Myyntisirkkusten seikkailut Suomen suvessa, osa 11

Perjantaiaamu ja aurinko paistoi jälleen kun heräsimme Pudasjärvellä. Siellä me olimme käyneet nukkumaankin, ei meitä kukaan ollut yön aikana siirtänyt 😊

Ajattelimme, ettei meillä ole kauhea kiire ja voimme käydä syömässä aamupalan tällä kertaa ABC:llä, ei tarvitse tehdä itse pikapuuroa eikä muuta. Eipä siis muuta kuin pikainen aamupesu yhteisissä suihkutiloissa, meikkilaukkujen pakkaus ja... Taas kerran kaino pyyntö "pihatontulle":
"Ajaisitko meidän auton tuohon tien laitaan, kun..." Auto nimittäin oli peruutettu mäkeen niin alas, että olisimme saaneet tehdä jonkun verran töitä, ennen kuin se olisi siitä noussut 😊

Jostain syystä meidän molemmat miehet oli sen verran nopeampia, että olivat kadonneet näkyvistä kuin rallikuskit, ennen kuin me saatiin mökin avaimet palautettua ja päästiin matkaan, mutta mitäpä tuosta, kyllä me sinne ABC:lle kahdenkin osattiin.

Vaan mitä ihmettä! Kun päästiin perille, näin pihalla Äitirakkaan ja Tunturiruipelon auton ja siinä on selvästi jotain vikaa. Kävin tietysti kysymässä mistä on kyse; jotain nestettä - siis vettä kai - sieltä valui, eli joku putki siellä oli vialla. Tien toisella puolella oli Vianor, jonne he pääsivät, mutta siellä oli ruuhkaa, eivätkä siellä ehtineet korjata vikaa 😞 Voi kökkö. Tunturiruipelo yritti korjata vikaa siinä ABC:n pihalla - taitoa kyllä on, mutta siihen aikaan viikosta alkoi kyllä varmaan jo väsymys painaa ja vian paikka oli vähän hankala ja olisihan se ollut helpompaa, jos olisi ollut joku ammattimies ja korjaamo jossa se olisi voitu korjata. Yritin siis auttaa ja soitin taas 020202 - nyt yritti tyttönen sieltä meitä auttaa. Yksi korjaamo sieltä löytyikin, mutta oli kuitenkin liian kaukana ja vapaata aikaa vasta monen tunnin päästä, että.... Ei meillä ollut muuta vaihtoehtoa kuin, että minä menen aamupalalle ja he jäävät korjaamaan autoa. Harmitti jättää heidät siihen, mutta minkäs teet. 😞

Me saimme aamupalamme syötyä ja lähdimme seuraavalle vaihtopaikalle, meitä taidettiin jo taas kaivatakin 😊  Paikkana oli tällä kertaa uimaranta ja tilaa oli kerrankin todella ruhtinaallisesti: saimme purettua ihan koko auton - tai siis tarkemmin: tyhjennettyä, ei purettua. Auton tyhjentämisessä oli se hyvä puoli, että saimme tehtyä samalla tietynlaisen väli-inventaarion siitä, että mitä siellä vielä on ja pakattua sen sitten fiksusti. Tai niinhän me luultiin....
Mutta joka tapauksessa me siis tyhjennettiin autosta lähes kaikki mitä siellä oli ja tehtiin kauppaa sen minkä ehdimme.
Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta, ei varjoa eikä kummallakaan minkäänlaista päähinettä, tietenkään. Mutta sitten: meillähän on myynnissä puuvillapipoja, mustia ja valkoisia. Pakko saada jotain päähän, muuten kummallakin on pian auringonpistos. Siispä otimme käyttöömme valkoiset puuvillapipot 😊 Pipoissa on ideana se, että niitä voi pitää ns. nuorisopipoina, sellaisina vähän niinkuin "hiippalakkeina" tiedättehän? Ja niissä lukee sivussa "Suomi Meloo". Näin aikuisempaan  makuun pipon reunan voi taittaa n. 5-7 cm ja tsädäm, siinä lukee edelleen "Suomi Meloo". Aika ovelaa, vai mitä?

Normaaliin tapaan melojat taas tulivat rantaan ja uudet melojat lähtivät vesille. Meitä lähellä oli tarjolla ruokaa ja kahvia ja mitä lie, mutta me emme ehtineet syömään, sen verran sutinaa oli meillä. Ja sitten yks kaks: ranta oli tyhjä. Vain yksi nuori mies oli meidän kaupassa. O-ou. Nyt on kuule pistettävä kauppa kiinni ja lähdettävä etsimään ruokaa ja sitten kohti seuraavaa paikkaa.
Ja taas nätisti kysyimme, voisikohan hän mitenkään auttaa meitä painavimpien laatikoiden kanssa, vai onko hänellä kiire. No ei ollut, ja mielellään auttaa. Eipä muuta kuin hommiin 😊
Ja siinä kun pakattiin tavaroita autoon, hän yllättäen huomaa
- "Hei, tuo on muuten minun porrasjakkara, mistä se on teille tullut?"
- " No se tuotiin meille - mistä lie tuotiinkaan -  löytötavarana. Sitä on jo muutamaan kertaan kuulutettukin, mutta ei kukaan ole hakenut sitä"
-  "No se on minun, voinko viedä sen pois?"
-  "Totta kai, hyvä vaan jos viet sen, saadaan lisää tilaa 😊"
Että näin. Me siis toimimme myös löytötavaratoimistona...
Tämän nuoren miehen avustamana saatiin tavarat pian pakattua autoon ja sitten kohti keskustaa etsimään kauppaa, josta saisimme ruokaa..

