Myyntisirkkusten seikkailut Suomen suvessa, osa 8

Keskiviikkoaamu valkeni aurinkoisena. Kesä oli todellakin tullut pohjoiseen. Kylmät kelit olivat kadonneet - kuulopuheiden ja tekstiviestien mukaan ne olivat paenneet etelään. Me emme panneet lainkaan pahaksemme. Pitkät kalsarit ja mustat ulkoiluhousut sai pakata meikkilaukkuun, ja vetää jalkaan caprit.
Edes aamulla ei ollut kovin kylmä, riitti kun t-paidan päälle veti hupparin. Meillä oli jo viime kesänä koko organisaatiolle hankitut oranssit hupparit, joissa rintapielessä on meidän logo; melova norppa ja teksti Suomi Meloo ja selässä isolla teksti CREW. Tarkoitus siis on, että me erotumme joukosta, jotta meiltä voi tarvittaessa tulla pyytämään apua. Kylmiä kelejä ja yömelontoja varten meillä on myös hienot oranssinväriset pipot - niin myös turvaryhmällä. Oman piponi olin antanut tiistai-iltana lainaksi yhdelle turvaryhmän tytölle, kun ei kenellekään tullut mieleen, että uusille turvaryhmäläisille olisi pitänyt myös tilata pipot 😊 Ajattelin, etten tarvitse välttämättä pipoa ja jos tarvitsen, meillä on myynnissä mustia ja valkoisia, sieltä riittää uusia pipoja jos ihan pakon pakon pakko tulee.

Kokki-Sirkkunen valmisti meille aamupuurot (kyllä muuten pikapuurot on näppärä keksintö!) ja teetä. Niiden voimalla taas liikkeelle.
Äitirakas kävi hakemassa yön lataantumassa ollen powerbankinsa, jotta sai puhelimeensa ja tablettiinsa virtaa - vaihdettiin muutama sana ja todettiin vain, että nähdään taas jollain vaihtopaikalla, "soitellaan" 😊
Herrasmiehet nostivat meidän "kassakaapin" autoon, samoin kuin minun meikkilaukun, Kokki-/Kuski-Sirkkunen jäi vielä pakkailemaan omia tavaroitaan, kun minä siirryin ulos odottelemaan lähtöä ja juttelemaan vieressä kajakkiaan asunto-auton katolle pakkaavan melojan kanssa.
Tuolla pätee sanonta "apinan tuntee kaikki, mutta apina ei tunne ketään" eli kasvot oli mulle tutut, mutta muuten ei aavistustakaan kuka oli kyseessä. Hän kyllä tiesi kuka minä olin. Juttua riitti kyllä. Selvisi se, mistä hän on ja se tietenkin johti siihen, että ystäväni täällä kotikaupungissa, on sieltä samalta pienehköltä paikkakunnalta kotoisin. Mutta kun en muistanut ystäväni entistä enkä tyttönimeä... Vaan kas sitten muistin, että hänen tyttäriensä setä oli männä vuosina tangokilpailuissa. "Jaa niin no kyllähän mä xxx:n tunnen!" - ja sitten sitä kautta sen ja sen ja sen ja sittenhän "me oltiinkin jo melkein sukua" 😊😊😊

Lopulta meidänkin auto oli pakattu, yöpymispaikkamme, joka illalla oli tupaten täynnä autoja, asuntoautoja, asuntovaunuja ja ihmisiä, oli lähes tyhjä. Mekin lähdettiin matkaan ja vaikka olisimme mielellämme pistäytyneet katsomassa Juuso -karhua Kuusamon Suurpetokeskuksessa, emme kuitenkaan ehtineet sinne. Harmi.

