Kallella on uudet housut

 

Mummo oli ostanut Kallelle uudet housut. Vaihdoin ne tänään.

Jossain on Kalle ryönännyt: pää oli ihan pölyinen, samoin varpaat ja naamakin piti pyyhkiä puhtaaksi. Sellaisia ne, lapset. 

Mutta nyt on nassu puhdas ja uudet housut jalassa, kiitos mummon. 

Kallesta tuli mieleen maanantainen kaupungissa ja Kärkkäisellä käynti. Kävin lankaosastolla, mutta en tällä kertaa ostanut lankaa, vaan puikot. 
En heti löytänyt haluamiani puikkoja, tiesin niitä olevan siellä, kun olin netistä katsonut. Lankoja oli katselemassa äiti pienen kiharapäisen tytön kanssa ja yht'äkkiä kuului "kops". Säikähdin hirveästi ja katsoin mitä oli tapahtunut. Tyttö kömpii pystöön, hyllyn päästä tuli myyjä säikähtäneen näköisenä "Mitä tapahtui, tavaroilla ei ole mitään väliä, kunhan kukaan ei loukkaantunut" 
Tyttö katseli hämmentyneenä meitä säikähtäneitä vieraita ihmisiä eikä huomannut edes itkeä, vaikka varmaan nenä kyllä vähän kopsahti alahyllyyn. 

Puikot löytyi ja niille on jo laitettu sormikkaat, ne vain jumittui, kun olin unohtanut pyytää yhdet mitat saajilta. Mitat tuli vähän aikaa sitten ja voin jatkaa kutomista. Tai kutemista, niin kuin yksi sinkkuystäväni sanoo. 

Lunta on tainnut sataa eilen illalla vähän joka puolella eteläistä Suomea. Meillä näytti illalla tältä: 

Aamulla lunta oli enemmän, ei vielä ihan lumitöiden tekoon tarvinnut ryhtyä, mutta miltä mahtaa näyttää huomenaamulla. Juuri nyt ei sada lunta, mutta vähän aikaisemmin sitä kuulemma tuli (minä en tästä omalta paikaltani näe, kun nuo katuvalot ei näy tähän, Mursu tiedottaa) ihan reippaasti. 

Lumikolat, lumilinko, talvikengät - höh, kaikki on vielä kesäteloilla. Ehkä selviämme vielä huomenna hakemaan lumikolat saunan seinältä tänne ylös. Naapuri-Ystäväkin kun meni telomaan kätensä. 

Siinä kai ne tärkeimmät. Tällä kertaa ei ole tapahtunut mitään erityisempää. Mursu kävi eilen fysioterapeutilla ja samalla kaupassa. Minä koisasin kotona. Kaupassa on remontti, siksi saatiin se Remonttipassi johon kerätään timantteja. Joku naishenkilö oli hiukan närkästyneenä kysynyt kassahenkilöltä "KUINKA KAUAN TÄMÄ VIELÄ KESTÄÄ". Kassalla ollut nuori poika oli hymyillyt ja vastannut ystävällisesti, että remontti kestää kevääseen asti. 
Asiasta on pahoittelulappuja siellä täällä. Voi meitä. 

Menen keittämään teetä, tartun puikkoihin ja odotan Elämäni biisiä (voi hyvänen aika aikuisia ihmisiä, jotka menivät ja pilasivat senkin). 

Mukavaa sunnuntaita joka tapauksessa - olette tärkeitä ❤️

Voimatimantti

Kiitos Enkuli, Voimakorttini ja voimatimantti tulivat tänään perille ❤️

Tämän saatuani sain myös Äidiltä hyviä uutisia; eilen sairaalaan joutunut Tunturiruipelo voi taas paremmin ja pääsee varmaan pian kotiin. 

Tunturipöllö, Tunturiruipelo, Pöllö, timantti - tässä ovat Enkuli kaikki ne "kovat" elementit, ne jotka kestävät, eivät anna periksi. Taipuvat ja kolhiintuvat mutta eivät katkea eikä murene. 
Kiitos Enkuli!

Vielä Enkulin blogiin. Hän teki postauksen ihanista korteista ja kiiltokuvista ja muutamasta muistovihon kirjoituksesta. Kommentoin, miten Äitini kirjoitti minun muistovihkooni kauniin muiston, mutta kun en löydä muistovihkoa mistään enkä muista siitä muistosta kuin alun. Tovin miettimisen jälkeen muistin sen sitten. Tämä on varmasti kaunein muisto koskaan, mikä minulle on kirjoitettu:

"Elon tyynestä rannasta purjehtimaan,

olet lähtenyt tyttönen hento.

Et tiedä vielä sä myrskyistä maan,

on sulle se vieras ja vento.

Mä toivon ett purttasi ohjaamaan,

sä saisit ystävän armaan,

joka veisi sut turvaan satamaan,

etkä koskaan joutuisi harhaan." 

Taidan jäädä koukkuun

Ei vaan. Olisin varmaan löytänyt ohjeen ihan normaali google-haulla tai kysymällä Pojalta tai Miniältä. Tai Siskolta. 
Joku täälläkin olisi voinut tietää, joku jolla on Samsungin puhelin. Mutta kyllä tuli taas mieleen, että kyllä ennen oli paremmin. 
Ruoho oli vihreämpää (mistä muuten todiste eilisessä päivityksessä 😜), pulut oli lihavampia ja kivetkin oli kovempia. 
Puhelin: jos ei ollut puhelinta kotona, kävelit lähimpään naapuriin jossa oli puhelin, jos oli pakko soittaa. Vaikka viisi kilometriä. Eli kyllä sitä mietti tarkkaan näin marraskuun iltoina, että onko asiaa vai ei. Vai ehtiikö asian hoitaa postikortilla vai peräti kirjeellä, niin voi kirjoittaa kaikki, koko perheen, suvun, kulmakunnan asiat siihen samaan kirjeeseen. Eikä muuten olleet postimerkitkään reilu 40 vuotta sitten niin kalliita kuin tänä päivänä! 
Tekstiviestit ja votsapit. Ei tullut kirjoitettua viestejä väärille ihmisille eli ei tarvinnut pyydellä anteeksi jälkikäteen. 
Saati sitten näihin viestipalveluihin liitetyt emojit eli suomeksi (kai) hymiöt. Niistä kohta.
Kamera. Ei ollut siinä naapurin lankapuhelimessa kamera. Eikä muuten myöskään mitään nauhuria - ellei naapurin pojankloppi ollut joku amiksen käynyt näppäräsorminen kaveri, joka oli siihen piilottanut nauhurin. Mutta kameraa siinä ei ollut. Kamerat oli erikseen. Ja filmirullat ja niiden kehittäminen kuviksi, se se oli kallista. 

 

Tällanen kamera meillä oli, kun olin vähän paatin tappia isompi. 

Mutta mikä oli tänään ongelmana? Minä. Pöllö. 

Yritin olla kauhean näppärä ja melkein onnistuinkin. 
Minulla oli kaksi kuvaa. Toisessa oli meidän "sortin sakki" eli Äiti ja Tunturiruipelo, Sisko, Futari-Prinsessa ja Ötökkätutkija, Poika ja Miniä ja Minä. 
Toisessa kuvassa oli Pojan ja Miniän tilalla Mursu ja Ystävätär. Näppäränä osasin "irrottaa" Mursun ja Ystävättären ja siirtää ne toiseen kuvaan. Mutta ei siitä sitten kuitenkaan tullut sitä mitä halusin - meitä oli liikaa. 

No kas vain, ihmettelin Whatsappin emojeissa punaista pistettä... Milloin on puhelimessa vihreä piste milloin punainen - mitähän vielä 😂😂 Sain selville mitä punainen piste tahtoo kertoa minulle: siellä ne on, Mursu ja Ystävätär, tarroina! Voi vihne sentään, millä saan ne pois 🫣🫣 Kokeilin kaikkea muuta paitsi kärrynpyöriä. Kunnes sitten tietokoneen avattuani päätin kokeilla tekoälyä - jota Arkeilija tietämättään yllytti minut kokeilemaan - ja kysyin siltä, mitä tehdä. Helppo homma, nyt ne ovat poissa, eikä tarvitse enää pelätä, että lähetän vahingossa Mursun kuvan esim. Stanstalle kun piti lähettää halaus 😜

Joutsenet lensivät eilen etelään, niin Mursu sanoi. Yöllä oli ollut kylmä, lämpötila kai nollan alapuolella. Tänään leppäkertutkin menivät talvilevolle. Portaat ovat autiot, ei ole ketään enää meidän portailla.
Sisiliskotkin ovat jo varmaan menneet talvehtimaan, mutta ensi kesää varten teimme niille paikan missä asua ja pesiä. Oli pakko heitellä kiviä pois pihatien reunalta, jotta saa lumityöt tehtyä kun lunta joskus tulee. Ja arvatkaa kuka lensi pyrstölleen hiekkakasassa 🙄😏

Tein pienet sukat valmiiksi. Niihin piti silmukoida nimi molempiin sukkiin, mutta eihän se onnistunut, kun ei käteni mahtunut sukkiin. Sovelsin siis. 

En ole ihan tyytyväinen ja saattaa olla, että otan vielä kerran ja puran koko systeemin - en sukkia vaan nimet ja teen uudestaan. Tai sitten annan olla ja pistän postiin, että pieni mies saa varpaiden lämmikettä.

Seuraavana jonossa oli kai lapasia ja sormikkaita, pieniä nekin. Nopeita tehdä. 

Ja vielä ennen kuin päätän tämän höpötyksen, esittelen teille tilataidetta. Näitä taideteoksia oli itse asiassa kaksikin kappaletta, mutta otin kuvan vain tästä toisesta. 
Nähdessäni tämän teoksen, arvasin Suuren Taiteilijan. Esittelin teoksen ensin muille ja sen jälkeen varmistimme, että olemmehan varmasti oikeassa siinä, kuka teoksen on tehnyt. 
Taiteilija ensin vähän säikähti, että hän on tehnyt jotain väärää ja että nyt tulee sapiskaa, mutta siitähän ei suinkaan ollut kyse. Halusimme vain varmuuden ja että kunnia menee varmasti oikealle Taiteilijalle.

Teos ei kaivanne sen suurempia selityksiä? Taiteilija kyllä selitti teoksen paikkaa "No kun siinä oli naula, jossa ei ollut mitään, niin hän ajatteli, että jotain siihen on laitettava."

Hyvin loogista. 

