Pöllö kävi kielikylvyssä

Pöllönkulmalla on taas kaikki tasaista ja rauhallista, kun Pöllö on tullut kotiin maailman tuulista ja seikkailuista. Kyllähän te sen jo tiedättekin, ettei reissua, jossa ei sattuisi jotain, jolle voisi jälkikäteen nauraa. Nyt olin reissussa kokonaisen viikon - pitkästä aikaa ja siihen kyllä sattumuksia mahtui. 

Aloitetaanko vaikka siitä, että reissu alkoi Pöllönkulmalta maanantaiaamuna sillä, kun päädyimme Mursun kanssa siihen, että on pakko kirkonkylällä käydessä poiketa myös rautakaupassa: toilettiin tarvitaan uusi istuinrengas. Kuinka monta rautakauppaa - tai ylipäätään kauppaa mistä sellaisen saa, on n. 120 000 asukkaan kirkonkylässä? Nii-in. Mutta JUST SELLAINEN kuin Pöllönkulmalle haluttiin, oli vain yhdessä ainoassa. Tietenkin. 

Reissun varsinen määränpäähän oli Siskorakas perheineen ja tärkeimpiä tuliaisia oli tietenkin ruisleipä, salmiakki ja suklaa. Seuraavaksi siis leipäkauppaan. Lankomiehelle on vaikea ostaa tuliaisia; hän ei pidä ruisleivästä eikä salmiakista. Ja totta mooses se hänen suosikkisuklaansa valmistus on lopetettu. Voi itku ja hammastenkiristys, hiki ja tuska ja ahistus. Tuosta ja tuosta ja tuosta. Äkkiä ulos täältä, ennen kuin Riesa ehtii kassalle ennen mua. Kaikille löytyi jonkinlaisia tuliaisia.

Mursu oli kiltti ja vei mut Äitirakkaalle yöksi, illalla vielä pakattiin ruisleivät ja loput tuliaiset molempien matkalaukkuihin, lähtöselvitykset olin tehnyt jo edellisenä yönä kotona. Aamulla puurot ja kahvit ja sitten kohti Ison Kirkonkylän lentoasemaa. 
Sen verran kauan oli edellisestä reissusta, että tarvittiin apua automaatin käytössä, että saatiin tarrat matkalaukkuihin, mutta eihän se ollut ongelma, kun ystävällistä henkilökunta oli siellä ja täällä. Sitten kohti turvatarkastusta. Uusitun systeemin mukaan ei tarvinnut mitään sen kummempia temppuja tehdä, kunhan vain laitoit tavarat laatikkoon ja portista läpi. 
Perinteisiin kuuluu, että täällä Suomen päässä portti hälyttää Äidin kohdalla, niin nytkin: tsot tsot, peruutus. Onko vyötä, onko sitä, onko tätä. Ei ole. Kädet ylös ja uudestaan. Syynä ilmeisesti rannekello. Äiti pääsi turvallisesti turvatarkastuksen läpi. Eikös turvatarkastus sitä tarkoita? Turvallisesti tarkastuksesta läpi?

Vaan mitäs Pöllö... Missä viipyy Pöllön tavarat? Lentolaukku, käsilaukku ja huppari. Tuolla. Odotas hetki, mitäs täällä lentolaukussa on... Ruutua katseltiin ja katseltiin, melkoisen pitkään. Ja sitten: Saanko avata tämän laukun? No totta kai, tietenkin. 
Laukussa oli nippu hyönteis-/ötökkä sekä dinosauruskortteja Ötökkätutkijalle, sellaisia mitä oli kerätty Pojalle 25 vuotta sitten. Ja hirveä kasa mun lääkkeitä. (paitsi se kohtauslääke, minkä olin vihdoinkin tälle reissulle lääkäriltä saanut ronguttua - se oli jäänyt kotiin. Torvi!) Ei ne lääkkeet niitä kiinnostaneet vaan ne eläinkortit 😅 Niistä otettiin oikein pyyhkäisynäyte = negatiivinen. 
Jälleen kerran erittäin ystävällistä ja kohteliasta palvelua. 
Kuka muu kuin Pöllö :D 

Lento oli vähän töyssyinen, ei vissiin olleet ehtineet paikata kaikkia routavaurioita. Mutta jännä juttu on se, että heti kun lentokoneessa sammuu turvavyö-/istuinvyövalo, alkaa kuulua hirvittävä "klik klik klik" ja käytävällä on jono vessaan. Lento kestää n. 3 h. 

