Repolaiselle kiitokset ja terveiset

 Juhlat on juhlittu ja ihanat korttisi saivat ansaitun huomion ❤

Olisitpa ollut paikalla, tai ehkä olitkin 😉 

Meitä serkuksia olin edustamassa minä - sankari yllätettiin hyvin pienellä porukalla. Kun annoin enoa/setää/isoenoa/isosetää kuvaavan kortin ja sanoin, että tällainen sinä olet, sieltä pian 56 vuoden takaa (aivan, minä olen se vanhin ja... No ei siitä sen enempää), eno tuumasi "ja kyllä sitä höpötystä on siitä alkaen riittänytkin - mutta kukaan ei ole ollut niin kova höpöttämään kuin K***" 😂😂😂

Kommentti viittasi kortissa olleeseen tekstiin, jossa luki mm. että eno/setä on aina jaksanut kuunnella meitä lapsia ja kuuntelee meidänkin lapsia edelleen - aina löytyy aikaa lapsille.

Kiitos Repolainen ❤ - sinä todella teit pienestä juhlastamme meidän näköisen korteillasi.

Jos sialuun sattuu

On se kyllä toisaalta helposti korjattavissakin. 

Eilen sialuun sattui ihan julmetusti. Viikon levon jälkeen ahdistelimme (S)Eniiliä ja pakotimme sen liikkeelle. Sitä kauniin punaista öljyä Mursu lisäsi taas reippaasti, en kyllä tiedä mihin se öljy sieltä ohjaustehostimen putkistosta tai-mikä-lie oli hävinnyt. 
Korjaamolle päästyämme minä asensin itseni toimiston puolelle puhelimen, kuulokkeiden ja sukankutimen kanssa, krhm, tuota, suklaarasian viereen. Ei kielletty syömästä. Päinvastoin. Pahuksen miehet. (S)Eniiliä sulateltiin sen aikaa kun kaksikko J&V valmistautuivat asentamaan siihen nousukahvan apukuskin puolelle, mutta kas - pakkauksesta puuttui osa yks ja osa kaks. Ei asennettu. Rupesivat varsinaiseen korjaustyöhön. 
Kaksi ja puoli tuntia neuloin sukan vartta ja kuuntelin Roald Dahlin Oswald-enoa. 

Vaikka olenkin sitä mieltä, että jo kirjoitettuja kirjoja ei pidä eikä tarvitse kirjoittaa uudelleen; ne on kirjoitettu aikanaan ja silloin oli aika toinen kuin tänään ja piste, niin kieltämättä - Oswald-enoa kuunnellessa näinkin vanhan rouvan, jo suht paljon nähneenä, kuulleena ja kokeneena, välillä korvia kuumotti ja poskia punotti, en toisaalta viime viikkojen kohua enää ihmettele. Mutta tunnustan: myöskin hihittelin tolkuttomasti itsekseni ja mietin; millainen ihminen Roald Dahl loppujen lopuksi oikein olikaan. 
Mutta ei niitä vanhoja kirjoja hävittääkään pidä, ei missään nimessä. 

Kun (S)Eniili oli saatu kuntoon, oli maksun vuoro. Pankille kiitos, että se on edes joskus luottanut minuun niin paljon, että on myöntänyt luottokortin ja onneksi sitä ei ole käytetty. Tai jos joskus jollain Englannin reissulla on jokunen juustonpala ja erikoisempi ruokasäilyke Mursulle tullut ostettua, niin velat on maksettu heti kotiin päästyä. Polvet nimittäin notkahti, kun J ilmoitti, toki vähän pahoittelevan oloisena, laskun loppusumman. Kyyneleet (kuvaannollisesti) valuen maksoin laskun, keräsin tavarani ja söin viimeisen suklaan, kiitin kauniisti ja totesin, että oli kiva nähdä, toivottavasti ei nähdä vähään aikaan - mielellään vasta kahden vuoden kuluttua, kun (S)Eniili on katsastettava. 
Vaikka koko porukka, S&J&V ovatkin aivan loistavia ja heitä on ilo nähdä, tuo jälleennäkemisen "sivutuote" eli lasku, on ikävä asia. 

Iloisena kuitenkin liidin, niin kuin pöllöt vain liitelevät, Mursun kanssa ehjällä autolla matkaan, kohti seuraavaa rahantuhlauskohdetta.
Mursu oli löytänyt huuto.netistä seinäkellon, samanlaisen joka meidän mökiltä varastettiin vuosia sitten. Kukaan muu ei ollut kiinnostunut ko. kellosta, joten huuto napsahti Mursulle ja koska kello oli sen verran lähellä, hän sopi, että käymme hakemassa sen. 
Ja nyt meillä on seinäkello, joka lyö puolen tunnin välein. Saas nähdä miten ensi yönä nukutaan, kuinka hyvin lyönnit kuuluvat makuuhuoneeseen. 

Myyjällä oli kotonaan paljon erilaisia upeita kelloja, seinäkelloja, kaappikelloja ja rannekelloja jotka hän oli korjannut ja entisöinyt. Katselin niitä taas silmät suurina - kellosepän työ ja taito on yksi niistä taidoista joita ihailen valtavasti.

