Vielä viimeiset neulomukset päättyvälle vuosikymmenelle

Päättyvän vuosikymmenen ja vuoden kunniaksi sain tänään pääteltyä kaksi neuletyötä.

AM etsi joulun alla kynsikkäitään, joita kyllä on, mutta ei niitä vaan löytynyt. Siispä piti etsiä lanka "AM:n langoista" - hänellä on oma osastonsa lankavarastossa, niitä ei käytetä muiden neuleisiin, ellei ole ihan varmaa, että kyseistä lankaa on vielä jostain saatavilla. Tarkkaa hommaa..
Nämä aloitin siis jouluaatonaattona, viime yönä neuloin viimeiset silmukat ja tänään päättelin. Langanpätkät on tallessa 😉


Lankana on 7 veljestä Pohjola ja sitä meni noihin vajaa 100 grammaa.
Vaaka ei ole täällä kotona, niin en voi punnita langanmenekkiä tarkkaan.
Ja kun ovat vielä tälle 2019 vuodelle, niin jäi muutenkin tarkemmat tiedot kirjaamatta.

Mutta ensi vuonna sitten; kun on nyt uusi muistikirja.







Tämäkin valmistui, kun lopulta löysin ne loputkin lankakerät... Sain lankaa monta kerää ja kun oli enää ihan vähää vaille, niin en enää löytänytkään lankoja mistään. Etsin ja etsin ja etsin. Ei missään. Ei täällä eikä siellä. Ja kerran viellä katsoin täältä. Kun piti olla täällä. Ja olihan ne. Ja niin sain tämänkin valmiiksi.



Väri ei nyt tässä oikein näytä miltään - keinotekoisessa valossa ei mikään väri näytä siltä kuin pitäisi.

Kyseessä on siis vauvanpeitto, Novitan Niitty -langasta, (värinro 834), keväisen vaaleanvihreän-keltaisen-valkoisen kirjava. Ohjekin löytyy Novitan sivuilta.

Tuo oli sellainen "ei tarvitse aivoja" -työ; aina oikeaa. Aloitetaan 5 silmukalla, jokaisen kerroksen 1. silmukka neulotaan oikein ja sen jälkeen lisätään 1 silmukka kunnes silmukoita on xxx silmukkaa (en muista kuinka monta) ja sen jälkeen joka kerroksen 1. silmukka neulotaan oikein ja sitten neulotaan kaksi silmukkaa yhteen kunnes jäljellä 5 silmukkaa.
Tuota oli helppo tehdä tv:tä katsellessa, kun ei tarvinut katsella mitä tekee eikä tarvinut laskea.

Kerien jatkamisessa pitäisi tietenkin olla tarkka, että värit osuu kohdalleen, mutta minä kun oon suurpiirteinen, niin jatkoin siitä mihin edellinen kerä päättyi ja seuraava alkoi.
Vaikka onkin ihan vain akryylilankaa, niin eiköhän se jonkun verran etelän leudoissa keleissä vähän lämmitä rattaissa istujaa/nukkujaa.

Toimitan tuon ehkä Ensi- ja turvakotiin, kun ei tällä hetkellä oikein ole tarvitsijaa; sieltä varmaan löytyy tarvitsijoita.

Nyt onkin sitten pitkä vuosikymmen aikaa tehdä valmiiksi kaikki muut keskeneräiset ja aloittaa paljon uusia keskeneräisiä töitä seuraavaan vuosikymmenen vaihtumiseen mennessä 😄

Meinasin ihan säikähtää

Ajattelin, että ainakin yhden päivityksen vielä tälle vuosikymmenelle kirjoitan, kun muuten on täällä Pöllönkolossa ollut hiljaista.
Tai siis Pöllönkolossa ei niinkään, mutta täällä blogissa.

Ja niin, olemme nyt siis virallisesti muuttaneet Pöllönpesästä Pöllönkoloon.
Ei vain yhtenä lauantai-iltana ollut mitään tekemistä, niin päätettiin tehdä virallinen muuttoilmoitus. Hups. Kaikkea sitä sattuu.
Nyt on jo kunnanjohtajakin toivottanut meidät tervetulleiksi kuntaan ja luvannut tarjota kahvitkin.


Tällainen oli puolilta päivin näkymä ulko-ovelta.

Meillä satoi lunta n. 1,5 viikkoa sitten oikein kunnolla; märkää ja paljon. Näytti oikein kauniilta ja jouluiselta. Ja katkaisi meiltäkin sähköt reiluksi kahdeksi tunniksi 😁
No, meitä se ei sinänsä haitannut: meillä on puuhella jolla lämmittää ja tehdä ruokaa tarvittaessa, kynttilät valaisee ja entiset reippaat retkeilijät oli jo ennakoineet mahdollisen tilanteen ja tuoneet otsalamput Pöllönkoloon!
Nälkä tietenkin iski välittömästi kun Elenia ilmoitti, ettei tiedä katkoksen pituutta ja kahvihammastakin alkoi kolottaa: "Kahvia ei ole juotu sitten aamukahvin ja nyt on kello sentään jo iltakahdeksan.." 😂

Seuraavana päivänä tehtiin lumitöitä - ja sitä seuraavana satoi vettä! Hyvästi lumet ja valkoinen joulu ja kiitos urheilusta!

Mutta lisää lunta saatiin juuri ennen joulua ja nyt näyttää tuolta. Pakkasta on vajaa 10 astetta ja nyt itse asiassa aurinko paistaa sisään sellaisesta kulmasta, että se häikäisee 😎
Harmi, että en saanut vangittua kuvaan valoa ja aurinkoa ihan sellaisena kuin ne näin.
Tuo musta "möykky" tuossa oikealla on aarteeni: vanha alppiruusu, joka on ollut tällä tontilla kymmeniä vuosia.

Pöllön "pesä" sen sijaan on tässä:

Nyt se on tietenkin saanut ylleen jouluasun, tavallisesti tässä on samanlainen tavispöllöpeitto. Näin entisenä kaupunkilaisena on vielä totuttelemista tähän vähän viileämpään asumiseen: kerrostaloasunnon 23 asteesta n.20 asteeseen on vähän niin kuin vaihdevuodet. Välillä on vilu, välillä hiki 😉

Tässä pesässä, niin kuin koko Pöllönkolossa, on vielä paljon tekemistä, mutta on tässä koko talvi aikaa...  Vaikka luulen kyllä, että kevät tulee nopeammin kuin arvaammekaan!
Ja kaupungissa on vielä NIIN paljon tekemistä.

Joulu oli erilainen kuin ennen, niin hyvällä tavalla kuin surullisellakin tavalla.
Joulupoika kävi ennen joulua tuomassa joulutähden - kuten aina. Samalla suolapurkin uuteen kotiin 😄
Ja aatonaattona Poika haettiin junalta mummolaan joulupuurolle. 

Joulupuuron jälkeen oli aika ajella kotiin. Täällä vietimme joulun kolmestaan, ilman mitään sen kummempia krumeluuja.
Meillä ei näin talviaikaan ole vierashuonetta, kun teltassa on vähän vilakka nukkua, siksi Pojan piti valita, kumman vieressä nukkuu 😉 Valitsi isän. Toisena iltana totesi, että äiti taitaa sittenkin kuorsata hiljempaa - tai ainakin hän on jo tottunut siihen, kun nukkui silloin Englannissa äitin ja mummon kanssa samassa huoneessa. Me kuulemma "tapeltiin" öisin 😂
Noh, eihän se Poika-parka kunnolla saanut nukuttua; minä hiippailin aamuisin ottamaan lääkkeet ja
olohuoneen sohvalle nukkumaan. Sai sitten Poikakin nukkua edes muutaman tunnin ihan rauhassa...

Kaikesta huolimatta - siis kuorsaamisesta - saatiin AM:n kanssa Tapanina pannukakkuja

Joulun odotus oli jännittävää - kuin lapsella! Joulunkalenterin luukut paljastivat toinen toisensa jälkeen mitä jännittävimpiä paketteja. Ja jouluaaton paketti oli kaiken huippu! Se sai ja saa vieläkin jonkinlaista taikapölyä silmiin, jota on pyyhittävä silmäkulmista: lahjakortti geelikynsille!
Kiitos ihana Susanna maalta joulukalenterista - kuin myös koko joulukalenterivaihtoporukka!

Kiitos myös kaikille joulukorteista joita sain - omat kortit jäi lähettämättä tänäkin vuonna, toivottavasti ajatukset kuitenkin tuli perille 💗

Ja kiitos Repulle: paketti tuli perille 😄

Tuohon Repulta saamaani pakettiin liittyen esitänkin kysymyksen - toiveen - pyynnön: kaikilta meiltä neulojilta jää päätellessä langanpätkiä, tai lähes kaikilta ainakin. Te joilla ei ole niille langanpätkille mitään käyttöä, niin meidän osoitteeseen saa niitä lähettää - niin kauan kunnes kerron, että nyt riittää 😄 Kaikenlaisille ja kaikenmittaisille pätkille on käyttöä.
Mitä, se selviää joskus myöhemmin, ihan varmasti.

Ai niin, mitäkö meinasin säikähtää? No kun bloggeri oli muuttunut. Olen vissiin itse viimeksi täällä käydessäni tätä päivittänyt tai jotain ja tuo näyttö mistä pääsee tekemään uuden päivityksen, olikin ihan uuden näköinen.

Kaiken varalta, jos loppuvuosi menee taas kaikenlaista tuhratessa, niin toivotan kaikille

HYVÄÄ UUTTA VUOTTA  2020! 

Taasen joululta kaikki alkaa näyttää...

Meillä kotona ei ihan konkreettisesti vielä ala näyttää joululta, mutta kun katsoo ikkunasta ulos, siellä taas näyttää.

Eilen meidän kylällä satoi vettä, kaatamalla. Siksi lähdimme liikkeelle autolla, kun kylällä järjestettiin Joulukylä. Myyjäiset, riisipuuroa, arpajaisia ja vuoden tontun valinta.
Joulupukkikin oli vesisateesta huolimatta lähtenyt liikkeelle:



Jo isoksi, 3 vee, kasvanut Pikkuveli sanoi, että tuo on kylläkin Sateenvarjomies.



Nuorisoseurantalon eteisessä oli tällainen ihanasti koristeltu kehto (ja vähän muutakin rekvisiittaa 😉)



Keskellä kylää meillä on tällainen kaunis jouluseimi, oli ilmestynyt sinne sillä aikaa kun olin reissussa:

Ja vielä lisää joulukuvia. Käytiin tuolla naapurikunnan puolella ja siellä on lahjatavarapuoti jonka portaanpielestä bongasimme tämän tontun, joka sai hymyn molempien huulille. Tai oikeastaan meidät kummatkin nauramaan hersyvästi 😂

Taitaa olla valotkin tuossa tontussa, joten pitäisi varmaan ajella joku ilta katsomaan sitä uudestaan.


Eilisessä Joulukylä -tapahtumassa tapasimme yhden niistä harvoista kyläläisistä joihin olemme ehtineet täällä tutustua. Meidäthän kuulemma jo tunnetaan täällä, vaikka me emme juurikaan ketään täältä vielä tunne... No, hän kuitenkin sai houkuteltua minut tänään sunnuntaina kylän kirkkoon laulamaan Kauneimpia Joululauluja. Ja koska en ole tuossa kirkossa koskaan käynyt, niin sieltähän minut tänään sitten löysi, hän kun vielä lupasi vähän katsoa perääni, vahtia kuin lasta - saattoi AM:kin olla rauhassa kotona.
Pieni kaunis kirkko oli aivan täynnä, kunnan kirkkoherra yhdessä kyläkuoron kanssa laulatti meitä "kovaa ja korkealta" - niin kovaa, että AM sanoi sen kuuluneen meille asti! Uskon sen, sillä meiltä ei ole linnuntietä pitkä matka kirkolle ja siellä todella laulettiin kovalla äänellä.

