Vastaukset 29.5. kysymyksiin - ja muistojen arkun pölyttämistä

 Aurinkoista toukokuun viimeistä päivää - huomenna alkaa virallisesti kesä! 

Eilen oli mitä upein päivä kaikille juhlille. Mekin pistäydyttiin kaupungissa ja ajettiin taas maisemareittiä kotiin. Mennessä katseltiin miten montaa eri vihreän sävyä voikaan olla ja samalla, että mikä väreistä lasketaan vihreäksi ja mikä ruskeaksi. 

Kotimatkalla ajettiin melkein lapsuuskodin ohi, mutta koska se on niin piilossa, ettei sitä näe, käännyimme hiekkatielle ja - no ei voi sanoa, että oikaisimme kotia kohtia, sillä hiekkatie on mutkainen kuin mikä. Ei ole viivottimella piirretty.

Sitä tietä kuitenkin ajelin alakoululaisena mummolan ja kodin väliä, sen tien varressa on paikka josta haettiin mummolaan valko-harmaa töpöhäntäinen, laiskanpulskea Taavi-kissa ja siellä oli ensimmäinen kesätyöpaikkanikin. 
Siitäpä sitä saatiin Mursun kanssa naurua pitkäksi aikaa: "irtisanoin" itseni ennen ensimmäisen päivän loppua, vatsa kipeänä ylettömästä herneiden syömisestä ja...luojalle kiitos kuukautisista 😂🫣 (Poika lienee tullut tässäkin äitiinsä: ruumiillinen työ ei oikein sovi meille). Ilmankos muuten minulla menee välillä kovin helposti herne nenään - olin siis töissä hernepellolla, taisin olla 12-vuotias. 

Stansta kyseli muistoja, varsinaisesti kyllä kevätjuhlavaatteista, kevätjuhlista. 

Maalainen kun olen, kävin kyläkoulua mummolasta käsin, tuossa naapurikylässä. Ihana vanha puinen kyläkoulu, jossa asui myös Postin/Postipankin virkailija. Kun 5. luokkani loppui, loppui koko koulun taru - siksipä lauloimme koko koulu sitä nykyään niin kiistanalaista Suvivirttä antaumuksella: seuraavana arkipäivänä koulua ruvettiin purkamaan 😢 
Meidät siirrettiin Nuorisoseurantalolle, jossa minä kävin sen viimeisen ala-astevuoteni, 6. luokan. 
Kevätjuhlavaatteista muistan sen verran, että muina vuosina oli aina uusi mekko ja valkoiset polvisukat ja sandaalit. 
Kuudennella luokalla oli uudet farkut. Varmaan ensimmäiset, sillä Äiti teki paljon itse vaatteita siihen aikaan. 
Kevätjuhlan jälkeen kotona lähdettiin illan suussa Äidin kanssa pyöräilemään ja reitti kulki, ihan tietä pitkin, talon ohi jossa asui, sanotaanko erikoista väkeä ja heidän iso koiralaumansa. Yksi koirista luikahti portista tielle ja upotti hampaansa sääreeni! Onneksi vauhtimme oli sen verran kova, että koira jäi ja kun oltiin turvallisen matkan päässä, pysähdyttiin katsomaan vaurioita. Jalassa pari pientä reikää, mutta suurin suru oli ne farkut 😢😢 Niihin oli tullut reikiä eikä ne tietenkään olleet enää niin hienot! 

Uusi koulu rakennettiin aikanaan ja koulun vihkiäisissä minäkin olin. Koulua vastapäätä oli 3.-4. luokan opettajan keltainen talo. Talo on paikallaan edelleen - asukkaista en tiedä. Olen surullisena katsellut ohi ajaessa talon kuntoa, mutta tänä kesänä sitä on ruvettu korjaamaan: eilen iloissani katselin, miten sitä laudoitettiin uudelleen. Ja täsmälleen saman keltaiseksi kuin se oli lapsuudessani. Ihan meni sydän sykkyrälle: edes jotain kylässä säilyy ja säilytetään. 

Edellisen postauksen kysymyksiin tiesitte hyvin vastauksia:

1. Minkä pankin lastenkerho oli nimeltä Kultapossukerho?
Postipankin.
Isä lottosi joka viikko ja kerran minäkin sain tehdä oman loton ja voitin sillä 25 markkaa! Ne rahat vietiin oman kylän Postiin, jossa hoidettiin myös pankkiasioita ja liityin samalla Kultapossukerhoon. 
Sieltä tuli Kultapossu -lehti, jossa oli tehtäviä ja tarinoita ja tehtäviin kun vastasi ja lähetti vastaukset Kultapossukerhoon, keräsi pisteitä. Kun oli tarpeeksi pisteitä, sai Suurmestarin arvonimen! Krhm - minä sain 😄
Sieltä sai myös tilata Kirjeenvaihto -listan (en muista oikeata nimeä sille), eli listan jossa oli kirjeenvaihtoystävän haluavien nimet ja osoitteet. Äidin luvalla sain tilata sellaisen, varmaan parikin kertaa. Ensimmäiseltä listalta valitsemani tyttö on ystäväni vieläkin - ystävyys on jatkunut 48 vuotta!!

Tällaisen tarinan Kultapossukerho kaivoi muistojen arkusta 🥰

2. Kenen albumeja ovat mm. Kesän lapsi ja Rokkivaari Hotanen?
Tapani Kansan
Tämä taisi joitakin vähän hämätä, arvelin että Rokkivaari Hotanen tekee tästä helpon 😉
Kesän lapsi -kappale on Katri Helenan, mutta Tapani Kansa on tehnyt saman nimisen studioalbumin.
Hotasella meillä tämä ratkaistiin 😜

3. Minkä nimiset ruskeasta vakosametista valmistetut tossut Nokia lanseerasi 1969?
Retu.
Minulla ei koskaan Retuja ollut, mutta kaupungissa niitä taisi näkyä paljonkin. 

Nokia yritti tuoda Retu -kenkiä takaisin tuotantoon (en tiedä onnistuiko), mutta Canvas-kenkinä. Ehei, ei sinne päinkään. Ainoa oikea Retu on tuo vakosametista tehty, sen minäkin muistan 😄

4. Kuka tiedemies asui Neiti Nokkosen kanssa ja kehitti mm. Matilda-robotin?
Tohtori Sykerö.
Ihana, hassu, vähän pyöreä ja mukanaan aina sateenvarjo, jossa sorsan/hanhen pää. 
Ja suomenkielisessä sarjassa lukijana Heikki Määttänen, kuin tehty tohtori Sykerön.