Kaikki käsillä tekeminen on ihailtavaa, mutta kellosepän työ on siellä kärkipäässä minun listassa. 

Ötökkätutkijan mielenkiinnon kohteena on nykyään hait, kuulemma. Ja Isosiskoa kiinnostaa edelleen jalkapallo - kannattavat vain äitinsä kanssa eri joukkueita. Mitähän siitä vielä seuraa... ;) 

Tämmöistä Pöllönkulmalle. 

Pöllö lentää ensi viikoksi Isolle Kirkolle maailmanparannusreissulle, katsotaan mitä reissussa tapahtuu.... 
Toivottavasti ei mitään hurjaa, kun lääkitystä taas rukkaillaan - toivottavasti se saadaan kohdalleen. 

Kyllä se kevät tulee

Suunnittelin kirjoittavani siitä, kuinka kurjaa elämä voi(si) olla, mutta kun oikein taas mietin, niin oikeastaan asiat on ihan hyvin.

Pihassa seisova (S)Eniili rupesi tiistaina kiukuttelemaan ja aiheutti sen, että lähitaajamaan suunniteltu reissu muuttuikin kaupunkireissuksi ja kotiin tuomisiksi saatiin litra kauniin punaista öljyä ja tiukka kehotus pitää Eniili tiukasti pihassa siihen asti, kunnes käy käsky ajaa se takaisin kaupunkiin korjattavaksi. Euroja pitää varata mukaan melkoinen pussillinen, jos haluaa sen sieltä vielä poiskin. 

Mutta sellaista sattuu. Uudetkin autot menee rikki, saati sitten vähän vanhemmat. Ja onneksi vika ei ole sellainen, joka olisi tullut sillä tavalla kesken ajon tsädäm, että olisi jättänyt meidät tielle tai mikä pahempaa, aiheuttanut kolarin tai pahempaa. 

Eniili ei ainakaan viikkoon saastuta luontoa, rahaa säästyy kun ei päästä kauppoihin - ystävät käy ruokakaupassa jos tarvitsee. 

On aikaa siivota, sellaistakin mitä aina siirtää ja siirtää. 

Voin istua sohvalla vauvan peiton kanssa ja katsella televisiota tai kuunnella kirjaa. 

Tai vaan katsella ikkunasta ulos. 

Rahanmeno on se mikä harmittaa ja se, että Mursua harmittaa vielä enemmän. 

Posti oli taas muutaman päivän hakematta. Vaan eipä siitäkään mitään haittaa ollut. 

Uusi pankkikortti; toimi ihan hyvin tänään. 

Ilmoitukset äänioikeudesta. Ja uudesta äänestyspaikasta. Viimeksi, taisi olla kuntavaalit, äänestyspaikka oli tuossa kyläkoululla. Nyt siellä on ennakkoäänestys päivänä xx. Varsinainen äänestys on lähitaajamassa. Samapa tuo. Voi käydä samalla vaikka kaupassa. 

Kirjallisena hoitajan puhelimitse ilmoittama lääkemuutos. Hyvin olisi ehtinyt, kun muutokset piti aloittaa tänään.

Ja Kylätiedote: Kylän Nuorisoseura esittää huhtikuun alussa maalaiskomedian, joka sopii mulle kuin.. noh... MUISTILÄÄKE! Varasin liput ensi-iltaan Äitirakkaalle ja itselleni. Kaikenlaista muutakin siinä oli. Meillä on aika vireä kylä, näin pieneksi kyläksi, meitä on täällä näin talviaikaan vain 380 asukasta tällä postinumeroalueella. 

Repolaisen tekemä kortti tuossa hyllyssä odottaa h-hetkeä. Vielä puolitoista viikkoa ja sitten päästään juhlimaan yhtä maailman parhaista enoista/sedistä. 

Jos kaikki menee hyvin, lähden suoraan juhlista toisen enon kyydissä Isolle Kirkolle tädin luo maailmanparannusviikolle. 

Olifantti ylipuhui helposti osallistumaan paastoon. Siis kyse on lankapaastosta. Mutta kun kävin tarkistamassa, niin taisin luvata, ainakin itselleni, että jätän suklaat ja muut herkut kauppaan, paitsi nuo synttäri- ja maailmanparannusreissun herkuttelut. No, ihmismieli ON heikko. Pääsiäisherkut on jo tuotu kauppoihin ja ruohomunat siellä on tyrkyllänsä. Niin. Onko sitten helppo olla ostamatta, kun Mursukin osti. No ei. Kirjojen ostosta en luvannut kieltäytyä, kun ostan niitä niin harvoin muutenkin. Nyt tilasin Mursulle ja Äitille kirjoja lahjaksi. Äitin kirjat kyllä päätyy joskus mulle ja ehkä sen Mursun Ronnie James Dion elämäkerrankin joskus luen. Ehkä.  

Että ei tää nyt niin kauheeta oo. 

Niin ja kevätkin tulee! 

