Joulurauhaa

Iloa, naurua, rakkautta

JOULURAUHAA ❤️

Jos iltaisin kuulet ikkunan takaa kilinää...

tai sänkysi alta mörinää, älä pelästy. 

Se on vain minun lähettämäni pieni tonttu, 

joka salaa katsoo, että sinulla on kaikki hyvin! 

Ja jos näet ikkunastasi loistavan kirkkaan tähden, 

se on sen taskulamppu, jonka se kiireissään hukkas.

Joulukuu on alkanut ja Pöllönkulmalla se on alkanut lumisissa merkeissä. Joulukalenterit avattiin tietenkin heti aamusta - ei sentään heti vuorokauden vaihduttua, kun menin nukkumaan marraskuun puolella. 

Ensimmäisenä avasin Käsistään Kätevien kalenterin ensimmäisen luukun, sillä se jännitti eniten.  Sieltä sain ihania tonttuserviettejä - juuri sopivasti tarpeeseen, kun viikonloppuna on tulossa vieraita! 

Ja huonomuistiselle muistilaput on AINA tarpeellisia ja heti otin käyttöön - ovat vielä suloisiakin kuin mitkä! 

Vielä 1,5 tuntia vuorokauden vaihtumiseen... ;) 

Aamupalaksi avaksi puurokalenterista ensimmäisen luukun. Gluteenitonta maustamatonta puuroa. Noh. Menihän se, kun laitoin siihen muutaman tipan Toffee-aromia. Puuro maistui siis oikeastaan toffeelle. 

                            

Ja kun vesi kerran oli jo keitetty, niin laitoin teenkin hautumaan. Kolme inkivääriä. Oikein hyvää. 

Mutta Olifantin joulukalenteri Tikusta asiaa -blogissa, se oli tänään vaikea. Mursunkin houkuttelin sitä ratkomaan, mutta emme löytäneet oikeaa vastausta vihjeistä huolimatta. Possu sen lopulta löysi.

Ja Pöllö, Pöllö se kehitteli ihan oman kalenterin, tuosta noin vaan, sattumalta. Katsotaan aukeaako siitä luukku joka päivä, vai kuinka sen käy.

Oli postinhakupäivä (haen postin aika harvakseltaan, kun ei sinne tule juuri muuta kuin mainoksia), kun odotin Mursun tilaamaa puntaria. Se on pieni ja söpö, se puntari, Mursu on vähän isompi. Laitan kuvan joku päivä, puntarista. 

Postilaatikolta tultuani sanoin hakevani lumikolat saunalta nyt, kun lunta on vielä sen verran vähän, että sinne voi Reinoilla kävellä. Kolat (pikkukola minulle ja isokola Mursulle) roikkuvat niille tarkoitetussa naulakossa. Otin ei-ehkä-niin-napakan otteen molemmista yhtä aikaa ja kuinkas sitten kävikään. Toinen kola otti ja putosi ja kolahti - se kai on kolan tehtävä? - siis työntöaisa kolahti OTSAAN! Aika napakasti. Tuli kuhmu. Kipeä kuhmu. Kuhmu on laskenut, mutta kohta johon kola kolahti, on pahuksen kipeä vieläkin. 

Mielenkiinnolla itsekin odotan, mitä tapahtuu Pöllönkulman joulukalenterissa huomenna. 

Kyllä saa isollakin Pöllöllä olla

Joulukalenteri. Kyllä saa. 

Olifantin ja Laiskiaisen kalenterit on ei-ehkä-niinkään-salaisten tietojen mukaan pientä vailla valmiita, milläs mallilla on Possun joulukalenteri? Entäpä Saukkis? 

Ihan kaiken varalta kuitenkin tilasin itselleni tänäkin vuonna teejoulukalenterin. Pukka Days of Joy, 24 teepussi, yksi joka aamulle tai illalle joulua odotellessa. Tämmöisen: 

Kuva lainattu Googlesta

Suklaasyöpölle tietysti parhaiten maistuisi suklaapatukkakalenteri, mutta jos edes YRITTÄISI säästää suklaat niihin erityisiin herkkuhetkiin. 
Ja kun oikein reippaaksi ruvettiin, niin ostin toisenkin joulukalenterin, sen mistä viime vuonna jäin paitsi:                         

Kuva Googlesta

Elovenan puurokalenteri! Joka aamulle maustettu tai maustamaton annospikapuuro jouluun asti. Tiedossa siis terveellisiä aamupaloja ainakin 24 päivää, kunhan nyt joulukuuhun päästään. Olis jo joulukuu....

Ja on mulla tuossa vielä yks VALTAVA joulukalenteri ystäviltä, se ei edes mahtunut yhteen koriin, piti ottaa toinen kori kaveriksi.. :) 

Käytiin tänään kaupungissa ja vein muutaman paketin R-kioskille Postin toimipisteeseen. Olin maksanut ne etukäteen netissä ja tulostanut ja teipannut ohjeiden mukaan osoitelipukkeet. Kassalla oli nuori poika. 

- Hei! Mulla olis tässä muutama valmiiksi maksettu paketti, voinko mä jättää ne tähän vai...?
- Hei! Joo kyllä voit. 

*kassahlö lukee pakettien viivakoodit ja kolmannen kohdalla jatkaa keskustelua:*

- Meillä on kyllä tuolla seinässä sellanen reikä, mihin nää valmiiks maksetut paketit voi jättää.

- Okei, selvä. No mä oon käynyt täällä viimeks kun tää oli vielä ihan vaan Posti *ehkä vähän väkinäinen virnistys*

Palvelu oli kuitenkin ystävällistä, sain paketit matkaan ja sain niistä kuitit ja nyt vain toivon, että ystäväni Posti hoitaa osuutensa ajallaan. 

Käytiin myös marketissa. Katseltiin "hävikkihyllyä" ja todettiin, että ei ole mitään meitä varten, kiitos vaan. Mursu maitohyllylle, Pöllö etsimään näkkäriä. Ko. marketissakaan ei oltu pitkään aikaan käyty, joten oltiin vähän eri mieltä siitä, onko näkkärit tuolla vai tuolla. 
Ennen kuin ehdin lähteä liikkeelle, viereeni ilmestyi vähän vanhempi mies joka kysyi "eikö teille löytynyt siitä mitään". Hämmästyin hiukan, mutta vastasin sitten ystävällisesti, että ei tällä kertaa, vaikka siinä kaikenlaista onkin. Ja sitten sitä juttua alkoikin tulla. Yritin varmaan kolmeen kertaan lähteä etsimään sitä näkkileipää - pääsin aina askel kerrallaan eteenpäin, mutta setä oli kovasti juttutuulella ja kertoi, että Puuilosta saa hyvää näkkileipää, semmoista pyöreää ja sitä saa valkosipulin makuisenakin ja ja ja... Ja esitteli vielä miten hänellä ei ole ylhäällä kuin kaksi hammasta, mutta silti hän sitä näkkileipää syö, kun se on kahvin kanssa niin hyvää, ilman rasvaakin :) 
Tapaamiset ihmisten, tuntemattomienkin, kanssa on useinkin ihan mukavia, kun pitää oman mielensä avoimena ja positiivisena. Joskus saatat olla tapaamasi henkilön ainoa ihminen joka kuuntelee ja puhuu ja on ystävällinen hänelle. 

Kelaakin on vielä kehuttava, toimi niin kuin pitikin eikä tarvinut tehdä valitusta. Mursu kävi parisen kuukautta sitten ostamassa yhden Pöllön Riesa-lääkkeistä sillä aikaa kun fyssari vanutti ja venytti Pöllöä. Lääkkeelle oli tullut uusi vastaava, halvempi lääke ja ymmärtääkseni Kelan ohje on nykyään, että pitää vaihtaa halvempaan, että saa kelakorvauksen saa jo apteekissa, jos on siihen oikeutettu, paitsi jos reseptissä lukee "vaihtokielto". Minun reseptissä ei lukenut. Syystä että epilepsialääkkeitä EI saa vaihtaa. 
Mursu tiesi sen ja sanoi siitä apteekissa, mutta ämpyilivät vastaan joten eipä siinä muu auttanut kuin maksaa. Muutaman viikon päästä tein hakemuksen lääkekuluista ja Kela maksoi kiltisti liikaa veloitetun maksun takaisin, perusteluna "epilepsialääkkeitä ei saa vaihtaa". 
Toivottavasti tieto on nyt tavoittanut myös kaikki apteekit, vaikkakin minun resepteissä pitäisi nyt lukea ihan suomeksi tuo "vaihtokielto". 

Kaikki siis hyvin Pöllönkulmalla; Mökkitalkkari kävi harjaamassa rappuset puhtaaksi lumesta = kävi pullakahvilla, toi pullaa ja harjasi raput tullessaan. Lupasi hakea risut joku päivä, viimeistään ensi keväänä ;)

 

Piikkitukan pianonsoitto

Viime viikon parturipsykologi käynnin lopputulos oli se, että tukka on lyhyt. Siis LYHYT. Ehkä alle sentin. Tai jotain. Mutta lyhyt. Tykkään tästä, vaikka peiliin katsominen onkin outoa. 
Siskorakas sanoi, että äkkiä se taas on silmillä. No niin se varmaan on, vaikka nyt se kyllä on aika kaukana. Mutta mennään sitten uudestaan psykologille. Ei kun parturiin. 

Lääkärikäyntikin oli ihan... no positiivinen. Viivyin pitkään, seuraava asiakas joutui odottamaan aika kauan yli varatun ajan, mutta se ei kyllä ollut minun vikani. Lääkäri oli perusteellinen josta minä olen tietysti tyytyväinen. Tänään hain postin ja siellä oli lääkäritätin kertomus käynnistäni. Ensimmäiset toimenpiteet on yhden lääkkeen annostuksen vähentäminen ja katsotaan mitä se tekee Riesalle ja tasapainolle ja näkövioille. Sitten ehkä kuvataan tätä pöllönpäätä - onko täällä enää mitään ja sitten tarvittaessa vähennetään vielä lisää lääkitystä, jos tästä ensimmäisestä vähennyksestä on hyötyä. Huokaus ja huokaus. 

