Pöllön jumppatunti loppui lyhyeen

En ole oikein koskaan ollut ryhmäjumppatuntien ystävä, niin kuin en kuntosalinkaan. Pyöräily, uinti, kävely ja melonta, ne oli ne mun jutut ja kaikki on jääneet - syynä Riesa. Jonkun mielestä tekosyy, mutta syy kuitenkin.

Henkilökohtainen avustaja kaupungissa asuessa mahdollisti sen, että kävelylenkit läheisissä lenkkimaastoissa onnistui ja niitä kaipaankin. Uusi yritys avustajan saamiseksi, kunhan tapaan neurologi-Anskun, toivottavasti pian, että saan lääkärintodistuksen hakemusta varten. 

 Luulen, että viimeisimmät ryhmäliikuntatunnit oli rivitanssia ja se oli kyllä kivaa. Siitäkin on jo yli kymmenen vuotta aikaa, silloin kun pyöriminen ei pyörittänyt koko maailmaa 😂

Mutta tänään. Ajattelin, että kun kerran omalla kylällä on kehonhallinta ja venyttely -ryhmä ja siellä pari jo ennestään tuttua, niin uskaltautuisin mukaan. Saisin vielä ystävän mukaan sekä henkiseksi että fyysiseksi tueksi kävelemään meiltä seurojentalolle, jossa jumppa pidetään. Mukana oli ihanat Albert ja Robert, pienet valkoiset koirat, jotka tultiin hakemaan kotiin ennen tunnin alkua. 

Ennen tunnin alkua kerroin vetäjälle ja ryhmälle Riesasta ja että puhelinkotelossa on Mursun puhelinnumero. Jos kohtaus iskee, niin Mursulle voi soittaa, että tulehan hakemaan Pöllö kotiin, siitä ei nyt ole siipiä heiluttelemaan. 
Muutaman venyttelyn ehdin tekemään ja sitten "heräsinkin" siihen, kun istun tuolilla, ystävä kyykyssä vieressä ja hän sanoo, että Mursu on tulossa ihan just. Olin taas ihan pihalla - missä ihmeessä oikein olen..

Ja sitten näin Mursun tulevan ovesta sisään ja siinä vaiheessa olin minäkin jo vähän tolkuissani, kysyttiin, että tuliko hänkin meidän kanssa jumpalle, mutta ei se sitten kuitenkaan jäänyt, otti vain minut mukaansa ja toi kotiin. 

Että se siitä sitten. 

Mutta ihania ystäviä; pitivät huolen Pöllöstä 💕 Kotiin päästyä otin taas nokoset, niin kuin aina kohtauksen jälkeen, ja laitoin ystäville kiitosviestit huolenpidosta. Molemmat oli sitä mieltä, että viikon päästä uudestaan. 

Tässä äsken mietin ääneen Mursulle, mikä siinä on, että aina kohtauksen jälkeen nolottaa, hävettää, on paha mieli, kaikkea mahdollista, kun on ollut muille vaivaksi? Kotonakin. Vaikka kukaan ei ole koskaan sanonut mitään eikä millään tavalla antanut ymmärtää mitään sellaista. 
Ja sitten jonkun ajan jälkeen, nokosten jälkeen, asia on ihan ok, kohtaus tuli, oli ja meni ja apua tarvitsin ja sain ja se on ok. Ei ole paha mieli. 

Mursu pohti, voisiko se olla samalla tavalla yksi kohtauksen oireista, kuin ne muutkin: en kuule, en näe, en puhu. 
Hän kertoi, että silloin 10 vuotta sitten kun sain sen ensimmäisen kohtauksen ja olin sairaalassa kaiken kaikkiaan kolme viikkoa, pahimpaan aikaan puhuin kirjakieltä - siitä tiesi, että mulla on kohtaus päällä.

Ensi viikolla yritys numero kaksi. 