5. Mitä pääministeri Harri Holkeri kehotti kansalaisia syömään?
Silakoita.
Ja mikäpä sen parempaa kuin paistetut silakat, nam. 

Jatketaanko? Kysymyksiä riittää kyllä 😊❤️

Viimeinen viikkoraportti

 Ei, vielä ei ole valmista, mutta tämä on nyt viimeinen viikkoraportti pistelyn tilanteesta, seuraavan kuvan näette sitten valmiista työstä. Viimeistelyn ja silityksen jälkeen - ja sitten osaan jo kertoa teille kuvasta muutakin kuin sen mitä siinä näkyy. 

Paljosta ei ole enää kiinni. Nyt on taas jonkun verran vähän helpompaa pisteltävää, isompia alueita samalla värillä, enemmän kuin yksi pisto siellä ja toinen täällä. Kyllä tämä tästä. 

Rumat jäljet kankaassa on peräisin hakaneuloista, sillä jollain oli iso työ ja tyhjä kangas taiteltava pois edestä. Pari kertaa nimittäin pistelin tuplakankaan läpi... Mutta jäljet kyllä häviää. Eikä työtä ole kunnolla vielä kuvaa ottaessa kiristetty kehykseen. Ja seli seli seli. 

Eilen oli hirmuinen tuuli, ei tehnyt mieli mennä ulos. Mutta ei se mitään. Tontin nurkassa "asustava" omenapuu kukkii valtavasti ja näkyy vielä sisälle asti, kun haavat vasta kasvattavat lehtiään. 
Viikonlopun reissuun lähtiessä haavat olivat vielä ihan harmaita, lehdettömiä ja kun tulin kotiin niissä oli ihan pienen pieniä vauvalehtiä. Tällä viikolla on satanut ja lehdet ovat kasvaneet - maisemani on siis jo ihan vihreä. 

Pihalla on yksi koristeomenapuu, se jonka oksalla paarmalintu istuskelee. Tai istuskeli, enää sitä ei erota jos vielä istuskelee. Ja kyllä - se on vino, ollut kai alusta alkaen. 
Joka vuosi Mursu sanoo, että se saa lähdön, mutta ei sitä raaski kaataa - vai raaskisitko sinä?
Jos ihan vähän vain siivottaisiin sitten kun kukat on kukkineet ja linnun poikaset on lentäneet pesistään...

Puutarhurit ovat vieläkin lomalla - tai muuten vain laiskoja, mutta haitanneeko tuo 😂

Ennen kuin jatkan pistelyä, toiveesta muutama kysymys lisää 😉😊

MUISTATKO:

1. Minkä pankin lastenkerho oli nimeltä Kultapossukerho?

2. Kenen albumeja ovat mm. Kesän lapsi ja Rokkivaari Hotanen?

3. Minkä nimiset ruskeasta vakosametista valmistetut tossut Nokia lanseerasi 1969?

4. Kuka tiedemies asui Neiti Nokkosen kanssa ja kehitti mm. Matilda-robotin?

5. Mitä pääministeri Harri Holkeri kehotti kansalaisia syömään?

Muistorikasta toukokuun viimeistä viikonloppua! 

Vastaukset 25.5.2026 Viikkoraportti... -kysymyksiin

 Matka- ja pistelyraportin päätteeksi esitin teillekin muutaman kysymyksen "Muistatko" -korttipakasta, jonka ostin Antikvaarisilta kirjamessuilta. 

Uskon, että jokainen teistä huokaa yhtä syvään kuin minä ja Mursu ja toteaa "No niin olikin"

1. Minkä nimistä mehujuomajauhetta myytiin 1970-luvulla Kiviset ja Soraset hahmoilla kuvitetuissa pusseissa?

RYMD

2. Kuka ajoi tekoälyllä varustettua KITT-autoa?

MICHAEL KNIGHT eli RITARI ÄSSÄ (David Hassellhoff)

3. Minkä niminen makeinen oli pakattu oranssiin kääreeseen, jonka kuvituksen mustapartainen merirosvo?

BLACK PETE

4. Kenen ystäviä ovat pingviini Pingo, pelikaani Pelle sekä piippua polttava Kalle-mursu?

RASMUS NALLE 

Mukavaa alkavaa viikonloppua ja ihania päättäjäisjuhlia kaikille: teille jotka sellaisia järjestätte ja teille jotka juhliin olette kutsutut! 

Kuinka suuri on taivas

Kun ensimmäisen kerran näin tämän maiseman muuta
ma vuosi sitten, taivas oli aivan pilvetön ja häikäisevän sininen. 

Joitakin päiviä sitten ajoimme tätä tietä pitkästä aikaa. Metsän siimeksestä peltoaukealle tullessa maailma avartui - aivan kuin taivas olisi kasvanut suuremmaksi.
Tuon maiseman näkeminen ensin salpaa hengen ja sen jälkeen tuntuu kuin olisi helpompi hengittää, monta päivää.

Täällä taivas ei lopu koskaan, siltä tuntuu. Ja silti näet kaiken.

T, tämä on sinulle. 

Viikkoraportti ja Repolaisen haaste: Toukokuun toimintaa

Koko viime viikko oli jonkin laista menoa ja melskettä, kun vain muistaisi mitä kaikkea sitä oikein tekikään. 

Maanantaina varmaankin katselin kaunista maisemaa ikkunasta - ja pistelin ristipistoja, luulen ma. Muuta ei tule mieleen. 

Tiistaina Mursu sai tarpeekseen vanhasta puhelimestaan joten lähdimme kaupunkiin: hän kävi ostamassa itselleen uuden puhelimen ja minä itselleni uudet farkut. Koska inhoan vaatteiden ostamista ja erityisesti sovittamista ehkä enemmän kuin mitään muuta, otin kuvan entisten farkkujen nimi- & kokolapusta ja näytin kuvan myyjälle: "Löytyykö teiltä vielä näitä, haluaisin tällaiset". Vastaukseksi sain, että jo vain löytyy, kuuluu heidän perusmallistoon eli on aina saatavilla. Kahta eri sinisen sävyä ja mustia. 
Leveämpi- ja kapeampilahkeisia. Tulimme siihen tulokseen, että malli on leveämpilahkeinen. Tällä kertaa vain mustana. Ei ongelmaa, mustat kelpaa hyvin. 
Jos olisin kuvannut farkuista toisen lapun, olisi mallin valinta/vahvistus ollut varmempi, eikä olisi tarvinnut sopia palautuksesta tai vaihdosta. Mutta kaikki sujui just hyvin. 