Kotiinpäin tulo oli kuitenkin taas mukavaa - niin kuin aina. Kilometri kilometriltä olo tuntuu aina paremmalta ja kun järven isot selät vilahtaa puiden takaa ensimmäisen kerran, arvuuttelen mielessäni, kumpi puoli tällä kertaa on tyyni ja millaiset aallot on toisella puolella. 
Tällä kertaa vasen puoli oli peilityyni, oikealla puolella aallokko. Mietin miten kuvata aallokkoa.. Mursun mielestä se oli kuin piikkitukka :) Minä turvauduin taas eleisiin sanojen tueksi ja juoksutin sormia ilmassa; aallot olivat kuin piano, aivan kuin pianon koskettimilla edestakaisin juoksevat sormet. Kaunista. 

Maanantaiaamuna kävin apteekissa hakemassa taas kassillisen lääkkeitä ja siellä ollessa oli epihoitaja yrittänyt tavoittaa kahdesti. Ihmettelin mistä oikein voisi olla kyse, mutta oli laittanut viestin perään: olin torstaina lääkäritätillä käydessäni altistunut koronalle! Voi viheliäisyyksien viheliäisyys! No, ainakaan toistaiseksi ei ole minkäänlaisia oireita ilmaantunut, joten koputan puuta ja pidän sormet edelleen ristissä, vaikka tämä kirjoittaminen hankalaa onkin, ettei mitään tulekaan. Olihan toki itselläni maski sairaalassa muualla paitsi lääkärin luona ja siellä taas lääkärillä oli maski koko ajan. 
Vaan onhan tässä tarvittaessa aikaa sairastaa, Isosisko ja Ötökkätutkija tulevat vasta jouluksi, kyllä me siihen mennessä toivutaan. Ja jos ei sairastuta, mennään hakemaan seuraava rokotus. Liekö siitä apua, mutta kun sellainen on mahdollista saada, niin haetaan pois. 

Puikkojakin olen jonkun verran ehtinyt käyttää. Ihan itselleni tein tällaiset sukat korista löytyneestä langasta - ei osuneet värit kohdilleen, mutta ei haittaa minua. 

Ja adventtikalenterin toimittajatkin soittelivat päivänä muutamana ja kops vaan, adventtikalenteri kopsahti tuttuun tapaan postilaatikkoon, niin kuin jo monen vuoden ajan: 

Minusta tuolla vasemmalla puun latvassa on pöllö poikasineen... 

Miksi marraskuussa murjottaisin

 Kuukausi vaihtui, lokakuu päättyi Pöllönkulmalle tyypilliseen tapaan eli ei kiikkustuolissa teetä juoden ja tv:tä kynttilän valossa katsellen. Tuli vieras nainen ja vei Mursun sunnuntai-iltana, Pöllöä ei mukaan huolineet. Toi kyllä takaisinkin, oli kiukkuinen kuin ampiainen (onko ampiaiset muuten oikeasti kiukkuisia ja jos on, niin miksi?), ja samalla iloinen: Mursu oli ryhtynyt hänelle otto-isoveljeksi. Kiitti lainasta ja lähti omansa luo. Ei se ihan vieras ollut ja luvan kanssa haki.

Eka marraskuuta oli maakunta-ajelupäivä. Pakattiin autoon roskia ja ajettiin jäteasemalle, joka olikin kiinni sinä päivänä! Ajettiin toisen kunnan jäteasemalle, että päästiin roskista eroon. Kuutio = kolme jätesäkkiä + yksi vanha kassillinen sekajätettä 30 euroa! Aika kallista, pienin veloitus kun on tuo kuutio. Säiliössä oli kuulemma sohvakalusto; sohva ja kaksi tuolia. Mursu epäili, että niistä on laskutettu 2-3 kuution mukaan. En missään nimessä hyväksy, mutta en toisaalta noilla hinnoilla ihmettelekään niitä teiden varsilta löytyviä sohvakalustoja - tori piste fi:llä kun ei ole vanhan kaluston pois kuljetusta uutta ostaessa.

Tänään oli laiska päivä, yhdet sukat pakkasin postiin laitettavaksi ja toisten kanssa riitelin, että sain pöllön mieleiseeni alkuun.

Huominen alkaa kampaajalla eli parturipsykologiaa, sitä on kaivattukin. Sieltä sitten oikealle omalle lääkärille ja voikos siitäkään olla hyvillään olematta: sairaalassa on saatu valmista ja uutta sitten viime käynnin ja uskon, että huomenna ainakin osa asioista nytkähtää eteenpäin.

Miniällä on huomenna syntymäpäivä❤️ ja "vanhalla" kirjeystävällä perjantaina. Ystävät tulevat sunnuntaina kylään ja Siskorakkaalla on syntymäpäivä Isänpäivänä.

Ötökkätutkijallakin on tässä kuussa syntymäpäivä ja vaikka emme juhliin pääsekään, videopuhelimella voimme ottaa yhteyden ja puhua "mummun kielellä" kaikki yhdessä ❤️

Postissa jossain päin Suomea on viikonloppuna tilaamani Pukka -joulukalenteri 😋 

Ja omia tontuntöitä olen aloitellut jo monta viikkoa sitten. Tontut tekee muuten joskus jekkujakin... 

Hei, kohtahan on joulukuu, menipä marraskuu nopeasti! 

Se kuvan ottaminen ei onnistunut - toinen onnistui

Yritin kyllä, ihan oikein tosissani yritin, mutta ei se sitten onnistunut. Olisin skannannut sen tänne läppärille ja sitten liittänyt tänne päivitykseen, mutta kun ei niin ei. 
Ainakin lehtien sarjakuvastripeissä se näyttää helpolta ja olen mä sen telkkarissakin nähnyt tehtävän, mutta en vaan osannut. 

No, pääasia on, ettei printteri mennyt rikki. En millään olisi halunnut ostaa uutta - ja kun vastikään uudet väritkin siihen ostin, melkein käyttämättömät värit olis menneet hukkaan. 

Kyllä.  Otin yhden harha-askeleen taaksepäin, kädet täynnä tavaraa ja mihinkä muualle tämän pehvani tyrkkäsin kuin printterin päälle! 
Käsissä läppäri, jota ei voinut heittää lattialle eikä edes saanut nopeasti laskettua pöydälle kun siinä oli kynttilä, joten en saanut mistään kiinni joten... Yritys hyvä kymmenen, kuvaa ei pehvasta siis tullut ja printterikin säilyi ehjänä 😂

Paljon parempi kuva mulla kyllä onkin: tuleva HuippuMimmiFutari 💪  Niin kuin kerroin, Isosisko oli synttäreidensä aattona pelaamassa oikein kunnon futisottelun ja joukkueensa voitti 2-0! Tästä se ura alkaa.
Kuvan ottanut ja luvan julkaisuun on antanut Siskorakas (Isosiskon äiti) 

Minkälainen kirjastokortti sinulla on?

Äitirakas palautti puolestani yhden kirjan omaan kirjastoonsa - tai siis oman kotikuntansa kirjastoon. Ei heillä ihan sellaista kirjasto-kirjastoa ole, vaikka paljon kirjoja onkin, joita Äitiltä sitten kuskaan meille periaatteella "ei tartte palauttaa".

Häneltä oli kadonnut vanha kirjastokortti, kun ei ollut sitä pitkään aikaan tarvinut, juurikin siitä syystä, että meidän kaupunkikodin tyhjennyksessä oli myös kirjahylly hyvin pitkälti tyhjennetty heille. 
Nyt kirjastossa käydessään hän oli kysynyt, josko saisi uuden kortin ja olihan se järjestynyt. Voi miten kaunis kortti heidän kirjastossaan onkaan! 

Siitä innostuneena rupesin etsimään netistä, millainen kirjastokortti mahtaa olla meidän kunnassa - vanha kortti kun käy hyvin laajalla alueella, yli 20 kirjastossa. En löytänyt, mutta löysin paljon kirjastokortteja, ehkä käytöstä poistettuja ehkä vielä käytössä olevia. Siis ulkonäöltään, tarkoitan. 

Niistä korteista tuli mieleen; millainen kirjastokortti sinulla on?
Minulla ei ole oman kunnan kirjaston korttia, juuri siksi kun tuo vanha kortti kelpaa kaikkiin kolmeen yhtä lähellä olevaan kirjastoon. Sekään ei ollut entisen kotikaupungin kortti, se kun oli sellainen tylsä: ei mitään kuvaa, vähän vain väriä ja kirjaston nimi. 
Käytössä oli jo silloin ja on edelleen naapurikunnan kirjastokortti, jossa on minusta hieno kuva: 

Tuon kortin lisäksi minulla Isolta Kirkolta Oodista saamani Lasten kirjastokortti 

Kävin tutustumassa Oodiin vähän sen jälkeen kun se oli avattu ja näin infotiskillä tuon ihanan kirjastokortin "se on kyllä oikeastaan lasten.. mutta mitä sen on väliä, voin mä sen sulle antaa 😀" 

Mutta Suomen Kirjastomuseosta löytyi kaikenlaisia kirjastokortteja ja yksi jonka tietenkin haluaisin: Nilsiän kirjaston kirjastokortin - jos siellä vielä tällainen on 😄😄 Tämähän olisi aivan huippumakee kortti, kuljettaisin mukanani ihan vain omaksi ilokseni, vaikka se ei täällä meillä toimisikaan.     

                                                        

Kuva kopioitu Suomen Kirjastomuseon sivulta

 

Hyvää ja kaunista, onnea ja iloa

Värikäs syksy alkaa pikkuhiljaa muuttua ruskean eri sävyihin ja puista pudota lehdet. Yksi ajanjakso vuodesta on taas kohta takana. Kurjet on jo muuttaneet, joutsenia näkyy muutamia silloin tällöin ja hanhia, niitä on valtavia parvia siellä ja täällä. Muutama pullea supi on juoksennellut tuossa maantiellä meidän kohdalla iltaisin, onneksi siinä ei enää siihen aikaan autoja liiku, niin eivät jää auton alle, mokomat lyllertäjät. 

Viime viikolla kävin muutaman päivän kyläreissulla Äitirakkaan ja Tunturiruipelon luona. Yhtenä päivänä käytiin ajelemassa, katselemassa lintuja ja maisemia. Alaleukani meinasin pudottaa kun näin tämän - jos olisin voinut, niin olisin ottanut tämän mukaani: 

Mitä tuosta, vaikka vähän kallellaan onkin, upea se oli silti. 