... Tuossa on hyvä parkkipaikka, ajetaan siihen, tuossa on kauppakin! - Äh, täällä kaupassa mitään ruokaa ole, mennään tohon tien toiselle puolelle S-Marketiin, auto voi jäädä tuohon. Jep, ja ei kun lampsimaan tien yli: tennarit ja caprit jalassa, t-paita päällä ja pipot päässä 😊 Nii-in. Naiset. eihän niitä pipoja enää voinut ottaa päästä pois, koska hiuksissa taisi olla vähän muotovaahdon/hiuslakan jämiä ja se pipo oli ollut monta tunti päässä - tiedätte kyllä millainen se tukka on siellä pipon alla...

Käveltiin S-Marketin parkkipaikan läpi, oven suussa oli joku nainen kännykkäkameran kanssa kuvaamassa "jotain". Olen aivan varma, että vaikka me ei ehkä oltu kovin kuvauksellisia, niin hän kuvasi meitä. Kuka hullu nimittäin kulkee PIPO PÄÄSSÄ n. 28 asteen helteessä. Pakkohan siitä kuva on saada, kun semmoisen näkee.... 😊

Päästiin kauppaan ja keksittiin mitä syödään. Halutaan broilerin koivet ja salaattia. Löydettiin hlökuntaan kuuluva nuori poika, jolta kysyttiin, onko siellä palvelutiskiä. Hän katsoi meitä vähän ihmeissään, "mikähän se on". Eli ei ole...Suunnitelma B.... Ystävällinen asiakas vierestä oli kuullut kysymyksen ja auttoi: siellä ja siellä on K-kauppa, siellä on palvelutiski, sieltä varmasti löytyy. Hyvä ettei hypätty rouvan kaulaan.
Ettei ihan tyhjin käsin lähdettäisi, ostettiin jäätelöt ja käytiin toiletissa. Silloin soi puhelin: missä te olette? *huoks* Voitteko ajaa takaisin sinne rannalle ja hakea veneen avaimet. No voidaanhan me, totta kai 😊
Mutta onneksi meidän ei tarvinnutkaan ajaa rannalle takaisin - meidän auto oli helposti tunnistettavissa ja avaimet oli jo odottamassa tutussa autossa meidän auton vieressä kun käpsyteltiin autolle päin. 👍

Ja sitten sinne K-marketiin ostamaan niitä broilerinkoipia ja salaattia - lähes kuolettava nälkä jo siinä vaiheessa! Sitten olikin jo kiire taas seuraavaan vaihto-/myyntipaikkaan, jossa meitä odotettiin. Ja se olikin ehdottomasti viikon paras vaihtopaikka!
Se ystävällisyys, millä meidät otettiin siellä vastaan ja se jo se paikka: pääsimme yksityiseen pihapiiriin viettämään aikaa, odottamaan melojia ja valmistautumaan lähtöön - meidän myyntiauto ja myymälä mahtui sinne loistavasti. He tarjosivat syötävää ja kahvia, järjestivät ohjelmaakin! Ja se mikä saa minut nieleskelemään: HE OLIVAT KUULEMMA KYSYNEET (siis meidän organisaatiolta) LUVAN, SAAVATKO HE NOSTAA LIPUN SALKOON! Siis he, luvan meiltä!



Tässä kuva pihapiiristä Siniristilippuineen, Iijoki siintää tuolla taustalla. Se, miksi väki on kokoontunut tuohon yhteen kasaan, johtuu siitä, että menossa on parkkuunäytös.

Tältä myyntipaikalta järjestettiin taas Kuski-Sirkkuselle mahdollisuus lähteä melomaan eli myyntiautolle piti löytää toinen kuski. Ja löytyihän se. Meidän ihana MacGyver otti tehtävän suorittaakseen ja hoiti sekä auton että minut turvallisesti seuraavaan vaihtopaikkaan, Iihin Kipinän koululle.


Tässä kuva Kuski-Sirkkuselta, johtokajakin etuaukosta kuvattuna. Johtokajakissa on keltainen lippu, jotta se erottuu muista kajakeista. Kannella on myös aurinkopaneeli, jonka avulla saadaan kai tarvittaessa virtaa mm. radiopuhelimiin  johtokajakin ja turvaveneen välillä.



