lauantai 21. huhtikuuta 2018

Tahdon kirjoittaa iloisista asioista

Ystävä, nuori nainen, varsinainen energiapakkaus, joka on aina valmis seikkailuun ja mihin vaan, jakoi kuluneella viikolla FB:ssa - enpä tiedä kenen kynästä lähtöisin - mutta ihan käyttökelpoisia ajatuksia: 

5 asiaa, jotka kannattaa lopettaa
...niinku nyt heti!

1. Muiden miellyttäminen
2. Muutoksen pelkääminen
3. Menneessä eläminen
4. Itsesi ja unelmiesi mitätöiminen
5. Liika murehtiminen


Luettuani nuo, lupasin itselleni ainakin yrittää toteuttaa noita viittä ohjetta. Niitä ei tarvinne selittää. 

Tiatokoneeni on ruvennut pitämään huolta siitä, menen ajoissa nukkumaan. Tai ainakin suljen tämän ajoissa; tämmöiset vekottimethan pitäisi sulkea hyvissä ajoin ennen nukkumaan menoa, jotta aivot saavat levättyä ja nukkuu sitten paremmin ja levollisemmin. Tai jotain. Tämä on nyt parina iltana ihan yhtäkkiä itsestään sanonut "naps" ja sammuttanut itse itsensä. Ei sillä, että tällä nyt mitään välttämättä tekisinkään, tämä vain on auki tässä sohvalla vieressäni, kun teen käsitöitä. Usein tulee vilkaistua esim. joku ohje tai vinkki jonkun asian tekemiseen tms. Tai vilkaistua sähköpostia, sinne kun saattaa illalla tulla jotain muka-tärkeää, johon hyvä vastata pikaisesti. 

Mutta ilmeisesti tämä vetelee viimeisiään. Onhan tämä vanhakin, en edes tiedä kuinka vanha. 


Jotta sitten kun katoan, niin sitten on kone tiltannut, en minä 😊

Tänään on satanut vettä lähes koko päivän - välillä oli taukoa sen verran, että tuuli ehti kuivata kävelytien. 
Hienoa, että sataa: se sulattaa loput lumet ja kevät etenee. Sadevesi huuhtoo hiekoituspölyt viemäriin. Sade raikastaa ilman. Ilmassa tuoksuu selvästi kevät. Märkä asfaltti tuoksuu hyvältä. Märkä metsä tuoksuu hyvältä. Märkä multa heräävän nurmikon alla tuoksuu hyvältä. 

Olen yrittänyt neuloa huivia SNY:n lähettämän ohjeen mukaan... AM:llä on hauskaa (hyvä, että edes toisella meistä on 😂😂) Ohjeessa tarvitsee osata laskea korkeintaan kuuteen - se tuntuu olevan mulle aivan liian ylivoimaista. Riitelen itseni kanssa - ja nauran itselleni, kun laskeminen on niin vaikeaa. Ja joka kerta, kun onnistun neulomaan sellaisen puikollisen, jossa pitää laskea, purkamatta alusta loppuun, iloitsen kuin lapsi. "Brio, osaamisen iloa" 👍👍
Mutta periksi en anna, kyllä te vielä sen huivin näette 😂😂

Jätskiä tekis mieli.... 😉


25 kommenttia:

  1. Oi Joo, toivottavasti huivi ei aiheuta liikaa harmaita hiuksia!

    Ihanaa, että kevät etenee!

    T. Sny

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä välitä, mä löysin jo viime viikolla ensimmäiset OIKEASTI harmaat hiukset ;) Toisaalta ihan hyvä, jos harmaantuvat nopeasti, niin harmaantuvat tasaisemmin, eikä vaan hius sieltä, toinen täältä :P

      Se 5. kerros on se pahin, se jostain syystä haluaa riidellä mun kanssani :D

      Muutenhan mulla on semmoiset ns. perisuomalaiset ei-minkään väriset hiukset.

      Poista
  2. Mä oon samaa mieltä noista, mutta ensimmäiseen en.
    Laotse on sanonut, että jos joku on minulle paha ja minä olen hänelle hyvä, hänestäkin tulee hyvä. (ja se on todellakin totta)

    Toista ihmistä voi miellyttää vaikka vaan kuuntelemalla häntä.

    Joo, tää on kärjistämistä, ymmärsin kyllä pointin. :D
    Itte oon päässy jo neljästä eroon, en kerro mistä en, mutta työn alla sekin on. :)

    Mukavaa sunnuntain jatkoo teille sinne!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä tuon ykkösen idea on miellyttämisen asteessa. Toista ihmistä voi miellyttää olemalla ystävällinen, mutta itseään ei saa kadottaa. Tiedän henkilöitä, jotka ovat olleet koko elämänsä kynnysmattoina. Loppujen lopuksi he ovat tavalla tai toisella rikkoutuneet, koska kukaan ei voi elää elämäänsä ilman omaa tahtoa.

      Poista
    2. Just noin, en ois paremmin osannu selventää. :)

      Poista
    3. Sanotaanko vaikka niin, että ketään ei tarvitse koko ajan miellyttää, mutta muille ihmisille-niille ikävillekin- kannattaa olla miellyttävä =) mielestäni nykyaikana korostetaan vähän liikaa ihmisen omia mielipiteitä. Vähän väliä joku jakaa fb:ssa jonkun mietelauseen, jonka idea on siinä, että vain sinä itse olet tärkeä, häivyttää elämästäsi kaikki he, jotka eivät tuota sinulle iloa. Mielestäni vanhanajan kohteliaisuudella pääsee pitkälle myös niiden ei niin mukavien ihmisten kanssa. Toki ihan kaikkea ei kannata sietää.