Tekijä: Laila Riiheläinen (lupa julkaisuun tekijältä)

"Kruunalla kotiin ja klaavalla Esson baariin. Ei paina valuuttakramppi pohkeessa"

https://youtu.be/UWGKS200A6A

Kuuntelin juutuupia viikonlopun ajanvietteeksi

Vanha biisi Paten esittämä, ei paljon selittelyjä kaivanne.

Hyvien palveluiden päivä

 Edellisen päivityksen sijaan tästä päivityksestä tulee imelä - voikohan niin sanoa? - että varokaa takahampaiden reikiintymistä. Muistakaa ainakin pestä hampaat tänään kunnolla. Hammaspesun lisäksi tarvitsette myös vähän mielikuvitusta, saatte ehkä vähän nauraa tai nostaa toista suupieltä ylöspäin 😉

Mursulla oli käynti työvoimatoimistossa, joten aamu oli normaalista poikkeava, olihan lähdettävä liikkeelle. Hyvä, että lähdettiin, olisi jäänyt näkemättä jotain upeaa luonnossa: ulkona oli melkoisen sakea sumu, kovin pitkälle eteensä ei nähnyt. Kun pääsimme ensimmäiselle sillalle, mykistyimme lähes kokonaan, näky oli niin upea! Miten voikaan sumu itsessään olla niin kaunista ja samalla kaunistaa maiseman! Edessä oli vielä kaksi siltaa, joilla näkymä oli yhtä upea. 
Kun pääsimme perille, aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta, sumusta ei ollut tietoakaan.

Työvoimaneuvoja jonka kanssa Mursu oli tähän asti ollut yhteydessä vain puhelimitse ja tekstiviestitse, oli juuri niin mukava millaisen kuvan hänestä oli saatukin. Ymmärsi Mursun tilanteen minun suhteeni (olen kuin siamilainen kaksonen, jota ei voi irrottaa) - istuin siis kiltisti huoneen nurkassa nojatuolissa, hiljaa kuin hiiri. Juu, osaan olla joskus hiljaakin. Varsinkin, jos en näe kunnolla. 

Työvoima-asiat hoidettua vaihdoimme rakennusta ja menimme katsomaan pääsisimmekö sosiaalipalveluiden puolelle viemään pari hakemusta, mm. henk.koht. avustajasta. "Vain ajanvarauksella" No, sehän me arvattiin. Mutta joku tuli juuri ulos ja me käytettiin häikälemättömästi tilaisuutta hyväksemme ja luikahdimme ovesta sisään, huis vaan. Huhuu, onko täällä ketään... 
Kop kop, koputettiin rakosellaan olevaan oveen ja saimme kutsun sisään. Pahoittelimme tunkeutumista ilman ajanvarausta, mutta josko saisimme neuvoja ja tsädäm: ystävällinen virkailija otti hakemukset vastaan ja lupasi toimittaa ne eteenpäin - itse asiassa lähti niitä viemään eteenpäin samalla kun me lähdimme sieltä ulos. 
Ystävällistä palvelua - hän olisi aivan hyvin voinut marssittaa meidät pihalle ja käskeä soittamaan ja varaamaan ajan, mutta ei, hän luultavasti siirsi ruokataukoaan viidellä minuutilla meidän vuoksemme. 

Kotiin ajelimme kirkkaassa auringonpaisteessa, katselimme pälvipaikkoja tien vieressä ja muistelimme viime keväänä sepittämäämme tarinaa eläinten kevätpäivästä. Matkan varrella jokaisen järven kohdalla oli taas sakea, mutta upea sumu. Kotona hetken aikaa oli sumuista mutta sitten maailma kirkastui ja aurinko paistoi koko iltapäivän pilvettömältä taivaalta - täydellinen kevätpäivä. En vaan voi lakata ihailemasta luontoa ja sen ihmeellisyyttä. Niin paljon siitä jäi huomaamatta kaupungissa asuessa, vaikka luonnossa liikuinkin. Se vain oli jotenkin... erilaista luonnossa olemista. 

Vielä ennen pimeän tuloa lähdin hakemaan postin - katuvalot eivät edelleenkään pala, joten pimeällä en viitsi tuota lyhyttäkään matkaa tien laitaa kävellä. 
Pihatieltä maantielle tultuani näin, että naapurin pieni musta koira, Nemo, oli parkkeerannut risteykseen, jossa postilaatikkorivistö on. Napitti sieltä tarkkaan, kun käännyin meidän roskalaatikolle, mutta ei haukkunut. Kun tulin takaisin tielle ja lähdin kävelemään Nemoa kohti, se ihan kuin heräsi: hei, toi varmaan rapsuttaa! Hillittyä haukkumista, pyörimistä: tule jo, tule jo. Sitten kun pääsin kohdalle, rapsutin vähän ja kysyin kuulumiset, Nemo ravisti turkin ojennukseen, käänsi selkänsä ja istahti: no ni, nyt riitti, sitä tarvi enempää mun turkkia sotkea, menes nyt siitä. Ihana koira! Pian 15-vuotiaaksi tosi reipas! 
Isännältäänkin sain apua josta olen tosi kiitollinen. Tie postilaatikoille oli peilijäässä ja kengissäni olevista nastoista huolimatta se hirvitti. Hän ystävällisesti kävi hakemassa meidän postin minulle! 

