perjantai 8. marraskuuta 2019

Remontti-Reiska

Piti oikein tarkistaa, mistä olen viimeksi kirjoittanut, etten höpöttele samoja juttuja uudestaan. Tietokone oli taas tuossa hyllyssä ainakin viikon verran niin, etten edes koskenut siihen. En edes pölyjä pyyhkinyt. Otin tämän esille, kun ystävä kysyi osaisinko tehdä hänelle pitsineulesukat. Nooh, kyyllä varmaan, mutta kun kaikki ohjeet on siellä kaupungissa ja minä täällä maalla. Piti siis etsiä ohje netin ihmeellisestä maailmasta. Onneksi on sellainen.
Sitten oli aikomus kirjoittaa arvio lukupiirin kirjasta, Katja Ketun Rose on poissa, mutta keskenhän se on vieläkin. Ja se lukupiirikin on jo ollut ja uusi kirja luettavana/kuunneltavana: Minna Lindgrenin Vihainen leski.

Tulevan makuuhuoneen seinä on nyt kokonaan purettu ihan kaikkine mitä-ne-nyt-olikaan. Eilen otettiin katosta viimeinen lankku.
Maanantaina käytiin hakemassa kaupungista rautakaupasta kolme lautaa; lattiaan, kattoon ja ulkoseinään. Peräkärry oli vähän liian lyhyt niille ja matka oli aika jännittävä. Eikä sitä helpottanut yhtään se, että nuori nainen ajoi lähes kiinni niissä laudoissa - eikä voinut väittää etteikö nähnyt niitä, sillä punainen lippu oli asianmukaisesti kiinnitetty paikalleen kertomaan mihin paketti päättyy.
Jos olisi pitänyt tehdä äkkijarrutus, olisi laudat olleet hänen sylissään 😢


Kotiin päästiin kuitenkin turvallisesti, purettiin laudat äkkiä sisään ja AM vei lainakärryn pois. Meidän poissaollessamme rappusille oli ilmestynyt tällainen jälki:
Se näyttää kuin olisi jäätä, mutta se ei ole jäätä.


Nyt laudat on vahattu ja värjätty Osmo-colorilla ja ovat melkein täydelleen saman väriset, kun seinät ovat ennestään. Kunhan ne kuivuvat kunnolla, pääsemme laittamaan ne paikalleen - joko huomenna tai sunnuntaina.
Yksi parhaimmista asioista täällä maalla on se, että voi tehdä asioita minä päivänä ja mihin aikaan tahansa välittämättä naapureista. Jos ei nukuta, niin voi vaikka tehdä remonttia puolilta öin 😂



Remontin ohella olen ehtinyt neuloa sukkiakin - ehtinyt kun olen pistänyt vauhtia. Nämä vihreät sukat vein Isolle Kirkolle mukanani, kun kävin viemässä villahousutkin. Nämä lähtevät kauas maailmalle ja toivottavasti lämmittävät ja muistuttavat kotimaasta ja rakkaista, jotka nämä halusivat antaa:



Ja vihreiden sukkien jälkeen urakoin sitten sinivalkoisia sukkia useammankin parin

Tässä päivänä eräänä käytiin taas tuolla lähellä kirkolla, ruokakaupassa ja rautakaupassa, kun ne ruuvit unohtui (meillä kun ei ole yhtäääään ruuvia...). Samalla käytiin taas katsomassa onko Toimintakeskukseen tullut mitään uutta. Tai oikeastaan meillä oli yksi juttu hakusessa...
Meidän keittiö kun on niin kovin pieni - ja muutenkin näin kahden ollessa - syömme tässä olohuoneen puolella, milloin mitenkin.
Meidän pannulaput on vielä kaupungissa, täällä on vain patakintaat. AM käytti kuuman lautasen alla..tuota..krhm... villasukkaa 🙈 No onhan ne minun tekemät ja niin päin pois, mutta siltikin... Ja toki minä olisin voinut neuloa tai virkata pannulapun, mutta kun annoin ne kaikki jämälangat tuonne koululle, niin ei oikein ollut mistä tehdä. Mentiin siis sinne Toimintakeskukseen katsomaan, josko siellä olisi sellaista meidän molempien mieleistä pannulappua. Ja olihan siellä. Tarpeeksi iso ja paksu ja väritkin on samat kuin niissä villasukissa! Nyt on kumpikin tyytyväinen: Ei pala sormet ruokaillessa, eikä minua nolota kun AM:llä on villasukka lautasen alla...

