Loppuvuoden haasteet 2018 - päivät 6 ja 7 ja 8

Olen (taas..) vähän jäljessä tässä haastepäivityksessä. nyt saatte lukea kuvapläjäyksen ja selvityksiä. Kun taas muistaisin mitä näinä muutamina päivinä olen ollut tekemättä. Hmm...

Noh. Minimalismihaasteen ja Iloa elämään haasteen yhdistin 6.9.  Jälkimmäinen on vähän kesken, mutta hoidan sen loppuun tänään. Molemmat liittyvät tähän:


Lähetän 6 (kuusi) kirjepaperi ja -kuori settiä kummitytölleni. Mukaan kirjoitan kirjeen, jonka uskon ilahduttavan häntä pitkästä aikaa. Toivon, että nuo kirjepaperit ilahduttavat häntä myös. 

Aasi-lasille muuten löytyi uusi koti, hyvä niin. 

Torstaina AM lähti A-nopille - siis sinne tyhjään kotiin. Olipa kuulkaa outoa olla yksin kotona, kun en ole ollut yksin kotona kuuteen vuoteen 😲 Siis olen toki ollut päiväsaikaan, kun AM on ollut tapaamassa ystäviään ja kaupassa, mutta iltaa ja yötä. Tai tarkemmin sanottuna neljään vuoteen, sen jälkeen kun hän jäi töistä pois. Olinhan toki illat ja yöt yksin silloin kun hän oli yövuorossa, mutta nyt se oli erilaista. Niin sitä on tottunut, että toinen on lähellä koko ajan - tai jos olet itse reissussa, niin silloin on aina joku muu lähellä. 

Perjantaina, 7.9. olin päätynyt laittamaan kiertoon tällaiset tavarat: 

Kiertoon lähtee punainen puuvilla-anorakki (ihan käyttökelpoinen, mutta kun erilaisia ulkoilutakkeja on enemmän kuin tarpeeksi), musta keinonahkainen käsilaukku (ne laukut....), kahdet korkokengät: vaaleat satiiniset ja mustat - ei ole musta enää korkokenkien käyttäjäksi, vaalea neulepipo ja musta Goofy -fleecepipo, korvilla tietenkin 😜- hassuja päähineitä riittää ilmankin. Ja vielä ilmalla täytettävä "donitsi" tms. jolla voi laskea mäkeä talvella.

Vaalean pipon laitoin menemään löytöeläintalolle, ehkä he löytävät siellä sille käyttöä? Muut ovat varmastikin ihan käyttökelpoista tavaraa. 

Vaan kuinkas sitten kävikään... Ystäväni käsityö- ja muutenkin "kirjastopiireistä" laittoi viestiä, että hänellä olisi mulle kirjontahommia. Ajattelin, että hän pyytäisi tekemään jotain ja odotin jännityksellä, mitä tuleman pitää. Hän ehdotti tapaamista meidän pihakeinussa ja niin teimme. Ja hänpä toi tullessaan mulle "pannaanko pieneen pussiin" -pussillisen kirjontalankoja ja aidakangasta, mm. kahdet eri tarjotinkannattimet. Ja pari ohjelehtistä. Että se siitä mun tavaroiden vähentämisestä 😂😂  Mutta harmi kun siitä ei saa kuvaa: yksi lankatokka on sellainen mitä en ole ikinä nähnyt missään. Vaalea/valkoinen lanka joka hohtaa pimeässä! Kaikkea ne! 

Tälle päivälle, lauantaille 8.9. poistettavaksi päätyi joskus aikanaan seinälläkin olleet vaihtokehykset, 8 kpl sekä 1 kpl kovakantisia ruutuvihkoja/-kirjoja. Tätä ruutuvihkoa käyn tarjoamassa meidän epiyhdistykselle ns. päivystysvihkoksi. Meillä kun noita muistikirjoja on, niin tämmöinen perusruutuvihko saa uuden hyvän kodin, kun sitä tarvitaan:


AM tuli tänä aamuna kotiin, nyt on taas "tuttua ja turvallista".


Tuli muuten tuossa mieleen se taannoinen "keuhkojen tuuletus" -tapaus. En muista olenko siitä mitä kertonut sen jälkeen? Mehän lähdettiin täältä silloin maalla pakoon koko kaupungin hulinaa, kun oli se Cheekin päätöskonserttikin.
No, täällä meilläkin oli ollut melkoiset tsembalot: naapurin hulivilipoika kavereineen oli haettu virkavallan toimesta toiseen majoitukseen. Väkeä kun oli siellä sen verran, niin olivat käyneet peräti pariin kertaan. 
Me tehtiin valitus, pari valitusta oli tehty jo aiemmin ja nyt hänellä on kuun loppuun aikaa asua tuossa seinän takana. Nyt on suht hiljaista, liikennettä siellä on koko ajan ja koko kaveriporukka tuntuu olevan varuillaan: aina kun ovat pihalla tupakalla joku meistä talon muista asukkaista lähestyy, he luikkivat karkuun. Että semmoista.