Semmoinen päivä tänään. Niin, ja Mursu soitti verotoimistoon, uuden verokortin teko ja Kelaan toimittaminen kesti ehkä n. kolme minuuttia. Virkailija selvästi hämmästyi kun Mursu kiitti hyvästä ja ystävällisestä palvelusta. Kesti hetken, ennen kuin virkailija osasi vastata mitään. Ei taida kovin usein kiitoksia tulla...

Ja minä taas. Pöllömaiseen tapaan. 

No ensin näytän teille mitä olen tehnyt. Olen neulonut vauvan peittoa:

Ja ei, tämä ei tule meille. Minulta kysyttiin mutkan kautta tekisinköhän kevääksi vauvalle peiton. Vielä on aikaa, ennen kuin puikoilla alkaa kesäloma, joten miksi ei. Siitä on nyt n. puolet tehty. 
Sitten olisi vielä pienen villatakin teko, katsotaan mitä siitä tulee, tuleeko mitään vai käykö samoin kuin siinä "Kissa räätälinä" -jutussa...

Neulomisen välissä pitää joskus tehdä muutakin, joten tilasin itselleni vähän aivojumppaa: 

Ja on joo aivojumppaa, kun numerot on niin pahuksen pieniä, että tarvis suuren suurennuslasin... Mutta niin paljon lapsettaa, että hauska noita on tehdä. Vasemmanpuoleisen kirjan ensimmäisessä tehtävässä on numeroita 1-13xx. Pääsin eilen illalla jonnekin 570..

Jotain peri Pöllömäistäkin lupasin tähän päivitykseen. Miten teillä laitetaan matot lattialle?

Ostin taannoin uuden maton sänkyni viereen. Se on semmoinen.. no räsymaton tyylinen, siis puuvillamatto tai jotain. No fiksuudessani en ajatellut ostaessani, että ei hyvä. Lattia on lakattua mäntyä ja siitä kohtaa oikeastaan täysin kulumaton eli liukas. Mattohan ei pysy paikallaan. 

Ratkaisu toki on olemassa ja tänään kävin ostamassa maton alle liukuesteen, semmoisen verkon. Maton koko on 60x90 cm ja se on just sopivan levyinen mun sängyn ja kirjoituspöydän väliin. Leikkasin liukuesteverkosta mattoa vähän pienemmän palan, että se varmasti pitää maton paikallaan ja... 

Helppohan ne on laittaa lattialle, eikö vain? Nii-in. Niin sitä luulis. Aina on jostain päin joku mutkalla tai taittuneena tai liukueste ei ole kohdalla tai.... ja kun ei siihen sängyn ja kirjoituspöydän väliin mahdu sen maton kanssa. Olisi oikeasti tarvittu Pöllön lentotaitoja. Paitsi jos.... Ei kai se kovin harvinaista ole, että matot laitetaan lattialle sängyllä vatsallaan maaten?

Kyllähän teilläkin niin tehdään? Minusta se ainakin vaikutti ihan normaalilta tavalta. 

Tosin Äiti kyllä opetti vähän toisella tavalla, mutta kukin tyylillään..

Kuka muu muka?  

Ystävänpäivä

Hyvää Ystävänpäivää teille kaikille blogiystäville, joista olen saanut oikeita ystäviä 🤗

Ja Siskolle ja Äitille tietenkin myös 💕

 

Valitan, että valitan

kun ei se tavallisesti tapoihini kuulu, mutta nyt valituttaa. Ainakin vähän. Tai ainakin harmittaa ja suututtaa ja keljuttaa. 

Aloitan Riesasta. Nyt valitan. Riesa itsessään on ollut siivosti (koputan puuta), mutta lääkityksen sivuvaikutuksena varsinaiset huimausoireet on vaihtuneet näköhäiriöihin 😵😵 Aamupäivät lääkkeiden oton jälkeen menee siihen, että vuorotellen en näe lähelle tai kauas, vähän sen mukaan mihin pitäisi nähdä. Illalla sitä ei niinkään huomaa muuten kuin sillä, että blogin päivitys on jäänyt; kovin pitkään tietokoneella ei pysty olemaan kun silmissä vilistää. Katsotaan kuinka nyt käy. 
Sitä "pahinta" lääkettä on nyt vähennetty, eikä Riesa ole siitä ainakaan vielä pahastunut, kohtaukset on siis pysyneet kurissa. 