Sain sieltä myös Unton:

Näkyy vähän huonosti, kun yritin kuvata samalla yövaloa jonka sain ystäviltä.
Unto on ihanan pehmeä, se nököttää nyt tuossa kirjahyllyssä sen aikaa kunnes pääsee oikeaan kotiinsa.












Siskorakaskin kävi tarkistamassa tilukset. Hän kävi siis lyhyellä lomasella ihan yksin täällä Suomessa. Kävi Äitirakkaan kanssa täällä meillä ja pääsin heidän kyydissään sitten kaupunkiin, kun piti siellä olla seuraavana päivänä.
Ettekä muuten arvaa mitä tapahtui..? No nii-in; mulla ei taaskaan ollut leipää! Onneksi on leipäkauppa melkein nurkalla ja aikaa siellä käymiseen oli ruhtinaalliset 10 minuuttia.
Tuliaisetkin saan vissiin kolmen päivän kuluttua, jeee. Silloin olen ollut toiset 31 päivää ilman suklaata!

Ai niin. Siskon ja Äitin kanssa kun mentiin meille kaupunkiin, niin posti oli tuonut kortin: olin saanut ensimmäisen JOULUKORTIN! Ihanaa! Kiitos Possu 😍 

Kohta kun meidän makuuhuone on valmis, voimme laittaa ovenkahvat paikalleen. Meillä on nimittäin kummallakin oma sisäänkäynti makuuhuoneeseemme. Vuosia vuosia sitten olemme löytäneet ovenkahvat tulevaan taloomme. Talon rakentamisenhan voi aloittaa mistä tahansa, eikö vain? Me aloitimme se siis ovenkahvoista. Päätimme nuo nähdessämme, että joskus meillä on talo noihin kahvoihin.
No, ihan näin emme sitä ajatelleet saavamme, mutta elämä nyt vain on tällaista ja nyt meillä on se talo.

Ette varmaan arvaa, kumpi on mun ovenkahva?




perjantai 1. marraskuuta 2019

Suomi Meloo muisteloita Viron matkalta

Nelisenkymmentä Suomi Meloolaista kävi melomassa Virossa Pöltsamaa -joella ja pari heistä kirjoitti omat muistonsa, jotka julkaistiin niin facebookissa kuin Suomi Meloon nettisivuilla.
Näiden kirjoitusten mukana rannalla ruikuttajakin pääsi seikkailulle mukaan - toisaalta kertoo siitä, että ihan hyvä, kun en lähtenyt mukaan, vaikka mahdollisuus olisi ollut ja huolenpitäjiä olisi ollut.

Tarinoihin pääsee alla olevasta linkistä, kannattaa käydä lukemassa 😂

https://www.suomimeloo.fi/tiedotus/

sunnuntai 27. lokakuuta 2019

Aika sen kun kuluu

ja tuntuu, että minä en pysy lainkaan perässä. Tai siis nimenomaan kuljen perässä, en pysy mukana yhtään.  Viikko vilahti taas ihan huomaamatta: heräsin, söin aamupalan, join päiväkahvin, söin iltapalan, menin nukkumaan, heräsin, söin aamupalan, join päiväkahvin, söin iltapalan, menin nukkumaan... Hetkinen - jotain jäi nyt välistä.

Pitää taas oikein miettiä hetki, mitä on viikon aikana tapahtunut, mitä sitä onkaan tullut tehtyä.

Sunnuntaina ajeltiin kaupunkikotiin, vaikka ei yhtään olisi huvittanut. Töks töks töks. Tökki. Hirveästi oli tavaraa mukana. Ruokaa ei sen kummemmin tarvinut ottaa, AM palaisi maalle heti maanantaina ja minä lähtisin kylään. Tarvitaan vaan ilta- ja aamupalatarvikkeet: leivänpäälliset ja leipää sekä kahvimaito. Muuta löytyisi jääkaapista.
Ai mitä se muu tavara oli? Pyykättäviä liinavaatteita yms. Ja nämä tietoa siirtävät kapineet. Mitähän ihmettä varten, minä vaan ihmettelen.
No, kumpikin kävi pikaisesti suihkussa ja sitten pesukone päälle. Meiltä on siis hajonnut toinen pyykinkuivausteline ja pyykikuivaaja! Eli saa kuivaksi vain koneellisen tai ehkä kaksi kerrallaan, riippuen pyykistä. Onneksi on kattotuuletin, joka nopeuttaa prosessia 👍
- Nyt voitaisiin juoda kahvit ja syödä vähän leipää, vai mitä?
- Joo, tehdään niin. Paitsi että se leipä jäi TAAS sinne leipälaatikkoon!

