perjantai 19. heinäkuuta 2019

Kumman sitä kirjoittaisi ensin, pohtii Pöllö

Ihanko näitä tavallisia kuulumisia vaiko Myyntisirkkusten seikkailuista - kumpaakohan te lukisitte mieluummin 😕 Jos vaikka ihan tavallisia kuulumisia, kun jotain jäi viimeksi kertomatta, mutta taas unohdin, mikä se oikein oli... No, kyllä se taas mieleen tulee.

Sitä odotellessa esittelen teille luvan kanssa tämän valtavan kokoisen, upean villasukan! Tämä sukka on nähtävissä Sysmän toimintakeskuksessa, jossa työskentelee mm. nuoria pitkäaikaistyöttömia, kehitysvammaisia, mielenterveys- ja päihdekuntoutujia.
Sukasta kerrottiin, että ihan jokainen talossa oleva henkilö on neulonut sukkaan vähintään yhden silmukan (luulen, että kokeiltuaan useammankin 😊) ja sukassa on ihan normaali kantapää kavennuksineen.  Mittoja en huomannut tästä kysyä enkä ottaa, mutta melkoisen kokoinen tämä on:

Kuva: HPöllö


Kuva: HPöllö
Tästä kuvaparista voisi kysyä, onko tyyntä myrskyn edellä? Toisella puolella oli näin kaunista ja tyyntä
Kuva: HPöllö
Ja sillan toisella puolella kuohui sitten senkin edestä.
Kyseessä on Virtaankoski jossa oli sata vuotta sähköä tuottava voimalaitos. 
Nyttemmin voimalaitos on suljettu ja kosken alapuolella voi käydä kalastamassa, kunhan ostaa sinne osakaskunnan kalastusluvan.


Joen rannalla oli myös aivan valtavan suloinen punainen rantasauna - siitä en tohtinut ottaa kuvaa, kun en tiennyt varmaksi kenelle se kuuluu - kalastusosakunnalle vai läheiselle kartanolle.

Nyt ei taas tämä kuvien lisääminen tänne bloggeriin oikein onnistunut, meidän yhteistyö ei tunnu sujuvan. Ei taida tämä maalaiselämä sopivan meille yhdessä.

Kerroin teille viimeksi, miten kävi meidän vuosikausia palvelleelle pyykinkuivaustelineelle. Otti ja kaatui, kaiken antaneensa.  Olin sitä jo heittämässä kaatopaikalle, mutta mitäpä ei Poika ja nippuside korjaisi. Ja niin on taas kaupungissa kaksi ehjää kuivaustelinettä odottamassa puhdasta pyykkiä.

Sikspäkkikin alkaa muuten pikkuhiljaa parantua, kun en ole hirveästi riehunut, olen ottanut rauhallisesti ja tehnyt "pikkuhommia". Järjestin kaupungissa vaatekaappia - kuinka monta vaatekaappia ihmisellä voi olla?? Sain kierrätykseen yhden muovikassillisen ja yhden repullisen verran vaatetta.
Naapuriin vein vähän astioita - naapurin isäntä tervehti "ja meille et kyllä tuo yhtään tavaroita!" 😀 No, ne astiat eivät jää heille, vaan jatkavat matkaansa edelleen vanhuksille.

Riesakin kävi vierailulla 😡 Ja just mun tuuria: lääkäri oli soittanut päivällä muutamaa tuntia aikaisemmin ja kysellyt kuulumisia; "no tässähän tämä, tätä samaa jne jne" Ja sitten kun sen verran ystävän kylään tullessa askarreltiin, että A-nopin muistoksi istutettiin punaisia keijunkukkia ja sen jälkeen lähdettiin käymään kyläkaupassa, niin eikös siellä lähtenyt kuulo ja puhekyky!

Mutta kuulkaa - kertokaas mitkä ihmeen kapistukset ne nämä on? Ostettiin eilen "aarrearkku", pienehkö puinen laatikko (mitäpä sitä muutakaan, kuin koko ajan yritetään vähentää tavaraa...), kaikki muu oli tuttua mutta näistä ei ole hajuakaan:

Kuva: HPöllö






Kuva: HPöllö


Koko on pituus n. 3 cm, tuo käännetty osa n. 1,5 cm, ja tuon "pallukan" halkaisija n. 1 cm. On aika terävä, joten ei voi oikein olla mikään asusteisiin liittyvä, itse pohdittiin, että voisiko olla joku vanhan tyylinen verho nipsu tms.?