Minä tunnustan, että emme kuulu kirkkoon, mutta kun kirkkoherra luki jouluevankeliumin tämän uuden kotikuntamme murteella, tuntui se kuin tervetulotoivotukselta: huomisesta alkaen olemme tämän kylän ja kunnan asukkaita.




Kirkon alttaritaulu on kaunis, niin kuin koko pieni kirkkokin. Olisin kuvannut sen ulkoakin, mutta kun oli jo niin pimeä, niin eihän siitä mitään olisi nähnyt.

Kun tulimme ulos, oli tihkusade muuttunut lumisateeksi ja koko maisema, koko kylä oli muuttunut valkoiseksi. Joulukyläksi 🎄🎄

Mutta tämä lämmitin sisällä kirkossa oli minusta jotenkin..hellyttävä. Vaikkemme sitä laulua laulaneetkaan, tuli tästä mieleen laulu
"Kello löi jo viisi, lapset herätkää,
Juhani ja Liisi, muuten matka jää.."



Mutta... tätä ette kyllä usko, kun en usko minäkään, en vieläkään vaikka tästä on jo monta tuntia ja olen tätä yrittänyt sulatella.
Yksi Kyläkuorolaisista kysyi minulta, osaanko laulaa. No en oikeastaan... tykkään kyllä laulaa, mutta eihän sitä nyt kai oikein laulamiseksi voi sanoa.
Kuorossa kuulemma oppii.  (Ahaa..) Haluaisinko minä liittyä kuoroon?

Ha-lu-ai-sin-ko minä liit-ty-ä KUO-ROON?
Voi pyhä jysäys sentään. Ja sitten kun minä tulin kotiin, kerroin AM:lle tämän, niin se ryökäle ei naurakaan. EI naura, niin kuin olin odottanut. Vaan katselee ja miettii. Ja sanoo sitten, että mulla on kaunis ääni. Mutta kun mun sävelkorva on vähän hukassa. Voi tonttukuoro sentään!
Totuushan on, että minä haluaisin osata laulaa ja haluaisin laulaa kuorossa, mutta kun EN OSAA laulaa.
Ja niin. Omiin korviin 1) oman pään sisällä oma ääni kuulostaa erilaiselta kuin muiden korviin 2) omiin korviin oma ääni esim. nauhoitettuna kuulostaa erilaiselta - minun ääni ihan kamalalta.
(Olen aikoinani nauhoittanut Telen laskutuksen "Soititte Tele Matkapuhelinpalveluiden laskutuksen asiakaspalveluun. Kaikki asiakaspalvelijamme ovat juuri nyt varattuja, palvelemme teitä hetken kuluttua" tai jotain sinne päin. Och samma på svenska. And same in english. Ja se kuulosti kamalalta. 😂)

No, nyt jään odottelemaan omaa päätöstäni; osaanko laulaa vai en 😕

Hyvää Itsenäisyyspäivää!

Toivotan Hyvää Itsenäisyyspäivää teille kaikille tällä vanhalla muistollani kolmen vuoden takaa, jonka löysin facebookista:

******
Olen monena aamuna töihin mennessäni tavannut herrasmiehen, nyt jo 91-vuotiaan. Olemme usein jutelleet bussissa, hän on kertonut mm. lapsuudestaan ja nuoruudestaan. Ja muutama vuos sitten saamastaan aivoinfarktista, josta on toipunut sisulla ja sitkeydellä.
Eilen hän sattui samaan bussiin myös kotimatkalla ja jäimme pois samalla pysäkillä. Kävelytie oli liukas, hänellä oli kädessään kävelysauvat, talouspaperipaketti ja ostoskassi. Tarjouduin useampaan kertaan kantamaan tuota painavalta näyttävää ostoskassia, mutta hän kieltäytyi. Hän halusi itse kantaa ostoksensa, selitys oli:
"Onhan tässä selvitty sodastakin."
******
Tähän vielä jatkona:

Tämä herrasmies tuli mieleeni tässä eräänä päivänä ja mietin, mitä hänelle mahtaa kuulua.

Muistelin, miten hän eräänä aamuna onnellisena kertoi saaneensa kirjeen, jossa oli villasukat tuntemattomalta.
Se vaatimattomuus ja onnellisuus koskettaa vieläkin 💗💗

Enempää ei ole sanottavana kuin KIITOS!

Remontti-Reiska

Piti oikein tarkistaa, mistä olen viimeksi kirjoittanut, etten höpöttele samoja juttuja uudestaan. Tietokone oli taas tuossa hyllyssä ainakin viikon verran niin, etten edes koskenut siihen. En edes pölyjä pyyhkinyt. Otin tämän esille, kun ystävä kysyi osaisinko tehdä hänelle pitsineulesukat. Nooh, kyyllä varmaan, mutta kun kaikki ohjeet on siellä kaupungissa ja minä täällä maalla. Piti siis etsiä ohje netin ihmeellisestä maailmasta. Onneksi on sellainen.
Sitten oli aikomus kirjoittaa arvio lukupiirin kirjasta, Katja Ketun Rose on poissa, mutta keskenhän se on vieläkin. Ja se lukupiirikin on jo ollut ja uusi kirja luettavana/kuunneltavana: Minna Lindgrenin Vihainen leski.

Tulevan makuuhuoneen seinä on nyt kokonaan purettu ihan kaikkine mitä-ne-nyt-olikaan. Eilen otettiin katosta viimeinen lankku.
Maanantaina käytiin hakemassa kaupungista rautakaupasta kolme lautaa; lattiaan, kattoon ja ulkoseinään. Peräkärry oli vähän liian lyhyt niille ja matka oli aika jännittävä. Eikä sitä helpottanut yhtään se, että nuori nainen ajoi lähes kiinni niissä laudoissa - eikä voinut väittää etteikö nähnyt niitä, sillä punainen lippu oli asianmukaisesti kiinnitetty paikalleen kertomaan mihin paketti päättyy.
Jos olisi pitänyt tehdä äkkijarrutus, olisi laudat olleet hänen sylissään 😢


Kotiin päästiin kuitenkin turvallisesti, purettiin laudat äkkiä sisään ja AM vei lainakärryn pois. Meidän poissaollessamme rappusille oli ilmestynyt tällainen jälki:
Se näyttää kuin olisi jäätä, mutta se ei ole jäätä.


Nyt laudat on vahattu ja värjätty Osmo-colorilla ja ovat melkein täydelleen saman väriset, kun seinät ovat ennestään. Kunhan ne kuivuvat kunnolla, pääsemme laittamaan ne paikalleen - joko huomenna tai sunnuntaina.
Yksi parhaimmista asioista täällä maalla on se, että voi tehdä asioita minä päivänä ja mihin aikaan tahansa välittämättä naapureista. Jos ei nukuta, niin voi vaikka tehdä remonttia puolilta öin 😂



Remontin ohella olen ehtinyt neuloa sukkiakin - ehtinyt kun olen pistänyt vauhtia. Nämä vihreät sukat vein Isolle Kirkolle mukanani, kun kävin viemässä villahousutkin. Nämä lähtevät kauas maailmalle ja toivottavasti lämmittävät ja muistuttavat kotimaasta ja rakkaista, jotka nämä halusivat antaa:



Ja vihreiden sukkien jälkeen urakoin sitten sinivalkoisia sukkia useammankin parin

Tässä päivänä eräänä käytiin taas tuolla lähellä kirkolla, ruokakaupassa ja rautakaupassa, kun ne ruuvit unohtui (meillä kun ei ole yhtäääään ruuvia...). Samalla käytiin taas katsomassa onko Toimintakeskukseen tullut mitään uutta. Tai oikeastaan meillä oli yksi juttu hakusessa...
Meidän keittiö kun on niin kovin pieni - ja muutenkin näin kahden ollessa - syömme tässä olohuoneen puolella, milloin mitenkin.
Meidän pannulaput on vielä kaupungissa, täällä on vain patakintaat. AM käytti kuuman lautasen alla..tuota..krhm... villasukkaa 🙈 No onhan ne minun tekemät ja niin päin pois, mutta siltikin... Ja toki minä olisin voinut neuloa tai virkata pannulapun, mutta kun annoin ne kaikki jämälangat tuonne koululle, niin ei oikein ollut mistä tehdä. Mentiin siis sinne Toimintakeskukseen katsomaan, josko siellä olisi sellaista meidän molempien mieleistä pannulappua. Ja olihan siellä. Tarpeeksi iso ja paksu ja väritkin on samat kuin niissä villasukissa! Nyt on kumpikin tyytyväinen: Ei pala sormet ruokaillessa, eikä minua nolota kun AM:llä on villasukka lautasen alla...

Sain sieltä myös Unton:

Näkyy vähän huonosti, kun yritin kuvata samalla yövaloa jonka sain ystäviltä.
Unto on ihanan pehmeä, se nököttää nyt tuossa kirjahyllyssä sen aikaa kunnes pääsee oikeaan kotiinsa.












Siskorakaskin kävi tarkistamassa tilukset. Hän kävi siis lyhyellä lomasella ihan yksin täällä Suomessa. Kävi Äitirakkaan kanssa täällä meillä ja pääsin heidän kyydissään sitten kaupunkiin, kun piti siellä olla seuraavana päivänä.
Ettekä muuten arvaa mitä tapahtui..? No nii-in; mulla ei taaskaan ollut leipää! Onneksi on leipäkauppa melkein nurkalla ja aikaa siellä käymiseen oli ruhtinaalliset 10 minuuttia.
Tuliaisetkin saan vissiin kolmen päivän kuluttua, jeee. Silloin olen ollut toiset 31 päivää ilman suklaata!

Ai niin. Siskon ja Äitin kanssa kun mentiin meille kaupunkiin, niin posti oli tuonut kortin: olin saanut ensimmäisen JOULUKORTIN! Ihanaa! Kiitos Possu 😍 

Kohta kun meidän makuuhuone on valmis, voimme laittaa ovenkahvat paikalleen. Meillä on nimittäin kummallakin oma sisäänkäynti makuuhuoneeseemme. Vuosia vuosia sitten olemme löytäneet ovenkahvat tulevaan taloomme. Talon rakentamisenhan voi aloittaa mistä tahansa, eikö vain? Me aloitimme se siis ovenkahvoista. Päätimme nuo nähdessämme, että joskus meillä on talo noihin kahvoihin.
No, ihan näin emme sitä ajatelleet saavamme, mutta elämä nyt vain on tällaista ja nyt meillä on se talo.

Ette varmaan arvaa, kumpi on mun ovenkahva?

Suomi Meloo muisteloita Viron matkalta

Nelisenkymmentä Suomi Meloolaista kävi melomassa Virossa Pöltsamaa -joella ja pari heistä kirjoitti omat muistonsa, jotka julkaistiin niin facebookissa kuin Suomi Meloon nettisivuilla.
Näiden kirjoitusten mukana rannalla ruikuttajakin pääsi seikkailulle mukaan - toisaalta kertoo siitä, että ihan hyvä, kun en lähtenyt mukaan, vaikka mahdollisuus olisi ollut ja huolenpitäjiä olisi ollut.

Tarinoihin pääsee alla olevasta linkistä, kannattaa käydä lukemassa 😂

https://www.suomimeloo.fi/tiedotus/

Aika sen kun kuluu

ja tuntuu, että minä en pysy lainkaan perässä. Tai siis nimenomaan kuljen perässä, en pysy mukana yhtään.  Viikko vilahti taas ihan huomaamatta: heräsin, söin aamupalan, join päiväkahvin, söin iltapalan, menin nukkumaan, heräsin, söin aamupalan, join päiväkahvin, söin iltapalan, menin nukkumaan... Hetkinen - jotain jäi nyt välistä.

Pitää taas oikein miettiä hetki, mitä on viikon aikana tapahtunut, mitä sitä onkaan tullut tehtyä.