Jatkan nuorisosta. Ja itsestäni. Yleensä puolustan nuorisoa, eivät he ole niin pahoja ja huonotapaisia kuin mitä heistä puhutaan. Mutta nyt meinasi mennä palkokasvi nenään kitarisoihin asti. 
Oltiin kaupassa ja normikäytäntö; Mursu pakkaa ostoksia ja minä nostelen niitä hihnalle. Taakseni tuli kaksi poikaa jotka laittoivat hihnalle sen kapulan. No niinhän se tietysti pitääkin, mutta ensin pitää kai odottaa, että edellä oleva asiakas on saanut KAIKKI ostoksensa hihnalle. Nostin kapulan hihnan päähän odottamaan. Toinen pojista laittoi sen takaisin hihnalle. Nostin pois. Poika nosti takaisin hihnalle. Nostin pois. Ja vielä kerran sama juttu! Ja ihan varmasti näki, että ostokärryssäni oli ostoksia. Suututti kuin pientä oravaa, jolla on käpy jäässä. Niitä nimittäin ihan varmasti suututtaa sellainen. 
MUTTA. Kaupasta autoon päästyäni ja lopetettuani puhinan ja puhkumisen, katsoin peiliin: olisin voinut avata suuni ja sanoa aikuismaisesti opettavaisen nätisti, että odotatteko hetkisen, laitan kyllä kapulan hihnalle, kun olen saanut kaikki ostokseni kärrystä siihen. 
Että pojat olisi voineet ajatella tekemistä ja Pöllö olisi voinut avata nokkansa eikä valittaa. Nih. 

Valitan televisiosta ja YLE-VEROSTA! En tietenkään ole ainoa joka joutuu maksamaan yle-veroa enkä varmasti ainoa joka valittaa siitä. Mutta kohta menee teemuki nurin. Juuri sen yle-veron vuoksi on Pöllönkulmalle hankittu vain yksi maksullinen palvelu. Maksuttomilta kanavilta tulee uusintoja uusintojen perään ja kun löydät jonain iltana katsottavaa, kas, kaikki sen viikon katsottavat ohjelmat tulee samaan aikaan eikä mikään niistä tule uusintana. Mutta Simpsonit, Family Guyt, Australian rajalla ym. - ne lähetetään viikon-kahden sisällä pariin kolmeen kertaan uusintana. 
Tästä päästää sopivalla aasinsillalla (kyllä Pöllö on välillä melkoinen aasikin) syrjintään. Urheilua tulee tuntikausia ja saa toki tullakin, katselen ja kuuntelen sitä itsekin. Mutta a) missä on paraurheilu? Niinpä, tässä juurikin oli para-alppihiihdon mm-kisat, mutta niistä näki pätkiä ainoastaan Areenasta, jos tiesit mitä ja milloin katsoa. 

Plääh. Ei tästä valittamisestakaan oikeastaan mitään tule. Valitan, kun en voi kunnolla valittaa. Ei voi valittaa pelkästä valittamisen ilosta, kun kaikissa asioissa on joku hyväkin puoli, kun asiaa katsoo siltä toiselta puolelta. 

Viime viikolla piti tiistaiaamuna nousta ajoissa ylös ja lähteä kahdeksaksi verikokeisiin. Normaalisti meillä hädin tuskin on valojakaan vielä siihen aikaan. No, Mursu ehkä on hereillä ja tekemässä aamupalaleipiä. 
Nyt siis ajettiin terveyskeskukseen, otin vuoronumeron ja istuin odottamaan. Henkilökuntaa kulki edestakaisin ja kaikki huikkasivat hyväntuulisesti hyvät huomenet - kuka siinä olisi voinut olla huonotuulinen? Hyvää tuulta lisäsi se, kun näin sinne tulevan vanhan sedän, joka on meiltä Mursun kanssa ollut pitkään "hukassa": olemme nähneet hänen tekevän reippaita kävelylenkkejä, matkaa tulee yhteensä n. 12 km, ja hänen selkänsä on jo taipunut lähes 90 asteen kulmaan. Siitä huolimatta vauhti on sellainen, että minä en hänen vauhdissaan pysyisi. 
Hyvää mieltäni lisäsi myös se, että sain auttaa ilmoittautumaan tullutta asiakasta, jonka kanssa automaatti oli eri mieltä. 
Auttamisesta tulee hyvä mieli. En siis valita, vaikka verikokeen ottamisesta tuli kyynärtaipeeseen mustelma, joka on siinä vieläkin. Yleensä ei tule. 

Keskiviikkona käytiin kaupungissa. Kävin Riesahoitajalla ja Mursu meni auton kanssa autohoitajalle. Auto oli tarkoitus viedä katsastukseen. 
Riesahoitajan kanssa meni rattoisasti tunti, katsotaan mitä näköhäiriöiden kanssa tehdään. Saisinko sitä kautta, siis lääkäriltä, lähetteen silmälääkärille. Olisi kai korkea aika käydä silmälääkärillä, edellisestä käynnistä on 40 vuotta.... 
Autohoitajat sen sijaan sanoivat, että ei voi katsastaa, auto on rikki, se pitää korjata. Auts. Eihän siinä sitten mitään. Mursu menee huomenna, maanantaina, sinne uudestaan ja autolääkäri korjaa sen ja hoitajat vie sen katsastukseen.