Jaahas, tämä taas haluaa temppuilla mulle, leikkiä että tässä on enemmänkin kuvia 😊  Laitetaan sitten. Tämmöinen vahtii öisin mun untani meidän portailla:



tiistai 16. heinäkuuta 2019

Myyntisirkkusten seikkailut Suomen suvessa 2019 - osa 4

Edellisessä osassa Myyntisirkkuset olivat vielä matkalla kohti lähtöpaikka Kihniötä, olivat sentään päässeet jo Hämeenkyröön. Siihen - odottakaas nyt - kiertoliittymään eli liikenneympyrään. Siitä olisi pitänyt ajaa niin kuin suoraan, eli poistua toisesta liittymästä. Helppoa kuin heinänteko sateella. Joillekin.
Mutta eihän Myyntisirkkuset nyt ihan noin vaan kiertoliittymästä "läpi" aja.
- Hei, tuolla olis R-kioski!
- Tarviiko siellä käydä?
- Tarvii. Mun pitää lähettää se rakkauskirje. Niin ja se prepaid-liittymä - eihän kukaan ole sitä vielä ostanut...

Ja niin me ajettiin ympäri. Saattoi siinä joku katsoa, että "naiset....pakettiautolla, kajakit katolla.. ja ajaa kiertoliittymää ympäri.."  Mutta siinä huomattiin, kuinka hyviä kiertoliittymät ovat; jos olisi ollut tavallinen risteys, olisi pitänyt etsiä kääntöpaikka ja sitten Google Maps laskee uutta reittiä, että päästään takaisin oikeaan risteykseen ja luultavasti niinkin isossa paikassa kuin Hämeenkyrö olisi Myyntisirkkuset onnistuneet eksymään. Nyt kävi kaikki näppärästi.

Kuljettaja-Sirkkunen päätti kipaista jäätelökauppaan sillä aikaa kun minä Apu-Kuskina menin kioskille ostamaan postimerkin rakkauskirjeeseeni sekä sen prepaid-liittymän. Ensin piti tietenkin tarkistaa, että eihän sitä ole kukaan ostanut (ei ollut) ja että minkälainen se pitää olla, kun se tuli tablettiin. Sitä uutta varasto-/maksujärjestelmää varten.
Asiat hoitui. Mutta me melkein eksyttiin toisistamme Kuljettaja-Sirkkusen kanssa. Piti jo soittaa: missä sä oot?

Ai se rakkauskirjekö?
Kyllä, se oli ihan oikea rakkauskirje. Se oli AM:lle 😍

Löydettiinhän me toisemme ja päästiin jatkamaan matkaan ja määränpää läheni. Hmm... hiekkatie - onko tää varmasti oikea paikka? No, mennään tänne, kun Google Maps niin neuvoo. Minuutin päästä ollaan perillä.. Puhelin soi:
- Missä te olette?
- Ihan just perillä, ei pitäis olla enää montaa sataa metriä.
- Tota.. saatteko te missään autoa ympäri, voisitteko te käydä Kihniön keskustan M-marketista hakemassa yhdet avaimet - ne on siellä mun nimellä?
- Kai me saadaan.. Me soitetaan sitten jos ei saatu 😎

Voihan pahvi. Me oltais just oltu perillä, mutta kun me ollaan kilttejä ja avuliaita, niin käännyttiin ympäri ja lähdettiin kohti Kihniön keskustaa etsimään M-marketia. Onko sellaista edes olemassa?
No niin, nyt ollaan keskustassa.. tuossa on pankki, K-kauppa... eihän tänne enää mahdu yhtään kauppaa, tämä on niin pieni paikka.. Google Maps - auta!
Apukuskina kävi mielessä, että mitäs jos ne miehet ovatkin keksineet omasta mielestään hauskan tavan vedättää meitä eikä mitään M-marketia ja avaimia olekaan? Hmm..... Myyntisirkkusten kosto on kauhea 😉😏😅
Kuljettaja-Sirkkunen oli luottavaisempi ja uskoi, että ei miehet meille sellaista tekisi.
M-market ja avaimetkin löytyi - hyvä niin. Ostimme samalla vähän evästä ja lähdimme takaisin kohti päämäärää, Kihniön Pyhäniemeä, josta aamulla lähtisi matkaan viikon melontaseikkailu kohti Saloa, 35. Suomi Meloo.

Kun pääsimme perille Pyhäniemeen, oli meitä odottamassa rivi miehiä (noin kuvaannollisesti 😂) ja halausten jälkeen asettuivat jonoon odottamaan käskyjä: auton ovet auki ja tavaroiden purku.
Saimme hienon tilan ensimmäiselle myymälällemme, leirintäalueen ravintolan henkilökunta ystävällisesti auttoi tuossa ja tässä ja siinä pyynnössä - melkeinpä missä vain mitä keksimme pyytää.

Samaan tilaan "rakennettiin" toimisto ilmottautumista varten: jokainen ilmottautunut ja osallistumismaksun maksanut sai ranteeseensa osallistumisrannekkeen - rannekkeiden tarkastuksia tehtiin viikon aikana silloin tällöin useamman kerran.
Tämän vuoden ranneke näytti tältä:


Kun kauppa oli saatu valmiiksi, lisättiin aamupäivällä haetut tavarat tietokoneella varastoon ja sen jälkeen pistettiin ovet kiinni. Kello oli jo sen verran, että oli aika päästä purkamaan omatkin tavarat tulevan viikon kotiimme, käydä iltauinnilla ja valmistautua yöpuulle.

