Teuronjokimelonta, jo 18. kerran

Eilen lauantaina melottiin 18. Teuronjokimelonta, ja totta kai aurinkoisessa säässä - aurinko paistoi koko päivän pilvettömältä taivaalta, mutta lämpötila ei kuinka noussut ihan mahdottomiin lukemiin, kuin muutamia vuosia sitten, silloin kun minäkin vielä meloin ja olin ihan tosissani hommissa mukana.

Nythän pyörin vain jaloissa, tai niin mulle viime vuonna nätisti sanottiin; "aina tarvitaan seurustelu-upseereita" 😍 Voi kyllä olla, muutaman mieleen jäin enemmänkin komentelijana, kun vähän komentelin, mutta jonkun on sitäkin tehtävä..

Tässä yksi satsi Welhonpesästä haettua kalustoa - toinen samanlainen satsi oli vielä matkalla. Ja kolmas kärryllinen otettiin mukaan meidän yhdistyksen omaa kalustoa.



Muutama kajakki siinä vain on... ja tässä on vain yksiköitä, kaksikoitakin piti ottaa mukaan.

Alemapana olevassa kuvassa väki odottelee jo malttamattomana liikkeelle pääsyä, viimeisiä melojia vielä autetaan vesille.

Tarkoitus oli, että retken vetäjä, yhdistyksemme puheenjohtaja, jolla on ikää vain vaatimattomat 80 vuotta, olisi pitänyt lähtöpuheen ja antanut vähän ohjeita matkan varrelle ja melontaan muutenkin; melojista iso osa oli tapahtumassa ensimmäistä kertaa. VAAN sittenpä tulikin ilmoitus, että ennen ensimmäistä maihin nousupaikkaa on kaatunut puu poikittain joen yli - eipä paljon ollut vaihtoehtoja: se oli lähdettävä sahaamaan poikki, että siitä pääsee ohi, muuten olisi voinut olla useampikin märkä meloja matkaa tekemässä 😕




Kaikki melojat saatiin kuitenkin lopulta matkaan turvamelojat mukanaan - osallistujia oli 53 ja turvamelojia oli 9 eli melojia oli vesillä kaiken kaikkiaan 62 henkeä.
Ensimmäinen nousupaikka oli Pellavaloukku - koski jota ei voi laskea vaan on ohitettava maitse. Se vie jonkin verran aikaa, kun on kuljettava nätisti jonossa. Omien melontavuosieni aikana olen tullut huomanneeksi, että melojille tulee jostain aika nopeasti yhdeksi ominaispiirteeksi rauhallisuus, kyky suomalaisille epätyypilliseen small talkiiin ja jonottamiseen. Ja vieläpä oman vuoron luovuttaminen jonossa; sellaistahan ei missään nimessä tapahdu esim. kaupoissa, vaikka sulla olisi vain yksi maitopurkki ja toisella asiakkaalla kärryllinen tavaraa 😀😂

Hankalan Pellavaloukku on Tampellan entinen pellavankäsittelylaitos, kulttuurihistoriallisesti arvokas. Tampellan Pellavatehdas rakensi pellavankäsittelylaitoksen 1888, teollinen toiminta siellä lakkasi 1955. (http://www.hankalanpellavaloukku.fi)


Puhelimella otetut kuvat eivät ole kovin laadukkaita, kun jouduin ottamaan ne aika kaukaa - etten "konkkakoipisena" putoa jokeen tai rähmäkäpälänä pudota puhelinta sinne.

Siltaa pitkiin pääsee joen toiselle puolelle, josta melojat ohittivat kosken.








Hyvin epäselvä kuva vielä sieltä Pellavaloukulta, takaisin veteen menosta. Toisaalta hyvä kun on epäselvä, niin ei (toivottavasti) ketään tunnista kuvista..


Tässä melojat ovat sitten tulossa oikealle taukopaikalle, joukon ensimmäiset. Tuo punapipoinen tuossa joen penkan reunassa mela pystyssä (naamat peruslukemille Marjaana ja Puskissa, mä näen kyllä.... 😋😉) on retken vetäjä, Isäpuoleni, Tunturiruipelo.  Tuolla perässä on sitten tulossa väkeä enemmän ja vähemmän.....














Ja tältä se joenpenkka sitten näytti - tästä puuttuu ainakin vielä parisenkymmentä, ellei enemmänkin - kajakkia. Mutta väriä riittää!
Hyvälle mielelle tästä värikirjosta kuitenkin tuli, kun aurinko paistoi kirkkaasti ja värit hohtivat!

Kaikkein parasta tuolla ehkä oli se, että joukossa oli mukana pieni tyttö, kutakuinkin saman ikäinen kuin meidän oma Pikku-Prinsessa 💕 Yritin häntä vähän haastatella, mutta taisi ujostuttaa... Kivaa kuulemma kuitenkin oli, koskenlaskukin Hyväneulan koskessa oli kivaa, eikä pelottanut yhtään ja mikä parasta: hän lupasi tulla ensi kesänä uudestaan! Ihania nuo pienet tytöt!



Ja tähän tämä melontaretki sitten päättyi: Myllykylään, jossa on nimensä mukaisesti ollut aikanaan mylly (useampi mylly? Tästä en valitettavasti löytänyt tarkempaa tietoa ja koska en ole paikkakuntalainen, niin tämä on aina ollut mulla vähän epäselvä juttu...)

Täällä joka tapauksessa on laavu, joka on kaikkien käytössä ja siellä on aina tämän tapahtuman päättyessä tarjolla osallistumismaksuun kuuluva ruokailu.

Ja kun vatsat on saatu täyteen, niin bussi kuljettaa lähtöpaikalle, jotta kukin pääsee kotiin lepäämään ja odottaamaan ensi vuotta - osallistujien autot kun on siellä lähtöpaikan parkkipaikalla.

Järjestäjät turvaryhmän avustamana vielä pakkaavat kaluston trailereihin ja liivit  ja aukkopeitot
autoihin palautusta varten - siinäkin on oma hommansa... Minusta kun ei siinä juuri apua ole, tuli AM hakemaan omansa pois. Tultiin kotiin ja minä otin taas parin tunnin päikkärit.

Viimeisenä, vaan ei ehkä niinkään vähäisimpänä - eikä tarkoituksena edellisten (omasta mielestetä) mukavien kuvien tuottaman hyvän mielen kadottamiseksi yksi kuva...

Näinkö me kohtelemme meidän yhteistä, arvo kkainta omaisuuttamme - luontoa:
Tämä löytyi juuri ennen lähtöä joesta, ihan rannasta, siitäkin huolimatta, että sitä jokea yritetään siivota ja pitää siistinä ja sieltä kerätä kaikki mahdollinen roska pois.
Tämä näky tekee minut äärettömän vihaiseksi, kiukkuiseksi - ja surulliseksi 😢😢