Perjantaista perjantaihin on 14246 päivää

Tunteja se teki yhteensä 341 880 tuntia. 

Aika monta tuntia, vai mitä? Päiviäkin on aika monta. Vuosiksi muutettuna nuo luvut tekevät 39.

Pöllönkulmalla vietettiin siis teilen 39:ttä hääpäivää 👰‍♀️👰‍♂️

Päivää vietettiin lupiineja hävittämällä, viikonlopun mahdollisiin sateisiin varautumalla, keräämällä raparperit pois - vieläkin ne vaan tahtoo kasvaa, näytti siltä - päikkäreillä ja höpöttelemällä. 
Keitin illalla ison kattilallisen raparperikiisseliä - siinä meidän hääpäivä. 

Heti aamulla toteutin yhden perinteen, hiukan muuttuneen kun en ole somessa, mutta "jota ilman ei hääpäivä ole mitään". Lähetin Ystävälle meidän hääkuvan. Kuvaan liittyy muisto yhteisestä työpaikastamme, jonne sen kerran vuosia sitten vein. SilloinKAAN ei ollut enää muodissa matkatelevision kokoiset silmälasit, jotka meillä kuvassa on, eikä Mursun vanginpukua muistuttava raidallinen puku. Tai moni muukaan asia. Kuva sai työkavereissa hillittömän naurunpuuskan josta ei tahtonut tulla loppua. En loukkaantunut, mutta silti yksi nuorehko mies laski kätensä olkapäälleni ja sanoi lohduttaen: "No mutta onhan siinä sentään ihan nätit kukat." 
Siitä lähtien olen katsonut hääkuvaamme ihan toisin silmin: onhan siinä ihan nätit kukat 🥰💕

Tulin siis kotiin torstaina. Mursu on saanut lomansa pitää - ja niin minäkin. Kyllä koti-ikävä vähän jo olikin ja ehkä Mursullakin oli ikävä.
Minua odotti muukin kuin Mursu:  

Kiitos Minz - pöllö pöllöhullulta pöllöhullulle Pöllölle 😊 

(Olisiko vielä lisää pöllöjä saanut samaan lauseeseen)

Viikkoon mahtui taas monenlaista sattumaa ja tapahtumaa, niin kuin varmaan arvaattekin. Olihan sentään kyseessä minun lomani Täti Tomeran luona... Aikajana saattaa olla taas vähän niin ja näin, mutta sattumuksia riitti.

Torstai otettiin leppoisasti, kuten jo aiemmin kirjoitinkin: käytiin hampurilaisella, jottei Tädin tarvinnut ryhtyä ruuanlaittoon heti kotiin palattuaan. Hän oli ollut reissussa maanantaista asti ja minä tartuin matkaan siitä matkan varrelta. 

Perjantaina käytiin katsomassa Tädin vanhaa naapuria, joka oli sitten viime näkemän päässyt hoitokotiin. Muistisairaana hän ei enää pärjännyt kotona. En tiedä muistiko hän minua lainkaan, moneen kertaan selvitimme kuka olen ja että olemme kyllä tavanneet ennenkin. Iloinen hän oli tapaamisestamme ja vielä enemmän hän tuntui ilahtuvan, kun onnistuin kaivamaan oman muistini lokeroista jonkin verran ruotsin kieltä, hän kun on äidinkieleltään ruotsinkielinen. 
Lähtiessämme törmäsimme hoitajaan joka oli menossa asukkaan kanssa talon sisäpihalle, jossa oli musiikkitapahtuma ja hän kutsui meidätkin sinne. Hulluja ja toimettomia ei tarvitse kahta kertaa käskeä... 
Tapahtuma oli jo loppupuolella, mutta kolmen kappaleen ajan ehdimme vähän syrjässä laulaa mukana ja tanssia. Ja mikä parasta: nähdä hymyn nousevan vanhusten kasvoille meidän hulluttelulle 💕Kissankultaa ja Mombasa sujuivat oikein letkeästi, kolmatta biisiä en enää muista.

Alkuillasta kun olimme jo syöneet ja loikoilin sohvalla lähes unen ja valveen rajamailla olohuoneen ikkunaan ilmestyivät yhtäkkiä ensin yhdet pienet kasvot. Sitten toiset. Kysyin tädiltä ketä ne mahtavat olla ja hän meni terassille katsomaan. Kuulin miten häntä pommitettiin kysymyksillä:

- Kuka tuolla sisällä on?

- Nukkuuko se?

- Miksi se on siellä?

- Oletko sä sen täti?

- Onko tämä oikea koira?

- Saako tätä silittää?

Täti vastaili kysymyksiin ja selitti sitten, että hänen pihalleen/terassilleen ei saa tulla ilman lupaa eikä ilman äitiä, että se on hänen yksityisaluettaan. Ja että siellä on kamera.

- Missä se kamera on? 

Lapset olivat kilttejä, kovin uteliaita vain, siis tiedonhaluisia, kuten lapset ovat. Minua nauratti kysymys "Nukkuuko se?" 

Lauantaina lähdettiin kauppaan, tarkoituksena siis käydä ihan oikein ostoksilla. Siinä matkalla tietysti pysähdyttiin tervehtimään Elisan poikia ja - olisitteko arvanneet: puhelimessa on jälleen yksi Elisan nuoren pojan puhelinnumero 😜 Varsinainen ongelmani ei ratkennut, mutta lupasin soittaa, jos tarvitsen jotain muuta. 

Seuraavaksi matkaan tarttui nuorelta mieheltä D-vitamiinipaketti ja paljon puhetta. Hirrrvittävän hankalaa, kun on tällainen ujo, arka ja hiljainen...