Ja kiitos Puskissalle vinkistä; samana tiistaina sain pakettini jossa oli sortsihame. Ei ihan sellainen kuin ajattelin, mutta Mursun mielestä kiva: takaa sortsit, edestä hame.

Ilta meni sen puhelimen kanssa. Hymyilin. Mursu hymyilee aina kun muut manaa ja manaa kaikkien tietotekniikkaan liittyvien vekottimien kanssa. Nyt minä hymyilin. Ja neuvoin auliisti ja kiltisti sen minkä osasin. 
Vain yksi asia ei onnistunut.

Keskiviikkona piti soittaa pankkiin ja sitten ajaa lähimpään konttoriin joka on avoinna. Se EI tietenkään ollut siellä, jonne olimme muutenkin menossa, vaan oman kunnan taajamassa. Henkilökortti oli liian vanha. Siis liian aikaisin otettu. Ehkä noin kuukausi liian aikaisin. Mikään ei siis auttanut. Armand-seiväshyppääjän näköinen nuori mies korjasi asian konttorissa niks-naks nips-naps. Nopeasti. Minä juttelin sillä aikaa odotustilassa iäkkäämmän rouvan kanssa. Hän oli kova puhumaan mutta ei malttanut kuunnella 😊

Yksi tehtävä suoritettu, toinen edessä. Ihan kiva kun on palveluyrityksiä jotka hoitavat asioita meidän puolestamme ja me voimme tehdä muita asioita sillä aikaa tai sen sijaan, mutta nyt kyllä ees taas ajelu harmitti. Ja ihan vain sen takia kun loistavat (pankki)sovellukset ei toimi niin kuin niiden olettaisi toimivan. 

Loppupäivän ja torstain käytin pistelyyn. 
Olisiko ollut perjantaina aamupäivällä kun selviteltiin mikä tuosta oikein tulee ja eilen illalla varmistin sen Pojalta, olimme oikeassa. 

Koska lauantaiaamuna lähdin reissuun, niin pistelyt ja kaikki loppui perjantai-iltaan. Tässä viime viikon aikaansaannos:

Tehdessä tuntuu, ettei se etene mihinkään, mutta näin kun sitä vertaa edellisen viikon kuvaan, niin onhan siinä jotain edistystä. 

Ihan hirveästi tästä ei enää puutu, tämän kun saan täytettyä, siirrän kehyksen viimeiseen (oletettavasti) osioon ja ohjetta kun katselen, se näyttäisi suht nopeasti pisteltävä. 

Olin viikonloppuna tapaamassa neuleystäviä ja Poikaa ja Miniää.

Mursu oli ihana ja vei minut junalle vaikka oli jo viikolla ajanut kilometrin toisensa perään - ja lupasi tulla hakemaan seuraavana päivänä kotiinkin. 

Ensimmäinen tapaaminen oli jo heti juna-asemalla: nuori tyttö, jolta varmstin, onko vieressä oleva juna SE juna. 
Oli se, mutta ovet olivat vielä lukossa. Jäin höpöttelemään hänen kanssaan, kerroin mm. siitä kuin parikymmentä vuotta sitten pidättelin samaa reittiä kulkevaa junaa, kun Siskorakas juoksi viimeisiä kymmeniä metrejä junalle. Hyvin onnistui. 
(Seuraava tavoite on pidetellä lentokonetta).
Ihana tyttö oli hän; pyysin anteeksi kun sillä tavalla jäin hänelle höpöttämään, mutta hän vain nauroi ja sanoi, että oli mukava kun joku joku jutteli.🥰

Riihimäellä oli edessä "Pöllön pikajuoksu": vaihtoaika 6 min ja radalta 4 radalle 7 (tai ehkä toisin päin, mutta numerot oli kuitenkin nuo). Ehdin hyvin, sain hengityksenkin tasaantumaan ja taas varmistin nuorelta neidolta, että olenhan oikeassa paikassa. Hän puolestaan varmisti minulta, että mihin vaunuun olen menossa, että olen suunnilleen oikeassa paikassa laituria 🥰

Pääsin junaan, löysin vaununi ja...etsin paikkaani... Ja apuun saapui Tonttu 🥰 Hänen kanssaan meillä treffit olikin ja tiesin, että olimme samassa vaunussa, mutta törttönä kävelin ohitseen. Hän pelasti minut ja löysi paikkani nopeasti; ja siinä samalla mukavan vieruskaverin 😄
En osaa arvioida vieressäni istuneen miehen ikää, minua nuorempi kuitenkin. Minä, ujo, arka ja hiljainen juttelin hänen kanssaan koko matkaan Tampereelle asti: kirjoista (hän lähetti Pojalle terveisiä), Suomen kunnista, harrastuksista, mikä on Suomen kaunein lehtipuu, käytetäänkö saunassa vastaa, vihtaa (vai vistaa 😆). Matka meni nopeasti mukavan juttuseuran kanssa. 

Tontun kanssa lähdettiin yhdessä eksymään = etsimään muita treffikumppaneita, mutta meidät tultiin pelastamaan hyvissä ajoin, emmekä ehtineen eksyä, ennen kuin lopulta tänne kauniiseen lintuhäkkiin:

Täältä Poika tuli minut hakemaan ja saattoi hotellille, jossa otin ruokaperäset ennen seuraavaa ateriaa - olin luvannut viedä Pojan ja Miniän illalla syömään. Kävimme nepalilaisessa ravintolassa ja ai että oli hyvää ruokaa! Olin vain vieläkin niin täynnä päivällä syömästäni salaatista, etten jaksanut syödä annostani loppuun, oikein harmitti. 

Hirvittävä helle, kengät hankasi ja oudokseltaan sellainenkin käveleminen - ei edes pitkiä matkoja, vaan varovaisia juurikin kenkien takia, ja jalat ovat vieläkin ihan sikakipeät!  
Poika ja Miniä saattelivat takaisin hotellille ja lähtivät etsimään rakkolaastareita, onneksi sairaalan kioskilta löytyi! 
Nukuin vaatimattomat 10 tunnin unet ja Pojan kanssa syödyn aamiaisen jälkeen lähdettiin Hakametsän halliin Antikvaarisille kirjamessuille. Voi kun olisi enemmän tilaa = kirjastohuone ja enemmän rahaa. Oli niiiiiiin paljon ostettavia kirjoja. Ostin vain...kolme kirjaa, yhden jokaiselle. Itselleni Tonttu -kirjan. 