Illalla soitti Siskorakas lasten kanssa videopuhelun. Ötökkätutkija supatti jotain äitinsä korvaan ja sitten sanoi meille sitten reippaasti "Hyvää iltaa!" Oli kysynyt, miten se sanotaan mummon kielellä 💗Kovasti oli tällä kertaa juttutuulella, ja nimenomaan halusi jutella suomeksi. 
Jouluna on siis taas tiedossa kielikurssi. Isosisko esitteli ylpeänä pudonnutta maitohammastaan 💗

Nyt kun olen saanut kerrottua matkakertomuksen loppuun, voinkin näyttää muutaman käsityön, joita tässä alkusyksystä on valmistunut, tai muuten vaan ilmiintynyt käyttöön. 

Ensimmäisen nämä ihanat säärystimet, joista kiitos kuuluu Olifantille, Saukkikselle, Sinisen Sohvan Emännälle, Susannalle Maalle ja AnneS:lle. Näitä olen käyttänyt, viimeksi tänään kun kävin terveyskeskuksessa fysioterapeutilla. Hän katseli niitä ihan läheltä, kun laittoi kenkiä jalkaani, ihaili niitä yhtä kovasti kuin minäkin. 

Neulojaihminen hänkin 😄

Itse neuloin tämmöiset kämmekkäät, ihan ensimmäisinä loman jälkeisinä neuleina, vähän niin kuin puikkojen lämmittelyksi. Mursu kerran kauppareissullaan toi tuliaisiksi tämän oranssin (ei oikein näy) heijastinlangan. 

Ja sitten piti tehdä se pyllytin (Sus' ei tukehdu aamukahviinsa), mutta kun noita lankoja sitten löytyi ja löytyi ja löytyi, niin se venyi ja venyi ja siitä tuli lopulta ihan hame. Kirjavahan se on kuin lankakaupan hylly, mutta kun mulla ei ole sellaista värisilmää, että osaisin katsoa, mitkä värit sopii yhteen - minun mielestä kaikki värit sopii, kun vaan laittaa ne vierekkäin - niin sitä tuli tuommoinen. 
Mursu ei pannut pahakseen, vaikka ihan ihmisten ilmoille tuo päällä tänään läksin 😀

Ja tämmöiset sukat jäivät keväällä kesken, kun sukkapuikkojen kesäloma alkoi. Nämä neuloin nyt valmiiksi ja ne odottavat tuossa, että pääsevät ystävämme Postin kuljetettavaksi. Toivottavasti löytävät aikanaan perille. 
Kyseessä oli mysteeri-KAL Kevätlaulu, joka multa jäi kesken.

Ja loppuun lainaan viimeisimmästä Pirkka -lehdestä Cristoffer Strandbergin reseptiä:

"Kivoja asioita tapahtuu, kun kohtelee muita hyvin" 

Kivoja tai hyviä asioita. Olimme järjestäneet Mursun kanssa aikataulumme niin, että mun fys.terapeuttiaika oli tänä aamuna 8.15. Mursu jätti mut meidän omaan terveyskeskukseen ja jatkoi itse kaupunkiin keskussairaalaan. Emme varmaksi tienneet toistemme aikatauluista ja kun mun vastaanotto oli ohi - hups, pitkään suljettuna ollut kahvio olikin avattu. Päässä pyöri sen verran, että en arvannut lähteä mihinkään, vaan ajattelin jäädä kahville; kai se Mursu kohta tulee.

"Maksu vain käteisellä" - lompakossa kaikkien korttien lisäksi vain postimerkkejä ja puntia, jotka eivät kelvanneet (punnatkin vielä Ellun kuvalla....). SPR:n kahvilakioskin pitäjä kysyi, että kai me ollaan vielä uudestaankin sinne tulossa.
- Joo-o... kyyll... parin viikon päästä. 
- No mä laitan tänne lapulle ylös, ni tuut sitten maksamaan.
- Käyks se silleen?
- Kyllä mä nyt sen verran ihmisiin luotan, jos se vaan sulle sopii.
- No sopii kyllä, ilman muuta tulen maksamaan.

En ehtinyt kahviani juoda, kun Mursu soitti, että on tulossa ja kun autossa on aina muutama kolikko, niin sanoin, että tulee maksamaan mun velat samalla. Tuli sisälle ja käveli kioskille ja tuumasi "Mä tulin lunastamaan tuon vaimoni". 

Olen vieläkin vähän hämmästynyt, että ihan vieras ihminen noin vain luottaa toiseen vieraaseen - vaikka eihän nyt suuresta summasta ollutkaan kyse, mutta periaatteesta.

Juhuuuuuu! Isosisko täyttää perjantain 10 v 💝🎈 ja pääsee torstaina pelaamaan jalkapalloa!

Ei ole elämä tylsää

Elämä Postin kanssa on todellakin jännittävää, tänään sen sai huomata jo meidän kyläkauppiaskin, joka joutui asiaa selvittämään sekä Postin asiakaspalvelun mikä osasto nyt sitten olikaan.

Minähän olin saanut Elisalta jo viime tiistaina seurantakoodin paketilleni ja Posti ilmoitti torstaina arvioidun toimitusaika olevan perjantai. Ei ollut, taas oli seurannassa se tuttu pahoittelut. Mutta tänään - tänään tuli meille molemmille yhtä aikaa viesti saapuneesta paketista. Mursu vähän ihmeissään, hänen tilauksensa kun piti tulla postilaatikkoon.

No, kun kauppaan piti joka tapauksessa mennä niin ei kun liikkeelle. Työnjako oli, että minä otan paketit ja Mursu hoitaa ostokset. Pyysin oman paketin ensin; näin heti että juu, paketti on oikea ja se kuitattiin. 

Sitten Mursun paketti. Valtavan kokoinen paketti! Meni hetki, ennen kuin sain suustani ei-ei-ei, tuo väärä paketti, se on sellainen pieni paketti. Korkeintaan saman kokoinen kuin tämä mun. Tarkistettiin hyllykoodi. Oikein. Arvaatte varmaan, ettei kyläkaupassa ihan hirveitä määriä paketteja kerralla ole, joten.... Kysyin, että onko siinä vastaanottajana Mursu, mutta kassahenkilöpä näppärästi rupesi tivaamaan, onko paketissa oleva puhelinro oikea. Joo-o, se on Mursun nro kun se viestiin oli tullut siihen, mutta onko vastaanottaja Mursu??? Hän ei nimittäin tilaa tavaraa Booztilta 🤭 

Avuksi tarvittiin kauppias itse ja Mursukin tuli paikalle - hänen tilauksensa kohtalon eläimille selviävän sillä kun käymme postilaatikolla, mutta mystisestä paketista kauppias soitti Postiin, että mitäs tää täällä tekee, kun tän pitäis olla reilun 100 km:n päässä?!? Että vaikka puhelinnumero täällä asuvan henkilön onkin, niin tässä on kyllä osoite ihan selkeästi toiselle paikkakunnalle ja vielä koneellisesti tulostettuna!

Että vaikka meillä täällä kaikkea onkin, niin... On kokeiltava mahdollisuuksien mukaan PostNordia, josko se toimisi paremmin. Matkahuoltoa kun ei omalla kylällä ole, julkinen liikenne kulkee vain aamulla ja iltapäivällä koulupäivinä.

Posti alkaa olla yksi vitsi, siksi sille vielä nauraakin, kun on ensin puhunut pahimman kiukun pihalle 🙃🤪

Viimeinen osa Pöllön matkakertomuksesta

Luulen, että nyt on aika kirjoittaa Äitirakkaan ja Pöllön matkakertomuksen viimeinen osa - kotimatkakin nimittäin oli sattumuksia täynnä. Olisiko kukaan arvannut? 

Viikko oli siis shoppailtu, opiskeltu englantia ja suomea, syöty aamupuuroa, ruisleipää ja muita herkkuja. Halailtu, hihitelty ja höpsötelty. Ötökkätutkija ja Isosisko lähettivät postia serkulle: hyvän matkan toivotuksen kauas maapallon toiselle puolelle - selvitettiin, mihin se serkku oikein menee ja tutkittiin karttapallosta mitä kautta kone oikein sinne lentääkään. 

Viimein tuli se aamu, kun syötiin viimeisen kerran yhdessä aamupuuroa, halattiin hurjasti, pyyhittiin silmät ja niistettiin nenät. 

Kukkanen Ötökkätutkijalta 💖

Lapset jäivät heiluttamaan ja Siskorakkaan auto lähti kohti Heathrowta. Matka meni perinteiseen tapaan, kesti... 2-3 tuntia ja mitä lähemmäs lentokenttää päästiin, sitä suuremmaksi ikävä jo kasvoi. Toisaalta mielessä oli jo kotikin. 
Siskorakas jelppasi meitä matkatavaroiden kanssa ja niin pitkälle kun pystyi eli turvatarkastuksen portille asti - sitten oli viimeisten halausten aika "Jouluna nähdään!" (JEEEEEE) ja "aja varovasti" ja "laita/laittakaa viestiä kun olet/olette kotona". 

Heathrow'lla turvatarkastus oli vielä entiseen malliin (Helsinkiin verrattuna) eli kaikki vyöt ja kännykät ja sen sellaiset piti laittaa irrallaan kaukaloon ja sitten portin läpi. Äiti meni edeltä, check. Minun kohdalla = piip piip piip... Pakkia. Onko vyötä? Ei. Onko taskuissa jotain? Eei...piti ihan itsekin tarkistaa, koska farkkujen käytöstä oli niin pitkä aika, etten ollut ihan varma. Ei ollut. Kengät pois ja viereiselle portille, kädet ylös ja 3 sek paikallaan. Piip piip piip. Voi 😵 Mitään ei näkynyt, rouva on hyvä, ottaa kenkänsä ja jatkaa matkaa. Kiitos! *pyyhki hikeä otsalta*

Terminaalissa oli julmetun kuuma ja kaikista myymälöistä ensimmäisenä tietenkin valtava hajusteosasto! Ei pystynyt muuta kuin kävelemään vauhdilla sen läpi, tuoksu (haju...) oli niin voimakas, että teki pahaa. 
Olimme yksimielisiä siitä, että käymme ostamassa vettä, jotain syötävää ja istumme jonnekin odottamaan, milloin tulee tieto lähtöportista, kumpikaan ei jaksanut sen enempää. Ihmisten katseleminen on mukavaa ja olimme käyneet kahvilla ja syömässä matkalla. Parkkeerasimme itsemme sopivasti paikkaan, josta näkisimme heti kun tieto lähtöportista ilmestyy näkyviin.
Jonkun aikaa istuttuamme edestämme käveli reppuselkäinen nainen, hidasti vauhtia ja tuumasi: "Tässä taitaa olla suomalaisia, kun on Marimekon laukku". Äidillä oli Marimekon olkalaukku - hyvin huomattu ja tunnistettu, kun ei kuitenkaan ole mikään kuosillinen laukku. Emmehän me kieltänetkään ja niin hän sitten jäi siihen juttelemaan meidän kanssamme, siihen asti kunnes lähtöporttitieto tuli ja sieltä täältä ympäri terminaalia lähti seurueita samaan suuntaan. Oli helppo arvata, että ovat tulossa samalle lennolle, koska samaan aikaan ei näyttänyt olevan lähdössä muita koneita 😅

