Mansikkaa ja valkoapilan kukkaa....

Kuulumisia Pöllönkulmalta, ettei kaikki unohdu. 
Vanhaan tapaan nuppi on sekaisin kuin heinälato, ei ollut helteistä Pöllön kaveriksi tänäkään kesänä. Kiitän ja kumarran siis, kun ilmat viileni ja luonto sai kaipaamaansa vettä. Nyt kyllä sekä minä että luonto olemme jo sitä mieltä, että vesi alkaa riittää; sitä voisi ruveta vähän säännöstelemään. Isolle Kirkolle varmaan riittää juomavettä tuosta kaivosta ilman noita julmia sateitakin, ei se vesi ihan hevillä lopulla. 

En ole unohtanut teitä, luen kuulumisianne vaikken juurikaan kommentoi. Tämä Iso-Levo liikkuu paikasta toiseen, pois tieltä. En ole viime päivityksen jälkeen avannut tätä kuin kaksi kertaa: täytin Kelan hakemuksen ja sitten parin päivän päästä kirjoitin heille viestin, että voitteko ootella kuukauden verran, ei pysty ei kykene, lääkärintodistus pitää hankkia toiselta lääkäriltä. 
Ärsyttävää muuten, kun mikään ei ole muuttunut, mutta kun etuus päättyy (miksi se ylipäätään on määräaikainen, ei ymmärrä), niin pitää toimittaa uusi lääkärintodistus. Ei riitä, että omalääkäri kirjoittaa Kantaan, että juu juu, on sillä vikaa päässä vieläkin - ja sitten kirjoittais Kelalle viestin, että kattokaa sieltä. 

Niin no, eksyin kai aiheesta, tai ainakin venähti vähän.. Pikku-Levo toimii musiikin- ja kirjojen kuuntelussa. Ja jotain luenkin sieltä joskus, kun se on vähän isompi kun älytön älypuhelin. Muuten käytän puhelinta. Kaiken tärkeän voi hoitaa puhelimella. Ja ei-tärkeänkin. 

Pääasiassa olen istunut tässä sohvalla ja tehnyt käsitöitä. Käsin töitä. Kuunnellen musiikkia, kirjoja, televisiota. Juhannuksena tietenkin Noita Nokineniä 😊 
Mursun kanssa järjesteltiin TAAS kerran verantaa. Se alkaa varmaan jo kuulostaa vitsiltä. Mutta.. no.. kun.. niin.. Siis kun se on paikka johon siirretään tavaraa odottamaan loppusijoitusta. Jossain on esim. säilytettävä kassillista Lidlin (ei mainos) tyhjiä pulloja sen aikaa, kunnes ajetaan johonkin mihin ne voi palauttaa. Siellä on myös kassi, johon kerätään tavaraa, mikä menee kierrätykseen. Eilen juuri vietiin yksi kassillinen tavaraa kierrätykseen, ja olivat kovin iloisia siitä. Nyt piti ottaa uusi kassi mihin niitä tavaroita voi kerätä. 
Siellä on myös kaksi pienehköä seinäkaappia, jotka otettiin pois astiahyllyn tieltä. Kaapeille on jo suunniteltu paikka, mutta ne joutuvat odottamaan verannalla pari viikkoa, että pääsevät paikalleen. Kaikelle on siis paikkansa. Ja aikansa. 

Aiemmin neulotulle pienelle villatakille pyydettiin neulomaan kaveriksi villahousut. Ja nyt viileiden kelien aikaan niille varmaan oli käyttöäkin. 
Ristipistojemmasta löysin reilumman kokoisen käsipyyhkeen, johon pistelin koristeeksi kaloja ja vesikasveja. Pyyhkeen taittelin talteen aiemmin esittelemääni avainkaappiin ja annoin Pojalle ja Miniälle. Kaikki ovat siis jo käytössä, luulen ma.