Sunnuntaina ajeltiin kaupunkikotiin, vaikka ei yhtään olisi huvittanut. Töks töks töks. Tökki. Hirveästi oli tavaraa mukana. Ruokaa ei sen kummemmin tarvinut ottaa, AM palaisi maalle heti maanantaina ja minä lähtisin kylään. Tarvitaan vaan ilta- ja aamupalatarvikkeet: leivänpäälliset ja leipää sekä kahvimaito. Muuta löytyisi jääkaapista.
Ai mitä se muu tavara oli? Pyykättäviä liinavaatteita yms. Ja nämä tietoa siirtävät kapineet. Mitähän ihmettä varten, minä vaan ihmettelen.
No, kumpikin kävi pikaisesti suihkussa ja sitten pesukone päälle. Meiltä on siis hajonnut toinen pyykinkuivausteline ja pyykikuivaaja! Eli saa kuivaksi vain koneellisen tai ehkä kaksi kerrallaan, riippuen pyykistä. Onneksi on kattotuuletin, joka nopeuttaa prosessia 👍
- Nyt voitaisiin juoda kahvit ja syödä vähän leipää, vai mitä?
- Joo, tehdään niin. Paitsi että se leipä jäi TAAS sinne leipälaatikkoon!

Kummallakaan ei ollut hinkua lähteä muutaman sadan metrin päähän kauppaan hakemaan leipää joten...  Soitin tien toisella puolella asuvalle ystävälle ja kysyin, kuinka paljon heillä on leipää ja voisinko ostaa heiltä muutaman siivun/palan leipää meille 😂 
Hädässä ystävä tunnetaan 💜 - heiltä löytyi leipää sen verran, että siitä riitti meillekin ja niin kipaisin hakemaan meille iltapalan ja aamupalan.
Onni on ystävä, joka lainaa tarvittaessa vaikka leipää, kun kaapissa on vain leivänpäälliset.

Tuttuun sunnuntaiseen tapaan täytettiin lääkedosetit - niistä tulee muuten hirveä määrä roskaa.

Maanantaiaamuna kello herätti taas normaalia aikaisemmin. Miksi muuten aina maanantaiaamuisin kellon pitää herättää tavallista aikaisemmin? No, toisaalta, mitä väliä sillä on.
Matkalaukku oli pakattu. Tietokoneet oli pakattu. Paljon tavaraa oli taas pakattu. Ja lisää pakkasin vielä nopeasti yhteen banaanilaatikkoon. Muuttoko? Ehei, ei sentään, ei vielä.

Auton nokka kohti kierrätyskeskusta ja kun pääsimme oven eteen, sieltä kipaisi saman tien 4-5 nuorta miestä auttamaan: minä vain osoittelin tavaroita: tuo, tuo, tuo ja tuo. Niin ja vielä tuo.  Ei tuota, sen minä otan mukaani ja nuo menee AM:n mukaan.  Ystävällisiä miehiä, tuli hyvä mieli heti aamusta - oli toki muutenkin.

Sitten apteekkiin - yhtä pakettia vaille kaikki muut saatiin mukaan. Viimeinen tulee sitten kun tulee, siitä tulee ilmoitus ja se haetaan sitten kun ehditään.
Ja sitten juna-asemalle. Yritin ostaa lipun ÄLYpuhelimella, mutta joko MUN äly ei riittänyt tai sitten sen puhelim ÄLY ei riittänyt ja lipun ostaminen ei onnistunut. Onneksi meidän kylällä on vielä ihan lipunmyyntikin ja sain lipun sieltä.
- Yksi aikuinen Isolle Kirkolle seuraavaan junaan, kiitos.
- Tässä, ole hyvä. Hyvää matkaa.
- Kiitos. Mukavaa päivänjatkoa.
Kops kops kops. Portaita alas. Kops kops kops. Portaita ylös. Sisään junaan. Leimaa lippu. Juna on tupaten täynnä. Unohdin, että meillä on syysloma ja kaikki haluaa Isolle Kirkolle. Mistä ihmeestä löydän paikan kasvot menosuuntaan päin, ettei tule paha olo.
- Hei, haluaisitko istua tähän? kuuluu nuoren miehen ääni vierestäni
- Kiitos mielelläni - vastaan hämmeentyneenä.
Miten niin meillä ei ole kohteliaita nuoria miehiä, häh?

Ystävä tuli rautatieasemalle vastaan ja koska meillä ei ollut mitään sen kummempaa ohjelmaa sille päivälle, etsimme tämän:




Lankakauppa Snurre

Ihana paikka. Olisin voinut jäädä sinne vaikka yöksi. En ihan asumaan, mutta ainakin yhdeksi yöksi. Miten paljon ihania lankoja voi olla yhdessä lankakaupassa - ja mä en ole koskaan nähnyt niitä? Siis yhtä aikaa.

En nähnyt metsää puilta ja siksi ostin sieltä vain yhdet puikot ja kaksi vyyhtiä kirkkaan punaista Arwettaa, jota en ole koskaan kokeillut. Siis Arwettaa.
Ehkä tulevan talven aikana saan vielä tehtyä siitä jotain.

Siellä olisi ollut ihanaa paksua pipolankaa, mutta en raaskinut ostaa sitä. Hiplasin sitä pitkään, lähdin jatkamaan matkaa, palasin, jatkoin matkaa, palasin taas... Mutta en sitten kuitenkaan ostanut.

Tiistaina kävin ystävän kanssa katsomassa hänen pientä pojanpoikaansa. En siis sitä ihanaa korvapuustinleipojaa, vaan sitä pienempää. Vein tuliaisiksi Helmiveneen alpakkalangasta neulotut pöksyt:


Minusta tuon kuvan (ja nuo pöksyt) kruunaa tuo kravatti 💗

Vielä pitäisi kuulemma neuloa villatakki lämmikkeeksi. Lankaa pitää käydä ostamassa lisää - saisikohan samasta kaupasta vähän lisää aikaakin?


Yhdet metsän vihreästä Seiska veikasta tehdyt sukatkin vein mukanani, mutta niistä ei ole kuvaa. En saanut sisällä oikean sävyistä kuvaa ja unohdin ottaa kuvan ulkona päivän valossa. Hyvä että muistin ottaa sukat mukaan!

Keskiviikko - viikon hienoin päivä sään suhteen istuttiin sisällä ja vaan puhuttiin ja puhuttiin, kunnes oli aika lähteä junalle ja kohti kaupunkikotia.
Ystävä saattoi mut junalle, jonka viimeisestä vaunusta osa oli suljettu VR:n nauhoin. Sinne ei siis päässyt. Juna oli taas tupaten täynnä ja kaikki tietenkin miettivät, miksi ihmeessä osa vaunusta on suljettu. Mitä hurjempia vaihtoehtoja, nauratti oikein.
Vähän Pasilan jälkeen kuului nuoren miehen ääni: "Syyllinen on selvinnyt. Vaunu on jälleen käytössä. WC toimii jälleen."  Ja saman tien alkoi hirvittävä vaellus kohti vaunua - ilmeisesti sinne pyrkivät he, jotka eivät halunneet istua kenenkään vieressä.

Torstaina aamupäivällä AM tuli pelastamaan mut kaupunkielämältä ja täällä maalla ollaan taas jatkettu seinän purkamista.
Viimeisin kuva on otettu tässä vaiheessa.

Nyt nuo pystyssä olevatkin puut (koolingit, niin kuin mulle opetettiin) on jo poistettu, niin kuin paljon muutakin. Monen työkalun käyttöä olen tämän projektin aikana oppinut ja se on ollut kivaa. Sähkötöitä en päässyt opettelemaan, niitä varten pyydettiin kylältä ihan oikea sähkömies hommiin, pistorasian asennukseen.
Nyt odotetaan tyhjien kolojen listoittamista - se on tarkoitus tehdä itse, tuon tavarakasan raivaamista - tavaraa siis riittää ja riittää.... - ja sitten saadaan vihdoin viimein meidän omat sängyt tänne.
Sen jälkeen voidaan aloittaa ihan oikean muuton tekeminen.

Katuvalot on asennettu, mutta ei pala vielä meidän kohdalla. Palaa kylältä laskien edelliseen lamppuun asti, mutta meidän lampusta alkaen on vielä pimeää. Odotamme jännityksellä, koska se syttyy. Näyttää kuitenkin siltä, että se ei onneksi liiaksi valaise meidän pihaa, vaan ainoastaan tietä, niin kuin tietysti on tarkoituskin.

Että tämmöistä Pöllölään viimeisen viikon aikana. Jos saisi päivitettyä tätä blogia useammin, niin jaksaisitte tekin paremmin ehkä lukea tätä - nyt näistä päivityksistä tahtoo tulla vähän turhan pitkiä, kun kertoo koko viikon tarinan kerralla.

Tintit syö talipalloja sellaista tahtia, että ovat talipalloja kohta itsekin. Tänään iltapäivästä alkoi räntä(lumi)sade ja jos se tuota tahtia jatkuu, näyttää maisema aamulla jo ihan talviselta. Ei haittaa.

Kuvauksellinen päivitys

Luvassa on tällä kertaa kuvauksellinen postaus, mikä ei tarkoita sitä, että kuvat olisivat laadukkaita tai että tekstikään olisi erityisen kuvauksellista. Kunhan kuulumisia kertoelen, kun viime päivityksestä on taas tovi kulunut. 

Aloitetaan vaikkapa..hmm...nooh, monen aasinsillan kautta postista 😏 Eli viikon suunnitelma oli siis lopulta käydä seinän kimppuun. Vaan sehän tyssäsi heti alkuunsa, kun puuttui tarvittava työkalu, jolla työ olisi saatu alkuun. Eikä vielä tunneta niin paljon väkeä täältä, että olisi löytynyt lainaksikaan. Eli suunnitelma muuttui ja päätettiin ajaa tiistaiaamuna kaupunkiin ostoksille. Samalla käytiin vaihdattamassa talvirenkaat - lähtö nimittäin siirtyi jäisen tien takia parilla tunnilla - ja käytiin myös kotona katsomassa posti. Ja hakemassa tarpeellista tavaraa, kuten esim. mausteita, sytkäri ja iso kynttilälyhty.. Niin ja AM:lle sukkia. 

Vain kaksi erityistä kirjettä oli tullut - niistä tulin hyvälle mielelle. Kiitos RH - kirjeesi todellakin ilahdutti; ja olisi yllättänyt täysin, jos et olisi siitä jo aiemmin vihjannut 😊 Katsokaa nyt näitä ihanuuksia:

Kortin kuva on kirjasta "Kuukkeli" (Natalia Sanila-Koskinen, kuva: Séverine Cuénod)

Magneetti löysi paikkansa jääkaapin ovesta ja nuo pöllökorvikset ovat kertakaikkiaan ihanat 💗💗

Postimerkeille on aina käyttöä, kiitos tuhannesti!
Oli ihana saada postia! 

Toinen kirje, sekin tuli muuten RH:n vinkin perusteelle, kiitos siitä 😊

Mulla on olemassa aktiivisuusrannekekin, mutta sen käyttö on unohtunut jo aikaa sitten ( vähän kyllä nolottaa...), mutta nyt mulla on ihan ikioma PASSIIVISUUSRANNEKE. Rohkaisin hurjan luontoni ja kysyin, Villa Onnelilta, että olisikohan mahdollista tehdä mulle ihan sellainen oma - ja vastaus oli kyllä. Ei mennyt kauaa kun sain siitä kuvan, se oli just hyvä ja niin se lähti tulemaan. Nyt mulla on siis ihan oma passiivisuusranneke joka 

- Antaa sydämen sykkiä omaan tahtiinsa
- Ei laske syömiäsi/kuluttamiasi kaloreita
- Ei patista nousemaan sohvalta

- Ei mittaa unen laatua, joten uinu(n) rauhassa

Näillä eväillä, uudellä puukkosahalla päästiin lopulta keskiviikkona sen seinän kimppuun ja kun hommiin ryhdyttiin, niin toisen huoneen puolelta seinä oli purettu parissa tunnissa.