Pyhäniemessä on aivan upea hiekkaranta ja hikisen päivän päätteeksi oli mahtavaa käydä uimassa. Ja hei - kävin uimassa ensimmäisen kerran moneen vuoteen! Iltauinti peilityynessä järvessä, lämpimässä vedessä: voiko illan paremmin päättää.

Huomenaamulla aloitetaan - kaikki valmiina!










Muurahaisia ja hämähäkkejä ja ampiaisia ja hyttysiä

Mistä tietää, että on kesä?
No tietenkin siitä, että aurinko paistaa. Ja sataa vettä. Ja ukkonen jyrisee. Ja pihalla on paljon kukkia. Ja tienvierustat on täynnä kukkia.

Pihalla kipittää muurahaisia. Ja hämähäkkejä. Ja niitä hämiksiä tulee välillä sisällekin. Niistä en tykkää YHTÄÄN. Mutta olen oppinut olemaan kirkumatta. Poistun sievästi paikalta, osoitan sormella ja totean lakonisesti, että sormeni osoittamassa suunnassa on hämähäkki. AM tietää oitis mitä tehdä.

Portaiden alla on joku kukkamehiläisten (tai vastaavien) pesä ja siitäkin huolimatta, että me istumme portailla (puiset portaat), ne haluavat mennä portaiden alle. Juuri tietystä kohtaa. Valitettavasti ne jossain vaiheessa kohtaavat viimeisen hetkensä. Siinä vaiheessa, kun niitä alkaa pörrätä useampi kuin se yksi eksynyt.

Hyttyset eivät minua juurikaan häiritse. Olen tullut siihen tulokseen, että johtuu lääkityksestä. Jollain tasolla on siis lääkitys kohdillaan - toimii edes hyttysmyrkkynä 😄 On toki olemassa niitä tosi tosi kiukkuisia hyttysiä, joihin ei tunnu tehoavan mikään muu kuin pilkkihaalari ja mehiläishoitajan päähine.

Kaupungissa käytiin kääntymässä. Olin käynyt läpi A-nopin vaatteita ja kun olimme liki saman kokoisia ja hänellä oli hyvä maku pukeutumisessa - siispä mukana oli valtava määrä vaatteita jotka pyöräytin koneessa. Viimeistä koneellista en enää laittanut kuivaajaan vaan laitoin pyykit kuivumaan telineeseen. Aamulla vastassa oli tämä näky:



Vanha väsyi. Muoviosat halkesi. Onneksi oli olemassa toinen teline, jossa oli jo kuivia pyykkejä, joten sain siirrettyä nuo kosteat pyykit siihen ja sitten saatoimmekin taas vaihtaa maisemaa.
Eli hur-rur Gunnarilla maalle.

****
Meinasin ottaa uuden alun koko jutulle, kun onhan tässä taas ollut touhua ja tohinaa, mutta jatketaan tästä.

Ennen kuin menimme maalle-maalle, kävimme hakemassa meille maalle uuden pöydän, sellaisen klaffipöydän. "Keittiö" kun on niin pieni niin ajattelimme, että semmoinen on juuri sopiva meille kahdelle. Ja jos tulee enemmän väkeä, sen saa tarvittaessa isommaksi. Se on JUST hyvä meille.

Ennen lähtöä vietiin kotoa kaksi kassillista vaatteita ja kaksi isoa kassillista muuta tavaraa kierrätykseen, tällä kertaa Fidalle. Koska vaatetta ja tavaraa kierrätettäväksi riittää, niin ajattelin valita kullekin satsille eri kohteen, tässä kaupungissa kun niitä riittää.

Edellisviikon torstaina oli kyläkaupalla Roinaralli; sinne sai viedä pienmetallia, elektroniikkaa ja myrkkyjätettä. Se oli tosi hyvä juttu, mekin päästiin isosta kasasta jätettä/roskaa eroon. Luultiin lähtevämme paikalle hyvissä ajoin, mutta kun päästiin perille, siellä olikin jo pitkä jono. Taas opimme jotain maalla asumisesta: ilmoitetut kellonajat ovat todellakin noin -aikoja, heittävät ainakin puolella tunnilla 😉
Homma sujui kuitenkin hyvin ja me ollaan AM:n kanssa hyvä tiimi (35 vuotta opettaa..), että meillä ei montaa minuuttia mennyt, kun meidän auto oli tyhjennetty.

