Lähdetään nyt vaikka siitä

 Vaikka siitä, että jostain kumman syystä mieli on ollut maassa, vaikka asiat on olleet hyvin, paremminkin kuin hyvin. 

Siispä olen istunut (onko yllätys?) tuolissani ja pistellyt ristipistoja, sitä joka jäi viime syksynä kesken ja kuunnellut, mainoksen uhrina, Storytelistä, Lukupiirin kirjan, kun lukemisesta ei tuntunut tulevan mitään. 

Tästä lähdettiin.
Ohje on taiteltu neljään osaan ja ensimmäisen osan tein viime (ja ehkä edellisenä 🤔) kesänä. Jos tänä kesänä saisi edes tämän toisen neljänneksen valmiiksi. Loppuviikosta saatte uuden kuvan, missä mennään. 

Ehkä suurin syy alakuloisuuteen oli se, että tiesin saavani kutsun juhliin - tiesin siitä jo viime kesänä. Sain kutsun suullisena jo viime sunnuntaina ja toiveen saapua paikalle. Sain ihan virallisenkin kutsun sähköpostiini ja sen jälkeen mietin pääni puhki miten sinne pääsisin. Viimeiset 40 km - kiitos maamme julkisen liikenteen, olisi kaivannut polkupyörän tai jotain. Pirskales. 
Olin jo ajatellut, etten pakota Mursua lähtemään sinne, mitä hän siellä ja majoitustakin oli kuulemma enää hintsusti vapaana. Vaan kas: löysin kuin löysinkin vapaan huoneen ja sain Mursun lähtemään pitkälle reissulle. "Kaupan kautta, kaupan kautta..." hän saa levätä kunnon sängyssä tv:n ääressä tai mitä haluaakaan tehdä. 

Mieliala koheni eilen päivän mittaan, kun asia järjestyi ja Mursukin hyväksyi asian 😜🌞
Kiltti ja ihana on hän ❤️ Entisessä elämässä olisin ottanut auton ja ajellut sinne itsekseni. 

Mielialaa kohensi vielä se hyvä palvelu jota sain, kun soitin huonevaraukseni perään, tarkistaakseni, että niin ymmärsinhän oikein, että mistä minä minä sen huoneen varasin - että olen varmasti samalla puolella järveä kun kaikki muutkin 😄. KUKA MUU MUKA? No kaikki oli ok. Vähän ajan päästä tuli sähköposti, jossa puheluun vastannut henkilö pahoitteli, kun ei huomannut samalla kysyä varaanko illallisen, huonekaverin nimeä ja onko allergioita yms - huoneeseen tuodaan aamiainen korissa!  
Jälleen kerran siis sain hyvää palvelua 🤗

Tuo siis vinkumisesta voittoon. 

Vingun vähän lisää. Tai mikä nyt vinkumiseksi katsotaan. Totean vain, että olen ärsyyntynyt ihmisiin, jotka lupaavat hoitaa jonkun asian: "Hyvä ajatus, tehdään vain. Joo, minä hoidan" - ja sen jälkeen heistä ei kuulu halaistua sanaa. 
Tällä kertaa päätin, että en kysele perään, vaan kysyin ainoastaan Siskorakkaalta, että hoidetaanko asia sitten kahdestaan - hänen vastauksensa oli kyllä ja tiedän, että se hoituu kyllä. Tai siis. Minähän sen hoidan ja sitten kurmootan Siskorakasta, jos ei hoida osuuttaan 😜

Lauantaina käytiin ajelulla, kun oli hieno keli eikä olla vielä nähty töyhtöhyyppiä. Joutsenia kyllä ja kotiin tullessa kurkiparin soidintanssi. Upean näköistä! 
Mutta ei töyhtöhyyppiä. Ei ensimmäistäkään.
Tulimme siihen tulokseen, että KAIKKI alueen töyhtöhyypät olivat katsoneet, että haa, auto on poistunut pihasta ja kokoontuneet meidän pihalle. 
Ja kaikki kyläläiset ja ohikulkijat olivat maantien poskessa, kun pihalla nauraa räkätti satojen töyhtöhyyppien congaletka, sen jälkeen ne tanssivat letkajenkkaa ja lopuksi Macarenaa ja Lambadaa.
Ja heti kun meidän auton ääni kuului (töyhtiksillä on tarkka kuulo....), ne katosivat kuin töyhtöhyypät taivaalle eikä me nähty vieläkään yhtään. 

Meillä oli muuten yhtenä päivänä keskustelu siitä, miten töyhtöhyypät saavat töyhtönsä oikeaan asentoon. 
Mursu on sitä mieltä, että ne sukivat ne "töyhtösulat" päätä pitkin niskaan asti ja sieltä ne sitten ponnahtavat pystyyn - töyhdöstä luultavasti kuuluu sellainen bojojoing -ääni, niin kuin jousesta, tiedättehän?
Minä taas olen sitä mieltä, että ne sukivat sen pystyyn vanhalla kunnon Brylcreemillä, ihan niin kuin Elviskin aikanaan otsakiehkuransa. 

Tällaisia keväisiä tarinoita maanantaiaamun ratoksi! 

Mukavaa keväistä viikkoa kaikille 🌞❤️🌞❤️