Tältä se näytti, kun oli saatu ensimmäiset paneelit irti ja nähtiin, että kyllä siellä vain on villaa välissä. 

Köh köh... nyt rupesi yskittämään... Hetkinen 😷, sitä mitä ei täältä löydy, mihin ei A-noppi ole varautunut, sitä ei tarvita! Eli täällähän muuten oli hengityssuojaimia. Ja kun ne löytyi, niin rullattiin villat pois ja sitten jatkettiin paneelien purkamista.

1-2-3 - repäisy. 1-2-3- repäisy. Kun kaikki paneelit oli irrotettu - myös ne minkä kohdalla oli tv-antennipistoke ja pistorasia! - heiteltiin ne ikkunasta ulos ja vietiin ne liiteriin talteen. Mikä tiimi! 💪

Illan päätteeksi näytti tältä:

Tämä on siis varsinaisen makuuhuoneen puolelta, seinän toisella puolella olevaa huonetta on käytetty vaatehuonetta. Nämä kaksi huonetta kun yhdistetään, saadaan meille makuuhuone. 

Torstai käytettiin "punaisen vajan" järjestämiseen, jotta sinne saadaan mahtumaan auton kesärenkaat. Ja kun se oli järjestetty, vietiin sinne ne kesärenkaat. 

Ja siirrettiin tuon purettavan seinän takana olevat kalusteet verannalle. 

Kun oli touhuttu kaikenlaista koko päivä, ajateltiin ottaa torkut, vaikka kello oli jo melkein puoli kuusi.

- Hei, kuudelta oli siellä kirjastossa se...

- No oishan se kyllä kiva, ja olihan meillä puhe, että mennään sinne. Ehditäänkö me enää?

- No ehditään, jos nyt lähdetään.

Ja äkkiä vaatteiden vaihto ja tukan kampaus ja menoks.

Tie vaan on niin pahuksen mutkainen, ja oli vielä liukaskin, kun oli märkä, että vähän pelotti. Mutta ei myöhästytty kuin NELJÄ minuuttia. 

Tänne päädyimme.

Matti Rönkä on antanut luvan kuvien julkaisuun.

Tämän charmikkaan herrasmiehen kirjailijavierailun takia jätimme torkut ottamatta ja kyllä kannatti! 

Kaksi tuntia vilahti hetkessä, täysin huomaamatta. 

Kävimme vaihtamassa hänen kanssaan muutaman sanan; hänellä ja AM:lla on sama syntymäpaikka, vaikka ikäeroa on muutama vuosi. 

Oli mielenkiintoista kuulla, miten esim. Viktor Kärpän hahmo on syntynyt, mutta myös Matti Röngän henkilökohtaisesta elämästä. 

Kun oppii iloitsemaan pienistä asioista

on iloinen siitä, että AM osti tänne maalle saunaan suihkun.

Semmoisen ladattavan. Nii-in, sen voi ladata vaikka tietokoneella, tässä samalla kun kirjoittelee teille. Semmoista käytetään kuulemma esim. veneissä.
Ja kun vesi lämmitetään kaasupolttimella, niin se lämpiää nopeasti, eikä tarvitse välttämättä lämmittää saunaa. Saunan lämmittäminen yhtä ihmistä varten kun ei aina ole tarpeellista eikä ehkä fiksuakaan. Meillä on erillinen pata, jonka saamme kaasupolttimen päälle ja kun vesi on sopivan lämmintä, suihkun toinen pää sinne ja kas; peseytyminen käy näppärästi. Ei sillä, etteikö ihan perinteinen pesuvati -systeemi minulle kelpaisi, mutta kun AM halusi peseytymistä helpottaa, niin olen iloinen.

Olen iloinen siitä, että veranta on viimeinkin saatu siivottua eli tyhjennettyä ylimääräisestä tavarasta ja sinne jääville tavaroille alkaa löytyä paikka.

Kaupungista tuotiin Pojalla käytössä olleita hyllyjä ja samanlaisia itsellä olleita hyllyjä tännä useammassakin erässä - täyspuisina painavat niin paljon, että autoparka joutui koville - ja tehtiin verannalle kunnon hyllykkö:


Nyt on tilaa vaikka millaiselle tavaralle. Ja hyllyn päällekin mahtuu vielä tavaraa. Osa hyllyistä on seinässä kiinni, ja kun ovat niin painavia, niin pysyvät kyllä paikallaan.

Veranta vaan alkaa taas täyttyä tavarasta 😂 Eilen siirrettiin sinne pari pienehköä kaappia ja tänään kirjoituspöytä.
Huomenna on varmaan edessä hyllyjen irrottamista ja muuta sellaista pientä... siis pientä. Ja sitten ensi viikolla olisi tarkoitus aloittaa se seinän purkaminen.
Ensin tämä toinen puoli. Ja sitten siivotaan tuo toinen huone.. ja puretaan seinän toinen puoli.
Siis meillä vaan siivotaan ja siivotaan ja siivotaan.

Olen myös iloinen siitä, että tänään oli vielä jäteasema auki (kesäaika päättyy eli talviaikana se on auki vain kahtena päivänä viikossa) ja saatiin vietyä sinne "myrkylliset" jätteet. Eli kaikki epämääräiset purkit ja purnukat, mistä meillä ei ole hajuakaan mitä niissä oikein oli.

Iloinen olen myös siitä, että - tässä samalla kuuntelen ISTV:stä Kultakurkku karaokea ja Pojan kummisetä sekä tyttärensä ovat finaalissa. Kummitätikin pääsi semifinaaliin asti. Neljäskin tuttu kisoissa oli, mutta hänen sijoituksesta ei ole tietoa, kun aloitin katsomisen vähän liian myöhään.
Voi, osaisinpa minäkin laulaa! Tosin AM väittää, että osaan kyllä, mutta en oikein tiedä uskoako..

Ei oo pitkään aikaan ihan tällaista sattunutkaan

Siis Pöllönpesässähän sattuu ja tapahtuu kaikenlaista, niin kaupunkipesässä kuin maalaispesässäkin. Sattuu yhtä ja toista, kaikenlaista. Ja vähän sattuu pesän ulkopuolellakin.

Tänään oli "kaupunkikirjaston" tuttu lukupiiri. Olemme saaneet lukupiiriin vähän uutta väkeäkin, mikä on kiva juttu, kun muuten meidän lukupiirissä on aina se sama porukka joka käy novellikoukussa ja käsityökerhossakin. Eihän siinä mitään vikaa ole, mutta on aina kiva tutustua uusiin ihmisiin.

Lukupiiri alkaa klo 17. Olimme ystävän kanssa sopineet, että tapaamme meidän pihalla 16.30, voimme kävellä hissukseen ja ehdimme palauttaa kirjat ja minä..krhm.. ehdin maksaa sakkoni. Hyi hyi... yhden kirjan palautuspäivä olisi ollut eilen ja muistutuksesta huolimatta unohdin sen, enkä siis uusinut sitä. Sakkoa tuli huimat 40 senttiä. En voinut maksaa sitä verkossa, koska verkkomaksamisen raja on 0,65 €. Jäin siis kiinni ihan noin niin kuin julkisesti... Ai ai ai...

Mutta ennen lähtöä. Oli tunti aikaa. PIti syödä ja vaihtaa vaatteet, oli oikein hyvin aikaa. Syötyäni pinaattiletut caesar -salaattikastikkeella (no on ihan hyvää, en jaksanut muuta väkertää..) istuin tähän sohvan nurkkaan. AM nukkui päikkäreitään ja kappas vain... Heräsin säpsähtäen 16.20 eli oli kymmenen minuuttia aikaa tarkistaa, tukka on päässä ja vaihtaa vaatteet. Vähän pisti kiireeksi, mutta just tasan puolelta astuin ovesta pihalle. Ja pyörin oven ulkopuolella kuin poranterä: mihin suuntaan lähtisin. Kunnes parkkipaikalta kuului "mä olen täällä!" No ihan hyvin ehdittiin, kun matkahan ei ole pitkä.
Mutta että menee ja nukahtaa, kun aikaa ei ollut enää kuin 20-25 minuuttia lähtöön!

Lukupiirin luettavana kirjana oli tällä kertaa Kimmo Ohtosen Karhu - voimaeläin. Minä taisin olla piirin 12 henkilöstä ainoa, joka ei ollut tehnyt kotiläksyjään, siis lukenut kirjaa kokonaan. Olin ainoa, jonka mielestä kirja alkoi jossain vaiheessa "jumittaa": mentäiskö nyt sen suon yli tai käännyttäiskö takaisin tai tehtäiskö jotain, mutta ei nyt vaan seistäis tässä suon reunassa.... Kuvat kirjassa oli toki upeita.
Ja niistä kuvista me sitten saatiinkin riemua kerrakseen 😂 Puhevuoroaan malttamattomana odotellut M-L sanoi, että hän on varmaan lukenut ihan eri kirjaa, kun hän ei huomannut kirjassa mitään toistoa, mistä muut sanoivat.
- Katsokaa nyt tätäkin kuvaa, tämmöisen kuvan ottaminen on tosi vaikeaa. Vesipisarat ja kaikki näkyy tuolla tavalla. Minä näytin tätä kuvaa valokuvaajaystävälleni ja hän sanoi, että tuollaisen kuvan onnistuminen on tosi onnen kauppaa. Tämä on sivulla 35.

Ja me muut etsimään sivua 35 ja kyseistä kuvaa.
- Ei tässä kirjassa kyllä ole tuollaista kuvaa.... Tässä on ihan toisenlainen kuva..
- No kyllä on ihan varmasti.
- No ei ole, katso nyt.
- Hei, se kuva on sivulla 29.
- Ei, ei se ole sama kuva, katsokaas nyt, se on ihan erilainen, siinä on tuo haaskakin, ja tuossa toisessa ei ole. Kuule M-L, sinä tosiaan olet lukenut ihan eri kirjan kuin me muut!

Ja voitte vaan arvata mitä tuollaisesta seuraa 12 naisen seurueessa! Naurua, naurua ja naurua!
Ja sitten tutkimme kirjoja ja totesimme, että kahdella lukupiiriläisellä oli kirjasta eri painokset kuin muilla - ja selityskin sitten löytyi kirjan lopusta, siellä oli ihan kirjoittajan kiitokset oikolukijalle, joka oli tarkistanut kaiken muun lisäksi myös kuvamateriaalin.

Seuraava kirja on Katja Ketun kirjoittama "Rose on poissa" .  Lupasin tällä kertaa tehdä kotiläksyt ja lukea kirjan alusta loppuun. Valitettavasti minulla on jonkinlaisia ennakkoluuloja kirjaa ja kirjailijaa kohtaan, mutta yritän silti.

Siispä - heisulivei, otan kirjan ja kipaisen sänkyyn. Kannattelen kirjaa sen aikaa kun jaksan ja jatkan sitten huomenna.
Alastalon salissa saa vielä odotella...

Heikki toi valon pihalle

Ja nyt jännitämme, tuleeko valo myös toiseen lamppuun vai tarvitaanko Heikkiä vielä uudestaan.

Niin kuin kerroin, ostimme uudet ulkovalot. Kaksi kappaletta. Viime viikolla kun oli päiviä jolloin ei satanut, päätettiin ottaa lamppuja hatuista ja laittaa ne paikalleen. Lamput oli kasattu jo edellisenä iltana asennusta varten.
Vanha lamppu irti - siinä oli liiketunnistin, jonka avulla lamppu paloi n. 3 sekuntia kerralla ja sen takia lamput haluttiinkin vaihtaa.
Lähes kuka tahansa osaa sen verran sähkötöitä, että osaa vaihtaa lampun, sellaisenkin jossa on vanha sokeripalasysteemi. Johto vain kiinni pariksi saman värisen kanssa, tiedättehän. Mutta kun seinästä tulikin viisi johtoa ja lampussa ja sokeripalassa oli vain kolme johtoa.

