JEE! Pöllönkulman uusi hella on paikallaan!

Ja uuni esipaistettu. Käyttöohjeissa sanottiin, että uuni pitää esipaistaa. Ja kyllä sieltä kauhea käry tulikin. Ilman liesituuletinta olisi taas kuulunut piip piip piip piip piip... Mutta me selvittiin. Kellokin saatiin aikaan. Ja tuolla se nyt odottaa, että huomenna tehdään ruokaa.

Vanhan uunin pesin toissapäivänä. Niin kuin lupasin. Suihkutin reilusti uuninpesuainetta. Silmiä ei kirvellyt, mutta jos ei koronasta mitään muuta hyötyä ole ollut, niin maskit, niitä on ja niitä oli nyt hyvä käyttää.

Annoin myrkyn - sitähän se oli - vaikuttaa käsketyn puoli tuntia ja sitten oli vielä teräsvillaa ja hinkkasin ensin ritilän niin puhtaaksi kun sain.

Sitten kävin sen uunin kimppuun. Hinkkasin ja hankasin ja pyyhin. Ja manasin. Ja sitten manasin lisää. Siellä uunin pohjalla oli jo pizzapelti tai vastaava! Kysyin Mursulta, oliko se tietoinen siitä. Noup, ei ollut. Mutta minä manasin lisää. Jos olisin tiennyt, että siellä on se pelti, niin olisin ottanut sen pois, suihkuttanut sitä pesuainetta siihen, uuniin vähän vähemmän ja hinkannut innoissani sen pellin puhtaaksi. Nyt keljutti ja harmitti ja ja ja.... Mursu tuli lopulta avuksi, kun mun käsien pituus alkoi jo loppua.
Kyllä me lopulta se uuni saatiin siihen kuntoon, että hella voidaan luovuttaa eteen tarvitsevalle, mutta... Niin, kuka muu kuin Pöllö 🙈 Mutta nyt se siis odottaa verannalla noutajaa. 

Olifantti kirjoitteli blogissaan uudenvuodenlupauksestaan koskien valokuvia; niiden järjestelyä, muokkausta ja kaikkea sen sellaista. Kerroin hänelle miten minun valokuvien kävi - tai paremminkin mitä olen niille tehnyt. 
Yllättäen siihen liittyy Riesa. Haluaisin kertoa teille muillekin mitä valokuvilleni on tapahtunut ja miksi; en tosin tiedä osaanko avata ajatuksiani. 
Mutta ensin: tässä yhtenä iltana tuli tv:stä Criminal Minds ja sen alussa oli lainaus Austin O'Malleylta: "Muisti on hullu nainen joka kerää lumppuja ja heittää pois ruokaa" (tarkka käännös on kai "värillisiä riepuja")

Tähän voit lopettaa lukemisen, jos tuntuu, että "TAAS se tosta Riesastaan..." 😄😄

Riesahan kesällä 2012 iski sellaisella voimalla, että muististani hävisi 3-4 vuotta; tarkkaa ajanjaksoa en osaa sanoa. Sairaalasta kotiuduttuani yritin saada muistia palautumaan mm. valokuvia selaamalla, mutta siitä ei ollut apua. Tunsin kyllä ihmisiä kuvista ja ns. tutut paikat tunnistin, mutta esim. reissuilta otetut kuvat oli ihan kuin olisin katsellut matkaesitteitä tai lukenut kuvalehtiä. Kävin kuvia läpi kymmeniä ja kymmeniä kertoja, mutta ne eivät palauttaneet mieleen mitään, ei vaikka Mursu tai joku muu tilanteessa/tapahtumassa mukana ollut olisi kertonut, mitä siellä teimme, mitä tapahtui, miten hauskaa meillä oli jne. Uskoin toki kerrotut tarinat, mutta en saanut enkä saa vieläkään itseäni niihin tapahtumiin, kun joku kertoo jostain tapahtumasta. Siksi hävitin lähes kaikki kuvat, jotka olivat digitaalisessa muodossa. Paperikuvat ovat edelleen tallessa; ne ovat niin vanhoja, että niiden maailmaan pääsen.
1990-luvun loppupuolelta asti olemme enojen, tätien, serkkujen - siis suvun kesken viettäneet laskiaista yhdessä ja jossain vaiheessa tavanneet porukalla myös syksyisin siellä täällä. Niistä tapaamisista on koottu valokuva-albumeita. Kuvista näen, ketä on ollut paikalla ja että hauskaa meillä on ollut, mutta kaikkia tapahtumia ajalta ennen Riesaa en muista "itse", tapahtumia muistellaan vuosittain ja samalla kun niitä kerrotaan kasvaville nuorille/lapsille, kerrotaan myös minulle 😀😀
Ihan aluksi muistin menettäminen oli paha paikka, ja varsinkin niissä tilanteissa jos tapasin jonkun joka olisi pitänyt tuntea, mutta kun en vain saanut päähäni kuka hän on. Nyt olen jo tottunut siihen, että elämästäni ikään kuin puuttuu pätkä ja saatan kysyä Mursulta "en taida muistaa vai muistanko?" 😏😅 Ja välillä on vähän vääntöä, miten se juttu oikein menikään ja se päättyy yleensä lauseeseen "niin kummalla meissä on muistin kanssa ongelmia..." 

Tuosta Austin O'Malleysta. Ei varmastikaan mitään tekemistä millään, mutta aika koomista. Wikipedian mukaan hän on oftalmologi ja englanninkielisen kirjallisuuden professori Notre Damen yliopistossa ja aforismikirjan kirjoittaja. (1858-1932)
Jonkinlaista sattumaa kai, että minä, jonka silmissä viiraa ja muistikaan ei aina ihan pelaa, sattui juuri tuon aforismin lukemaan tv:stä ja se jäi vielä mieleenkin.
Oftalmologia on silmätautioppia, johon kuuluu mm. taittovirheiden hoitoa. Taittovirhe löytyy ja silmissä viiraa muutenkin, sehän nyt tuli syksyllä todettua 😂