Ja kuka opettikaan ketä?

Mummolla oli kaikille tuliaisiksi hienot muistiinpanokirjat. Pöllöllekin. Aikuiset ja Tyttökulta toki hoksasivat mitä kaikkea kirjanen pitikään kynän lisäksi sisällään; erilaisia tarralappuja ja ihan sellaisen muistivihkosen. Ötökkätutkijalla ei vielä niin hirveästi niitä muistiinpanoja ollut ylös kirjattavaksi, joten muistivihkoon piirrettiin ja tarralappuja käytettiin piirustusten lisäkoristeluun. Siitä olikin jo kuva tuolla ensimmäisessä "jaksossa", miten muistikirjaa käytetään. 

Niitä rakkaudenosoituksia saatiin Mummon kanssa monta päivässä, molemmilta muksuilta.
Yhtenä päivänä sain Tyttökullalta tällaisen viestin 💖, jonka talletin puhelinkotelooni.

Myöhemmin illalla Ötökkätutkija otti käsilaukkuni ja halusi tietää mitä siellä on ja niin me kävimme sen läpi - englanniksi ja suomeksi. Sen jälkeen kävimme vielä läpi puhelinkoteloni, mitä kaikkea se oikein pitää sisällään. Kun pääsimme tuohon yllä olevaan viestiin asti, oli homma selvä. Hetken aikaa pieni mies oli hiljaa lattialla omissa oloissaan, pyysi sitten siskoaan apuun, kuului supinaa ja - yhtä ylpeinä molemmat tulivat luokseni, Ötökkätutkija ojentaen mulle tämän 💖:

Hän oli itse kirjoittanut kaiken muun, mutta tarvitsi apua nimeni kirjoittamisessa ja sisko auttoi, tottakai. 

Mummo keitti meille lapsille puuroa joka aamu ja vanha kunnon puuronsyöntikilpailu muistui mieleen ensimmäisestä aamusta alkaen - kunnes eräänä aamuna oli kilpailu käynyt niin hurjaksi, että oli tullut kolari. Minä hävisin joka aamu... 
Yhtenä aamuna kuulin kun muksut taas supattivat jotain keskenään, terästin kuuloani ja kuulin kysymyksen "How can I say thank you in Mummo's language?" Ja Tyttökulta opetti Ötökkätutkijalle "Kiitos Mummo". 

Kuinka moni teistä harrastaa sudokujen tekemistä? Meillä niitä tekee molemmat, sekä minä että Mursu. Olin etsinyt kaupoista sellaista sudokukirjaa, jossa on kierreselkämys, ja kovat kannet olisi vielä extraa. Löysinkin ja oikein paksun, yli 600 sudokua. 
Niitä helpoimpia siinä sitten nojatuolissa pohdin, kun Tyttökulta kysyi mitä tein. Yritin kankealla englannilla selittää kunnes muistin, että onhan siinä kirjassa ohjeetkin. Näitä ohjeita ja hän sanoi ymmärtäneensä. 
Kokeillaanko, kysyin 9 vee tytöltä. JOO! Tehtiin yksi yhdessä, toiseen hän jo muutaman numeron osasi päätellä paikalleen, seuraavan teki ihan itse ja sitten kävikin niin, että... kun sen piti olla minä joka opetan Tyttökultaa tekemään sudokuja, niin hän opetti minua 😂
Olin niin jumittunut siihen omaan ajatustapaani niiden tekemisessä, etten osannut ajatellakaan sillä tavalla kuin hän - ja se ajattelutapa oli loogisempaa kuin minun. Ehkä tytöstä tosiaan tulee insinööri tai rakennusmestari tai jotain muuta, missä tarvitaan vielä enemmän numeroita ja laskemista. 

Yhtenä iltana - tai no puoli yö se jo oli, olin lukemassa ja Äiti tuli alakerrasta huoneeseemme. Nousin laittamaan ikkunaa vähän pienemmälle (siellä oli ihan järjettömän kuuma koko viikon) ja nenääni tule savun hajua. Taas! Oliko just edellisellä viikolla vai viikonloppuna kun vähän matkan päässä oli ollut maastopalo. Yritin katsella ikkunasta näkyykö missään liekkejä tai paloautojen valoja, mutta ei näkynyt. Selasin myös puhelimella netistä paikallislehteä ja olin löytävinäni uutisen, että jossain ei-niin-kovin-kaukana oli ollut maastopalo. Könysin raput alas kysymään Siskolta, että luinko oikein ja tulkitsinko karttaa oikein - kyllä vain. Ei se nyt ihan kauhean kaukana ollut ollut, mutta ei nyt onneksi ihan nurkan takanakaan. 
Jännitystä elämään. Muutakin kuin ne aamuyön varikset ja naapurin koirat ikkunan takana. Ennen naapurin auton kaasuttelua, kun lähti töihin. 

Kestäkää taas tätä. Kyllä tää kohta loppuu.