Jepulis Penjamin Pieni tulitikkutytär


Meille on tullut talvi! Ihanaa, joka puolella vihdoinkin näyttää siltä miltä talvella pitääkin ja on pikkuisen pakkasta. Juuri sen verran, että lumi pysyy lumena eikä muutu heti sohjoksi.
Tämä kuva on otettu niin, että meidän koti on selkäni takana, ehkä parin sadan metrin päässä. Tuossa oikealla oli ennen ostoskeskus, jossa oli vaikka mitä, mutta joka nyt on aikalailla tyhjenyt liikkeistä ja rakennus on saanut purkutuomion.
Vasemmalla, missä näkyy yksinäinen (vai onko siellä useampi) auto, siinä oli ennen päiväkodin parkkipaikka ja tuosta kuvanottopaikasta n. 300-400 m kuvanottosuuntaan on meidän vanha koti - se mihin me silloin 31 vuotta sitten tälle mäelle muutettiin 😊
Paljon on tämä mäki muuttunut 30 vuodessa - niin ollaan mekin, mutta paljon on pysynyt ennallaankiin.
Kuten esimerkiksi ne Kauneimmat joululaulut tuolla kuusikon keskellä olevassa kirkossa (vähän vasemmalle noista kuvassa näkyvistä kuusista, jos tarkkoja ollaan)


Tänään oli kuitenkin vuorossa yksi uudemmista jouluperinteistä: kaupungintalomme sisäpihalla esitetty näytelmä, jossa pääosassa on yksi kaupunkimme legendoista, Jepulis Penjamin. Jepulis Penjamin, eli Daavid Ahola; hänestä kerroin vuosi sitten enemmänkin, kun kävimme katsomassa ensimmäisen näytelmän, Saiturin Joulu.

Nyt oli vuorossa Jepulis Penjamin Pieni tulitikkutytär.  Näytelmän oli H.C. Andersenin sadun pohjalta lahtelaistanut Timo Taulo ja sen esitti Ainonpuiston teatteri.

Tarina sinänsä on varmaan kaikille tuttu: pieni orpotyttö myymässä tulitikkuja kadunkulmassa jouluaattona.
Ihmiset ovat jo kodeissaan viettämässä joulua, ikkunoista loistaa valot, kodeissa on lämmintä, onnellisia perheitä herkkuja notkuvien pöytien ääressä.

Tässä versiossa Poliisimestari Iso-Antti avaa tyrmän oven "taparikollisille" ja niin myös Jepulis Penjamin, pyynnöstään huolimatta, pääsee jouluksi vapaalle jalalle.

Tornienkelit Oriel, Sariel ja Eliel pitävät Jepulis Penjamille pientä puhuttelua: vuosi sitten oli puhetta, että hän parantaa tapansa eikä enää joudu putkaan eikä muutenkaan tekemisiin Poliisimestarin kanssa. Ja tässä sitä nyt taas ollaan!

Pienen Mirja -tytön isoäiti on juuri nukkunut pois ja Mirja on jäänyt aivan yksin. Sytyttäessään tulitikkuja käsiään lämmittäkseen, hän näkee mitä ihanimpia asioita, ja ikävöi isoäitiään. Poliisimestari Iso-Antin tavattuaan Poliisimestari alkaa selvittämään asiaa ja tuo lopulta kirjeen, jossa Mirja-tyttönen todetaan virallisesti orvoksi.
Sen perusteella Poliisimestari määrää Jepulis Penjamin pitämään tytöstä huolta: Mirjasta tulee Jepulis Penjamin tytär ja Jepulis Penjamista Mirjan oma papparainen.

Vaan eihän vanha mies, p**akuski ja viinaankin menevä ja mitä kaikkea, oikein osaa pienestä tytöstä huolta pitää...
Tyttö ystävineen tekee työtä kaupugin tulitikkutehtaassa: kiire, kiire, kiire, nopeammin, tehokkaammin..  Niin kuin tämän päivän tapa on.  Ja aina välillä tulitikkuja häviää lasten omiin taskuihin, ja niitä he sitten kauppaavat kaupungilla. Mirja vaan ei tahdo enää olla siinä joukossa mukana.

Mirjalla on vielä muutama tulitikku jäljellä - hän sytyttää yhden ja Isoäiti tulee häntä tapaamaan.
(Taustalla soi hiljaa koko Varpunen jouluaamuna -musiikki).  Isoäiti käy lohduttamassa Mirjaa kahdesti tai kolmesti, mutta koska Mirjalla ei ole kotia, ei kattoa päänsä päällä...
Jouluaamuna löytyy kadulta pieni tyttö posket valkeina uneen vaipuneena nojaamassa talon seinään... 😢💔

Tämä keskiäkäinen rouva sai välillä nenäliinalla silmiään - mutta sai näytelmän aikana nauraakin, ei se ihan niin surullinen ollut kuin tarina ja mun kuvaus antaa ymmärtää. Multa varmasti jäi taas paljon muistamatta tai muistan vähän väärin/sekoitan satuun; saanen anteeksi?
Esitys oli kuitenkin hyvä. Lasten ja nuorten näyttelemistä on aina ilo katsella - jo se pelkästään saa silmänurkat kosteiksi.
Tornienkelit ovat rooleissaan upeita, varsin topakoita, siinä kyllä luulisi Jepulis Penjamin ainakin vähän aikaa taas olevan kunnolla. Katsotaan taas vuoden päästä, miten on puhe mennyt perille...





Lauantaina kirjoittelin mitä kaikkea täällä kaupungintalolla oikein on ollut ja Timo vielä auttoi, kun en kaikkea muistanut.
Mutta yksi mikä tänään selvisi, kun luin tuon näytelmän käsiohjelmaa. Kaiken sen mahdollisen ja mahdottoman lisäksi tuolla on ollut vielä KIRJASTOkin 😂😂 Tietenkin, kuinkas muuten, tuli mulla mieleen kun luin sitä esitettä - enhän mä siellä muuten olis, jos ei siellä joskus olis ollut kirjastoa...


Kommentit

  1. Meilläkin on nyt talvi vaikka plussalla ollaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti talvi pysyy, sekä teillä että meillä

      Poista
  2. Kylläpä kuulostaa ihanalta tuo näytelmä. Hattua nostan Pöllö sulle että meet ja teet, kaikesta huolimatta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun onni on ihana avustaja, joka tykkää samanlaisista asioista kuin mä ja jaksaa lähteä mun tueksi ja turvaksi. Ja sen lisäksi vielä ystävä, joka tykkää lukemisesta ja jonka kanssa käydään muuten vaan kirjastossa ja on mun tukena ja turvana.

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Näytelmä oli hieno, vaikka loppu surullinen olikin. Vaan pääsihän pieni tulitikkutytär toiveensa mukaisesti Isoäitinsä luo.

      Kesällä on mahdollisuus päästä katsomaan tarina Siiri "Äitee" Rantasesta, Lahden vanhan puukirkon historiasta (upea kirkko!) sekä Reino Helismaasta.

      Poista
  4. Joskohan olisi valkean joulun vuoro monen vihreän joulun jälkeen.
    Jännittävää joulun odotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä ainakin on ikkunasta katsottuna niin ihanan näköistä, että uskon ja toivon, että tänä vuonna on valkoinen joulu. Ei loskaa, ei kuraa, vaan lunta, lunta, lunta, lunta...
      Paljon tonttuja sinullekin Tarina <3

      Poista

Lähetä kommentti

Mukava kun tulit vierailulle Pöllönkoloon.
Jätäthän viestin käynnistäsi - tulisin mielelläni vastavierailulle :)