Tässä on vielä ihan asiasta näkkileipään: kuva Päiville. Hän esitteli taannoin naulakkoa, kahvipannun mallista pientä naulakkoa. Äidiltä löytyi sekin josta minä mainitsin, mutta siitä jäi kuva ottamatta, mutta tästä toisesta otin kuvan sillä, vinkkasin tästä, että "ei Mursu mitään 60-vuotislahjaa tarvitse, mutta jos tästä raaskit luopua, niin saat taas anoppina lisäpisteitä ja johdat olemattomassa anoppikisassa 😜" 

Tämä siksi, että pannussa on kuva Outokummun vanhasta kaivoksesta (näin ymmärsin) ja siinä lukee Outokumpu.

Mursu on syntynyt Kuusjärvellä, nyk. Outokumpu ja hänen rakas Ukkinsa oli Outokummun kaivoksella töissä sekä porauksen opettajana. Mursu asui pienenä poikana Ukin ja Mummin luona, ennen kuin muutti Tsadiin 😉 Tai Hesaan niin kuin me maalaiset sanotaan.

Ja tarkennuksena:
Mitään anoppikisaa ei ole olemassa 😂
Äiti tulee toimeen molempien vävyjensä kanssa, vaikka toisen kanssa onkin pieni kielimuuri. Kielimuuri murtuu, kun Äiti tekee makaronilaatikkoa ja Mursulle käy mikä vain (suolapurkki varoilta viereen; "suolaa sen verran, että pinta tulee valkoseks" on Mursun motto, joka pätee kaikkeen, myös riisipuuroon) 

Ainoa mitä Äiti on sanonut vävyilleen: Palautusoikeutta ei ole!

Hyvää yötä!

Timantit on ikuisiiiiiiiiii

 Timantteja on IIISOJA ja pieniä. Ja joskus pienet timantit kasvaa isoiksi ❤️.

Enkuli lupasi lähettää minulle voimatimantin - kiitos ihana Enkuli! Ette varmaan arvaa minkä näistä on se minun voimatimantti? 

Kaupasta sain eilen saman värisen pienen timantin 🫢
Siellä on remontti ja sain remonttipassin, johon voin kerätä timantteja. Kun timantteja on riittävästi saan alennusta. Aion pyytää kaikki timantit itselleni, siis Ötökkätutkijalle. 
Hän oli vaikuttunut, kun kerroin, että sormessani oleva sormus on kultaa ja että siinä on aitoja timantteja. Pienempiä kuin sokerinmurut ja sormus on A-nopin perintöä. Ja että korvassani oleva pieni korvakorukin oli kultainen. Sitten alkoikin "aarteenetsintä". Mummon sormus? Papan sormus? 🥰

Eilinen oli taas yksi marraskuun hienoimpia päiviä: järvi oli kannaksen molemmin puolin aivan peilityyni. Toisella puolen, jossa rantaan on pidempi matka, oli taianomainen usva, jota olisin voinut jäädä tuijottamaan vaikka kuinka pitkäksi aikaa. 
Takaisin tullessa tajusin liian myöhään, että olisin voinut ottaa järvestä kuvan, siispä Mursu päätti ajaa kotiin "kiertotietä". Tätäkin maisemaa olisin voinut katsella vaikka kuinka kauan.

Kun jatkettiin matkaa kotia kohtia kohdalle osui 

tämä maisema: kallio!
Jos - siis kun on asunut ja elänyt lapsuuden metsän, kallion ja veden äärellä niin mitä muuta voi odottaa kuin, että niitä rakastaa edelleenkin.

Ja voi melkein sanoa, että näyttää ne miltä tahansa, ne on kauniita. Värejä ja muotoja löytyy, ja uskokaa pois, tuollakin asuu menninkäisiä, tonttuja ja haltijoita. 

Näitä vihreitä peltoja on täällä vähän joka puolella. Joidenkin väri on niin kirkas, että lähes häikäisee, varsinkin jos aurinko paistaa.

Jos puista ei olisi lehdet pudonneet - tai jos näkee vain pellon - voisi luulla, että on kevät tai alkukesä. Käsittämätöntä.
Tai ei oikeastaan. Meillä on ollut niin lämmintä, ettei ole vielä tarvinnut edes syysvaatteita esiin kaivaa.

Joutsenet ovat kuitenkin tekemässä jo lähtöä.

Ilmeisesti meiltä etelään lentävillä joutsenilla on välipysähdys jossain Hämeenlinnan suunnalla, kun Terhi kuvasi ja kertoi eilen joutsenista. 

Tällaisia valtavia ja vielä suurempia parvia on siellä täällä pelloilla, joukossa hanhia. 

Sain Pojan ja Miniän unisukatkin valmiiksi. Dropsin Merinoa. Täytyy laittaa postissa menemään, kun en ehtinyt saada Miniän sukkia valmiiksi ajoissa, että olisin antanut, kun nähtiin. Mutta eiköhän posti kuljeta...

Nyt on työn alla pienet sukat, johon pitäisi silmukoida vielä nimikin.

Koronarokotukset käytiin ottamassa. Ei ollut paikalla ketään muuta. Enkä muistanut taaskaan kysyä jäykkäkouristusrokotuksesta vaikka piti, pahus. 
Minulla tuli taas pistoskohta kipeäksi - käytiin keskiviikkona ja käsi on vieläkin vähän kipeä, mutta kyllä se siitä taas paranee. Erikoista, että Mursulle ei tule koskaan mitään ja minulla on tullut joka kerta käsivarsi kipeäksi. 

Ai niin. Meinasin unohtaa. Arkeilija oli kysynyt tekoälyltä luonnehdintaa omasta blogistaan. Mikä on Pöllö? Yllytyshullu, joka ei ole koskaan käyttänyt tekoälyä, mutta sai lopulta jonkinlaisen vastauksen:

"Pöllönkulmalla tapahtuu" on luonteeltaan henkilökohtainen lifestyle-blogi, joka keskittyy kirjoittajansa arjen kokemuksiin ja pohdintoihin. Se on intiimi katsaus tavalliseen elämään, esitettynä rennolla ja helposti lähestyttävällä tyylillä.
Yhteenvetona "Pöllönkulmalla tapahtuu" on lämminhenkinen, elämänmakuinen blogi, joka tarjoaa vertaistukea tai inspiraatiota tavalliseen arkeen keskittyvällä sisällöllään."

Mahtaako olla noin?

Taivas itkee sadoin pisaroin...

...mutt mä sateellekin nauraa voin, kun monta märkää suudelmaa muistot mieleen tuo... - Pepe Willbergin iskelmää mukaellen. Tosin tänään aurinko kurkistelee pilvien raosta ja muistuttaa viime viikon "aurinkoisista" päivistä, satoi tai ei. 

Tämä maisema näkyy Äidin ja Tunturiruipelon keittiön ikkunasta. Ikkunan alla on kymmenkunta marjapensasta ja ainakin yksi pöllö. Iso ja pieni polkupyörä, kuusi kausivaloineen - kaikkea mitä Satumaasta vain voi löytääkään, kun sinne saapuu. Kuvan otin kun odotettiin Siskon Ystävää  naapurin majoituksesta aamukahville, mutta hänpä livahtikin ohi suloisen Nalle-koiran kanssa ja pian takaisin toiseen suuntaan, ennen kuin tuli mummolaan. Meidän ihmetellessä mihin ihmeeseen hän jäi, huomasimme Siskon kanssa, että koko muu porukka onkin pihalla haravoimassa ja tekemässä pihatöitä, kun me istumme keittiön pöydän ääressä katselemassa toisten ahertamista 😄 Jokaiselle on tehtävänsä 👍

Maanantai oli pitkä päivä vieraita odottaessa, mutta odotus palkittiin: Ötökkätutkija halasi mummon, tädin ja sitten papan: niin kostui tädinkin posket kun huomasin ÖT:n poskien kostuneen pappaa halatessa, hän kun oli vähän kipeänä. Villi ja touhua täynnä oleva ÖT, mutta sydän täynnä rakkautta ja empatiaa ❤️

Futari-Prinsessa; se pieni tyttö, jota vasta odotettiin ja joka juuri täytti 13, ottikin tädin kainaloon ja halasi - kun olisi pitänyt olla toisin päin 🥰 Eikös tätien pitäisi halata lapsia? Onneksi sain kuitenkin paljon halauksia ja halata, molempia, sekä Futari-Prinsessaa että Ötökkätutkijaa ❤️
Ja tietenkin Siskoa ja Ystävää. Isä oli jätetty kotiin, se on usein isien kohtalo - vai mahtoivatko olla vävyt mielissään, kun saivat olla kerrankin viikon yksin kotona, kumpikin 🤔🤔

Tuliaiset vaihdettiin: sukat ja lapaset ja mitä lämmintä varuilta veinkään - oikeastaan turhaan, viikkohan oli lämmin. Minä puolestani sain herkkujen lisäksi 

Ystävän tekemän tuulikellon - arvatkaa raaskinko tätä ulos laittaa? Värit taas vähän heittää sinne tänne; se on puna-sini-vihreä ja sen saa "painettua" nippuun. 

Kuvien asettelu ei näköjään taas minun taidoilla todellakaan onnistu, olisi pitänyt kokeilla leikkiä puhelimen kameralla vähän enemmän. 

Joka tapauksessa. Linnutkin sai oman tuliaisensa, en vain ole vielä keksinyt paikkaa tällekään. Luultavasti omin tämän muuhun käyttöön kuin lintujen ruokintaan. 

Näiden lisäksi sain vielä kynttilälyhdyn jonka vein jo ulos, ostin siihen ajastimella toimivan led-kynttilän. 

    
Suklaalakkoni oli viikon ajan tauolla. En vaan voi vastustaa Terry'sin appelsiinisuklaapalloja. 
Minun onnekseni "jouduin" antamaan toisen niistä Pojalle ja Miniälle. 

Sen sijaan Lindtin pistaasisuklaamakeiset söin periaatteessa kaikki yksin. 
Suklaalakko jatkuu jälleen. Viikko EI kaatanut sitä, mutta enhän voinut jättää Siskon tuomia tuliaisia syömättä, kun hän oli ehtinyt ostaa ne, ennen kuin sanoin, että suklaata ei tarvitse välttämättä ostaa. Tämä olisi riittänyt ihan hyvin:  

Purkki täynnä pieniä voikeksejä ja sisällä led-kynttilä. IHANA! Voisi minun puolesta olla pimeä vaikka ympäri vuorokauden. 
Nyt kun olen elvistellyt tuliaisilla (yksi jäi pois, näytän sen myöhemmin), kerron jotain muuta. 