Niin ja Ötökkätutkijalle ostin kirjan. Kaikki lähti siitä kun kirjan tekijän - laitan kuvan seuraavaan päivitykseen - pöydällä oli huuhkaja. Sitä tietysti himoitsin. Jäin suustani kiinni. Puhuimme linnuista. Kysyin häneltä tietääkö hän mikä on paarmalintu. Mietti tovin ja vastasi.. kirjosieppo. Kysyin myös mikä on raunioruntti. Sitäkin mietti tovin, mutta tiesi senkin, kivitasku.

Jalat oli ihan puhki poikki särki rikki ja päätin lähteä kotiin. Poika saattoi minut rautatieasemalle, haki Mursu sieniä Aasia-marketista ja pisti junaan. 

Ne kengät. Ne mitkä piti olla hyvät ja mitkä on olleetkin hyvät. Eivät vaan olleet vielä tottuneet tällaisiin pitkän matkan reissuihin. Piti laittaa niistä kuva jo aikaisemmin. Tällaiset Sievin kengät. Vetoketjutkin toimi jo, aluksi jumittivat, mutta nyt toimii ihan normaalisti.

Vielä viimeiset kiusaukset 😄 Kotiin päin tullessa oli myös vaihto Riihimäellä, vaihtoaikaa huimat 9 minuuttia. Muuten ihan ok, mutta kun jalat.... No, ehdin kuin ehdinkin vaan kun on joku lähijuna, niin portaat on julmetun korkeat. Ja Eniilin kanssa olen oppinut siihen, että nousen oikea jalka "edellä". Nyt oikea jalka oli se huonompi jalka 🫣

Kanssani samaan aikaan oli junaan nousemassa kaksi naista, tai toinen oli jo ehtinyt nousta junaan ja kuuli kun jupisin "ja sitten pitäisi vielä päästä tänne junaankin"

Hän ojensi kätensä ja auttoi minua nousemaan ne korkeat portaat vaunuun 🥰 Teki mieleni halata häntä, niin kiitollinen olin avusta. Puuskutin kuin höyryveturi, kun vihdoin pääsin istumaan. 

Mutta täällä olen taas, teidän riesananne. Riesa pysyi poissa koko reissun vaikka ainakin Mursua ja Poikaa kai vähän jännitti kuinka pärjään kun matkustan yksin. 

Minulla oli kuitenkin joukko Ystäviä pitämässä huolta ja tarvittaessa soittamassa Pojalle, että tulee hakemaan pois häiriköimästä 😜

Oletteko te vielä hereillä?

PS. Ostin messuilta korttipakan "Muistatko?" 324 kysymystä arjen historiasta.

Muistatko sinä?

1. Minkä nimistä mehujuomajauhetta myytiin 1970-luvulla Kiviset ja Soraset hahmoilla kuvitetuissa pusseissa?

2. Kuka ajoi tekoälyllä varustettua KITT-autoa?

3. Minkä niminen makeinen oli pakattu oranssiin kääreeseen, jonka kuvituksen mustapartainen merirosvo?

4. Kenen ystäviä ovat pingviini Pingo, pelikaani Pelle sekä piippua polttava Kalle-mursu?

Olen aina luullut

 Mutta tänään sen vihdoin tajusin: en olekaan huono äiti eikä Mursu ole huono isä. Olemme aina olleet hyviä vanhempia. 

Nykypäivänä puhutaan ruuhkavuosista. Ei meillä ollut sellaisia - tosin meillä oli vain yksi lapsi. 
Poika, jota ei tarvinnut kuljettaa harrastuksiin. 
Luulin, ettei hänellä ollut harrastuksia, koska hän ei pelannut jalkapalloa eikä jääkiekkoa. Ei opetellut itsepuolustusta eikä soittamista. 

Partiolupauksen hän on antanut, oliko 7-vuotiaana, mutta "partioitseminen" loppui siihen, kun olisi pitänyt nukkua teltassa. Ehei, meidän kermapyllyt (Poika ja Äiti 😆) eivät nuku teltassa. 

Tanhuamista kävi katsomassa 3-vuotiaana, Äidin taka-ajatus oli, että olisi oppinut tanssimaan, tanssitaito on hyvä olla olemassa. Kiinnostui kyllä, mutta kun ohjaaja meni ja sanoi, että "No kiva, poikia me tarvitaankin, kun tyttöjä on niin paljon, että kaikille ei ole poikaa pariksi". 
Pojan silmät pyöristyivät kauhusta "En mä kyllä tyttöjen kanssa tanssi!" ja saman tien vilkkui kantapäät ovesta ulos 😂

Mummi osti sähköurut ja niillä opeteltiin kotona soittamaan sen verran, että nuotit on hallussa. Sitten ne unohtui laatikkoon. 

Mutta. 

Pojalla oli ystäviä. Koko "kylällinen", voisi sanoa. Juuri luin, että meidän kirkko puretaan, se jossa Poika aloitti päiväkerhossa ennen koulua ja sitten ekaluokkalaisena kävi siellä iltapäiväkerhossa. Päiväkerhoajoilta on parikuva parhaan ystävän kanssa: alakerran tytön ❤️
Ala-aste aikaan koululaiset kokoontuivat koulun kentälle pelaamaan ja leikkimään milloin mitäkin - tai milloin kenenkin kotitalon pihalle. Ei tarvittu ohjaajia, joskus joku vähän ojentamaan kun melu yltyi liian kovaksi ja kuului seuraavalle ostarille asti 😜
Ja aina joku aikuinen muistutti kotiinlähtöajoista. Koko kylä kasvatti - vaikka kaupungissa oltiinkin.

Paha paha lelu rantautui meillekin: ensin Nintendo ja sitten Playstation. Mursu ja Pöllökin jäivät koukkuun. Vaan ei niin pahaa ettei jotain hyvääkin:
Poika säästi saamiaan rahoja ja osti itse kioskilta ENGLANNINKIELISIÄ pelilehtiä ja luki niitä. Siinä kehittyi kielitaito sellaiseksi, ettei minulla koskaan.
Looginen ajattelu, matemaattiset taidot ja... Isän kanssa väittely - se jatkuu vieläkin, eikä kumpikaan koskaan voita. 
Monen mielestä pelaaminen ei ole harrastus, vaan humpuukia ja turhaa ajantuhlaamista. Minä olen eri mieltä: tuo harrastus antoi Pojalle ensimmäisen ammatin.

Lopputyötä vaille toisenkin, mutta sen opiskelun ohessa luottamustehtävän ja työtäkin. 
Humpuukia siis? 