      Poista
    4. Toi on niin perseestä, (nykyajan meininki) että vain sinä itse olet tärkeä.
      Kyllä kaikessa täytyy ottaa huomioon myös muut, eikä vaan hokea että minä minä itte vaan, kaikki heti mulle tänne nyt, eikä töissäkään ole (aina) kivaa. :))

      Kohta pöllö kieltää käyttämästä blogiaan keskusteluun numero ykkösestä. :DDD

      Poista
    5. Oottakaas, kun käyn jeesaamassa ruuan laitossa, tulen sitten kirjoittamaan uudestaan sen minkä äsken hukkasin :D

      Poista
    6. No niin.
      Minä minä minä minä. Se on totta, ihmisistä (meistä?) on tullut niin itsekeskeisiä, että vain MINÄ olen tärkeä, ja minulla on oikeus, oikeuksia. Mutta unohdetaan se, että ne oikeudet tuovat myös velvollisuuksia, ja vastuuta.

      Itsekin ajattelen tuon muiden miellyttämisen niin kuin Reppanainen (jos oikein ymmärsin?), että ystävällinen ja kohtelias tulee olla, mutta kynnysmatoksi ei tarvitse alistua.
      Minä oon opetellut sitä, ettei mun tarvitse miellyttää kaikkia: kun minusta ei enää ollutkaan hyötyä, mut heitettiin syrjään kuin risa kenkä. Vaikka tajusin sen, yritin vieläkin, ennen kuin vasta puoli vuotta sitten ymmärsin, että ei mun tarvitse olla se hyväksi käytetty, jonka yli kävellään. Ei oo kävelty enää yli, ei ohi, ei vastaan..

      Olen opetellut erottamaan ystävät ja Ystävät, joskus vaana on joidenkin tapahtumien jälkeen uskoteltava itselleen, että joko minä en ollut hänen arvoisensa tai hän ei ollut minun arvoiseni. Itserakasta?

      Poista
    7. Mun äiti sanoi jo nuorena ja sanoo viellä vanhanakin, että viisaus asuu vanhoissa naisissa. Se on muuten totta ja saihan ainakin hiukan enempi tekstiä aikaan...

      Poista
    8. Moni oppi ja viisas sananlasku on peräisin mummulta (äidin äiti) tai muorilta (isän äiti) - ja sitä mukaa kun itselle tulee lisää ikää, niitä oppii ymmärtämään. Ja muistaa, että onhan se Äitirakas niitä samoja oppeja yrittänyt tähän luupäähän takoa :D Kova homma sillä vaan on, mutta pikkuhiljaa, pikkuhiljaa... Ikä ja elämää opettaa... ;)

      Poista
    9. Tuossa kuvassa olevan päällimmäisen palleron koulussa on just jotkut kultaiset säännöt, mitkä lie, mitkä on kaikki muotoiltu tyyliin "Meillä on oikeus käydä koulua, mutta velvollisuus tehdä parhaamme ja keskittyä oppimiseen." ja "Meillä on oikeus rentoutua ja leikkiä, mutta velvollisuus leikkiä nätisti yhdessä ja pitää huolta leluista jne." :)

      Poista
    10. Hyvä, että opetetaan jo pienestä pitäen, että oikeudet tuovat myös vastuuta ja velvollisuuksia.
      Vaikka tuntuukin niin hurjalta, että tuo pieni pallero on jo koulussa :)

      Tuli mieleen, kuinka hän ensimmäistä kertaa tavatessamme (siis minä ja hän) luki minulle ja mummolle aamuisin pehmopupun pesu- ja tuoteselosteesta "päivän ohjelman ja käyttäytymisohjeet" <3 - olisiko ollut silloin 6 kk? Että ohjeita on annettu :D

      Poista
  3. Mistä huomaa, että kevät on tullut? Jäätelömainoksista! Niitä tursuaa nyt joka tuutista. Just mietin, että milloinkohan olen viimeksi syönyt jäätelöä. En muista, mutta kauan siitä on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon niin jätskiholisti, että sitä on talvellakin aina pakkasessa. :DDD

      Poista
    2. Meillä ei säily jäätelö pakkasessa kuin korkeintaan puoli päivää... Kaksi jätskiholistia samassa huushollissa.

      Poista
    3. Ei meilläkään jäätelö säily, Maajussi on herkkujen perään =) tuosta tulikin mieleen eräs keskustelu töissä. Välipalaksi oli jäätelöä ja pöytäseurani herra 3v kysyi onko minulla jäätelöä kotona? Vastasin ettei ole, koska Juha on syönyt sen kaikki. Pöytäseurani katsoi minua silmät pyöreinä ja kysyi myötätuntoisella äänellä "Etkö tinä taanut etet maittaa?!"

      Poista
    4. Voi miten myötätuntoinen pieni herrasmies <3

      Poista
  4. Perseennuoleminen erikseen mutta kohteliaisuutta vaadin=) Jäätelöholisteja??? Kaikkea sitä mulee vastaan


    *pyöritteleesilmiään*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Etkö oo jo oppinut, että Pöllönpesässä asuu kaks kummaa tyyppiä (ennen muuten asui ihan oikeakin Kumma, mutta se on muuttanut jo pois), ja käyhän täällä vieraita - mahtavia, mukavia, ihania ihmisiä, joiden kanssa saa hienoja keskusteluja aikaiseksi!
      Vaikka nyt sitten jäätelöstä, jos ei muusta :)
      Etkös muuten muka itse tykkää jäätelöstä...?

      Poista
  5. Nyt on niin syvällistä, etten sotkeudu ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jäätelöä, jäätelöä, jäätelöä :D

      Poista
  6. täällähän on vilkasta keskustelua...Hyvähyvä.

    VastaaPoista