Brio - oppisen iloa, tuskaa ja hikeä

Piti esittelemäni teille ihan vain tekemiäni käsitöitä - niitäkin tulee - mutta on ihan PAKKO, kertoa teille eilisiltaisista harjoituksista.
Ja ei Terhi, en käynyt etsimässä sitä nokkahuilua vieläkään (ulkona satoi vettä ja oli kylmää ja märkää ja ja ja...) 

Pöllömäiseen tapaan voisin aloittaa tarinan vaikka Eevasta ja Aatamista, mutta aloitan sen nyt ihan vain siitä, kun meitä vuosia sitten ihan odottamalla odotettiin erääseen tilaisuuteen. Serkkuni ei ollut itse osannut solmia solmiota, muut olivat tarjoutuneet auttamaan, mutta apu ei kelvannut. "Mursu osaa tehdä, pyydän häneltä apua kun tulevat". Tuskin olemme autosta ulos päässeet, kun serkku seisoi anovan näköisenä Mursun edessä ja pyysi solmimaan hänen solmionsa. 
Siitä se sitten lähti. Olin tässä taannoin youtubesta nähnyt videon solmion solmun tekemisestä ja seuraavat sanat tietenkin olivat 
- MINÄ KYLLÄ OSAAN..
- Ai jaa (hymähdys)
- No haepa yksi solmio, niin näytän.
Arvaatte varmaan, että eihän siitä mitään tullut. Meni varmaan puolitoista tuntia, kun treenattiin (myönnän, Mursu oli ottanut muutaman paukun, joten ajatus ei ollut hänelläkään ihan kirkkaimmillaan 🤭) 

Mutta lopulta se onnistui! Saatte nähdä kuvan - vaikka päälläni onkin solmion väriin sopimaton t-paita, mutta koska Mursu oli ylpeä tästä ja halusi ottaa kuvan, niin näytän sen teillekin. Olkaa hyvät.

Ja mikä parasta: osasin tehdä solmun vielä aamullakin, kertaheitolla meni oikein, en kuristunut vaan sain sen auki niin kuin pitikin eikä siihen jäänyt solmua niin kuin ensimmäisillä kerroilla. 

Ju-huu! Olenko ylpeä itsestäni? No olen!  

Mutta sitä ennen. On jotain muuta mitä en vaan saanut onnistumaan, en sitten millään. En käsitä miksi. Olen tehnyt sen kerran aikaisemmin ja siitä tuli ihan nätti, juuri sellainen kuin pitikin. Nytkin oli ohje nenän edessä ja siis sehän ei ole vaikea.

Kyse on sukan kantapäästä. Niinkin vaikeasta kantapäästä kuin RISTIINVAHVISTETTU KANTAPÄÄ. Pitää osata tehdä kaksi vaikeaa asiaa: oikea silmukka ja nurja silmukka. Ei kun vielä kolmaskin asia: nostaa silmukka neulomatta. 
En pysynyt laskuissa mukana, kuinka monta kertaa aloitin ja purin, aloitin ja purin. Voi pyhä yksinkertaisuus. Mutta periksi EN anna. Olen tehnyt (omasta mielestäni) vaikeampiakin asioita ja jos kerran opin eilen illalla tuon solmion solmun, niin kyllähän minä noihin sukkiin tuon ristiinvahvistetun kantapään teen, menköön siihen sitten vaikka koko loppu syyskuu 😄

Mutta jotain olen kesän aikana saanut käsitöiden saralla tehtyäkin, niiden valkoisten kämmekkäiden lisäksi. Syvää huokailua ainakin, viimeksi siis eilen, tuon kantapään kanssa ja... 
Viivytän vähän vielä esittelyä.
Aika monella teistä on joko ihan työhuone - teette niin monia erilaisia käsityöjuttuja - tai ainakin hyvä käsityönurkkaus. Minäkin olen yrittänyt saada käsityökirjoja ja semmoisia lähelle lankoja, ristipistotöille on oma kaappinsa ja sitten tässä tuolini ympärillä on kaikkea pikkusälää, joita aika ajoin siivoan. Mummulta perin semmoisen gobeliinilehtitelineen (se se kai on), missä mummu säilytti lankojaan, minä säilytän siellä mm. Niina Laitisen kalentereita yms joita olen saanut lahjaksi ja jotka olen laittanut omiin kansioihinsa, joitakin Novitan lehtiä, jotka olen säästänyt. Ja kas kummaa... Eilen kun etsin taas asiaa jonka olen hyvin tallettanut, niin mitäpä löysinkään - mitä en kaupoista löytänyt mieleisiäni... VIRKKAUSLEHTIÄ! Sanon taas: Voi pyhä yksinkertaisuus! 
Muistatte varmaan sen "sateenkaarilangan", josta ajattelin tehdä päivänvarjon futariprinsessalle? No, he tulevat vasta lokakuun lopussa, joten unohdin ajatuksen ja mietin, loppukesästä, että jotain voisin vielä virkata, mutta ostamassani lehdessä ei ollut mitään inspiroivaa - se lähti paperinkeräykseen. Eikä mistään löytynyt mieleisiäni uusia lehtiä eikä ohjeita. Vaan olisipa löytynyt ihan omasta kodista, makuuhuoneen oven takaa. 😎😄 Sielläpä odottavat ensi kesää. 
Kuka muistaisi muistuttaa keväällä, kun kerron pistäneeni puikot kesälomalle? 

Mutta nyt. Ihan oikealla KAMERALLA otin pitkästä kuvan ja sain kuin sainkin siirrettyä kuvat koneelle, kolmannella yrityksellä (minäkö kädetön digiasioissa) ja sainpa vielä siirrettyä sen tänne blogiinkin. Siitä parjaamastani lehdestä löysin tämän. Jotain olen kuitenkin tehnyt väärin; jossain kohtaa on liikaa tai jossain liian vähän silmukoita, kun en saanut tätä silitettyä ja venytettyä tasaiseksi. Vähän harmittaa, mutta ei nyt kuitenkaan niin paljon, ettenkö kehtaisi tätä teille näyttää. Käsin tehty on aina käsin tehty ja käden jälki näkyy ja saa minusta näkyäkin. 

Voi se siitä oietakin, jos kastelen sen kunnolla ja venytän, nyt vain höyryraudalla höyrytin. Meidän pöydälle kelpaa kyllä. 

Ja niitä puikkoja olen siis rasvaillut valmiiksi talvikelejä varten. Lauantai muuten hävisi eilen ihan itte eestään, en tiedä mihin. Kai siihen kantapäähän.

Yhdet lapaset sain valmiiksi; pari-kolme viikkoa ne tässä taisi vanua tyyliin "kerros silloin, toinen tällöin". Mutta tässä ne nyt ovat. Olisi pitänyt tehdä vähän pienemmät, niin olisin saanut ne samasta langasta kokonaan - nyt piti käyttää lopetella toisella langalla. Haittaakse 😉

(Onpa epäselvä kuva..)

Tällaista jorinaa sunnuntain ratoksi. Jatkan kantapäätaistoa.