Myyntisirkkusten seikkailut Suomen suvessa päättyy vuodelta 2017

Sunnuntaiaamu, kotiinlähdön aika. Siihen tiettyyn elämänrytmiin oli jo viikossa tottunut ja vaikka mikään kamala kiire ei ylösnousulla olisi ollutkaan, alkoi mökistä kuulua tassutusta ja haukottelua sieltä täältä.
-"Onkohan vessassa ketään?"
Ulko-ovikin kävi, kun asuntoautossa nukkuneet tulivat sisälle. Meidän Myyntisirkkusten "Unikaveri" viikon ajalta oli lähtenyt ajelemaan kotiin jo aamuvarhaisella, hiljaa hiljaa hiipien, niin ettei kukaan muu kuin Kuski-Sirkkunen tiennyt asiasta mitään, hän kun oli sattunut olemaan liikkeellä juuri siihen aikaan.

Keitimme vettä ja pidimme vähän niin kuin nyyttikestit viimeisistä eväistä: teetä, kahvia, pikapuuroa, leipää, tuorejuustoa, juustoa. Ja tadaa: pakastimesta löytyi vielä turvaryhmäläisten illalla tuomia jäätelötuuttejakin 😊😊

Ja vaikka kuinka olisi halunnut, niin lähtöä ei voinut venyttää loputtomiin. Matkaa etelään oli kuitenkin useita satoja kilometrejä ja pakettiautoilla on maksiminopeutensa. Aikaa siis tulisi kulumaan kun olisi pakko pysähtyä tankkaamaan autoa ja kuskeja ja yhtä matkustajaakin välillä.
Asuntoauto matkaajineen kulkisi omia teitään kotiin.

Pakko oli halata lähtöhalaukset: jälkimainingeilla Etelä-Konnevedellä nähdään syys-lokakuun vaihteessa, viimeistään. (Toivottavasti mahdollisimman monen melojan kanssa!).
Myyntisirkkuset sai johtoautokseen viestinjohtajan; sovittiin, että ajetaan "yhtä matkaa", on mukavampi niin, voidaan pysähtyä syömään ja kahville yhdessä.

Mutta ennen tosimatkaan lähtöä käytiin vielä ihan oikeilla kahveilla, kun se aamupala oli semmoinen...keräilyerät 😊 Kahvin jälkeen kuitenkin matkaan: "johtoautoa" oli helppo seurata ja sen tunnisti helposti, kun auton katolla oli tuttu kajakki.

Onneksi sade helpotti jo aamukahvilla istuessa ja mitä pidemmälle eli etelämmäs matka eteni, sitä enemmän sää kirkastui ja lopulta saatiin ajaa jo ihan aurinkoisessa kelissä.

Välillä pidettiin yhteyttä "johtoauton" kanssa puhelimitse ja lopulta päätettiin pysähtyä syömään - taisi olla jossain..tuota Pihtiputaan paikkeilla? No, paikalla ei taida olla väliä. Huoltoasema se kuitenkin oli ja Myyntisirkkuset ei olisi Myyntisirkkusia, jos homma sujuisi ilman kommelluksia 😊😊

Ajoimme mittarille. Tuota. Muuten hyvä, tästä tankatun polttoaineen voi maksaa kassalle, eli voimme ottaa käteistä, MUTTA... olemme väärälle puolella. Helppo juttu, vaihdetaan puolta. Onneksi ei ollut ruuhkaa.
No niin, nyt ollaan oikealla puolella, otetaan tankki täyteen. Vähän on ahdasta, mutta Kuski-Sirkkunen on pieni kooltaan ja mahtui ihan hyvin mittarin ja auton väliin. MUTTA. Polttoainepistoolipa ei mahtunut taipumaan tankkiin!
No minkäpä siinä muun teet, kuin hyppäät - siis Kuski-Sirkkunen hyppää - rattiin ja vähän peruuttaa autoa, kun tilaa kerraan oli ja ajaa sen takaisin mittarille, tällä kertaa vähän kauemma siitä. Ja aloitetaan alusta. Jo vain onnistui tankkaus, saatiin tankki taas täyteen, auto siirrettyä parkkipaikalle ja Myyntisirkkusetkin sisälle huoltoasemalle.

Arvatkaa mitä teki "johtoauton" kuljettaja - MIES siis? Katselee sieltä ovelta päätään pyöritellen, hymyssä suin, että mitä ihmettä nuo naiset (taas oikein) hommaa.  Mutta kuten tavallista, Myyntisirkkuset selvittää homman! (Tähän kuuluisi yläfemma, jos meillä olisi tapana sitä heitellä).

