torstai 15. helmikuuta 2018

Sitä mäkihyppyä, nii-in...

Arkeilija sanoi, ettei hyppää lauantaina, vaikka lehdessä niin "määrättiin" 😉😉 - tarkempi tarkastelu kyllä sitten osoittikin, että se olikin onneksi neljä vuotta vanha juttu.

Mutta; tämäkin saattaa taas olla juttu joka on toisille tuttu, olen ehkä kertonut tämän aikaisemminkin, mutta luulen, että on ainakin jokunen, jotka eivät ole tätä lukeneet:

Minustapa piti tulla mäkihyppääjä! Oltiin kahdeksannella luokalla kun luokkakaverin kanssa päätettiin, että nyt, nyt me lähdetään kokeilemaan ja meistä tulee mäkihyppääjiä - pois tieltä mummot ja männynkävyt 😃
Suksia ja hyppypukua äiti ei suostunut ihan heti ostamaan, sovittiin, että lainaan ne hiihtoseuralta, mutta oman kypärän äiti osti 😃
Mutta mutta... ensimmäisiin harjoituksiin jäi minun mäkihyppääjän ura, muisto siitä kyllä kulkee mukana elämäni loppuun asti:
Me aloittelijat saatiin ihan ensimmäisenä mennä kokeilemaan ihan lumesta tehtyä hyppyriä ja sekin näytti sieltä ylhäältä katsottuna ihan hurjalta...
Sieltä sitten alas tultiin... jäistä ja kuoppaista alastulorinnettä kuin peffamäkeä. TASAN YHDEN kerran 😃😃. Enempää ei nimittäin häntäluu kestänyt. 😨😨 

Ja kun sitä häntäluuta on sen jälkeen pari muutakin kertaa kolhittu, niin kyllä joka ilta muistan tuon suuren unelman päästä Olympialaisiin edustamaan Suomea ensimmäisinä naismäkihyppääjinä...
Onneksi sinne on nyttemmin päässyt oman kaupungin tyttö meidän puolestamme ❤❤

...ja onneksi on noita pehmusteita nykyään omasta takaa sen verran, että pulkkamäessä voi edes kerran talvessa laskea, paitsi tänä vuonna, kun Mäkimestarimme on loukkaantunut ja päätimme antaa hänen viettää sairaslomaansa rauhassa 😃



16 kommenttia:

  1. Entä se sun kaveri? Tuliko hänestä mäkihyppääjä? Ehkä joku kuuluisa, jonka me kaikki tiedämme. Tätä puolta sinusta en tiennytkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tullut, ei tullut meistä kummastakaan :)
      Seuraava laji, mitä käytiin katsomassa oli rytminen kilpavoimistelu, mutta ei ollut sekään meidän juttu :=D
      Piti odottaa monta kymmentä vuotta, ennen kuin "kanootin kapean vesille työnsin..." :)

      Poista
  2. Olen se minäkin Laajavuoren mäessä kertaalleen laskettelua harjoitellut!! Nooh, otetaas vähän takas, puolesta mäestä=)
    Unelmat kantaa, häntäluu maksaa;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuossa harrastuksessa on se huono puoli, kun ei murtunutta häntäluuta saanut edes kipsiin :D

      Poista
    2. Ai niin nyt kun tuli mieleen, sen muistin nimi on kovalevy eli siis ulkoinen kovalevy. Haeskelin netistä kun pitää ostaa varulta että saa kopioitua koneen datan talteen. Löysin yhden mihin mahtuu kolme kertaa se mitä tarviin eli on ns. kasvuvaraa ja ei maksa kuin kolmekymppiä. Kannattaa sijoittaa, säästynee monelta harmaalta hiukselta=)
      p.s. tuliks kortti?

      Poista
    3. Kiitos, kortti tuli eilen :)

      AM:llä on joku-ulkoinen-muisti-kovalevy-härpäke.
      Itse siivoilin ja järjestelin eilen koneella olevia kuvia jotta saan niitä siirrettyä muistitikuille. Vielä riittää työtä... Ja jos kuvat häviä, niin ei niistä nyt niin iso vahinko tule - kuvissa on paljon sellaisia, jotka ei oikeasti sano/kerro mulle yhtään mitään (muisti...)