Minä pelaan edelleen; puhelimella ja läppärillä. Sanovat, että aivot tykkää siitä - aina ei minulla tykkää, mutta se tietty osaa kai tykkää.

Sitten tuli anime, manga, desuconit... Säästämistä, säästämistä, säästämistä: ja ensimmäinen matka Japaniin. Ja toinen, ja...
Ja niin tuli harrastuksesta, intohimosta ammatti. 

Tänä päivänä koko perheellä on yhteinen harrastus: kirjat, erityisesti vanhat kirjat.

Kukas se pöllön pyrstön nostaa jos ei pöllö itse: meillä on hyvä perhe ❤️

Teilläkin on hyvä perhe, kaikilla! 

Kuuma huumaa viisujen ja lätkän parissa

Meillä luultavastikin katsellaan Euroviisuja illalla, sillä tv:n ohjelmatarjonta lienee tuttuun tapaansa surkea. Toivon toki, että Pete ja Linda pärjäävät, mutta en ole ihan varma haluanko, heidän voittavan. 
Musiikkia ja huikeita esityksiä on joka tapauksessa hienoa katsella - ja ainahan voi pistellä. Ei ole kyllä varauduttu herkuilla eikä ole aikeita enää lähteä kauppaan (Mursu vetäytyi päikkäreille 😴)

Lätkästä ei Mursu perusta lainkaan enkä viitsi sitä sillä kiusata, paitsi sitten jos Suomi pelaa kultamitalista. Muutoin seuraan otteluiden etenemistä ihan vain satunnaisesta IS:n nettisivulta - jossa seuranta tosin tulee hitusen jälkijunassa: jos jotain "järisyttävää" on sattunut, niin tilanne on jo ratkaistu ja pahimmassa tapauksessa Leijonat on jo koneessa lentämässä kotiin (huomatkaa sarkasmi sanojen ja rivien välissä). 

MUTTA: muistan kyllä vuoden 1995 MM-ottelun! Katseltiin sitä yhdessä Pojan kummien kanssa ja ihan varmasti koko talo kuuli, että Suomen joukkue voitti MM-kultaa - naapuritalo myös. 
Kenellekään ei myöskään jäänyt vuonna 1989 epäselväksi Jari Puikkosen MM-kulta mäkihypyssä. Poika ja Siskorakas luulivat silloin äitiensä (ja mummon ja siskon) tulleen hulluiksi - ihan vain näin off topic -tarinana. 

Oikeasti piti kertomani kun eilen käytiin Liiterissä. Oli kertynyt niiden vihhy -pulloja ja Mursu halusi kokeilla miten sen pullopalautuskuitin saa sinne Lidl sovellukseen. Vaan eipä nyt sitten onnistunut, kun kummassakaan koneessa ei digitaalinen blaa blaa toiminut. 
No ei se mitään, kyllähän se paperikuittikin kelpasi. 
Tehtiin ostokset ja mentiin kassalle, näytti siltä että tämä käy nopeasti, edellä olevalla on vähän ostoksia. Vaan väärin luultiin. Kassahenkilö oli nuori nainen. Osa keskustelusta meni näin:
A: Tässä on kaksi laatikkoa näitä juomia
K: Siis 48 kpl, selvä.
A: Tässä kassissa on tyhjiä tölkkejä, kun kumpikaan palautusautomaatti ei toiminut, ja mulla on kiire.
K: Okei, ilmoitan siitä eteenpäin. (Ja samalla ilmoittaa, että pullonpalautusautomaatit ei toimi)
A: Olisin halunnut ne rahat sinne sovellukselle. Mulla on tosi kiire.
K: Olen pahoillani, mä olen tässä vasta ensimmäistä viikkoa.
A: Niin no, voin mä nää poiskin viedä, mutta kun mulla on kiire.
K: Sain tiedon, että kyllä ne automaatit toimii, mutta se digitaalixxxxx ei ole tällä hetkellä käytössä. Siellä on kuulemma lappu molemmissa automaateissa.
A: Ai jaa, mä luulin, että ne ei toimi, en ehtinyt lukea, kun mulla on niin kiire.

Hänellä tosiaan oli kiire. Hän meinasi unohtaa muut ostoksensa kassalle 🙂‍↔️
Sillä aikaa kun Mursu maksoi ostoksia ja minä pakkasin ja päästiin ulos ja autolle ja jo liikkeellekin, tämä kiireinen nainen juoksee tyhjien kärryjen kanssa jostain parkkipaikan toiselta paikalta palauttamaan kärryjä. Kiire kiire kiire kiire. 
Mutta kun oli niin kiire. 

Te reippaat kutojat/neulojat olette ahkeroineet sukkia sukkien perään - upeita sukkia. Yritätte selvästikin saada minutkin kaivamaan puikot ja langat esiin, vaikkei varsinainen kesä ole vielä edes alkanut. Ehei. Olette niin hienosti kannustaneet pistelyssä, että ei onnistu.
Mutta onkos kukaan teistä vielä tehnyt näitä uutuussukkia? Minä en ollut tällaisista kuullutkaan, mutta Äiti näytti tämän meille viime viikonloppuna. Täytyy varmaan syksyllä heti ensimmäisenä opetella näiden tekoa:

Huipputeknologiaa! Kuka ehtii ensin? 

Yritin etsiä vanhoista postauksistani Mursun kauppareissun tuliaisia, mutta en löytänyt. Pahoittelut siis, jos tulee tuplaten. Pöllön tapaan: ennen Puuilo oli meillä reilun 100 km:n ajomatkan päässä (eestaas), mutta nyt on sekin puolimatkassa. Ja naapuriin tuli Rusta, johon en ole Mursua vielä saanut. 

Mutta sinne Puuiloon; sieltä piti hakea uusi avain ulkona olevaan hanaan - en minä taas tiedä niitä oikeita nimiä, mutta siis siihen mihin laitetaan letku jotta voi kastella kukat ja pestä auton ja vaikka mitä. Vanha avain on parinkymmen vuoden aikana melkein pyöristynyt, kun sen pitäisi olla neliskanttinen. Puuilosta se oikeanlainen löytyi. Odotin kiltisti autossa ja mitä sainkaan siitä hyvästä 😜

Kaksi kerää lankaa🤗❤️ Ja siellä oli kuulemma lankaa vaikka kuinka - mutta oli muistanut, että olen ennenkin ostanut Dropsin lankoja (vauvan peittoon ja takkiin ja pöksyihin, muun muassa) ja sen perusteella oli valinnut nämä. 