Kummallakaan ei ollut hinkua lähteä muutaman sadan metrin päähän kauppaan hakemaan leipää joten...  Soitin tien toisella puolella asuvalle ystävälle ja kysyin, kuinka paljon heillä on leipää ja voisinko ostaa heiltä muutaman siivun/palan leipää meille 😂 
Hädässä ystävä tunnetaan 💜 - heiltä löytyi leipää sen verran, että siitä riitti meillekin ja niin kipaisin hakemaan meille iltapalan ja aamupalan.
Onni on ystävä, joka lainaa tarvittaessa vaikka leipää, kun kaapissa on vain leivänpäälliset.

Tuttuun sunnuntaiseen tapaan täytettiin lääkedosetit - niistä tulee muuten hirveä määrä roskaa.

Maanantaiaamuna kello herätti taas normaalia aikaisemmin. Miksi muuten aina maanantaiaamuisin kellon pitää herättää tavallista aikaisemmin? No, toisaalta, mitä väliä sillä on.
Matkalaukku oli pakattu. Tietokoneet oli pakattu. Paljon tavaraa oli taas pakattu. Ja lisää pakkasin vielä nopeasti yhteen banaanilaatikkoon. Muuttoko? Ehei, ei sentään, ei vielä.

Auton nokka kohti kierrätyskeskusta ja kun pääsimme oven eteen, sieltä kipaisi saman tien 4-5 nuorta miestä auttamaan: minä vain osoittelin tavaroita: tuo, tuo, tuo ja tuo. Niin ja vielä tuo.  Ei tuota, sen minä otan mukaani ja nuo menee AM:n mukaan.  Ystävällisiä miehiä, tuli hyvä mieli heti aamusta - oli toki muutenkin.

Sitten apteekkiin - yhtä pakettia vaille kaikki muut saatiin mukaan. Viimeinen tulee sitten kun tulee, siitä tulee ilmoitus ja se haetaan sitten kun ehditään.
Ja sitten juna-asemalle. Yritin ostaa lipun ÄLYpuhelimella, mutta joko MUN äly ei riittänyt tai sitten sen puhelim ÄLY ei riittänyt ja lipun ostaminen ei onnistunut. Onneksi meidän kylällä on vielä ihan lipunmyyntikin ja sain lipun sieltä.
- Yksi aikuinen Isolle Kirkolle seuraavaan junaan, kiitos.
- Tässä, ole hyvä. Hyvää matkaa.
- Kiitos. Mukavaa päivänjatkoa.
Kops kops kops. Portaita alas. Kops kops kops. Portaita ylös. Sisään junaan. Leimaa lippu. Juna on tupaten täynnä. Unohdin, että meillä on syysloma ja kaikki haluaa Isolle Kirkolle. Mistä ihmeestä löydän paikan kasvot menosuuntaan päin, ettei tule paha olo.
- Hei, haluaisitko istua tähän? kuuluu nuoren miehen ääni vierestäni
- Kiitos mielelläni - vastaan hämmeentyneenä.
Miten niin meillä ei ole kohteliaita nuoria miehiä, häh?

Ystävä tuli rautatieasemalle vastaan ja koska meillä ei ollut mitään sen kummempaa ohjelmaa sille päivälle, etsimme tämän:




Lankakauppa Snurre

Ihana paikka. Olisin voinut jäädä sinne vaikka yöksi. En ihan asumaan, mutta ainakin yhdeksi yöksi. Miten paljon ihania lankoja voi olla yhdessä lankakaupassa - ja mä en ole koskaan nähnyt niitä? Siis yhtä aikaa.

En nähnyt metsää puilta ja siksi ostin sieltä vain yhdet puikot ja kaksi vyyhtiä kirkkaan punaista Arwettaa, jota en ole koskaan kokeillut. Siis Arwettaa.
Ehkä tulevan talven aikana saan vielä tehtyä siitä jotain.

Siellä olisi ollut ihanaa paksua pipolankaa, mutta en raaskinut ostaa sitä. Hiplasin sitä pitkään, lähdin jatkamaan matkaa, palasin, jatkoin matkaa, palasin taas... Mutta en sitten kuitenkaan ostanut.

Tiistaina kävin ystävän kanssa katsomassa hänen pientä pojanpoikaansa. En siis sitä ihanaa korvapuustinleipojaa, vaan sitä pienempää. Vein tuliaisiksi Helmiveneen alpakkalangasta neulotut pöksyt:


Minusta tuon kuvan (ja nuo pöksyt) kruunaa tuo kravatti 💗

Vielä pitäisi kuulemma neuloa villatakki lämmikkeeksi. Lankaa pitää käydä ostamassa lisää - saisikohan samasta kaupasta vähän lisää aikaakin?


