Eräs telttayöpyminen monen vuoden takaa

Pöpelikössä -blogista luin vähän kateellisenakin, kuinka siellä vietettiin omaa mökkiaikaa omassa paratiisissa. Kuulosti ihanalta. Mutta ymmärsin kyllä senkin, että siellä voisi olla pelottavaa, jos ei olisi kaverina ja turvana koiraa, hänellä "sakumaanikko" - mulle riittäisi nilkkoja järsivä chihuahua tai villakoira 😉😉
Kunhan vaan pitäisi rosmot poissa.

Mutta kirjoitus kaivoi muistojeni kätköistä esiin vanhan tarinan, jonka olen teille varmaan pariinkin kertaan kertonut, eräästä melonta ja telttailureissusta. Se TELTTA nimenomaan on tehnyt siitä legendaarisen ja se viihdyttää ystäviä facebookissa yhtä paljon kuin meidän hääkuva sieltä 30 vuoden takaa.

Meidän melontaretkemme suuntautui johonkin Parkanon suuntaan, siellä on vesistö nimeltään Kaidat vedet. Sinne oli tarkoitus mennä melomaan.

Lainasin AM:ltä telttaa, sellaista ihan perinteistä harjatelttaa, vihreätä vielä. Ei mitään kupolitelttaa, eikä mitään mihin tarvitaan hirveästi putkia yms. Käytiin mökillä testaamassa, että varmasti osaan pystyttää sen teltan. HELPPO HOMMA. Ei helpompaa voisi olla.

Lauantai-aamuna lähdettiin matkaan, taidettiin matkallakin pysähtyä jossain melomassa, en varmaksi muista. Nähtävyyksiä kuitenkin katseltiin ja käytiin syömässä - syöminenhän on aina tärkeää reissussa 😋😋

Lopulta oltiin perillä, löydettiin hyvä paikka leiriytyä. Meitä oli viisi henkeä: Äitirakas, Tunturiruipelo, M ja P ja minä. Äitirakas ja Tunturiruipelo nukkuisivat autossa ja me muut teltoissa; M ja P yhdessä ja minä omassani.

Löysin hyvän telttapaikan; pehmeä alusta, siihen kun vielä levittäisi makuualustan teltan pohjalle, niin voi kun olisi hyvä nukkua. MUTTA. Mitä ihmettä? Mitä merkillistä teltalle oli muutamassa päivässä tapahtunut?? Kun kasasin sen, se ei näyttänyt lainkaan siltä kuin piti. Ei vaikka tein mitä.
Auttakaa, jooko... No toki sain apua, M ja P olivat kokeneita retkeilijöitä ja tulivat auttamaan, mutta ei, ei se saavuttanut oikeaa muotoaan vieläkään... Eikä Äitirakkaankaan ylimääräiset kädet auttaneet asiassa....

No mitä ulkonäöstä, pääasia, että se on pystyssä ja se pysyy pystyssä ja siellä voi nukkua. Vai voiko... Mitäs jo yöllä sataa? Tuota... Sadevesi valuu ja jää sen teltan alle ja kaikesta huolimatta SAATTAA loppujen lopuksi sademäärästä riippuen nousta niin korkealle, että...

Jep. Siirretään se pahuksen teltta, kyynelten saattelemana - kun se ensin oli hillittömän naurun säestämänä saatu pystyyn - hyvä ettei ollut pissat housussa, kun sitä pystytettiin!
Hyvä, tasaisnen ja turvallinen paikka löytyi, mistäpä muualta kuin Äitirakkaan ja Tunturiruipelon auton vierestä. Sinnekin olisin päässyt nukkumaan, mutta kun oli päättänyt nukkua teltassa, niin minähän nukun teltassa!

Kaiken tämän ajan Tunturiruipelo oli ollut kalassa, saanutkin kalaa joten raatamisen jälkeen saatiin savustettua kalaa ja uusia perunoita voilla - oli muuten hyvää! Kuun kumottaessa oli mukava jutustella ja - nauraa mun telttakyhäelmälle...

Lopulta kömmimme kukin yöpuulle ja kun olin hetken otsalampun valossa vielä lukenut ja odottanut unta ja miettinyt, että mitä jos metsästä tulla rymistää HIRVI mun telttani yli. Tai KARHU raapaisee seinän auki. Tai mikä todennäköisempää, joku MURHARI on siellä koko illan vaaninut meitä puun takana ja nyt kun on menty nukkumaan, iskee just mun kimppuun. Näistä aatoksista kun pääsin eroon, niin viimeinen ajatus oli, tien vieressä ja sellaisella kääntöpaikan tapaisella kun olimme, että mitä jos joku tulee AUTOLLA, ja peruuttaa mun päälle 😉😉.

Oikein fiksuja ajatuksia, eikö? Näistä ajatuksista kun pääsin eroon, niin sain unen päästä kiinni - kun olin itselleni selittänyt, että ketään em. ei tuolla korvessa liiku. PAITSI aamulla heräsin siihen, kun AUTO ajoi ohi - viimeinen olisi siis voinut hyvinkin olla mahdollista... 😉😉.... ja höpön höpön...

Ai se telttako? Miltäkö se näytti? Etsitäänpä kuva.... Kyllä se jossain on...



Siinä. Teltta. Tai jotain.
Tossa kohtaa olisi ollut niin kiva nukkua. Paitsi jos olisi satanut.

Nyt mulla on ihan OIKEAKIN teltta.
Joka on mun.