Lopuksi vielä hyvän mielen uutinen; Prinsessalla alkoi toinen kouluvuosi ja ensi kuussa on 6-vuotissynttärit.
Ballerina onkin kuulemma päättänyt, että hänestä tulee rakentaja 💖💖
Ja Pikkuvelikin täyttää jo 2 vee muutaman kuukauden päästä.


Kommentit

  1. Mä oon raivannut esikoisen kaappia ja vähän omiakin ja oon tällä hetkellä 105 tavaraa plussalla ;-)

    Sellasta se on kun laskee kaiken...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis hetkinen Marjaana, plussalla vai miinuksella? Onko sulla tavarat lisääntyneet vai vähentyneet? :)

      Poista
    2. Hmm, tosiaan, siis olen miinuksella 115 tavaraa - ihan varalta, jos ei jonain kauniina päivänä jaksa kaappeja kaivella.

      Poista
    3. Okei :) No niin, nyt mä voin sanoa, että sä olet ollut TOOOOSI reipas ;)
      Mut ehkä ne kohta lisääntyy......

      Poista
  2. Sähän oot pannut töpinäksi Pöllö, kuten Marjaanakin, hienoa! Paljonko on jo saldosi?
    Mä en oo saanut mitään aikaan tänään. Oon lähinnä nukkunut, aamulla pitkään ja äsken 2, 5 tunnin päikkärit. Tarkoitus oli levätä puoli tuntia. Eilen vein vanhentuneita lääkkeitä apteekkiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en ole ihan kaikkea laskenut, kun annoin Äidille niitä t-paitoja, niitä oli varmaan joku, hmm... kymmenkunta.
      En mä ihan noissa lukemissa ole kuin Marjaana, mutta kyllä varmaan siinä jossain 50-60:ssä.
      Siihen ei ole vielä laskettu noita kynttilöitä, jotka lupasin Siniselle Sohvalle :)

      Ja hyvä kun muistutit, mun pitää myös muistaa ottaa nuo vanhat lääkkeet mukaan kun seuraavan kerran mennään apteekin suuntaan. Pattereitakin on melkoinen määrä, mitä pitäisi viedä pois.

      Poista
    2. Mä oon ehkä vähän liiankin tunnollisesti laskenut kaiken mitä olen kaapeista saanut pois ja kiertoon/roskiin... mutta joka tapauksessa mainiota kun tavara vähenee!

      Poista
    3. Eikö - aina kun noita tavaroita kaivelee pois laitettavaksi, tuleekin ahneeksi: jos mä laittaisinkin vielä ton ja ton ja ton..
      Meillä on tarkoitus järjestää meidän käsityökerhossakin lankakirppis (mun ehdotus), kun jokaisella on kaapeissa lankoja joista ei tule tehtyä mitään, mutta ei viitsisi poiskaan heittää eikä ihan ilman kaikkia pois antaa.

      Poista
    4. No Marjaanan kanssa ootte kumpikin ihan tavoitevauhdissa. Tänään on 9. päivä, eli tän päivän jälkeen on poistettu 45 kapinetta, jos mun matikkapää nyt toimi oikein.

      Poista
    5. "Oikea" luku on tuo 45, mutta mulla tosiaan on ne muutamat vaatteet mitkä heitin pois ja annoin Äidille, mitä en ole laskenut.
      Ja itse asiassa tänäänkin laitoin vaarallisiin jätteisiin tavaraa jotka laskin yhdeksi, vaikka niitä olisi ollut varmaan jonnekin 20. päivän paikkeille :) Ja postiin lähtee kirjeessä tavaraa jollekulle toiselle roskiin laitettavaksi jos ei käyttöä :D Aika ovelaa...

      Poista
  3. Taitaa olla parempi, ettei Possu lue näitä raivauspäivityksiä. Possu rupesi jo silmät kiiluen katselemaan tuota anorakkia. Kirjepaperit onneksi meni jo ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anorakki mahtuu varmaan hyvin repun sisään, sillä reppu ei ole vielä lähtenyt, laitan sen huomenna tulemaan :D
      Kirjepapereitakin jäi vielä reilu kasa, niitä riittää, että jos..?

      Poista
    2. Onko Pöllö ostanut jonkun kirjepaperikaupan tyhjäksi?