Sen sijaan jätimme Kuusamon taaksemme ja siirryimme Taivalkosken puolelle.  Menimme paikkaan nimeltä Koskela; joen rannalle. Sinne oli pystytte iso kota, jossa oli tarjolla keittoa, taisi olla lohikeittoa, sekä kahvia ja mitähän kaikkea siellä oikein olikaan 😊. Me pystytimme kauppamme kodan viereen - samalla kun me houkuttelimme asiakkaita meille, kehotimme käymään kodassa syömässä ja samalla kun nälkäiset söivät herkullista keittoa ja joivat kahvia, he katselivat meidän tarjontaamme ja pohtivat mitä voisivat ostaa. Meistä oli siis hyötyä toinen toisillemme 👍

Siellä olimme aika kauan - aurinko paistoi koko ajan pilvettömältä taivaalta, kesä tosiaan oli tullut ja siitä olimme iloisia. Pohdimme tietysti, oliko meidän myyntituotteet oikeanlaisia, mutta onneksi suurimmalta olivat. Ja ne vanhat tutut tietenkin tekivät kauppansa.
Ja siellä ollessamme soitti mun "tutorini" - Anu, jonka kanssa tein tuota ensimmäisen kesän 13 vuotta sitten, kun Suomi Meloo lähti Ilomantsista. Hän opetti mulle kaiken sen mitä tarvitsisi tietää, loput opeteltiin sitten pitkäaikaisen työparini kanssa ja nyt sitten on tämä Myyntisirkkunen, jonka kanssa tehdään hommaa toista kesää.

Me😊idän auto on aika paljon suurentunut tästä ja tavaramäärä JONKUN verran lisääntynyt 12 vuodessa 😊 

Siellä oli paikalla myös kolme pientä koiraa, jotka...hiukan olivat meidän kaikkien jaloissa 😔 Se oli sinänsä ikävää, koska koko ajan oli vaara, että joku kompastuu ja kaatuu tai sitten astuu niiden pienten karvaturrien tassuille. Siinä olisi sattunut kumpiakin. Tai jonkun kuuma keitto tai kahvi olisi voinut kaatua niiden päälle, sekin olisi ollut ikävää. Mutta saatiin me kyllä nauraakin niiden kustannuksella - vaikka... noh... elämässä sattuu 😊😊😊 Meidän Myyntisirkkusten meikkilaukut oli aina kaupan auki ollessa jossain pihalla, ne kun oli niin suuret - ja aina tiellä 😊 Kuski-Sirkkusella oli rinkka ja se oli tällä kertaa auton apukuskin puoleista rengasta vasten. Yksi pienistä koirista kävi sitä nuuskimasta ja ennen kuin ehdin hätiin, niin...sehän ehti merkata sen rinkan yhden remmin 😊😊😊
Auts...No, onneksi naisilla on aina ja kaikkea mukana - niin nytkin kosteuspyyhkeitä, joilla äkkiä pyyhittiin se remmi puhtaaksi, niin siihen ei jäänyt mitään hajua eikä muuta semmoista. Eikä muita koiria kiinnostanut se sama remmi 😊😊😊 Eihän sille muuta voinut kuin nauraa!

Kun melojat lopulta tulivat rantaan, tuli ohjelmaan taas muutos: joessa oli liian vähän vettä melottavaksi ja kaikki kanootit piti nostaa autojen kyytiin. Osa autoista oli kauempana, eli lastaamisessa meni jonkun aikaa. Sinä aikana me ehdittiin tehdä kauppaa ja samalla pakata autoa. Ja järjestää Kuski-Sirkkuselle mahdollisuus lähteä melomaan seuraavalla osuudella.

Kuvituskuva, jostain aikaisemmasta tapahtumasta, ei tältä vuodelta.

Minä saisin apua kaupan purkamisessa ja myyntihommissa, ei tarvitsisi yksin hoidella hommia siitä huolimatta. Hieno juttu 👍

Lopulta kaikki alkoi olla valmista, kotakin purettu ja mekin päästiin matkaan - suuntana Saijan Lomakartano, joka tulisi olemaan myös meidän Melajuhlapaikka sinä iltana!

Koko tapahtuma pysähtyy yhdeksi yöksi - illalla juhlitaan ja aamulla taas jatketaan matkaa!