Mutta nyt päästän teidät taas piinasta. Parasta alkavassa viikossa on se, että Poika tulee kotiin! 
Lauantaiaamuna varhain lähdemme Isolle Kirkolle lentoa vastaan ja sitten viedään se omaan kotiin oman kullan kainaloon, mutta ehditäänpä edes nähdä 💗

Kahvia kerrakseen

Olettekos odotelleet Pöllön "sattuu ja tapahtuu" -kuulumisia? Jostain syystä on ollut suht rauhallista, kunnes tänä aamuna - poks - Pöllönkulmalla pölähti. Totta puhuakseni oli tuossa viime viikolla jotain muutakin millä ajattelin teitä viihdyttää, mutta pahus soikoon, muisti pätkii. Yllättävääkö?

Ensin kuitenkin kiitokset Olifantille joulukalenteri -palkinnosta. Yllätys oli todellinen yllätys ja olen ihaillut sitä monta kertaa päivässä: otin siitä kuvan ja laitoin kuvan taustakuvaksi puhelimeeni 😊

Asterixeja! Jes! Asterixit ovat vielä Mursun iltalukemisena, lukee "hiljaa ja hartaasti", ei ahmien. Riittää lukemista pidempään. Lisäksi sain Pihan ja puutarhan vuosi -kalenterin ja pussin.. hmm... kukkien siemeniä 😊 Siemenpussi on klemmarilla kiinni kalenterissa parin kuukauden päässä, että muistan laittaa ne ajoissa esikasvatukseen. Ja yllätys: se on tuo upea pöllö tuossa kalenterin kanssa samassa kuvassa! Aivan mahtava! Pyörittelin korttia pitkään käsissäni silmät ymmyrkäisinä kunnes Mursu muistutti, että hengitä välillä hyvä ihminen! Ihania pöllökortteja oli paketissa pari muutakin, mutta ne jäi kuvaamatta. Kiitos Olifantti! 

Ystävä soitteli viime viikolla: kun serkku kysyi neuloisikohan se Pöllö meidän tulevan lapsenlapselle jonkun tuommoisen peiton kun teidän D:lläkin on ja jos ehtii villatakin sen kaveriksi. Jos noin paljon luotetaan mun taitoihin, niin toki eli saman tien nettiin etsimään malleja ja viestiä etiäpäin. Ja tilaamaan puikkoja. Ehdotukset hyväksyttiin ja nyt on tilattu langatkin ja nyt vaan odotellaan postia.  

Postia odotellessa koetan tehdä keskeneräisiä valmiiksi. Tässä yhdet lapaset: 

Lanka on 7 veljestä Nature. Hutiostos, kun en tutkinut lankaa tarkemmin, katsoin vain, että onpa kiva väri (kuva taas vähän vääristää) ja oli tarjouksessakin. 

Ja pehmeääkin on. 

Mutta hutiostos siinä mielessä, että kun kotona vilkaisin vyötettä tarkemmin, kun lanka ei tuntunut tutulta seiskaveikalta. Ei tuntunut ei, kun ei ole: 70 % villaa ja 30 % lyocellia (=tencel). Ei sekään vielä mitään, mutta harmikseni mulla on huonoja kokemuksia vaatteesta jossa on lyocellia ja kuulun (ehkä pieneen) ihmisryhmään jolle yksikin huono kokemus riittää. Ja hölmöä tehdä langasta lapaset 😖 Pesuohje: käsinpesu!

No, aina ei voi onnistua.

Mutta miten se kahvi taas liittyy mihinkään. Liittyy hyvinkin. Meillähän juodaan vain murukahvia. Minä en juo kahvia ilman maitoa jos on vaihtoehtoja, kuten esim. purkki- ja pussitolkulla teetä. Meidän aamurutiineihin kuuluu, että Mursu tekee meille voileivät ja minä valmistan juomat, on se sitten kahvia tai teetä.

Tänä aamuna päätin veden kiehumista odotellessa täyttää vajaan murukahvipurkin ja otin kaapista kahvipussin, avasin sen ja.... kaadoin näppäränä Pöllönä lähes koko pussillisen kahvia Mursun kahvimukiin! Mursu tykkää kyllä vahvasta kahvista, mutta toivoi kuitenkin, että saisin mahtumaan mukiin vielä reilusti vettä.

Ensimmäinen ajatus teillä varmaan on, että no mikäs hätä kädessä, kaada kahvi mukista purkkiin ja aloita alusta. Nii-in. Se olisi ollut helppoa, mutta kun. Tavoistani poiketen, olin juuri tänä aamuna laittanut mukiin ENSIN makeutusainepuristeet. Kolme kappaletta - muki on jättimäinen! Ei siis auttanut muu kuin lusikoida kahvi mukista purkkiin ja toivoa, että ne makeutusainepuristeet, mitä ne nyt on, jäävät sinne mukiin. Kaksi jäi, kolmas livahti kahvipurkkiin. Onneksi meillä käy harvoin kahvivieraita, eikä kai yksi pieni nappula haittaa..

Vaan kuinkas kävi tänään? Pöllön (pölhön) tuuria! Mökkitalkkari hurautti pihaan korvapuustien kera, harjasi portaat puhtaaksi lumesta ja kutsui itsensä kahville. Mutta oikeasti Pöllön tuuria: kun valmistin kahvit Mursulle ja kaimalleen, niin kas, kahvipurkista pilkisti kadonnut makeutusainepuriste ja sainkin sen lusikallisen kahvia Mursun mukiin. 