Prismassa oltiin jo loppusuoralla kun se sitten sai kiinni. Riesa. Ei reissua Täti Tomeran luona ilman Riesaa. Ei vaikka asiasta kuinka keskusteltaisiin ja vaikka se kuinka lupaisi jäädä kotiin. Aina se valehtelee. 

Omasta mielestäni sanoin "Nyt on vähän kumma olo", mutta olin kuulemma sanonut vain "Nyt on vähän" - ja sitten mentiin. Tai siis minä yritin mennä ja Täti yritti pitää kiinni. Pyysi apua yhdeltä pariskunnalta ja rouva kävi hakemassa kaksi vartijaa paikalle, "tumma ja vaalea"

Siinä vaiheessa olin jo vähän tokenemassa, ymmärsin mitä ympärillä puhuttiin:

Täti:  Hänellä on epilepsiakohtaus, mutta se on jo menossa ohi.

Tumma vartija: Saanko tehdä muutaman testin?

Vaalea vartija: Tämä on ihan ok, tädilläni on epilepsia.

Tumma vartija otti kynän ja pyysi minua seuraamaan katseellani kynää ylhäältä alas ja vasemmalta oikealle.  Selvisin 👍

Muuten selvisin hyvin, mutta hetki kesti, ennen kuin tajusin missä Prismassa oikein olen. Ja osa ostoksista jäi tekemättä, mutta ei onneksi mitään maata kaatavan tärkeätä. 

Että kiitos vaan taas Riesa, sinä se et osaa pysyä poissa. 

Sunnuntaina käytiin tapaamassa Myyntisirkkusystävääni. 
1. Tädin sateenvarjo jäi sinne.

2. Onnistuttiin välttämään hurjan mustista pilvistä huolimatta se valtava vesisade, joka Isolla Kirkolla aiheutti hämminkiä.

Kesäkuussa oli kutsuttu Suomi Meloon 40. vuotisjuhlaan, siis Melajuhlaan. Harmi kyllä (ei mikään harmi vaan kiukku ja suuttumus) kuskiksi lupautunut, NYT entinen-ystävä teki oharit ja juhlat meni sivu suun. Myyntisirkkunen antoi kuitenkin minulle jotain, jonka olisin saanut siellä paikan päällä.

Tämän vuoksi soittelin useita puheluita ja lopulta tein yhdet treffitkin - hyvänen aika sentään, vieraan miehen kanssa! 
No, Täti kävi hänet tsekkaamassa, että kenen kanssa kahvilaan jätti 😜 - ja meillä meni kaksi tuntia tuosta noin vain huis hais. Olisi mennyt varmaan toisetkin kaksi tuntia, mutta sitten tuli taas mutkia ja murheita matkaan. 

Tässä kohtaa voisin sanoa, että Täti Tomera "ei anna hetken rauhaa" 😜💕 Mikä on toki hyvä, kun aina täällä kotona valitan siitä, että ei ole ketään, kuka liikuttaisi ja kenen kanssa käydä lenkillä.

Eli joka päivä kävimme kävellen kaupoilla ja tulimme bussilla takaisin - tai toisin päin.

Niin maanantainakin. Ja kun kerrankin oli tukka tällingissä, niin pistäydyin passikuvassa. Suhteellisen kelvollinen kuva, parempi kun passin kuva.

Kun pääsimme kotiin, siis Tädin kotiin, kaivoin tabletin esiin ja päätin tilata henkilökortin. Virhe. VIRHE. Kaikki meni siihen asti hyvin, että sain sen maksettuakin. Kuva kelpasi ja sormenjäljet ja nimikirjoituskin kelpasivat - olemassa olevan passin hankinnasta ei ole liikaa aikaa. 

Vaan sitten alkoivat ongelmat. Tilaus jäi jollain kummalla tavalla jumiin. En päässyt ees enkä taas. Maksu kyllä näkyi katevarauksena kortilla. 

Löysin poliisin sivuilta numeron johon soittaa, mutta eivät pystyneet siellä auttamaan, piti odottaa aamuun (tietenkin kello oli JUST sen verran), että voin soittaa omalle poliisilaitokselle. Soitin aamulla sinne ja sieltä todettiin, että ei löydy hakemusta ei. Pistetään tutkintaan, soitan vielä tänään.  
Hmm.. Soitto tuli eilen - tiistai tai perjantai, sama asia. Olin jo ehtinyt soittaa asiasta uudestaan ja saanut uudet ohjeet; poistanut itselläni näkyvän keskeneräisen hakemuksen ja pyytänyt pankkia poistamaan katevarauksen. Kävi kätevästi, kun sai oikeat ihmiset luurin päähän. 
Eilen tein uuden hakemuksen tällä läppärillä ja kaikki hoitui kuin vettä vain - tabletti on sanonko mä mistä? 

Kaiken tämän jälkeen kysyn: KUKA MUU MUKA? 

Ja ihan viimeiseksi, odotetut kysymykset, jos kukaan on edes tänne asti jaksanut lukea ja jaksaa näitä kysymyksiä enää miettiä 😄

1. Mikä on hiekkahentunen?

2. Kuka levytti kappaleet Rikas mies jos oisin ja Hei hei Pussycat?

3.  Minkä niminen oli Aleks Lepajoen rikoskumppani kaksikon ryöstäessä helsinkiläisen Tillanderin kultasepänliikkeen huhtikuussa 1985?

4. Mikä yhdistää seuraavia eläimiä: Ukkometso, saimaannorppa, sudenkorento, leijona ja karhu?

5. Minkä tv-sarjan alkutunnuksessa paloi Nevadan kartta?

Meillä syödään harvoin banaaneja, mutta näitä oli pakko ostaa, kun kumpikaan ei ollut näitä ennen nähnyt: 

Kaikkea sitä. 

Koettakaa toipua tästä.. höpöttelystä siis.