Maksoimme polttoaineen ja sitten siirryimme pohtimaan sitä syömäpuolta. Päädyimme lounaspöytään. "Johtoauto" oli nopea ja oli jo pöydässä kun me vielä keräilimme salaattia ja mietittiin mitä me oikein syödään - liian monta vaihtoehtoa nääs. Ja minua vähän nuorempana ohjeistettiin, etten vaan kävele minkään terveellisen ohi 😊😊
Lopulta oli lautaset täynnä meilläkin ja päästiin pöytään, mutta vielä siinä vaiheessa kävi Kuski-Sirkkunen puuteroimassa nenäänsä tai käsien pesulla tai jotain. "Johtoauto" totesi:
- Onpa täällä hiljaista.
- Miten niin?
- Täällä oli äsken melkoinen kalkatus ja käkätys.
Vaikutti siltä, että tarkoitti sillä meitä Myyntisirkkusia ja meidän ruuan ottamista... En kyllä voi ymmärtää, mun mielestä me oltiin ihan hiljaisia ja käyttäydyttiin ihan nätisti 😉😉

Ruokailun jälkeen jatkettiin matkaa kohti kotia, kunnes pysähdyttiin vielä kahville jossain Leivonmäki-Joutsa-Hartola -mikä-lie ja missä järjestyksessä nuo nyt menekään 😊. Jossain kuitenkin.
Kahvin jälkeen tiemme kuitenkin erosivat ja "johtoauto" katosi ajatusta nopeammin "horisontin taa..

Loppumatkan teimme siis Kuski-Sirkkusen kanssa kahden; muistellen mennyttä viikkoa.

Mutta vielä muutama kymmenen kilometriä ennen, ennen kuin oli aika erota, paku ilmoitti, että olisi aika lisätä ADHD:tä... No, nythän meillä oli tieto ja taito hallussa joten eipä muuta kuin ensimmäiselle huoltoasemalle, auto parkkiin ja.. Hmm... Naiselliseen tapaan, ensin pisulle 😉
Sitten marssimme asiantuntevina ostamaan pussillisen ADHD:ta - krhm - takaisin autolle ja.. Jostain syystä saimme hirvittävän hepulikohtauksen. Eihän siitä meinannut tulla mitään. Ainakin desin verran nestettä meni hukkaan, kun ei osunut kohdalleen. Mutta saatiin me lopulta itseämme niskasta kiinni ja aine sinne minne pitikin, tyhjä pussi roskikseen, käsien pesulle ja taas matka jatkui.
Pian oltiinkin jo meillä ja soitto AM:lle:
- Tuota. Voisitko tulla auttamaan, kun olisi vähän tätä tavaraa... Meikkilaukku. Makuupussi. Makuualusta. Teltta. "Kassakaappi"-kassi. Työkalupakki. Yksi keltainen laatikko täynnä vaatteita. Auton katolla olleet kuulutuslaitteet.

Kiltti AM tuli ❤ Ei edes kysynyt, miten sitä tavaraa oli tullessa enemmän kun lähtiessä. Lähtiessä oli vaan se meikkilaukku ja makuupussi ja makuualusta ja teltta. (Ne makuuvermeet oli Ikean sinisessä kassissa, oli helpompi kantaa..)

Sitten hyvästit: halaukset ja aja varovasti. Jäi jotenkin tyhjä olo, vaikka tietenkin oli hyvä olla kotona viikon reissun jälkeen ja oli paljon kerrottavaa. Mutta silti.

Kuski-Sirkkunen on loistava Ystävä. Hänen kanssaan hommat sujuu kuin ajatus ja leikki. Automatkoilla ja vapaa-aikana voidaan puhua ihan mistä tahansa. Sellaista asiaa ja aihetta ei olekaan, mistä ei voitaisi puhua. Ja hysteerisiä naurukohtauksia voi saada ihan mistä tahansa asioista. Vaikka sukasta. Esimerkiksi. Tai hammasharjasta. Ihan mistä vaan. 😉😉
"Soitan vain ihan pikaisesti ja kysyn" -puhelut venyy helposti neljän tunnin maraton puheluiksi, joissa setvitään kaikenlaisia asioita. Onneksi on olemassa whatsapp!

Onneksi ensi kesään ei ole enää pitkä aika. Ja sitä ennen on monta tilaisuutta tavata.