Mutta ei ole kahvin valmistaminen helppoa, ei. 

Kuka muu muka?   

ISO ISO kiitos Repolaiselle!

Jos joku ei vielä ole poikennut Repolaisen sivuille ihailemaan hänen tekemään kortteja ja siinä samalla tutustunut KAPUAan, niin käypä kurkistamassa. Hyvää voi tehdä monella tavalla ja tällä kertaa valitsin KAPUAn ja Repolaiset. 

Enoni täyttää tässä keväällä vuosia ja tilasin Repolaiselta kaksi syntymäpäiväkorttia. Toinen kortti on meiltä "lapsilta" eli serkuksilta lapsineen, meitä on melkoinen kööri 😄 ja toinen kortti on hänen sisaruksiltaan. Sain kortin käsiini vasta tänään, kun olin yökylässä ja olen hiplannut niitä koko päivän:

Kortin mukana tuli myös suloistakin suloisempi saate:

Olin siis ystävällä yökylässä. Otin mukaan liinavaatepyykkikassin, kun hänen luonaan kaupungissa on helpompi pestä ja kuivattaa läjä lakanoita ja pyyhkeitä näin talvella. Matkalla kävin Tokmannilta ostamassa pyykinpesuainetta ja pyykkietikkaa. Kassalla oli minua ennen kaksi asiakasta joista toinen oli minua reilusti iäkkäämpi täti. 
- Anteeksi kun minä tässä tähän jonoa teen, kun minä käteisellä maksan.
- Ei se mitään, kyllä meille käteinenkin kelpaa, sanoi kassahenkilö.
Täti antoi ensin setelit ja laski sitten kolikot ja neuvoi vielä paljonko pitää antaa takaisin.
- Ihan oikein laskitte, kiitos, vastasi kassahenkilö ystävällisesti.
- Anteeksi kun minä tähän tämmöisen jonon..., sanoi täti.
- Ei mitään, ei kai tässä niin kiire ole, vastasi Pöllö (vaikka tiesi Mursun jo odottelevan..)

Sain sitten minäkin ostokseni maksettua, täti istui oven suussa tutkimassa kassakuittia ja jostain syystä siitä ohi mennessäni hymyilin ja huikkasin hänelle:
- Kyllä sitä pyykkiä vähemmälläkin kiireellä ehtii pesemään, tässä mikään kiire ole. Hyvää päivän jatkoa. 
Hän hymyili takaisin ja huuteli hyvät päivän jatkot.
Pääsin lopulta pihan poikki autolle ja kun olin vetämässä ovea kiinni, ovelle tuli toinen vanhempi nainen joka tokaisi:
"Se oli kyllä hyvin sanottu, että kyllä ne pyykit ehtii vähemmälläkin pestä" 😅

Lapsuusmuisto

Kravun kommenteissa oli aika monessa mainittu, että tarina vei lapsuusmuistoihin. Ne kommentit puolestaan toivat minun mieleeni yhden lapsuusmuiston, joka jaksaa naurattaa - ja varsinkin kun näen sen talon, jossa tapahtuma sattui. Muistolla ei ole oikeastaan mitään tekemistä kravun kanssa, mitään muuta kuin, että kyse on vaatteista, niistähän tavallaan kravussa onkin.

Olin pieni tyttö, en vielä koulussa. Asuimme maalla, äiti ja isä olivat kaupungissa töissä. Tavallisesti olin päivät mummolassa, mutta nyt olin jostain syystä, en enää muista miksi, päässyt kaupunkiin ja äiti oli vienyt minut hoitoon tätini luo. Minulla on serkku, kolme vuotta minua nuorempi. Olisikohan ollut silloin jotain kolmen vanha ja minä kuuden. Jotain sinne päin. 
He asuivat kerrostalossa ja jos oikein muistan, siellä oli sisäpiha, mihin täti päästi meidät leikkimään kahdestaan, sinne kun ei päässyt autoja. 

Minä olin saanut uudet vihreät samettihousut ja olin saanut laittaa ne jalkaani kun kerran mentiin kaupunkiin. Maalla yleensä juostiin pitkin metsiä ja peltoja ja ojia vähän, no ei niin hienoissa vaatteissa, ihan niin kuin nytkin.
Silloin varmaan sedän vanhat verkkarit, nyt on A-nopin vanhat verkkarit - yhtä hyviä molemmat.

Mutta silloin kaupungissa siis oli ne uudet vihreät samettihousut, tosi hienot. Ja kun täti lähetti meidät pihalle, niin hän laittoi serkkutytölle "kullankeltaisen" neulotun haalarin, oli kai itse neulonut sen. Kaiken laista leikittiin, kunnes keksittiin, että hei, tuossahan liukumäki! Ja siinä vieressä on rappuset, mistä on helppo kiivetä ylös, ja laskea taas alas! Ja me laskettiin. Ja kiivettiin. Ja laskettiin. Ja kiivettiin. Jossain välissä huomasin ja ihmettelin, että miksi siinä mäessä on jotain vihreätä. Ja taisi siinä olla vähän keltaistakin. Mutta ei se meitä haitannut. 