Tämä kahden kodin väliä kulkeminen on kieltämättä välillä vähän... ahdistavaakin. Täällä kaupungissa ei tunnu olevan mitään tekemistä, vaikka oikeasti kyllä olisi, kun vaan tekisi.
Tuon pyykinkuivausteline-episodin jälkeen saimme maalla vähän jotain aikaiseksi, kun Poika soitti keskiviikkona, että onko "liian aikaisin ilmoitettu, jos hän nyt ilmoittaa, että tulisi huomenna?" Krhm...äitinsä poika... No ei. Torstaina siis ajoimme taas takaisin kaupunkiin hakemaan Poikaa - ilta meni siinä, kun hän yritti elvyttää AM:n läppäriä, turhaan. Ei auttanut edes se, että kone avattiin perjantaiaamuna. Ei meinannut auetakaan. Ja siinäkään ei auttanut tämä perheen legendaarinen minuun liitetty lause "kuuluuko tän irrota?" - sillä nimittäin aukea tai irtoaa kapine kuin kapine....
Lause liittyy esineeseen jonka EI pitänyt hajota, mutta minä sain sen rikki...


Postipoika oli ehtinyt käydä muuten siinä parin päivän poissa olon aikan ja tuoda pari korttia. Tämä ihanan kortin, josta tulee mieleen, että lähettäjä on ajattellut lähettäessåån seikkailuani Myyntisirkkusena 😏 Tiedä häntä.

Kiitos Susanna muistamisesta 💓








Toisenkin kortin postipoika oli postiluukusta pudottanut - anteeksi kuvan huono laatu - Sinisen Sohvan väki on ollut kesälomamatkalla ja muistanut reissullaan myös Pöllöä ihanilla kedon kukkasilla


Hauska sattuma muuten; molemmat kortit ovat Minna Immosen kauniita kortteja.

Kaikki kortit ovat kauniita - olen iloinen kaikista korteista, tämä vain oli minusta mukava sattuma 😊







Perjantaina ajelimme kirjakaupan kautta takaisin maalle, Äitirakas soitti ja kysyi ollaanko kotona (tuntuu hullulta, kun on kaksi kotia 😄), he tulee pistäytymään. Siitäpä sitten lähdettiin Pojan kanssa kävelemään kyläkaupalle - oli ihan kiva mennä sinne kävellen, kun ei ole pitkä matka. Vaan "turhaan" käytiin, kun eivät malttaneet kahville jäädä, toivat meille vain pölkkyjä. Pölkyille pölkkyjä.

Lauantai olikin sitten työpäivä. Oltiin kyllä sovittu, ettei meillä mitään työleiriä pidetä, mutta vähän piti töitä tehdä. AM ajeli nurmikkoa, Poika niitti heinää pihan toisella puolella ja vielä lopuksi kävi harjaamassa katon. Minun tehtävä oli tuhota niitä pahamaineisia lupiineja. Ei olisi pitänyt. Takareidet tuli kipeäksi. Ja pehva. Ja mun sikspäkki meni varmaan sijoiltaan. Varmaankin sikspäkin kaks ylintä riviä vaihtoi paikkaa. Tai kaks alinta. Tai jotain. 😉😉 Ei kun oikeasti varmaan jotain revähti, kun yritin kiskoa yhtä juurakkoa irti. Naps. Juurakko pysyi paikallaan, mutta sikspäkkiin sattui ja se on vieläkin kipeä. Nauraminen tekee vähän kipeää vieläkin. Sen siitä saa, kun yrittää tehdä muka-töitä.
Lauantaina vietettiin myös hetki äiti-Poika -aikaa ja käytiin ajelulla. Juteltiin kaikenmaailman asioista.
Isä-Poika -aikaa viettivät sitten, kun lämmittivät saunaa.

Nyt ollaan pari päivää kaupungissa - sinä aikana  on hyvää aikaa siivota omia kaappeja; miettiä mitä kokeilisi myydä tori.fi:ssä ja mitkä laittaa suoraan kierrätykseen/hyväntekeväisyyteen.
Ja onpa tuota ihan roskikseenkin menevää tavaraa kertynyt, valitettavasti.

Että semmoista. Paljon varmasti jäi tässä kuulumisia kertomatta, mutta tässä varmaan ne tärkeimmät.

Ei kun ihan paras juttu meinasi jäädä kertomatta! Pöh. Ihan pikainen päätös tehtiin lauantaina, siinä ei varmaan mennyt kuin tunti, kun homma oli saatu ensi kysymyksestä valmiiksi:
Lähdemme elokuun viimeiseksi viikoksi Äitirakkaan ja Pojan kanssa kolmestaan Siskorakkaan luo!
Siinä ei kauan mietitty; nuoriso etsi meille edulliset lennot sopiville päiville ja varasi liput ja nyt ei muuta kuin odotetaan lähtöä 😍😍






sunnuntai 7. heinäkuuta 2019

Hätä. Paniikki. Katastrofi.

Nyt tuli hätä. Ihan oikea paniikki. En osaa parsia. Eikä ole tullut missään eteen sitä parsinsientäkään. Vaikka eihän siitä mitään apua olisi, kun ei osaa parsia. Jospa sieltä anopin kätköistö semmoinen vielä löytyy. 

