Koska meillä on joulu...

Ja nythän te siellä ajattelette, että no nyt on Pöllö pöllähtänyt ihan sekaisin, pudonnut pesästään (kolmannesta kerroksesta asfaltille) ja kolauttanut päänsä.
No melkein. Kyllä on niin puulla päähän lyöty olo vieläkin, ettei tokene Pöllö tästä ihan heti.

Vasta oli pääsiäinen ja vapustakin selvittiin; itse asiassa eilen oli se Vapunpäivä ja eilen tuli Pöllö kotiin.

Nii-in. Olin reissussa. Siellä maailmanparannusreissussa. Tädin luona Isolla Kirkolla. Olin ajatellut mennä junalla, mutta AM oli niin huolehtivainen, että bensarahaa vastaan (ja pöh, yhteisiähän meidän rahat on..) lupasi "kotiinkuljetuksen" eli vei sinne tädin ovelle asti eikä edes jättänyt siihen yksin odottamaan - vaikka sanoin, että pärjään tässä kyllä, käyn odottaessani kaupasta ostamassa uuden hammasharjan sen...krhm...tiivisteen puhdistukseen käytetyn tilalle. Ja hammastahnaa. Ei, hän odotti mun kanssa siinä pihalla parikymmentä minuuttia. Mutta ei se mitään. Meillä oli ihan hauskaa. AM ei mahtunut autosta ulos, kun ei ollut tilaa - autot oli pysäköity niin tiiviisti. Mutta minä mahduin seisomaan siinä välissä PÖLLÖmatkalaukkuni kanssa.

Ensiksi nähtiin yksi setä. Setällä oli varmaan vähän vilu, sillä hänellä oli kunnolla päällä. Ihan KARVALAKKIA MYÖTEN. No olihan siellä varjon puolella vähän viileetä.
Vähän ajan päästä nähtiin pieni poika. Hän oli varmaan katsonut kalenterista, että nyt on KEVÄT. Melkein kesä. Poika oli n. 5-6 vuotias. Lyhyt-hihainen t-paita ja sortsit.  Mun tuli kyllä vilu.

Se oli siis perjantai. Lauantaina Täti lähti Kainalomadon kanssa Tanssigaalaan ja minä menin siksi aikaan "hoitoon" Ystävän ja Pojanpojan luo. Meillä oli ihan hulvattoman hauskaa. Saattopalvelu toimi mennen tullen rautatieasemalle, enhän minä siellä Isolla Kirkolla osaa kulkea. Ystävä sai Tädiltä tiukat ohjeet: Yöksi en saa jäädä, kotiin pitää lähettää 😄 Ja ennen lähtöä pitää huolehtia, että olen käynyt pissalla ja ja ja ... Ja sitten alkoi se hillittön räntä- ja lumisade! Luistonestoa olisi pitänyt olla, kun kotiin läksin, niin liukasta oli. Ja märkää! Mutta pääsin perille. En kotiin, vaan Tädille. Tyhjää ja pimeää oli, Täti oli vielä reissussa, vaikka aika myöhään minäkin sinne kömmin.

Sunnuntainakin oli aika tylsän oloinen keli, mutta urheasti me lähdettiin liikkeelle, käytiin tervehtimässä Isotätiä. Söin kuulkaa moneen, moneen vuoteen KÖYHIÄ RITAREITA! En ihan oikeasti muista, milloin olisin niitä viimeksi syönyt, mutta Täti pikaisesti niitä paisteli kahvin kanssa.