Kunnes sitten. En muista, ehtikö äiti tulla ensin hakemaan minua vai ehtikö täti hakea tai huutaa meidät sisälle ja silloin ratkesi vihreän ja keltaisen arvoitus mäessä. 
Meidän kummankin housujen takamus oli puhki! Sitä tietenkin selviteltiin...

Meidän liukumäki...Se oli pyöräkellariin vievä betoniluiska! Sen takia siinä ne portaatkin oli. 

En muista ihan varmaksi sitäkään, oliko ne housut kaupasta ostetut vai oliko äiti tehnyt ne, äiti nimittäin ompeli paljon vaatteita minulle. 

Mutta.... Kuka muu muka? 

 Ei se talvi vielä mennyt pois. Lumitöitä piti tehdä, onneksi sen jälkeen ei enää satanut lunta kun reilu sentti. Toissa päivänä tässä mattotelineellä eikä oikein missään muuallakaan ollut yhtään lunta. Mattoja olisi voinut pestä. Ja tietenkin lumiaura meni tuossa vähän aikaa sitten tuossa maantiellä meidän ohi, eli aamulla on lumitöitä tiedossa, ennen kuin pääsemme täältä mihinkään.
Mutta onhan tätä paljon mukavampi katsella, koska kevät ei kuitenkaan ihan vielä ole tulossa.
Tosin pajunkissoja on jo tien toisella puolella. 

Onko talvi jo ohi?

Ainakin näyttää siltä. Pihalla alkaa jo vihertää. Mattotelineellä ollut melkein metrin korkuinen lumikasa, se josta näki paljonko lunta on satanut, on sulanut pois. Voisi taas vaikka mennä pesemään mattoja. 
Ennen niitä syksyn pakkasia unohdettiin kaataa sadevesi pois saavista ja ajateltiin, että no kyllä se jää sieltä pois tulee kun kaadetaan saavi ylösalaisin. Ei tullut. Jätettiin se tuohon kukkapenkin kupeeseen, että sitten kun se sulaa, kastelee samalla kukkapenkkiä eikä mitään muuta. Sinne se jäi se saavi jäänsä kanssa lumen alle. Tänään se oli jo ihan näkyvissä ja Mursu kävi kokeilemassa jäisikö jää paikalleen jos saavin korvista ottaa kiinni. Jäihän se. Saavi on tallessa ja jää kököttää tuossa mattotelineen kupeessa. 

Oliko talvi nyt sitten tässä? Vai sataako laskiaiseksi paljon uutta lunta, että päästään pulkkamäkeen? Että Poikakin näkee tämän vuoden talven muutakin kuin kuvista? Mistä tuli mieleen: hullu ajatus, että se on kuukauden päästä kotiin tullessaan vuoden vanhempi kuin oli lähtiessään puoli vuotta sitten. Niin se aika kuluu. 

Mutta vedestä puheenollen. Possu kirjoitti blogissaan Hilma-tädin lapsuudesta ja lätäköissä pomppimisesta. Olifantti puolestaan oli kommentoinut, miten heillä on taas sisämeriä, saa taas kahlata, mutta ei ole kiva hyppiä, kun niissä voi olla vielä jäämuhkuroita.

Sen jälkeen menin lukemaan oman kunnan sivuja ja sieltä historiaa, ihan jääkaudelle asti. Sepä olikin mielenkiintoista, kaiken kaikkiaan. Erikoisinta kuitenkin oli se, että tämä kylä, missä me asumme, on mannerjäätikön vetäytyessä n. 11 400 vuotta sitten jäänyt kymmenien metrien syvyyteen meren pohjalle! Pöllö ja Mursu (no kukapa muukaan) siis asuvat merenpohjassa.
Vesi virtaa tällä hetkellä tuossa Suomen toiseksi suurimmassa järvessä kohti Suomenlahtea, mutta silloin se virtasi toiseen suuntaan, kohti Kalajokilaaksoa. 
Maankohoaminen kuitenkin kallisti maata niin, että veden virtaus muutti suuntaa. 
Aika jännittävää, eikös? 

Kirjoittamisessa oli tämä muutaman päivän tauko, kun kilkuttelin puikkojani ja sain valmiiksi tällaiset Ahtojää -sukat. Sukat on tehty mosaiikkitekniikalla: näyttävät kirjoneuleelta, mutta on neulottu vain yhdellä langalla/värillä per kerros. 

Kuvio syntyi siis sillä, että neulottiin vuoroin harmaalla ja punaisella (aina 2 krs samalla kuviolla) ja nostettiin silmukoita neulomatta. Tekniikka on helppo ja nopeaa neuloa. 

Nyt jätän teidät pohtimaan talvea, jääkautta ja mosaiikkia, ja jatkan murhan ratkaisemista. Hain tänään kirjastosta Keigo Higashinon kolmannen suomennetun kirjan Namiyan puodin ihmeet ja siinä on laina-aikaa vain kaksi viikkoa. Myrkyllinen liitto on vielä ratkaisematta, joten täytyy pitää kiirettä.