Myös Poika ja Miniä kävivät lisäämässä väkimäärää - meitä oli pöydän ääressä Piparkakkuriisipuuroa syömässä yhteensä kahdeksan! Harmi, etten voi laittaa kuvaa, mutta koettakaa kuvitella: Nuorin 8 v ja vanhin 87 v - me muut siitä väliltä 💞

Englannin kielen taitoni ON melkoisen huono, mutta se sai taas hyvää harjoitusta ja onneksi puhelimissa on kääntäjät. Niillä pärjättiin.

Mummolan keittiön ikkunassa on imukupeilla kiinni lintulauta - semmoinen läpinäkyvä, missä oravakin välillä käy. 
Yhtenä aamuna rupesin selittämään Ötökkätutkijalle, mitä lintuja siinä käy - talitinttejä. 

Jouduin käyttämään puhelimen kääntäjää ja käytin vielä puhetoimintoa, joka kertoi, että "Those birds are great tits".
Ei, ei, ei.... ei kun ne on... TA LI TINT TE JÄ. Onneksi Sisko istui pöydän toisella puolella ja kertoi, että kyllä, englanniksi tintti on tit ja talitintti on great tit. Eli monikossa great tits. 
Jatkossa puhuin vain suomeksi tinteistä. 
Ötökkätutkija oli kaiken kaikkiaan innostunut oppimaan suomenkieltä, kuten myös Futari-Prinsessa, joka jo osaakin jonkun verran.

Eräänä iltana leikkimme salmiakkiaakkosilla sanapeliä. Eli jokaisen vuorollaan piti sanoa sana sillä kirjaimella, jonka sai: Futari-Prinsessa ja Ötökkätutkija suomen kielen sana ja mummo ja minä englannin kielen sana. Hienosti meni, lapset osasivat hyvin suomen kielen sanoja. Kuten esimerkiksi Ötökkätutkija V niin kuin vittunen. Mmmm... ihan oikein: lapselle se oli vain sana sanojen joukossa. Täti, äiti ja mummo olivat sekunnin pari hiljaa ja jatkoivat peliä nikotellen. (Hyi, hävetkää aikuiset!)

Mummo tarjosi koko porukalle (pl. Tunturiruipelo) lounaan paikallisessa pizzeriassa, jota oli kehuttu kovasti. Eikä turhaan! Ruoka oli hyvää ja sitä riitti vielä seuraavaksikin päiväksi ja palvelu oli loistavaa. Tässä juuri katselen kalenteria ja Turkin karttaa 🤔 - omistaja lupasi, että voimme lähteä Turkkiin ja lähettää laskun heille 😜😜😂 Muistutti asiasta useamman kerran. 

Lapsille riitti paljon ohjelmaa kaiken kaikkiaan, mutta luulen, että eniten he odottivat ostospäivää 🥰 Futari-Prinsessan synttärit oli juuri olleet ja Ötökkätutkijan synttärit ovat parin viikon päästä. Mummo ja täti olivat luvanneet ostaa molemmille synttärilahjat ja kumpikin tiesi mitä haluavat: Futari-Prinsessalle logiikka-, äly- ja pulmapelejä ja Ötökkätutkijalle jalokiviä. Yksi lentokone myös. 
Leikkipyssystä jouduimme vähän keskustelemaan, sillä sen kanssa hän olisi ehkä joutunut tarkempaan syyniin lentokentällä niin täällä lähtöpäässä kuin kotonakin. Löysimme kuitenkin ratkaisun, saimme jo maanantaina kuvan onnellisesta pojasta vartioimassa jalokiviään, etenkin kultaharkkojaan. 

Ikävä on iso; vaikka Mursu halaakin joka päivä monta kertaa, ei ne halaukset ja pusut ole samanlaisia kuin Ötökkätutkijan pusut ja halaukset ja Futari-Prinsessan halaukset. 

********************

Onneksi te olette siellä - olen lukenut teidän blogipäivityksenne, vaikka en kaikkiin olekaan kommentoinut. Sukka- ja lapasprojektit jatkuu, mutta ei ihan samalla kiireellä kuin edelliset, ehdin tännekin taas.

Marraskuun bingo

Onko aamulla pakko vaatteet päälle
PUKEA,
kun mieluummin tyynyistä ottaisin
sängyssä TUKEA
jotta voisin suuren pinon kirjoja LUKEA.

Iltapalan täysikuun valossa SÖISIN,
se täysikuu onneksi valaisee
ÖISIN,
sillä muuten pimeässä varpaani
kynnykseenlujaa LÖISIN.

Luudalla täytyy portaat puhtaaksi
HUTKIA
ja samalla kivisten leppäkerttujen
maalaus TUTKIA,
ettei ensi kesänä ole kerttujen
matkassa MUTKIA. 

Lokakuinen bingo jäi kokonaan tekemättä, joten nyt päätin hoitaa homman pois alta heti alkukuusta 🫣

Koko ruudukko kerralla, ilman kuvia tällä kertaa ja.. miten tämän nyt sanoisi... No suoraan sanottuna, sen enempiä ajattelematta, tai ihan vain ajatusten virtaa. 

Saako tehdä uusiksi jos siltä tuntuu? 

 

Kilin kalin kilin kalin

Otsikossapa se oikeastaan onkin, Pöllönkulman kuulumiset. 

Bingokin näyttää jäävän lokakuulta minun osalta tekemättä, sillä aika loppuu. Huomenna tähän aikaan saan toivottavasti rutistaa mun Ötökkätutkijaa ja Futari-Prinsessaa ❤️❤️
Ja totta kai myös Siskorakasta ja hänen ystäväänsä.

Joku (monikin ehkä) saattaa ihmetellä, miksi olen antanut Siskon lapsille tuollaiset nimet. Ötökkätutkija lienee aika selvä, eikö vain? Ötökät, ne tietenkin. Oli ihan huippua kun muutettiin tänne maalle ja lähettelin kuvia erilaisista ötököistä. 
Futari-Prinsessa sen sijaan. Hän on sisaruksista vanhempi, täytti juuri 13. Hän ilmoitti pienenä tyttönä ensin, että hänestä tulee ballerina, sitten prinsessa ja sitten rakennusmestari. 
Sen jälkeen jalkapallo vei koko tytön mennessään ja hän on ilmoittanut, että hän tulee Suomen naisten maajoukkueeseen pelaamaan ja silloin viimeistään Suomi voittaa maailmanmestaruuden!

Toivon, uskon ja luotan, että reissaajilla on tänä iltana ja huomenna muutakin tekemistä, kuin luuhata täällä minun blogissani, joten nyt voin näyttää mitä niistä sukista lopultakin tuli. Välillä teki tiukkaa enkä kaikin kohdin ole ihan tyytyväinen, mutta kuten Mursu minun "olisihan nämä joku varmaan tehnyt paremmin" -mutinaani sanoi: joku ei olisi osannut tehdä ollenkaan.

Vasen yläkulma skorpioni Siskolle ja vieressä vesimies hänen Ystävättärelleen.
Vasen alakulma vaaka Futari-Prinsessalle ja vieressä skorpioni Ötökkätutkijalle. 
Ja värit on saajien lempivärejä. 

Näiden jälkeen olen kutonut unisukat Pojalle ja vielä pitäisi kutoa unisukat Miniälle. Miniäkin olisi skorpioni... unisukkiin ei tule kuviota, ihan vain perussukat, tämä ilta ja huominen on aikaa - se mikä ei mene 

- perunan ostoon (vaatimattomat 30 kg - kyllä ne varmaan minulle viikoksi riittää?)
- kaupassa käyntiin
- auton renkaiden vaihtoon
- ja itse ajomatka kotoa äidille noiden mutkien kautta  

Onhan tässä vielä aikaa.... Ai niin pakatakin kai pitäisi 🧳

Semmoista. 
Eilen käytiin kaupassa, kolmen tunnin Pöllö-päiväunien jälkeen. Kumpaakaan ei kiinnostanut ruuanlaitto. Ei edes puuron keitto. Siispä ostin itselleni valmispuuron. 

Oli tosi hyvää puuroa, nam nam. Niin kuin Kokkikartanon valmisruuat yleensäkin ovat. 

Riesasta. Saatte vähän iloa siitä. Olin saanut kirjeen jo aikaa sitten, soittoajan, että epilepsiahoitaja soittaa silloin ja silloin. Minä odotin koko maanantaipäivän, puoli neljään asti iltapäivällä eikä soittoa kuulu. 
Mursu meni keittiöön ja pyysin sitä tarkistamaan siitä viestistä, että niin olihan se 20. päivä, kun se hoitaja soittaa. Ei kun keskiviikkona 22. päivä! No kiva - minä olen kulkenut koko päivän joka paikkaan (ei meillä nyt kovin pitkiä matkoja sisällä kuljeta) puhelin kädessä. 
Keskiviikkona sitten piti lähteä kaupunkiin ja Mursu sanoi, että lähdetään vähän aikaisemmin, että ehditään hoitaa se ja se. Ja juuri kun olin MELKEIN valmis, puhelin soi. Epilepsiahoitaja soittaa: ai niin, olin unohtanut TYYSTIN, että se soittaa silloin keskiviikkona. Niin oli Mursukin. 
Puhelu oli ihan ok, venähti vain siksi, kun minulle tarjotaan uutta, yhden tai kahden lääkkeen korvaavaa lääkettä. Ei huono vaihtoehto. 

Kaupunkiin lähdettiin siksi, että Mursu oli jälleen kiltti ja vei minut tapaamiseen:

Tapasimme Laiskiaisen kanssa ja höpöttelimme melkein kaksi tuntia 🤗 Hyvin suunniteltu on hyvin tehty - varmaan vuosi siinä meni ennen kuin saatiin tapaaminen aikaiseksi.

Kaikkien äitien itketyselokuva

 Mikä on kaikkien äitien - ja lasten - itketyselokuva? En ole katsonut sitä vuosiin, vaikka se tulee kai joka vuosi ja nyt näin siitä kai vain viimeiset kolme minuuttia. Ja itkin silti. Elokuva on tietysti FREE WILLY 🐳❤️

Niin, se tuli iltapäivällä ja piti kirjoittamani Pöllönkulman kuulumisia, mutta uskokaa tai älkää, mutta... tämä jäi kesken! Minulta. Jäi kesken. 
Oli oikea syykin. Päivitin ensin Pöllön Lukupiiri -blogin; oman kommentin ja vastailin muiden lukijoiden kommentteihin. 
Sen jälkeen päivitin Pöllö kirjojen maailmassa -blogia, että voin viikon päästä julkaista lokakuussa luetut kirjat. 