Koneeseen meno oli aika sujuvaa, odotimme vuoroamme ja kun meidän ryhmän vuoro tuli siirryimme jonoon.... Ja yhtäkkiä tämä meidän kanssamme jutellut nainen huikkaa peräämme "hei, teiltä jäi tämä!".
Olimme unohtaneet penkille meidän eväät sisältävän muovikassin ja joku oli sen huomannut "voi, joku on unohtanut tämän" ja meidän tuttumme oli todennut, että hän tietää keiden se on, hän voi viedä sen heille. Mikä sattuma!!
Pääsimme lopulta koneeseen ja paikoillemme istumaan, vyöt kiinni ja valmiina lähtöön. Me valitsemme aina ikkuna- ja keskipaikan ja tälläkin kertaa käytäväpaikka oli tyhjä lähtöselvitystä tehdessä. Mutta arvaatte varmaan jo kuka tuli istumaan siihen käytäväpaikalle? Kyllä vain, juuri hän. Ja siinä me sitten koko lentomatka höpöteltiin, lento meni nopeammin kuin osasimme.

Fazerilta mun pitäisi varmaan pyytää vähän provikkaa - vai onkohan se jo myöhäistä? Myyntivaunujen osuessa meidän kohdalle oli aikomukseni ostaa kaksi suklaapatukkaa. Ystävällinen lentohenkilö ehdotti, että ostaisin suklaalevyn, koska se - oliko se nyt vain euron enemmän kuin kaksi suklaapatukkaa ja kuitenkin siinä on enemmän suklaata. Helppo ylipuhua. Vaihtoehtoina tavallinen sininen levy ja uutuus vihreä kuula, mitä hän tietenkin kehotti maistamaan. Noh, saatoin sanoa, että helppo valinta, olin jo maistanut vihreä kuula suklaata ja valitsen sen. Toinen lentohenkilö oli vähän epäileväisen näköinen, mahtaako semmoinen yhdistelmä olla hyvää, hän kun ei pidä vihreistä kuulista. Mietti, että pitäisikö ostaa yksi levy ja maistaa, jos ei tykkää niin ei siitä isoa vahinkoa tulisi, jos loput heittäisi pois. 
Tarjosin hänelle levystäni maistiaiset ja kun he tulivat myyntivaunun kanssa takaisin meidän kohdalle, hän hymyili ja sanoi ostaneensa kaksi levyä 😁

Lento kotiin meni siis mukavasti ja koneen laskeutuessa erosimme uudesta tuttavastamme, toivotimme hyvät jatkot ja - tapasimme vielä matkalaukkuhihnalla, tietenkin. 
Ensimmäiset "muut" ihmiset, siis muut kuin samalla lennolla olleet, oli KAKSI POLIISIA! Kiitivät potkulaudoilla editsemme näkymättömiin emmekä voineet Äidin kanssa muuta kuin nauraa; niinpä tietenkin. 

Hakijan kanssa emme osuneet kohdakkain vaan jouduimme lopulta turvautumaan terminaalissa liikkuneiden tullimiesten apuun. Ja ehkä matkaväsymyksellä oli osansa asiassa, mutta tilanne oli jo niin koominen; kaikki turvatarkastukset ja muut, kysyin toisella tullimieheltä, voitaisko ottaa yksi selfie - ihan vain Siskoa varten. Ei muuten. Ja hän suostui nauraen. Vannotti, ettei kuvaa jaeta missään muualla, joten siksi ette sitä täällä näe - sen näki vain Sisko ja Mursu ja sitten kuva katosi. Ja ihmisillä ympärillämme oli tietenkin hauskaa 😄

Ja kyllä, hakijakin löytyi ja päästiin viimeiselle - Pöllö toiseksi viimeiselle - etapille. Mursu tuli hakemaan Pöllön vielä yötä myöten kotiin tänne Pöllönkulmalle vastaanottamaan seuraavana kylään tulevia ystäviä. 

Seuraavaa sattumusten matkaa odotellessa, ehkä jo keväällä tai ehkä vuoden päästä, saamme Siskorakkaan, Ötökkätutkijan ja Isosiskon tänne joulunviettoon ja siksi me toivomme, että jouluksi sataisi PALJON lunta. Sopivasti. 

Autolla ajetaan varo-varovasti

... ettei kaatuisi kallis lasti,

suoraa tietä, suoraa tietä,

mäkiä on matkan varrella.

Pois mummot ja vaarit alta,

tiet näyttää kapealta.

Mittari näyttää kaheksaakymppiä,

jarrut on epäkunnossa!

Kallella tie ei ole ollut kovinkaan suora, hurjan mutkaisia teitä on ollut joka rallissa, niin tänä viikonloppuna Uudessa Seelannissakin. 
Onneksi Kallen autossa on jarrutkin kunnossa, sillä nopeus on kyllä PALJON suurempi kuin kaheksankymppiä, välillä ainakin satakaheksankymppiä. Hirvittäis kyllä tossa vauhdissa noilla teillä olla kyydissä - vaikka toisaalta kyllä olis mielenkiintoista päästä ralliauton kyytiin. Mitähän me siitä tykättäis....

Onko Pöllönkulman tapahtumien seuraajien joukossa muita, jotka seuraavat rallia? 

En aio herätä aamuyöllä - vaikka Pöllö oonkin - katsomaan kuinka rallissa käy, vaan pidän jännitystä yllä siihen asti, kun nousen aamupalalle. 
Vaikea nukkua peukut pystyssä, mutta pidän silti peukkuja Kallelle.  

Melkein jo naurattaa

Edellisestä päivityksestä unohdin muutaman palvelun, mitkä on saatavilla täällä keskellä ei mitään. Tai no melkein keskellä ei mitään, kun kuitenkin joutuu lähtemään sen 30 km johonkin suuntaan.
Hierojia, optikoita, kampaamoita, autokorjaamoita, katsastusasemia, pesuloita, hotelli...

Mutta niin. Se paketti. Kyllä se sitten lopulta saapui. Melkein naurattaa. Melkein. Kun eilen olisi pitänyt tulla toinen. Sitä on lajiteltu monta kertaa Vantaalla. Kyllä. Ainakin neljä kertaa. Ja jokaisen lajittelun kohdalla lukee selityksenä jotain, että "lähetys voidaan lajitella useamman kerran...blaa blaa.." Siis hyvänen aika sentään. 
Olisi vaan niin kiva ollut saada sekin viikonlopuksi, mutta se on toinen juttu.

Ne kännykän kuoret tuli perille. Palaute Postille on vielä laittamatta, kun mietinnässä on, että miten saisin tämän kuvan kuoresta palautteen mukaan. Rankkaa oli nimittäin paketillakin:

Arvioitu toimitusaika - muttei matkaa

Yksi motoistani on: "Sitä saa mitä tilaa". 

Ja yleensä olen saanutkin. Ennemmin tai myöhemmin. Usein ihan ajallaan, joskus jopa etuajassa. 
Mutta viime aikoina, kun kyse on ollut POSTIpaketista, niin arvioitu toimitusaika venyy vähintään yhdellä, yleensä kahdella päivällä. 

No sen siitä saa, kun asuu täällä keskellä ei mitään. Meillä on täällä ainoastaan
- koulu
- päiväkoti
- kyläkauppa, jossa - arvatkaa mikä? POSTI! 
- pizzeria/kahvila/baari
- kirkko
- kappeli
- kesäisin avoinna oleva viinitila, jossa myös elävää musiikkia, viime kesältä mainittakoon
  Tero Vaara, Eino Grön, Samae Koskinen - näin itselle tunnetumpia
- kanava, jolla aikanaan kuvattu yksi Suomi-Filmi Oy:n elokuvista

30 km:n päässä kirjasto - tarkemmin kolme kirjastoa kolmessa eri suunnassa ja nekin kaikki on lisäksi omatoimikirjastoja, ei haittaa vaikkei ois aukikaan. Tarvittaessa voi tilata kirjan maakunnan toiselta laidalta mihin tahansa noista kirjastoista. 

Uimahalliinkin pääsee. Keilahalliin. Teatteriin. Erilaisia museoita. TERVEYSKESKUS johon saa yleensä ajan SAMALLE PÄIVÄLLE, riippuu oikeastaan sinusta itsestäsi. Pankki. Apteekkeja. Urheilutarvikeliikkeitä. Rautakauppoja. Huonekaluliikkeitä. Kodinkoneliikkeitä. Huoltoasemiakin. Käsityötarvikkeita. Paikallisia käsitöitä. Leirintäalueita ja vuokramökkejä. 

MITÄ MUUTA TÄÄLLÄ VIELÄ PITÄISI OLLA?

Täältä puuttuu ainoastaan kaupungin harmaus, meteli, pöly ja ahtaus. 

Mutta täällä keskellä ei mitään me siis asumme ja siksi Postipakettien kulku tänne on äärimmäisen hankalaa, joskus jopa mahdotonta. Niiden perään on lähettäjät joskus jopa joutuneet kyselemään.
Seurantakoodin mukaan tälle päivälle oli luvattu tilaamani uusi kotelo ja panssarikalvo puhelimeen. Ei ole näkynyt ei kuulunut. No ei mikään ihme, kun se kiertää taas koko eteläisen Suomen. Seurantakoodin mukaan se on lähtenyt liikkeelle KUOPIOSTA. (Sieltä pääsee aika suoraankin meille päin..) Sieltä se oli mennyt LIETOON. Mun maantietämyksen mukaan se on aikalailla tuolla läntisessä Suomessa. Liedosta se on lähetetty lajiteltavaksi VANTAALLE. Okei. Lämpenee. Tänään kun sen piti olla mulla näpeissä, se oli lajiteltavana LAHDESSA. 
Sitten kun se joskus tulee perille, se on matkannut yhteensä 646 km - välimatkalaskurin mukaan, joka varmaan laskee kilometrit aikalailla linnuntietä. Suora reitti Kuopiosta Lahden lajittelukeskuksen kautta meille olis ollut 273 km. 