Isotädiltä lähdettiin ratikalla keskustaan. Ratikassa sain taas muistutuksen siitä, että pitää elää NYTKU -elämää, ei sitku -elämää:
Alle 10-vuotias tuli ratikkaan isänsä (näin oletan) kanssa, ja isä oli jo vähän vappufiiliksissä. Poika istui takanani, joten en nähnyt häntä, mutta kuulin puheensa. Sillä hetkellä paistoi aurinko:
- Koska me mennään kalastamaan?
- Mmmmmmm....
- Mä haluan edes KERRAN elämässäni kalastamaan.
Jotenkin tuo topakalla äänellä lausuttu lause sai hymyn nousemaan huulille ja samalla taas muistamaan sen, että niin, asiat pitää tehdä silloin kun ne tulevat mieleen, ei sitkun.
Toivottavasti poika pääsee kalastamaan mahdollisimman pian 🐟🐟

Rautatieaseman edessä satoi tietenkin vettä, kun piti kuvata kivimiehiä naamareissaan. No, jonkinlaisen kuvat niistä sain. Hienot naamarit herroilla on. Sitten lähdettiin metrolle. En nykyään pidä liukuportaista. Ja siellä ne oli aika..pitkät? No joka tapauksessa. Kun päästiin alas, tuntui, että kuulo häviää. Sanoin siitä Tädille. Hän epäili, sen johtuvan siitä, kun olemme niin syvällä maan alla. Pyysin kuitenkin häntä pitämään mua silmällä. Onneksi metro tuli just, päästiin sisään ja - tsädäm!
Pöllö oli taas pihalla kuin pesänsäkin!
Täti sai mut kammettua penkille istumaan (omasta mielestäni istuin itse - mutta näin se pää toimii kun kohtaus on päällä!) ja samalla penkillä istui pieni tyttö, jota tietenkin säikähti. Jännä juttu, kun omasta mielestäni näin sen tytön ja ajattelin mielessäni, että toivottavasti hän ei säikähdä, ja tosiaan istuin penkin päähän itse, mutta Täti sanoi, että oli joutunut "tekemään töitä" että sai mut istumaan.
Mutta kyllä oli kuulemma AIKUISETKIN katselleet, sillä silmällä vain, että "onpa tuo kännissä..."
Täti oli ruvennut aika kovalla äänellä selittämään sille pienelle tytölle, mistä oikein on kysymys ja ettei tarvitse pelätä. Tyttö oli rauhoittunut ja lopulta jo hymyillytkin Tädille. Ihanat lapset, ymmärtävät kyllä kun heille selittää ❤❤
Mutta ei siis mennyt tämäkään Isolla Kirkolla käynti ilman Riesaa.
Pieni huilailu matkan päässä, soitto AM:lle ja käytiin syömässä ja olin taas suht kunnossa, vähän väsynyt vain.

Eilen, Vapunpäivänä oli aivan ihana ilma, aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta. Tehtiin kävelylenkki, pikainen syönti ja hopi hopi junaan ja ehdin just kotiin lähtevään junaan - vaikka piti tulla oikeasti vasta seuraavalla junalla.

Ja kotona. Kotona sitten odotti se mikä liittyy tuohon päivityksen otsikkoon - vaikka tämä pitkä, kuvaton päivitys, varmaan jo saikin teidät unohtamaan sen.
Siihen liittyi vähän ristiinmenneitä puhelinsoittoja ja sen sellaistakin, mutta ei sillä ole väliä.
Meidän "Joulupoika" oli käynyt tuomassa postia.
-"Ei se viipynyt kauan, se toi vaan tämän, en mä tiedä mikä tää on"
No eihän miehet tajuu 😉😉😉
Mä arvasin heti, mikä siellä odottaa ja samalla kun etsin kirjeveistä käteeni, rupesin jo keräilemään roskia silmiini. Ja sanoin AM:lle, että "nyt mä kyllä saan vetistellä". Se katsoi mua vähän hölmistyneen näköisenä, kun ei tajunnut vieläkään, vaikka siinä jo luki "Kutsu".
Nii-in. Meidän "Joulupoika" on menossa naimisiin ❤❤ heinäkuussa.

Just ehdin tulla kotiin rakkaiden luota ja valmistautua häihin.

Mikä mahtava kesä tulossa! ❤❤