Räpyttelin käymään kotona

 Sisko tuli ja meni ja minä räpyttelin käymään kotona. Viikossa ehtii tekemään kaikenlaista ja - erehdyinkö jossain kirjoittamaan, että kun ennen sattui ja tapahtui, niin nykyään vain sattuu? Että harvemmin enää tapahtuu.
Siis sehän johtuu siitä, kun ei enää niinkään tee mitään, ei kuleksi pitkin maita ja mantuja niin kuin ennen, silloin "nuorena" (pah..). Että näin vanhuuden kolkutellessa ovella tai ainakin tuolla pihatien päässä, niin enimmäkseen vain sattuu. 

Ainakin osittain olin väärässä. Edelleen nimittäin sattuu ja tapahtuu, kun olen Äidin kanssa liikenteessä. Mutta siitä vähän myöhemmin, yritän kertoa menneen viikon tapahtumia ainakin melkein aikajärjestyksessä.

Mursun toivomuksesta lähdin Äidin luo jo viime lauantaina ja koska se sopi myös Pojalle, tapasimme siis siellä. Mursu viipyi riisipuuron ja kahvin + voileipäkakun ajan ja lähti sitten ajelemaan kotiin, Poika jäi vielä Mummolaan. 

Koska ilma oli mitä upein, lähdimme ajelulle. Tunturiruipelo vei meidät katsomaan Mäntsälän Sulkavanjärven rannalla olevan Linnaisten kartanon mailla olevaa Stjernvallin suvun yksityisomistuksessa olevaa hautausmaata, nimeltään Hautaholma. 

Tarinan mukaan paikalle on haudattu keisari Aleksanteri I:n ja Ulrika Möllersvärdin pienenä kuollut avioton lapsi. 
Ulrika Möllersvärd oli suomalainen keisarillinen hovineiti, joka tunnetaan erityisesti suhteestaan keisari Aleksanteri I:een. 
Mika Waltari on kuvannut Möllersvärdin ja Aleksanterin suhdetta romaanissaan Tanssi yli hautojen.

Linnaisten kartanosta on saanut nimensä myös Zachris Topeliuksen romaani Linnaisten kartanon viheriä kartano (ilm. 1859).

Topeliuksen romaaniin puolestaan perustuu Valentin Vaalan vuonnan 1945 ohjaama kauhuromanttinen elokuva Linnaisten vihreä kamari. 

Elokuvan ulkokuvaukset on kuvattu Siuntion Suitian kartanossa.

Ja Hautaholman isosta hautakivestä toden totta löytyy kolmevuotissyntymäpäivänään menehtyneen lapsen nimi. Surullista. 
Paikka on kuitenkin kaunis, kuten vaatimattomista kuvista voitte nähdä. 

Kävimme siellä vielä viikolla uudelleen, kun Sisko oli saapunut Tuskasta uupuneena mutta onnellisena 😄

Sunnuntaina käytiin Äidin ja Tunturiruipelon kanssa katsomassa mikä on marjatilanne. Tältä näytti: 

Lakkoja on tulossa paljon. Raakileita olivat vielä kaikki, mutta kovin pitkälle ei voinut kävellä, sillä sai varoa, ettei astu päälle. 

Suopursuista osa oli jo kukkinut - tai kuivunut - ja osa odotti vettä, että pääsisi kukkimaan. Vähän harmitti, kun ei kuitenkaan tuoksuneet lainkaan. 

Niittyvillaa, tupasvillaa, mitä lie villaa kasvoi myös. Miten suloisia ovatkaan. 
Perhosia nähtiin myös.
Eniten harmitti se, että jouduin kävelemään kävelykepin kanssa metsässä, sillä polvi oli ja on edelleen kipeä 😢

Maanantai oli kauppapäivä ja minä lähdin Tunturiruipelon sijasta Äidin kaveriksi kauppaan. Olimme jo pari päivää käyneet vääntöä siitä, että minä maksaisin kauppalaskun, mutta vänkäsivät vastaan. Kassalla kuitenkin kävi niin, että perunapussin hintalappu oli huis vain poissa ja koska ostoksia oli sekä meidän että naapurin, pistin Äidin pakkaamaan ja kipaisin punnitsemaan potut uudestaan. Ajoitus oli loistava. Ensin käskin Äitiä maksamaan, mutta hoksasin samalla tilaisuuteni tulleen: minä maksan. Vaan ei ole vihreätä korttia. Reipas kassahenkilö sanoi, että kyllä sen voi jälkikäteenkin "vetäistä". Ja sitten sohlattiin vihreän kortin kanssa. Onneksi ei ollut jonoa, mutta.. KUKA MUU MUKA?
Hävisin sen taiston lopulta kuitenkin - Äiti ei antanut periksi...