Mutta ei se mitään. Päivä alkoi hyvin: heräsin puhelinsoittoon kun Poika ❤️ soitti Japaniasta.
En ole vieläkään oikein tottunut siihen, että siellä on jo iltapäivä, kun minä vasta auon silmiäni ja keittelen kahvia.. Ja nyt kello on siellä 3:38, kun minä lopettelen tätä ja mietin, että mitä sitä vielä tälle päivälle tekis. 

Kyllä me reissussa syötiinkin

Ettehän te vaan pelänneet, että me Äitin ja Siskon unohdettiin meidän perinteiset? Ehei, ei nyt sentään. Tällä kertaa lähdettiin ihan vaan.. Noh, Äiti ja tyttäret. Eli Lankomies jätettiin lasten kanssa kotiin. Nämä perinteiset, terveelliset vohvelit käytiin syömässä Siskon ystävän kanssa.

Näitä perinteisiä vohveli-jäätelö-hedelmä-marja -herkkuja ei unohdeta koskaan. Joskus on mukana lapset ja joskus Lankomieskin ja nyt tosiaan Siskon ihana, hyvin joukkoon sopiva "höpöttävä" ystävä. Hän olisi tarjonnut meille kahvit vielä kotonaan, mutta lupasimme mennä seuraavalla kerralla. 
Ja oi - hän menee naimisiin ensi viikolla! 

Lasten kanssa käytiin pizzeriassa pizzalla, niistäkin herkuista on tietenkin kuvat, mutta taisivat jäädä Siskon puhelimeen. Minulla ja Äidillä oli vähän hankaluuksia ruokalistan lukemisessa, mutta Sisko auttoi, samoin juomien valitsemisessa. Kun saimme alkuruuat ja juomat pöytään, maistoin juomaani. Hmm.. tämä ei ole nyt ihan sitä mitä tilasin. Sanoin siitä Siskolle suomeksi ja varmistettiin vielä Äidiltäkin, että oliko hän ottanut samaa. No, kyse oli vain siitä, että joku osa juomasta puuttui, en enää muista mikä. Asia kunnossa, hyväksyimme ne mitkä meille oli tuotu.
Tarjoilijana oli ystävällinen nuori mies, joka tietenkin pahoitteli tapahtunutta - ja päätteeksi kysyi, olemme me Suomesta 😊 Vastasimme hieman hämmentyneinä, että ky-yllä, Äiti ja minä olemme. Hän sanoi tunnistaneensa kielen, oli niin saman kuuloinen kuin hänen oma äidinkielensä; hän oli Unkarista 😄

Pizzat olivat valtavat ja jotta jaksoimme syödä myös jälkiruuat (eihän ravintolassa voi syödä, jos ei syö jälkiruokaa, eihän?), pyysimme loput pizzoista mukaan. Siis me aikuiset. Lapset olivat reippaita ja söivät lautasensa tyhjiksi - niin kuin äidit ovat opettaneet. Hetkinen....toivottavasti ravintolassa eivät hoksanneet, että Äiti oli siellä tyttäriensä kanssa 🙈 - ei ollut mennyt meille oppi perille, vaikka kovasti oli meitä kasvattanut. Niin ne lapset, kun kotoa pois lähtevät...
Sama nuori miestarjoilija tuli keräämään lautaset pois pöydästä ja hänen työtään helpottaaksemme ojensimme lautasia pöydän toisesta päästä toiseen päähän. Myös Ötökkätutkija ojensi hänelle lautasensa, johon tarjoilija totesi: "Meillä on aina paikka auki hyvälle työntekijälle, kun tarvitset työpaikkaa" 😍

Että ajoissa kun aloittaa työpaikan hakemisen, niin ehkä sitä kolme-neljäkymppisenä sitten on työpaikka. 

Kannan Roosa -nauhaa ystäväni tähden

Tänään ostin tämän vuoden Roosa -nauhan. Omistan sen ystävälleni Laiskiaiselle 💗

Tämän vuoden Roosa -nauhan saatesanoissa sanotaan, että 

"Elämä koostuu erilaisista hetkistä. Kukaan meistä ei taaksepäin pääse, eikä tulevaisuutta voi tietää. 
Roosa nauha koostuu eri väreistä, erilaisista hetkistä, jotka muodostavat mosaiikkimaisen kuvion. Jokainen nauha on kantajansa tavoin uniikki."

Minun nauhani on ennemminkin yhtä uniikki kuin ystäväni 💗 ketä ajatellen sen ostin. Toivon hänelle kaikkea hyvää ja toivon, että ajatukseni tavoittavat hänet. 

Pöllön jumppatunti loppui lyhyeen

En ole oikein koskaan ollut ryhmäjumppatuntien ystävä, niin kuin en kuntosalinkaan. Pyöräily, uinti, kävely ja melonta, ne oli ne mun jutut ja kaikki on jääneet - syynä Riesa. Jonkun mielestä tekosyy, mutta syy kuitenkin.

Henkilökohtainen avustaja kaupungissa asuessa mahdollisti sen, että kävelylenkit läheisissä lenkkimaastoissa onnistui ja niitä kaipaankin. Uusi yritys avustajan saamiseksi, kunhan tapaan neurologi-Anskun, toivottavasti pian, että saan lääkärintodistuksen hakemusta varten. 

 Luulen, että viimeisimmät ryhmäliikuntatunnit oli rivitanssia ja se oli kyllä kivaa. Siitäkin on jo yli kymmenen vuotta aikaa, silloin kun pyöriminen ei pyörittänyt koko maailmaa 😂

Mutta tänään. Ajattelin, että kun kerran omalla kylällä on kehonhallinta ja venyttely -ryhmä ja siellä pari jo ennestään tuttua, niin uskaltautuisin mukaan. Saisin vielä ystävän mukaan sekä henkiseksi että fyysiseksi tueksi kävelemään meiltä seurojentalolle, jossa jumppa pidetään. Mukana oli ihanat Albert ja Robert, pienet valkoiset koirat, jotka tultiin hakemaan kotiin ennen tunnin alkua. 

Ennen tunnin alkua kerroin vetäjälle ja ryhmälle Riesasta ja että puhelinkotelossa on Mursun puhelinnumero. Jos kohtaus iskee, niin Mursulle voi soittaa, että tulehan hakemaan Pöllö kotiin, siitä ei nyt ole siipiä heiluttelemaan. 
Muutaman venyttelyn ehdin tekemään ja sitten "heräsinkin" siihen, kun istun tuolilla, ystävä kyykyssä vieressä ja hän sanoo, että Mursu on tulossa ihan just. Olin taas ihan pihalla - missä ihmeessä oikein olen..

Ja sitten näin Mursun tulevan ovesta sisään ja siinä vaiheessa olin minäkin jo vähän tolkuissani, kysyttiin, että tuliko hänkin meidän kanssa jumpalle, mutta ei se sitten kuitenkaan jäänyt, otti vain minut mukaansa ja toi kotiin. 

Että se siitä sitten. 

Mutta ihania ystäviä; pitivät huolen Pöllöstä 💕 Kotiin päästyä otin taas nokoset, niin kuin aina kohtauksen jälkeen, ja laitoin ystäville kiitosviestit huolenpidosta. Molemmat oli sitä mieltä, että viikon päästä uudestaan. 

Tässä äsken mietin ääneen Mursulle, mikä siinä on, että aina kohtauksen jälkeen nolottaa, hävettää, on paha mieli, kaikkea mahdollista, kun on ollut muille vaivaksi? Kotonakin. Vaikka kukaan ei ole koskaan sanonut mitään eikä millään tavalla antanut ymmärtää mitään sellaista. 
Ja sitten jonkun ajan jälkeen, nokosten jälkeen, asia on ihan ok, kohtaus tuli, oli ja meni ja apua tarvitsin ja sain ja se on ok. Ei ole paha mieli. 

Mursu pohti, voisiko se olla samalla tavalla yksi kohtauksen oireista, kuin ne muutkin: en kuule, en näe, en puhu. 
Hän kertoi, että silloin 10 vuotta sitten kun sain sen ensimmäisen kohtauksen ja olin sairaalassa kaiken kaikkiaan kolme viikkoa, pahimpaan aikaan puhuin kirjakieltä - siitä tiesi, että mulla on kohtaus päällä.

Ensi viikolla yritys numero kaksi. 

Ei mitään vikaa vikaa vikaa vikaa

Tai ehkä vähän. Muttei korvissa eikä korvien välissäkään 👍 Ja lääkäri sanoi, että "korvissa pitääkin aina olla vähän vaikkua, nenässä räkää ja suussa sylkeä". Niiden tehtävä on suojella. 
Taas on opittu pieniä mutta tärkeitä asioita.
Ja nähty kummallisia laitteita ja tultu tutkituksi. 

Pöllön nokassa ei ole vikaa - sillä haistaa ja nokkii hyvin, vaikka se välillä tuhiseekin. 
Kurkku ja äänihuuletkin on kunnossa - siitä huolimatta, että Pöllö sanoo krooh, ei huhuu vaikka pitäisi. Ei se laulakaan, kun ei osaa. Ehkä pitäisi koettaa, kun kerran äänihuulet on kunnossa 😏 
(oi jos lentää voisin, kuin lokki Joonatan, niin aina vain korkeammalle, kohti taivasta kiitäisin 🎶🎶)
Korvat on ja niillä kuulee sen verran mitä tällaisen keskiäkäisen Pöllön tarvii kuulla. Tinnitus kuulemma ei ole vaarallista (pahuksen ärsyttävää kylläkin, mutta kyllä sen kanssa vielä pärjää) ja sitten kun kuulo huononee, tohtori järjestää kuulolaitteen. Kiitos. 
Eikä niiden korvien tasapainovermeissäkään ollut vikaa. 

Että johan on kumma kun ei Pöllö pysy tasaisesti tolpillaan. Ei tänäänkään. 