Kommentit

  1. Se paha mieli on osittain myös sitä että säikähtää ja ahdistuu kun kontrolli katoaa tyystin ja joutuu olemaan 100 prosenttisesti muiden varassa. Ainahan sitä suomalaista syö ja harmittaa kun on joutunut autettavaksi, auttaa kyllä kuttta että autettavaksi.., se on vaikeampi rooli. Ja kun sä olet joutunut jo niin pitkään kärsimään Riesasta niin voisit kyllä ihan viattomin sieluin luopua kohtauksen jälkeisistä pahoista mielistä, hyvä mieli kun vielä hengissä, mitä nyt sulat taas vähän otti siipeen... . Tai siiven sulat..öö...sulkapäähine... päähivotin.. hivotusta sujellen, Ellen oli dynastiassa. Tai Elvis. Jihuu!! (yritin Lähti Lapasesta -loppua mutta ei oikein lähtenyt, lapaset jäi käteen siis ;DD)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, kun JÄRKI, se pieni herne, Mursun ja muidenkin lisäksi sanoo, että mitä tuosta, tuli, oli ja meni. Ja mikä tärkeintä; kun oikeesti se JÄRKI sanoo, että EN OLE AINOA, en ole ihmeellinen. Siis lukekoon diagnoosissani mitä tahansa, niin ei tämä mitään ainutlaatuista ole. Muillakin on omat riesansa ja ihmiset on nähneet kohtauksia.
      Mutta siihen se JÄRKI sitten loppuukin: silmät kiinni ja anteeksi anteeksi anteeksi kun taas kävi näin.
      Voitko lyödä lankulla päähän kiitos; jos siitä irtoaisi parin tikun lisäksi sitä järkeäkin?
      Kiitos kuitenkin kun taas "kuuntelit". Tuo on niin totta, että suomalainen pärjää aina, mutta sitten kun pitäisi antautua autettavaksi, se ei ole niin helppoa. Jatkan opettelua :)

      Poista
  2. Ystävät 🧡. Ystävät auttavat pyyteettömästi ja eivät varmasti näe sitä vaivaksi, vaan se on asia joka kuuluu koko pakettiin. Uskon, että pikemminkin ystävät iloisia että voivat auttaa.

    Komppaan Sutta, että se paha mieli varmasti monesta asiasta ja omasta avuttomuuden tunteesta.

    Ihanaa, että ystävät tsemppaavat uuteen yritykseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mursu olisi tänään tullut tunniksi "viereen" (seurojen talolla on erillinen kahviotila) seuraksi joogatunnille, jotta minulla olisi ollut turvallisempi olo ja vetäjällä myös. Ihana Mursu <3
      Tiskaamisessa oli kuitenkin mulle ihan tarpeeksi joogaa tälle päivälle :D

      Poista
  3. Tuolla korvien välissä tapahtuu kaikenlaista. Varmaan jumppakin alkaa sujua, kun ensijännitys haihtuu. Olet reipas ja rohkea. Etenkin kunnioitan sitä, että puhut riesasta vapaasti. Se auttaa kaikkia muitakin.
    Sitä en kyllä käsitä mihin kommenttisi on minun blogista hävinnyt. Spostissa pääsin kyllä lukemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, korvien välissä tapahtuu kaikkkea. Fysioterapeuttini pysähtyi ja katseli tarkkaan kun kerroin hänelle edellisestä lääkärikäynnistä ja sanoin, että tuli varmistettua, että ei ole vikaa korvien välissä, mutta en kyllä ole siltikään ihan varma, jos sittenkin on "vikaa korvien välissä" ;)
      Ja kiitos - mietin kyllä sitäkin, että koska te lukijat kyllästytte mun riesatarinoihin ;)

      Poista

Lähetä kommentti

Mukava kun tulit vierailulle Pöllönkulmalle.
Jätäthän viestin käynnistäsi - tulisin mielelläni vastavierailulle :)