Myyntisirkkusten seikkailut Suomen suvessa 2018 - osa 14

Myyntisirkkusten seikkailu Suomen Suvessa 2018 alkaa lähestyä loppuaan: perjantaiaamu ja melojatkin lähestyvät pikkuhiljaa Imatraa.

Me heräilimme - kuinkas muuten - auringonpaisteeseen ja linnunlauluun Saimaan Ladun majalla, teimme tutun aamunpalan eli puuroa, voileipää ja kahvia.  Kun aamupala oli syöty ja maja laitettu kuntoon - illalla sinne tulisi koko muukin organisaatio ja turvaryhmä iltaa istumaan ja hengähtämään ennen seuraavan päivän kotimatkaa - lähdimme kohti toiseksi viimeistä myyntipaikkaamme.

Aamupäivän vaihtopaikat olivat sen verran ahtaita, ettei meidän ollut järkeä PakuPojalla niihin ahtautua vaan ajoimme suoraan Ruokolahdelle Suikkalan lavalle. Hienolle paikalle on tanssilava rakennettu - harmi, ettei ollut päivätansseja sinä päivänä.
Aurinko kyllä paistoi pilvettömältä taivaalta, tietenkin ja meidän myyntipaikalla riitti väkeä.

Ylen Summeri -kuvausten lisäksi otettiin myös muita kuvia:

Kuvan julkaisuun saatu lupa kuvaajalta
Tästä voitte arvailla, kuka on viettänyt aikaa ulkona auringossa ja ketkä enimmäkseen kajakissa 😂
Jokaisella meidän organisaatiossa on oma tehtävänsä...







Päivä oli todella kuuma ja hikinen, ja melko kiireinen. Harmittaa, kun en nenää puuteroidessani huomannut ottaa kuvaa tanssilavan legendaarisesta naistenhuoneesta! En ensin edes löytänyt sitä, en ymmärtänyt, että se on rakennuksen alla!

Ja onneksi meillä on turvaryhmä 💘 - sehän siis toimii tarvittaessa myös maalla. En taas tajunnut käydä syömässä ja juomisenkin kanssa oli niin ja näin ja sitten se aurinko. Kun lähdin sinne naistenhuoneeseen, yksi meidän turvaryhmäläisistä tuli vastaan. Pyysin, että hän vähän katsoisi mun perääni - jos ei mua ala kuulua takaisin, niin tulee hakemaan mua, sitten on jotain tapahtunut.
Pääsin kuitenkin omin avuin pois, kun pääsin varjoon, niin kaikki oli hyvin ja hänkin oli huojentunut kun tulin takaisin.
Autossa oli vettä ja pari energiapatukkaa -niiden avulla sain taas lisää virtaa 💪

Kun Summerin nuoret oli melotettu ja kuvaukset hoidettu, ja viimeinen vaihto tehty, lähtivät melojat viimeiselle osuudelle, kohti Imatran satamaa. Aikaa osuudelle ei oltu varattu kuin 1,5 tuntia joten meilläkin alkoi PakuPojan pakkaaminen jo hyvissä ajoin ja nokka kohti satamaa, että ollaan siellä hyvissä ajoin ja ehditään purkaa auto vielä viimeisen kerran.

Kummasti nousi melkoinen tuuli, mutta siitä huolimatta vanhan tavan mukaan osa melojista lähti muita vastaan - lukumääriä en valitettavasti muista, mutta melkoinen määrä niitä kaiken kaikkiaan lopulta satamaan saapui tapahtuman päättämään.

Melojia siinä odotellessa ja niitä kummallisia mustia ötököitä hätyytellessä vanhan rouvan sykähti oikein kunnolla - en ensin edes tajunnut mitä tapahtui: katselin vain, että  moottoripyörällä tuli joku nuori poika (mies) ja pysäköi sen Tunturiruipelon auton eteen, joka oli siinä meidän lähellä ja kylläpä tulee mukavan näköinen nuori poika ja suoraan minua kohti, mitähän se nyt. Ja sitten yhtäkkiä tajusin: tuttuhan se! Koko viikon olin odottanut sitä nuorta miestä ja siinä se oli ja rutisti kovasti! Ei, ei ollut oma Poika, vaan velipuolen serkku, viimeksi nähty... no monta vuotta sitten 😂 Veljensäkin oli jossain matkalla piipahtanut, mutta hänen kanssaan ei osuttu kohdakkain. Isänsä oli reissussa mukana ja siskonsa kävi jo lähtöpaikalla.