Mutta hätä ja paniikki on kuitenkin. Sukka on menossa rikki. Eikä ihan mikä tahansa sukka. Pöllösukka. Eikä mikä tahansa Pöllösukka. Vaan Repun neuloma Pöllösukka. Katsokaa nyt: 

Rikki on menossa hyvä sukka. Käytön jälkiähän siinä näkyy, nyppyyntynyt on, kun on paljon käytetty, hyvät sukat, mutta kohta katkeaa kamelin selkä - eikä kun lanka tuosta isovarpaan kohdalta. Niisk.

Korjaisikohan Äitirakas mun sukkani jos oikein nätisti pyytäisin? Jos olen kiltti ja nätisti pyydän.
Voi huokaus sentään, kun ei ihminen osaa itse parsia. 








Maalla on oltu taas koko viime viikko. Tänään tultiin kaupunkiin. Lauantaina oli kylällä markkinat, tai tarkemmin K... Kyläpäivät.  Äitirakas tuli meidän kanssa katsomaan mitä kaikkea siellä oikein onkaan. No, siellähän on sitä perinteistä, mitä nyt kesäisillä kylämarkkinoilla onkaan.
AM:n iloksi siellä oli marinoituja valkosipulin kynsiä ja myyjäkin tunnisti AM:n "Sieltä hän saapuu vakain askelin"  - ja otti jo valmiiksi oikean purkin esille 😂
Melkein koko markkina-alue ehdittiin kiertää ennen kuin jyrähti ensimmäisen kerran. AM kysyi, saako hän tarjota meille limonadit emmekä me niistä tietenkään kieltäytyneet. 
En tiedä oliko ravintola tehty vanhaan navettaan vai mihin, mutta viihtyisäksi se oli tehty. Istuimme pöytään, Äitirakas tapasi samassa pöydässä entisen työtoverinsakin. 
Ja ennen kuin olimme nämä ihanat limonadit ehtineet juoda, alkoi kaatosaade! Vettä satoi niin, että tila oli pian aivan täynnä - onneksi iloisia ihmisiä, kukaan ei ollut kiukkuinen sateesta. 
Katsopa muuten miten kaunis pöytäliina! 


Siellä istuessamme tuli vieraistakin tuttuja - pienen kylän iloja ja etuja. 

Pari kuvaa nappasin teillekin sieltä katsottavaksi. Kyseessä on siis tila, joka myy perunoiden yms. lisäksi oma tekemää limonadia, siideriä ja viiniä. 

Lisäksi sieltä saa myös muita lähiherkkuja: juustoa, leipää, jauhoja, hilloja....

Tilauksesta pääsee myös maistelemaan viinejä sekä syömään noutopöytään. Kumpaakaan ei olla käyty kokeilemassa, kun pitäisi koota vähän isompi ryhmä sitä varten. 

Mutta kahville ja marjapiirakalle kyllä pääsee, ainakin minun ymmärtääkseni.



Näin upeista kahvikupeista kelpaa kyllä kahvia juodakin


Kun sade vähän hiljeni, uskallauduimme mekin ulos ja kävelimme takaisin meille, Mukava päivä kaiken kaikkiaan; muutama tavara löysi uuden kodin ja myöhemmin illalla saimme vielä tiedon meille sopivasta pöydästä. Nyt on kierrätetty on todella ja moni ihminen on tyytyväinen 👍

Myyntisirkkusten seikkailut jatkuu varmaan huomenna - ja Pöllön seikkailutkin, kaikenlaista muutakin on viikon aikana sattunut. 

lauantai 29. kesäkuuta 2019

Ei mitään tekemistä

Ollaan taas oltu pari päivää maalla. Otsikko "ei mitään tekemistä" ei pidä täällä yhtään paikkaansa - niin kuin taisin jo viimeksi mainitakin. Silti tuntuu, ettei saa mitään aikaiseksi. Siirtelee vain tavaroita paikasta toiseen.

Oikeasti veimme tänäänkin kaatopaikalle kaksi jätesäkillistä sekajätettä sekä muuta jätettä. Veranta, joka meidän on tarkoitus tyhjentää ainakin sen verran, että siellä voi edes joskus istuskella, eikä olisi ihan pelkkänä varastona, on ihan täynnä kaikenlaista tavaraa: tuo menee sinne, tuo menee tuonne...
Osa niistäkin on kaatopaikalle menevää, mutta niitä ei otettu mukaan, kun ensi viikolla tulee tuohon muutaman sadan metrin päähän auto joka kerää kaiken pienraudan, myrkylliset jätteet, pienet kodinkoneet/sähkölaitteet ja ne kaikki saa viedä sinne ilmaiseksi. Toki hyödynnämme palvelut, kun ne melkein ovelle tuodaan.
Vastaava olisi ollut kaupungissakin melkein kotiovella, mutta sinä päivänä oli jotain muuta tekemistä ja se meni meiltä ohi.