Ihmettelin lattiaan tullutta lommoa/monttua/kuoppaa. Mietin mistä se on voinut tulla ja juuri tuohon kohtaan. Ja hah; kukaan ei ole niin fiksu kuin nainen. Paitsi toinen nainen. Ja ehkä mieskin. Pudotin yhtenä päivänä tablettini (en pilleriä) lattialle ja sen on täytynyt pudota kulma edellä. Putosi sen verran korkealta, että sai sopivasti vauhtia ja kun kulma on kova ja lattia puuta, niin kuoppahan siihen tuli. Onneksi ei sentään reikää! 

Viikko menisi taas ihan itse eestään. 

Tiistaina oltiin lähdössä kauppaan. Mursu katsoi, että Citymarketissa on naisten alushousuja tarjouksessa ja lupasi ostaa minulle alushousuja ❤️ Lähtöä tehdessä soitti Poika ja Mursu kysyi, onko siellä Citymarketia - siis sellaisessa paikassa mihin Eniilin kanssa on helppo ajaa. Jep. Ja niinhän siinä sitten kävi, että mentiinkin moikkaamaan Poikaa, minä sain alkkareita, Poika sai alkkareita, me saatiin ruokaa ja Poika sai ruokaa. Ja kaikilla oli mukavaa ja hyvä mieli. 
Minä ostin eilen Mursulle netistä alkkareita. Ei tarvitse kenenkään odottaa talvea pylly paljaana. 

Päivät on taas menneet jotenkin sekaisin, mutta luultavasti olen keskiviikon paneutunut jälleen kerran silmukointiin ja pienten sukkien kutomiseen. 
Koska silmukoiduista kuvioista tuli sittenkin niin paljon eripariset, etten kestänyt niitä itse katsella, purin ensimmäisen ja tein uudelleen. Nyt näyttää paremmalla vaikka on ne vieläkin hippasen eri paria. Olkoon. 

Luin myös Lukupiirin kirjan loppuun. Pitkästä aikaa taas luin ihan lukemalla, siis istuin tuolissa ja luin. Muutoin lukeminen on taistelua Nukku-Matin kanssa, joskus voitan, yleensä häviän. Siksi joudun niin kovin monta kertaa uusimaan kirjaston lainat. 

Torstaina kävin tädin kanssa tapaamassa enoani naapurikunnassa ja ette ikinä arvaa mistä löysin itseni ensimmäisenä? Kuka arvasi? Yllätys yllätys: KIRJASTOSTA 📚📚 Kirjasto on ihan enon kotitalon vieressä ja päätin vain käydä varmistamassa, että on siellä(kin) omatoimipalvelut ja toimiihan kirjastokorttini siellä tai jos se tarvitsee jotenkin aktivoida, niin aktivoidaan. Ei tarvinnut, kun ollaan samaa systeemiä. 
Jäin kuitenkin siihen jutustelemaan tiskille, kun oli hiljaista, ja varmaan tunnin päästä oltaisiin huomattu, että kas vain, ollaan sukua 😜😂 Piti kuitenkin väistää, kun tuli muitakin asiakkaita ja kiersin vielä pari hyllyä ja yhtäkkiä vieressäni oli vanhempi nainen rollaattorin kanssa.
"Anteeksi, minä vain, kun sivusta kuulin, että teillä on ollut sukua siellä, niin asuttekos te itse missä päin ja ketäs sukua teillä siellä on asunut. Kun minä olen siellä asunut"

Eihän se mikään salaisuus ollut ja kyseinen isotäti joka siellä kulmalla mistä oli puhe, asui, oli sellainen persoona, että kyllä hänet tunsi kaikki - niin tämäkin nainen. Hänen ei kyllä kertonut omaa nimeään vaikka kysyin, mutta eipä se haittaa. 

Ja se, että minä menin vain tutustumaan sinne kirjastoon.... Kahden kirjan kanssa sieltä pois läksin. 
Siellä enon luona se päivä sitten menikin. Illan katselin meidän ensimmäistä laskiaisvalokuva-albumia, muistelin menneitä vuosia ja hihittelin monen moisille sattumuksille. 

Sitä jäin vaan miettimään, että tietääkö teistä kukaan millainen leikki on "Mitä tiedät sä Piipposesta?" Sitäkin nimittäin ollaan joskus leikitty, mutta Mursun kanssa ei tarkkaan tiedetty, miten leikin säännöt oikein meni.🤔
Voi se varmaan olla joku muukin kuin Piipponen, meidän leikissä se sattui olemaan Piipponen. 

Se asia muuten minkä aioin teille kertoa viime viikolla, mutta minkä autuaasti unohdin, se oli se, että varasin (en varastanut - vaikka ensin kirjoitin varastin) meille ajat koronarokotuksiin. Ei siis sen kummempaa, mutta kunhan nyt kerroin 😂

Kuulokkeet on ehkä nyt latautuneet sen verran, että niillä pystyy kuuntelemaan Elämäni biisiä, joten mukavaa lauantai-illan jatkoa teille! 

Järjestys se olla pitää

 Eikös se niin ollut? Kun aiheesta puhuttiin, niin pistetään asiat järjestykseen. Tai ainakin yritetään. Muusta järjestyksestä ei puhuta mitään, asioista vain. 

• Aamupala ja sanapelit hoidettu
• Kommentteihin vastattu hoidettu. Paitsi lukupiiri - omalta osaltani kirja on vielä kesken, Nukkumatti häiritsee lukemista.
• Uudet blogipäivitykset luettu ja kommentoitu hoidettu.
• Jossain välissä lehdetkin luettu. Ei mitään uutta. Paitsi "Hyvinvointialue kielsi kahvin tarjoamisen: Keski-Suomen hyvinvointialue kielsi vanhusten palvelutalojen työntekijöitä tarjoamasta kahvia palvelutaloissa esiintyville laulajille."
  Lähettäisinköhän pari pakettia kahvia johonkin palvelutaloon? Voin lopettaa itse kahvinjuonnin. 

Kaikki neljä paria sukkia tuli pääteltyä lauantaina, kaikki 96 lankaa

Tällaisen näppärän pienen, juuri 96 langanpätkälle sopivan roskiksen sain, kun käytiin perjantaina kaupungissa ja Mursu kävi Siam -kaupassa ja osti minulle hedelmävanukkaita. Herrrrkullisia vanukkaita:

Niihin sukkiin. Nyt on työn alla ne kuviot. Eilinen päivä, melkein koko päivä, meni yhden yksinkertaisen kuvion väkertämiseen. Mutta harjoitus tekee mestarin, sanovat. Ei siltä kyllä tuntunut. Toiseen sukkaan saman kuvion aloittaminen tuntui vaikeammalta kuin ensimmäinen. Siksipä päätin lopettaa ja siirtyä Netflixin katsomiseen. 

Hups. Päivä hujahti ohi ihan noin vain. Pistin koneen kiinni, kun piti lähteä kauppaan ja kiinni se pysyi. Ja nyt vuorokausi ehti taas vaihtua. 

Olisin käynyt katsomassa itselleni uutta pientä laukkua sen virkkaamani kesälaukun tilalle, se kun on jo venynyt ja vanunut. Kauppa josta olisin laukkua halunnut katsoa, onkin auki vain ke-pe. Ei se mitään, säästyipä rahat. Luultavasti laukut ovat sielläkin kalliita, kun ne ovat netissäkin 90 euroa, enkä minä niin paljoa siitä maksa. Olkoot. 

Apteekissa pääsin tällä kertaa halvalla, lääkkeet oli taas siellä valmiina odottamassa. Meinasin tilatessa kysyä olisiko meidän kyläkauppias voinut tuoda ne siellä käydessään, mutta en sitten kuitenkaan. Ja olisihan ne voinut pyytää jättämään lokeroonkin, mutta kun ei ollut kiire. Siinä apteekissa ON hyvä palvelu.

Kaupassa ollaan vieläkin vähän eksyksissä, kun tavaroiden paikkaa on vaihdeltu. Meinattiin törmätä pyörätuolin kanssa liikkuvan naisen kanssa, mutta vältettiin törmäys juuri ja juuri. Kysyin siinä samalla tarvitseeko hän apua, kun ostoskori sylissä ja tavaroiden siihen kerääminen näytti minusta hiukan hankalalta. Sillä hetkellä hän ei tarvinnut apua, mutta osuttiin vielä yhteen toisen hyllyn kohdalla ja siinä hän pyysi apua. Jouduin minäkin varvistamaan, lyhyt kun olen, haluamansa tuote oli ylähyllyllä.

Nuo ovat pieniä asioita, toisten ihmisten auttamiset, mutta niistä tulee hyvä mieli pitkäksi aikaa.

Käytiin vielä kotiin tullessa kyläkaupassa ja sen ovi yleensä kolahtaa kiinni. Kerrankin ajattelin, että vedän sen varovasti perässäni kiinni. Meni muutama sekunti kun ihmettelin, miksei ovi tulekaan kiinni.. no ei tule, kun nuoret pojat on tulossa ovesta sisään! Nolotti ja oli pyydettävä anteeksi, että ei ollut tarkoitus, olla päästämättä heitä sisälle. "Ei se mitään" pojat vastasivat. 

Ostin kuivattuja luumuja. Ne mitään kuivattuja ole, mutta luumuja kuitenkin. Söin muutaman ja jo taas korvensi rintalastan alla. Voi villahousu! Mursu muistutti Pamixista! Hyvä idea. Paitsi että otin liian syvän ja kapean astian. Möhnästä tuli tahmeaa. Ennen kuin Pamix rupesi kuumenemaan lapoin sekaan kreikkalaista jugurttia ja jo vain tuli hyvää. Mutta eipä ollut helppoa saada se sieltä puoli metriä syvästä astiasta syötävään astiaan. Järjenkäyttö olisi sallittua. 

Loppupäivän ja illan taistelin sukka nro 2 kanssa. Yksi pari on valmis - paitsi taas on pääteltäviä lankoja, siitä kuviosta. Ja...no...sukat on eri paria. Mutta näette parin viikon päästä. Ei haittaa eriparisuus, EN ENÄÄ korjaa tuota. Ei ole niin paljon erilaiset. 

Tiedättekö muuten milloin on KANSAINVÄLINEN POIKIEN PÄIVÄ? Niin vähän arvelinkin, sitä kun ei YK virallisesti tunnusta. Tuli vain mieleen äsken näkemästäni mainoksesta jossa kerättiin tytöille rahaa. 