Yhdet metsän vihreästä Seiska veikasta tehdyt sukatkin vein mukanani, mutta niistä ei ole kuvaa. En saanut sisällä oikean sävyistä kuvaa ja unohdin ottaa kuvan ulkona päivän valossa. Hyvä että muistin ottaa sukat mukaan!

Keskiviikko - viikon hienoin päivä sään suhteen istuttiin sisällä ja vaan puhuttiin ja puhuttiin, kunnes oli aika lähteä junalle ja kohti kaupunkikotia.
Ystävä saattoi mut junalle, jonka viimeisestä vaunusta osa oli suljettu VR:n nauhoin. Sinne ei siis päässyt. Juna oli taas tupaten täynnä ja kaikki tietenkin miettivät, miksi ihmeessä osa vaunusta on suljettu. Mitä hurjempia vaihtoehtoja, nauratti oikein.
Vähän Pasilan jälkeen kuului nuoren miehen ääni: "Syyllinen on selvinnyt. Vaunu on jälleen käytössä. WC toimii jälleen."  Ja saman tien alkoi hirvittävä vaellus kohti vaunua - ilmeisesti sinne pyrkivät he, jotka eivät halunneet istua kenenkään vieressä.

Torstaina aamupäivällä AM tuli pelastamaan mut kaupunkielämältä ja täällä maalla ollaan taas jatkettu seinän purkamista.
Viimeisin kuva on otettu tässä vaiheessa.

Nyt nuo pystyssä olevatkin puut (koolingit, niin kuin mulle opetettiin) on jo poistettu, niin kuin paljon muutakin. Monen työkalun käyttöä olen tämän projektin aikana oppinut ja se on ollut kivaa. Sähkötöitä en päässyt opettelemaan, niitä varten pyydettiin kylältä ihan oikea sähkömies hommiin, pistorasian asennukseen.
Nyt odotetaan tyhjien kolojen listoittamista - se on tarkoitus tehdä itse, tuon tavarakasan raivaamista - tavaraa siis riittää ja riittää.... - ja sitten saadaan vihdoin viimein meidän omat sängyt tänne.
Sen jälkeen voidaan aloittaa ihan oikean muuton tekeminen.

Katuvalot on asennettu, mutta ei pala vielä meidän kohdalla. Palaa kylältä laskien edelliseen lamppuun asti, mutta meidän lampusta alkaen on vielä pimeää. Odotamme jännityksellä, koska se syttyy. Näyttää kuitenkin siltä, että se ei onneksi liiaksi valaise meidän pihaa, vaan ainoastaan tietä, niin kuin tietysti on tarkoituskin.

Että tämmöistä Pöllölään viimeisen viikon aikana. Jos saisi päivitettyä tätä blogia useammin, niin jaksaisitte tekin paremmin ehkä lukea tätä - nyt näistä päivityksistä tahtoo tulla vähän turhan pitkiä, kun kertoo koko viikon tarinan kerralla.

Tintit syö talipalloja sellaista tahtia, että ovat talipalloja kohta itsekin. Tänään iltapäivästä alkoi räntä(lumi)sade ja jos se tuota tahtia jatkuu, näyttää maisema aamulla jo ihan talviselta. Ei haittaa.

lauantai 19. lokakuuta 2019

Kuvauksellinen päivitys

Luvassa on tällä kertaa kuvauksellinen postaus, mikä ei tarkoita sitä, että kuvat olisivat laadukkaita tai että tekstikään olisi erityisen kuvauksellista. Kunhan kuulumisia kertoelen, kun viime päivityksestä on taas tovi kulunut. 

Aloitetaan vaikkapa..hmm...nooh, monen aasinsillan kautta postista 😏 Eli viikon suunnitelma oli siis lopulta käydä seinän kimppuun. Vaan sehän tyssäsi heti alkuunsa, kun puuttui tarvittava työkalu, jolla työ olisi saatu alkuun. Eikä vielä tunneta niin paljon väkeä täältä, että olisi löytynyt lainaksikaan. Eli suunnitelma muuttui ja päätettiin ajaa tiistaiaamuna kaupunkiin ostoksille. Samalla käytiin vaihdattamassa talvirenkaat - lähtö nimittäin siirtyi jäisen tien takia parilla tunnilla - ja käytiin myös kotona katsomassa posti. Ja hakemassa tarpeellista tavaraa, kuten esim. mausteita, sytkäri ja iso kynttilälyhty.. Niin ja AM:lle sukkia. 