Viimeisenä kuvasarjassa on ihana Pöllö -kuumavesipullo, entisen Kalleni kaveriksi ensi talvea odottamassa. Mursu sen löysi ja osti. Tuossa ne nyt odottaa puuhellan kulmalla talvea 💗      

Kuvan asettelu ei suostu yhteistyöhön, katselkaa siis tästä 😄

Otsikon mukaisesti; eilen oli mansikoiden pakastuspäivä. Kauppareissulla pysähdyttiin mansikkatilalle tarkoituksenamme mansikoiden ostaminen. Hinta tuntui kertakaikkisen suolaiselta, eikä tarjollakaan ollut kuin yksi, pieni 2,5 kg laatikko. Supattelin Mursulle ein, mennään tarkistamaan oman kylän tilanne. Ostettiin vain pieni rasia "maistelumansikoita" ja hyvä niin. Onneksi ei tuhlattu rahojamme siihen pieneen laatikkoon, sillä mansikat olivat aivan mauttomia. Vetisiä ja mauttomia. Hukkaan olisi rahat menneet, parempia jääkuutioita saadaan oman kaivon vedestä tekemällä. 
Ajettiin oman kylän tilalle, saatiin maistiaiset ja todettiin, että hyviä ovat. Iso, 5 kg:n laatikko ei ollut paljonkaan kalliimpi kuin ne mauttomat mansikat ja vielä kun oltiin nuukia ja tyrkyllä oli, ostettiin edellispäivänä poimittuja mansikoita, saatiin ne vielä edullisemmin. Oikein makoisia mansikoita ja olisiko koko laatikosta se tavanomaiset 3-4 mansikkaa mennyt haaskuuseen. Ainahan niitä muutama on. 

Nyt on talven mansikat pakastimessa
ja kiitoksena perkaustyöstä sain vielä
"mansikkamaitoa" - nam. Lainausmerkeissä
siksi, kun se ei ollut maitoa, vain vanilja-
soijajuomaa, jota meillä käytetään kahvin
kanssa. 

Päälle ripoteltiin vähän Karppisokeria, hellä kopistus ja ravistus, kannet paikalleen ja pakastimeen. 

Kesäkuu oli meillä vähän surullinen kuukausi, rakkaan ihmisen yllättävä poismeno ja toisen rakkaan ihmisen sairastuminen. Niiden myötä huoli muista rakkaista lähellä ja kaukana.

Ja ihan kuin noissa huolissa ei olisi ollut riittävästi, Riesa on ollut, ei nyt ihan jokapäiväinen, niin vähintäänkin 3-4 kertaa viikossa kyläilevä vieras. 

Tällä viikolla Riesa on kyläillyt jo kolme kertaa, koputellut useammin ja viikkoa on vielä jäljellä...

Vähennettyä lääkitystä palautettiin takaisin ja nyt sitten kuunnellaan palautuuko huimaus. Onneksi neurologini on asiansa osaava - vaikkei meillä ihan silloin alkujaan vuosia sitten oikein synkannutkaan 😉 - ja kuunteleva, ja oli hoitajalle sanonut, että lomalta palattuaan katsoo mun labra- ja vastaanottoajat uusiksi, ettei tarvitse odottaa sinne loppuvuoteen saakka. 

Laiskiainen kertoi blogissaan parvekkeeltaan löytyneestä pulun pesästä. Tarinassa on ja ei ole niin onnellinen loppu - toivottavasti loppu ihan viimeiseksi sitten on onnellinen. Kommentissa kerroin minun ja Mursun kohtaamisen linnun, tai lintujen, kanssa. Olimme ajelemassa tuonne naapurikirkonkylään, hiekkateitä pitkin. Yhtäkkiä auton keulan edestä maasta lennähti pikkulintu tien sivuun. Mursu tarkkaavaisena kuskina sanoi, että lintu oli ollut tiellä maanneen, ilmeisesti autoon törmänneen ja kuolleen linnun vierellä ja katsellut sitä pää kallellaan, ikään kuin jäähyväisiä sille jättämässä 💔

Kovin paljon on tänä kesänä meinannut lintuja törmätä meidän korkeaan pakettiautoon, viime hetkellä ovat nostaneet lentokorkeutta ja ehtineet väistää, joskus on kuulunut siiven kärjen kopsahdus. 

Suomi Meloo oli ihan omalla paikallaan, lähti Mikkelistä kaksi viikkoa ennen juhannusta ja päättyi Kouvolaan viikkoa ennen juhannusta. Hieno keli oli heillä, ja hieno reissu. Yhtenä hienona päivänä ajeltiin Mursun kanssa Luumäelle, tarkoituksena käydä moikkaamassa tuttuja. Oltiin hyvissä ajoin liikkeellä ja pyörähdettiin Luumäen kirkolla - eikä ihan turhaan! Huiman upea paikka; ken siellä asuu, ole ylpeä kotipaikastasi ja ken siellä suunnalla liikut, poikkea ihmeessä.