      Poista
  3. Kotikaupungissa oli niitä hyppääjiä, mun luokallakin yksi; mikä oli ollessa ku hieno Ounasvaaran hyppyrimäki oli käytössä. Mie en uskaltanu ees pururadan ladun loppumäkeä laskea. Paitsi että jossain oon pakosti laskenut, kun muistan suksen katkaisseeni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä oon käynyt Ounasvaaralla vaan "sienikoirana" :) Siinä olin hyvä jo silloin, n. 30 vuotta sitten ja olen kuulemma edelleenkin, täällä etelässä :)
      Mukulana hiihdettiin pimeässä ns. "Körrin latua", siellä missä kävin kouluakin. Siellä oli yksi iso mäki, jota toiset laski, toiset kiipesi ylös. Missään ei siihen aikaan lukenut kummin päin lenkki pitäisi kiertää, sitä kierrettiin niin päin kummin tuntui paremmalta = mistä kohtaa pääsi ladulle helpoimmin. Ei koskaan mitään sattunut, mutta nyt kun sitä miettii, niin kyllä se aika hurjaa touhua oli :D
      Yhtään suksia en muuten koskaan ole katkaissut.

      Poista
    2. Mä tykkäsin hiihtää pentuna, on joku diplomikin kolmannelta luokalta kun tulin viidenneksi koulun hiidoissa, loppui siihen kun otin kunnon lipat yhdessä mäessä.
      Muutoinkin olen kokeillut aika montaa urheilulajia ja vaihtanut aina kun on sattunut jotain: jääkiekkoa, jalkapalloa, painia... Jossain vaiheessa tajusin viimein että lajista riippumatta joskus sattuu ja lopetin koko urheilun. Vaihdoin kävelyyn ja sillä pärjännyt, pyöräily kans hyvää kuntoilua.
      Urheilu vaarantaa terveytesi:)

      Poista
    3. Muksuna tulikin hiihdettyä, kun hiihtämään pääsi suoraan ovelta - sitten kun muutettiin kaupunkiin ja suksia piti kantaa pitkin katuja, niin hiihtointo hävisi. Ja nykyään tosiaan se autolla hiihtopaikalle ajaminen - ei oo mun juttu.

      Meidän latuyhdistyksen motto on "Liikunta vaati luontoa"

      Poista
  4. Mä muistan muutama vuosi sitten kun olin mukana Maajussin koulutusreissulla Laukaan Peurungassa. Pisin 8km:n lenkkipolku noudatteli latupohjia ja siellä oli yksi mäki jonka hädin tuskin uskalsin kävellä alas, vaikkei ollut edes lunta maassa. En tajua miten siitä voi ihmiset laskea suksilla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voih, ennen sitä olisi uskaltanut vaikka mitä... Nyt kun olen katsellut noita olympialaisia, niin joku kelkkailu olisi ihan mahtavaa - ollut silloin joskus :D
      Mitä enemmän vauhtia sitä parempi.

      Viime kesänä kun oltiin siellä Iijoella ja katselin kun toiset meloi sitä Kipinänkoskea, kävi kyllä haikeana mielessä "voi kun minäkin"... Siis hurjaltahan se koski näytti, mutta olisi ollut niin hienoa päästä laskemaan se koski :D

      Poista
  5. Tulipa myös vanhat jutut mieleen. Lapsena kotonurkilla oli aika poikavaltainen porukka, jonka mukana kuljin laskettelemassa mäkiä. Pojat kiusasivat ja sanoivat, ettet varmaan uskalla laskea tästä mäestä. Sanoin, että uskallan ja laskin. Itku tuli, kun joku pojista oli päästänyt läjän ladulle ja minä laskin sen yli. Itkien menin kotiin ja äiti putsasi sukset navetankeittiössä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei :( Pojat kyllä osaa tehdä jos jonkinlaisia kepposia - ja vielä yllyttää niin tyttöjä kuin toisiaankin.

      Poista
  6. Minä olen sen verran pelkuriluonne, etten ole edes ajatellut mitään hyppyä. No kerran hyppäsin veteen korkeimmalta tasanteelta ja meinasin hukkua, kun en tajunnut heti lähteä pyrkimään pintaan vaan vajosin pohjaan asti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih - tämä samainen "hurja" mäkihyppääjän urasta unelmoija ei saanut koskaan sitä uimakandin merkkiä koulusta: syystä, ettei uskaltanut suorittaa juuri noita hyppykokeita!
      Oli kaksi vaihtoehtoa:
      - hypätä kolmostasolta pää edellä tai
      - hypätä viitostasola jalat edellä
      En hypännyt. Kaikki muut tehtävät suoritin mallikkaasti, mutta noista jäi merkki ja todistus kiinni.

      Että se siitä rohkeudesta: alamäkikelkkailusta, josta Reppanaiselle kehuin ja mäkihypystä ja koskenlaskusta :D

      Suuret on siis puheet :D :D

      Poista