Ja Enkuli vinkkasi yhdessä kommentissaan tällaisesta kaulassa pidettävästä suurennuslasista jossa on valo - vanhassa suurennuslasissani ei valoa ollut, joten vein sen Tunturiruipelolle ja Äidille ristikkoapuvälineeksi, jos sellaista tarvitsevat.

Kätevä kuin mikä pistelyssä, häiritsee Mursua vähemmän kuin tuo lukuvalo tuossa minun vieressäni. 

Kiitos Enkuli. 
(Linkki tuohon suurennuslasiin löytyy täältä, jos kiinnostuit.)

Maanantaina hiirimatto-ostoksilta tullessamme ajelimme kotiin sitä kautta mistä yleensä keväällä käymme tarkistamassa töyhtöhyyppätilanteen. Nyt siellä oli valtava määrä KURJENPOLVIA! En ole vuosiin nähnyt niin paljon kurjenpolvia yhdessä paikassa. Oli niillä päät ja siivetkin - pelto oli siis melkein täynnä kurkia. 
Upea näky kerrassaan! 

Ja yksi asia minun piti teiltä kysyä - joku varmaan tietääkin, ilman googlea. Minä en tiennyt. Äidiltä kysyin viime lauantaina ja hän epäili, että on varmaan joskus sen jossain kuullut, muttei muistanut mikä sen. 
Jätin hänet jännitykseen, kun sanoin, että varmasti olet ja minäpä tiedän mistä olet sen kuullut. 

Kuka osaa ilman googlea vastata mikä on PAARMALINTU? 

Ja sitten viikon raportti. Tänään selviteltiin Mursun kanssa onko tämä totta vai tarua 🤔 Kovin paljon ei enää puutu, mutta aika paljon pientä piperrystä. 

Kuulumisia ja pistelyn viikkoraportti

 En ole laiskotellut, päin vastoin, olen ollut oikein reipas. Ainakin omasta mielestäni. Tai ainakin olin kovin utelias. Ja olen vieläkin iloinen ja hyvillä mielin, että sain oppia teistä ystävistäni paljon uutta. 

Eilen käytiin Äidin ja Tunturiruipelon luona - siis Mummolassa. Poika tuli junalla ja sillä aikaa kun Mursu oli häntä junalta (n. kilometrin päästä 😄) hakemassa, minä purin "lahjakassin". Ei oltu ostettu uusia ja hienoja eikä kalliita lahjoja, oli vain meille tarpeettomia mutta Mummolassa käyttökelpoisia ja tarpeellisia. Se on meidän tapa, koska kaikilla on tavaraa enemmän kun tarpeeksi. Jos joku tarvitsee jotain, sen voi ostaa/pyytää ostamaan minä päivänä tahansa, siihen ei tarvita merkkipäivää. Olemme merkillisiä. 

Yksi käytetty esine oli kuitenkin erityinen.

Juttelin taannoin (jälleen kerran) Äidin kanssa lukemisesta ja kirjoista ja hän kertoi ensimmäisestä lukemastaan kirjasta pienenä tyttönä, kun oli oppinut lukemaan. Sanoi muistavansa kirjan nimen ja kannen kuvankin, mutta ei ole löytänyt sitä mistään... 

Minäpä löysin. Piti viedä jos syntymäpäivälahjaksi, mutta kun en ehtinyt lukea sitä.

Onnimanni asuu Metsän Suloisimmassa Paikassa, auttaa, hoivaa ja hoitaa metsän eläimiä.
Hän vastaa lopulta pahaan hyvällä, kun ymmärtää, ettei pelastamansa varis, Rikkosiipi, todellisuudessa halua hänelle pahaa.

Kirjasta löysin myös sisilisko Sisin, sammakko Samin sekä Onnimannin käymän keskustelun. Otin siitä kuvan luettavaksenne - Onnimanni taitaa olla oikeassa 🤔

Kovin paljon ainakin on ihmisiä, jotka eivät näe silmillään eivätkä ajattele aivoillaan ja se tekee surulliseksi Onnimannin lisäksi niin minut kuin varmasti monen muunkin. 

Mutta se Onnimannista. 

Äiti oli iloinen saadessaan kirjan ja monta muutakin meille tarpeetonta, heille tarpeellista tavaraa.

Äiti oli tietenkin tehnyt eilen meille kakkua. Oli voileipäkakkua ja hmm.. olikohan se mansikka- vai vadelmakakkua - kermakakkua kuitenkin. 

Ja sitten tietenkin ensimmäisenä sitä perinteistä kakkua: 

Kun kaksi lautasellista syö kakkua, niin kyllä jaksaa! Eikä Pojankaan varmaan tarvinnut illalla tehdä enää ruokaa, kun söi vielä jälkiruoaksi suurimman osan voileipäkakusta, jonka Mummo oli häntä varten käynyt hakemassa naapurikunnasta 💕, kun ei oman kylän kaupasta löytynyt 

Kun vatsat oli syöty täyteen, Mummon tablettia vähän päivitetty, oli aika lähteä viemään Poika kotiin - hän oli sitä Mursulta pyytänyt. 

Ihan vain kuulemma siksi, että olisi kiva höpötellä kolmestaan. 
Ja kyllähän sitä höpöttelyä riitti. 
Jostain syystä minä jään aina alakynteen, oli aihe mikä tahansa 🤔😂

Nytkin pyysin etäneuvoja tämän tietokoneen ja kaiken muun kanssa. Vastauksia sain kaksi: 
a) olen räplänyt asetukset vituralleen (tietokoneiden räplääminen on ehdottomasti meillä kielletty eli en varmasti ole)

b) hiiri on sairastunut ellei jopa kuoleman kielissä

Tänään kävimme ostamassa (Tokmannilta, ei mainos) ne hiirimatot. Ainoat vaihtoehdot oli RULLALLA olevat hiirimatot. Vinkkejä niiden suoristamiseksi vastaanotetaan. Ovat muuten ihan toimivat, eivätkä olleet kalliit.

Ostin myös uuden hiiren - sekään ei ollut kallis ja se on PUNAINEN! 
Kaikki viat hävisivät. Tättärää - vanha hiiri siis oli kuolemaisillaan. 

Pistelyn viikkoraportti on myöhässä, sillä perjantaina vietimme LASKIAISTA.