Vain kaksi erityistä kirjettä oli tullut - niistä tulin hyvälle mielelle. Kiitos RH - kirjeesi todellakin ilahdutti; ja olisi yllättänyt täysin, jos et olisi siitä jo aiemmin vihjannut 😊 Katsokaa nyt näitä ihanuuksia:

Kortin kuva on kirjasta "Kuukkeli" (Natalia Sanila-Koskinen, kuva: Séverine Cuénod)

Magneetti löysi paikkansa jääkaapin ovesta ja nuo pöllökorvikset ovat kertakaikkiaan ihanat 💗💗
Postimerkeille on aina käyttöä, kiitos tuhannesti!
Oli ihana saada postia! 



Toinen kirje, sekin tuli muuten RH:n vinkin perusteelle, kiitos siitä 😊

Mulla on olemassa aktiivisuusrannekekin, mutta sen käyttö on unohtunut jo aikaa sitten ( vähän kyllä nolottaa...), mutta nyt mulla on ihan ikioma PASSIIVISUUSRANNEKE. Rohkaisin hurjan luontoni ja kysyin, Villa Onnelilta, että olisikohan mahdollista tehdä mulle ihan sellainen oma - ja vastaus oli kyllä. Ei mennyt kauaa kun sain siitä kuvan, se oli just hyvä ja niin se lähti tulemaan. Nyt mulla on siis ihan oma passiivisuusranneke joka 
- Antaa sydämen sykkiä omaan tahtiinsa
- Ei laske syömiäsi/kuluttamiasi kaloreita
- Ei patista nousemaan sohvalta
- Ei mittaa unen laatua, joten uinu(n) rauhassa








Näillä eväillä, uudellä puukkosahalla päästiin lopulta keskiviikkona sen seinän kimppuun ja kun hommiin ryhdyttiin, niin toisen huoneen puolelta seinä oli purettu parissa tunnissa.









Tältä se näytti, kun oli saatu ensimmäiset paneelit irti ja nähtiin, että kyllä siellä vain on villaa välissä. 
Köh köh... nyt rupesi yskittämään... Hetkinen 😷, sitä mitä ei täältä löydy, mihin ei A-noppi ole varautunut, sitä ei tarvita! Eli täällähän muuten oli hengityssuojaimia. Ja kun ne löytyi, niin rullattiin villat pois ja sitten jatkettiin paneelien purkamista.



1-2-3 - repäisy. 1-2-3- repäisy. Kun kaikki paneelit oli irrotettu - myös ne minkä kohdalla oli tv-antennipistoke ja pistorasia! - heiteltiin ne ikkunasta ulos ja vietiin ne liiteriin talteen. Mikä tiimi! 💪



Illan päätteeksi näytti tältä:

Tämä on siis varsinaisen makuuhuoneen puolelta, seinän toisella puolella olevaa huonetta on käytetty vaatehuonetta. Nämä kaksi huonetta kun yhdistetään, saadaan meille makuuhuone. 


Torstai käytettiin "punaisen vajan" järjestämiseen, jotta sinne saadaan mahtumaan auton kesärenkaat. Ja kun se oli järjestetty, vietiin sinne ne kesärenkaat. 

Ja siirrettiin tuon purettavan seinän takana olevat kalusteet verannalle. 


Kun oli touhuttu kaikenlaista koko päivä, ajateltiin ottaa torkut, vaikka kello oli jo melkein puoli kuusi.
- Hei, kuudelta oli siellä kirjastossa se...
- No oishan se kyllä kiva, ja olihan meillä puhe, että mennään sinne. Ehditäänkö me enää?
- No ehditään, jos nyt lähdetään.
Ja äkkiä vaatteiden vaihto ja tukan kampaus ja menoks.
Tie vaan on niin pahuksen mutkainen, ja oli vielä liukaskin, kun oli märkä, että vähän pelotti. Mutta ei myöhästytty kuin NELJÄ minuuttia. 

Tänne päädyimme.


Matti Rönkä on antanut luvan kuvien julkaisuun.

Tämän charmikkaan herrasmiehen kirjailijavierailun takia jätimme torkut ottamatta ja kyllä kannatti! 
Kaksi tuntia vilahti hetkessä, täysin huomaamatta. 
Kävimme vaihtamassa hänen kanssaan muutaman sanan; hänellä ja AM:lla on sama syntymäpaikka, vaikka ikäeroa on muutama vuosi. 
Oli mielenkiintoista kuulla, miten esim. Viktor Kärpän hahmo on syntynyt, mutta myös Matti Röngän henkilökohtaisesta elämästä. 

lauantai 12. lokakuuta 2019

Kun oppii iloitsemaan pienistä asioista

on iloinen siitä, että AM osti tänne maalle saunaan suihkun.