Kun lopulta oli melojat saatu rantaan, kalusto joko autojen katolle tai ainakin lähelle autoja alkoi päätösseremonia: joukkueille jaettiin osallistumisdiplomit. Meidän Aurinkomme haki reippaasti meidän Latuyhdistyksen diplomit (ja joku taisi vähän kuivata silmäkulmia..).

Sen jälkeen luovutettiin Kuopion kaupungin lähettämä viesti Imatran kaupungille, arvottiin Bear & Waterin lahjoittama kajakki, Welhonpesä Oy:n lahjoittama SUP-lauta kokeilijoiden kesken, Lahnakoski Oy:n lahjoittamat melat (2 kpl) kokeilijoiden kesken sekä luovutettiin Suomi Meloo ry organisaation ja Turvaryhmän lahjoittama SUP-lauta Mansikkarinteen lasten- ja nuortenkodille.



Sitten olikin hyvästien aika: paljon halauksia ja kesän toivotuksia.  "Ensi vuonna nähdään", "Nähdäänhän me sitten taas ensi vuonna", "No ei se vuosi niin pitkä aika ole", "Ajakaa varovasti"

Turvallista kotimatkaa Äitirakkaalle ja Tunturiruipelolle ja Auringolle sekä muulle porukalle - oikeastaan enemmänkin ajatuksissa ja sitten myöhemmin puhelimitse, lähtivät nimittäin sen verran ripeästi, ettei enää ehditty sen kummemmin tavata.

Meidän koko porukka ajeli takaisin Saimaan Ladun majalle - sinne missä olimme viettäneet edellisen yön Kuljettaja-Sirkkusen ja herraseuran kanssa. Kaksi miehistä lupautui/päätti tehdä meillä ruokaa ja keittiöön ei ollut muilla asiaa. Meillä oli ainoastaan lupa tuvan puolella järjestellä pöytiä ja penkkejä niin, että olemme kaikki saman pöydän ääressä.

Ja osa porukasta lämmitti saunaa. Sauna oli kovin kovin pieni, sinne ei oikeastaan mahtunut kuin kaksi ihmistä kerrallaan. No kävihän se niinkin 😂 Uimaankaan ei päässyt, sillä laituria ei ollut, eikä kaislikossa voinut kävellä.

Ruokana meillä oli uunissa kypsytettyä kanaa, kolmea erilaista salaattia, patonkia, tuorejuustoja.. mitähän kaikkea meillä oikein olikaan.. Minäkin söin ihan kiltisti paprikaa kaikissa salaateissa, yhtään en jupissut vastaan.



Tässä meidän toinen kokkimme.






Kaikki olivat melkoisen väsyneitä ja ruuan jälkeen väki alkoi vetäytyä nukkumaan: Kuljettaja-Sirkkunen ja herraseura minun kanssani majaan, muutama pakettiauto joissa väki oli nukkunut viikon aikanakin ja yksi asuntoauto. Joku nukkui ulkonakin, mikähän härpäke se nyt sitten olikaan. Hyttysiltä suojassa kuitenkin...

Aamulla väkeä alkoi pikkuhiljaa palailemaan majaan aamupalan tekoon, edellisiltaisia patonkeja, pikapuuroa viikon eväistä, kahvia ja teetä ja kaikenlaista. Vähän sellaiset keräilyerät. En muista mitä siinä pöydän ääressä tein tai sanoin, mutta... kuivaan silmäkulmat välillä.. yksi meidän turvaryhmäläisistä, voisi sanoa, että se rauhallisin, hiljaisin ja totisin - vaikkakaan ei mikään tosikko eikä puhumaton - sanoi sanat, jotka talletin sydämeeni ja jotka olen ottanut esiin kaikkein pahimpina päivinä:  "Juuri siksi, kun olet niin kamala, me sinua niin rakastamme"   Yksi kauneimmista lauseista mitä mulle on sanottu.
Toinen oli edellisenä iltana, kun kysyttiin, että onko mulla varmasti kaikki hyvin, hän (kysyjä) oli huolissaan, että jaksanko mä koko viikon.
Kaikki ihmiset joiden kanssa tuon viikon vietän, ovat kyllä rakkaita.

