Tämmöinen uutinen löytyy Ylen sivuilta; sopii hyvin Repun haasteeseen:
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2018/08/25/kun-laakari-maaraa-metsaa-mennaan-kuusen-alle-makaamaan?utm_source=facebook-share&utm_medium=social
Lääkärin määräyksestä metsään - minultahan on kysynyt, että milläs koulutuksella tohtori Pöllö....
Tohtori kuin tohtori. Ja siis kyse oli lääkäri-tohtorista.
-
Viime päivityksessä esittelin keväällä/kevättalvella tekemäni pöllölapaset ja kerroin myös, että tein ne kokeilemalla kirjoneuleen neulomist...
-
Pikku-Kakkosen värilorua lainaten aloitan Repolaisen tämän kertaisen V Ä R I H A A S T E en, jonka, värinä on lila . Violetti. Sinipunaine...
Ah, lääkärin pitää määrätä asia, joka ennen oli kaikille itsestäänselvää... voi tätä ihmiskuntaa, mihin se on menossa!
VastaaPoistaTuosta jutusta poiketen mie kyllä tykkään mennä metsään ihan yksin. Koirienkin kanssa ollessa mennään mun makuun liian lujaa ja sit pitää keskittyä tarkkaileen mitä koirat tekee, ettei ne syö jotain raatoa tai hevosenkakkaa tai kävele käärmeen suuhun. Ei siinä jouda ihmetteleen puuta tai kovin kauaa ihaileen maisemia.
Mutta metsä ♥ se on kyllä ihana paikka! Vaikkei nyt vesiaiheita täällä juuri olekaan...
Nii-in. Kun olin lapsi, olin ainoa lapsi, ja asuimme sellaisessa paikassa, johon rakensin kotileikin mihinkä muualle kuin metsään :) Senkin uhalla, että siihen aikaan punkkien sanottiin elävän puissa ja se "koti" oli pihlajan alla, lepikossa.
PoistaOlen aina leikkinyt metsässä ja vaikken kummoinen retkeilijä olekaan, niin tänä päivänäkin lenkkeilen vähäiset lenkkini mieluummin metsän lenkkipoluilla kuin asfaltilla.
Ehkä jonain päivänä pääsen vielä takaisin vesille... ♥
Jutussa oli avainsana: 11 vuotta. Ellei lapsi pääse metsään, ei ole helppoa oppia metsää rakastamaan. Ja lapsi ei välttämättä pääse. Minun lapset pääsivät, kun minä laiskana äitinä mieluummin vein ne tutkimusmatkoille, kuin istuin hiekkalaatikon reunalla keksimässä tekemistä. Kerättiin kasveja ja tuunisteltiin niitä kotona, katseltiin eläimiä ja tehtiin pilvistä linnoja. Mummotettavani retkeilevät tosi paljon, telttailevat, paistavat nuotiolla makkaraa, tekevät majoja lähimetsään. Helppoahan se on, kun on saanut eväät, mutta jos ei ole, niin hyvä, että lääkäri määrää.
VastaaPoistaJa minun koira osaa olla paikallaan vaikka kolme tuntia sammalmättäällä. Mutta se onkin jo vanha ja oppinut minun tavoille.
Sinun lapset ja mummotettavat on kyllä onnekkaita, kun ovat päässeet metsään ja oppineet elämää metsässä - siitä huolimatta, että olette käsittääkseni asuneet aina kaupungissa?
PoistaPilvien katselu on ihanaa; me AM:n kanssa löydetään pilvistä aina mitä erilaisempia hahmoja ja muotoja - mitä muut eivät välttämättä näe; näkevät vain pilviä.
Mulla on serkku, jonka nuorimmainen poika on n. puolivuotias. Serkun perhe kaikkineen; vaimo ja kaksi vanhempaa lasta, ovat innokkaita partiolaisia ja olivat juuri nyt heinäkuussa oman lippukuntansa kanssa viikon vaiko kahden reissulla Hossa - tämä pieni puolivuotias nuorimmainen mukana :) Hänestä on siis hyvää vauhtia tulossa kunnon partiolainen ja varmasti osaa jo ensi kesänä pystyttää teltan paremmin kuin minä... (Jostain täältäkin löytyy se kuva siitä pahuksen harjateltasta joka näyttää joltain ihan muulta...)