Semmoisen ladattavan. Nii-in, sen voi ladata vaikka tietokoneella, tässä samalla kun kirjoittelee teille. Semmoista käytetään kuulemma esim. veneissä.
Ja kun vesi lämmitetään kaasupolttimella, niin se lämpiää nopeasti, eikä tarvitse välttämättä lämmittää saunaa. Saunan lämmittäminen yhtä ihmistä varten kun ei aina ole tarpeellista eikä ehkä fiksuakaan. Meillä on erillinen pata, jonka saamme kaasupolttimen päälle ja kun vesi on sopivan lämmintä, suihkun toinen pää sinne ja kas; peseytyminen käy näppärästi. Ei sillä, etteikö ihan perinteinen pesuvati -systeemi minulle kelpaisi, mutta kun AM halusi peseytymistä helpottaa, niin olen iloinen.

Olen iloinen siitä, että veranta on viimeinkin saatu siivottua eli tyhjennettyä ylimääräisestä tavarasta ja sinne jääville tavaroille alkaa löytyä paikka.

Kaupungista tuotiin Pojalla käytössä olleita hyllyjä ja samanlaisia itsellä olleita hyllyjä tännä useammassakin erässä - täyspuisina painavat niin paljon, että autoparka joutui koville - ja tehtiin verannalle kunnon hyllykkö:


Nyt on tilaa vaikka millaiselle tavaralle. Ja hyllyn päällekin mahtuu vielä tavaraa. Osa hyllyistä on seinässä kiinni, ja kun ovat niin painavia, niin pysyvät kyllä paikallaan.

Veranta vaan alkaa taas täyttyä tavarasta 😂 Eilen siirrettiin sinne pari pienehköä kaappia ja tänään kirjoituspöytä.
Huomenna on varmaan edessä hyllyjen irrottamista ja muuta sellaista pientä... siis pientä. Ja sitten ensi viikolla olisi tarkoitus aloittaa se seinän purkaminen.
Ensin tämä toinen puoli. Ja sitten siivotaan tuo toinen huone.. ja puretaan seinän toinen puoli.
Siis meillä vaan siivotaan ja siivotaan ja siivotaan.

Olen myös iloinen siitä, että tänään oli vielä jäteasema auki (kesäaika päättyy eli talviaikana se on auki vain kahtena päivänä viikossa) ja saatiin vietyä sinne "myrkylliset" jätteet. Eli kaikki epämääräiset purkit ja purnukat, mistä meillä ei ole hajuakaan mitä niissä oikein oli.

Iloinen olen myös siitä, että - tässä samalla kuuntelen ISTV:stä Kultakurkku karaokea ja Pojan kummisetä sekä tyttärensä ovat finaalissa. Kummitätikin pääsi semifinaaliin asti. Neljäskin tuttu kisoissa oli, mutta hänen sijoituksesta ei ole tietoa, kun aloitin katsomisen vähän liian myöhään.
Voi, osaisinpa minäkin laulaa! Tosin AM väittää, että osaan kyllä, mutta en oikein tiedä uskoako..




keskiviikko 9. lokakuuta 2019

Ei oo pitkään aikaan ihan tällaista sattunutkaan

Siis Pöllönpesässähän sattuu ja tapahtuu kaikenlaista, niin kaupunkipesässä kuin maalaispesässäkin. Sattuu yhtä ja toista, kaikenlaista. Ja vähän sattuu pesän ulkopuolellakin.

Tänään oli "kaupunkikirjaston" tuttu lukupiiri. Olemme saaneet lukupiiriin vähän uutta väkeäkin, mikä on kiva juttu, kun muuten meidän lukupiirissä on aina se sama porukka joka käy novellikoukussa ja käsityökerhossakin. Eihän siinä mitään vikaa ole, mutta on aina kiva tutustua uusiin ihmisiin.

Lukupiiri alkaa klo 17. Olimme ystävän kanssa sopineet, että tapaamme meidän pihalla 16.30, voimme kävellä hissukseen ja ehdimme palauttaa kirjat ja minä..krhm.. ehdin maksaa sakkoni. Hyi hyi... yhden kirjan palautuspäivä olisi ollut eilen ja muistutuksesta huolimatta unohdin sen, enkä siis uusinut sitä. Sakkoa tuli huimat 40 senttiä. En voinut maksaa sitä verkossa, koska verkkomaksamisen raja on 0,65 €. Jäin siis kiinni ihan noin niin kuin julkisesti... Ai ai ai...

