin tulee! 

Tekijä: Laila Riiheläinen (lupa julkaisuun tekijältä)

"Kruunalla kotiin ja klaavalla Esson baariin. Ei paina valuuttakramppi pohkeessa"

https://youtu.be/UWGKS200A6A

Kuuntelin juutuupia viikonlopun ajanvietteeksi

Vanha biisi Paten esittämä, ei paljon selittelyjä kaivanne.

Hyvien palveluiden päivä

 Edellisen päivityksen sijaan tästä päivityksestä tulee imelä - voikohan niin sanoa? - että varokaa takahampaiden reikiintymistä. Muistakaa ainakin pestä hampaat tänään kunnolla. Hammaspesun lisäksi tarvitsette myös vähän mielikuvitusta, saatte ehkä vähän nauraa tai nostaa toista suupieltä ylöspäin 😉

Mursulla oli käynti työvoimatoimistossa, joten aamu oli normaalista poikkeava, olihan lähdettävä liikkeelle. Hyvä, että lähdettiin, olisi jäänyt näkemättä jotain upeaa luonnossa: ulkona oli melkoisen sakea sumu, kovin pitkälle eteensä ei nähnyt. Kun pääsimme ensimmäiselle sillalle, mykistyimme lähes kokonaan, näky oli niin upea! Miten voikaan sumu itsessään olla niin kaunista ja samalla kaunistaa maiseman! Edessä oli vielä kaksi siltaa, joilla näkymä oli yhtä upea. 
Kun pääsimme perille, aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta, sumusta ei ollut tietoakaan.

Työvoimaneuvoja jonka kanssa Mursu oli tähän asti ollut yhteydessä vain puhelimitse ja tekstiviestitse, oli juuri niin mukava millaisen kuvan hänestä oli saatukin. Ymmärsi Mursun tilanteen minun suhteeni (olen kuin siamilainen kaksonen, jota ei voi irrottaa) - istuin siis kiltisti huoneen nurkassa nojatuolissa, hiljaa kuin hiiri. Juu, osaan olla joskus hiljaakin. Varsinkin, jos en näe kunnolla. 

Työvoima-asiat hoidettua vaihdoimme rakennusta ja menimme katsomaan pääsisimmekö sosiaalipalveluiden puolelle viemään pari hakemusta, mm. henk.koht. avustajasta. "Vain ajanvarauksella" No, sehän me arvattiin. Mutta joku tuli juuri ulos ja me käytettiin häikälemättömästi tilaisuutta hyväksemme ja luikahdimme ovesta sisään, huis vaan. Huhuu, onko täällä ketään... 
Kop kop, koputettiin rakosellaan olevaan oveen ja saimme kutsun sisään. Pahoittelimme tunkeutumista ilman ajanvarausta, mutta josko saisimme neuvoja ja tsädäm: ystävällinen virkailija otti hakemukset vastaan ja lupasi toimittaa ne eteenpäin - itse asiassa lähti niitä viemään eteenpäin samalla kun me lähdimme sieltä ulos. 
Ystävällistä palvelua - hän olisi aivan hyvin voinut marssittaa meidät pihalle ja käskeä soittamaan ja varaamaan ajan, mutta ei, hän luultavasti siirsi ruokataukoaan viidellä minuutilla meidän vuoksemme. 

Kotiin ajelimme kirkkaassa auringonpaisteessa, katselimme pälvipaikkoja tien vieressä ja muistelimme viime keväänä sepittämäämme tarinaa eläinten kevätpäivästä. Matkan varrella jokaisen järven kohdalla oli taas sakea, mutta upea sumu. Kotona hetken aikaa oli sumuista mutta sitten maailma kirkastui ja aurinko paistoi koko iltapäivän pilvettömältä taivaalta - täydellinen kevätpäivä. En vaan voi lakata ihailemasta luontoa ja sen ihmeellisyyttä. Niin paljon siitä jäi huomaamatta kaupungissa asuessa, vaikka luonnossa liikuinkin. Se vain oli jotenkin... erilaista luonnossa olemista. 