      Poista
    3. Sain yhdeltä ristipistotutulta, joka oli aikanaan hamstrannut niitä itselleen ja joutui sitten tyhjentämään kellarinsa remontin tieltä. Luulin, että herättelen vanhan kirjeenvaihtoharrastuksen uudelleen henkiin, mutta niin se vain on jäänyt tekemättä.

      Poista
    4. Mulla on kirjepaperia ja kuoria loppuelämäni tarpeiksi, joten niitä en tarvitse lisää. Mutta kirje ystävältä olis kiva ylläri... Lupaan vastata.

      Poista
    5. Koskaan ei tiedä, milloin postin mukana tulee kirje :)

      Poista
    6. Täällä mä jo innoissani odotan. Vähän väliä ravaan (=kelaan) postilaatikolle toivonrikkaana.

      Poista
    7. Postilaatikko oli just ehditty tyhjentää eilen kun tiputin sinne postia - mihin lie sitten lähtivätkään ;)

      Poista
  4. Jos Pöllö laittaa reppuun kirjepaperia, niin lupaan kirjoittaa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköhän sitä sinne mahdu :) Laitanko sen anorakin myös? Se odottaa tuossa pakkaamista

      Poista
    2. Ihanaa kun on postia luvassa! *taputtaa käsiään*

      Poista
  5. Minäkin olen ollut vähän laiskana tämän haasteenmyötä, mutta yhdet rasvat jne sellaisessa toilettipussissa sain lähtemään esikoisenmatkaan eli -4 :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Susanna on selvästi mun inspiraationi lähde :) Meillä on kylpyhuoneessa korkea kaappi, joista yksi hylly on AM:n, tasapuolisesti kaksi hyllyä, tai oikeastaan kaksi ja puoli, mun ja sitten loput kaapista sisältää pyykinpesuun yms. tavaraa.
      Siivosin omat 2,5 hyllyäni - ja sen puolikkaankin hyllyn. AM:n hyllyllä (joka on ylin hylly ja jonne en näe) ei juuri siivottavaa ole, sinne sen keräilyvimma ei yllä :D
      Alimmainen hylly on vielä siivottava, mutta siihan tarvin vähän apua, kun en varmaankaan voi olla niin kauaa kumartuneena, että saisin sitä edes tyhjennettyä.
      Roskiin ja kierrätykseen = vaarallisiin jätteisiin lähti tavaraa.

      Poista
  6. Loistavia haasteita sulla osallistuttavana. Mulla on joku kauhea kaipuu kaman raivaukseen myös, mutta...
    Vaatekaapit 1 ja 2 kävin kyllä läpi ja uffaffaalle vein kaksi isoa kestokassillista vaatteita, joista pitkin hampain sain itseni luopumaan.
    Nyt katselen alta kulmain keräilyhyllyjäni...olisi teekannuja tusinoittain ja maatuskanukkejakin aika iso sukukunta...mutta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla tulee aina näin illalla tarve ruveta raivaamaan: tuon voisi nyt järjestää ja tuon ja tuon... Mutta onneksi kerrostalossa pitää elellä hissukseen :)
      Vaatekaappien siivoaminen ei tietysti pitäisi paljoakaan ääntä, mutta se on se kaikkein tylsin raivattava.
      Mulla olisi pari teekannua ;) Piti nimittäin myös ruveta joskus keräämään teekannuja, mutta se sitten jäi - oikeastaan onneksi. Pöllöistäni en luovu, ainakaan ihan helpolla. Joitakin servetteja ja sellaisia voin ottaa käyttöön, mutta muuten ne kyllä saavat olla rauhassa. Jotain täytyy ihmmisellä olla - itse en pystyisi enkä jaksaisi elää sellaisessa sisustuslehden kiiltävänvalkoisessa kodissa, jossa ei näy elämisen jälkiä.
      Joillekin se sopii, eikä siinä ole mitään pahaa, mutta esim. kylässä käydessäni tunnen oloni kotoisammaksi ja rennommaksi, jos sohvapöydällä on keskeneräinen neule tai muutama kirja tai lehti.
      Pöpelikössä -blogin esittely kodistaan oli minusta hyvä - heillä on minusta kodikas, elämänmakuinen koti.

      Poista
  7. Possu ehtii aina ennen minua. Just kun olin anorakilla hekumoinut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja mä kun vielä oikein tyrkytin.. höh. Mutta pistätte kiertoon sitten, jos ei Possulle käy.

      Poista
  8. Aikainen Possu anorakin nappaa.

    Possu tais jäädä heti velkaa siihen herkkupossuun..

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Mukava kun tulit vierailulle Pöllönkoloon.
Jätäthän viestin käynnistäsi - tulisin mielelläni vastavierailulle :)