Mutta kun Pöllön silmissä viiraa. Luopui viimeksi laseja vaihtaessaan kaksitehoistaan, turhat kapineet, kun ei käytä lukiessaan eikä käsitöitä tehdessään laseja ollenkaan - tai tarvittaessa kädet on vielä riittävän pitkät. Ainakin luulee niin. 
Mutta välillä siis viiraa silmissä. Tänäänkin. Tohtori sanoi jotta jaahas. Niinhän täällä lukee, että vähän on toisessa silmässä vikaa. Ja Pöllö sanoi, että silmissä näkyy välillä matoja. Semmoisia läpinäkyviä. Nii-in, onhan se vähän hullun kuuloista, mutta optikko kyllä sanoi, että se on ihan ok ja melkein kaikilla on matoja. Silmissä. Ei tarvi matokuuria. 
Mutta lääkäri halusi tutkia Pöllön silmiä. Käski ottaa silmälasit pois ja laittoi silmille semmoisen ihmeellisen vekottimen, missä oli valot. Sitten katseltiin suoraan eteen ja vasemmalle ja oikealle ja ylös ja alas. Onkos sun silmiä koskaan tutkittu tämmöisellä laitteella? No ei kyllä ole - ihan uusi laite 😮 Katsotaas vielä uudestaan. Ja taas katseltiin ylös ja alas ja oikealle ja vasemmalle ja eteen. Ja tohtori pohtii. Kyllä. On tää kyllä pahempi kuin mitä täällä lukee. 
Silmissä on nystagmus. Molemmissa. Ihan joka suuntaan (en minä tiedä voiko niin olla, mutta on joka tapauksessa 😛) Silmävärve. Silmät harhailee koko ajan sinne tänne. Siksi ei Pöllö näe kunnolla. 

Sitten tutkittiin vielä sellaisella laserlaitteella tarkemmin, kaikenlaisia vempeleitä sitä kulkaa nykyään onkin. Silloin kun Pöllö oli poikanen ja koulussa tuossa melkein naapurikylässä, niin kouluterveydenhoitaja tarkisti meidän näön tämmöisen taulun avulla: 

Mutta nyt on vikaa. On vikaa silmissä ja sitten on Riesa. Ja ne yhdessä ilmeisesti keksivät tasaisen epätasaisesti viheliäisiä kepposia Pöllölle. Sellaisia, että tekisi mieli hakata päätä seinään, vaan se tekee pahuksen kipeää, siitäkin kun on jostain vuosien varrelta kokemusta. Tai ainakin jostain vastaavasta. Ainakin esim. kiveen törmäämisestä... Siitä jäi jälki ja siitä on muutamia kymmeniä vuosia aikaa...

Mutta mitä näistä. Kunhan nyt kerroin teille tästä keskiviikosta. Tohtori sanoi laittavansa viestiä sille mun omalle Tohtorille, joka saa sitten miettiä, mitä tehdään. Ruvettaisko komentelemaan näitä Riesaa ja Värvettä olemaan kunnolla. Näille olis periaatteessa olemassa yhteinenkin lääke, mutta sopiiko se mulle ja muiden lääkkeiden kanssa on sitten eri juttu - onko liian iso juttu ruveta ropaamaan mahdollisesti koko lääkitystä uusiks. Pahimmassa tapauksessa monen vuoden prosessi. 

Ja kuka opettikaan ketä?

Mummolla oli kaikille tuliaisiksi hienot muistiinpanokirjat. Pöllöllekin. Aikuiset ja Tyttökulta toki hoksasivat mitä kaikkea kirjanen pitikään kynän lisäksi sisällään; erilaisia tarralappuja ja ihan sellaisen muistivihkosen. Ötökkätutkijalla ei vielä niin hirveästi niitä muistiinpanoja ollut ylös kirjattavaksi, joten muistivihkoon piirrettiin ja tarralappuja käytettiin piirustusten lisäkoristeluun. Siitä olikin jo kuva tuolla ensimmäisessä "jaksossa", miten muistikirjaa käytetään. 

Niitä rakkaudenosoituksia saatiin Mummon kanssa monta päivässä, molemmilta muksuilta.
Yhtenä päivänä sain Tyttökullalta tällaisen viestin 💖, jonka talletin puhelinkotelooni.

Myöhemmin illalla Ötökkätutkija otti käsilaukkuni ja halusi tietää mitä siellä on ja niin me kävimme sen läpi - englanniksi ja suomeksi. Sen jälkeen kävimme vielä läpi puhelinkoteloni, mitä kaikkea se oikein pitää sisällään. Kun pääsimme tuohon yllä olevaan viestiin asti, oli homma selvä. Hetken aikaa pieni mies oli hiljaa lattialla omissa oloissaan, pyysi sitten siskoaan apuun, kuului supinaa ja - yhtä ylpeinä molemmat tulivat luokseni, Ötökkätutkija ojentaen mulle tämän 💖:

Hän oli itse kirjoittanut kaiken muun, mutta tarvitsi apua nimeni kirjoittamisessa ja sisko auttoi, tottakai. 

Mummo keitti meille lapsille puuroa joka aamu ja vanha kunnon puuronsyöntikilpailu muistui mieleen ensimmäisestä aamusta alkaen - kunnes eräänä aamuna oli kilpailu käynyt niin hurjaksi, että oli tullut kolari. Minä hävisin joka aamu... 
Yhtenä aamuna kuulin kun muksut taas supattivat jotain keskenään, terästin kuuloani ja kuulin kysymyksen "How can I say thank you in Mummo's language?" Ja Tyttökulta opetti Ötökkätutkijalle "Kiitos Mummo". 

Kuinka moni teistä harrastaa sudokujen tekemistä? Meillä niitä tekee molemmat, sekä minä että Mursu. Olin etsinyt kaupoista sellaista sudokukirjaa, jossa on kierreselkämys, ja kovat kannet olisi vielä extraa. Löysinkin ja oikein paksun, yli 600 sudokua. 
Niitä helpoimpia siinä sitten nojatuolissa pohdin, kun Tyttökulta kysyi mitä tein. Yritin kankealla englannilla selittää kunnes muistin, että onhan siinä kirjassa ohjeetkin. Näitä ohjeita ja hän sanoi ymmärtäneensä. 
Kokeillaanko, kysyin 9 vee tytöltä. JOO! Tehtiin yksi yhdessä, toiseen hän jo muutaman numeron osasi päätellä paikalleen, seuraavan teki ihan itse ja sitten kävikin niin, että... kun sen piti olla minä joka opetan Tyttökultaa tekemään sudokuja, niin hän opetti minua 😂
Olin niin jumittunut siihen omaan ajatustapaani niiden tekemisessä, etten osannut ajatellakaan sillä tavalla kuin hän - ja se ajattelutapa oli loogisempaa kuin minun. Ehkä tytöstä tosiaan tulee insinööri tai rakennusmestari tai jotain muuta, missä tarvitaan vielä enemmän numeroita ja laskemista. 

Yhtenä iltana - tai no puoli yö se jo oli, olin lukemassa ja Äiti tuli alakerrasta huoneeseemme. Nousin laittamaan ikkunaa vähän pienemmälle (siellä oli ihan järjettömän kuuma koko viikon) ja nenääni tule savun hajua. Taas! Oliko just edellisellä viikolla vai viikonloppuna kun vähän matkan päässä oli ollut maastopalo. Yritin katsella ikkunasta näkyykö missään liekkejä tai paloautojen valoja, mutta ei näkynyt. Selasin myös puhelimella netistä paikallislehteä ja olin löytävinäni uutisen, että jossain ei-niin-kovin-kaukana oli ollut maastopalo. Könysin raput alas kysymään Siskolta, että luinko oikein ja tulkitsinko karttaa oikein - kyllä vain. Ei se nyt ihan kauhean kaukana ollut ollut, mutta ei nyt onneksi ihan nurkan takanakaan. 
Jännitystä elämään. Muutakin kuin ne aamuyön varikset ja naapurin koirat ikkunan takana. Ennen naapurin auton kaasuttelua, kun lähti töihin. 

Kestäkää taas tätä. Kyllä tää kohta loppuu. 

Tarina matkapuhelimesta

 Kiitos Äijän, Äijäblogi IV, kirjoittelen tässä kielikylpymatkan välissä tarinan ensimmäisestä kohtaamisestani matkapuhelimen kanssa. Ette ihan kyllästy tuohon matkakertomukseen. 

Elettiin muistorikasta 1990-lukua ja olin ollut jonkun aikaa töissä erään nimeltä mainitsemattoman teleoperaattorin laskutuksen puhelinasiakaspalvelussa. Työ oli mukavaa, vaikka välillä melkoista santaa korville tulikin, kiitosta kuitenkin useammin.

"Työsuhde etuihin" meillä kuului yhteiskäyttömatkapuhelin. Käyttäjiä kun oli paljon, piti laittaa nimi listaan ja odottaa kiltisti vuoroaan, että saisi puhelimen käyttöönsä. 

Lopulta tuli SE perjantai kun oli mun vuoro saada puhelin viikonlopuksi käyttöön. En ollut ikinä pitänyt sellaista kapinetta kädessäni, siis soittaakseni sillä johonkin, otin vain laatikon mukaani töistä lähtiessäni ja kiipesin autoon, kun Mursu oli tullut hakemaan töistä.

- Hei, kato, nyt meillä on puhelin viikonlopuksi, voidaan soitella ilmaiseksi!
- Miten se toimii?
- En mä tiedä. Kokeillaan.
Näpy, näpy, näpy - näpyttelin Äitirakkaan koti- siis lankapuhelin numeron.

Kuulin etäisesti, kun puhelin hälyytti ja kuulin myös kun Äiti vastasi. Keskustelu meni suurinpiirtein näin - kukaan meistä ei sitä enää tarkalleen varmaan muista:
- Haloo? Onko siellä ketään?
- Mihin tässä pitää puhua?
- En minä tiedä, kai siinä joku mikrofoni on.
- Haloo, missä sä olet, koeta nyt puhua siihen puhelimeen. (Äiti kyllä kuuli mun äänen)
- En mä nää tässä mitään mikrofonia. Täältä kyllä kuuluu jotain ääntä, ihan hiljaa.
- No onhan siinä jossain mikrofoni oltava. Onko siellä laatikossa käyttöohje?
- On täällä. Täytyy äkkiä katsoa.
- Haloo, oletko sä siellä? Puhukaa nyt jotain, tänne kuuluu kyllä ihan hyvin, mutta oliko
teillä asiaa?
- En mä tästä mitään selvää saa. Tosta tää varmaan katkeaa, mä katkaisen tän ja luetaan nää käyttöohjeet ja soitetaan sitten uudestaan.

NIIN NOLOA! Ihminen on teleoperaattorilla töissä, eikä tiedä miten päin matkapuhelinta pidetään kädessä 😛😛

Mutta toisaalta, mitä muuta voi odottaa Pöllöltä joka vastaa saapuvaan puheluun "Matkapuhelinlaskuttelu" - kun piti vastata "Matkapuhelinlaskutus"... 