Mutta että lääkärin määräys metsään menolle. Voi meitä, metsäsuomalaisia?
Possun kokemuksen mukaan lapset viihtyy yleensä metsässä. Ja lapsenmieliset, kuten Possu. Pöllöistä nyt huhumattakaan! ;)
VastaaPoistaMetsässä peikkojen, menninkäisten ja keijujen kanssa, siellä on hyvä lasten, Possun ja Pöllönkin olla :D
PoistaMetsä, ihmisen paras paikka, kuten luonto muutenkin! Ihan aitona kaupunkilaistyttönä viihdyn metsässä kävelemässä ja marjastamassa, kunhan eväät on kohdallaan. Yksin minua ei voi metsään päästää, eksyn... Onneksi lähimetsäsä on helppokulkuisia polkuja ja teitä.
VastaaPoistaYksin en metsään minäkään enää mene, tai en ole vieraaseen metsään mennyt koskaan. Silloin kuusi vuotta sitten olin juuri ehtinyt käydä suunnistuskurssin ja oppinutkin suunnistamaan, blogin mukaan ainakin, mutta kaikki oppi on hukkunut. Nyt en enää uskaltaisi lähteä yksin metsään vaikka osaisinkin suunnistaa.
PoistaSaati sitten, että nukkuisin yksin metsässä, niin kuin Possu! Huh sentään.
Mutta muuten, metsä ja luonto, se on ihmisen paras paikka, siinä olet oikeassa!
Metsässä sielu lepää. Kovasti täältä kotisohvalta katson kahoisasti metsään, matka ei olisi pitkä...viikonloppuna kenties.
VastaaPoistaPitäisikö meidän koota tämä meidän upea porukka ja lähteä porukalla metsään vaikka ensi keväänä/kesänä? Eikös ole semmoisiakin paikkoja, joihin Susannakin pääsisi mukaan?
PoistaOlen huristellut metsäpoluilla sähkömopollani. Pelkäsin jääväni juurakoihin kiinni. Hyvin pääsin etenemään, kun seuralaiseni auttoivat tarvittaessa.
PoistaTulen iloiseksi, kun minut otetaan mukaan rajoitteistani huolimatta.
Meilläkin vielä pystyy hyvin kulkemaan tuolla metsässä lenkkipoluilla sähkömopolla, ennen kuin tulee lumet ja ladut. Sitten on kävelijöidenkin oltava tarkkana missä ja mistä kävelet, muuten iskee laturaivo.
PoistaTänä aamuna tuli uusintoja eilisistä alueuutisista ympäri Suomea; en muista miltä alueelta se oli, varmaan jostain pohjoisesta, niissä oli juuri juttua esteettömästä kulkemisesta luonnossa.
Mä oon menny minimalismihaasteen kanssa ihan metsään - ihan kauhea määrä asioita jo lähtenyt... mutta en anna sen haitata vaan menen fiiliksen mukaan. Ehkä joku päivä ei sitten tulekaan poistettua yhtään mitään?
VastaaPoistaMetsä kuin metsä :) Voihan niitä päiviä "sekoittaa", ihan hyvin, kun ei meidän tarvitse ottaa tätä niin tosissaan.
PoistaTuota äskeistä tv:n Santanderin mainosta lainaten ajattelin vain tällä "antaa uusille asioille mahdollisuuden" - mä kun olen tällainen, jolla pitää olla suunnitelma, jonka voi sitten tarvittaessa unohtaa :D
Mä pistin jo kassillisen t-paitoja kiertoon, mutta ne on vähän niin kuin haasteen ulkopuolelta, joten varsinainen haaste on vielä toteuttamatta.