Kansainvälinen poikien päivä on 16.5. Minusta yhtä tärkeä kuin tyttöjen päiväkin. 

Nyt nukkumaan - hyvää yötä! 😴😴😴 

Lanka-asiaa ja muuta höpinää

Se taas se telepatia jotenkin toimi. Stansta kirjoitteli postauksessaan Päiväohjelmasta, että miten sitä sietäisi tehdä päiväohjelma. Että vaikka ei ole töissä ei ole toimeton.
Samansuuntaisia ajatuksia on tällä viikolla ollut minullakin, mutta kirjoitan siitä vaikka vähän myöhemmin, kirjoitan ensin muita ajatuksia - ennen kuin UNOHDAN ne. 

ISO KIITOS 💐💐💖💖 teille kaikille lankavinkeistä joita pyysin viime postauksessa. Olen kirjoittanut kaikki vinkit ylös sinikantiseen kirjaani, jossa on ylhäällä myös kaikki "vakkariohjeet", esim. millä silmukka- ja kerrosmäärillä neulon Mursun kynsikkäät. 
Olen todella iloinen kaikista vinkeistä mitä sain, olen nimittäin tosi onneton vaihtamaan ohjeessa ilmoitetun langan toiseksi langaksi - vaikkakin vyötteessä on grammaa/metriä -määrät ja muut. 
Ja kun se mallitilkun tekeminen.. no en minä sillä mitään tee: jos ei silmukat ja kerrokset täsmää niin 😂😂 Olen laiska, rehellisesti sanottuna. Ja kun teen pääasiassa sukkia ja lapasia, niin kaiken kokoisille sukille on yleensä löytynyt käyttäjä - jos ei muuta, niin ne voi aina viedä hyväntekeväisyyteen. 

Teidän apunne lisäksi sain illalla viestin kahden pienen nappisilmäisen pojan mummilta. Tlaktoli -lapaset olikin vaihtuneet sormikkaiksi! Ensin tuli ohje, että toisiin sormikkaisiin juna 🚂 ja toisiin pupu 🐰. Mutta sitten vielä muuttui. Pienempi haluaakin sormikkaat ilman kuviota ja lapaset pupun kuvalla.  Mummi oli miettinyt, että noinkohan onnistuu, osaakohan Pöllö-täti tehdä sormikkaita. "Kyllä Pöllö-täti osaa tehdä. Eikö hän ole niin taitava." Voi miten sykkyrään sydämeni meni 💖 - jos pienet pojat noin paljon minuun luottavat, en voi pettää heidän luottamustaan. 

Neljä sukkaparia on kudottu valmiiksi. Ensimmäiset päätelty. Jokaisessa sukassa on KAKSITOISTA langanpäätä pääteltävä, neljässä parissa siis yhteensä 96 (laski Mursu). Minulla on huono päättelykyky Lue: inhoan päättelyä. Se on kuitenkin tämän päivän ja illan työ, siitä en voi luistaa. Sen jälkeen aloitan kuvioiden silmukoinnin. Pitäkää peukkuja, että se onnistuu.
Vai olisiko parempi tehdä kuvioiden silmukointi paksummalla langalla, kuin millä sukat on kudottu? 

Se kutomisesta. Vaihdetaan aihetta. UNOHTAMINEN ja MUISTAMINEN. 

Kuvan paikka välillä, ettei tule pelkkää tekstiä. Syksyistä kaupunkia:

Tämän takia unohtaminen oli tuolla alussa isoilla kirjoilla. Unohtelen taas asioita. Kirjoitan taas, koska minusta tuntuu, että unohteluni on jotenkin kausittaista. Sekin. Voiko niin olla? Enimmäkseen sanoja, mutta myös asioita, joita olen aikonut tehdä tai etsiä netistä. Sanojen kohdalla (olen tainnut kirjoittaa tästä aiemminkin - niinpä, tässä sen huomaa 😄) Mursu sanoo, että "miksi et kysy minulta". Siksi, että haluan käyttää/rasittaa aivojani ja etsiä sanan itse. Kumpi on parempi vai molempi parempi? Onko parempi välillä antaa aivojen levätä, eikä rasittaa niitä liikaa? 

Kävin pari päivää sitten netissä Muistipuistossa tekemässä erilaisia muistiin, hahmottamiseen yms. liittyviä tehtäviä. Jotenkin vain huolestuttaa, että mikä on tavallista, normaalia unohtelua ja milloin pitää ruveta olemaan huolissaan? Ehkä kysäisen sitä epilepsiahoitajalta, kun hän soittaa reilun viikon päästä. 
Lukeminen, käsityöt, kirjojen kuuntelu, teille höpöttely ja teidän blogien lukeminen on ainakin hyvää harjoitusta aivoille - pitää kaivaa vielä tuo palapeli esille. Kiitos kun kuuntelitte. 

Ja vielä tämä mistä jo aloitin, tämä Päiväohjelma-asia. Jossain välissähän taisin sen lukujärjestyksen tehdäkin, jos nyt oikein muistan 😄, mutta eihän sillä minun elämässä mitään virkaa ollut, vaikka kuinka yritin (yritiin ja yritin). Mutta oikeasta pitäisi, niin kuin Stansta päivityksessään kirjoitti, tehdä päiväohjelma: tietty aika tälle koneella olemiselle; voisi olla vaikka x aikaa aamulla ja x aikaa illalla? Ja sitten aikaa lukemiselle ja aikaa kutomiselle - siinä samalla voi kuunnella kirjaa tai katsoa elokuvaa tai vaikka ihan vain ikkunasta ulos. Ellei tarvitse katsoa ohjetta, sehän riippuu ihan siitä mitä kutoo.
Te tiedättekin sen, että miksi minun Päiväohjelmaan ei kuulu lenkkeily, mutta voisihan sitä tietysti jotain tuossa pihalla olla tekevinään 🫣 Jos ei muuta niin ottaa vaikka kuvan sieltä ja kuvan tuolta ja näyttää teille, millaiselta meidän pihalla näyttää ja miksi en juokse pihalla(kaan) lenkkejä. 

Tuohon aivojen jumppaamiseen vielä: minun ja Mursun aamurutiineihin kuuluu nykyään Ylen sivuilla oleva Sanapyramidi ja Ilta-Sanomien Neloset. Mursu taitaa tehdä myös New York Times Connectionin - minulla ei kielitaito riitä (ja kääntäminen on tylsää, jos ei osaa, niin ei osaa, minun mielipide) 

Tämmöisiä tänään. Saattoi olla muutakin mielessä, mutta u-n-o-h-d-i-n 😛😝

Niin joo, ainakin se oli, että luen teidän kaikkien blogit kyllä, vaikka en kaikkiin kommentoikaan. Yritän tätä ruutuaikaa vähentää ja kun luen blogeja puhelimella, kommentointi on hankalaa: näppäimet on niin pahuksen pienet. Eli jos ja kun kommentoin, anteeksi kirjoitusvirheet. 

Tällaistakin oli perjantaina kaupungissa: 

Vinkkejä kaivataan

Paloi käpy ja enää en osta yhtään kerää minkään lajin Novitan lankaa. Kannan vastuun maapallon tuhoutumisesta, jos en muuta lankaa löydä kuin jotain ulkomaista lankaa, mutta vastikään ostamani Nalle-langat ovat niin luokattomia, ettei tosikaan. Jos en tietäisi, että sukkia joita nyt teen, käytetään harvakseltaan, ehkäpä vain unisukkina talviaikaan, olisin tänään käynyt lankakaupassa samalla reissulla kun kävin kampaajalla. Murisen. Ja saatan purrakin.

Ja ei, en leikkauttanut pixietä, koska hiukset ovat liian lyhyet siihen 😜😜

Mutta: jottei tämä taas menisi vinkumiseksi tyhjänpäiväisestä asiasta, niin vinkkejä kaipaan, vink vink. Poika kysyi tekisikö äiti hänelle ja Lintuselleen unisukat. Hänellä on vain YKSI sukka enää. Voi ressua. Ja mitäpä ei äiti tekisi lapsensa eteen. Mutta mikä olisi paras lanka unisukkiin, kun nimeltä-mainitsemattomat langat ovat pois suljettuja? Vinkkejä siis kaipaan. 

Tänään oli varmaan K-Supermarketin katonpesijällä "hauskaa". Sillä aikaa kun minä istuin kampaajalla, Mursu kävi kaupassa ja apteekissa. Mainittakoon, että meillä on vakkari parkkiruutu, johon oli katon pesijällä suora näköyhteys ja Eniiliä EI voi olla näkemättä. 
Mursu hoiti asiat ja lähti tien toiselle puolelle toiseen kauppaan - huomasi unohtaneensa palauttaa vanhoja lääkkeitä apteekkiin, joten palasi K-Supermarkettiin, siis apteekkiin.

Istuskeli autossa kampaamon edessä odottelemassa minua ja kun olin valmis, lähdettiin kotiin päin, katselin kauppakassiin ja kysyin minun lääkkeistä. "Ei ollut, mutta laittoivat tilaukseen". 
Ostitko sitä? No en... Ja auto ympäri.... Ja jälleen K-Supermarketin parkkipaikalle. 
Katonpesijä istui tasaper...ein katolla ja katseli meitä pää kallellaan - selvästikin hymyillen - tekemättä mitään. 
Minä kävin apteekissa ja kun tulin takaisin, siellä se istui edelleenkin. Tosin sinne oli kiipeämässä toinen kaveri, ilmeisesti oli vuoronvaihto kyseessä. Ei menty enää neljättä kertaa. 

Kotiin tultua laitoin pyykit paikalleen ja sitten menikin pari tuntia nukkuessa. Tuttu juttu. Olen nukkunut muutaman yön huonosti, mutta mikäpä ihme tuo, kun on täysikuun aika. Saisiko ensi yönä nukuttua vai meneekö se vielä valvoessa ja jos loppuviikosta sitten nukkuisi 😴😴😴

Hyvää yötä! 

Ei ole oikein tapahtunut mitään

Pöllönkulmalla on ollut rauhallista viime aikoina. Kirjoja ja sukkapuikkoja, sukkapuikkoja ja kirjoja. Mitä nyt välillä olen pudotellut erilaisia tavaroita lattialle. Sukkapuikkoja, kerroslaskureita, puhelimen, hiiren, kirjoja ja sen sellaista. 
Joidenkin tavaroiden putoilu aiheuttaa Mursulle slaagin, joihinkin se enää reagoi mitenkään, tuskin edes kuuluu. 