Eilen tiskasin kahvikuppeja. Tiskasin. Tiskasin. Tiskasin. Toisaalta tuntui, että kahvikupit ja tiskiharja tulee jo korvistakin ja varmasti nään niistä painajaisia, mutta toisaalta niiden tiskaaminen olikin ihan kivaa. Nyt vain pitäisi keksiä, mitä niille kahvikupeille tekisi... Niin paljoa kahvikuppeja me ei tarvita ja kun kaupunkikodistakin löytyy vielä lisää kahvikuppeja. Huh huh.


Tässä on osa kupeista joita olen pessyt. Nuo, jotka on toisena oikealta, ajattelimme pitää, ihan vain siksi, kun ovat niin erikoisen mallisen. Kauniita ovat kaikki ja ansaitsisivat toki paikkansa, mutta kun tilaa on kovin vähän.
Tässä siis mallikappaleet; kuvattu Poikaa varten, josko hän olisi halunnut jotain näistä.

Kehäkukkakärryjämme olen katsellut huolestuneena. Ovat kyllä kasvaneet - näyttivät minusta jo enemmänkin pinaateilta 😉, mutta eilen kun lähdimme kylään AM:n yli 90-vuotiaan tädin luo, huomasin, että hei, onhan siellä nuppu!
Ja tänään kun tulimme sieltä kaatopaikkakeikalta, niin katselin istutuksia tarkemmin: nuppuja on enemmänkin! Jes, ehkä se sittenkin onnistuu 👍

Ai niin, piti selvittää, mihin kuuluu kirjojen kannet...


torstai 27. kesäkuuta 2019

Myyntisirkkusten seikkailut Suomen suvessa 2019 - osa 3

Perjantaiaamuna 7.6. heräsimme auringonpaisteeseen, tietenkin. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja linnut lauloivat - niin kuin kesäaamuna kuuluukin.

Meillä ei varsinaisesti ollut kiirettä mihinkään eikä oikeastaan mitään aikatauluakaan, olimme vain sopineet tapaavamme herrasmiesystävämme Hyvinkään ABC:llä puolilta päivin. Helppo homma. Ja aikaakin oli, vaikka meidän piti tehdä vielä pari mutkaa, mutta niiden tekemiseen ei menisi kauaa.
Eihän meiltä koskaan 😉

Aamupalan jälkeen otimme kantoon Kuljettaja-Sirkkusen tavarat ja suunnistimme auton luo. Huh, molemmat kajakit olivat vielä tallella. Minua näetsen vähän jännitti, autoa kun ei saanut ihan "ikkunan alle", että kuinkahan niiden kanssa käy. Kuljettaja-Sirkkunen oli luottavainen: ei niille mitään tapahdu, kyllä ne siellä yön säilyy.
Kun viimeisetkin tavarat oli pakattu autoon niin, ettei ne tipahda heti ovea avatessa, oli ensimmäisenä kohteena Sipoo ja siellä melontatarvikeliike Bear&Water. Edellisenä päivänä olimme jo pakanneet iison kasan heiltä tullutta tavaraa, mutta meillehän ei mikään riitä, vaan kävimme hakemassa lisää.
Aikaa kului kuitenkin vähän enemmän kuin ajattelimme ja kun teimme lähtöä, juuri uuden kajakin ostanut nuoripari kysyi meiltä neuvoa, onko kajakki kiinnitetty katolle oikein, heillä kun on pitkä matka edessä. Luotettavan ammattilaisen näköisiä ilmeisesti 😇 No, onneksi liikkeen omistaja tuli auttamaan heitä, niin kajakki varmasti oli oikein ja kunnolla kiinnitetty.

Meidän matkamme jatkui.. Kohteena toinen melontatarvikeliike, Welhonpesä Klaukkalassa, mutta jos luulet, että matka Sipoosta Klaukkalaan on suora ja selkeä, niin ehei, ei ollenkaan. Ei ainakaan meille 😂

Meillä oli sovittu matkan varrelle treffit - älkää kysykö sen tarkemmin, minä en niitä Ison Kirkonkylän paikkoja tunne - moottoritien varren huoltoasemalle. Alku näytti hyvältä. Kunnes huonona navigaattorin lukijana Apukuski varovaisesti kysyy
"Olisikohan meidän pitänyt mennä tuosta tuonne?"  No OLISI. (Ei, Kuljettaja-Sirkkunen ei suuttunut, ei korottanut ääntään, totesi vain. Etsimme paikan, missä pääsimme pois moottoritieltä ja takaisinpäin. Ja pääsimme sinne huoltoasemallekin... Ainoa ongelma vain oli se, että olimme väärällä puolella tietä 😵
- No nyt me oltais täällä, mutta..
- Joo, mä näen teidät, pysykää siinä, älkää liikkuko, mä tulen sinne.
- Okei.
Ja me teimme työtä käskettyä. Sovittu asia tuli hoidettua ja saimme ohjeet, mistä meidän tulee ajaa, että pääsemme takaisin moottoritielle siihen suuntaan, johon olimme alunperinkin olleet menossa.
Juu juu, kyllä me nyt pärjätään.