Kyllä, luit oikein. Laskiaista. 
Isotätini oli kutsunut minut ja Äitini sisaruksineen hernekeitolle luokseen. Silloin ennen koronaa kun vietimme Laskiaisriehaa enon luona, Isotäti keitti sinne valtavan kattilan (tai jopa kaksi) hernekeittoa meille. 
Nyt meitä oli syömässä kuusi Isotädin lisäksi - meteliä kyllä lähti varmasti yhtä paljon kuin ennen reilusta 20 henkilöstä... 💕🫣😂

Ja koska perjantain pistelyt jäi pistelemättä, hoidin homman lauantaina. Tarkoitus oli kirjoittaa viikkoraportti eilen aamulla ennen Mummolaan lähtöä, mutta mutta... Läksinkin ulos pesemään parvekekukkalaatikkoa, jotta voidaan ottaa se(kin) mukaan....

Mutta tässä raporttia. Edellinen raporttihan päättyi siihen, että valmista oli 3/4 verran ja jäljellä siis tämä viimeinen neljännes. Tästä kuvasta kun tarkkaan katsoo, näkee kuinka suuri pisteltävä alue on:

Vähän huonosti näkyy, kun tyyny on tuossa alla ja on kirjava, mutta ehkäpä tuosta saa selkoa.

Ja kun olin taistellut paikalleen kirjontakehyksen - alakuva - ja aloittanut sinnikkään pistelyn, olen tänään tässä tilanteessa.  Tai siis olin eilen, eilen en pistellyt piston pistoa, enkä tänäänkään vielä. 

 

Näin. Nyt taitaa olla jo jonkinlainen kuva siitä mitä on tulossa, tosin kuvahan ei ole kokonainen, koska olkapäälläni istuu pieni ilkiö ja paljastaa kuvasta palan kerrallaan. 

Koko kuvan näette vasta sitten kun olen tehnyt kaikki jälkipistot ja muut ja silittänyt ryppyisen työn 😂 Jokunen viikko varmaan menee vielä. 

Tästä siis jatketaan: 

Kiitos teille kaikki ihanat ystävät!

Iso iso kiitos teille kaikille, jotka vastasitte ex tempore tekemääni utelupostaukseen 🤗🤗🤗

Ja jos joku vielä vastaa, niin kiitos kuuluu kaikille!

En osaa pukea sanoiksi miltä tuntui lukea kommenttejanne; niitä lukiessani ja niihin vastatessani hymyilin hyvästä mielestä ja tuntui siltä kuin meistä olisi tullut muutakin kuin blogiystäviä - näinkin pieni asia siis voi tehdä sen. Pieni tai iso. 

Olen hömelö, hassu ja höpsö, mutta sehän te jo tiedättekin - koettakaa pärjätä sen kanssa. 

Hyvää yötä 😴😴

Tohditko sinä kertoa? Olen utelias :)

 Tuli tuolla Terhin tarinoita lukiessa mieleen - siellä kun oli vietetty syntymäpäiviä oikein tuplaten - että kuka tohtii kertoa ikänsä ihan kaikelle kansalle?

Moni on ikänsä profiilissaan kertonutkin tai ainakin sinne päin, mitähän itse olen kirjoittanut 🤔🤔

Joidenkin teistä iän tiedän tai ainakin luulen tietäväni ihan tarkalleenkin, mutta utelias kun olen, niin olisi mukava tietää minkä ikäisiä lukijoita minulla on.

Tämä ei ole mikään virallinen kysely eikä tähän ole pakko vastata. Enkä minä tiputa ketään pois seuraajista ja lukijoista, olen siis vain UTELIAS.

Itse täytän kesällä 59 eli olen siis melkein kuusikymppinen. 
Mursu sanoo olevansa 2 vuotta minua vanhempi, vaikka tosi asiassa ikäeroa on vain 1,5 vuotta. 

Siskorakas on VIELÄ vähän yli 30  ja aikanaan kun perustettiin siskon ja Äidin kanssa WA -ryhmä, laitettiin sen nimeksi 30 ja risat. Onhan meistä jokainen jo ylittänyt sen rajapyykin. Ehkä nimeä ei tarvitse muuttaa, vaikka sisko täyttää ensin pyöreitä ja minä sitten myöhemmin perässä. Ollaanhan me edelleen 30 ja risat, eikö? 

Kun tulen vanhaksi minä pukeudun violettiin

ja punaiseen hattuun joka ei rimmaa eikä sovi minulle.

Ja eläkerahoilla minä ostan brandya ja kesähansikkaat

ja silkkisandaalit ja sanon ettei meillä ole varaa syödä voita.

Kun väsyttää istun jalkakäytävällä

ahmin kaupassa maistiaisia ja painelen hälytysnappuloita

ja kolisutan kepilläni rauta-aitoja

korvaukseksi nuhteettomasta nuoruudestani.

Menen sateeseen aamutossut jalassa

ja poimin kukkia vieraiden ihmisten puutarhoista

ja opin syljeskelemään.

Sinä saat pitää karmeita paitoja ja kerätä lisää läskiä

ja syödä kaksi kiloa nakkeja kerralla

tai pelkkää leipää ja pikkelsiä koko viikon

ja hamstrata kyniä ja lasinalusia ja muuta roinaa laatikoihin.

Mutta nyt meidän täytyy pitää säädyllisiä vaatteita

ja maksaa vuokra kiltisti eikä puhua rumia kadulla

ja näyttää lapsille esimerkkiä.

Meidän täytyy kutsua ruokavieraita ja lukea sanomalehdet.

Mutta ehkä minun pitäisi jo vähän harjoitella?

Etteivät ihmiset hämmästy ja säikähdä sijoiltaan

kun minä yhtäkkiä olen vanha ja pukeudun violettiin.

- Jenny Joseph

suom.  Alice Martin

Viikkoraportin aika

 Eilen meni minultakin hermo - en tiedä onko vika hiiressä, tietokoneessa tai sen sisuksissa vai bloggerissa. Epäilen viimeisintä, kun teillä muilla on ollut kommentoinnin suhteen.
Voi se olla hiirikin, se nimittäin pomppii aika usein pitkin lattiaa 🙄🙄

Olin päivittämässä Luettua 2026 -sivua ja tämän bloggerinhan pitäisi tallentaa tekstiä ihan itsekseen tasaisin väliajoin. Arvatkaas vaan, oliko tallentanut sitä tekstiä, mitä kirjoitin sinne? Juu ei ja kun nakuttelin käyttämiäni välilehtiä kiinni, napsautin sen Luettua -välilehdenkin vahingossa kiinni (oma moka, juu). Sinne meni kaikki mitä olin kirjoittanut. 
Takahampaat narskui... Pistin koko koneen kiinni ja jatkoin pistelyä. 