Eilen pudotin jäätelöpurkin lattialle. Onneksi se oli vielä niin jäässä, ettei tapahtunut mitään vahinkoa. Tätä ette kuule = lue: yhtään kahvi-/teemukia en ole pudottanut lattialle. En tyhjänä enkä täytenä. Toivottavasti en nytkään, kun vieressäni on täysi teemuki. 

Kolmas pari villasukkia on pientä vaille valmis, se valmistuu vielä tänään ja neljäs pari pääsee puikoille. Tätäkään en sanonut/kirjoittanut: selviän ehkä sittenkin urakastani. Siis ehkä. 
Mistä muuten tuli mieleen, että näpyttelyyn pitää pistää vauhtia, että saan ne neljännet sukat puikoille ennen klo 21, jolloin alkaa elokuva Butcher's Crossing. Ai mitä siitä? Pitkästä aikaa elokuva, josta nimen perusteella sanoin Mursulle, että tuon voisin kyllä katsoa. Mursu vilkaisi ilmeellä "Täh? Miks?" No siksi, että elokuva perustuu kirjaan, joka meillä oli aikanaan kirjaston lukupiirissä luettavana, mutta jota minä en ehtinyt lukea kokonaan. Ihan vain siksi. 
Ja uusi sukka pitää saada puikoille, jotta käsillä on tekemistä elokuvaa katsellessa 😄

Kerroin viikolla olleeni reipas. Unohdin kertoa, että rapun pielen tekokukat vaihtuivat kynttilälyhtyihin. On siis syksy. Kynttilöitä ei ole vielä poltettu. Ehdotin Mursulle led-kynttilöiden ostamista lyhtyihin, mikä olisi teoriassa järkevää, mutta koska meillä on ainakin 10 lyhtykynttilää jotka luultavasti kestävät meillä koko tulevan talven, harkitsemme asiaa ensi syksynä uudelleen. 

Eilen piipahdimme pikaisesti kaupungissa. Hoin koko matkan (enkä hokenut), että nyt pitää muistaa ostaa uusi jauhesammutin. Vanha on ehkä noin 25 vuotta vanha ja sen huolto/täyttäminen maksaisi saman verran kuin uusi. Muistettiin. Tänään ruuvasimme sen, siis telineen, paikalleen. Vähän parempaan kuin entisen paikka oli. Nyt on taas turvallinen olo. 
Mutta kylläpäs hämmästyttiin. Kuviteltiin, tai minä ainakin, että moisen kapineen saisi viedä jäteasemalle VAARALLISENA JÄTTEENÄ maksutta, vaan eipä saakaan. Pääsääntöisesti se maksaa n. 30 euroa, joku ympäristön jäteasema ottaa sen vastaan n. 15 eurolla. Minulle ei tullut mieleenkään käydä viskaamassa sitä metsään tai jättää nuorison leikkikaluksi kierrätyspisteeseen roskiksen kulmalle, mutta toisaalta en kyllä ihmettele, että noitakin välillä luonnossa "kasvaa". 🤬🤬

Käytiin myös ruokakaupassa. Ostamassa tietysti ruokatarpeita, maitoa, leipää ja sen sellaista. Mursu ei käytä margariinia leivän päällä, vaan tekee levitteen itse. Siihen tulee - älkää kysykö mitä. Jotain majoneesia, valkosipulimurskaa, paahdettua sipulia.. ja siinä ne sitten olikin mitä minä tiedän. 

MUTTA. Majoneesipullon (litran pulloissa) lisäksi suunnitelmissa oli ostaa JÄÄTELÖÄ!  
Ja mehän ostettiin. ON. MUUTEN. HYVÄÄ. JÄÄTELÖÄ. HÄVYTTÖMÄN. HYVÄÄ. 

Herkuttelimisiin! Olette tärkeitä 🫂🫂

Enää yksi kokonainen kuukausi jouluun!

Niinpä aloitin ensimmäisen joulukirjan kuuntelun sukkia kutoessa. Mursu ei nimittäin suostunut lukemaan mulle, sanoi sen olevan tylsää. No joo, saattaisi se ollakin, sillä kirjamakumme on jokseenkin erilainen.
Osasyy joulukirjan kuunteluun on se, että se oli ainoa "ei niin vaativaa keskittymistä" edellyttävä kirja jonka löysin e-kirjastosta. Hieno palvelu, mutta en vieläkään ole sinut sen kanssa. Sain poistettua YHDEKSÄN pääsyavainta, viimeinkin, mutta nyt en saa luotua uutta pääsyavainta "koska minulla on jo sellainen". Ainoa vaan kun en muista avainkoodia sinne. Huraa! 
On siellä paljon kirjoja - kaikki varattuja 😄 Kirjastosta sain apua miksi kirjaa ABCDE ei näy siellä, vaikka kirjaston sivu näyttää sen olevan e-kirja. Opin uutta: se onkin jossain Kansalliskirjaston.. hmm.. Erikoislukusaliin tilattavissa. AHA. 
Mutta on se ihan hyvä palvelu ja sitä kehitetään koko ajan, minä vain olen kärsimätön. Kaikki mulle tänne heti NYT. 

Opin muutakin tänään. Loogista ja ei-loogista. Ja meinasi mennä hermot siinä ohessa, tai paremminkin sen jälkeen. 

Pistäydyin postilaatikolla - ajatelkaa, keskellä viikkoa! Siellä oli kirje. Puhelinoperaattorilta. Mursun liittymä on minun nimelläni; ihan sama kenen nimellä kun yhteistä taloutta eletään ja yhteisistä varoista näitä laskuja maksellaan. Paitsi että tänään tuli siis lasku Mursulle. Miksi ihmeessä?? Ja kaiken lisäksi HUOMAUTUS! 
Joku ehkä muistaa, kun kerroin, että tuli huijausviesti? No eipä ollutkaan huijausviesti. Oli ihan oikea viesti ja lasku olisi pitänyt maksaa. Voi kakka! Ymmärrys ei riittänyt noin ylipäätään joten soitto asiakaspalveluun oli tarpeen - jono 17 minuuttia 😭😭 
(Onneksi takaisinsoitto toimi nopeammin kun hyvin toimivan sote-palvelumme tällä kertaa - Mursu on odottanut soittoa 2,5 päivää....)

No asia selvisi: kyse on mobiilivarmenteesta, jota ei laskutetakaan siltä liittymältä johon se on "liitetty" vaan siltä henkilöltä joka sitä käyttää. Siis se/ne operaattorit laskuttaa joilla se on maksullinen. Se/ne operaattorit joiden liittymää on pakko käyttää, kun on ainoa joka täällä PARATIISISSA kuuluu 😄😄 Voi huokaus. 
Minä vielä jotenkin tuon ymmärsin (te ehkä ette, koska selitys oli sekava), mutta onhan kaikki asioiden digitalisointi aika pepusta. 

Kysyin Pojalta uskaltaako hän lähteä kanssani Helsingin kirjamessuille. Lupasi lähteä ❤️ Siis jos saa jostain lipun. Lupasin maksaa sen, jos ei saa ilmaislippua jostain. 
En ole koskaan ollut kirjamessuilla. Muutamana vuonna olin ihan niin kuin "töissä" messuilla, GoExpo -messuilla. Muistinpas. 
Nyt tuntuu siltä, että kirjamessut voisi olla ihan kivat, vaikka siellä onkin hirveästi väkeä. Selviän sieltä kyllä Pojan kanssa. 

Jotain muutakin piti varmaan kirjoittaa, mutta aivot teki tenän. Ei kun joo. Piti kehua, että olin eilen reipas:

Vein trimmerit työkaluvajaan. Polku sinne olisi varmaan pitänyt joskus aikaisemmin ajaa joko ruohonleikkurilla tai trimmerillä, heinät oli aika pitkiä. Mutta selvisin! Vein myös murkkumyrkky -kastelukannun ja toisenkin, ei meillä enää kastella ketään eikä mitään.
Painavin esine oli mun aurinkotuolini, jossa istuin kesällä tasan kerran. Hah hah! 
Miksikö Mursu ei hoitanut niitä? Jalka, ahteri ja selkä. Ja minä kaipasin vähän liikuntaa ja ulkoilmaa. 
Vielä on paljon tehtävää, mutta.. noh... Pöllö on laiska. 

Nyt pistän tän vempaimen päivittämään itseään ja jatkan joulutarinoiden kuuntelua. Ja mietin mitä Repolaisen bingoon laittaisin. 

Leppoisaa Lokakuuta kaikille ❤️❤️❤️

Meinasin viettää itsesääliviikon

Mutten taida viitsiäkään, se on tylsää.  

Ulkona paistaa viikko ja minä päätin kieriskellä itsesäälissä. En sano, että oikein urakalla, koska voihan se olla, että en jaksakaan sitä kovin kauaa. 

Heräsin viime yönä kolmen aikaan kun puhelin soi. Tuntematon numero, kotimainen matkapuhelinnumero. Juu ei, tuntemattomiin numeroihin ei pidä vastata sanotaan, mutta kappas, kun sattuu olemaan tilanne, että esim. Tunturiruipelolla on kolme lasta ja useita aikuisia lapsenlapsia ja minulla on vain heistä yhden puhelinnumero. Eikä ole yhdenkään Äidin ja Tunturiruipelon naapurin numeroa - joka asia muuten pitäisikin korjata. Ja niin edelleen.
On siis montakin henkilöä joka voisi soittaa, myös kello kolme yöllä, koska vahinko ei tule aina päiväsaikaan.

Siispä vastasin. 
- Haloo?
- Minä olen tästä nyt lähdössä sinne Silmäasemalle -sanoo vanhemman miehen ääni..
- Anteeksi kuka siellä on? 
- Onko S... siellä?
- Ei ole ketään S..aa täällä, mutta nyt on yö, ette te nyt voi mihinkään Silmäasemalle mennä.
- Kyllä minulla on sinne aika kello kymmenen. Ja kyllä minä tiedän että nyt on yö.
- Mutta ei teidän vielä tarvitse lähteä.. 
- Minä on J.... L.... Anteeksi kauheasti, että häiritsin. Valitsin numeron väärin.
- Ei se mitään...

Kyllä se sen verran, että minä vastattuani ja miehen äänen kuultuani säikähdin, että onko se Tunturiruipelo, mitä on sattunut, missä he oikein ovat, mutta onneksi kyse ei ollutkaan heistä. 
Toivottavasti setä pääsi Silmäasemalle, tai mihin sitten olikaan menossa. 

Käytiin eilen kaupassa ja tultiin taas mutkan kautta kotiin. 

Tällä kertaa vähän pidemmän mutkan, niin kuin näette. Olivat hankkineet uuden, isomman lipun, että osaa paremmin perille. 

