torstai 12. syyskuuta 2019

Myyntisirkkusten seikkailut Suomen suvessa 2019 - osa 7

Ehei, ei ole Myyntisirkkuset jääneet matkan varrelle, hidasta vain oli matkan teko menneenä kesänä 😊

Edellisessä jaksossa oltiin päästy hyvin matkaan ja Käenkosken lavan ja Alaskylän kautta ajeltiin yöksi Toivolansaareen. Siellä oli meidän Myyntisirkkusten auto ja koti somasti vierekkäin ja meidän herrasmiesystävät meitä odottamassa.





Tämä tapahtuma ehti jo mennä ennen kuin sain tämän kuvan tänne, mutta Satakunnan kansansoutukin on perinteinen tapahtuma, tänä vuonna tuli sillekin tapahtumalle täyteen jo 30 vuotta.
Satakunnan Kansansoutu on leppoisa 109 km extreme retkitapahtuma soutaen ja meloen Sastamalasta Poriin Kokemäenjokea pitkin.
 - Tämä näin pienenä mainospätkänä tähän väliin, ensi vuonna taas, niin kuin mekin 😊

Niin kuin näkyy, aurinkoinen päivä oli iltaa kohti muuttunut vähän kosteammaksi; vesilätäköitä siellä täällä ja nurmikko oli vähän märkää. Lämmintä oli kuitenkin ja mekin jätimme kaikki mahdolliset lävet asuntoautosta auki. Neljä ihmistä pienessä tilassa, niin hikihän siellä tulee. 
Herätys oli laitettu aikaiseksi aamuksi, sillä olimme sopineet, että Kuljettaja-Sirkkunen pääsee aamusta vesille, toiselle herrasmiesystävistämme oli laitettu johtomelojavuoro ja toinenkin taisi lähteä vesille - jäisin siis taas rannalle ruikuttamaan.
Jossain vaiheessa aamuyötä heräsin ja kuulin, että ulkona sataa. Voi harmi, juuri tänä aamuna. Ja hetken päästä heräsivät kaikki muutkin: vettä tuli kuin saavista kaataen! Meille tuli Kuljettaja-Sirkkusen kanssa hirvittävä kiire saada yläpuolellamme oleva kattoluukku kiinni - hyttysverkko ei juurikaan sadetta pidä 🌂🌂
Tovi vielä unta, toivoen, että sade loppuisi lähtöhetkeen mennessä. Hetki siis vielä unta, sitten lähtijät valmistautumaan ja aamupalalle. 

Ja sitten vesille. 
Viellä ennen vesille lähtöä tarkistetaan melan kunto ja pituus, kaksissa miehin, turvaryhmän toimesta. 

Turvaryhmän kumivene on jo laiturin toisella puolella  valmiina matkaan. 

Melottavaa matkaa oli edessä 20 km ja aikaa sille oli varattu neljä tuntia - sen aikaa olisi siis minun saatava kulumaan. Ja pidettävä puotia pystyssä, mikäli sade antaisi myöten. 

Ihan yksin ei minunkaan tarvinut leiripaikalle jäädä...

                                   
Sopiva paikka kaupalle ja auton siirtäjäkin löytyi, mutta niin aikaiseen aamusta - seitsemältä! - ei vielä oikein ollut asiakkaita liikkeellä, joten ovet pysyivät kiinni. 



Pikkuhiljaa alkoi aurinko kuitenkin pilkistellä pilvien lomasta ja saatoin avata ovet ja apukäsien avustuksella nostelin muutaman laatikon ulos autosta. 

Odottavan aika on pitkä, mutta kyllä niitä melojia alkoi lopulta rantaa lähestyä...

Ja aurinkokin paistoi, vaikka tuolla taivaanrannassa vielä muutamia pilviä näkyykin. 