Kuva käyty lainaamassa tekniikka&talous.fi -sivulta, poistakaatten jos ei saa käyttää

Delfiinejä ja pussihukkia

Lentokentät ovat kyllä mielenkiintoisia paikkoja, tai paremminkin ihmiset lentokentillä. Ja Heathrow'lla ihmisiä kyllä riittää. Pidän ihmisten katselemisesta. 
Siinä ihmisiä katsellessamme edessämme oli yhtäkkiä kolme rakasta ihmistä halattavana. Kolme vuotta ei ollut vieraannuttanut lapsia Mummosta ja Tädistä, vaan he halasivat tiukasti ja toivottivat meidät tervetulleiksi "Minä rakastan sinua" 💗 
Ensimmäiset tuliaiset löytyi laukuista jo siinä lentoaseman terminaalissa ja lasten silmät loistivat kuin tähdet 🌟

Jonkinlaista jäätä Ötökkätutkijan kanssa oli kuitenkin havaittavissa, olihan hän ollut vasta vajaa kolmevuotias kun oltiin viimeksi nähty, nyt kohta kuusivuotias. Jään särki kuitenkin tunneli, jonne bussi, jolla menimme pysäköintialueelle, ajoi. Pöllö inhoaa tunneleita, mutta Ötökkätutkijasta se oli upea, jännittävä! Ja Täti ehkä vähän lälly, kun pelkää semmosia tunneleita...

Kun jättimäiseltä parkkipaikalta löytyi oikea auto, meidät lapset laitettiin takapenkille, takaovet lapsilukkoon ja ei kun menoksi. Täti pääsi heti kokeilemaan onnetonta englanninkielen taitoaan tehdessään selkoa monenmoisista asioista - ja yrittäessään pitää jonkinlaisen sovun takapenkillä. Onnistuinkin kai ja sain vielä syvemmän yhteyden Ötökkätutkijaan: hän lahjoitti vasta saamansa leikkiauton minulle. Tosin hieman myrtyneenä, jostain loukkaantuneena - ja otti sen takaisin kun huomasi "jääneensä sen alle". (Vanhatkin Pöllöt oppivat yllättävän nopeasti leikkimään, kun tarvitaan..)
Jossain vaiheessa matkaa kaivoimme esille ne lentokentän turvatarkastusta kiinnostaneet eläinkortit ja tutkailimme niitä. Ongelmia tuottivat dinosauruskortit, sillä puhelimen kääntäjä ei tunnistanut sukupuuttoon kuolleiden dinosaurusten nimiä. Lopulta löytyi eläin, josta saimme Siskontytön kanssa iloa koko viikoksi: Waste of money eli Pussihukka 😂 Ei kuulostanut kovin uskottavalta, joten turvaudumme Mursun tietopankkiin ja vastaushan on Tasmanian Tiger.

Matka kotiin, kotiin jossa Äitirakkaan eli Mummon kanssa viettäisimme tulevan viikon, meni loppujen lopuksi aika nopeasti, vaikka ajallisesti matkaa lentokentältä oli kutakuinkin saman verran kuin lento oli kestänyt. Tottuneina, krhm, matkaajina totuimme nopeasti siihen, että olemme väärällä puolella tietä ja kaikki liikenneympyrät kierretään väärin päin. Enää ei tarvinut pelätä jokaista "väärältä" puolelta tulevaa autoa 😁

Kotiin päästyämme oli tietenkin ensin avattava matkalaukut ja tutkittava onko niissä mitään tuliaisia - turhaa painolastia ei kannattanut kantaa yläkertaan josta Siskontyttö oli luovuttanut huoneensa meille. Lapsia tietenkin ilahdutti lelut ja niiden lisäksi Ötökkätutkijaa luuppi! ja Siskontyttöä oma pieni kiikari lintujen katselemista varten. Yhtä innostuneen ja ilahtuneen vastaanoton sai RUISLEIPÄ! Toki myös Fazerin suklaa ja salmiakki, mutta ruisleipä oli parasta ja siitä piti saada voileivät heti ekana. 
Paitsi lankomies 😁 - hän ei vielä ole oppinut ruisleivän ystäväksi; työ on meillä vielä kesken. 

Viikko meni nopeasti. Mummon kanssa saatiin oikein kunnon kielikylpy ja samalla opetettiin muksuille suomenkieltä. 
Kiitokseksi siitä, että Mummo keitti joka aamu meille lapsille puuroa, Ötökkätutkija opetti Mummolle englantia oikein tosissaan: opetti kaikki värit, numeroita, huonekaluja, yms. Ja isosisko auttoi, kun osaa jonkun verran suomea. 

Ja monta kertaa päivässä saimme kuulla molemmilta "Minä rakastan sinua", "I love you" ja rutistuksen päälle 💖💖

Yhtenä päivänä olimme ihan vain "aikuisten naisten" kesken kaupungilla shoppailemassa ja vähän herkuttelmassakin. Kävimme kauppakeskuksessa nimeltä Dolphin ja Äiti ja Sisko halusivat käydä vielä yhdessä kaupassa. Sanoin jääväni istumaan ison käytävän penkille ja odottamaan heitä. Kävi kuitenkin niin, että jäin kuuntelemaan tätä pianistia, joka soitollaan keräsi rahaa Poolen asunnottomien hyväksi. 

Lupa kuvaamiseen kysytty soittajalta.

https://youtu.be/ccFPuq7-4No

Kun kävin musiikin loputtua kiittämässä häntä, hän hymyili minulle varovasti ja sanoi, että paras kiitos hänelle oli, kun hän sai minut hymyilemään 💖💖

Vinkeä (en oikein parempaakaan sanaa tähän keksinyt..) ilmiö oli huomata se, että tuo paikka oli tosiaan keskellä ostokeskuksen pitkää keskikäytävää, jossa oli useita erilaisia myyntikojuja, joissa ihmiset pysähtyivät katselemaan tavaroita ja tekemään ostoksia, samoin kävivät käytävän varrella olevissa liikkeissä. Kukaan ei kuitenkaan pysähtynyt kuuntelemaan soittajaa, joka soitti hyvin, niin hyvin kuin tuolla pianolla nyt pystyi soittamaan. Mutta kun olin jonkun aikaa seisoskellut ja kuunnellut hänen soittoaan, käynyt kysymässä saanko kuvata (hän tuntui aika ujolta), alkoi sinne tänne pysähtyä ihmisiä katselemaan ja kuuntelemaan ja kun kappale loppui, kuului myös taputuksia.
Tarvitaan siis vain joku, vaikka vain yksi, ihminen repäisemään muut pois sieltä sumusta, kuplasta jossa he kulkevat kuulematta mitään, huomaamaan toinen ihminen. 

Ehdin myös jutella yhden kynttilämyyjän kanssa - hänellä oli aivan käsittämättömän upeita kynttilöitä myynnissä kojussaan. Siinä jutellessa Äiti ja Siskokin sitten tulivat ja totesivat, että eihän mua voi jättää mihinkään, kun heti olen ties missä ja kenen kanssa rupattelemassa 😂
Minkäs siinä sitten muuta kuin levittelit käsiäs ja yritit näyttää viattomalta. 

Taidan jatkaa taas toisella kertaa, tulee muuten niin pitkä tarina - hypätkää yli jos alkaa kyllästyttää 😴😂

Pöllö kävi kielikylvyssä

Pöllönkulmalla on taas kaikki tasaista ja rauhallista, kun Pöllö on tullut kotiin maailman tuulista ja seikkailuista. Kyllähän te sen jo tiedättekin, ettei reissua, jossa ei sattuisi jotain, jolle voisi jälkikäteen nauraa. Nyt olin reissussa kokonaisen viikon - pitkästä aikaa ja siihen kyllä sattumuksia mahtui. 

Aloitetaanko vaikka siitä, että reissu alkoi Pöllönkulmalta maanantaiaamuna sillä, kun päädyimme Mursun kanssa siihen, että on pakko kirkonkylällä käydessä poiketa myös rautakaupassa: toilettiin tarvitaan uusi istuinrengas. Kuinka monta rautakauppaa - tai ylipäätään kauppaa mistä sellaisen saa, on n. 120 000 asukkaan kirkonkylässä? Nii-in. Mutta JUST SELLAINEN kuin Pöllönkulmalle haluttiin, oli vain yhdessä ainoassa. Tietenkin. 

Reissun varsinen määränpäähän oli Siskorakas perheineen ja tärkeimpiä tuliaisia oli tietenkin ruisleipä, salmiakki ja suklaa. Seuraavaksi siis leipäkauppaan. Lankomiehelle on vaikea ostaa tuliaisia; hän ei pidä ruisleivästä eikä salmiakista. Ja totta mooses se hänen suosikkisuklaansa valmistus on lopetettu. Voi itku ja hammastenkiristys, hiki ja tuska ja ahistus. Tuosta ja tuosta ja tuosta. Äkkiä ulos täältä, ennen kuin Riesa ehtii kassalle ennen mua. Kaikille löytyi jonkinlaisia tuliaisia.

Mursu oli kiltti ja vei mut Äitirakkaalle yöksi, illalla vielä pakattiin ruisleivät ja loput tuliaiset molempien matkalaukkuihin, lähtöselvitykset olin tehnyt jo edellisenä yönä kotona. Aamulla puurot ja kahvit ja sitten kohti Ison Kirkonkylän lentoasemaa. 
Sen verran kauan oli edellisestä reissusta, että tarvittiin apua automaatin käytössä, että saatiin tarrat matkalaukkuihin, mutta eihän se ollut ongelma, kun ystävällistä henkilökunta oli siellä ja täällä. Sitten kohti turvatarkastusta. Uusitun systeemin mukaan ei tarvinnut mitään sen kummempia temppuja tehdä, kunhan vain laitoit tavarat laatikkoon ja portista läpi. 
Perinteisiin kuuluu, että täällä Suomen päässä portti hälyttää Äidin kohdalla, niin nytkin: tsot tsot, peruutus. Onko vyötä, onko sitä, onko tätä. Ei ole. Kädet ylös ja uudestaan. Syynä ilmeisesti rannekello. Äiti pääsi turvallisesti turvatarkastuksen läpi. Eikös turvatarkastus sitä tarkoita? Turvallisesti tarkastuksesta läpi?