Aamiaisen jälkeen osa väestä lähti ajelemaan kotiin ja me jäljelle jääneet  jäimme tekemään osasta tavaroista inventaariota, kun meillä oli tieto, että ne piti viedä paikkaan xx. Kun se oli tehty, mekin Kuljettaja-Sirkkusen lähdettiin ajelemaan kotiin päin ja matkalla soitettiin, että no mikä on se paikka xx, mihin ne inventoidut tavarat pitää viedä....Juu, ei tarvikaan viedä! Murrr....
No ei se mitään - olipahan inventoitu ja nopeamminhan se kävi kun oli enemmän väkeä sitä tekemässä.

Me ajettiin Lappeenrannasta Äitirakkaan ja Tunturiruipelon luo ja kun oli hyvä ilma, tehtiin loppu inventaario siellä, saatiin vielä apua Äitirakkaalta (tai niin kuin Kuljettaja-Sirkkunen hänet nimitti, Suomi Meloo-Äiti 💗)
Kun inventaario oli tehty... siinä se oikeastaan olikin sitten tehty 😥😥 Odottamista olisi taas ensi kesään asti. Mutta onneksi on kaikenlaista tekemista tässä vuoden mittaan ja muutenkin tapaillaan, ettei ihan koko vuotta erossa olla.

Pitkiä puheluita ja sen sellaista,

Pitkään kesti tämän tarinan kertominen, mutta nyt on tarina loppu, kohta voidaan aloittaa jo vuoden 2019 seikkailun kertominen - vai jaksatteko te sitä edes lukea?

Loppuun vielä muutama kuva.


Melajuhlapaikka Hotel Spa Järvisydän, Rantasalmi







Nämä kuvat löytyy Oravista, toinen sisältä ja toinen ulkoa





Tämä oli Melajuhlan jälkeisen aamun vaihtopaikalta, odotettiin melojia saapuvaksi ja tämä kukkaseppele oli tehty yhden saapuvan melojan kunniaksi 💝




Suomi Meloo -pipo - jotta tarvittaessa erotutaan joukosta. Pipoa ei tänä vuonna tarvittu...
Pöllön Japanista tuliaisiksi saama pöllöhuivi.

Ja Myyntisirkkusten yksi tärkeimpiä työkaluja: maksupääte, jotta asiakkaat voi maksaa myös kortilla.





Kommentit

  1. Velipuolen serkku ♥♥
    Kamalaa kyllä, miksi sitä paprikaa pitää joka paikkaan tosiaan tunkea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaako velipuolen serkku vähän hassulta :) Ehkä näin omiin korviinkin, mutta kun nähdään niin harvoin - niin kuin nytkin meni monta vuotta :D

      Mulla ei ole paprikan syöntiä vastaan mitään muuta kuin se, että en pidä siitä. Vatsa kyllä kestää, mutta maku..jaiks... vaan kaikkeen tottuu, ei se enää niin kamalaa ole.

      Poista
  2. Ain on kiva lukea juttujasi. Myös ensi vuonna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Repu :) Kiva, että ainakin joku vieläkin jaksaa lukea näitä melontajuttuja - muun höpötyksen lisäksi. Näistä melontajutuista olen eniten huolissani ;) ;)

      Poista
  3. Ihanaa, voit odottaa ensi kesää ja uusia seikkailuja! Oikein hyvää uutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensi kesän valmistelut on jo aloitettu ja ensi viikolla jatketaan :)

      Oikein hyvää uutta vuotta myös teille!

      Poista
  4. Pöllön Suomi Meloo -seikkailuja on ollut kiva lukea. Mukavaa, että on puuhastelut jo ensi kesää varten aloitettu. Nuo reissut on varmasti upeita uusine ja vanhoine tuttavuuksineen, kommelluksineen sekä pääsee tutustumaan uusiin paikkoihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva "kuulla" (hullua kirjoittaa noin :D ).
      Nuo reissut tosiaan ovat kesän parhainta antia; kaikista mainitsemistasi syistä. Ja siihen päälle vielä vanhojen muisteleminen. Esim. viime kesänä siellä yhdellä vaihtopaikalla kovassa ukonilmassa ja vesisateessa "Niin mutta muistattekos sinä vuonna kun oltiin siellä..." "Niin ja sinä vuonna satoi ihan koko viikon..." Tai "Muistatteko kun viimeksi käytiin täällä, koskas se nyt olikaan, olikos se vuonna xx - ei kun sinä vuonna melottiin sieltä sinne. Ei kun SE oli sitten seuraavana vuonna, sinä vuonna melottiin siellä..." :D :D

      Poista

Lähetä kommentti

Mukava kun tulit vierailulle Pöllönkoloon.
Jätäthän viestin käynnistäsi - tulisin mielelläni vastavierailulle :)