Kipinän koululla meillä oli mukava ilta - iso parkkipaikka, tosin hiekka pölisi, kun oli ollut monta päivää niin kuivaa, mutta mitäpä tuosta. Koululla oli "kalailta" - en vaan muista missä kaikissa muodoissa siellä kalaa oli, mutta kalaa oli 😊
Ja kauppa auki tietenkin. Sain myymäläapulaiseksi viestinjohtajan; joka kyllä aina välillä katosi jonnekin... mutta kauppa kävi silti. Ja illan mittaan pahin hellekin jo helpotti, kun aurinko vähän laski koulun taakse.
Koulun portailla meitä viihdytti trubaduuri: nuori mies kitaran kanssa. Häntä olisi - tai ainakin minä olisin - kuunnellut pidempäänkin, ja sen kävin hänelle sanomassakin. Hän oli kovin mielissään, kun joku kävi erikseen esiintymisestä kiittämässä 😊 - ja tietenkin siitä tuli itselle hyvä mieli.

Jännä juttu muuten: tuolla meilläkin porukka kyllä kiittää ja kehuu esim. meitä Myyntisirkkusia kovastikin, mutta jotenkin tuntuu, että ihmisiltä ylipäätään unohtuu meillä Suomessa pienistä asioista kiittäminen ja kehuminen. Miksiköhän?  Miksi esim. kaupassa käydessä on niin vaikea toivottaa kassalle perjantaina hyvää viikonloppua, kun tietää, ettei häntä enää nää sillä viikolla? Tai jos saat hyvää palvelua, kuten itse saan aina tutussa apteekissa, miksi et voisi sanoa "kiitos hyvästä palvelusta"?   No se siitä, se nyt oli taas semmoinen sivujuonne 😊

Melojat saapuivat rantaan, kauppa pistettiin kiinni, Kuski-Sirkkunen oli taas paikalla ja puikoissa - kun uudet melojat olivat valmiina lähtöön, otimme auton ja ajoimme sen jonon jatkoksi tien poskeen sillan lähelle ja menimme odottamaan melojia, kun he laskevat Kipinän kosken. Se oli hienoa katseltavaa! Muutama kuva koskesta, melojia ei tainnut mun kuviin osua yhtään:

Onpa tuohon ylempään kuvaan muutama melojakin näköjään osunut 😊
Tässä oikealla olevassa kuvassa näkyy vasemmassa reunassa turvaryhmän kumivene odottamassa melojia, valmiina auttamaan jos joku sattuu kaatumaan.

Niin kuin ylemmästä kuvasta näkyy, niin noista pahimmista kuohuista melojat meloivat eikä kukaan kaatunut.

Ylempänä koskessa, lähtöpäässä sen sijaan oli muutama kajakki kaatunut, mutta he olivat päässeet sieltä hyvin ylös ja jatkamaan matkaa ilman ongelmia.




Vielä yksi kuva löytyi tuosta koskesta, jossa on myös muutama meloja, Tämä Kipinän koski taitaa olla hurjin koski Iijoessa.
Hurjia koskia on  muitakin, mutta tämä taitaa olla se hurjin 😊

Vaikka en ole koskaan ollut mikään koskenlaskija, niin kyllä se silti harmittaa, kun en enää pääse vesille lainkaan - enkä hullunrohkeana pääse edes kokeilemaan tällaisia 😊😊😊



Tietä ja siltaa pitkin ajoi melkein koko ajan autoja ja kyllähän ne melkoisesti ihmetteli, että mitä ihmettä täällä on menossa, kun täällä on tämmöiset autokolonnat ja ihmisiä sillalla molemmin puolin 😊

Kun kaikki olivat kosken laskeneet, viimeisetkin päässeet komeasti kuohujen läpi, me Myyntisirkkuset naputeltiin puhelinten (meillähän oli koko viikon ajan kahden puhelimen navigaattorit käytössä, varmuuden vuoksi 😊) navigaattoreihin seuraavan yöpaikan osoite ja lähdettiin matkaan.  Tie oli jo oikeastaan tyhjä. Yhtäkkiä tien toisella puolella seisoo turvaryhmän A  ilman paitaa ja heiluttaa meille kaksin käsin! Heilutettiin ensin takaisin, mutta sitten iski mieleen, että hetkinen, kun hän heilutti kaksin käsin, olikohan hänellä joku hätä. Ei kun auto tien sivuun ja katsomaan - miestä ei näy missään! No, ei varmaankaan siis mitään hätää.  Jatketaan matkaa.
Seuraavana päivänä varmistimme asian: "Ei kun minä vaan halusin heiluttaa teille" ❤❤

Lopulta pääsimme perille mökille, jossa olisi tarkoitus nukkua kaksi seuraavaa yötä! Joku herrasmiehistä pysäköi auton taas niin, että meidän olisi se aamulla helppo ajaa myyntipaikalle. Meikkilaukut sisään, vähän iltapalaa (varmaan nuudelia ja tonnikalaa 😊😊) ja sananvaihtoa muiden yöpyjien kanssa. Ja sitten unta. Vielä viimeisen päivän rutistus edessä!

Nyt hyvää yötä!