Milo - syksyn maalari

Marle istui pellon pientareella ja itki lohduttomasti. Hän vilkaisi välillä ympärilleen, 

mutta silmät täyttyivät kyynelistä hänen nähdessään helisevien kissankellojen ja pienten 

kirkkaiden aurinkojen kadonneen.
Mihin ne olivat kadonneet? Koko kesän pelloilta kuulunut hento helinä ja kilinä oli poissa,

koivikossa oli ollut lentoharjoituksia linnunpoikasten opetellessa lentämään.

Nyt kaikki tuntui olevan ohi - mitä oli tapahtunut?

Valkoiset poutapilvetkin tuntuivat muuttuneen harmaiksi - siltä Marlesta ainakin näytti.
Kesä tuntui olevan loppu.

Ainoastaan Marlen kyyneleet eivät loppuneet - ne olivat kuin sade.

- Milo! Marle kiljaisi

-  Mitä sinä teet? Mistä nämä maalipurkit ovat tänne tulleet? 

Ja Milo, olet unohtanut vihreän - miksi täällä ei ole vihreätä lainkaan? 

Marle oli tuohtunut. Huone oli täynnä värejä, mutta hänen lempiväriänsä, vihreätä, ei näkynyt missään. 

- Eikä täällä ole valkoistakaan.. Oletko kysynyt Neelalta ja Noelilta, mitä mieltä he ovat 

näistä väreistä, mitä näistä nyt sitten aiot tehdäkään? tuhahti Marle ja istahti nurkassa olevalle tuolille odottamaan Milon vastausta. 

- Nyt on syksy, jos et ole vielä huomannut? Kesä on tältä vuodelta ohi - olet saanut tanssia valssia keijujen kanssa kissankellojen seassa koko kesän, mutta nyt on minun vuoroni. 

- “Minun vuoroni” matki Marle Miloa, mutta muisti sitten, että niinhän hänkin oli ajatellut, kun oli houkutellut Neelan katsomaan kesää. 

- No mitä aiot tehdä näillä väreillä - miksi olet hankkinut näin paljon maaleja?

- Tule katsomaan, olen aloittanut jo. Katso tuota koivua: maalasin sen keltaiseksi, sen on kuin sinun auringonkukkasi, eikö vain?

- Ehditkö maalata tuon haavankin samalla? Se on niin kirkas, että häikäisee. 

- Katso noita vaahteroita Marle - käytin niihin kaikkia värejä joita löysin. Ja… odotas.. kokeilepa tätä..

- Mitä..mikä se on.. Milo, mitä sinä teet?

- Laitoin sinulle nenän - katso peilistä, Milo nauroi.

- Sinä olet hassu! Minäkin laitan sinulle, odotahan vain…

Hetken päästä Marle pyörähti ympäri ja pysähtyi katsomaan vanhaa, suurta pihlajaa.

- Milo! Milloin sinä ehdit maalata kaikki nuo pienet lehdet tuolla kauniilla punaisella ja kiinnittää nuo pienet oranssit marjat tuonne? Sinä olet taikuri! 

- Se on minun tehtäväni - taikoa syksy kesän jälkeen, ruska puihin ja maahan, värejä harmaisiin ja sateisiin päiviin. 

Tämä on minun aikani, aika ennen kuin Noel palaa jälleen