Vaan mitäs Pöllö... Missä viipyy Pöllön tavarat? Lentolaukku, käsilaukku ja huppari. Tuolla. Odotas hetki, mitäs täällä lentolaukussa on... Ruutua katseltiin ja katseltiin, melkoisen pitkään. Ja sitten: Saanko avata tämän laukun? No totta kai, tietenkin. 
Laukussa oli nippu hyönteis-/ötökkä sekä dinosauruskortteja Ötökkätutkijalle, sellaisia mitä oli kerätty Pojalle 25 vuotta sitten. Ja hirveä kasa mun lääkkeitä. (paitsi se kohtauslääke, minkä olin vihdoinkin tälle reissulle lääkäriltä saanut ronguttua - se oli jäänyt kotiin. Torvi!) Ei ne lääkkeet niitä kiinnostaneet vaan ne eläinkortit 😅 Niistä otettiin oikein pyyhkäisynäyte = negatiivinen. 
Jälleen kerran erittäin ystävällistä ja kohteliasta palvelua. 
Kuka muu kuin Pöllö :D 

Lento oli vähän töyssyinen, ei vissiin olleet ehtineet paikata kaikkia routavaurioita. Mutta jännä juttu on se, että heti kun lentokoneessa sammuu turvavyö-/istuinvyövalo, alkaa kuulua hirvittävä "klik klik klik" ja käytävällä on jono vessaan. Lento kestää n. 3 h. 

Lentotietojen seuraaminen näytöltä oli ihan mielenkiintoista; korkeimmillaan olimme jossain reilussa 11 kilometrissä - Mursu epäili, että ilmatilassa on ollut ruuhkaa kun jouduimme nousemaan niin korkealle. Kylmääkin siellä oli, muistan nähneeni lukeman -73 Fahrenheitia. 
Ennen laskeutumista katselimme Gordon Ramsayta Norjassa :) Jonkun aikaa kaartelimme Lontoon yläpuolella - me jotka emme nähneet maisemia ikkunasta näimme niitä näytöltä samoin kuin lopulta kiitoradan ja laskeutumisen. Laskeutuminen oli aikaa hurjaa katsottavaa; ihan kuin olisit katsellut suoraan tuulilasista ulos. Eikä se laskeutuminen ihan hirvittävän pehmeästi käynyt... Johonkin kuoppaan kai osuttiin. 

Lontoossa oli kuuma - ihan yhtä kuuma kuin oli täällä kotona lähtiessä, vaikka olin toivonut, että siellä olisi helteet jo vähän helpottaneet. Kolmen tunnin paikallaan istumisen jälkeen jalat oli vähän jäykät enkä Pöllöydestäni huolimatta voinut lentääkään.. Mutta hitaasti hyvä tulee ja rauhallisesti kävellen... 
Hetkinen! Britanniahan ei kuulu enää EU:hun ja tuossa on UK+rivi lippuja ja tuossa Other countries. Mutta missä on Suomen lippu? Voi vihne, kummasta nyt pitääkään mennä... Ja samassa tekisi mieli lyödä päätä seinään: UK+ ensimmäisenä EU:n lippu!!! 
Voi covid ja brexit minkä teitte maalaisille 😂😂 Kolme vuotta ja pisin matka 100 km kotoa, ei voi tietää mistä portista lentokentällä pitää kulkea, että saa matkalaukkunsa..

Ei, ei olla vieläkään ulkona terminaalista, vieläkään ei olla nähty Siskoa ja lapsia, eihän tämä nyt NIIN yksinkertaista ole. 
Matkalaukut löytyi helposti ja nopeasti. Pöllölaukku oli ensimmäistä kertaa ulkomailla, oli selvinnyt ehjänä ja kolhuitta, muutamalla mustalla naarmulla kaikista viskelemisistä. Melkein jo huokaistiin helpotuksesta: nyt kohti terminaalin aulaa ja etsimään vastaanottajia.
"Äiti, oota vähän.." huikkaa Pöllö hädissään - ettei hukkaa Äitirakasta.
Tullihenkilö heilauttaa kättään ja kehottaa Pöllöä hidastamaan vauhtiaan ja valko-ruskeankirjava pieni koira tulee nuuskaisemaan Pöllön matkalaukkua! Toteaa, ettei ruisleivistä ole mihinkään, turhaa tavaraa, noita kukaan syö, yäk. Mene Pöllö menojas ja vie ruisleivät mennessäs. 

Ei voitu lopulta enää muuta kuin nauraa meidän tuurillemme: ruisleipää, suklaata ja salmiakkia. Muumisukkia ja leluautoja. 

Kuvassa Ötökkätutkija tekemässä muistiinpanojaan Mummon tuliaisiksi antamilla muistiinpanovälineillä

Nyt ollaan päästy maahan ja saatu miljoona miljoona halausta - lisää muistiinpanoja seuraa, ette jaksa kaikkea lukea kerralla kuitenkaan 😉

Onko tänään tänään vai onko jo huominen?

 

Pöllö tarvitsee seuraava puoli vuotta kaksi kelloa, että tietää mihin aikaan viestitellä ja mihin aikaan soitella. Ettei herätä. Eikä häiritse opiskelua. 
Höpsön Pöllön piti pari kertaa nielaista, ennen kuin vastasi kesän viimeisenä päivänä puhelimeen, kun Poika soitti lentokentältä, turvatarkastuksen jälkeen. Kohta määränpäässä olisi jo syyskuu, edessä olisi reilu 14 tunnin lento. Poika toteutti unelmansa, tyttö jäi heiluttamaan huiviaan ja odottamaan.
Ja Mursu ja Pöllö jatkoi neuvojen antamista vielä kymmenenkin vuoden jälkeen - kasvaako lapset koskaan niin aikuisiksi ja asuuko ne koskaan niin kauan pois kotoa, ettei niitä neuvoisi 😄 
"Muistitko hoitaa sen ja muistitko ottaa sen ja sen mukaan ja onkos nyt varmasti se mukana. Ja muistitkos villasukat 😄"

Uusi koti on Yokohamassa seuraavat puoli vuotta - just tajusin, että ikääkin sillä on vuosi enemmän, kun tulee kotiin. Ehtii viettää syntymäpäiviään, ennen kuin paluulento lähtee. Jos edes muistaa tulla takaisin 😉 sekin vaihtoehto on olemassa. Sitä varten otti puvun mukaan. 

Mikään muu ei pelota eikä jännitä, mutta kun se on siellä mannerlaattojen yhtymäkohdassa ja siellä on niitä kaikkia tulivuoria ja maanjäristyksiä. Ja nyt on se taifuuni Hinnamnor. Se onneksi pyyhkäisee ihan eri puolilta Japaniaa kuin missä Poika on, joten Mummo voi olla ihan rauhassa 💕

Kop kop avaa hakas..

                                         

Viikko on vaihtunut, menneellä viikolla oveen koputettiin vain kahdesti. Meille ei ihan noin vain tullakaan, ei ole ovet auki eikä salaa pääse sisälle. Ja kun haluaa tulla, voi valita, soittaako ovikelloa, koputtaako vai käyttääkö kolkutinta. 

Ensimmäiselle vieraalle, Mursun tilaamalle lapsenvahdille ja mun tilaamalle puutarhurille, jätin oven lukitsematta ja koputtaessaan ihan vain huikkasin, että saa tulla. Tehokas naapuri kun hoitaa monta asiaa samalla tittelillä. 
Oikeasti loistava ystävä: kysyi joka päivä olenko kunnossa ja onko kaikki hyvin. Ensimmäisenä päivänä jouduin kusiaisten hyökkäyksen kohteeksi, kun kävin talon takana riipimässä irti jättipalsameita. Hyökkäyksestä kerrottuani ystävä oli huolissaan, etten vaan ole joutunut näiden jättimäisten petojen hyökkäyksen kohteeksi uudelleen ;) 

Uudelleen oveen kolkutettiin kun Mursu oli saapunut kotiin turvakseni. Ovelta kuului hiljainen kolkutus, Mursu meni ovelle ja siellä oli meille vieras nainen. "Kun hän tuolta tuli ja tästä teidän pihan poikki oli kulkemassa, kun ei tuota tietä pitkin enää päässytkään, se olikin ihan umpeen kasvanut, kauheata ryteikköä siellä, ajattelin että tuosta teidän metsikön läpi pääsee helpommin. Ja että kyllä hän oveen koputtaa, ettette ihmettele kuka tässä teidän pihalla pyörii."
No eihän siinä mitään, ei piha siitä kulunut, mukava toki kun pysähtyi kertomaan. Rusakot ja ketut ja ilvekset kun harvemmin ovelle kolkuttelee, vaikka tuossa pyörähtelevät...
"Tässä on teille kimppu saniaisia" - tuumasi vielä lähtiessään ja ojensi Mursulle tuon kuvassa olevan saniaiskimpun. Nätti kimppu minusta, siksi sen maljakkoon laitoinkin. 

Mursun ja Pojan viikon Lapin reissu oli onnistunut. Olen onnellinen heidän onnistuneen matkansa puolesta - meillä kaikilla oli hyvä viikko. Paljon näkivät ja kokivat, kotimatka meni rallikansasta huolimatta nopeasti.

Minä kärvistelin ties minkä kanssa. En enää tiedä onko vika korvien välissä, korvissa, silmissä vai "päässä" ylipäätään. Mutta koska mitään ei ollut pakko tehdä, niin mikäs tässä. 
Dahliaani kävin katsomassa päivittäin - se on upea, pakko sanoa! Koetan käydä huomenna ottamassa siitä kuvan, se nimittäin paranee päivä päivältä. Elämänlanka sen juurella kukkii uusin kukin muutaman päivän välein. 
Alppiruusulle juttelin myös. Kiskoin sen juurelta ja sieltä täältä, mihin nyt yletyinkin jättipalsameita. Lupasin alppiruusulle, että pidän siitä, aarteestani, huolta ja jättipalsameille sanoin, että ihan turha yrittää siihen majoittua; joka ikinen niistä saa häädön heti kun minun silmiin osuu. Ne mihin minä yletyn, kiskon irti omin käsin ja ne mihin en ylety, palkkaan kahvipalkalla poistajaksi jonkun pidemmän. 

Tämmöisiä Pöllönkulmalla tänään. Jos vielä matkustusilmoituksen tekisin, niin sitten ei muuta kun lähtöselvityksen aukeamista odottelemaan ensi maanantai aamuyölle :) Viimeiset päivät on NIIIIIIIN pitkiä.