- Hei olisko meidän pitänyt mennä tosta?
- En mä tiedä, voi olla. Kyllä varmaankin.
- No voi... Mihin me nyt mennään?
- Oota vähän, tää laskee uutta reittiä. Nää tietyöt on niin viheliäisiä!
- No niin, nyt me ollaan tässä, me ois voitu ajaa suoraan tänne, niin E:n ei olis tarvinut tulla tapaamaan meitä mihinkään...  No, ei se mitään, kohta me päästään moottoritielle.
- Ootko varma? No joo, me ollaan nyt ajettu tän kyltin ohi kolme kertaa, muutaman kilometrin päästä pitää kääntyä, sitten ei oo enää pitkä matka niin ollaan perillä 👍

Jossain välissä taisi soida puhelinkin ja meidän herrasmiesystävät soitteli ja kyseli sijaintia. Tuota... jatkakaa te vaan matkaa, ei me kyllä ehditä mitenkään kahdeksitoista Hyvinkäälle. Meillä on ollut vähän mutkia matkassa.

Lopulta päästiin onnellisesti perille Welhonpesään ja hakemaan lisää tavaraa. Tai siis meidänhän piti hakea sieltä vain beachflag, yksi heidän lippunsa. Mutta otettiin vähän lisää tavaraa samalla. Se kävi kyllä tosi ripeästi, ei siinä mitään.

Tämä ihanuus ei ole heidän pihaltaan, mutta tällainen samanlainen kasvoi siellä - ja juhannuslapsi oli sananmukaisesti polvillaan sen edessä. Tai ehkä voisi sanoa tarkemmin alla....


Kuljettaja-Sirkkunen otti vielä muutamia kuvia heidän pihallaan olevasta ruusupensaasta kun minä jo olin kiipeämässä takaisin autoon.

Miten se sora sillä lailla siitä jalan alta pyörähtikään... ja kun Apukuski on notkea kuin norsunpoikanen (jotka muuten oikeasti ovat aika notkeita, vähän vain tasapaino joskus heittää), niin jälki oli sitten sen mukaista...

Kuljettaja-Sirkkunen ei tainnut ehtiä edes kuulla mitään, kun hihkaisin, liikkeen omistaja sen sijaan pyyhkäisi paikalle kuin ohjus kysymään mitä tapahtui. Ei onneksi mitään vakavaa - kyllä kai viiskymppiselläkin pitää vähän "asfaltti-ihottumaa" olla?

Tämä jäi muistoksi siellä ruusupuskan alla könyämisestä - pitäähän niitä alimmaisiakin kukkia jonkun tuoksutella. Kaikki aina vain nuuskuttelevat niitä päällimäisiä ja alimmaiset jäävät ihan unholaan 😉

Vieläkin on vähän muistoja jäljellä, vaan kyllä ne siitä ajan kanssa katoavat. Ja arpia toki mahtuu entisten joukkoon.
Mustelmista viis veisasin, niin tuli viikon aikana lisää päivittäin, jalat oli aivan täynnä mustelmia kun pääsin kotiin.

Kun sieltä ruusupuskan alta lopulta könysin autoon, päästiin matkaan niin, että päästiin ajamaan jo ihan pidempikin matka ilman mitään sen kummempia kommelluksia.

Taidettiin päästä peräti Hämeenkyröön saakka 😊






keskiviikko 26. kesäkuuta 2019

Myyntisirkkusten seikkailut Suomen suvessa 2019 - osa 2

Myyntisirkkusten seikkailut Suomen suvessa vuodelta 2019 on päättyneet ja Myyntisirkkuset ystävineen on palanneet kotipesiinsä toipumaan.  Mahdattekohan te jaksaa lukea mitä kaikkea tällä kertaa sattui ja tapahtui? Alku ainakin oli vauhdikas 😃 Tai "vauhdikas ja vauhdikas"...

Minä toimin jälleen Apukuskina ja minun matkani alkoi jo keskiviikkona 5.6. kun Äitirakas tuli hakemaan minut tavaroineni heille yöksi.
Jos joku olisi tuolla matkalla meidät pysäyttänyt ja kysynyt mihin olemme menossa ja sen jälkeen selvittänyt kuin tullimies konsanaan mukanamme olleita tavaroita, niin olisi varmasti kysynyt toisenkin kerran; oletteko ihan varmoja.
Mukana oli tietysti se rinkallinen vaatteita, ruokailuvälineet, lääkkeet, hygieniatarvikkeet. Sitten oli yksi kassi missä oli parit ylimääräiset kengät, unipussi (ei makuupussi, vaan semmoinen ohuempi), 10 kpl froteisia kylpypyyhkeitä. Juu juu, joka päivälle oma pyyhe... No ei vainenkaan, ne oli myytäväksi, olimme AM:n kanssa hakeneet ne edellisellä viikolla.
Leipäkaupassakin oltiin käyty ja ostamassa matkalta yksi silitysrautakin.
Niin ja sitten oli tietysti vielä se pieni reppu, missä oli yöpymistarvikkeet siksi yöksi, minkä vietin siellä Äitirakkaan ja Tunturiruipelon luona.
Minä mihinkään muuttamassa ollut, mutta olihan sitä tavaraa 😂

