Myyntisirkkusten seikkailut Suomen suvessa 2018, osa 12

Melajuhlan jälkeisenä aamuna melojat lähtivät reippaina yön levättyään (krhm...) Rantasalmen sataman suuntaan - auringon paisteessa tietenkin!

Myös Myyntisirkkuset suuntasivat PakuPojan keulan samaan suuntaan, löysivät sieltä mukavan paikan ja aloittivat taas tavaroiden purkamisen autosta ulos. Löytyipä sieltä melkoinen läjä beachflagejakin; sellaisiakin jotka eivät ihan oikeasti olisi sinne kuuluneet...   Niitä siinä sitten ApuPöllö yritti kiltin Johtomelojan avuksi saada kasaan, mutta siitä tuli vähän sanomista ja suoraan sanottuna ApuPöllöllä paloi pinna.. Auts.. Pöllön pinna on nykyään vähän turhan lyhyt, sanoisin. Mutta nyt hillitsin itseni aika kiitettävästi, jätin tavarat siihen hämmentyneiden miesten katseiden alle ja lähdin kantapäät pölisten pois paikalta.
Onneksi paikalla on aina Äitirakas - mihin sitä Pöllö joutuisi ilman häntä. Vähän aikaa puhisin siellä itsekseni ja Äidille ja sitten palasin takaisin. Ja pyysin anteeksi. Ja tapojensa mukaan, kumpikin paikalla olleista miehistä "ei ollut huomannut mitään" 😍

Ja...syykin tähän pieneen sanaharkkaan, ApuPöllön höyhenteen pörhentelyyn selvisi... Edellisenä päivänä, kun oltiin sieltä Oravista kerätty niitä beachflageja mukaamme, olimme ottaneet mukaan yhden ylimääräisen, meille kuulumattoman "jalan", ja ilmeisesti myös yhden varren pätkänkin, koska niitä tuntui olevan liikaa...  ApuPöllö kun tietää aina kaiken, niin ei voinut antaa periksi niiden kasaamisessa sitten aamulla...

Melojia odotellessa oli mahdollisuus SUP-lautaa, joka sitten päätöstilaisuudessa arvottiin kokeilijoiden kesken. Viikon aikana kokeilijoita aika paljon, kun kelit oli niin hyvät ja aikaa vaihtopaikoilla oli runsaasti.

Rantasalmen sataman kupeesta Myyntisirkkuset siirtyi PakuPojan pakattuaan Ketveleen kanavalle:

Siellä oli taas pitkä odotusaika ja hyvä tilaisuus sekä myynnille että suppilaudan kokeiluun. Paikalla kävi paikallislehti sekä kunnan edustajia. Muutenkin koko viikolla hyvin näkyvyyttä niin paikallisessa mediassa että ihan valtakunnan mediassa - kuten huomasitte jakamistani linkeistäni. (Hallituksen jäsenenä siitä täytyy olla tosi tyytyväinen!)

Ketveleellä oli hyvin järjestetty ruokailu ja minutkin suorastaan komennettiin syömään - hus nyt siitä syömään! Ruokana oli jauhelihakeittoa kaikkinen särpimineen ja siinä keittolautasen kanssa miettiessäni miten tästä eteenpäin, oli vieressä yhtäkkiä auttavat kädet: "Tulin auttamaan sen keittolautasen kanssa, meillä on tuolla hyvä paikka valmiina, tule perässä" 💕 Ja siellä oli levitettynä retkipatja rannalle, meidän Myyntisirkkusten oma aurinko siellä istuskelemassa. Ihanaa, kun auttavia käsiä ilmestyy milloin mistäkin ja milloin mihinkin asiaan. (Ja minä vaan kiukuttelen... 😢) Keitto oli tietenkin hyvää, niin kuin kaikilla vaihtopaikoilla aina - ruoka on hyvää aina ulkona, luonnossa. 

Olisikohan kesäkeittokin? En usko...

Tästä kuvasta on vähän vaikea hahmottaa ja selittää missä kohtaa, mutta tuolla kun näkyy noita metalliputkia, niin yhden putken päähän oli talitintti tehnyt pesän ja sillä oli poikaset siellä! Kova piipitys kävi siellä ja ihmiset tietenkin olisivat halunneet niitä nähdä. Lopulta siihen tuli lappu, jossa luki, että putken sisällä on tintin pesä, älkää menkö lähelle vaan antakaa olla rauhassa.