Mutta ennen lähtöä. Oli tunti aikaa. PIti syödä ja vaihtaa vaatteet, oli oikein hyvin aikaa. Syötyäni pinaattiletut caesar -salaattikastikkeella (no on ihan hyvää, en jaksanut muuta väkertää..) istuin tähän sohvan nurkkaan. AM nukkui päikkäreitään ja kappas vain... Heräsin säpsähtäen 16.20 eli oli kymmenen minuuttia aikaa tarkistaa, tukka on päässä ja vaihtaa vaatteet. Vähän pisti kiireeksi, mutta just tasan puolelta astuin ovesta pihalle. Ja pyörin oven ulkopuolella kuin poranterä: mihin suuntaan lähtisin. Kunnes parkkipaikalta kuului "mä olen täällä!" No ihan hyvin ehdittiin, kun matkahan ei ole pitkä.
Mutta että menee ja nukahtaa, kun aikaa ei ollut enää kuin 20-25 minuuttia lähtöön!

Lukupiirin luettavana kirjana oli tällä kertaa Kimmo Ohtosen Karhu - voimaeläin. Minä taisin olla piirin 12 henkilöstä ainoa, joka ei ollut tehnyt kotiläksyjään, siis lukenut kirjaa kokonaan. Olin ainoa, jonka mielestä kirja alkoi jossain vaiheessa "jumittaa": mentäiskö nyt sen suon yli tai käännyttäiskö takaisin tai tehtäiskö jotain, mutta ei nyt vaan seistäis tässä suon reunassa.... Kuvat kirjassa oli toki upeita.
Ja niistä kuvista me sitten saatiinkin riemua kerrakseen 😂 Puhevuoroaan malttamattomana odotellut M-L sanoi, että hän on varmaan lukenut ihan eri kirjaa, kun hän ei huomannut kirjassa mitään toistoa, mistä muut sanoivat.
- Katsokaa nyt tätäkin kuvaa, tämmöisen kuvan ottaminen on tosi vaikeaa. Vesipisarat ja kaikki näkyy tuolla tavalla. Minä näytin tätä kuvaa valokuvaajaystävälleni ja hän sanoi, että tuollaisen kuvan onnistuminen on tosi onnen kauppaa. Tämä on sivulla 35.

Ja me muut etsimään sivua 35 ja kyseistä kuvaa.
- Ei tässä kirjassa kyllä ole tuollaista kuvaa.... Tässä on ihan toisenlainen kuva..
- No kyllä on ihan varmasti.
- No ei ole, katso nyt.
- Hei, se kuva on sivulla 29.
- Ei, ei se ole sama kuva, katsokaas nyt, se on ihan erilainen, siinä on tuo haaskakin, ja tuossa toisessa ei ole. Kuule M-L, sinä tosiaan olet lukenut ihan eri kirjan kuin me muut!

Ja voitte vaan arvata mitä tuollaisesta seuraa 12 naisen seurueessa! Naurua, naurua ja naurua!
Ja sitten tutkimme kirjoja ja totesimme, että kahdella lukupiiriläisellä oli kirjasta eri painokset kuin muilla - ja selityskin sitten löytyi kirjan lopusta, siellä oli ihan kirjoittajan kiitokset oikolukijalle, joka oli tarkistanut kaiken muun lisäksi myös kuvamateriaalin.

Seuraava kirja on Katja Ketun kirjoittama "Rose on poissa" .  Lupasin tällä kertaa tehdä kotiläksyt ja lukea kirjan alusta loppuun. Valitettavasti minulla on jonkinlaisia ennakkoluuloja kirjaa ja kirjailijaa kohtaan, mutta yritän silti.

Siispä - heisulivei, otan kirjan ja kipaisen sänkyyn. Kannattelen kirjaa sen aikaa kun jaksan ja jatkan sitten huomenna.
Alastalon salissa saa vielä odotella...

maanantai 7. lokakuuta 2019

Heikki toi valon pihalle

Ja nyt jännitämme, tuleeko valo myös toiseen lamppuun vai tarvitaanko Heikkiä vielä uudestaan.