Me ajettiin ohi, tälläkin kertaa, me kun ei tota norjaa oikein kunnolla osata. Ei edes ruotsia. Kääntäjää tarvitsin tuon kuvankin tekstittämiseen. 

Ei voitu myöskään sen takia lähteä ulkomaille, vaikka ei olisi ollut pitkä matkakaan, kun kauppakassissa oli pakasteita. Tai pakaste. Ja kyydissä näppärääkin näppärämpi Pöllö. Mochi-palloja olen syönyt vaikka kuinka monta kertaa, mutta enpä tullut ajatelleeksi, että....

Näitä Lime & Yuzy -sorbetti Mocheja EI olisi kannattanut sulattaa ihan kokonaan sulaksi. Että jos vaikka olisi jättänyt kohmeisiksi. 
Kun muistin, että niin joo, ne on varmaan jo sulaneet, niin nehän olivat tuossa muovirasiassa juuri sellaisia kuin miltä näyttävätkin: kuin raakoja kananmunakeltuaisia. "Helppoja syötäviä" ajattelin, otan lusikan. Tahmeita kuin mitkä eli tarttuivat lusikkaan, hajosivat ja sisällä ollut sorbetti oli sulanut nestemäiseksi ja valui kukin omaan kuppiinsa. Josta sitten ensin lusikoin enimmät ja hörpin loput kun mummot aikanaan kahvinsa kahvitassilta. 
KUKA MUU MUKA?

Mutta ei se mitään. Taputin silti itseäni olkapäälle: Olen ollut 105 päivää ilman suklaata! 

Tähän taputteluun on hyvä päättää. Vielä on huominen päivä aikaa kuunnella yksi keskeneräinen kirja loppuun, niin saan sen syyskuun luettuihin kirjoihin. Jatkan kuuntelua ja sukan kutomista.
Laktolilapasista tuli tänään muistutus ja kysely muutamasta parista isoja ja pieniä sukkia. 

Pöllön kiukku helpottaa

Ihan ensin täytyy varmaan pyytää anteeksi, kun ja jos säikyttelin teitä Ystäviä eilen - te ette ole tehneet mitään.

Juurisyy (inhoan tuota sanaa vieläkin, sitä käytettiin töissä joka käänteessä) on tuossa vanhassa "Mitä se höpöttää" -postauksessa, joka nyt päivityksen jälkeen ponnahti tuohon ensimmäiseksi - en tiedä mitä tein väärin vai teinkö nyt jotain oikein. Ohjeet olivat jokseenkin omituiset.

Joka tapauksessa, viestissä luki "meitä on pyydetty tarkastamaan"  Kuka on pyytänyt? 
Nosti verenpainetta, joka muutenkin oli hiukan korkealla byrokratian johdosta. Siitä myöhemmin. 

Luin tuota postausta enkä ensin ymmärtänyt mistä oikein on kyse, sitten luin sen ääneen Mursulle, salaisuuksia kun siinä ei ollut. Yhdessä sen sitten keksimme ja korjasimme - siinä oli kielletty sana, joka tilalla käytimme kiertoilmaisua "raittiiseen ilmaan". No, onhan se sitäkin. Hän käy monta kertaa päivässä portailla katselemassa pihapiiriä ja kylätiellä kulkijoita ja hengittämässä syvään raitista ilmaan. 
Ymmärsin, että päivittämällä postauksen se menisi tarkastukseen ja kaikki olisi hyvin. Aikaahan se kaiketi vie, mutta ei se ainakaan vielä minun koneella auennut suoraan vaan siinä luki jotain "pääset lukemaan tästä" tai jotain sellaista. 
Kävin lukemassa kommentitkin. Olin yhteen kommenttiin vastatessani käyttänyt sanaa, jota ei kai tänä päivänä saisi käyttää 😵‍💫. Vaikka sillä viitataan vain ja ainoastaan esineeseen ja ko. sanaa on käytetty esineistä ikuisuuden. Kopioin ja poistin kommentin ja "kommentoin" uudelleen, poistaen pahan sanan. Mutta päivityspä ei onnistunutkaan muuten kuin laittamalla julkaisuajaksi automaattinen joten olkaa hyvä vain: saatte sen pahamaineisen postauksen nyt uusintana - jos pääsette sen lukemaan. 

Voi huokaus sentään. Olen minä vaan tuhma. 

Laitoin eilen sekä tähän blogiin, että kirjablogiini täpän "vain aikuisille suunnattu sisältö", mutta otin ne pois. Pääsettekö te tänne nyt ilman mitään varoituksia vai varoitetaanko teitä siitä, että Pöllö on hyvin hyvin tuhma? Ja saattaa puhua rumia?

Tässä terveisiä Päiville 👋👋

Muistin, että onhan minullakin ainakin kuva kirnusta, saattaa tuo itse kirnukin olla jossain.

Tämäkin on Äidin ja Isän matkamuisto jostain reissulta vuonna kivi ja keppi ja oli lapsuudenkotini ikkunalla tai tarkemmin kun katsoo, niin ikkunan välissä. 

Pieni ja sievä, niin kuin Pöllökin pienenä 😜😜 (älkää nyt ihan kaikkea kuitenkaan uskoko..)

Eilinen päivä oli ihan mukava. Mursulla oli aika terveyskeskukseen ja minä menin siksi aikaa kirjastoon, pitkästä aikaa ihan vain hengailemaan. Löysin itselleni luettavaa ja Lukupiirillekin uuden kirjan lokakuuksi - tai miten nyt ehditte lukemaan. Toivottavasti ei ole huti tällä kertaa 😄
Aikaa kun oli, niin muistui mieleen nuortenkirjat: aa - Maggie Stiefvaterin trilogia. Ei kun etsimään. Nyt täytyy sanoa, että en ymmärrä kirjaston, meidän kirjaston, hyllytys-/järjestelylogiikkaa yhtään. Kirjojen selkämyksessähän on kirjainlyhenne ja numero, esim. 84.2. En varsinaisesti tiedä mitä ne tarkoittaa, mutta ennen olen osannut suunnistaa niiden mukaisesti oikealle osastolle ja aakkosetkin osaan. 
Nyt löysin ensin YHDEN, trilogiaan kuulumattoman Stiefvaterin kirjan yhdestä hyllystä. Nettisivujen mukaan kaikkien kolmen kirjan piti olla paikalla. Aa - täällä on "lisää kirjoja" 👍O-P-Q-R-S, tässä niiden pitäisi olla. Vaan kun ei ole. Muistin kirjojen väritkin, mutta kun ei löydy. Vaan apuahan aina löytyy. Näemmä en osannutkaan aakkosia, KAKSI kirjoista oli selkäni takana - siis siitä hyllystä katsoen missä ne minun mielestä piti olla. Ja se KOLMAS ihan eri paikassa. 
En jäänyt kyselemään logiikkaa, kiitin kauniisti ja menin lainaamaan kirjat. 

Kirjoitin eilen "poistokirjoista", se on oikeasti "jätä ja ota" -kärry, josta otin taas Äidille kolme kirjaa. Vien ne hänelle samalla, kun viemme heille parin viikon päästä perunoitakin. Kaikki kerralla. 
Mursu kävi omalla reissullaan kaupassa ja kun kurvasi kirjaston pihaan, kysyi minun nähdessään "Et sitten enempää jaksanut kantaa?" No en, kun unohdin kassin/repun kotiin, kun Mursu otti kauppakassit.. 😝😝

Vähän valitan lisää. Tai oikeastaan vaan ihmettelen. Meillä on HP:n tulostin, joka toimii oikein hyvin, tulostimena, kun vaan siinä on värejä. Värit kuivuu jos ei niitä käytä ja jos niitä käyttää ne loppuu. Kumma logiikka... Mutta. Niin kauan kun kummankin läppärissä oli Windows 10, myös skannaus toimi, vaan nyt Win 11:llä skannaus ei enää toimikaan. Ei sitä nyt kauhean usein tarvita, mutta silloin tällöin kuitenkin. Ja eilen olisi tarvittu - tai siis "nyt" tarvittaisi. Edes näitä tilanteita varten kasvatettu Poika ei osannut etäauttaa: "joo, niin varmaan, joo, paina vaan, joo kyllä se siitä" Pyh. Huonosti kasvatettu ja turhaan koulutettu (datanomiksi joskus 20 vuotta sitten) 😜😂 Että miksi tulostimet ei voi toimia kaikkien tietokoneiden kanssa niin kuin... niin kuin sukkapuikot kaikkien lankojen kanssa.
Onneksi puhelimessa on skanneri - kaikkea ne keksii nykyään. 

Vielä ne sukat. Oikeasti aloitin eilen uudet sukat. Ensimmäinen pari niistä neljästä on viittä vaille valmis. Siis sukat on neulottu, mutta koska kuvion tekeminen intarsiana - jota en osaa - olisi ollut liian vaikeata tässä tilanteessa ruveta opettelemaan, päätin tehdä sen silmukoimalla. 
Tylsää kyllä; näette valmiit sukat vasta loka-marraskuussa. Ihan vaan varuilta. Mutta kerron sen verran, että ensimmäiset sukat on väriltään oranssi-kelta-valkoiset. 

Hups, onpas päivä jo pitkällä!

Mukavaa perjantai-iltapäivää kaikille - olette ihania ❤️❤️❤️❤️

Mitä ihmettä se höpöttää?

 Aamupäivällä paistoi taas aurinko niin ihanasti ettei tosikaan. Keväisesti. Vaikka se paistaa jo aika korkealta, se paistaa kuitenkin niin, että se häikäisee meitä molempia, tehdään tässä nyt sitten mitä tahansa. 
Ulkona ei vielä(kään), siis pihalla, ole mitään tekemistä, lunta on edelleen sen verran.

Istuskelin tässä omalla koneellani, tekemässä jotain kamalan tärkeätä ja Mursu meni ovelle "raittiiseen ilmaan". Yhtäkkiä kuulin kun se höpötti jotain ja astui ovesta ulos portaille. Ihmettelin mitä se höpöttää; linnuilleko puhuu vai naapurin Kapu-kissalle, vai mikä siellä oikein on. 
Olin juuri nousemassa ylös ja menossa katsomaan, että onkohan se seonnut 😜, kun se huikkasi, että tule nyt sinäkin tänne moikkaamaan. 
Ja kun pääsin portaille, meidän pihalla seisoo tuttu pariskunta, joista miehen kanssa melkein 20 vuotta järjestin vuosittain melontatapahtumaa! Tapahtuma tulee kesällä tänne meidän satamaan ja..ja... Jos kaikki menee hyvin eikä mitään ihmeellistä tapahdu tässä kolmen kuukauden aikana, niin minulle on varattu kaksikosta paikka ja pääsen melomaan 2,5 tunnin matkan aamulla edellisestä vaihtopaikasta tänne kotiin ❤️

Tänään tehtiin pitkästä aikaa kukkakaali-parsakaali-porkkana -paistosta/pizzaa.