Torstaiaamuna 6.6. noustiin hyvissä ajoin kauniiseen auringonpaisteeseen, syötiin aamupuurot, kammattiin naamat, hampaat ja tukat ja lähdettiin ajelemaan kohti Lohjaa jossa perinteisesti oli edessä Myyntisirkkusten auton pakkaaminen.
Tällä kertaa emme tehneet perinteistä ylimääräistä kierrosta oikeaan osoitteeseen suunnistaessamme, vaan osasimme perille - bingo! - kerralla. Olisimme ottaneet Kuljettaja-Sirkkusen kyytiimme bussipysäkiltä, hän kun tuli bussilla Isolta Kirkolta, mutta aikataulumme eivät sittenkään mätsänneet niin hyvin kuin luulimme; me olimme perillä aikaisemmin kuin olimme ajatelleet.

Perillä odotti taas tuttu näky: pahvilaatikoita, pahvilaatikoita, pahvilaatikoita... Miten niitä voikin olla niin paljon? Ja kun tänä vuonna pakettiautomme oli aikaisempaa pienempi - mahtuisiko ne kaikki tavarat sinne? No plussaa oli se, että meidän ei tarvitsisi kuljettaa omia tavaroitamme samassa autossa, sillä tällä kertaa jakaisimme asuntoauton kahden herrasmiehen kanssa. Meillä olisi koti koko ajan siellä missä mekin: olisimme kuin etanat, tosi reippaat etanat. Pitäisikö muuttaa nimetkin Myyntietanoiksi?

Pelkällä kahvinjuonnilla ei homma kuitenkaan etenisi, joten ei kun töihin: Äitirakas sai taas työn jossa hän on oikeasti ihan paras. Toisaalta varmastikin epäkiitollisin homma, sillä heti kun laatikot ensimmäisen kerran avataan, tuntuu että koko työ oli turhaa. Eli hänelle annettiin taas työksi t-paitojen viikkaus. N. 100 kpl t-paitoja ja siihen päälle muutama kymmenen fleece-takkia.
Sillä välin me Kuljettaja-Sirkkusen kanssa käytiin läpi ja purettiin muita pahvilaatikoita, tarkistettiin lähetysluettelot.
Välillä tarkistettiin meidän uuden maksujärjestelmää ja varastosysteemiä - kaikkea sitä pitää Sirkkustenkin vanhoilla päivillään opetella...

Päivä oli TODELLA KUUMA. Hiki valui ihan suoranaan ja vaikka kuinka joi vettä, ei se tuntunut missään - paitsi siinä, että hiki valui.

Välillä käytiin syömässä ja pidettiin toki kahvitaukoakin.


Äitirakas lähetettiin kotiin kun paidat ja takit oli viikattu - hänellä oli vielä omakin auto pakattavana Tunturiruipelon kanssa.

Kummasti ne pahvilaatikot taas saatiin tyhjennettyä ja tavarat siirrettyä meidän tuttuakin tutumpiin muovilaatikoihin; osa tavaroista jäi pahvilaatikoihin kuten aina, mutta kaikki laatikot saatiin kuitenkin mahtumaan autoon.
Ja minäkin muistin ottaa omat tavarani - ettei tarvinut odottaa niitä lauantaihin ja Kihniöön asti 😉

Ja kun Myyntisirkkusten auto oli pakattu, katollaan kaksi kajakkia, joista toinen arvottaisiin viikon päästä perjantaina Salon torilla, otettiin suunta Isolle Kirkolle ja Kuljettaja-Sirkkuselle yöksi.

Vähän pientä ilta(yö)palaa ja kaaduttiin väsyneinä petiin, jotta jaksetaan aamulla nousta ylös. Tosin meillä ei olisi mikään kiire, matkaan menisi n. 3-4 tuntia ja perillä tarvitsisi olla vasta joskus...hmm...olikohan se n. viiden aikaan iltapäivälllä.


 

Tältä näytti meidän automme tänä vuonna. Katolla arvottava kajakki ja sen takana ehkä toinen kajakki, ellei se sattunut juuri kuvanotto hetkellä olla vesillä - kuva kun on otettu jostain matkan varrelta.


Kumman sitä kirjoittaisi ensin, pohtii Pöllö

Ihanko näitä tavallisia kuulumisia vaiko Myyntisirkkusten seikkailuista - kumpaakohan te lukisitte mieluummin 😕 Jos vaikka ihan tavallisia ...