Niin kuin kerroin, ostimme uudet ulkovalot. Kaksi kappaletta. Viime viikolla kun oli päiviä jolloin ei satanut, päätettiin ottaa lamppuja hatuista ja laittaa ne paikalleen. Lamput oli kasattu jo edellisenä iltana asennusta varten.
Vanha lamppu irti - siinä oli liiketunnistin, jonka avulla lamppu paloi n. 3 sekuntia kerralla ja sen takia lamput haluttiinkin vaihtaa.
Lähes kuka tahansa osaa sen verran sähkötöitä, että osaa vaihtaa lampun, sellaisenkin jossa on vanha sokeripalasysteemi. Johto vain kiinni pariksi saman värisen kanssa, tiedättehän. Mutta kun seinästä tulikin viisi johtoa ja lampussa ja sokeripalassa oli vain kolme johtoa.

Eikä sitä sähkömiehen ruuvimeisseliäkään muuten ollut löytynyt... Mutta ei se kuulemma haitannut.
No, ne kaksi ylimääräistä johtoa, niille oli onneksi "hattu", jonka sisään ne laitettiin. Sitten laittamaan lamppu kiinni seinään.
Ja miten se sitten tapahtuu? Ruuveilla juu, kyllä vain. Mutta ongelma olikin siinä, että lamput on suunniteltu niin, että sähköjohdot tulee seinän sisältä. Meillä ei tule, vaan niin kuvasta näkyy, päälipuolelta. Lampun jalkaan (onko se jalka?) oli siis tehtävä koko, johon tulo valkoinen johto mahtui. Helppo homma. Ja nopea. Meidän tiimiltä sekin onnistuu 👍

Ja sitten kokeilemaan. Ei. Ei niin minkään laista valon pilkahdustakaan. Ei uuteen eikä vanhaan lamppuun. Tarkistus. Ei edelleenkään. Ei ole meistä sähkömiehiksi.
Vaan ei ole hätä tämän näköinen. Mökkitalkkari oli just ajanut kotiinpäin - mennään käymään ja pyydetään apua!

Pihalla meidät vastaanotti iso koira, joka yritti näyttää pelottavalta ja yritti haukkumalla pelotella vielä lisää - vaan taisi reppana pelätä meitä vielä enemmän. Kunnes rohkaistui ja tuli nojaamaan muhun niin, että ilman autoa vieressäni, olisin kaatunut.  Niin ja se meidän ongelma. Ei, sähkö- ja putkityöt on ne, joita talkkari ei osaa. Pettymyksen huokaus. Mutta hätä ei edelleenkään ollut sen näköinen. Onhan olemassa Heikki! Heikki? Niin, Heikki osaa sähköhommat, soitetaan Heikille. Selvä.
- Missäs olet?
- Kotona, meinasin just käydä päiväunille.
- No kuule kun täällä olis.....
- Sano niille, että mä tulen jossain välissä käymään, jos ne vaan on kotona.
- On ne. Terve.

Maalla asumisessa on hyvät puolensa. Jos et itse osaa, aina löytyy joka joka osaa. Tai jos ei se osaa, se tietää jonkun joka osaa tai ainakin tietää jonkun joka tietää jonkun joka osaa.
Kiitettiin ja ajettiin kotiin, keitettiin kahvit ja katsottiin, että joku ajoi pihaan.

HEIKKI! Vähän aikaa joutui Heikkikin tekemään töitä, sillä alunperinkin oli vähän turattu lamppujen kanssa eikä ollut ihan helppo homma se lampun toimintaan laitoon. Mutta lopulta paloi molemmat valot. Toista lamppua vain ei voinut vaihtaa, kun siitä puuttui se pahuksen kolo!
Ja sitten alkoi sataa. Ja satoi ja satoi ja satoi. Ja oli muuta hommaa. Mutta ehkä loppuviikosta saisi vaihdettua.
Mutta onpahan nyt edes yksi lamppu vaihdettu. Ja ulkovalot palaa kun ne on sytytetty. Ei tarvitse esittää mitään pihavalotanssia rappusilla saadaakseen valoa.
Ja jos joku menee pieleen eikä toisen valon asentaminen onnistu, niin onhan meillä sitten Heikki 😊

Tällaiset lamput ostimme uusiksi ulkovaloisiksi, vanhojen pallovalojen tilalle:




Tänään olin 2,5 tuntia lääkärillä, siis neurologilla. Aloimme väsyä jo kaikki, niin minä, lääkäri kuin koneensakin. Katsotaan miten asiat tästä taas etenee ja millaista lausuntoa saan. Kuinka kauan tämä löysässä hirressä roikkuminen vielä kestää. 

Remontti-Reiska

Piti oikein tarkistaa, mistä olen viimeksi kirjoittanut, etten höpöttele samoja juttuja uudestaan. Tietokone oli taas tuossa hyllyssä ainaki...