Onko talvi jo ohi?

Ainakin näyttää siltä. Pihalla alkaa jo vihertää. Mattotelineellä ollut melkein metrin korkuinen lumikasa, se josta näki paljonko lunta on satanut, on sulanut pois. Voisi taas vaikka mennä pesemään mattoja. 
Ennen niitä syksyn pakkasia unohdettiin kaataa sadevesi pois saavista ja ajateltiin, että no kyllä se jää sieltä pois tulee kun kaadetaan saavi ylösalaisin. Ei tullut. Jätettiin se tuohon kukkapenkin kupeeseen, että sitten kun se sulaa, kastelee samalla kukkapenkkiä eikä mitään muuta. Sinne se jäi se saavi jäänsä kanssa lumen alle. Tänään se oli jo ihan näkyvissä ja Mursu kävi kokeilemassa jäisikö jää paikalleen jos saavin korvista ottaa kiinni. Jäihän se. Saavi on tallessa ja jää kököttää tuossa mattotelineen kupeessa. 

Oliko talvi nyt sitten tässä? Vai sataako laskiaiseksi paljon uutta lunta, että päästään pulkkamäkeen? Että Poikakin näkee tämän vuoden talven muutakin kuin kuvista? Mistä tuli mieleen: hullu ajatus, että se on kuukauden päästä kotiin tullessaan vuoden vanhempi kuin oli lähtiessään puoli vuotta sitten. Niin se aika kuluu. 

Mutta vedestä puheenollen. Possu kirjoitti blogissaan Hilma-tädin lapsuudesta ja lätäköissä pomppimisesta. Olifantti puolestaan oli kommentoinut, miten heillä on taas sisämeriä, saa taas kahlata, mutta ei ole kiva hyppiä, kun niissä voi olla vielä jäämuhkuroita.

Sen jälkeen menin lukemaan oman kunnan sivuja ja sieltä historiaa, ihan jääkaudelle asti. Sepä olikin mielenkiintoista, kaiken kaikkiaan. Erikoisinta kuitenkin oli se, että tämä kylä, missä me asumme, on mannerjäätikön vetäytyessä n. 11 400 vuotta sitten jäänyt kymmenien metrien syvyyteen meren pohjalle! Pöllö ja Mursu (no kukapa muukaan) siis asuvat merenpohjassa.
Vesi virtaa tällä hetkellä tuossa Suomen toiseksi suurimmassa järvessä kohti Suomenlahtea, mutta silloin se virtasi toiseen suuntaan, kohti Kalajokilaaksoa. 
Maankohoaminen kuitenkin kallisti maata niin, että veden virtaus muutti suuntaa. 
Aika jännittävää, eikös? 

Kirjoittamisessa oli tämä muutaman päivän tauko, kun kilkuttelin puikkojani ja sain valmiiksi tällaiset Ahtojää -sukat. Sukat on tehty mosaiikkitekniikalla: näyttävät kirjoneuleelta, mutta on neulottu vain yhdellä langalla/värillä per kerros. 

Kuvio syntyi siis sillä, että neulottiin vuoroin harmaalla ja punaisella (aina 2 krs samalla kuviolla) ja nostettiin silmukoita neulomatta. Tekniikka on helppo ja nopeaa neuloa. 

Nyt jätän teidät pohtimaan talvea, jääkautta ja mosaiikkia, ja jatkan murhan ratkaisemista. Hain tänään kirjastosta Keigo Higashinon kolmannen suomennetun kirjan Namiyan puodin ihmeet ja siinä on laina-aikaa vain kaksi viikkoa. Myrkyllinen liitto on vielä ratkaisematta, joten täytyy pitää kiirettä.