Lentotietojen seuraaminen näytöltä oli ihan mielenkiintoista; korkeimmillaan olimme jossain reilussa 11 kilometrissä - Mursu epäili, että ilmatilassa on ollut ruuhkaa kun jouduimme nousemaan niin korkealle. Kylmääkin siellä oli, muistan nähneeni lukeman -73 Fahrenheitia. 
Ennen laskeutumista katselimme Gordon Ramsayta Norjassa :) Jonkun aikaa kaartelimme Lontoon yläpuolella - me jotka emme nähneet maisemia ikkunasta näimme niitä näytöltä samoin kuin lopulta kiitoradan ja laskeutumisen. Laskeutuminen oli aikaa hurjaa katsottavaa; ihan kuin olisit katsellut suoraan tuulilasista ulos. Eikä se laskeutuminen ihan hirvittävän pehmeästi käynyt... Johonkin kuoppaan kai osuttiin. 

Lontoossa oli kuuma - ihan yhtä kuuma kuin oli täällä kotona lähtiessä, vaikka olin toivonut, että siellä olisi helteet jo vähän helpottaneet. Kolmen tunnin paikallaan istumisen jälkeen jalat oli vähän jäykät enkä Pöllöydestäni huolimatta voinut lentääkään.. Mutta hitaasti hyvä tulee ja rauhallisesti kävellen... 
Hetkinen! Britanniahan ei kuulu enää EU:hun ja tuossa on UK+rivi lippuja ja tuossa Other countries. Mutta missä on Suomen lippu? Voi vihne, kummasta nyt pitääkään mennä... Ja samassa tekisi mieli lyödä päätä seinään: UK+ ensimmäisenä EU:n lippu!!! 
Voi covid ja brexit minkä teitte maalaisille 😂😂 Kolme vuotta ja pisin matka 100 km kotoa, ei voi tietää mistä portista lentokentällä pitää kulkea, että saa matkalaukkunsa..

Ei, ei olla vieläkään ulkona terminaalista, vieläkään ei olla nähty Siskoa ja lapsia, eihän tämä nyt NIIN yksinkertaista ole. 
Matkalaukut löytyi helposti ja nopeasti. Pöllölaukku oli ensimmäistä kertaa ulkomailla, oli selvinnyt ehjänä ja kolhuitta, muutamalla mustalla naarmulla kaikista viskelemisistä. Melkein jo huokaistiin helpotuksesta: nyt kohti terminaalin aulaa ja etsimään vastaanottajia.
"Äiti, oota vähän.." huikkaa Pöllö hädissään - ettei hukkaa Äitirakasta.
Tullihenkilö heilauttaa kättään ja kehottaa Pöllöä hidastamaan vauhtiaan ja valko-ruskeankirjava pieni koira tulee nuuskaisemaan Pöllön matkalaukkua! Toteaa, ettei ruisleivistä ole mihinkään, turhaa tavaraa, noita kukaan syö, yäk. Mene Pöllö menojas ja vie ruisleivät mennessäs. 

Ei voitu lopulta enää muuta kuin nauraa meidän tuurillemme: ruisleipää, suklaata ja salmiakkia. Muumisukkia ja leluautoja. 

Kuvassa Ötökkätutkija tekemässä muistiinpanojaan Mummon tuliaisiksi antamilla muistiinpanovälineillä

Nyt ollaan päästy maahan ja saatu miljoona miljoona halausta - lisää muistiinpanoja seuraa, ette jaksa kaikkea lukea kerralla kuitenkaan 😉