Toisaalta on vähän vaikeaa sanoa, onko hiljaista silloin kun odotetaan melojia rantautuviksi vai onko suurin sutina silloin kun on vaihto: kun edelliset melojat tulevat vesiltä ja uudet tekevät lähtöä. Se vähän riippuu vaihtopaikasta. Ja kelistä. Ja toki meistä itsestämmekin. Joskus kun on oikein meitä kiinnostava paikka, saatamme hyvinkin pistää kaupan kiinni jos näyttää hiljaiselta ja mennä katsomaan lähtöä. Meidät kun tunnistaa väkijoukosta ja kaikki tietää, että meitä voi ja saa tulla koputtamaan olkapäälle, että hei, tarvitsisin ehdottomasti tälle pätkälle sitä ja sitä tai voisitko laittaa mulle sivuun semmoisen ja semmoisen, tulen hakemaan sen sitten kun seuraavaksi osutaan kohdakkain, missäs te olette seuraavaksi. Meillä ei nipoteta eikä pidetä sitä omaa napaa ihan kaikkein tärkeimpänä 😊 (vaatimattomasti...)

Ketveleen kanavalle loppui meidän keskiviikkopäivämme ja sieltä lähdimme yöpaikkaamme Lahtelan tilalle, Savonlinnaan. Taas yksi aivan mahtavia paikkoja. Yöpaikkaan oli tulossa muitakin, mutta olimme tällä kertaa ensimmäisenä paikalla ja ensin hiukan hämmennyksissämme: paikka jomme ajoimme, oli suurehko maatila, josta löysimme ensin isännän ja sitten tilan emännän, joka otti allensa mönkijän ja pyysi seuraamaan. Tuntui että emäntä ajoi hurjaa vauhtia ja muutamassa risteyksessä tuli tunne, että osaammekohan me pois täältä. "No kai me osataan...". Lopulta päädyimme Saimaan rannalle, pieneen hurmaavaan mökkiin! Ulkowc ja sauna. Mökissä oli tupa, keittiö ja kaksi makuuhuonetta (jos nyt oikein muistan) ja me tietenkin valtasimme oitis toisen makuuhuoneen.




Tänne mökkiin olisimme voineet jäädä vaikka koko loppukesäksi - niin hiljaista ja rauhallista tuolla oli. Olisimme varmasti viihtyneet tuolla kaksinkin aivan hyvin, juttua olisi riittänyt ihan tarpeeksi, mutta luulen, että olisimme pärjänneet myös ne hetket, kun olisimme malttaneet - jos olisimme - olla hiljaa.

    Mustikanvarpuja tuvan pöydällä. Toistaalta tuo PakuPoika vähän pilaa näkymää, mutta toisaalta - se on niin oleellinen osaa miedän elämään tuon viikon ajan, että ei sitä voi jättää huomioimatta.

                                                                                                                        

"𝅘𝅥𝅱𝅘𝅥𝅱Rannalla Saimaan näin mietiskelen

Katsellen kauaksi seljille sen 

Laineiden laulu on rauhoittavaa

Kun päivä päättyy ja yö tulla saa𝅘𝅥𝅱𝅘𝅥𝅱"

Tuon saaren takana kulkee Saimaan syväväylä ja siellä kulkee mm. rahtilaivoja. Ja risteilyaluksia. Sieltä pääsee kuulemaa ihan Ameriikkaan asti.

Mökin rannasta ei ihan kauhean pitkä matka tuohon saareen ollut, sen olisi voinut vaikka meloa tai soutaa, tai oikein hyvä  uimari varmaan vaikka uidakin.
Minäkin mietin, että mitäs jos ensin uisin tuonne saareen ja sitten liftaisin johon Ameriikkaan menevään risteilyalukseen.
Mutta Kuljettaja-Sirkkunen sai ylipuhuttua, ettei kannata. Että joku voisi vielä vaikka ikävöidä, vaikka olisin minä postikortteja lähetellyt. Ja tätä blogia päivitellyt joskus. Kun olisin ehtinyt.

Mutta oli siellä kiva olla, siellä Lahtelassa. Meillä oli mukavaa. Ensin oltiin ihan kahdestaan. Sitten sinne tuli muuta väkeä. Osa jäi ulos nukkumaan, telttoihin ja riippu-semmoisiin kyllähän te tiedätte. Tai autoon. Osa tuli sisään. Hyvä ystävä tuli viinipullon kanssa sisään istumaan ja juttelemaan ja Kuljettaja-Sirkkusen uupuessa, me jatkoimme "tehtävän" parantamista kahden viinipullollisen ja karamellipussillisen verran. Kyllä punkku ja aakkospussi sopii ihan hyvin yhteen. 😉

Joskus yöllä oli mökkiin tullut lisää turvaryhmäläisiä ja yksi heistä oli majoittunut tupaan. Ei siinä mitään, ei hän ainakaan minua häirinnyt, päinvastoin. Ei saanut enää aamusta nukuttua sen jälkeen kun me noustiin ylös ja oli pakko käydä veskissä ja sen sellaista: ulko-ovi nimittäin narisi niin pahan pahanpäiväisesti, että ei siinä natinassa nukkunut kukaan. En olisi nukkunut edes minä vaikka nukunkin melkein missä metelissä tahansa...