Eikä sitä sähkömiehen ruuvimeisseliäkään muuten ollut löytynyt... Mutta ei se kuulemma haitannut.
No, ne kaksi ylimääräistä johtoa, niille oli onneksi "hattu", jonka sisään ne laitettiin. Sitten laittamaan lamppu kiinni seinään.
Ja miten se sitten tapahtuu? Ruuveilla juu, kyllä vain. Mutta ongelma olikin siinä, että lamput on suunniteltu niin, että sähköjohdot tulee seinän sisältä. Meillä ei tule, vaan niin kuvasta näkyy, päälipuolelta. Lampun jalkaan (onko se jalka?) oli siis tehtävä koko, johon tulo valkoinen johto mahtui. Helppo homma. Ja nopea. Meidän tiimiltä sekin onnistuu 👍

Ja sitten kokeilemaan. Ei. Ei niin minkään laista valon pilkahdustakaan. Ei uuteen eikä vanhaan lamppuun. Tarkistus. Ei edelleenkään. Ei ole meistä sähkömiehiksi.
Vaan ei ole hätä tämän näköinen. Mökkitalkkari oli just ajanut kotiinpäin - mennään käymään ja pyydetään apua!

Pihalla meidät vastaanotti iso koira, joka yritti näyttää pelottavalta ja yritti haukkumalla pelotella vielä lisää - vaan taisi reppana pelätä meitä vielä enemmän. Kunnes rohkaistui ja tuli nojaamaan muhun niin, että ilman autoa vieressäni, olisin kaatunut.  Niin ja se meidän ongelma. Ei, sähkö- ja putkityöt on ne, joita talkkari ei osaa. Pettymyksen huokaus. Mutta hätä ei edelleenkään ollut sen näköinen. Onhan olemassa Heikki! Heikki? Niin, Heikki osaa sähköhommat, soitetaan Heikille. Selvä.
- Missäs olet?
- Kotona, meinasin just käydä päiväunille.
- No kuule kun täällä olis.....
- Sano niille, että mä tulen jossain välissä käymään, jos ne vaan on kotona.
- On ne. Terve.

Maalla asumisessa on hyvät puolensa. Jos et itse osaa, aina löytyy joka joka osaa. Tai jos ei se osaa, se tietää jonkun joka osaa tai ainakin tietää jonkun joka tietää jonkun joka osaa.
Kiitettiin ja ajettiin kotiin, keitettiin kahvit ja katsottiin, että joku ajoi pihaan.

HEIKKI! Vähän aikaa joutui Heikkikin tekemään töitä, sillä alunperinkin oli vähän turattu lamppujen kanssa eikä ollut ihan helppo homma se lampun toimintaan laitoon. Mutta lopulta paloi molemmat valot. Toista lamppua vain ei voinut vaihtaa, kun siitä puuttui se pahuksen kolo!
Ja sitten alkoi sataa. Ja satoi ja satoi ja satoi. Ja oli muuta hommaa. Mutta ehkä loppuviikosta saisi vaihdettua.
Mutta onpahan nyt edes yksi lamppu vaihdettu. Ja ulkovalot palaa kun ne on sytytetty. Ei tarvitse esittää mitään pihavalotanssia rappusilla saadaakseen valoa.
Ja jos joku menee pieleen eikä toisen valon asentaminen onnistu, niin onhan meillä sitten Heikki 😊

Tällaiset lamput ostimme uusiksi ulkovaloisiksi, vanhojen pallovalojen tilalle:

Tänään olin 2,5 tuntia lääkärillä, siis neurologilla. Aloimme väsyä jo kaikki, niin minä, lääkäri kuin koneensakin. Katsotaan miten asiat tästä taas etenee ja millaista lausuntoa saan. Kuinka kauan tämä löysässä hirressä roikkuminen vielä kestää. 

32 asiaa Pöllöstä

Onnelin elämää -blogista nappasin nämä 32 kysymystä ja vaikka melko lailla läpikotaisin mut jo tunnettekin, niin tässäpä vastauksia - jos vielä löytyisi jotain, mitä ette tiedä 😊

Avioliittoja - tämä yksi ja ainoa, kestänyt jo 32 vuotta niin mäkiä kuin tasaistakin, mutkia kuin suoraakin. Jos meistä riippuu, niin jatkuu ainakin toiset 32 vuotta..

Lapsia - yksi aikuiseksi kasvatettu Poika, josta olemme ylpeitä. Ja yksi varapoika, Pojan paras kaveri lapsuudesta.

Lemmikkejä - pahuksen vihaisia ja huonosti kasvatettuja villakoiria. 
Lapsuudessa oli koira, teini-iässä toinen koira ja kissa nimeltä Viljo. Niin ja olihan meillä Erkki -niminen tuhatjalkainen, jolle kävi sitten vähän köpelösti (oikeasti sillä oli kuulemma vain 400 jalkaparia, sanoivat eläinkaupassa). Erkki oli aika symppis kaveri.

Leikkauksia - äkkiseltään laskien kolme. En ainakaan muista enempää. Arpia on kyllä enempikin, voisi luulla, että on leikattu useamminkin, mutta ne on muistoja lapsuuden kolhuista.

Tatuiointeja - löytyy kolme. Ensimmäisen otin yli 20 vuotta sitten; olin vähän niin kuin "harjoitusnahkana", toisen sain syntymäpäivälahjaksi pari vuotta sitten ja kolmas kädessä kertoo, että riesanani on nyt ja aina epilepsia.

Lävistyksiä - vain korvissa kolme reikää. Enkä taida enää tässä iässä muita ottaakaan.

Muuttoja - jos oikein osasin laskea niin kahdeksan kertaa olen muuttanut. On sekin aika monta kertaa. Seuraava muutto on toivottavasti viimeinen.

Ampunut - nallipyssyllä, ritsalla ja lapsena ammuttiin pihlajanmarjoja koiranputkesta tehdyillä "puhallusputkilla" 😅 Jousipyssylläkin olen ampunut ja ampuradalla olen käynyt kerran ampumassa kiväärillä. Sitä haluaisin kokeilla uudelleen. Niin ja ilmakiväärilläkin joskus.

Ottanut lopputilin - olen kerran. Sitä ennen kaikki työsuhteet oli määräaikaisia ja kaikki ne yritykset joissa olin ollut töissä, menivät ennen pitkää konkurssiin. Huono karma?
Lopputilin jälkeen sain uuden työpaikan viikon-kahden sisään ja sitä sitten kestikin "hamaan loppuun" saakka eli kunnes mut irtisanottiin, kun ei heillä ollut tarjota työkykyäni vastaavaa työtä.

Ollut saaressa - olen useastikin ja kaipaan niitä saarireissuja. Itse asiassa viime kesänä viimeksi, Kemiön saaressa. Ehkä ensi kesänä taas?

Autosi - mulla on kyllä yksi Toyota, mutta se ei ole auto, vaan ompelukone. Ja se onkin ainoa mitä saan enää ajaa. Epilepsiani pitää huolen siitä, että ajolupaa ei ole palautettu v. 2012 heinäkuun jälkeen ja vaikka palautettaisiinkin, niin en enää auton rattiin tarttuisi.
Kaipaan kyllä sitä, että saisin ajaa itse omaa autoa tai edes silloin kun haluaisin, mutta kun ei niin ei. Oman ja muiden turvallisuuden vuoksi pyydän kyydin muilta.

Ollut lentokoneessa - viimeksi elokuussa, kun kävin Äitin ja Pojan kanssa siskon perheen luona. Lennän suunnilleen kerran vuodessa tai joka toinen vuosi, en siis mielestäni kovin usein. Riippuu siitä, käykö sisko täällä Suomessa 💗

Onko joku itkenyt  vuoksesi - kyllä vain, aika monikin taisi itkeä silloin muutama vuosi sitten. Mutta AM, Poika, Äiti ja isä ainakin. Luulen, että muutama muukin.

Ollut rakastunut - no kyllä 😍 Ja luulenpa olevani vieläkin...

Ollut ambulanssissa - olen ollut 1 - 2 - 3 .. siis kolme kertaa. Muina kertoina olen mennyt omalla autolla AM:n kyydissä, sairaala kun on niin lähellä, että oma kyyti on nopeampi.

Luistellut - koulussa viimeksi, eli jokunen kymmenen vuotta sitten. Rullaluistimilla kyllä vielä varmaan reilut kymmenen vuotta sitten. Mutta en sen jälkeen kun kaaduin niillä vauhdista suoraan vatsalleni niin, että lähti ilmat pihalle. Taisi rintalastakin saada vähän osumaa siinä.

Surffanut - vain ja ainoastaan netissä. Nykyään harvemmin, käyn vain niillä tietyillä, tutuilla sivuilla. Ei jaksa enää

Ollut risteilyllä - voi, viimeisestä risteilystäkin on jo aikaa ainakin kymmenen vuotta. Tänä viikonloppuna olisin päässyt laivalla Helsingistä Tallinnaan ja sieltä sitten melomaan Põltsamaa joelle.

Ajanut moottoripyörällä - no en! Vain ja ainoastaan kerran enon skootterilla ja senkin kivelle. Enkä uskaltanut kertoa siitä 😃 Ja olin varmaan jo lähemmäs 40 vee kun se tapahtui....

Ratsastanut hevosella - olen parikin kertaa islannin hevosella. Ekalla kerralla viimeset pari sataa metriä saatiin laukata vapaasti eikä pitänyt olla mitään hätää, kun oltiin menty laukkaa jo aiemminkin. Muuten olisi mennytkin ihan hyvin, mutta kun molemmat jalat irtosi jalustimista niin vähän pukkasi kylmää hikeä! Ei auttanut muu kuin tarrata tiukasti kiinni harjasta ja toivoa, että matka päättyy pian ja edellä oleva heppa pysähtyy; silloin pysähtyisi munkin heppa.
Issikathan on syytä mukavia, että ne seuraa edellä menevää, väistää joka kiven ja heinän samalla tavalla 😂

Lähes kuollut - en kai varsinaisesti, mutta kuitenkin joo ja ei.

Ollut sairaalassa - olen ollut itse useammankin kerran, läheiseni on olleet. Oli aika, jolloin meinasin jo pyytää sairaalasta "perhehuonetta"; olisi ollut helpompi käydä tervehtimässä kaikkia läheisiä samassa huoneessa yhtä aikaa, eikä kiertää osastolta toiselle. Silloin en tiennyt, että muutaman kuukauden päästä olen siellä itse potilaana 😟

Suosikkihedelmä - appelsiini, kun vain joku kuorisi sen 😜

Aamu vai ilta - ilta. Molemmissa on kyllä puolensa, mutta ilta, niin kuin näkyy...

Lempiväri - punainen. Ja punainen. Ja ehkä myös punainen.

Viimeisin puhelu - ystävän kanssa. Sovittiin uusi aika tapaamiselle; hän lupasi ommella meidän ulko-oveen verhon.

Viimeisin viesti - "Tulkaa avaimella" 

Nähnyt jonkun kuolevan - En ole. Ennen viime kevättä en ollut nähnyt kuollutta ihmistä, en ollut halunnut aiemmin käydä katsomassa.

Kahvi vai tee - aamukahvi ja iltatee, vihreänä kiitos.

Paras piirakka - ei kasvis-, kaikki muu käy. Sienetkin menee, mutta ei parsa-, paprika-, papu yms. Mulla on kasvisintoleranssi, eikä se ole vielä kokonaan parantunut, vaikka on se jo helpottanut vähän...
Oikeastaan lohipiirakka vois olla paras vaihtoehto.

Kissa vai koira - olen ehdottomasti koiraihminen, vaikka kissojakin on kiva silitellä ja rapsutella ja pitää sylissä. Mutta koira silti. Iso koira.

