Su'en haaste: koominen muisto harrastukseen liittyen

Sus' haastoi kirjoittamaan jonkin koomisen muiston liittyen harrastukseen. Meillä Caran kanssa on yksi sama harrastus, melonta, jonka niin kuin jo hyvin tiedätte, olen joutunut ainakin toistaiseksi jättämään rannalla ruikuttamiseksi (ja sitähän teen kyllä hyvin tehokkaasti...)

Kerron kaksikin tarinaa, sillä tämä ensimmäinen ei varsinaisesti ole niinkään koominen - ihan hauska sattumus vain, enemmänkin sellainen "mitä äidit edellä, sitä lapset perässä" -sarjaa:

Taisi olla ensimmäinen kerta, kun olin melomassa sittemmin ns. kotijoeksi muodostunutta jokea, Lammin (oikeammin Hämeenlinnan) Pääjärveltä Mommilanjärvelle virtaavaa Teuronjokea. Siinä on muutama koski ja pari pienempää nivaa, mutta ihan hyvä ja turvallinen joki aloittelijankin meloa.

Edessä oli Hyväneulan koski ja Äitirakas meloi edelläni; näyttääkseen oikean melontalinjan. Vaan hups, kuinkas kävikään: kajakki kääntyi ja hän laski kosken TAKAPERIN. Mutta oikein päin ja kuivana.
Ja siis, mitä Äiti edellä, sitä lapsi perässä: kun mulle oli näytetty oikea melontalinja,  lähdin matkaan ja... miten onnistuinkaan siinä samassa tempussa: kajakki kääntyi ja laskin kosken TAKAPERIN 😃😃  Mutta oikein päin ja kuivana. Seuraavana tuli enoni ja totesi kosken alapuolella rauhalliseen tapaansa "Niin, näin se olisi ollut tarkoitus laskea..."

*******

Muutamia vuosia myöhemmin olimme taas samassa koskessa, huhtikuussa, jäät ja lumet olivat vastikään sulaneet ja oli ensimmäinen melontaretki. Kokenut melojahan tietää, että kajakissa on AINA oltava mukan kuiva vaatekerta. Ihan varoilta. Mutta kun eihän me pitkää matkaa...
Taas laski Äitirakas edellä, vuosien harjoittelun tuloksena oltiin jo opittu laskemaan keula edellä 😜😜

Vaan tällä kertaa Äitirakas yritti sitä eskimokäännöstä, se vaan jäi puolitiehen... Vesi jääkylmää - eikä tietenkään vaihtovaatteita..
Ja mitä tekee perässä tuleva tyttärensä? Pöllö, Huuhkain, ihan mikä vaan? Täysin samat liikkeet!
Siinä kelluu kajakki pohja ylöspäin ja Pöllö räpiköi siivet märkänä huhtikuisessa jääkylmässä vedessä. Ja onko kuivia vaatteita mukana?
Niin joo, oli kummallakin, mutta kun ne oli siellä autossa joka odotti siellä maihinnousupaikalla, n. tunnin melontamatkan päässä... Tai no tuntikin on suhteellinen käsite,  kun melotaan jokea ensimmäistä kertaa talven jäljiltä: tiedossa oksien sahausta, kumartelua, kiertelyä yms. jumppausta.



Onneksi, onneksi kajakissa tulee meloessa nopeasti lämmin ja lämpö myös pysyy siellä ja onneksi ilta oli lämmin, mutta empaattinen seurueemme...heti kun näki, ettei meillä ollut mitään muuta hätää kun kolhiintunut itsetunto, nauroi vatsalihaksensa kipeiksi.