Kuljettaja-Sirkkunenkin saatiin rantaan hyvissä voimin, iloisena ja nauravaisena - niin kuin aina
     

Kun Kuljettaja-Sirkkuselle oli saatu kuivaa päälle ja vähän ruokaakin, suunnattiin auton nokka kohti Hämeenkyröä ja Frantsilaa. Tällä kertaa osattiin ajaa Hämeenkyrön liikenneympyrästäkin ihan ilman ylimääräisiä pyörähdyksiä 😉 ja Frantsilaan, Frantsila Kehäkukka Kahvila-ravintola ja myymälä. 
Siellä tutustuimme ensin pihapiirissä oleviin nähtävyyksiin, mm. sepän pajaan. 


Siellä oli myös ihania lasitöitä:

 



Pöllöjäkin siellä oli, mutta tällä kertaa hillitsin itseni - tosin yksi pöllö sieltä taisi löytää tiensä meille, luulen ma 😉😊


Tämän hiekkalaatikon viereen auringonpaisteeseen avasimme puotimme, keinulaudalla taitaa keinua joku meidän turvaryhmäläisistämme. Kaikkia meitä joskus vähän lapsettaa, vai mitä? 
Päivä meni niin nopeasti, että ei huomattu käydä kahvilla eikä syömässä, mutta onneksi meistä taas pidettiin hyvää huolta: "Hei ravintola menee kohta kiinni, nyt pitäis mennä syömään jos haluaa ruokaa." Ja ei kun äkkiä taas tavarat kasaan - sillä aikaa oli meille varattu annokset valmiiksi!
Vaan kuinkas kävikään kasvis-intolerantikko Apu-Kuskille 😲😲 Joutui syömään kasvisruokaa. No niin tietenkin... Mutta ihan hiljaa ja kiltisti pisteli ruuan napaansa, nälkä kun on, sitähän syö vaikka pieniä kiviä. Ja jos ei syö kiltisti laitettua ruokaa, ei saa jälkiruokaa, joka oli marjapiirakkaa. Nam. 
Hyvää ruokaa oli, mutta kyllä säikähdin ensin, hui. Kaikkeen sitä Myyntisirkkunen reissullansa joutuu. 

Päivä oli jo ollut pitkä, mutta vielä jatkettiin seuraavaan paikkaan - tosin siellä vain oltiin, katseltiin ja ihmeteltiin. 
Ajeltiin siis Siuroon. Siellä käytiin tutustumassa melontaliike Eräkettuun, Vastaanottamassa meitä oli tämmöiset, ensin hurjilta kuulostavat, mutta ihan leppoisiksi osoittautuvat kaverukset:


Jonkun aikaa siellä olimme ja odottelimme melojia, mutta kun meillä ei oikeastaan ollut siellä mitään tekemistä ja päivä tosiaan oli ollut aika pitkä ja hellekin verotti voimia, päätimme omalla porukalla lähteä ajelemaan kohti yöpaikkaa, Nokian Viinikanniemeä, jossa olisimme seuraavan päivän. 

4 kommenttia:

  1. Kiva lueskella myyntisirkkusten seikkailuja. Siellä on ollut myös paljon aurinkoisia ja tähdellisiä immeisiä 😉.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Laiskiainen :) Kyllä vain,matkassa on sateesta huolimatta aina aurinkoisia ja erityisen tähdellisiä ihmisiä;)

      Poista
  2. Ihania lasijuttuja. Miten voit olla ostamatta. Minä olisin varmaan sortunut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne tosiaan oli ihania -tai siis on. Sain hillittyä itseni sillä, kun mietin kuinka paljon läpikäytävää tavaraa odottaa reissun jälkeen ja mistä kaikesta joudunkaan jo nyt luopumaan :) Koville se otti

      Poista

Kuvauksellinen päivitys

Luvassa on tällä kertaa kuvauksellinen postaus, mikä ei tarkoita sitä, että kuvat olisivat laadukkaita tai että tekstikään olisi erityisen k...