Tiistaina Sisko
kysyi olisiko mahdollista lähteä Askolaan katsomaan Hiidenkirnuja - olimme käyneet siellä joskus reilu 15 vuotta kun Lankomieskin oli mukana eikä Futari-Prinsessasta vielä ollut tietoakaan. Niinpä sitten ajelimme Askolaan. Keli oli hieno, mutta minusta ei ollut tällä kertaa Hiidenkirnuille - opaskyltti siitä jo varoittikin, ettei reitti ole liikuntaesteisille. 

Mutta muut kävivät katsomassa mm.
Jättiläisen kuhnepyttyä.

Jo pelkkä ajatus tuosta Jättiläisen kuhnepytystä saa kylmät väreet juoksemaan selkäpiitäni pitkin:
Olimme vuosia sitten ystävien kanssa tuolla katsomassa noita Hiidenkirnuja, edellisenä päivänä oli satanut ja kuvassa oikealla näkyvät ja tuonkin kaikkein suurimmankin hiidenkirnun vierestä kulkevat portaat olivat märät.
Minulta - kompuralta...- lähti molemmat jalat yhtä aikaa alta juuri tuon kohdalla ja tömähdin ONNEKSI portaalle istumaan. 
Muistona siitä on toiseen kertaan murtunut häntäluu ja jälkikäteen iskenyt kammo: mitä jos olisinkin pyörähtänyt kaiteista huolimatta tuonne hiidenkirnuun! Se on 4,2 metriä leveä ja 10,3 metriä syvä. 

Ostoksillakin käytiin, tietysti. Futari-Prinsessalle ja Ötökkätutkijalle piti ostaa tuliaisia. Ja Lankomiehelle myös, koska makaronilaatikkoa ei voi lähettää Britanniaan. Ja Siskon ystävälle, joka syksyllä oli mukana. Hänelle ostettiin pieni sievä vaaleanpunainen talo. 
Lapsille tietenkin älypelejä. Kummallekin kirjoitin mukaan kirjeen ja saimme kiitokseksi kuvia. Ötökkätutkijan keskittynyt ilme kirjettä lukiessa on... ❤️❤️

Sattuiko mitään? No, miten sen nyt ottaa. Kun oli yhtenä päivänä käynyt yhdessä kaupassa ja sitten apteekissa hakemassa taas kassillisen lääkkeitä ja sitten menee vielä Tokmannille. 
Kassalla valmistauduin toimimaan ripeästi: klubikortti... mitä missä pankkikortti? Mitä ihmettä, mihin se on kadonnut? Olenko jättänyt sen johonkin? Ei sitä onneksi kukaan ole käyttänyt, vasta katsoin, että tilillä on rahaa, kun maksoin laskun. Onneksi oli käteistä, maksoin sillä. Kiitos ja anteeksi.
Siirryin pakkaamaan. Ja mikä sieltä lompakon "takaa" sormien välistä pilkottaa, valmiina käytettäväksi 🫣🫣... pankkikortti!
KUKA MUU MUKA?

Että näin. Vielä ennen kotiin lähtöä käytiin Äidin ja Siskon kanssa "kahvilla" eli mansikoilla Nallen luona Luovan Satupadassa. Nalle on ihana pieni koira, joka on silloin tällöin hoidossa Äidin ja Tunturiruipelon luona ja Luova Satupata on kirjakustantamo. 
Sain mukaani pinon kirjoja

Kirsti Luovan Omenat putoavat on tarinoita tavallisista ihmisistä ja pienistä ratkaisun hetkistä. 

Aikaisemmin olen muistaakseni esitellyt Kirstin runokirjan Melkein äsken. 

Kirstin käsialaa on myös Metka kissa Mellerin seikkailut ja tällä kertaa sain Hiirisatuja -kirjan kaveriksi Melleri vauhdissa -kirjan. 

Kuvat eivät näköjään suostu asettumaan niin kuin haluaisin. 

Siispä kerron vielä viimeiseksi, ennen kuin nukahdatte - tai jos nyt jo heräsitte uudelleen. 

Kotiin tullessani omalla tuolillani kökötti iloisen värinen kassi täynnä palapelejä! Olin unohtanut koko asian ja kysyin Mursulta mikä kassi tuo oikein on. 
"No se on se Pojan tuoma kassi"

Nyt hamaan tulevaisuuteen syksyn sadepäiville tekemistä! 

  

Mukavia heinäkuun päiviä kaikille!

Tulen kotiin viimeistään sitten kun tiedetään

onko Norja jalkapallon maailmanmestari 😎