Paras vuodenaika - on kevät. Kun luonto herää taas uudelleen eloon ja vihreä on vielä heleän vihreä.


Tohditko sinä kertoa itsestäsi vielä lisää sen lisäksi, mitä sinusta jo tiedämme?

Mukavaa viikon alkua kaikille 💗💗

Joulu on jo ovella...

Tai ainakin se on aika ovela.  Tai jos ihan tarkkoja ollaan, niin lapset ne vasta ovelia ovat. Vaikka ovat jo ihan aikuisia. Meillä ainakin. Se samainen Poika, joka kertoi haluavansa viettää ainakin vielä tulevan joulun meidän kanssamme ja jota varten pistämme hihat heilumaan taas heti huomenna.

Hän laittoi yhtenä iltana viime viikolla viestin, jossa kysyi, tahtoisikohan Joulupukki tänäkin vuonna tukea hänen opinto- ja urakehitystään.  Varmuuden vuoksi kysyin, mahtaisiko kyse olla kattiloista tai veitsistä, mutta vastaus oli ei. Hänellä on kuulemma tarpeeksi niin kattiloita kuin veitsiäkin sekä lisäksi veitsenteroittimia. Meitä on kielletty jopa ostamasta niitä.

Tarve ja halu olisi suomi-japani-suomi -sanakirjalle.
Noh, lupasin Joulupukin puolesta, että hän voi tilata kirjan itselleen ja lähettää laskun sitten Joulupukille.

Lauantaina kysyin mummolta (siis Äitirakkaalta) sopisiko tuleva joululahjaongelman ratkaisu sillä, että maksaisimme kirjan yhdessä. Hyvä idea, sanoi mummo. Josta sitten poiki toinen keskustelu. 😂

Äitirakas toi näytille pokkarin jota oli juuri lukemassa ja pohti, että mahtaisikohan Poika olla kiinnostunut kirjasta, se kun kertoo Japanista ja sen historiasta. Selasin kirjaa ja totesin, että kyllä varmaan kiinnostaa, mutta minä voisin lukea sen ensin, sitten kun Äiti on lukenut sen ensin.

Tiistai-iltana Poika soitteli AM:lle ja minäkin sitten juttelin hänen kanssaan. Kertoi, että joululahja on jo tulossa, pitäisi olla perillä keskiviikkona. Nopeata toimintaa 👍
Kerroin sitten, että mummolla muuten olisi yksi kirja, pokkari, joka liittyy Japaniin, en nyt sen tarkemmin muista siitä, mutta jos joskus sitten toimittaisin sen hänelle.
Sen jälkeen puhuttiin että jos Poika ostaisi minulle kirjan joululahjaksi, huolisinko, joku Japaniin liittyvä tietenkin,  ja sitten rupesi puhumaan, että vitsit kun häneltä on yksi kirja kadonnut.  ei löydy mistään, on jo miettinyt jos koettaisi ostaa sitä uudestaan. On katsellut sitä meiltäkin mutta ei ole näkynyt. Sanoi kirjailijan ja kirjan nimen - kysyi olenko lukenut sen. Kirjan nimi ei sanonut mitään, mutta kirjailijan nimi kuulosti tutulta, Mia Kankimäki.

Hetkinen... ettei nyt vaan...olisikohan... millainen kansi siinä on? Semmoinen vaaleanpunainen, ja nainen kimonossa. Olisikohan se ollut.. Kuule, mä soitan huomenna mummolle ja pyydän lähettämään kuvan siitä kirjasta ja laitan sitten sen nimen sulle.

Keskiviikkona sain kuvan kirjan kannesta ja laitoin sen eteenpäin Pojalle; onko se tämä? Mia Kankimäki: Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin.  Juuri tuo kirja! Mitään muuta selitystä sille ei ole, kuin että Poika on lainannut sen minulle ja minä olen antanut sen eteenpäin Äidille ja nyt se oli sitten lähdössä takaisinpäin - me vaan ei Äidin kanssa muistettu sen kiertokulkua 😂😂 No, pääasia että kirja löytyi ja päätyy ennen pitkää Pojalle takaisin 👍

Talitintit ovat tulleet pihalle - netistä jonkun sivuston mukaan lintuja pitäisi ruveta ruokkimaan vasta tämän kuun lopussa, me laitettiin ensimmäiset talipallot telineisiin jo perjantaina tai lauantaina, kun löydettiin ne tuolta verannalta, kun yritettiin sitä järjestellä.
Tiistaina kun tultiin takaisin, oli molemmista telineistä (kolme palloa kummassakin) melkein kaikki syöty. Keskiviikkona aamupäivällä söivät ne tyhjiksi ja piti sitten lähteä hakemaan uusia. Kyläkaupassa ei ollutkaan talipalloja, joten ajeltiin kirkonkylälle.

Siellä on K- ja S-kaupat sekä Tokmanni. Ensimmäisenä tietenkin ajettiin Tokmannille, koska siellä oli tarjous talipalloista. Ei löydetty. Oltiin juuri kassalla kysymässä, että eikö niitä tosiaankaan ole, kun sisään tuli vanha rouva:
- Anteeksi, hän olisi vain kysynyt, onko teillä talipalloja linnuille?
- Ei ole, sitä samaa me tässä juuri kyselimme (naurahtaen)
- No voi harmi, kun ei niitä ole K-kaupassa eikä S-marketissakaan, ei ole missään.
- Millä te olette liikkeellä? (Ajatuksena tarjota kyytiä..)
- Kiitos, meillä on auto tuossa pihalla.
- Niin, ajattelin vaan, me meinattiin tuolta Hankkijalta käydä katsomassa.
- Niin tosiaan, Hankkijallahan voisi olla... Kiitos teille! 

Siitä sitten lähdimme peräkanaa ajelemaan kohti Hankkijaa, he kääntyivät ensin huoltoasemalle ja meille tuli ajatus, että josko niitä olisi Paimenpojassa - Osuuskunta Tuottajain Maidon myymälässä.
Ei kun kurvasimme sinne ja menin kysymään. No olihan siellä ja sain hinnan, vaan enpä osannut laskea kuinka paljon maksaa niin ja niin monta kappaletta; laskutaito petti täysin 😧
Nolotti kauheasti ja kun en muuta osannut sanoa, niin sanoin "anna kympillä" 😂😂😂
Sillä aikaa kun myyjä kävi hakemassa talipalloja, minä kävin kylmiössä katsomassa mitä sieltä löytyy ja ostin juustoa ja leikkelettä.

Nyt on sitten talitinteille talipalloja ja punatulkkuja ja muita lintuja odotellaan. Mitähän kaikkia lintuja tuohon oikein tuleekaan?

Noiden lisäksi oli toisen ikkunan takana samanlaisessa telineessä pari tinttiä ja kuivuneessa marjapensaassa muutama tintti odottelemassa vuoroaan..

Missä se tekeminen oikein näkyy

Taas tämä vanha sananlasku "laiska töitään luettelee" muutaman viimeisen päivän ajalta, mutta kun menin sitten taas tyhmyyksissäni lukemaan iltapäivälehtiä. Tarkemmin oikeastaan joidenkin uutisten kommentointeja.
Miten ihmiset voivatkaan olla niin ilkeitä? Tai no, onhan sen huomannut täällä blogimaailmassakin. Nimimerkin takana nimettömänä ja kasvottomana on helppo olla ilkeä ja arvostella muita ilkein sanoin. Julkisesti.
Kyllä mekin AM:n kanssa taivastellaan lehtiä lukiessa ja tv:tä katsellessa moniakin asioita ja ihmisten tekemisiä ja sanomisia, mutta me tehdään se kahden kesken ja juurikin pohtien, mikä on saanut asiat siihen jamaan, mitä olisi voinut tehdä toisin ja miten asian voisi korjata, miten itse olisimme toimineet samassa tilanteessa.
Asiallista palautetta annetaan tarvittaessa: viimeksi annoin palautetta Ylen Ykkösaamusta, jossa toimittaja puhuu haastateltavan puheen päälle, ei anna haastateltavan vastata loppuun asti vaan keskeyttää jne. 
Kiitoksiakin laitetaan kun siihen on aihetta. Viimeksi sairaalan päivystykseen ja kotisairaalaan jotka hoitivat AM:n kuntoon.

Mutta se siitä, itseänihän mun piti kehua 😉😉
Oli taas tultava maalta kaupunkiin ja koska olemme opetelleet ja oppineet entistä hitaamman elämäntavan, päätimme lähteä jo lauantaina ja hoidella asioita vähän kerrallaan.
Siispä ajoimme suoraan Äitirakkaan ja Tunturiruipelon luo ja veimme sinne taas vähän tavaraa, joiden tiesimme tulevan heillä käytetyksi.
Harva se päivä lähtee Äidille kuvaviesti "Olisiko sulla käyttöä tämmöiselle, vai laitetaanko kierrätyslaatikkoon?" Osa tavaroista siis kierrättyy hänelle ja osa menee johonkin kunnan tai kaupungin kierrätyspisteeseen.

Eilen, sunnuntaina, käytiin ostamassa jalkoja. Kahdeksan jalkaa. Ihan kuin hämähäkillä, vaikka inhoankin hämähäkkejä. Olivat rautakaupan viimeiset kappaleet kyseisiä jalkoja. Viime päivityksessä kerroin, että kaikki suunnitelmat ei menneet ihan niin kuin piti - se johtui juuri noista jaloista. Jalat puuttui. Nyt on siis jalat ja kun huomenna palataan maalle, viedään mukanamme kolme hyllyä entisten kolmen lisäksi ja pääsemme jatkamaan projektia. Pitäkää peukkua, että meidän suunnitelma toimii, sillä sitten meillä on enemmän säilytystilaa kuin mitä muuten olisi.

Samalla reissulla käytiin ostamassa uudet ulkovalot.
Vanhat valot olivat liiketunnistimilla toimivat. Ihan kivat joo. Paitsi että paloivat ehkä noin kahdeksan sekuntia kerrallaan. Uudet valot joko palavat tai ei, kun valot napsauttaa päälle.
Kaupassa oli kaikki valaisimet nätisti esillä. Löysimme meille sopivat ja mielestämme kivan näköiset ja rupesimme etsimään niitä hyllyistä. Ei löydy. Voi kökkö, eikö niitä nyt sitten olekaan. Olisivat voineet ottaa tuon mallin pois seinästä, jos ei niitä ole... MYYJÄ!
Löytyi myyjä ja kysyimme häneltä apua. Hän käveli suoraan hyllylle jossa kyseisiä lamppuja oli vaikka kuinka ja paljon. Ihan vähän hävetti 🙈 Mutta toisaalta, sitä vartenhan henkilökunta siellä on, että auttaa. Ja hän oli  todella ystävällinen ja tietenkin häntä kiitimme avusta.
Ja olemme tyytyväisiä, meillä on uudet lamput. 
Kun ei tiedä, koska ne katuvalot laitetaan toimimaan. Meidän pihatien risteykseen nimittäin tuli katuvalo eikä me vielä tiedä miten pahasti tai hyvin se valaisee meidän pihaa. Ei olisi kyllä tarvittu niitä katuvaloja, mutta kyläläiset ovat päättäneet, että ne laitetaan, niin minkäs me sille voidaan.

Illalla vielä purettiin niitä hyllyjä muutama kappale. Ne olivat tässä mun sohvan takana, vähän niin kuin seinänä, vaikkeivät korkeita olleetkaan. Nyt on ihan kumma ole, kun se muka-seinä puuttuu 😁

Tänään kävin taas sairaalalla hoitamassa eläkeasioihin liittyviä asioita ja AM vei sillä aikaa tavaroita kierrätyskeskukseen. Ja kävi autohuollossa hakemassa tyhjiä astioita; jotain lasinpesuneste- yms. kannuja. Ne on sitä varten, kun A-nopin kätköistä löytyy vieläkin kaikenlaisia aineita joista ei ihan varmasti tiedä mitä ne on ja ne pitäisi viedä kaatopaikalle, mutta niitä ei voi viedä niissä astioissa missä ne nyt on. Onneksi on paikka mistä sai tyhjiä purnukoita joihin nesteet voi kaataa ja viedä niissä kaatikselle.

