Luin uutisen tuosta "Anttilaraivosta" jommasta kummasta iltapäivälehdestä ja pahoitin oikeasti mieleni niin, että lukiessani uutista kyyneleet valuivat poskilleni. Miten ihmiset voivat olla niin ajattelemattomia ja minä -keskeisiä, että raivoavat myyjille, ihmisille, jotka juuri ovat saaneet kuulla menettävänsä työpaikkansa? Raivoavat asioista, joille myyjät eivät voi mitään ja joistaa olisi saanut tietoa ihan rauhallisesti kysymällä?
Ymmärrän toki, että todennäköinen rahojen menettäminen raivostuttaa, mutta hetken miettimisen jälkeen olisi pitänyt ymmärtää, ettei oikea raivoamisen kohde ole se järkyttynyt myyjäparka - se jolla ei enää kahden viikon kuluttua ole työpaikkaa mihin mennä.
Minä-minä-minä-minä.....muuta selitystä en keksi. Minä ensin. Minulle kaikki. Koska minun kuuluu saada. Ensin.
Olen varmaan antanut kirjoituksillani sen kuvan, että elämäni on ruusuilla tanssimista? En kai kuitenkaan - ainakin osa tietää, että niin ei ole ;) On minunkin ruusuissani piikkejä.
Huomenna esimerkiksi on "vuosipäivä yksille piikeille" - kolmen vuoden ajan tähän aikaan olen jännittänyt, tapahtuuko taas se, mitä tapahtui neljä vuotta sitten: status epilepticus eli pitkittynyt epilepsiakohtaus, kolme viikkoa. Ylihuomenna se on ohi, mitään ei tapahtunut :D
Siitä huolimatta, että ruusuissa on piikkejä, niin niissä kuuluu ollakin, eihän ne muuten olisi ruusuja, olen aina halunnut uskoa, että asiat järjestyy, tavalla tai toisella, ihmisistä löytyy jotain hyvää ja ne ihmiset joista ei löydy, ne saa mennä, niitä en tarvitse. Osa osaa käyttää hyväkseen, ennen kuin huomaan sen, mutta se on omaa tyhmyyttäni ja oppirahat on maksettava, vielä näin aikuisenakin. Paljon olen oppinut neljässä vuodessa ;)
Minulla on ihana perhe ja ihania ystäviä sekä harrastuksia joista kirjoitan mieluummin enemmän - harmeja ja kurjia sattumuksia ripottelen sinne tänne väliin sitten kun niiden pahin kärki on taittunut :)
Nyt ei kuitenkaan ole sen kummempia harmeja; seuraavassa päivityksessä kuvia ja muita juttuja - tämä nyt oli tämmöinen... kun harmitti...
Nyt jatkan ristipistelyä ja Karhukirjeitä Kaamoksesta -kuuntelua :)
Somessa on helppo raivota. Ja jotkut taitaa oikein nauttia toisten ärsyttämisestäkin siellä. Asiakaspalvelijaraukka saa helposti raivoa myös naamatusten. Jotkut ihan vaan purkaa pahantuulensakin vaikka myyjälle raivoamalla, vaikka ei se olis ollu varsinainen kiukun aihekaan. Päälle jäänyttä uhmaikäkiukuttelua varmaan, ei sitä muuten osaa selittää.
VastaaPoistaJotain sellaista sen täytyy olla. Olen itsekin tehnyt työtä asiakaspalvelussa; laskutuksen puhelinasiakaspalvelussa. Kyllä sitä kaikenlaisia puheluitaa sai vastaanottaa, mutta jotenkin tuntui, ettei siihen aikaan ihmiset raivonneet tuolla tavalla; uhattu henkeä tms.
PoistaMä sain ihanan ristipistotyön tänään postissa!
VastaaPoistaJoo en mäkään tajua ihmisiä, jotka tuijottavat omaan napaan eivätkä osaa ajatella muita. Liekö heillä sitten liian helppo elämä ollut vai mitä, kun me, joilla on niitä tummempiakin sävyjä riittänyt, osataan suhteuttaa ja käyttäytyä. Kärsimys jalostaa ;-) ?!?
Mä ihailin sitä ristipistotyötä sun blogissa - se on ihana :)
PoistaNiin just sulle!
Niin...mulla kävi myös mielessä, että pitäisikö kaikilla ihmisillä olla joko itsellään tai läheisillään elämässä jotain vastoinkäymisiä, että osaisi asettua muiden asemaan. Tai pysyä kotona, jos tietää, ettei pysty hillitsemään itseään :)
Ei tarvi olla muiden poljettavana, mutta ei tarvi myöskään olla se, joka polkee alleen kaikki muut.
Ja kärsimys... sanonko mä mitä ;-)
Sano ;-)
PoistaKyllä sä sen arvaat muutenkin ;-) Sillä oo jalostamisen kanssa mitään tekemistä, vaan paremminkin sitä mistä tällä viikolla jo mainitsit ;-)
PoistaOn tunneköyhiä ihmisiä, joita ei hetkauta mitkään muut kuin oman navan asiat. Valitettavasti. Jostakin luin kerran ajatuksen, että elämä on niin lyhyt, että kannattaa valita, kenen kanssa on tekemisissä. Noin suunnilleen se oli. Allekirjoitan siitä ainakin osan...
VastaaPoistaTuokin on totta, nuo oman navan tuijottajat - niitä on paljon, ihan liikaa.
PoistaJa tuosta ajatuksesta minäkin allekirjoitan ainakin osan; olen vain niin hölmö, että kuvittelen voivani parantaa maailman ihminen kerrallaan :D
Ei, en oikeasti kuvittele olevani niin suuri ja viisas tai ihmeellinen, ihan tavallinen ihminen vain. En vain voi käsittää ihmisten pahuutta toisiaan kohtaan.
AM sanoo, että olen liian kiltti... ja sinisilmäinen.
Asiaa!
VastaaPoistaMun äiti oli aikoinaan töissä ison firman puhelinvaihteessa. Silloin kuulin uskomattomia juttuja asiakkaiden puheluista. Pyysivät aina yhdistämään valituspuhelut toimitusjohtajalle. Puhelinvaihteen naise yhdistivät puhelut toisilleen. Ja äitini on ollut eläkkeellä jo monta vuotta. Millainenkohan meno siellä nyt olisi? Sitä firmaa ei enää ole.
Musta ei olisi enää asiakaspalveluun, ei minkäänlaiseen. Toisaalta poltan päreeni liian helposti, mutta toisaalta - kuten kirjoituksesta huomaa - mun "ihon alle" on helppo päästä.
Poista