Sekaan neljä kananmunaa (olisi voinut olla useampikin), kinkkukuutioita ja pussillinen juustoraastetta. Puoli tuntia uunissa ja ai että oli hyvää.

Mursu oli taas tyytyväinen, kun sai minut syömään kasviksia ja vieläpä hyvällä ruokahalulla. 

Tämän kauniin ystävänpäivälahjan kuukauden takaa olen unohtanut näyttää teille. Sain sen yllätyksenä 
Sinisen sohvan Emännältä.

Ihmiseksi, joka on ja edelleenkin kerää pöllöjä, omistan käsittämättömän paljon kirjanmerkkejä. Ja ihailen niistä jokaista ❤️
On vaikea valita kirjaan sopiva kirjanmerkki ja jos sopivaa kirjanmerkkiä ei löydy, päädyn yleensä kirjastosta nappaamaani kirjanmerkkiin. 

Kirjanmerkkejä on kyllä hyvä olla useita. En luultavastikaan ole ainoa, jolla on saman aikaisesti kesken useita kirjoja, enhän?
Tosin äsken sain loppuun ainoan kesken olevan kirjan, koska Celiassa kesken olleen kirjan laina-aika päättyi. 

Hups, taas päädyin höpöttämään kirjoista, vaikka olin (itselleni) luvannut, että kirjajutut saa pysyä kirjablogeissa. En vaan voi tälle, mitään, tällainen olen, kun en voi enää meloa enkä nyt oikein muutakaan tehdä. 
Paitsi yhdet sukat pitäisi aloittaa, kun ei noista yksistä tunnu tulevan mitään. Jätän ne hautumaan. 

Kampaajalla oli kiirettä. Sain ajan vasta pitkälle huhtikuun alkuun. Ei voi mitään, kyllähän tämä tässä mukana roikkuu, en jaksa tästä kauheasti murehtia. 

Kiitos sinun

 Kiitos sinun, kuka sitten oletkin - jatkossa blogini sisältö on suunnattu vain  ja ainoastaan AIKUISILLE, siis "aikuisille". 

Saamani huomautus tulee vaikuttamaan myös blogin sisältöön, kiitos siitäkin. 

Se, mitä olen kertonut Pöllönkulman elämästä, on mielestäni ollut ihan tavallista aikuisten elämää. Olisi ollut ystävällistä, että olisit kysynyt ja/tai huomauttanut miksi kirjoitan niin kuin kirjoitan ja miksi kerron meidän elämästämme sellaisia asioita.

***

Heräsin tänään aamulla kello 8.30 ja tavalliseen tapaan menin keittämään kahvit, voileivät oli Mursu jo tehnyt valmiiksi. 
Aamupalaa syödessäni tein Sanapyramidin ja Neloset, luin sähköpostin (psst.. odotin luvattua sähköpostia, mutta sainkin vain laskun. Ehkä tänään?) 

Sen jälkeen aloitin uuden villasukan kutomisen sinisellä Nalle-langalla, 2 mm Zing-puikoilla, ne ovat punaiset. 
En muista montako kerrosta ehdin kutoa, kunnes lähdimme autolla kohti taajamaa. Mursu jätti minun kirjastoon ja jatkoi omille asioilleen. Kirjastosta lainasin kuusi kirjaa ja otin poistokirjoista kolme kirjaa. Kirjoitan kirjoista kirjablogiin luettuani ne. 

Kotiin tultuamme Mursu ruuvasi pyynnöstäni seinään yhden ruuvin, jotta saimme jatkojohdon siihen, pois tulostimen päältä. Minä tyhjensin sillä aikaa astiankuivauskaapin ja vaihdoin roskapussin muoviroska-astiaan. Uskallanko sanoa, että kamalasti tulee muoviroskaa vai onko mielipiteen ilmaiseminen kiellettyä? 

Nuo tehtyä vaihdoin tulostimeen uudet värit, tulostin kohdistussivun ja skannasin sen. 

Tarkoitukseni oli tehdä ihan tärkeäkin asia tällä tietokoneella, mutta tarkistin ensin sähköpostini ja siellä oli Bloggerilta saamani viesti koskien vanhaa postausta. Tein tarvittavat toimenpiteet ja se sai minut kiukuissani kirjoittamaan tämän postauksen. 

Rakkaat ystävät, en ole kiukkuinen teille *sydän ja halaus*  Hän kyllä tietää, kehen piikki osuu. 

Näin kävi *silmänisku*

Kommunikointi parisuhteessa

Sitä luulisi, että 40 vuoden parisuhteen jälkeen kommunikointi alkaisi olla jo kutakuinkin huippuunsa hiottua. Nimenomaan luulisi. 

Kaksi niinkin järjestelmällistä ihmistä kuin Mursu ja minä: toinen tehnyt työuransa erilaisissa varastotehtävissä ja toisen viimeinen titteli niinkin hienolta (hahaha) kalskahtava kuin laskutusasiantuntija (= käskystä näpyttelin tietokonetta ohjeiden mukaisesti). 

Minä armoitettu listojen tekijä ja papereiden järjestelijä. KAIKKI meidän paperit ovat aina olleet järjestyksessä. Arvatkaa vaan, kuinka monen vuoden maksettuja laskuja revin ja heitin roskiin tänne muuttaessa? 

Minusta on mapillinen lääkärintodistuksia ja eläkehakemuksia. 

Mursusta oli (on) kirjekuorellinen. Sitä kirjekuorta hän kantoi mukanaan kaikissa työkkäri- yms. tapaamisissa, kunnes katsoin, että sehän alkaa kohta hajota liitoksistaan. 
Meiltä löytyi - yllätys yllätys - kaksi "muovitaskukansiota", mitä ne nyt lieneekään nimeltään. 

Sanoin, että laitan nämä SINUN paperisi: lääkärintodistukset, koskien olkapäiden leikkauksia yms., ja kaikkia muita tarpeellisia papereita TÄNNE kansioon. Ja tähän kanteen sinun nimesi.

Ja tämä toinen on minun kansio. Ei siellä paljon mitään olekaan, kun se yksi ainoa tarpeellinen paperi on kadonnut taivaan tuuliin.

Noh. Nyt tehtiin viikko töitä ja etsittiin. Etsittiin sitä kirjekuorta. Minä nostin sen kansion Mursun nenän eteen ja sanoin, että ei ole kirjekuorta, täällä on kaikki sinun paperisi. Niin niin, mutta missä on kirjekuori. 
Ja taas etsittiin kirjekuorta. Kaikki mahdolliset paikat. Ei löydy. Tässä on tämä kansio, missä on sinun paperisi. Joo-o, mutta missä se kirjekuori on? 
En tiedä, en ole nähnyt sitä enää pitkään aikaan. Olisiko se siinä korissa? 
Ja sitten tutkitaan tavaraa täynnä olevaa koria. Hei, täällä on tämä sopimus, tätä me tarvitaan! Mutta ei kirjekuorta.

No mitä siinä kirjekuoressa sitten oli? Ne kaikki paperit niistä leikkauksista ja kaikki sellaiset.

NIIN! Ne on täällä kansiossa! Olen sanonut sulle silloin kun ne tänne laitoin, että KAIKKI paperit mitä tarvitset työkkäriin ja sen sellaisiin, on täällä. Olisit sanonut, mitä papereita sä nytkin etsit, en voinut tietää, kun puhuit vaan kirjekuoresta....

Mitä tästä opimme? Kysy, kerro, kysy, kerro ja kysy vielä kerran. 😄😄😄❤️❤️

Tänään sain postia Finlandia -kirjalta. Tilasin sieltä kirjan, jonka mökin lunastuksen yhteydessä sai valtio eli päätynee kaatikselle. Olen saanut tämän kirjan joskus joko joulu- tai syntymäpäivälahjaksi ja muistan, kuinka kirjan saatuani hämmästelin sitä. Ehkä kirjan kuvat ja se, että se poikkesi tavanomaisista Tiina-kirjoista ja Pieni talo preerialla -sarjasta. Kirjan kuvat ovat mustavalkoisia ja ehkä hiukan pelottaviakin pienelle tytölle. 

Kun kirjaan sitten tartuin, ihastuin siihen ja luin sen monta kertaa - niin että selkämyskin jo kului. Ilmeisesti kirjaa ei pidetä suuressa arvossa, sillä tämä maksoi vain 4 euroa.

Wikipediasta löysin tietoa, jota Päiville jo kerroinkin.

Jarno Elisar Pennanen, 8.10.1906-24.7.1969, oli suomalainen toimittaja ja kirjailija. Hänen vanhempansa olivat näyttelijä Aarne Orjatsalo ja kirjailija Ain'Elisabet Pennanen. 
Jarno Pennanen oli ensimmäinen Jarnoksi kastettu henkilö.

Pennanen oli naimisissa kahdesti; hänen ensimmäinen vaimonsa oli Irja Ester Virta ja heille syntyi neljä lasta. Toinen vaimonsa, Anja Vammelvuon kanssa heille syntyi vuonna 1946 poika, Jotaarkka Pennanen, josta tuli teatteriohjaaja. Nimi lienee suurimmalle osalle meistä tuttu? 

Kirja, Kulunut kultaviitta, sisältää toistakymmentä Pennasen kirjalliseen jäämistöön kuulunutta kansansadunomaista omailmeistä satua - samoja satuja joiden syntyvaiheista hän kertoo muistelmateoksessaan "Tervetultua - tervemenoa"

PäIvi; korjaus kirjan kuvitukseen: kirjan on kuvittanut Ulla Urkio, ei Pennasen toinen vaimo, niin kuin sinulle kommentissani virheellisesti taisin kertoa. 

Finlandia -kirja palveli jälleen ystävällisesti ja nopeasti. Ja paketti taisi olla kyllä tarkoitettu Repolaisille, vaikka olikin lähetetty minulle. Tästä päättelin: 

Ettei vaan kirjanmerkit loppuisi 😜 Onneksi kirjasto on täynnä kirjoja, jos kaikille kirjanmerkeille ei riitä kirjoja. 

Nyt pisulle, pesulle, lukemaan ja nukkumaan!