Vielä ennen pimeän tuloa lähdin hakemaan postin - katuvalot eivät edelleenkään pala, joten pimeällä en viitsi tuota lyhyttäkään matkaa tien laitaa kävellä. 
Pihatieltä maantielle tultuani näin, että naapurin pieni musta koira, Nemo, oli parkkeerannut risteykseen, jossa postilaatikkorivistö on. Napitti sieltä tarkkaan, kun käännyin meidän roskalaatikolle, mutta ei haukkunut. Kun tulin takaisin tielle ja lähdin kävelemään Nemoa kohti, se ihan kuin heräsi: hei, toi varmaan rapsuttaa! Hillittyä haukkumista, pyörimistä: tule jo, tule jo. Sitten kun pääsin kohdalle, rapsutin vähän ja kysyin kuulumiset, Nemo ravisti turkin ojennukseen, käänsi selkänsä ja istahti: no ni, nyt riitti, sitä tarvi enempää mun turkkia sotkea, menes nyt siitä. Ihana koira! Pian 15-vuotiaaksi tosi reipas! 
Isännältäänkin sain apua josta olen tosi kiitollinen. Tie postilaatikoille oli peilijäässä ja kengissäni olevista nastoista huolimatta se hirvitti. Hän ystävällisesti kävi hakemassa meidän postin minulle! 

Semmoinen päivä tänään. Niin, ja Mursu soitti verotoimistoon, uuden verokortin teko ja Kelaan toimittaminen kesti ehkä n. kolme minuuttia. Virkailija selvästi hämmästyi kun Mursu kiitti hyvästä ja ystävällisestä palvelusta. Kesti hetken, ennen kuin virkailija osasi vastata mitään. Ei taida kovin usein kiitoksia tulla...

Ja minä taas. Pöllömaiseen tapaan. 

No ensin näytän teille mitä olen tehnyt. Olen neulonut vauvan peittoa:

Ja ei, tämä ei tule meille. Minulta kysyttiin mutkan kautta tekisinköhän kevääksi vauvalle peiton. Vielä on aikaa, ennen kuin puikoilla alkaa kesäloma, joten miksi ei. Siitä on nyt n. puolet tehty. 
Sitten olisi vielä pienen villatakin teko, katsotaan mitä siitä tulee, tuleeko mitään vai käykö samoin kuin siinä "Kissa räätälinä" -jutussa...

Neulomisen välissä pitää joskus tehdä muutakin, joten tilasin itselleni vähän aivojumppaa: 

Ja on joo aivojumppaa, kun numerot on niin pahuksen pieniä, että tarvis suuren suurennuslasin... Mutta niin paljon lapsettaa, että hauska noita on tehdä. Vasemmanpuoleisen kirjan ensimmäisessä tehtävässä on numeroita 1-13xx. Pääsin eilen illalla jonnekin 570..

Jotain peri Pöllömäistäkin lupasin tähän päivitykseen. Miten teillä laitetaan matot lattialle?

Ostin taannoin uuden maton sänkyni viereen. Se on semmoinen.. no räsymaton tyylinen, siis puuvillamatto tai jotain. No fiksuudessani en ajatellut ostaessani, että ei hyvä. Lattia on lakattua mäntyä ja siitä kohtaa oikeastaan täysin kulumaton eli liukas. Mattohan ei pysy paikallaan. 

Ratkaisu toki on olemassa ja tänään kävin ostamassa maton alle liukuesteen, semmoisen verkon. Maton koko on 60x90 cm ja se on just sopivan levyinen mun sängyn ja kirjoituspöydän väliin. Leikkasin liukuesteverkosta mattoa vähän pienemmän palan, että se varmasti pitää maton paikallaan ja... 

Helppohan ne on laittaa lattialle, eikö vain? Nii-in. Niin sitä luulis. Aina on jostain päin joku mutkalla tai taittuneena tai liukueste ei ole kohdalla tai.... ja kun ei siihen sängyn ja kirjoituspöydän väliin mahdu sen maton kanssa. Olisi oikeasti tarvittu Pöllön lentotaitoja. Paitsi jos.... Ei kai se kovin harvinaista ole, että matot laitetaan lattialle sängyllä vatsallaan maaten?

Kyllähän teilläkin niin tehdään? Minusta se ainakin vaikutti ihan normaalilta tavalta. 

Tosin Äiti kyllä opetti vähän toisella tavalla, mutta kukin tyylillään..

Kuka muu muka?