Auttoiko se maailmanparannusreissu?

Miltä se maailma tuntui tänään? Tai eilen? Tuntuuko siltä, että olisi yhtään mikään parantunut?

Otin siis vihdoin itseäni niskasta kiinni, päätin jättää Riesan tänne kotiin sängyn alle (tai missä nyt sitten aikaansa viettikään) ja hyppäsin junaan. Matkustin isolle kirkolle tädin luo, perinteiselle maailmanparannusreissulle - aikomuksena hoidella siinä samalla vähän muitakin juttuja.

Menomatka junalla meni hyvin; nauratti vaan tämä nykyinen matkustaminen. Mielessä kävi vanha iskelmä "..linja-autossa ompi tunnelmaa..." Istuin ikkunapaikalla, vastapäätä istui nuorehko nainen. Meidän kummankin vieressä oli tyhjä penkki ja käytäväpaikoilla oli matkustajat. Käytävän toisella puolella oli samoin kaksi vastakkain istuvaa matkustajaa. Taakseni en nähnyt enkä katsellut.
Itse ajattelin ensin kuunnella puhelimella kirjaa, mutta vaihdoin sen kuitenkin musiikkiin, sitten annoin katseeni vaeltaa ympärilleni: kaikki viisi näköpiirissäni olevaa matkustajaa (naisia..) näpyttelivät puhelimiaan sormet sauhuten. Kasvoillaan ilme "älä vaan katso mua, äläkä ainakaan PUHU mulle mitään". Rupesi ihan naurattamaan. Ja ihan tarkoituksella pidin oman puhelimeni tiukasti taskussa, vaikka kuulin, että siihen tuli viestejä. Ajattelin, ettei ne voi olla niin tärkeitä, että niihin on vastattava just sillä punaisella minuutilla, ehdin vastata sitten, kun olen päässyt perille.

Junan vaihto onnistui sujuvasti, vaikka asema ei ollut kovin tuttu; ehdin jopa siihen junaan johon olin ajatellutkin, vaikka jouduin siirtymään reunimmaiselta raiteelta ihan toiseen reunaan eli kiertämään koko aseman eikä aikaa ollut kovinkaan paljon.. Eikä tietoa oikeastaan senkään vertaa. Harha-askelia kylläkin muutamia. Yhtä pöllökantista pokkariakin ehdin ihaillla siinä välillä, kun luulin, etten ehdikään siihen junaan 😃

Keskiviikkoilta meni sitten kuulumisia vaihtaessa ja maailmaa parantaessa - nukkumaan piti mennä ajoissa, koska tädillä oli seuraavana päivänä työpäivä.
Torstaipäiväksi jäin sitten yksin - tai oikeastaan kaksin puhelimen kanssa.... Piti ihan vain pikaisesti soittaa ja sopia ystävän kanssa lauantain treffeistä, mutta miten se taas venähti se puhelu.... Ja sitten soitti perään toinen vanha ystävä ja siinä meni varmaan pari tuntia....
Vähän käsitöitä ja pienet torkut... siinähän se päivä sitten jo olikin ja täti oli taas kotona

Tämmöistä sain keskiviikkona aikaiseksi. Toinen odottaa vielä. Tämäkin kärkikavennuksia ja peukaloa.

Perjantaina kävin kaupungilla tapaamassa Poikaa. Käytiin teellä, jossain teehuoneella ja sitten käytiin ostamassa AM:lle tuliaisia Tokyokanista. Ja tietenkin ostin myös itselleni tuliasia. Siitä kuva myöhemmin.
Tädin luo palasin ajoissa, mutta ilta venyi muuten pitkäksi ja lauantaiaamuna oli aikainen herätys ja ylösnous, sillä oli sovittu, että tapaamme ystävän kanssa Pasilassa puoli kymmeneltä ja reippailemme siitä Messukeskukseen.

Messukeskuksessa oli siis koko viikonlopun GoExpo 2018 -messut ja siellä mekin olimme kahdella eri osastolla esittelemässä ja kertomassa Suomi Meloo -tapahtumasta. Toinen toisella ja toinen toisella osastolla. Onneksi osastot olivat lähekkäin ja meillä oli näköyhteys toisiimme.  Molemmat osastot olivat kajakkeja ja muita melontatarvikkeita myyviä liikkeitä, minun osastoni vanha tuttu Welhonpesä (sopi hyvin tällaiselle menninkäisten, welhojen ja tonttujen ystävälle 😃) ja osastolla oli aluksi kaksi nuorta miestä kanssani ja myöhemmin iltapäivällä väkeä tuli sitten enemmänkin.
Päivä oli tosi mukava ja alkuperäisestä suunnitelmasta poiketen olimme melkein loppuun asti.

Lounaalla käydessämme kävimme vähän hoitelemassa omia juttujamme: ystävä toivoi, että neuloisin hänelle hartianlämmittimen  HUOM!!! Ohjeita, vinkkejä vastaanotetaan!!  ja osti sitä varten ihanan pehmeää Helmivene -lankaa (Babyalpakkaa).
Naapuriosastolta löydettiin hakusessa ollut syntymäpäivälahja ja saatiin sieltä aivan loistavaa tuote-esittelyä ja palvelua, joka jatkui vielä tänään puhelimitse ja yhteistyömme jatkunee vielä kesälläkin.

Kun lopulta päästiin lähtemään "kotiin" ja pääsin taas tädin luo, olin aivan poikki; lauantai-iltana ei kauaa jaksettu maailmaa parannella kun Nukkumatti jo kolkutteli ovella ja päätettiin pistää päät tyynyyn - todettiin, että maailmanparannusta voidaan jatkaa aamullakin!

Sunnuntaina sitten kun oli hyvin nukuttu ja hyväksi herätti, vaihdoin majapaikkaa ystävän luo - suunnitelmana oli viettää mukava iltapäivä höpötellen ja höpötellen ja...ilta huipentui Napakymppiin!
Napakymppi ei kuulu meidän kummankaan suosikkiohjelmiin eikä meistä kumpikaan ole sitä katsellut, mutta tällä kertaa se oli ehdottomasti katseltava: neiti X oli yhteinen ystävämme viime kesältä ja ohjelmaa oli odotettu jo monta kuukautta!

Napakympin jälkeen me jatkoimme maailmanparannusta omalta osaltamme, kunnes Nukkumatti löysi sinnekin ja simahdimme. Aamulla vielä jatkoimme hetken aikaa, ennen kuin oli aika lähteä kohti keskustaa ja rautatieasemaa ja kotia kohti.

Junamatka kotiinkin sujui ihan hyvin - Riesa pysyi siis koko reissun ajan täällä kotona. Vähän se yritti lähettää huonon olon säteitä aina välillä, mutta muuten se pysyi poissa, mikä oli hyvä. Ehkä uskallan lähteä toistekin reissuun.

Alkaneella viikolla onkin sitten kaikenlaista ohjelmaa tiedossa, mutta tässä tämä matkakertomus 😃