Ystävän kanssa kävin iltapäivällä kirjastossa. Vein hirvittävän repullisen kirjoja kirjastoon nuokkulaisille askartelua varten. Meillä kun ei ole ihan kaikille kirjoillekaan tilaa ja kirpputoritkaan ei ota enää kaikkia kirjoja vastaan. Meillä on kyllä tuossa kirjastossa sellainen kierrätyspiste, johon voi jättää kirjoja muiden otettavaksi, mutta nuo vein tosiaan askartelutarpeiksi, kun niistä oli kuulemma pulaa. Hyvä, että tuli käyttöä niillekin.

Huomenna lähdetään maalle, ensi viikolla tullaan taas takaisin, kun on taas hammaslääkäriä ja muuta, mm. lukupiiri, jossa tällä kertaa on luettavana Kimmo Ohtosen kirja Karhu - voimaeläin.

Kirjastossa käydessäni on tapanani aina katsoa ensin palautetut kirjat, sen jälkeen uutuudet ja kirjavinkit ja sen jälkeen vilkaisen vielä varatut, noutamista odottavat kirjat - niistä saa vinkkejä siitä millaisia kirjoja muut ihmiset lukevat.

Tänään silmiini osui kirja, joka oli ihan pakko lainata, en vaan voinut jättää sitä hyllyyn. Jos vaikka Pietarille ääneen lukisin, onhan siellä sentään hänen sukulaisiaan: Äkkiväärä, Jääräpää, Pölläkpää, Rämävili, Hunnihanni ja Lullapaara.
Kysehän on siis Mervi Kosken kirjasta Tonttujen suuri suku.  Kirjan on kuvittanut Heikki Eklöf.

Ja Pöllön omia tarinoita, löytyy tuolta Krapulasta - sadan sanan tarinoita.  Ootteko käyneet kurkkaamassa 😌

Hyvän mielen viikko

Kulunut viikko on ollut hyvän mielen viikko. Ei varmaan pitäisi sanoa sitä ääneen, eikä kirjoittaa mihinkään, koska luultavasti huomenna sitten tapahtuu jotain, mikä romuttaa kaiken.  Ei vaan, en usko enteisiin, en tällaisiin. Uskon vain siihen, että kannattaa laittaa hyvä kiertämään ja hyvä tulee ennen pitkää takaisin - se voi viedä aikaa ja se voi olla aika huomaamatonkin, siksi pitää olla tarkkana 😉

Ei kaikki suunnitelmat nyt ihan niin ole menneet kuin oli tarkoitus, mutta se, että on tullut mutkia matkaan, onkin ollut hyvä, koska on ollut tilaisuus ja aikaa miettiä asioita uudelleen. Ja tehdä uudet paremmat suunnitelmat. Ja vielä vähän paremmat.

Mutta ollaan me jotain tehtykin, eikä vaan istuttu ja suunniteltu. Veranta-hommeli jäi kesken, kun sen suunnitelma petti, mutta siirryimme sitten saunalle ja siivosimme ja järjestimme pukuhuoneen uudelleen. Kun Poika soitti tänään, hän kysyi "miten ihmeessä se saitte ne tavarat mahtumaan sinne" - pukuhuone on nimittäin pieni ja ahdas ja me vietiin sinne vielä lisää tavaraa 😄 Silti se tuntuu, kuin siellä olisi enemmän tilaa. Hmm.... Kieltämättä mystistä.

Eilen ajeltiin kirkonkylälle kauppaan ja kirjastoon. Kirjaston omatoimikäyttö tulee mahdolliseksi 1.10. alkaen ja kävin hoitamassa sen kuntoon osaltani. En ole koskaan käyttänyt omatoimipalveluita, sillä meidän omassa kirjastossa sitä ei ole käytössä. Pääkirjastossa toki on ja parissa muussa sivukirjastossa, mutta ei meillä.
Nyt kuitenkin ajattelin perehtyä siihen ja hankkia oikeudet kaikkiin kolmeen lähimpään kirjastoon - niihin on kaikkiin täältä meiltä yhtä pitkä matka. Voin sitten jatkossa ottaa esim. varaukset johonkin niistä ja hakea ne vaikka sunnuntaiajelulla 😋 On kuitenkin paljon lyhyempi matka käydä jossakin noista kolmesta kirjastosta kuin sieltä vanhasta tutusta kirjastosta, jossa olen käynyt yli 30 vuotta.
Ajatelkaa nyt - pitää opetella ihan uusien kirjastoiden käyttöäkin vielä tässä vanhalla iällä 😳 Onneksi sentään sama kortti käy kaikkiin kirjastoihin.

Ja talvi saa minun puolesta tulla: ostin eilen uudet talvikengät. En tiedä kestääkö ne sitten viikkoa kauempaa tosipaikan tullessa, mutta oli pakko ostaa kun oli niin halvat ja tykästyin väriin. Semmoinen tumman viininpunainen. Kelpaa maalaiselle kuitenkin.

Tänään hirvitti kun AM kiipesi katolle, onneksi tämä meidän talo ei ole kauhean korkea. Piti korjata savupiipun juurelta reikä, sieltä nimittäin tässä taannoin tuli vettä sisään, kun satoi kaatamalla ja tuli "oikeasta" suunnasta. Nyt kun on ollut pidempi jakso aurinkoisia päiviä ja katto ja piipun juuri oli varmasti kuivia, sen sai korjattua. Ja vielä on luvattu ainakin huominen päivä poutaa, niin se massa piipun juurella ehti kuivua/kovettua.
Sitten saa syysmyrskyt meidän puolesta tulla. Tai no, olisihan se toisaalta kiva, jos odottelisi vielä sen verran, että nuohooja ehtisi käydä parin viikon päästä. Ja ehdittäisiin tuoda kaupungista otsalamput tänne maalle. Kynttilät on ihan jees, mutta ei niiden valossa oikein näe lukea. Otsalampun kanssa näkee lukea ja neuloa, jos sähköt katkeaa.
Kun on puuhella millä lämmittää ja saa tehtyä ruokaa ja otsalamput, että näkee lukea ja tehdä käsitöitä, niin mikä hätä meillä täällä.

Sillä aikaa kun AM oli katolla, minä keräsin kuivuneet lipstikat pois. Harmitti, kun en kesällä saanut aikaiseksi kerätä niitä - oli muka aina kaikkea tekemistä ja menemistä ja seli seli... Piti viedä Myyntisirkkusellekin. Nyt häiritsi pitkään se ruskea puska tuossa pihalla ja tänään päätin antaa sille lähdön.
Sieltäpä olikin jo tulossa uutta, tuoretta lipstikkaa! Aika matalaa vielä, en tiedä pitäisikö tai voiko sitä poimia ja kuivata? Joka tapauksessa oli tai on hauska huomata, miten paita tuoksuu tuoreelle lipstikalle vieläkin, näin puolen yön aikaan, vaikka tästä on jo monta tuntia kun sitä puskaa raivasin.

Huomenna menemme käymään tuossa koululla. Viemme sinne lupaamani kankaat, joita on aikamoinen kassillinen - heittäkööt pois jos ei heillä ole niille käyttöä. Samoin vien heille kassillisen jämälankoja. Toki niitä voisi itsekin raitalankoina sukisssa ja lapasissa käyttää - varmaankin - mutta... lankoja on NIIN paljon, rehellisesti sanottuna liikaa (nyt te ajattelette, että voiko lankaa olla liikaa, mutta kyllä voi, kun oikein rehellisesti ajattelee), että kun niitä taas käyttää, niin niistä tulee kyllä taas raitalankoja. Lupasin AM:lle, etten osta lankaa, ennenkuin olen käyttänyt lankani loppuun - ellei sitten tule joku tilaustyö, jota varten tarvitsee ostaa lankaa jota ei varastosta löydy.
Ja osasyy toki on sekin, että säilytystilat on jatkossa niin paljon pienemmät, että on ihan oikeasti mietittävä, mitä sitä itse ostaa 😏

Sitten onkin suunnitelmat vielä avoimena, jotain pientä varmaan tehdään; ensi viikolla aloitellaan varmaan suunnitella seinän kaatoa.

Parasta tässä viikossa on ollut, kun Poika soitti tänään ja kyseli kuulumisia. Ja kysyi, miten ollaan ajateltu viettää joulua. "Varmaan pitäisi jo ruveta luomaan omiakin jouluperinteitä, mutta kyllä vielä tänä jouluna haluaisin tulla viettämään joulua teidän kanssa. Kun nyt on vähän tällainen erilainen joulu" 💗💗 Kyllä lämmitti äidin ja isän sydäntä.  Siksi pitäisi saada tämä valmiiksi.

Kiitos kaikille hoitotyötä tekeville

Viime päivityksessä oli pelkkiä huonoja uutisia - kaikki meni pieleen, mikä vain pieleen saattoi mennä.
Tänään voin hyvillä mielin ja oikeasti kiitollisena lähettää terveisiä kaikille hoitotyötä tekeville. Olen muutenkin sitä mieltä, että "sitä saa mitä tilaa" eli kun itse olet ystävällinen, rauhallinen ja kohtelias, niin saat hyvää palvelua. Niin nytkin.

Kotisairaanhoito kävi meillä antamassa AM:lle antibioottia kahdeksan kertaa suoraan suoneen. Tänä aamuna tulehdusarvot oli jo niin alhaalla, että se voitiin lopettaa. "Jälkiruuaksi" annettiin vielä 10 päivän antibioottikuuri suun kautta. Ja ilmeisesti vielä joku jälkitarkastus tulee myöhemmin, näin ymmärsin.
Jokainen hoitaja, joka meillä kävi, oli todella mukava ja ystävällinen - oikeastaan jäi vähän ikävä, kun ei tänä iltana enää kukaan tulekaan. Aamulla oli opiskelijakin mukana; kysyivät ensin saako tulla tekemään toimenpiteet. No tottahan toki - eipä sitä muuten opi kuin tekemällä.
Sunnuntaina kuulemma vielä soittavat, että mitenkä sitä voidaan.

AM kävi tänään autohuollossa korjauttamassa sen pahuksen takajousen. Se on nyt kunnossa ja auto on katsastettu. Viime tipassa, mutta nyt sillä saa taas ajella hyvillä mielin.
Sen jälkeen käytiin hakemassa ne lääkkeet. AM:n odottaessa vuoroaan, kävin katselemassa dosettivalikoimaa. Koska apteekki oli aika tyhjä muista kuin vuoronumeroasiakkaista, hän tuli luokseni ja sanoi yhtäkkiä "onpa sulla kivat silmälasit" 😊 Tuntui mukavalta.

Nyt kun tällä viikolla oltiin kaupungissa, vaikka piti olla maalla, niin pääsinkin käymään Novellikoukussa. Mukana oli jälleen yksi uusi, nuori tyttö, joka oli neulonut ja virkannut aivan ihania nalleja ja pupuja ja niille villapaitoja.
Sain luvan ottaa niistä kuvan ja laittaa sen tänne blogiin.

Eikö ole söpöjä?