Ennen viikon kuvaa ja tilannetta esittelen teille vielä yhden kapineen, jonka hankin jossain ristipistoilun alkuvaiheessa ja joka on osoittautunut ihan käteväksi. 

Työn alla olevassa ristipistotyössäkin olen ihan alussa tätä näemmä käyttänyt, kun olen ruudut numeroinut 1-25, mutta ehkä ei ole sittenkään tässä ollut se paras vaihtoehto. 

Tälle on muovinen suojakotelo johon tämän voi neuloineen ja lankoineen päivineen sujauttaa, kun pitää taukoa: ei sotkeudu langat eikä putoile neulat pitkin lattioita. 

Tälläkin hetkellä yksi neula piileskelee jossain lattialla, maton alla tai jossain. Jonain päivänä sukan pohjassa. 

Ja kyllä: tuolla alla piilottelee ruuvimeisseli pitämässä telinettä asennossa. Sain sen joskus Mursulta ristipistoruuvimeisseliksi. Ai mihin pistelyissä tarvitaan ruuvimeisseliä? 
Noh, joskus kirjontakehyksissä olevat kiristysruuvit on kenkkumaisia eikä niitä saa tarpeeksi kireälle. Tuo oli = on juuri sopiva ruuvimeisseli niiden ruuvien kiristämiseen ja avaamiseen. 

Ja sitten viikon edistyskuva:

Olisin NIIN halunnut saada tämän osion valmiiksi. Tuossa siis näkyy vasemmalla osa pistoista, joihin 3/4 ohjeesta loppuu - paljon ei jäänyt enää tekemättä. 
Ensi viikolla ollaan jo viimeisessä neljänneksessä. 

Te olette ihania kannustajia - teidän avullanne olen saanut tämän työn etenemään näin paljon. KIITOS teille ❤️
Olisi niin helppoa kaivautua pöllöviltin alle ja katsella Netflixiä - tai vain torkkua.

Sartsalle lähetän täältä tsemppiä ristipisteilyyn: teet silloin kun ehdit! Sinulla on paljon muutakin; työ, Frodo, Merri ja vierailevat kaverukset ja vaikka mitä. 
Käsityöt ei onneksi ole kilpailu, mutta (toivottavasti) ollaan kannustajia toisillemme - yksi tekee yhtä ja toinen toista 🤗

Ehkä Sartsa ja Puskissa saavat minutkin vielä joskus kokeilemaan edes pientä tilkkutyötä, kun molemmat niitä osaavat 😊

Mursulta kaikille ISO KIITOS terveisistä, tsempeisistä ja sympatioista - ja vastavuoroisesti vielä kerran: älä arkaile äläkä nolostele tai häpeä kertoa hammaslääkäripelostasi! 
Ja pidä pintasi; jokaisella on oikeus julkiseen hammashoitoon - murahtaa Pöllö.

Vapunpäivää vietetään

vaatimattomasti vaatimattomassa vatsataudissa. Onneksi nimenomaan vaatimattomassa ja vain toinen meistä, minä.

Mursu ottaa aamupäivän ehkä kolmansia torkkuja, onhan tuo herännyt jo joskus kuuden-seitsemän aikaan lukemaan uutisia ja kuuntelemaan kuinka hiljainen on kylätie meillä. On ollut koko aamupäivän. 

Hammaslääkärireissu (siis Mursun) meni hyvin. Naapuri-Ystävä saapui keskiviikkoaamuna vähän kahdeksan jälkeen pihaan Mustalla Kostajalla, joka on avovaimonsa eli Mursun "adoptio-pikkusiskon" auto - siistimpi kuin Naapuri-Ystävän oma auto.
(Pikkusisko itse adoptoi Mursulle pikkusiskoksi yhden yhteisen turhan reissun aikana 😆)

Vastaanotolla Naapuri-Ystävä kehotettiin, siis käskettiin istumaan Mursun viereen ja Mursulle annettiin n. 1/3 dl jotain rauhoittavaa. Saattajan tehtävä oli vahtia, ettei otsa kopsahda lattiaan. Kolmen vartin jälkeen sain viestin: "Kyllä on Mursu melko vetelässä kunnossa. Just talutettiin se lääkärin tuoliin. Puheesta ei saanu enää selvää 🤭🤭"

Reilun puolen tunnin päästä olivat jo matkalla apteekkiin: 5 päivän antibioottikuuri ja särkylääkkeitä ja sitten kotiin. 
Ensimmäinen päivä meni sosekeitoilla, sitten kun sai suuhun mitään laittaa.

Yhtään ei ole kuulemma särkenyt näinä n. kahden vuorokauden aikana ja kun olemassa oli osaproteesit, niin nyt pureminenkin sujuu jotenkin. 
Nyt vain odotetaan, että suu/ikenet paranee ja sitten seuraavalle portaalle. 👍👍

Mursu lähettää terveisiä kaikille hammaslääkäripelkoisille:

Ei ole helppoa ottaa sitä ensimmäistä askelta, mutta myös julkinen hammashoito ottaa huomioon sinun pelkosi. Pelon tunnustaminen, myöntäminen ei ole häpeä, normaalia elämää. 
Pelko ei ole kiinni iästä eikä koosta, vaikka niitäkin kommentteja kuulee - pelkoon on jokaisella oma syynsä. 
Jokainen meistä pelkää jotain.

Ensimmäisellä käynnillä ei tarvitse välttämättä kuin avata suunsa, jotta lääkäri ja hoitaja näkevät miltä siellä suussa näyttää. Mutta kun kerrot hammaslääkäripelostasi jo aikaa varatessasi, saat ajan lääkärille, joka on tottunut pelkopotilaisiin - se helpottaa jo sitä ensimmäistä käyntiä.

Ja kun on aika sitten lääkärille toimenpiteeseen, aina voi pyytää esilääkityksen, sen saa myös julkisella puolella. 

Tsemppiä kaikille ❤️ - ja heti maanantaina joukolla (mieluummin puhelimella) varaamaan aikaa hampaiden tarkastukseen. Pöllö myös.... 

Nykyohjeen mukaan hammastahnaa ei kai pitäisi huuhdella (purskutella) pois? Jostain semmoisen ohjeen luin - varmaan jostain "lääketieteellisestä" julkaisusta nimeltä Ilta - Sanomat 🤭🫣 Pääasia kuitenkin on, että hampaat pestään. 

Vappuaurinko paistaa, lämpömittari näyttää ulkona olevan lämmintä 23 astetta - valehtelee ehkä vähän, koska aurinko sitä lämmittää. Mutta pääasia, että on lämmintä!