Minun "seuraajani" asuu siellä Luumäellä ja Kuljettaja-Sirkkusen kanssa olivat asettuneet hänen kotiinsa pitämään kunnon taukoa - sinne minäkin sitten pyyhkäisin. Mursu jätti minut ovelle ja käänsi (S)Eniilin nokan kylille. Meillä riitti juttua ja melkein yllätysvieraitakin - Mursu varoitti vieraista ja hyvä niin, sillä Nukkumatti oli kaatanut yhden ystävistä ja oli parempi ettei vieraat tulleet normaalitavalla 😄 Oli kuitenkin ihana heitä nähdä. 

Mutta seuraavasta ystävästä en sitten niinkään perustanut. Nyt taas naurattaa kun muistelen tilannetta. Olimme siis terassilla kahvilla ja pullalautasella oli Jaffa-keksejä, joita en ollut vielä ehtinyt syödä. Talon emäntä otti lautasen ja lähti hakemaan lisää pullaa ja siinä vaiheessa multa meni kuulo ja puhekyky, jonka Kuljettaja-Sirkkunen huomasi. Itse muistan vielä sen, että katselin sitä lautasta ja ajattelin "voi vitsi, nyt mä en saanut noita keksejä..." Ja seuraavaksi sitten Mursu seisoikin vieressäni ja totesi, että meidän taitaa olla aika lähteä kotiin 😂 

Yhden tärkeimmistä tutuista näin vielä ennen lähtöä, mutta tyngäksi se vierailu jäi ja se vähän harmittaa - Riesa tulee aina huonoon aikaan, mutta minkäs teet. 

Ihanista kupeista kuitenkin juotiin kahvit ja teet. Nämä kupit/mukit ja lautaset ovat uniikkeja ja näiden kuvien julkaisemiseen olen saanut luvan. 

Jaaha, asettelu ei taas oikein onnistu. Tumpelo mikä tumpelo. Ihailkaa kuitenkin. Arvatkaa mikä oli mun lautanen? 

Jätän viimeiseksi jutun joka toivottavasti tuo teillekin hymyn huulille, mutta sitä ennen kerron vielä miten toimii Suomen Posti. Eipä taas naurattanut. 

Mursu teki tilauksen. Tavara tuli Virosta. Sen kulku kesti KAKSI vuorokautta Virosta Helsinkiin, tilaushetkestä. En ole ihan varma mihin satamaan se Helsingissä tulee, mutta n. 200 km:n matkaan sillä paketilla meni täällä Suomessa KUUSI päivää! 

Kaikkein koomisinta tilanteessa ehkä on se, että Postin seurantapalvelu kertoi pari päivää sitten, että pakettia ei voi toimittaa automaattiin R-kioskissa xx, koska se on täynnä, joten se toimitetaan toimipaikkaan R-kioski xyz. Konkreettisesti nämä ovat samassa paikassa ja google mapsin mukaan, postinumerolla katsoen, niiden välillä on matkaa 9 m. 

Todellisuudessa paketti palautettiin lähimpään lajittelukeskukseen n. 70 km päähän, jossa se lajiteltiin uudelleen, palautettiin R-kioskiin xyz. Tähän meni se kaksi päivää. 

En tiedä onko viime viikolla lähettämäni kirje mennyt perille, en ole saanut siitä mitään tietoa. Oletin saavani siitä jonkinlaisen kuittauksen, että se on tavoittanut vastaanottajan, mutta ehkä hän on unohtanut. 

Kerron seuraavassa postauksessa mitä siellä oli ja mitä muuta olen turannut täällä sohvan nurkassa. 

Tässä päivänä muutamana mentiin Mursun kanssa kauppaan ja kaupassa ensimmäisenä on tietysti vasemmalla, keskellä käytävää, hevi-osasto ja oikealla puolella einekset. Meitä vastassa oli pieni poika, n. 4-vuotias, isä tutki einesosastoa. Poika pysäytti meidät, tapitti nappisilmillään suoraan silmiin 

- Haluatteko kuulla hyvän jutun?

- No kerropa.

- Kun tulee keskiyö ja kello kaksitoista lyö, 

  kummitukset makkaraa ne syö!

Ihan sanatarkasti en juttua enää muista, mutta jotenkin noin se meni; makkaraa syövistä kummituksista siinä joka tapauksessa puhuttiin. Eikä voinut olla nauramatta, vielä kotimatkalla ja kotonakin juttu nauratti 😄

Tarha-alpi ja sormustinkukka kukkii pensashanhikin yrittäessä pitää pintansa - kuuli kai kun Mursu keväällä uhkasi leikata sen alas muiden pensaiden kanssa.