Pienen miehen housut on viittä vaille valmiit, toivottavasti ovat sopivat. Ihan muutama kerros vielä ja sitten pitäisi ommella ne kasaan. Sattui vaan ensin pikku pikku moka niiden kanssa... Ohje on Novitan nettisivuilta ja niissä neulotaan ensin toinen lahje ja sitten toinen ja sen jälkeen ne yhdistetään ja neulotaan muutama kerros, että saadaan kuminauhakuja. Noh... olin neulonut toisen lahkeen ja laittanut kohtaan x kerrosmerkin, mutta ehdin jo unohtaa mitä varten se oli juuri siinä.. Ja kun tein toista lahjetta, muistin että se olisi sitä varten, että siitä kohtaa alkaa lyhennetyt kerrokset. ja kissan villat... kun lahje oli melkein valmis, sepä olikin n. 4 cm lyhyempi kuin se toinen! 😔😕

Ja sitten muistin miksi se merkki oli siinä. Ei siis muuta kuin taas purkamaan ja neulomaan muutama kerros lisää ja sitten vasta ne lyhennetyt kerrokset. Mutta nyt ne on ehkä saman mittaiset. Kai. 

Kunhan saan ne kokonaan valmiiksi, laitan niistä kuvan nähtäväksenne. Jos kehtaan...

Kun mikään ei mene niin kuin pitäisi

niin lopputuloksena on se, että istutaan kotona viittä vaille yksitoista illalla odotetaan vieraita. Mietitään, monta heitä tulee ja mihin aikaan he tulevat. "Kello 11-01 välillä". Viipyvät varmaan noin puoli tuntia.

Kaikki lähti menemään pieleen perjantaina. AM lähti aamulla käyttämään autoa huollossa ja tarkoitus oli käyttää se samalla katsastuksessa. Auto nostettiin ylös ja samalla kun renkaat nousivat ilmaan - naps!
- O-ou, tuo ei kuulostanut hyvältä!
- No, mikäs se oli?
- Kuskin puoleinen takajousi (mikä lie) taitaa olla poikki. Katsotaas... Jep.. Poikkihan se. Ei mene katsastuksesta läpi.
- No voi... Eihän siinä sitten mitään. Korjataan.
- Pitää tilata uusi osa. Korjataan viikon päästä ja katsastetaan sitten. Niin ja jarrupalat pitää vaihtaa kanssa.
- No niin tietysti. Vaihdetaan sitten. Tulen viikon päästä...

AM:n puhelin soi - Pöllö soittaa tylsistyneenä:
- Rakennatteko te sen auton kokonaan uudestaan?
- Ei, oon jo tulossa. Mutta suunnitelmat muuttui. Ei me voida viedä niitä hyllyjä  tänään maalle.
- Miksei?
- Kuskin puolen takajousi on poikki. Pitää tulla viikon päästä takaisin, niin pojat korjaa.

Että sillain. Meidän siis piti viedän pino täyspuisia hyllyjä maalle, jotta saamme siellä asioita hoidettua, mutta se jäi tekemättä. Ja moni muukin asia jäi sitten tekemättä. Mutta pääasia, että pääsimme pois kaupungista.
Voisimme vaikka jatkaa saunan pukuhuoneen siivoamista, jos ei muuta. No, saatiin vietyä roskia Rinki -pisteeseen, vähän siivottua pihaa..
Ja minä aloittelin neulomaan pienen miehen pöksyjä.

Sunnuntai -aamuna AM heräsi huonoon oloon. Kuumetta. Paras levätä, emme siis tee mitään sen kummempaa, ollaan vaan. Katsellaan telkkaria, minä neuloin ja luin ja torkuin. Ja suunnittelin miten asioita tekisi. Kyllä se kuume levolla ohi menee...
Maanantaina kuumetta oli vielä enemmän. Kyläkauppias sanoi, että kylällä on liikkeellä harvinaisen ärhäkkä flunssa - olisiko AM saanut sen. Mistä ihmeestä..? Kunnon vaimona yritin auttaa, mutta minkäs kuumeelle teet?
Tiistaiaamuna olo oli vain pahentunut ja niinpä sitten pistettiin kamppeet kasaan ja hypättiin autoon ja ajettiin taas kerran 60 kilometriä kaupunkiin, AM kävi suihkussa ja sitten kohti päivystystä.
Siellä meni sellaiset nelisen tuntia; oli pissanäytettä, verikoetta, pari lääkäriä, antibioottia suoraan suoneen ja "me otettais sut mielellään tänne osastolle".
No sehän ei oikein käynyt, kun minä olin änkenyt seuraksi ja oli lähdetty omalla autolla: sekä auto että Pöllö oli saatava kotiin.
Siispä vaihtoehtona oli tämä yöllinen vieras, joka kävi jo heti kello 23, ei onneksi sen takia tarvitse valvoa - voin mennä nukkumaan heti kun tämä on valmis.
Seuraavat kaksi päivää kotisairaanhoito käy kolme kertaa vuorokaudessa antamassa antibioottia.

Että ihan ei nyt ole mennyt putkeen Pöllön elämä tällä erää.

************

Niin ja sekin vielä, että Pöllön entinen avustaja, josta sittemmin on tullut ystävä, soitti maanantaiaamuna itkien "Onko sulla hetki aikaa, pitäisi saada puhua jonkun kanssa". Toki Pöllön korvat on käytössä, mutta enpä osannut arvata mitä kuulen 😢 Ystävän äiti oli kuollut aamuyöllä - ja välimatkaa on monta sataa kilometriä.
Ja toisen ystävän veljeltä leikattiin samana päivänä kurkkusyöpä; veli ei mitä todennäköisimmin puhu enää ikinä mitään. .

Tuolla sairaalassa odottaessa tuli taas mieleen, että eikö tämä koskaan lopu...

Myyntisirkkusten seikkailut Suomen suvessa 2019 - osa 7

Ehei, ei ole Myyntisirkkuset jääneet matkan varrelle, hidasta vain oli matkan teko menneenä kesänä 😊

Edellisessä jaksossa oltiin päästy hyvin matkaan ja Käenkosken lavan ja Alaskylän kautta ajeltiin yöksi Toivolansaareen. Siellä oli meidän Myyntisirkkusten auto ja koti somasti vierekkäin ja meidän herrasmiesystävät meitä odottamassa.

Tämä tapahtuma ehti jo mennä ennen kuin sain tämän kuvan tänne, mutta Satakunnan kansansoutukin on perinteinen tapahtuma, tänä vuonna tuli sillekin tapahtumalle täyteen jo 30 vuotta.
Satakunnan Kansansoutu on leppoisa 109 km extreme retkitapahtuma soutaen ja meloen Sastamalasta Poriin Kokemäenjokea pitkin.

 - Tämä näin pienenä mainospätkänä tähän väliin, ensi vuonna taas, niin kuin mekin 😊

Niin kuin näkyy, aurinkoinen päivä oli iltaa kohti muuttunut vähän kosteammaksi; vesilätäköitä siellä täällä ja nurmikko oli vähän märkää. Lämmintä oli kuitenkin ja mekin jätimme kaikki mahdolliset lävet asuntoautosta auki. Neljä ihmistä pienessä tilassa, niin hikihän siellä tulee. 

Herätys oli laitettu aikaiseksi aamuksi, sillä olimme sopineet, että Kuljettaja-Sirkkunen pääsee aamusta vesille, toiselle herrasmiesystävistämme oli laitettu johtomelojavuoro ja toinenkin taisi lähteä vesille - jäisin siis taas rannalle ruikuttamaan.

Jossain vaiheessa aamuyötä heräsin ja kuulin, että ulkona sataa. Voi harmi, juuri tänä aamuna. Ja hetken päästä heräsivät kaikki muutkin: vettä tuli kuin saavista kaataen! Meille tuli Kuljettaja-Sirkkusen kanssa hirvittävä kiire saada yläpuolellamme oleva kattoluukku kiinni - hyttysverkko ei juurikaan sadetta pidä 🌂🌂

Tovi vielä unta, toivoen, että sade loppuisi lähtöhetkeen mennessä. Hetki siis vielä unta, sitten lähtijät valmistautumaan ja aamupalalle. 

Ja sitten vesille. 

Viellä ennen vesille lähtöä tarkistetaan melan kunto ja pituus, kaksissa miehin, turvaryhmän toimesta. 

Turvaryhmän kumivene on jo laiturin toisella puolella  valmiina matkaan. 

Melottavaa matkaa oli edessä 20 km ja aikaa sille oli varattu neljä tuntia - sen aikaa olisi siis minun saatava kulumaan. Ja pidettävä puotia pystyssä, mikäli sade antaisi myöten. 

Ihan yksin ei minunkaan tarvinut leiripaikalle jäädä...

                                   

Sopiva paikka kaupalle ja auton siirtäjäkin löytyi, mutta niin aikaiseen aamusta - seitsemältä! - ei vielä oikein ollut asiakkaita liikkeellä, joten ovet pysyivät kiinni. 

Pikkuhiljaa alkoi aurinko kuitenkin pilkistellä pilvien lomasta ja saatoin avata ovet ja apukäsien avustuksella nostelin muutaman laatikon ulos autosta. 

Odottavan aika on pitkä, mutta kyllä niitä melojia alkoi lopulta rantaa lähestyä...

Ja aurinkokin paistoi, vaikka tuolla taivaanrannassa vielä muutamia pilviä näkyykin. 

Kuljettaja-Sirkkunenkin saatiin rantaan hyvissä voimin, iloisena ja nauravaisena - niin kuin aina

     

Kun Kuljettaja-Sirkkuselle oli saatu kuivaa päälle ja vähän ruokaakin, suunnattiin auton nokka kohti Hämeenkyröä ja Frantsilaa. Tällä kertaa osattiin ajaa Hämeenkyrön liikenneympyrästäkin ihan ilman ylimääräisiä pyörähdyksiä 😉 ja Frantsilaan, Frantsila Kehäkukka Kahvila-ravintola ja myymälä. 

Siellä tutustuimme ensin pihapiirissä oleviin nähtävyyksiin, mm. sepän pajaan. 

Siellä oli myös ihania lasitöitä:

 

Pöllöjäkin siellä oli, mutta tällä kertaa hillitsin itseni - tosin yksi pöllö sieltä taisi löytää tiensä meille, luulen ma 😉😊

Tämän hiekkalaatikon viereen auringonpaisteeseen avasimme puotimme, keinulaudalla taitaa keinua joku meidän turvaryhmäläisistämme. Kaikkia meitä joskus vähän lapsettaa, vai mitä? 

Päivä meni niin nopeasti, että ei huomattu käydä kahvilla eikä syömässä, mutta onneksi meistä taas pidettiin hyvää huolta: "Hei ravintola menee kohta kiinni, nyt pitäis mennä syömään jos haluaa ruokaa." Ja ei kun äkkiä taas tavarat kasaan - sillä aikaa oli meille varattu annokset valmiiksi!
Vaan kuinkas kävikään kasvis-intolerantikko Apu-Kuskille 😲😲 Joutui syömään kasvisruokaa. No niin tietenkin... Mutta ihan hiljaa ja kiltisti pisteli ruuan napaansa, nälkä kun on, sitähän syö vaikka pieniä kiviä. Ja jos ei syö kiltisti laitettua ruokaa, ei saa jälkiruokaa, joka oli marjapiirakkaa. Nam. 

Hyvää ruokaa oli, mutta kyllä säikähdin ensin, hui. Kaikkeen sitä Myyntisirkkunen reissullansa joutuu. 

Päivä oli jo ollut pitkä, mutta vielä jatkettiin seuraavaan paikkaan - tosin siellä vain oltiin, katseltiin ja ihmeteltiin. 

Ajeltiin siis Siuroon. Siellä käytiin tutustumassa melontaliike Eräkettuun, Vastaanottamassa meitä oli tämmöiset, ensin hurjilta kuulostavat, mutta ihan leppoisiksi osoittautuvat kaverukset:

Jonkun aikaa siellä olimme ja odottelimme melojia, mutta kun meillä ei oikeastaan ollut siellä mitään tekemistä ja päivä tosiaan oli ollut aika pitkä ja hellekin verotti voimia, päätimme omalla porukalla lähteä ajelemaan kohti yöpaikkaa, Nokian Viinikanniemeä, jossa olisimme seuraavan päivän.